Ärtymys, jopa kärsimys, on pitkästä aikaa tavoittanut työhuolista vapaan elämänrellestäjän. Johtuneeko sitten piinaviikosta vai mistä, sillä elämmehän pääsiäisen aluspäiviä eli kärsimysviikkoa, jolloin jopa Paratiisiin haiskahtavat maailman pahat tuulenhenkäykset.
Onni Rentnerin, tuon huolettoman paratiisieläjän tapaamme nyt allapäin pahoilla mielin, missä tilassa hän harvinaisen harvoin on ollut työelämän jätettyään.
Suuri huoli tuntuukin ravistelevan, murhe musta - suru puserossa olevan, kuten sanonta kuuluu - tahrineen miehen mielen. Habitus harmaana yhtenä köykkynä tuossa avatun läppärinsä edessä.
Kokeilkaamme varovasti lähestyä miestä, joka istua kyyhöttää pitkällä tuvan penkillä, johon alastalolaisiakin mahtuisi tiukkaan ottaen istumaan puolenkymmentä, jos piippunsa valinnutta Härkäniemeä ei siihen laskettaisi leveää takapäätään tunkemaan.
Siispä puutumme peliin, kauempaa kysäisemme:
- Hei hei mistäs moinen alakulo?Vaan heti emme vastausta saa, emmehän toki odotakaan - emmehän?
Havahtuu Onni kyllä uuteen outoon ääneen: - Omatuntoko vai mikä trulli se inahdellee??? miettinee mies tuvan pöydän pintaa tuijotellessaan.
Sitten terhakoituu, mustaa arpakuutiota sormien välissä pyöritellen vastakysymyksen tekee, huutaa suorastaan:
- Että nin MITÄ?
Vaikenemme, emme provosoi enempää. Jäämme jatkoa odottamaan, vaivaan, alakuloon vastausta saamaan. Tilapäistä lienee.
Siksi vihaiselta vaikuttaa, vähän kuin Rautakorpi kesken pelin erätauolla häviötilannetta kommentoidessaan; jotta parempi jättää onneton Onnimme omaan liemeensä pyörimään. Toistaiseksi. Kunnes enin tunnekuohu on ohi.
Palatkaamme huomenna kepillä jäätä kokeilemaan, josko selitys murheen murtamalta irtoaisi.
Pysykäämme kuulolla ja kanavalla.
