KYSYMYS: No hei pakko kysyä neuvoa nyt olen seurustellut tai no voiko sitä seurusteluksi sanoa vuosi mennyt tuskin näemme koskaan ei ole yhteistä aikaa muuhun käyttää yhteisen ajan ystävien mutta muutti muualle asumaan vei rahani talouteni 17557€ koko vuonna poliislle vein asian koska olen lainoissa poliisi tykkää että käytti minua hyväkseen törkeä petos syyttäjällä on jo silti voiko antaa anteeksi tuollaista tekoa ?? Sitten edelleen ei ole halukas kokeilemaan yhdessä oloa asumista loukkaa minua ja tunnen jo hirveää syyllisyyttä kun annoin rahaa mikä ei kuulu suhteeseen hänen mielestään hän haluisi sopia olen onneton ja varsinainen naisten mies on :( ei ota minua huomioon mitenkään sanoo kaikki järjestyy mutta millä välimatka niin iso näemme harvoin olen vieraantunut hänestä kysyn pitäisikö poliisin hoitaa tämä asia
Ikäni on 41 hän 35 miesystäväni hänen edelleen menee työ suhde pitäisi olla etusijalla mutta jättää minut ulos joka kerta ei ajattele mille musta tuntuu pitäisikö sanoa siitä tämä ja se kehtasi sanoa moni muu asia painaa minua hänen kanssaan kun ei avaudu millään tavoin ja kehtasi eräälle ystävälle sanoa minä ostin molempia
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Oletpa joutunut tosi kurjaan tilanteeseen. Olen sitä mieltä, että toimit ihan oikein kun veit asian poliisille. Asia tuntuu olevan sen kaltainen, että poliisin on hyvä hoitaa asia. Mielestäni suhteessa ei ole edellytyksiä sen jatkamiseksi. Miesystäväsi on kohdellut sinua huonosti, ja kaiken lisäksi anastanut sinulta huomattavan määrän rahaa. Parisuhteessa tulisi voida luottaa ja nyt tuntuu, ettei se ole mahdollista.
Kysyt myös, pitäisikö sinun antaa miehelle anteeksi. Voit antaa anteeksi, jos sinusta tuntuu sitä ja olet siihen valmis. Itse voisin kuvitella, että siihen menisi vähän enemmän aikaa. Vaikka antaisitkin anteeksi, ei se tarkoita sitä, että ottaisit hänet takaisin. Tuntuu, että hän on laiminlyönyt sinua aika lailla, ei ole antanut sinulle aikaa tai huomiota, et ole saanut nauttia hänen seurastaan ja läheisyydestään.
Olisiko aika lähteä eteenpäin? Katsoa olisiko maailmassa joku sinulle tarkoitettu mies, joku joka osaisi kohdella sinua hyvin ja jonka kanssa tuntisit itsesi rakastetuksi ja olosi turvalliseksi. Sellaista tulevaisuutta ja sellaista suhdetta toivoisin sinulle.
KYSYMYS: Olemme olleet avopuolisoni kansaa yhdessä ihan pian 3 vuotta. Mieheni 28v, tulee toisesta Euroopan maasta ja kielemme on suomi ja englanti meillä ei ole yhteisiä lapsia minulla sen sijaan on 3 lasta, joista 4-vuotias asuu kanssamme. Mieheni on pitkään ollut työttömänä ja meillä on taloudellisesti myös hankalaa.
Minä olen 35 ja mieheni 28. Olemme yrittäneet puhua paljon parisuhteestamme ja vaikeuksista. En haluaisi menettää miestäni kun hän on nyt puhunut et lähtee kotimaahan hänellä ei ole sosiaalista elämää täällä ja meillä ei ole mitään yhteistä. Tämä meidän tarina on todella pitkä.
Olen itkenyt ja kertonut et minuun sattuu ja miehelläni on myös suuri stressi, ei töitä ja ei ystäviä ja olen sanonut et mennään yhdessä johonkin missä saadaan apua mutta mieheni ei luota et se auttaa.
