Ulkoilutan ajatuksia kuin koiraa ikään ... samalla kusetusreissulla toivon törmäileväni toisten koiruuksiin
Pääministeri Juha Sipilä marssimassa taas presidentin pakeille?
Kovakorvainen uutispomo Atte Jääskeläinen?
Suurisuinen Susanne Päivärinta?
Mennä nyt suorassa A-studiossa kovistelemaan esimiestään rohkeasti kaukona!
Ensin kysyy, oletko ajan tasalla? - Olisko potkut mitä?
Sitten kysymässä: - Saanko minä nyt fudut?
Kun Stillerikin, se Ruupeni, sai pelkästä ajattelustaan kirjallisen varoituksen!
ks.
jatk.?
"mutsi älä ragee, frendit feidaa"
"Mÿnna thachton gernast spuho somen gelen Emÿna daÿda."Siinä suattaa savolaesela jos muillai männä piä sekasi ja kiel solomuun jos nuista pitäs tolokkua suaha ja tulukita.
Agricolan Mikael, kirjakielen isämme ei ymmärtäisi stadin kundin slangista, toi stadilainen vielä vähemmän Agricolan aikaisesta kirjakielestä, eikä kumpainenkaan savolaiskarjalaisen suakkunasta - höykösenpölläystä.
Niin on rikasta suomenkieli!
Miten tähän on tultu ja jouduttu tai päästy?
Dosentti Ari Kotilainen on kirjoittanut elävän elämäkertateoksen, jossa pääkohteelle ja sankarille ei ole niin nökö nuukaa kehutaanko maasta taivaaseen vai kerrotaanko totuus kaikkine karvoineen. Käsissä on suomen kielen elämäkerta, aina kantauralilta viiden tuhannen vuoden takaa tulevaisuuteen. Melkoinen veijari on Kotilainen, joka oikaisee mutkat suoriksi, mutta totuudessa pysyen, Volgan mutkasta näihin päiviin kielemme kehityksestä kertoillessaan niin ettei lukijalla ole vaikeuksia kelkassa kestää.
Teos on nimeltään Kielen elämä - Suomen kieli eilisestä huomiseen, Siltala 2016.
Jo yksin kansikuva herättää ilon ja riemun kiljahduksen! Tai ainakin naurun pyrskähdyksen.
Nukahtamisen vaaraa ei ole, sillä Kotilainen, huomatessaan liian teoreettiseksi käyvänsä, ravistelee lukijaa heittämällä taas helpomman syötin tyyliin 'mitäs tuumaat tästä?'.
Oisko tässä tämän black fridayn herätetäsmäostos?
Sopii niin ajan henkeen, suomen kielen englantilaitumispäivän herätteeksi.
-
lisuke
Onhan Ville Valokin koettanut tulkita baddingia nappiin osumatta, mutta ihan kohtuullisesti. Myös moni muu ammattilainen on esittänyt kipaleita ihan ok! ja sinnepäin eli ei hassummin. Mutta eihän Raulin haurautta voi kukaan esittämällä esittää!
Tuota taustaa vasten Lieksan Badding Tuomas Salopuro selvisi loistavasti Rauli Somerjoesta, jonka surullista, koskettavaa kohtaloa Bussi Somerolle -tarinaa esitetään kymmenen kertaa ennen joulua tuolla kaukana kaukana susirajan takana Lieksan* teatterissa.
Tässä taas yksi esimerkki, että Cityn yläpuolisessa Suomessa o n elämää! On muuten ohjaajalla, Tero Sarkkinen, ollut hemmetin moinen homma pitää koossa matsku ja monen sortin sakki, luulemma.
Ensi-illassa lauantaina Brahean salillinen nautti menosta, vaikka ilonhetkiä näytelmässä ja Raulin elämässä vähemmän olikin kuin surua, pettymystä ja masennusta. Pala kurkussa sieltä pois lähdettiin, jos vieno hymykin huulilla - mikä on hyvän merkki.
Kuten sanottu: päähenkilö onnistui mainiosti; ulkoisestikin samanlainen riuku olemukseltaan. Lapsi-Rauliin tottui alun karsastuksen jälkeen ja hyväksyi Sanna Markoffin Rauliksi; kuolevan, lihoneen, viinanmurtaman 40-kymppisen Raulin hahmottama Ensio Kortelainen oli jo vaikeampi sulatettava.
Aito liveorkka lavalla: Vau! Kunnon räpinää!
Ja M.A.Nummisena Sami Ehrukainen osasi kiekaista! Entä Rauli "Rafe" Tanskanen Baddingin nimittäjä ja lapsuuden kaveri - Matias Kankaassa on särmää, on!
Muita? Ei riitä tila: mutta olihan opettaja Möllösellä, Sini Nevalainen, kirkas falsetti ja kuri!
Menkää itte kattoon, vaikka:
Pitkän matkan päässähän pahulainen on, mutta Kolin rinteillä lasketellessanne olette jo Lieksassa, ja mikä sieltä poiketessa teatterissa - ei muuta kuin Pielisen yli silpaisette!
*Lieksa: Venäjän yhteistä rajaa
>100 km
---
Voiman Kulttuuriseinällä
1959
"Se tuoksuu kamelille, isä viinalle ja punaiselle nortille."Atikin isä Talet on tullut kotiin tuliaisinaan nahkapallo. Äiti Ilhamiye on onnellinen. Atik 2 vuotta, tietysti myös kaksoisveli Adil. Tataareja kaikki.
2016
"Jokainen, joka imee liiaksi savua poskiin ja työntää alvariinsa kolikkoja automaattiin, tuntee käsittääkseni samanlaista häpeää kuin minä."Jo 26. vuosi raittiina.
Vuosi kerrallaan käy ex-jalissuuruus läpi elämäänsä, jonka tähtihetket häikäisivät, mutta sitten jysähdys maahan oli karu ja pohjakosketus haudansyvä:
Kuopion Yliopistollinen Sairaala Psykiatrinen klinikka os. 2027 Harjamäki.
Ei paljon mieltä, ei muistia, paitsi: "Mestaruussarjan osumani kyllä muistin. Niitä on 113."
Sieltä 4 kuukauden päästä ulos ja elämän virtaan sitkuilemaan. Opiskelemaan lähihoitajaksi; töihin monenlaisiin; naimisiin, Elina; politiikkaan ja kaikkeen mitä sitä nyt normaaliin elämään kuuluu. Viimeisin työpaikka on menossa Joensuun liepeillä Lehmossa seurakoordinaattorina.
Aikamoisen kierroksen on aito stadin kundi palloillut ennen asettumistaan Savoon ja kesien ja viikonloppujen viettoon, naurakaa tai olkaa nauramatta, Pöljän kylään!
Lukekaa tai olkaa lukematta, mutta nämä kaikki, ja paljon muuta on kirjoittanut kansien väliin kirjaan Pelimies - omaelämäkerta, Minerva 2016, täydellisen elämänremontin läpikäynyt kirja-, musiikki- ja jalkapallofriikki Atik Ismail, syntynyt 5.1.1957, tuotapikaa siis 60 v.
Onnittelut Hilda-tyttären ukille!
"HVAllapäin selvästi Lennumme. Kaamostelee mies. Eiköpähän se sieltä pian nouse kunhan jouluvalot syttyvät.
HjUkko kun ukko. Rumppi tai Ramppi. Yks lysti miekäläiselle kuka siellä merten takana! Mitä ne oikein kouhkaavat?? En tuu koskaan luonnossa näkemään enkä liikuttamaan, sen enempää kuin Ruottin kunkkua tai Suomen Saulia.
Saitko sinä kuhun linnaan? Kun oot sentään näkyvillä paikoilla? Ne ovet on rampissa meikäläiseltä, mahikset olemattomat, vaikka pääshän tuonne taas kaikenkarvasta popparia. Jopelle toki suon menon.
