Paljastavaa kirjallisuutta on nielty roppakaupalla, no siellä luostarissa tietty.
Minään munkkina ei siellä siis keljailtu, vaikka majatalossa asuttiinkin, vaan käytettiin aika vigilioiden välissä opiskeluun, tunnustuskirjallisuuteen, jota myös paljastuskirjallisuudeksi kutsutaan. Kysymys on perimmäisistä ihmistä riivaavista asioista eikä mistään kevyestä pornopintapaljastelusta, mitä nämä 'saarelaiset' sänkyhommakomuajat harrastavat.
Pois se meistä!
Torsti Lehtisen, tuon todellisen monitietäjän Confessiones-kurssi on nyt takana ja aihe valjaissa, Augustinukset ja Leinot läpikäytyinä. Sillä, tiedolla, voikin sitten ajattaa itsensä jälleen tähän aikaan ja elämään, pois sieltä luostarin tapahtumattomuudesta takaisin rajuun elämään oksentelemaan, Paratiisiin pyllistelemään.
Rajuinta suomalaista viimeaikaista tunnustuksellisuutta ja 'ulosoksennusta' kuulemma edustaa mukkamais-palsalainen Heli Slunga. Joten hurja-Helikö seuraavaksi kärryyn ja kiltti-Eva W tuntoineen ja tunnustuksineen rattailta pois...
Ja oikeastaan samalla radallahan Vain elämää -laulajat TV:ssä pyörivät toisten lauluja laulellessaan ja etenkin omien laulutekstiensä taustoja paljastellessaan. Katselee kuuntelee noita, milloin lukeminen ei maistu, ei viehätä - vaikka onkin julkkistunnustuksellisuutta jota jotkut eivät vain voi sietää.
Luostariinko asti minun piti menemäni, jotta lukisin tämän kirjan?
Piti näköjään. Vaan mikäs lukiessa kilvoitelijasta kilvoittelijoiden maailmassa!
Mutta olen aina ollut empaattinen ja kiltti.
Vaikka tekee kipeää, ei se haittaa, kun - rakastaa. Ja kahta hän rakastaa: nyrkkeilyä ja pikku-Leoniansa. Koko Euroopan mestari, jolle valmentaja Risto Meronen on kaiken tuki ja turva.
En ikinä tekisi pahaa toiselle. Paitsi kehässä.
Siinä sitä meillä moralisteilla on nikottelemista.
Melkoinen sairaskertomus on Eva Wahlströmin toinen kirja Rajoilla, terveen Homma hanskassa kirjan jälkeen. Nyt mennään ammattilaisena ja käydään kestävyyden ja kestämättömyyden sietorajoilla.
Kuolemankin.
- Sinulta on löytynyt molemminpuolinen keuhkoembolia sekä munuaislaskimotukos.
Niin on lääkäri juuri kertonut. Voi helvetti! - Veritulppa. Molemmissa keuhkoissa ja munuaisissa.
Jos aluksi hämmästyttää naisen valitsema, kuolemaakin kolkutteleva laji, ihmetyttää aluksi myös kustantaja: SKS. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta, tuolta henkevältä 'kalevalaiselta' on totuttu odottamaan jotain muuta kuin populääriä, ajankohtaista kamaa.
Kustannapa yhdenäkin mitä fyysisimmän lajin nyrkkeilykirja! Varsinainen knock out lukijalle?
Vaan hyvinpä tuntuu lopulta henki päällimmäiseksi pulpahtavan ruumiin vankeudesta Wahlströmin vaikeuksissa, miltei viimeisellä kanveesilla maatessa. Sielu tässä tiukemmalla on kuin ruumis, loppupelissä, eli on tämä augustinuslaista paljastuskirjallisuutta, tunnustuskirjallisuutta parhaimmillaan. Sopii kehään.