VASTAUS: Miehesi tilanne ei ole helppo: vieras maa, vieras kulttuuri, ei työtä eikä ystäviä. Taloudellinen tilanne ahdistaa ja aiheuttaa stressiä. Lisäksi hän on uusperheen isäpuoli. Nämä ovat 28-vuotiaalle melko vaativia asioita. Ei ole ihme, että ajatus palaamisesta kotimaahan tulee mieleen. Varsinkin, kun on tunne, että teillä ei ole mitään yhteistä.
Olisiko siis niin, että miehesi ei halua enää jatkaa suhdettanne? Olette olleet yhdessä kolme vuotta. Siinä ajassa ehtii jo nähdä paljon, ja oppii myös tuntemaan toista. Ehkä elämä tällaisena ei sittenkään ole sitä, mitä hän haluaisi. Näin vain joskus käy, ja se satuttaa sitä osapuolta, joka haluaisi vielä yrittää. Tässä tapauksessa siis sinua. Mutta toista ei voi pitää väkisin, kuten tiedät. Jokainen parisuhde päättyy, jos toinen ei enää halua jatkaa. Yksin ei sitä voi tehdä. Jos tahto loppuu, niin silloin ei puhuminenkaan auta. Siinä miehesi on oikeassa.
Te olette kuitenkin pystyneet puhumaan myös vaikeuksistanne. Tämä on hyvä asia. Mitä miehesi toivoo sinulta juuri nyt? Onko hän jo päättänyt palata kotimaahan vai voisitteko yhdessä löytää jonkun vaihtoehtoisen suunnitelman?
KYSYMYS: Olen muuttunut nykyisessä parisuhteessa, koska olen huomannut, että mieheni turvautuu liiaksi minuun omissa rahaongelmissaan.
Hänellä ei ole muitA TULOJA KUIN SOSIAALINEN TOIMEENTULOTUKI JA SIIVOUSFIRMASTA SAATAVAT KEIKKARAHAT. JOUDUN ITSE KUSTANTAMAAN KOKO HÄNEN ELÄMISEN JA SIKSI MINULLE EI JÄÄ ITSELLENI KÄYTTÖRAHAA. KUN OLEN OTTANUT TÄMÄN ASIAN PUHEEKSI, NIIN MIEHENI SUUTTUU.
OLEN OLLUT HÄNELLÄ TÖISSÄ FIRMASSA, MUTTA EN VOI SAADA PALKKAA, KOSKA SE MENEE HENKILÖKOHTAISENA NOSTONA. MIEHENI ELÄÄ MINUN SIIVELLÄ, NIIN OLEN KOKENUT. EIKÄ HÄN ITSE OSAA HOITAA RAHA-ASIOITAAN NIIN, ETTÄ HÄNELLÄ RIITTÄISI OMAT RAHAT.
SE ON MERKKI KYPSYMÄTTÖMYYDESTÄ JA SIKSI SE NOSTATTAA HÄNESSÄ SUUTTUMUSTA, KOSKA TUON MYÖS OMAT TARPEET ESILLE. OLEMME NAIMISISISSA JA SIKSI TILANNE EI HYVÄLTÄ NÄYTÄ, KUN EN SAA PUHUA MINUA KOSKEVISTA NEGATIIVISISTA ASIOISTA. EN VOI HALLITA MIEHENI ELÄÄMÄÄ, ENKÄ HÄNEN TALOUDELLISTA ONGELMAANSA.
JOUDUIN JOPA MAKSAMAAN TAKUUVUOKRAN. ENEMPÄÄ EN VOI UHRAUTUA, VAAN MIEHENI PITÄISI TEHDÄ ASIOILLE JOTAIN. AJATTELIN, ETTÄ EHKÄ SIITÄ OLISI APUA, JOS EN PUUTTUISI HÄNEN OSUUTEENSA ASIOISSA, VAAN HÄNE ITSE HOITAISI OSUUTENSA, VAIKKA EI TALOUDELLISESTI PYSTYISIKÄÄN.
HÄN LUOTTAA MINUUN LIIAKSI JA SE ESTÄÄ HÄNTÄ NÄKEMÄSTÄ OMAA OSUUTTAAN ASIOIDEN KULKUUN. NYKYÄÄN OLEN JO NIIN VÄSYNYT, ETTÄ HUOMAUTTELEN HÄNELLE MAKSAMATTOMISTA LASKUISTA JA SIITÄ, ETTÄ MINÄKIN TARVITSEN SITÄ OMAA RAHAA VAATTEISSSIN JA MUUHUN.
MITÄ MINUN PITÄISI TEHDÄ TÄLLAISESSA TILANTEESSA, JOSSA MINUN PITÄISI TYYTYÄ SELLAISEEN ELÄMÄÄN, KUIN MIEHENI HALUAA?
VASTAUS: Arvoisa kysyjä!
Kiitos viestistäsi, joka on kiinnostava viestiemme joukossa.
En tiedä oliko tarkoituksesi ns. huutaa eli kirjoittaa isoilla kirjaimilla melkein koko viestisi, mutta ainakin nyt puhuttiin ns ISOILLA KIRJAIMILLA! Voihan olla, että caps lock on jäänyt vahingossa päälle, ja viesti tuli huomaamatta tikkukirjaimilla. Valitsit kuitenkin lähettää minulle viestin sellaisenaan. Kummallisesti jään pohtimaan miksi? Jos on kyse siitä, että halusitkin ns. HUUTAA, jään miettimään miksi? Tai mitä minun pitäisi ajatella siitä, että et korjannut alas jäänyttä caps lockia?
Lähdenpä spekuloimaan ja leikittelemään tällä ajatuksella.
Kokemukseni mukaan ihmiset HUUTAVAT, kun eivät tule kuulluiksi tai kun ovat niin vihaisia, että tavallinen puhe ei enää onnistu. Huutaa täytyy myös silloin, kun toinen on kaukana tai herättääkseen huomiota. Myös hädässä huudetaan. Joskus huutaminen on myös keino tai yritys hallita toista voimalla ja pelolla.
Kun luen tekstiäsi mietin, että HUUTAMINEN voisi tuntua aika ymmärrettävältä. Kerrot miehesi suuttumuksesta, mutta et omastasi. Kun tarkastelet omia tunteitasi, mitä löydät? Ihmiset tuppaavat suuttumaan, kun kokevat tulevansa hyväksikäytetyiksi, uhatuiksi tai petetyiksi. Voisitko sinä olla suuttunut? Jos sattuisit olemaan vihainen niin, mitä huomaat tai arvelet sen tuovan käytökseesi ja miten tuo tunnekokemuksesi vaikuttaa tämän tärkeän asian käsittelyyn? Tunteitaan tai niiden voimakkuutta ihminen ei voi valita, mutta käytöksensä ja toimintansa voi.
Ymmärsinkö viestisi oikein, kun minulle välittyi mielikuva, että et ehkä aivan koe tulevasi kuulluksi tämän huolesi kanssa? Miten rahat riittävät, kuka maksaa mitä ja onko tulonjakonne oikeudenmukaista? Tuletko kuulluksi sen mahdollisen huolen kanssa, että voitko luottaa mieheesi taloudenpidossa tai siinä miten hän huomioi sinun tarpeesi? Useimmille ihmisille on tärkeää, että he voivat kokea olevansa turvassa parisuhteessaan. Tuottaako taloudellinen tilanteenne sinulle turvattomuutta? Jos niin olisi, keskustelu puolisosi kanssa sinua pelottavista asioista voisi tuoda uusia sävyjä keskusteluunne. Selkeä pelkojen ja huolien esiintuominen voi avata toiselle myös mahdollisuuden paitsi jakaa omista huolistaan myös mahdollisuuden ottaa vastuuta. Tosin toiselle myötätuntoisen asenteen ottaminen on usein mahdollista vasta kun ei itse koe tulevansa syytetyksi tai uhatuksi.
Ylempänä mietin, että huutaminen on tarpeen, jos toinen on kaukana tai ei saa toisen huomiota herätettyä. Minä olen tietenkin täällä todella kaukana bittiavaruudessa. Joudut ottamaan aikamoisen riskin lähettäessäsi kysymyksesi tänne. Et voi olla varma miten kysymyksesi tulee vastaanotettua tai ymmärränkö minä sitä lainkaan. Netin yli viestin lähettely onkin aikamoista uhkapeliä, jossa ottaa ison riskin jättäytyessään toisen varaan kipeän kysymyksensä kanssa. Kirjoittaminen tuntemattomalle on vaikeaa ja viestin ymmärtäminen vielä vaikeampaa. Toivon siis, että osaan vastata sinulle jotakin sellaista, joka auttaa sinua eteenpäin, vaikka ymmärrän, että luultavasti moni tulkintani meni väärin.
Entäpä miehesi? Onko teillä toimivaa keskustelu- ja viestintäyhteyttä? Oletteko henkisesti riittävän lähellä toisianne, jotta puheyhteys toimisi? Kykenettekö pysähtymään toinen toistenne asioiden ääreen rauhassa ja kunnioittavasti? Entä puetteko asianne sellaiseen ilmiasuun, että toisen on mahdollista se kuulla, ottaa vastaan ja ymmärtää? Joskus viestin vastaanottamista vaikeuttaa kuohuvat tunteet puolin ja toisin.
Mietin myös, että hädän hetkellä ihmiset huutavat. On olemassa hätähuutoja. Jos sinun viestisi olisi "hätähuuto" niin, minkä puolesta olisi hädissäsi? Taloudellisen tilanteenne, parisuhteenne, itsesi vuoksi, jonkin muun vuoksi??? Voisitko kokea jonkin itsellesi tärkeän asian olevan uhattuna? Viimeisenä vaihtoehtona mieleeni tuli huutaminen vallankäyttönä ja toisen hallintayrityksenä. Tunnistako jotakin sellaista omassa tai puolisosi käytöksessä? Tai oletko huomannut, että sinun tai kumppanisi tapa viestiä näistä asioita toinen toisillenne herättäisi kuulijassa pelkoa tai uhan tunnetta? Jos niin olisi päässyt käymään, on korkea aika puuttua asiaan heti. Pelko on tehokkaimpia keinoja estää ja tuhota rakentavien ratkaisujen tai vapaan ilmaisun mahdollisuus. Jos pelko pääsee parisuhteeseen, sillä on, kokemukseni mukaan, parisuhteen läheisyyttä ja onnellisuutta vähentävä vaikutus.
Kysyt mitä sinun pitäisi tehdä tilanteessa, jossa koet joutuvasi tyytymään elämään, jollaista miehesi haluaa. En tiedä miten olet päätynyt ajatukseen, että sinun täytyy. Itse huomaan ajattelevani, että jokainen meistä päättää itse mihin alistuu ja suostuu ja minkä puolesta elämässään toimii. Poikkeuksena tietenkin tilanteet, joissa toinen käyttää väkivaltaa. Joutunet pohtimaan minkä painarvon laitat parisuhteellenne ja minkä omalle hyvinvoinnillesi. Joutunet myös ottamaan kantaa siihen, voivatko omat ja puolisosi erilaiset tarpeet tulla paremmin huomioiduksi tässä suhteessa. Jos haluat parantaa tätä suhdetta ja uskot siihen löytyvän mahdollisuuksia kehotan teitä ottamaan yhteyttä esimerkiksi pari-/perheterapeuttiin. Joskus riittää, että itse juttelet asiasta vaikkapa jonkun ammattilaisen tai luotetun ystävän kanssa.
KYSYMYS: Olen 28-vuotias. En enää tiedä mitä pitäisi tehdä. Olemme olleet mieheni kanssa 6 vuotta yhdessä ja meillä on kaksi lasta. Nuorempi on 1,5 vuotta ja hänen kanssaan on ollut aika haastavaa kun nukkuminen on jäänyt melko vähälle. Parisuhteeseen ei olla jaksettu kauheesti panostaa. Mieheni ei kylläkään hirveesti ennenkään panostanut kahdenkeskiseen aikaan. Olen ajatellut että tämä on nyt tammöinen vaihe elämässä ja kyllä tästä selvitään kun hyväksytään että nyt keskitytään selviämään lasten ja raha-asioiden haastavuuden kanssa.
Nyt en kuitenkaan jaksa enää. Me ei keskustella mistään asioista eikä muutenkaan yhteistä tekemistä löydy. Olen aiemmin yrittänyt keskustella, mutta mieheni kohautta hartioitaan tai alkaa puhumaan ihan muusta. Enää en jaksa yrittää avautua. Olo tulee vaan pahemmaksi kun kuvittelee että nyt keskustellaan jostakin. Mieheni kysyy kyllä mitä minulle kuuluu, mutta voin vastata että huonoa ja että huonosti on mennyt jo pidemmän aikaa, mutta hän vastaa yleensä vain harmi tai jotain vastaavaa. Ei kysy mistä johtuu eikä varsinkaan yritä helpottaa oloani.
Raha-asiat on pitkään ahdistanut ja niistä joka kuukausi mieheni voivottelee kun ikinä ei oo rahaa mihinkään. Meillä on todella tiukkaa taloudellisesti, mutta laskujeni mukaan meidän pitäisi pärjätä. Aina kuitenkin vähintään viimeinen viikko eletään muutamalla kympillä. Olen yrittänyt tehdä budjettia ja laskea ja puolisoni kanssa käydä menoja ja sopia kuluista, mutta mikään ei ikinä onnistu. En osaa sanoa mistä se johtuu. En syytä täysin miestäni asiasta, mutta hän ei ole mitenkään oma-aloitteisesti valmis tekemään mitään taloudellisen tilanteemme parantamiseksi. Valittaa vain. Itseäni stressaa raha-asiat todella paljon.
Lapsemme aloitti päiväkodin viikko sitten kun minun piti palata töihin ja se on ollut minulle todella raskasta. En saa mitään ymmärrystä tai tukea pahaan olooni. Ihan kuin puhuisi seinille kun kertoo miten ahdistavaa on jättää itkevä lapsi hoitoon. Oma ongelmani on etten helposti avaudu tunteistani mutta ei yhtään helpota jos toinen ei reagoi mitenkään vaikka kerron että on paha olla. Olemme tästä asiasta keskustelleet aiemmin, mutta mitään ei tapahdu. Hän vaikuttaa onnelliselta suhteessamme. Kunhan vain saa seksiä silloin tällöin ja aamuisin ja iltaisin halin ja sanotaan rakastavamme toista. Mikä tuntuu kovin vaikealta nykyisin.
Olen pelännyt tätä hetkeä milloin en enää jaksa itse sanoa asioista vaan annan vain olla. Nyt sellainen hetki on ja pelottaa mitä nyt teen..
VASTAUS: Kiitos viestistäsi ja hyvä kun jaoit tilannettasi kanssani.
Viestisi perusteella minulle syntyi kuva, että olette kaksi hieman saman tyyppistä henkilöä, joille omista tunteista ja kokemuksista avautumine ei ole ihan luontevaa. Jostain historianne varrelta olette tuollaisen mallin oppineet ja ehkä se aluksi tuntui kotoiselle. Nyt kun tilanteet ovat kärjistyneet ja stressitekijöitä alkaa kertyä alatte reagoida tilanteeseen eri tavalla.
Sinä tuot esiin pettymystä, turhaumista ja suhteenne hankalia asioita. Miehesi välttelee edelleen "avautumista" ja vetäytyy ja voivottelee.
Tästä on saattanut syntyä kierre, jossa mitä enemmän sinä tuot vaikeuksia tai pettymystä esiin sitä voimallisemmin miehesi vetäytyy ja/tai käy toivottomaksi.