Vaan onhan tässä aikaa niihin pilleisiin, josko Sauli heltys vielä.
tuus
Lennu "
ps
näitäkö yhteyksiä L tarkoittanee
'näkyvillä paikoilla'?
Lähiluomuista ei ole, se on taivahan tosi, joten - mites tärppäis mies maailmalta?
Suomalainen mies ei osaa kuin ryypätä, riidellä ja tapella, varsinkin jos on pikkunilkki vallanmies, kunnallistasoinen.
Melkoisen metkan naparetkueen sisältää valtuustobussi Ruotsin vierailulla. Mitenkä tuntuukin tutulta, eikä yhtään liioitellulta: ilo irti vaikkei mitään muistaisikaan! '...hetken pienen elämässä saa kai joskus ehkä antaa ...'
Sentään Ruotsiin asti päästy toisten kustannuksella niin mikä ettei!
Epäolennaiseen tartuin ensimmäiseksi. Ei Helmi Järviluoman novellit esikoiskokoelmassa Ja katselin hain hampaita, Kirjokansi 2016, ylipäätään noin matalatasoista panettelua ole ollenkaan, vaan tyyli on aivan muu kuin rahvaanomainen.
Australiassa on entinen poikafrendi Tim, tämän luokse lentää 'Anna' akvaariosta hain hampaita katselemaan. Pääluennoitsijaksi Montrealin konferenssiin kutsutaan Helena. Äidin tyttö tutustuu Lontoon galleriassa Damien Hirstin taiteeseen jne.
Enemmän siis semmoista pikkurillihienostelua, niinkö?
No ei sitäkään.
Ei kaikki noin hienoa ole, äidin tyttökin luuttuaa työkseen lattioita Talfourd Placella; Merja raapii suurkeittiön pataa Tukholmassa; Anna käärii matjessilliä rullalle kun sitä ennen oli Kallen kanssa siivottu lähiökoulujen dreijauskönttejä seinistä ja katoista, Mirja kipuilee tahollaan Kreikassa. Ja Helenakin pyörtyy ja kompastuu juuri kun luentoestradille pitäisi nousta.
Ei elämä niin mene kuin pitäisi, ei suju kenelläkään näillä Järviluoman luomilla. Todentuntuisia ovat olleessaan jotain vailla. Toista ihmistä kaipaavat kaikkein eniten, kuka missäkin mielessä; valitettavasti se toinen ihminen onkin toisenlainen eikä oman maun mukainen, aika usein.
Hyppy maailmalle omista tylsistä ympyröistä tekee terää. Sinne nämä novellit vievät. Hypätkää rohkeasti hain hampaisiin!
Näkyy joku jossain lausuneen liian ronskisti - ja siitäkös metakka!
Vinoilihan tuo pressammekin taannoin venäläiselle kenraalille jotain tyyliin 'vai kävi kenraali pitämässä puheen!' ...
HV***
HjNäyt käyneen rasvaamassa Theresen huulet, vaan etpäs ottanu kantaa tämän Aleksi-pojan homoheittoon.
Joten otanpa minä.
Käännetäänpä homma toisin päin eli olisko Valavuori saanu futuset jos olis lausunu:
"MEILLE EI HETEROJA PALKATA!"Mitä HÄH?
tuus
Lennu
Paratiisimiehemme Onni on vähän ymmällä.
- Tähänkö loppui kukoistus! Katosi kesä. Tosta noin vaan naks!
Maajusseja vain katselee ja rotevan eläinlääkärin elinvoimaa ja etsii Iljalle äitiä. Hintikan sentään jättää väliin: ei liippaa läheltäkään. Vain elämässäkään ei sytytä kukaan. Pitäisi olla Anita, se Itke vaan jos helpottaa etkä usko kuinka koskekaan Hirvonen. Tai Laura hei.
Onneksi on Jukuri-Dufva, ei Sven vaan Risto, sentään pari kertaa viikossa maksetulla. Miten selkeitä ja näkyväisiä olisivatkaan taktiset kuviot jos Riston kaljuun tussilla joku älyäisi ne tussata!
