Ylpeys ja temperamentti. Olen ollut suhteessa miehen kanssa, jolla on molemmat edellä mainituista piirteistä. Tunteikkaalle ihmiselle ja rakastavalle, tietenkin, on erittäin raskasta toisen käyttäytyminen, kun valtaansa saa kumpi tahansa ja yleensä molemmat yhdessä piirteistä.
Ylpeä ihminen on epäsosiaalinen eikä kestä kritiikkiä toiminnastaan. Temperamentti taas rikkoo paikkoja ja saa pelkäämään mitä tapahtuu
seuraavaksi - riitoja hän välttelee juoksemalla karkuun välttelemällä asioiden kohtaamista.
Netistä ei löydy, miten ylpeyttä voisi työstää, voiko sitä? Olen luovuttamisen pisteessä, olemme yli 30-vuotiaita, peruselämäntavoiltaan normaaleja ihmisiä, mutta kuppi alkaa olemaan täynnä. Pahinta on ehkä kylmyys, välinpitämättömyys, alistaminen ja ongelmien vältteleminen. Itse olen aivan tyhjä, mikä avuksi? Nainen, 30+
Hei!
Kuvaat aika hurjan kuuloista parisuhdetta. Paikkojen rikkominen, alistaminen, kylmyys, välinpitämättömyys ja se, että sinä joudut pelkäämään, puhuvat kaikki karua kieltä.
Kysyit, miten ylpeyttä voisi työstää. Kirjoitit, että miesystäväsi ei kestä kuulla itseään koskevaa kritiikkiä ja välttelee asioiden kohtaamista. Tämän perusteella ei vaikuta kovin todennäköiseltä, että hän olisi halukas tutkailemaan itseään ja omaa käytöstään. Sinä taas et mitenkään voi asiaa hänen puolestaan tehdä.
Kerroit olevasi rakastava ihminen. Oletan, että olet tai ainakin olet ollut rakastunut tai ihastunut tähän mieheen. Et kerro kirjeessäsi hänestä mitään hyvää tai kaunista. Mihin hänessä aikoinaan ihastuit? Ovatko ne asiat yhä olemassa? Mikä sinua yhä tässä näin hurjan kuuloisessa suhteessa pitää?
Kirjoitit, että kuppisi alkaa olla täynnä ja sinä itse aivan tyhjä. Jotenkin sinun tulisi saada tyhjennettyä kuppisi sisältöä, voidaksesi taas itse paremmin. Suosittelen lämpimästi sinulle keskusteluapua, joko luotettavan ystävän kanssa ja/tai ammattiauttajan luona. Pura taakkaasi puhumalla. Voisit myös kirjoittaa suhteenne tarinan. Mistä kaikki alkoi ja mitä kaikkia vaiheita on ollut ennen kuin olette päätyneet tähän? Mitä kaikkea olet kokenut ja miten ne ovat vaikuttaneet sinuun? Puhumalla ja kirjoittamalla näitä kokemuksiasi ulos itsestäsi saat todennäköisesti perspektiiviä tilanteeseen ja löydät oikean tavan toimia.
Toivon sinulle rohkeutta tielläsi kohti lämpöä, välittämistä, kunnioitusta, arvostusta ja aitoa rakkautta! Perheneuvoja Paula
Olen reilu nelikymppinen kolmen lapsen perheen äiti. Lapset 12, 10, 5 vuotta. Olemme olleet aviomieheni kanssa yhdessä 18 vuotta ja niistä 14 naimisissa. Huomasin noin vuosi sitten muutoksen miehessäni, hän muuttui jotenkin etäisemmäksi.
Keskustelimme asiasta ja hän sanoikin, että kokee arjen suorittamiseksi ja otsarypyssä menoksi. Tunsin, että hän haluaisi vapautta, mutta perheemme sitoo häntä. Puhuimme erostakin jollain asteella, minä olin kovin ahdistunut siitä puhuessamme, hän ei.
Koin itseni viime syksynä voimakkaasti, ja edelleenkin jollain lailla, suhteessamme arvottomaksi. Meillä oli erittäin vaikea syksy. Jotenkin olemme sinnitelleet ja pystyneet olemaan yhdessä, mutta mieltäni ahdistaa suhteemme laatu, koska se on kylmä. Mieheni ei juurikaan kosketa minua, silloin kun haluaa seksiä, käy suoraan asiaan. Hän on tällä hetkellä tyytyväinen seksielämäämme, leikimme usein seksissä "kiellettyä hedelmää" ja häntä kiihottaa se varsin kovasti.
Lasten suhteen hän on muuttunut, hän ei halua lähteä lapseni päiväkodin äitienpäiväjuhlaan, koska minä (vaimona) en ole hänen äiti. Hän ei jaksa tehdä/leikkiä enää lasten kanssa. Hän vastailee minulle tylysti ja jos yritän jutella, meille tulee riita ja syyttelemme toisia. Hän ei kestä, jos minä menetän malttini. Kotityöt ei kiinnosta, tuntuu että huusholli on minun harteilla, pihatöistä hän ei ole kiinnostunut enää alkuunkaan. Ennen hän oli innokas ja siitä luopuminen on harmittanut minua kovasti.
Olen löytänyt kotona joskus tyhjän pullon ja joskus huomannut hänen olevan pienessä sievässä, kun palaan kotiin kokouksesta tai kaupasta. Sen olen suoraan sanonut, etten hyväksy piilojuomista. Hän urheilee ja haluaa tulla hyvään kuntoon kesäksi. Minusta hän toimii työ päivän jälkeen itsekkäästi: syönnin jälkeen viettää aikaa iPadilla ja lähtee liikkumaan ja siinäpä se ilta menee.
Itse yritän huomioida lapset, huushollin, pihan ym. kodin jutut. Mieheni ottaa osaa kyllä ruuanlaitoon ja siivoammekin välillä yhdessä kotia. Välillä kaikki sujuu hyvin, mutta monesti huomaan, että joudun olemaan varpaillaan ja miettimään sanojani hänelle etten loukkaa. Tulee kylmä tunne hänen toimistaan. Hän erosi kirkosta niin, etten minä tiennyt asiasta pitkään aikaan mitään.
Hän antaa postiivista palautetta minulle lenkkeilystäni ja toivoisi minun olevan hoikempi. Kertoo avoimesti, että katselee kauniita naisia ja halusi näyttää minulle kauniista kampaajastaan kuvan. En tunne itseäni kovinkaan mustasukkaiseksi, mutta jotenkin pelkään menettäväni hänet. Ehdotin viime syyskesällä parisuhdeterapiaan menemistä, mutta hän on ehdottomasti mitään sellaista vastaan. Kannattaisikohan minun mennä sellaiseen? Miten minun kannattaisi toimia? Haluaisin hoitaa suhdettamme ja toivoisin suhteemme laadun paranevan ja perheemme pysyvän koossa. Uskon, että lapsetkin aistii meidän välisen kylmyyden. Välillä huomaan miettiväni eroa hänestä, mutta pelkään sitä taloudellisista syistä. Häneltä tuntuu jotenkin puuttuvan se empatian ja lohduttamisen taito jota hänellä ennen oli. Olemme lasten kanssa suruissaan lemmikkimme puolesta, mutta hän on kylmä ja ei sano mitään, yhtään lohduttavaa sanaa, ainakaan minulle.
Välillä tuntuu, että haluaisin käpertyä jonkun miehen kainaloon, joka tykkää minusta, apua! Pelottaa, miten minä jaksan, kun näistä on todella vaikea puhua kenellekään ja ystäviäkään minulla ei oikein ole, sellaisia tosi hyviä, joille kehtaisi näistä puhua.
Hyvä ystävä,
Kiitos kirjeestä. Siinä kerrot suhteestanne, jossa vuoden aikana on tapahtunut muutoksia. Miehesi on tullut välinpitämättömäksi kodin, pihan ja lasten kanssa puuhailun suhteen. Hän ei osallistu lasten juhliin kuten ennen. Havainnot saavat sinut huolestuneeksi.
Sinä haluat tehdä jotain suhteenne eteen. Toivot suhteen laadun paranevan ja perheen pysyvän koossa. Et ole mustasukkainen tyyppi, mutta pelkäät, että menetät miehesi, koska hän ilmaisee kiinnostusta muiden naisten kauneutta kohtaan. Läheisyys ja hellyys ovat vähentyneet suhteestanne. Kuitenkin teillä edelleen on seksiä. Se on merkki siitä, että ette ole ajautuneet toivottoman kauas toisistanne.
Kirjeessäsi oli muutama lause, joka antaa toivoa paremmasta. Kerrot, että miehesi laittaa ruokaa ja siivoattekin yhdessä. Hän ei siis ole kokonaan tullut välinpitämättömäksi. Mietin, onko hänen kohdallaan kysymys väsymyksestä tai jostain ikäkausikriisistä. Ajatteleeko hän, että perhe uuvuttaa ja jossain muualla olisi helpompaa? Haaveileeko hän toisenlaisesta parisuhteesta? Miehesi kertoo olevansa tyytyväinen seksielämäänne. Oletko sinä? Voitko kertoa hänelle, mitä sinä toivot yhteiseltä seksiltänne, että se voisi olla molemmille ilo?
Kerroit myös, että joskus kaikki sujuu ihan hyvin. Tuo oli ilahduttava lause. Siis teillä on myös hyviä hetkiä ja toimivaa perhe-elämää. Tarkkailepa noita hetkiä. Mitä silloin teette? Mikä saa sinut tuntemaan, että kaikki sujuu? Mitä erilaista noissa hetkissä on huonoihin hetkiin verrattuna? Mitä sinä teet silloin toisin? Mitä miehesi tekee toisin? Noista hyvin sujuvista hetkistä voit löytää avaimia suhteenne korjaamiseen. Mitä niissä on sellaista, mitä voitte lisätä muuhun arkeen, mitä voitte tehdä useammin ja vahvistaa?
Monesti avaimet asioiden parantamiseen löytyvät niistä hetkistä, jolloin ongelmaa ei ole tai ongelma on pienempi. Silloin kannattaa tarkkailla, mikä on toisin, kun asiat ovat paremmin ja lisätä niitä arkeen.
Mistä saitte iloa silloin kun suhteenne vielä toimi? Mitä mukavaa teitte yhdessä? Minkä asioiden parissa viihdyitte? Voisiko näitä asioita lisätä elämäänne? Voisitko ehdottaa jollekin illalle iPadin ja liikunnan tilalle tai oheen jotain sellaista, mikä on aikaisemmin ollut mieluisaa kummallekin?
Toivon, että kesän lämpö voisi sulattaa sydämiinne kertyneen kylmyyden ja löytäisitte myönteisiä ajatuksia toisistanne ja että ne johtaisivat myönteisiin tekoihin ja suhteenne paranemiseen.
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä viisi ja puoli vuotta, tästä kahdeksan kuukautta naimisissa. Meillä on yksi lapsi ja toinen tulossa. Olemme matkan varrella olleet erossa kolme kuukautta, jonka jälkeen palasimme yhteen, totesimme tämän "tauon" aikana molemmat, että kuulumme yhteen.
Omat tunteeni vahvistuivat ja sitouduin parisuhteeseemme, tunsin mieheni tekevän samoin, joten häät olivat ajankohtaiset. Häiden jälkeen arki sujui kuin ennenkin, rakkautta osoitimme toisillemme ehkä enemmän kuin ennen. Olin onnellinen. Kuitenkin hieman yli kuukausi sitten kaikki muuttui.
Mies muuttui kylmäksi, ei näyttänyt eikä osoittanut rakkauttaan, oli poissa kotoa ja kotona ollessaan ei ollut henkisesti läsnä. Keskustelimme asioista ja kaikki asiat taidettiin selvittää, kunnes mies ilmoitti haluavansa erota, tämä tuli minulle ihan puskista. Sanoi olevansa vielä nuori ja haluavansa olla muiden kanssa, tehdä mitä huvittaa. Yhteistuumin kuitenkin sovimme pitävämme tauon tästä suhteesta, pari kuukautta sovittiin ajaksi.
Kuitenkin mies viikon tauolla olon jälkeen ilmoitti, ettei tauon tarvitse välttämättä kestää niin kauaa, mutta seuraavalla viikolla alkoi taas etääntyä. Hän on lastamme käynyt katsomassa säännöllisin väliajoin, nyt ei moneen päivään.. Olen itse aivan rikki. Ikävöin miestäni niin kovin. Mitään muuta en enää halua, kuin sen, että tulisi takaisin kotiin. Tuntuu etten jaksa enää mitään, hän vei mennessään sen virran minusta. En enää tiedä mitä tehdä... Nainen, 22
Hei,
Olet kuvauksesi perusteella varsin kuormittavassa elämäntilanteessa. Jäin miettimään, minkälaista apua ja tukea sinun on nyt mahdollista saada ystäviltä ja sukulaisilta?
Raskausaika on herkkää aikaa. Parisuhdekriisin ajoittuminen siihen kohtaan elämässä on rankka paikka ja herättää varmasti monenlaista epävarmuutta ja turvattomuutta tulevaisuudesta. Nyt olisi ensiarvoisen tärkeää, että keskustelisitte miehesi kanssa toiveista ja peloistanne. Teillä on yhteinen lapsi ja toinen syntymässä, joten olette joka tapauksessa sidoksissa toisiinne, tapahtuipa parisuhderintamalla mitä tahansa.
Jäin myös miettimään, minkälainen asia uusi raskaus teille oli – minkälaisia tunteita se teissä molemmissa herätti ja jaoitteko niitä toisillenne? Suosittelen, että hakeutuisitte pariterapiaan esimerkiksi Perheasiain neuvottelukeskukseen selvittämään tilannetta. Se olisi satsaus tulevaisuuteen koko perheen kannalta vaikka ehkä puhuisitte eroamisestakin yhtenä vaihtoehtona. Yhtä lailla olisi tärkeää selvittää parisuhteenne jatkamisen mahdollisuuksia. Asiasta on hyvä puhua myös äitiysneuvolassa ja pohtia siellä mahdollisuutta perhetyöntekijän kutsumisesta kotiinne arjen helpottamiseksi. Kaikkein tärkeintä kuitenkin on, että pidät nyt huolta itsestäsi!