Jos yllä esitetty pitää jossain määrin paikkansa sinun käsityksesi mukaan, niin lue eteenpäin. Jos kuvaukseni ei osunut kohdalleen, niin alla oleva on lähinnä viihdelukemistoa sinulle. Ehkäpä voit sitten lähettää uusintakysymyksen palveluumme tai pyytää jotakuta toista vastaajaamme kertomaan oman näkemyksensä.
Kysymys: Mitä tekisin, kun tekisi mieli vaan antaa olla (ja luovuttaa)?
Koen, että kysymys koskee toivoa ja rohkeutta. Kun on yrittänyt moneen otteeseen ja usein tai aina pettynyt usko ja toivo alkavat kuolla. Kysyy paljon rohkeutta ja sitoutumista uskaltaa vielä yrittää saada positiivinen vastaus tarpeeseensa. Asiaa ei varmaankaan tee helpommaksi se, että jo lähtökohdissaan omista tarpeista, toiveista ja tunteista puhumien on vaikeaa. Mutta toisaalta se voi olla juuri se silta mitä pitkin pääsee toisen luo, nimittäin yhteinen ymmärrys siitä, kuinka vaikeaa on puhua tunteista ja tarpeista.
Koen, että tämä yhteydenotto tänne meille, on teko toivon ja rohkeuden puolesta. Silloin, kun oikein on ottanut selkäänsä, jokainen kaipaa tukea ja lohdutusta. Tänään katselin lyhyen eläinfilmin, jossa tappelussa hävinnyt simpanssi ulisi ja huusi pettymystään ja tappiotaan. Sen lohdutti toinen simpanssi, joka kävi halaamaan sitä ja pysyi siinä kunnes toisen paha olo helpotti – tässä suhteessa me ihmiset emme poikkea karvaisemmista serkuistamme. Hädän ja pettymyksen hetkellä tarvitsemme kaveria. Yritän nyt pikkuisen olla sinulle virtuaalikaveri ja halia sinua kirjallisesti niin, että uskallat vielä yrittää.
En vain oikein tiedä, mikä olisi sinulle sitä parasta rohkaisua ja lämpimintä tukea. Ammattilaisen tuki kun tahtoo täällä netissä olla aika paperinmakuista ja bitteihin kietoutunutta neuvontaa ja rohkaisua.
Ehdotukset
Kerrot, että olet yrittänyt puhua vaikeista asioista miehesi kanssa, mutta laihoin tuloksin. Ei liene kovin järkevää ehdottaa, että yritä vielä. Mutta paljoa muuta en osaa, kun en oikein näe vaihtoehtoja puhumiselle ja pyytämiselle. Mutta kun siinä juuri on ensimmäinen vaikeus: toinen ei reagoi. Yritän ehdotella sinulle joitain konsteja, joita voisit yrittää:
Mitä jos kertoisit miten tärkeästä asiasta sinulle nyt on kyse? Kertoisit miten vaikea sinun on tällaista tilannetta enää kauempaa sietää ja jaksaa ja että haluat siihen muutoksen joko yksin tai hänen kanssaan. (En siis suosittele pysymään iän kaiken toimimattomassa suhteessa. Yrittää kuitenkin kannattaa.)
Mitä tapahtuisi, jos suoraan kertoisit, mitä tarvitset ja toivot? Voisitko kertoa miehellesi millaisia vastauksia toivot mieheltäsi, kun kerrot hänelle vaikka murheistasi? Luulen, että asia auttaisi, jos voisit olla mahdollisimman konkreettinen tyyliin: Toivon, että kysyt minulta mikä oloni on tehnyt pahaksi tai halaat tms. Toivon, että istut viereeni etkä lähde pois ennekuin olen saanut kertoa asiani loppuun. (Joskus näennäisen välinpitämättömyyden tms taustalla voi olla epätietoisuus mitä voisi tehdä, kun toisella on paha olo. Joskus taustalla voi olla pelko, ettei osaa tehdä mitään tai kokemus omasta keinottomuudesta ja avuttomuudesta tilanteessa.)