Posset sun muut hulinat ohittaa Onni olankohautuksella ja vaihtaa hurjat räminät ja kohinat rauhallisempaan menoon. Aikansa Estradin maisemia tuijottaa.
Lopulta sulkee koko toosan.
Päivän valjetessa valmistautuu talveen:
Kiipeää tikapuille, puhdistaa vesikourut ja rännit.
Sulkee kivijalan tuuletusaukot ja harmittelee kun menee Lempiltä ulkoyöpaikka, ja hiiret pääsevät hyppimään.
Kellarin ikkuna kiinni.
Tervatun sahapukkimokoman raahaa suojaan.
Halkosylillistä liiteristä kantaessaan katsoo taivaan tummia pilviä ja miettii: - Jokohan pudottaisi sukset aitan vintiltä? Monot ulkovintiltä hakisi.
Ulkosaunasta ei sentään luovu vaikka lunta tulisikin, vasta sitten kun hyökyy pakkanen ja jäykistää kaivon pumpun, sen kaunokaisen. Sitten on vasta aika siirtyä sisäsaunan kopperoon, siihen missä pikkuinen tyttö kysyi kerran kaikki ihmeet silmissään:
"Isä - onko tää muuten sauna?"
Virolaiset, nuo heimoveljemme, ovat rämpineet alisteista polkua sillä aikaa kun suomipoika on porskuttanut sodan jälkeen.
Vaan nyt ovat jaloillaan.
Suomalaistoimittajanuorukainen sukelsi Tallinnan radioon toimittamaan ohjelmia suomalaisille vuonna 1966 kolmeksi vuodeksi ja uudemman kerran 1993. Välillä Pekka Lehtonen muutti Moskovaan, josta kirjeenvaihtajana toimitteli juttuja Kansan Uutisiin.
Tehtävä Tallinnassa - Neuvostopropagandaa ja itsenäisyysinnostusta, Into 2016, kirjadokkarissa hän muistelee Viro-aikojaan ja vertailee, millaista virolaisten elämä oli rautaesiripun takana ja millaiseksi se muuttui, kun Jeltsin antoi vapaat kädet.
Enää ei purukumi eikä poolopaitakauppa ladan takapenkillä käy - se pitäisi jo otsikon poikainkin uskoa.
Oikeastaan tulitikku pelasti kriittisillä hetkillä vapaan äänen ja sen myötä kaiken:
Televisiolähetyksen venäläiset sotilaat pystyivät televisiotornista keskeyttämään, mutta ylimpiin kerroksiin eivät päässeet, sinne mistä lyhyt- ja keskiaaltojen radiolähetykset lähetettiin:
"Teknikot olivat kutsuneet hissin ylös, eikä se liikkunut sieltä minnekään. Apuna oli käytetty tulitikkua, jolla katkaisinnappula oli jumitettu. Sen järeämpää asetta tässä puolustustaistelussa ei käytetty."Sitten alkoikin humaltuneen Janajev-porukan epäonnistunut vallankumousshow Moskovassa.
Vapaus varmistui muutaman päivän kuluttua.
Lehtonen tunnustaa propagandasyntejään, mutta huomauttaa myös, että aina ei menty Kremlin kellojen mukaan Tallinnan radiossa eikä toimittajana Moskovassakaan, vaikka nootteja tulikin:
"NKP:n kansainvälisen osaston toimijat eivät tietenkään olleet tyytyväisiä kirjoituksiini. Suomen osastoa johtanut Vladimir Fjodorov kutsuikin minut eräänä päivänä kahvilla ja ..."
Mutta Lehtonen ei silloin enää ollutkaan sama nuorukainen, joka aikoinaan ensi löyttään kiskoi Tallinnan radion suomalaisena äänenä.
huulirohtumiin ja hengenahdistuksiin tarvitaan kunnon rohdot Norjassa
Hiihtäjättären seliseli
Suu auki___
ympär' pyöreänä huuli
Juuhauki
luulihuulirasvaksi dopingpötkylää.
Sielläkin! - monenlaista vötkylää!