Wahlström paljastaa kulissien taustat, ne 'pukukopit' joista jääkiekkoilijat, nuo lällärit, nuo toiset fysiikan ruumiillistumat, eivät hiisku. Eva paljastaa kaiken hyvän mitä laji ihmiselle antaa, miten se ihmistä muokkaa ja muovailee, ja myös sen kaiken kuonan ja pahan, jonka laji 'ottaa'.
Siinä ristiriidassa tamppaat, olet ja elät.
Olet välillä oikea Sika-Eva, joksi hän itsensä jossain IS-kolumnissaan nimesi, useimmiten kuitenkin olet Emppis-Eva, joka sanoo: "Aistin helposti muiden tunteita ja haluan, että muilla on hyvä olla."
Sitten kuitenkin jo kohta: "Kun vedän hanskat käteeni ensimmäisen kerran, eläimellinen tunne lyö lävitseni luin aalto. Kuin jokin vaisto minussa heräisi. --- Ehkä petoeläin kokee saman haistaessaan veren hajun."
Suunnattoman spartalaisen rääkin ja viheliäisen kivun, pelon ja eläimellisyyden keskellä voi kokea myös esteettisen elämyksen:
"Se on kaunein lyönti, minkä olen koskaan lyönyt, täydellinen niin tekniikaltaan, nopeudeltaan kuin rentoudeltaankin."
Ja mikä on tulos?
"Se osuu leukaan juuri niin kuin pitääkin. Puudutuksesta huolimatta käteeni sattuu, ja tuntuu kuin lyönti ei pysähtyisi leukaan vaan menisi siitä läpi. Tunnen kädessäni, miten Irinan koko keho veltostuu, ja hän putoaa kanveesiin kuin kuollut."
Mikä intensiivinen ote elämään - ja mikä ristiriita!
Luutuneine ennakkoasenteineen, ennakkoluuloineen luostarissalukija tulee tyrmätyksi: mikä mimmi kärsimyksineen onneineen! Siksikö kehuu ja suosittelee, pökerryksissä, kirjaa: Mitä mainioin kapistus! Syväanalyysi nyrkkeilijästä, ihmisestä, äitiydestä kaikkine koukkuineen.
Hyvä Eva! Kuin myös SKS. Bravo!
17.10. pe
Ottaa paketin matkaansa ja lähtee tuotapikaa.
Muukaan ei enää hyvi.
Kertaa vielä säännöstöä luostariinmenijä: "Miehet asettuvat kirkossa oikealle puolelle ja naiset vasemmalle."
On hoksaavinaan: "No niinhän ne tanssilavoillakin tekevät, tekivät ainakin silloin kun tuota syntiä tuli harrastettua."
Lempi saa jäädä kotiin, koska ohjeissa jossain kohti luki, että 'Koiria tai muita kotieläimiä ei voi tuoda luostarin alueelle'. Ja Lempihän on muu kotieläin. "Jos ovat luostarissa tiukempia kuin seurakunnassa sen Makkosen koiran kanssa joka kirkkoon pujahti ja suntio soittamaan papille 'ajanko hänet poijes?' ja pappi laulaen armahti Tessun: - Ei ajeta! Eihän sieltä Makkosesta muita kirkossa käykään."
Sitten huomaa pahan, kun on huomannut jo aikapäiviä sen hyvän ettei huoneissa ole televisiota, ei radiota.
WLAN-yhteys on. Ei tästä maailmasta niin vain pois päästä, turha luulo. "Siis eikös se ole sama ja enemmänkin kuin televisio ja radio!"
"Pahus", lisää miehemme, ihminen, läppää läppärin kiinni ja lähtee.
Ei kanna konetta mukanaan. Paketin, ne kirjat ja sen potan, ottaa ja lähtee.
16.10. to Paketit on paketoitu.
On aika perehtyä tarkemmin luostaripäivärytmiin. "Vaikka enhän minä munkiksi, noviisiksikaan kelvollinen - kaikki maalliset riemut jo kokenut perheellinen mies", tuumailee luostariin yhä lähtöä tekevä, mielivä mies, ihminen.