Mitä jos kysyisit häneltä, mikä saa hänet reagoimaan vaikenemalla tai siirtämällä keskustelun muuhun silloin, kun sinulla on paha olla? Mitä sinun paha olosi hänessä herättää tai mitä hänessä alkaa tapahtua, kun puheeksi tulevat perheen talousvaikeudet? Kokeko hän voivansa olla sellainen mies ja puoliso kun hän haluaisi? Ja jos ei, niin mikä estää?
Paria pykälää haastavampi on vaihtoehto, jota itse käytän usein esim. asiakkaitteni kanssa, mutta myös joskus läheisteni kanssa. Kutsun sitä tässä ja nyt –metodiksi. Kun toinen reagoi, tekee, sanoo, jättää sanomatta tms jotain kerron heti miltä se minusta juuri nyt tuntuu tai mitä minussa herää.
Esimerkiksi:
Kerron omasta pahasta olostani toiselle, mutta toinen räplää kännykkäänsä eikä vastaa mitään.
Minä: Musta tuntuu, että jään ihan yksin, kun et vastaa mitään. Samalla tulee olo, että en ole sinulle kovin tärkeä, kun minusta näyttää, että keskityt ennen kaikkea kännykkääsi.
Tästä voi lähteä hedelmällinen keskustelu, kun toinen saa tietoa siitä, mitä sinussa tapahtuu kussakin hetkessä ja mitä heidän toimintansa aiheuttaa sinussa. Vaikeaa tämä on siksi, että tämä ei tahdo toimia enää siinä vaiheessa, kun on jo vihainen, vaan se pitää aloittaa hyvissä ajoin, kun vielä pysyy tolkku päässä. Lisäksi se on vaikeaa, kun pitää oikeasti huomata miltä kussakin hetkessä tuntuu. Ja tunteet totisesti vaihtuvat nopeasti. Oman vaikeuskertoimensa asettaa vielä se tapa, jolla tuntemukset olisi syytä ilmaista. Kaikenlainen syyttely ja hyökkäämien kannattaa tässä kohdassa unohtaa. Vielä kun ottaa huomioon, että et "helposti avaudu" tunteistasi tämä vaihtoehto voi tarvita jonkin verran harjoittelua. (Voin sanoa, että se on ammattilaisellekin haastavaa, kaikista edellä mainituista syistä sekä siksi, että siinä laittaa itsensä alttiiksi haavoittumiselle jakamalla omista tunteistaan). Harjoittelun voisit kuitenkin aloittaa ryhtymällä tarkkailemaan omia tunteitasi. Voisit pysähtyä kuulostelemaan millaisia tunteita ja reaktiota sinussa alkaa tapahtua kussakin hetkessä.
Menkää pariterapiaan. Siellä voi löytyä keinoja päästä keskustelun alkuun ja varmuutta ja luottamusta tunteiden jakamiseen. Pariterapiaa on saatavilla paikkakunnasta riippuen kunnan järjestäminä, kirkon perheasiain neuvottelukeskuksista ja yksityisesti. Yksityiseen pariterapiaan on mahdollista saada myös KELA-korvusta. Myös yksilöterapia voi auttaa. Netissä on väestöliiton sivuilla treeniohjelma parisuhteen parantamiseksi.
Lopuksi
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja paljon rohkeutta. Joskus käy niin, että tulee vesiperä hyvistä yrityksistä huolimatta. Sille ei voi mitään, sillä parisuhde on kahden kauppa, jossa yksin voi tehdä vain puolet matkasta. Joskus taas omat voimat eivät riitä perille saakka. Olisi hirveän hyvä, jos voisit löytää läheltäsi tsemppareita matkallesi. Onko sinulla kavereita, nettituttuja, sukulaisia, jotka voisivat kannustaa sinua eteenpäin ja kannatella sinua silloin, kun on vaikeaa? Tiedän, että odotat tätä puolisoltasi, mutta tässä kohtaa matkaa voisi myös kavereiden tuki olla avuksi. Ammattilaiset voivat myös toimia tukena.
