Ulkoilutan ajatuksia kuin koiraa ikään ... samalla kusetusreissulla toivon törmäileväni toisten koiruuksiin
Meillä tällaista laturaivoa
Vuoden 2018 urheilija -äänestystä kohti:
- Kuoleva laji.Päättelee Hän, tuskin suksia nähnyt, Pirkkolassa Paloheinässä käynyt. Pers'pektiivitön.
Just. Just.
Kunhan houruaa Touru!
Ja tässä Hänelle kuolevaisten vastaus:
Äänestyksen tulokset:
1) Iivo Niskanen maastohiihto, 4740 ääntä (358 ykkössijaa)
2) Krista Pärmäkoski maastohiihto 3206 (13)
3) Kaisa Mäkäräinen ampumahiihto 3058 (31)
= lehden anteeksipyyntökuva?
Aika riesan järjestää google,
jos kerran erehdyt.
Erehdypä etsimään G:stä lehteä, jota et suin surminkaan enää lukisi, ihan vain tarkastaaksesi, vieläkö lapsuusaikojen jännäri ilmestyy.
Hetikohta olet lirissä ja liisterissä, irti pääsemättömissä Texistäsi. Menetpä sivulle kuin sivulle (IS; IL; Ampparit jne) haun jälkeen niin siellä TW pyssynsä kanssa lymyää.
Tex Willer - tuo lännenmies.
Sen jälkeen lännen mies vaanii hakujasi milloin mistäkin nurkasta - tehokkaampana kuin Trump.
Idän mies ei sentään, luoja varjelkoon, kaupan ole.
Sorry kun heti tähän toisen Kummolan perräään taas tupsahin! Vaan kun oli pakko, oli viimeinen esitys* niillä joten kiire saaha arvosanat.
Edellisen kerran samassa rakennuksessa** kävimme kolmisenkymmentä vuotta sitten, silloin siellä esiintyi tissityttö, jonka ylävartaloa peitti ainoastaan nahkainen koppalakki; tytön tehtävänä oli tarjota yleisölle juovuttavia juomia. Silloin yleisö koostui pääasiassa miespuolisista.
Nyt oli toisin: yleisössä oli miehiäkin, kuten minä, vaan enemmistö ei ollut. Sillä nyt mitään väliä, sillä pääasia oli siinä edessä ja nyt nautittiin juovuttavien virvokkeiden sijasta kunnon menosta ja meiningistä.
Liikuttiin pintamuotilehden toimituksessa, missä oli liikettä riittämiin: enemmän valhetta kuin totta.
Olivat siellä
Alpo, rehellisyyden perikuva, jolle kompromisseys oli tuntematon käsite, misseys ylipäätään kaikkine keinotekoisine botoksoineen, luonnottomuus on luonnottomuutta, piste;
Petteri, realismin perikuva, jonka tehtävänä oli saada tuo Alpo älyämään realiteetit (ja älysihän Alpo loppuhuipennuksessa: ei voi hypätä auton/junan alle ensimmäisen kerroksen ikkunasta);
Oskar, Akseli, Kalle, kukin omine kotkotuksineen, tosi hyvin oman roolinsa omaksuneena;
Selja, kokotti, kaiken sotkun lähde, ensin kaikkien rakastamana, sitten kaikkien sylkemänä;
Elli, ressukka, joka ei ollutkaan ressukka (ölöhuutaja, minusta kaikkein mahtavin tyyppi, niin sivupersoona kuin olikin);
Armi, Ludmila ja Pää(llikkö).
Jos ei noista farssia saa, niin mistä sitten!
Saavat, saavat. Nuoret Voimat. Jopa vanhempi herras ylimmällä takapenkillä hyrähteli vaimonsa kanssa tuontuostaan. Nuoruuden energiaa, olipa kuinkakin ylimitoitettua, on AINA hauska katsella - rentoa ravaatittomuutta: palaa mieli jopa niihin nahkakoppalakkiaikoihin!
Vaikka täytyy sanoa, muttei suinkaan väheksyä, ettei tällä mitään tekemistä Moliérin Ihmisvihaajaan saati Saiturin kanssa ole.
Mutta varmaan niin pitikin olla ettei ole!
Hyvä Alpo Iiro Kettunen! Hyvä Elli Heli Parviainen! Hjuva venaalaiset soomenmurtajat, Kortelainen, ja Heinonenko? Hyvä kaikki, koko Joensuun Ylioppilasteatteri. Kaikki hyvä loppuu aikanaan - uuteen laidunkauteen siitä latautumaan rynnätkää!
*esitys = JoYT: Ihmisvihaaja - käsis Emmi Kiiskinen ja Tiina Lampén. 29.5.2014
**rakennus = entinen asemaravintola, nyk. Teatteri Satama