Munkin päätehtävä on rukouselämän harjoittaminen.
Arkisin 06.00 Aamupalvelus 18.00 IX hetki, ehtoopalvelus ja iltarukoukset
Lauantaisin 06.00 Aamupalvelus ja liturgia 13.00 Moleben 18.00 Vigilia
Sunnuntaisin 09.00 III hetki ja liturgia 18.00 Ehtoopalvelus, kolmikanoni ja akatistos
Myös työ muodostaa tärkeän osan kilvoituksesta.
Veljestön työviikko on kuusipäiväinen.
Päivän viimeinen palvelus päättyy arkisin klo 19.30 mennessä, lauantaisin tuntia myöhemmin. Sen jälkeen kilvoittelijalla on omaa aikaa, jonka voi käyttää esimerkiksi lukemiseen, ulkoiluun tai lepäämiseen.
"Lukemiseen!" ilahtuu luostariin lähtijä ja katsoo matkapakettiaan, uudelleen paperoitua ja solmittua. "No sittenhän Eva käy iltalukemiseksi. Varsinainen kilvoittelija, askeetikko. Oikea itsensä kiduttaja, joka tosin joskus hairahtuu ja lipaisee toisiakin."
15.10. ke
Pakkaaminen jatkuu. Paketissa siis potta eli pottu sekä kaksi kirjaa, joista toisen mukaanotto emmittää.
"Parta, kasva kasva!"
(Paljastavat asut eivät siis sovi luostariin.)
"Mites vaatteet, hunnut haletit? Muut peitot."
(Sekä miesten että naisten toivotaan pukeutuvan kaikkialla luostarin alueella niin, että asu peittää ainakin polvet ja olkapäät.)
"Eipä tuota ongelmia. Wirklich!"
Ihmismies, luostariin menijä katsahtaa ikkunaan: loka kuuta.
(On myös hyvä muistaa, että kirkossa ei ole suotavaa istua jalat ristissä eli jalka toisen päällä.) "Kädet ristin ainoastaan."
"Eiköhän näillä neuvoilla ja välineillä pärjätä"
Kahdella kirjalla ja potullako! - Vähät tavaransa luostariin lähtijä paperoi ja ristisolmii narulla, suuren kantosolmun kiepauttaa.
"Ai samperi - herätyskello!"
Joutuu avaamaan solmimansa paketin. "Kirjanhan voisi samalla vielä vaihtaa..."
(Vuoteen/vuoteiden lisäksi huonevarustukseen kuuluu pöytä, tuoli ja kaappi. Suihku ja wc ovat käytävän varrella.)
"Ainakin oman potan otan mukaan."
(Mies, ihminen, on tullut siihen ikään, siihen vanhaan kekkoslais-brezhneviläiseen 'pissi-aina- kun-voit' poliitikkokaartiin. Pottuikään jälleen laskeutumassa aikuisvuorella käytyään. Sitten on enää vaippaiän vuoro ennen valmista poikaa.)
"Keljassa ei välttämättä keijaa ole. Enkä meinaa öitä käytävillä ravata."
(Luostarissa on tilaa ajatuksille.) "Parit kirjat, jos oma ajatus ei kanna."
"Kaiken varalta."
(Majoitustilat ovat savuttomia, eikä niissä ole televisiota tai radiota.)
Näkihän siellä maailmalla muitakin kuin tämän erotuomarin, ks.kommentti 5.
Yhtä riitaa tuntuu olevan elämä muuallakin kuin Ukrainassa. Monenlaista kurdia ja isistä liikenteessä.
Näki, ja kuuli, vierailevan kanttorin iltapäivällä vieraassa kirkossa.
Ensin pauhasivat urut - sitten pauhasi kanttori. Mahtavan urkukonsertin soitettuaan tämä kimpaantunut mies näet laskeutui kirkon käytävälle ja haukkui kuulijat ja järjestävän seurakunnan.
