ja ranssille kuivumaan - vähän niin kuin toissa päivän kapinassa (ylihuomisen iskuja vähän jo sparraillen)
Taisi olla Tysonin Mike joka puri Holyfieldin Evanderilta korvan irti kesken kiivaimman nyrkkeilyottelun, ja toinen kuuluisa korvan irrotustapahtuma oli sillä toisella nälkätaiteilijalla, Vincentillä, silläpä van Goghilla, jolta Gauguin sivalsi miekalla korvan irti niin kuin paraskin Pietari.
Nälissään vaiko näyttääkseen voimansa sekä mahtinsa moista harrastivat? Tuossa ne nyt joka tapauksessa ovat kuivumassa äijien korvat kuin ajokortit.
- Hyi, isot miehet!
Ei sitä nyt sentään ihan miten sattuu saisi elostella.
Ei vainkaan: Onni Rentner se vain on Eldoradonsa omenapuista karistellut talteen menneen kesän hedelmät ja leikellyt ne kuivumaan, jottei jouluna pelkkään väskynäsoppaan tarvitsisi tyytyä, vaan saisi omaa sekametelisoppaansa hämmennellä.
Siihen sekaan jos sitten aprikooseja sun muita kuivattuja hedelmäkurttuja vielä onnistuisi hankkimaan, niin johan kelpaisi jouluaterialle ryhtyä.
Kirjoitettaessa soi korvatilli
7 kommenttia
Vox Populi
16.10.2013 23:34
Otologi hikkaj
Ensin luulin, että Nätti-Jussi oli Naruskassa korvausasioissa.
Nätillä kun kaikkea oli aina paljon.
Sitten selvisi, että lääkärinkarkotintahan siinä on esillepantu. Caymanit ei Cityssä enää mellasta !
Vähän on layout niin kuin on Transsilvaniassa; valkosipulit vampyyreitten varalta.
Tästä tuli mieleen vanha tarina miehestä, joka kylvi kaurahiutaleita kadulle.
Pysähtyi siihen poliisikonstaapeli tivaamaan ympäristörikoksen syitä.
- Nämä ovat norsunkarkoittimia !
- Mutta eihän täällä ole norsuja !
- Niinpä ... Tehokkaita ovat !
Vastaa kommenttiin
hikkaj
17.10.2013 07:44
voksi
huomasithan Onnin nimenvaihdon, vähän fiinimpään, urbaanimpaan asuun; vähän niin kuin Valjakkala - ent. Bergenström, aiemmin myös Ahonen ja nyk. Fouganthine.
Vastaa kommenttiin
Vox Populi
17.10.2013 11:24
Nomen est omen-hikkaj ( Nirvana Rentner ?)
Toki panin muutoksen merkille. Pieni askel eläkeläiselle, suuri harppaus ihmiskunnalle !
Etunimen stagnatiivista fennomaanista vanhakantaisuutta toki vierastin.
Rahamiehelle kävisi etunimeksi kosmopoliittinen Fortune.
Johan se etunimen alkuosa ´ etu- ´ (benefit) sitä vaatii.
Jos vain cityelämästä ja sen hurlumheista elämänilonsa imee, sopii kiihkeää eloa symboloivaksi nimeksi Nirvana !
Vastaa kommenttiin
hikkaj
17.10.2013 18:49
sir voksi
harkitaan uudelleenkastelua.
Nirvana on vähän yliampuva.
Fortune melko hyvä, entä Fortuna pelimiehelle tai Korona?
Taikka kylmänviileästi: Bonus Rentner.
Vaikka mikäs Onnissa vikana, jotain suomalaista.
Vox Populi
18.10.2013 14:58
Arvoisa Neuvos hikkaj
Koronavirus nimenä antaisi sopivaa etäisyyttä päälletunkevasta rahvaasta.
Mutta nykymaailmanmenoa seuraavalle, mutta uskossaan vahvalle, sopisi Bona Fide !
Vastaa kommenttiin
hikkaj
19.10.2013 08:16
voksi
olkoon Onni E toistaiseksi puolisaku Onni Rentner. Onhan se kuitenkin urbaanimpi ja menevämpi kuin entinen Eläkeläinen - citympi.
Anonyymi
5.12.2021 10:34
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin