Dekkareita ja rikostarinoita karttavana, paitsi minkä nyt maallikkotuomarina eli tuppeensahattuna lautamiehenä on pakko, on riskaabelia tempautua mukaan kyytimieheksi moottorikelkkaan, joka säntäilee ties minne, myös kesällä, uhreja etsien.
Kirjan on kestettävä monta lukukertaa, dekkareissa kertaratkaisu ja -lukema riittää. Aikoinaan ihmettelin naapuria joka Riitta Väisäsen Kymppitonnia katseli uusintana ja perusteli sillä että osaa ratkaista kaikki tehtäväsanat. Eikös niin ole dekkareidenkin laita jos toisen kerran lukee?
Seppo Kämäräisen Synnöve - tappajamoottorikelkka, Nordbooks 2015, on tragikomedia, missä tappohommat alkavat vasta loppuselvittelyissä ja missä oikeastaan tapetaan itse tappaja: tuo tunteva moottorikelkka sekä sen aika ajoin sudeksi muuttuva kuski.
Fantasiaa siis.
Ovat ne se satuja Kämäräiset aiemminkin kertoneet! Lue vaikka Sepon velipojan Pekan Pantasusi.
Hyvin kelpaa Synnöve kaunokirjaksi eikä jää pelkäksi suppeaksi trattidekkariksi, jossa laaja-alaisesti ja piinaavasti valutetaan juonta kohti suppilon kärkeä.
Ähäkkä neiti tuo Synnöve, mustasukkainen ja kaikin puolin arvaamaton. Oikkuileva jos sille päälle sattuu, mutta mieltä myöten kohdeltuna soma pakkaus. Tämmöisen kapistuksen uusi omistaja, opettaja Karri Maijala on ostanut kesäisellä Lapin-reissullaan kummalliselta mieheltä, Oivo-otukselta, kollegan vastusteluista piittaamatta.
Ei olisi pitänyt hankkia koko rakkinetta, sillä Lapin taikaa jää leijumaan kelkan ympärille.
Kyläkoulun tienoilla alkaa tapahtua kun tämä neitonen teljetään ulkovarastoon. Ja yhä paranee kun Karrin iloksi kuntaan saapuu uusi kiertävä englanninopettaja Carola, jota Synnöve ei voi sietää.
Tuskin uppoaa realistitosikoihin tämä kirja; meihin haihattelevampiin, enemmän jalat ilmassa kulkijalukijoihin - mikä ettei!