Hiljempaa olisi kuulunut konserttiväen olla, eikä seurakunnankaan olisi pitänyt sallia ulkopuolisen hääväen astua loppuhuipentumaa sotkemaan.
Asiastapa suuttui kieltämättä, vaikka tarpeettomasti.
Kuuli myös, ei nähnyt, toisenkin kimpaantuneen vieraassa hotellissa samassa kaupungissa: tyttöystäväänsä pettyneen miehen.
Hotellin käytävällä melskasi humalainen ylkä; yöllä puolineljä herjasi rakkaimpaansa, huusi hurjana ja ovia paiskoi täysin hiiltynyt mies:
- Rä-rä- RÄPÄTIN!
Kaikki äijät huoneeseen 3 2 8, siellä on huora joka tarjoaa räpätintään kaikille.
Sietäisi tuon yläkuvan ihmettelijänkin kenties pohtia, josko sittenkin jäisi lähtökuoppiin kuopimaan.
Tiedä minkälaista kim jong-unia vaihtokaupassa vastineena.
HV
Hj
KHL ja Viasat Hockey Finland näkyvissä.
Apu-va! Apu'va!
Jokereista tullut maajoukkue, Maamme-laulu kajahtaa harva se ilta; ilmankos Pikku-Hakki jo totesi jotta on kuin maajoukkueessa koko ajan pelaisi.
Sopis tietysti myös aatella vähemmän isänmaallisesti: Venäläisomisteisessa hallissa Suomen pääkaupungissa toistakymmentä tuhatta hesalaista otteluissa hurraamassa venläisomisteisille pelaajille, näille jokruille, yhessä oikeistokapitalistiliberaali rusina-Harkimon kanssa.
Eppäillä soppii: pelataankohan tässä pokeria, vai venäläistä rulettia?
tuus
ihan anssina Urheiluruutu-terkuin L:si
Just just. Näkyypä näkyvän. Ja luulotauti Lennulla kamala, ja Kukkosen Anssin kaunamaisuus päällä ystävällismielistä naapuria kohtaan.
Ite vaan ihmettelen vähän vähäpätösempiä asioita, kuten Westerlundin Erkan kauluksen kokoa ja väljyyttä: siinä kaulaa ei kurista - lie tietoinen valinta.
Erkka nähnyt, sivusta seurannut apuvalmentaja Virran Hantan meininkiä:
mitenkä on kireällä kaulus ja ravatti! - eleet ja irvistykset niin kuin koko ajan hirsipuussa sätkis.
Mutta olipa tuo miten oli, niin pian on ilta ja taas Jokerit pelaa:
8.10.2014 KHL: Atlant - Jokerit 18:25 - 21:00 Viasat Hockey Finland
Lukumiehen lehtivalinta ei tuota vaikeuksia, vaikka yllättävä onkin. Varma on valinta.
Valittavissa
joko riemunkirjava Seiska 39
tai kalmankalpea huomaamaton Parnasso5.
"Ensyklopediselle narratiiville ovat ominaisia alluusiot ja laajat historiallis-filosofiset perspektiivit sekä pyrkimys luoda uudenlaisia kerronnan muotoja, joilla pureutua vallitsevan aikakauden psykopatologioihin."
Tommi Melender yrittää varmaan itse luoda uudenlaista kerronnan muotoa arvostellessaan Thomas Pynchonin 1001-sivuista romaania Painovoiman sateenkaari.
- Ei helevetissä!Kunhan ei narraisi, nenusta vetäisi, parahtaa Lukumieskin moista. - Jokin tolkku sentään sietäisi olla...
Paiskaa tilaamansa lehden laattialle lukemista odottavien, iso pölyinen vuori, joukkoon ja helpottuneena avaa Seiskan.
Ja johan tajuaa: BB-Tuulikin hurjat rikostaustat Neumann: Kieltäydyin terapiasta Helena Lindgren höpötti luuriin. Anna Puu hajuvesiostoksilla. Niklas Hagman pysäköi jalkakäytävälle nälissään. Ben Zyskowicz matkusti junassa. Björn 'Nalle' Wahlroos jätti laukun vartioimatta lentokentän kahvilaan. Duudsonien Jukka Hildén ruokaili rauhallisesti.
Näihin paneutuu Lukumies, uskokaa tai älkää, jättäen Melenderin Postmoderni klassikko panee hanttiin -jutun vähemmistövaltuutetun ja muiden narratiiviensyklopedistien heiniksi.
Pikkuisen kademielin, se tunnustettakoon. Älykkökin kun mielestään on - mokomakin mensalainen!
Potkii toki, ajatus, vielä vastaan vähäsen ja heittää pohdintaan: - Entä jos Parnasson levikki olisi Seiskan levikki, ja Seiska vain rippeitä kiinnostaisi? Mahtas muu maailma öönä olla, sivistyskansaa kadehtisi?
Ei pitäisi poistua Paratiisista.
Paratiisin ulkopuolella tapaa vain joko Stubbin kaltaisia kataisia, so. ylivilkkaita adhdlaisia ekstroverttinarsisteja tai sitten murhemiellä vaeltavia alamaisia. Niin kuin nytkin Onnin pistäydyttyä saavikaupassa, jossa tarjolla lyö-mä-tön tarjous:
KAKSI SAAVIA YHDEN hinnalla!
Vuotavan saunakorvon paikalle oli saatavilla kaksi ehjää. - Menoksi! kehotti Onni omaansa ja istuutui kuskin vieruspenkille vesipojaksi.
Ajeltiin ja tultiin Tokmannille.
Allapäin kopeloi muuan mies pää saavin sisään taipuneena, koputteli, kopsutteli, manaili: - Laatu ei ykköstä ... vaan kai se yhden satsin kestää ...
Ei ollut O tunnistaa entistä koulukaveriaan, äänestä tunsi, ei olemuksesta: kovin oli ruttuuntunut naama viimenäkemästä. - Pekka Perk!...ele, tervehti kumminkin enti-iloista kouluveikkoa Onni.
Ei hymyn häivää tällä vastauksessa: - Kiljua arvelin laittaa, hiivat jo on.
Masentaa kuulemma koko elämä, yksin jäänyt, akka karannut. Ilolientä sietäisi saada kitaan lipittää. Ei pelimerkkejä jalompiin aineisiin.
Tuli siihen toinen, mikä lie jumalluoma sivullinen. Neuvoja jakelemaan:
- Elä hyvä mies myrkkyjä juo.
Joku laitapuolen polkuja tampannut hutsinputsilainen ylimpänä neuvonantajana hyllyjen lomassa hääri, vahvistukseksi sanoa töräytti:
- Niin masentunut ei ihminen milloinkaan etteikö viinalla vielä masentuneemmaksi tule! Kokemusta ei puutu. Perskoht.
Muuta ei virkkanut ohimenijä pois hissutellessaan. Olemus kertoi jotta kokemus oli puhunut.
Mitä teki koulukaveri?
Tehosiko neuvo vai manasiko neuvojan kuuhun? Sättikö? Jättikö saavin? Hylkäsi ohjeistuksen? Uskoiko?
Jännittyneenä seisoi Onni hyllyköllä, saavipinon äärellä, kiljukaverin aikeita seuraillen.
- Kaikenlaisia tietäjiä!
Niin tuhahti, kouluveikko, vaikka selvästi empi.
- Totuutta puhui, yritteli Onni vahvistella, - tuo kulkija. - Niinkö luulet? sanoi tutiseva koulukaveri.
Saavioston unohti.
Vaihtoi ostoksen pienempään. Kassalle punainen ämpäri kainalossa käveli, Pekka Perkele, koulukaveri.
Tiedä vaikka mies marjaan menisi? - Puolukkaan vaikka. Taikka karpaloon.
Niin optimoi Onni kahta saavia peräkonttiin sovitellessaan.
