Suhdeklinikka

KYSYMYS: Hei miten voin olla.. Mies on ahdistunut meidän suhteesta, samoin minä. Mies välillä on sanonut että olen tärkeä hänelle ja välillä riitojen aikana huutaa ja raivoo mulle suksi helvettin hänen elämästä.. Ensimmäinen ihminen kehen olen luottanut täysin, on minun avomieheni, mutta tapahtui se käänne niin että hän on valehdellut työasioitaan minulle 2,5 mielestäni ja monen tuttujen mielestä mies teki erittäin liikaa töitä, että vaikutti parisuhteseen ja perhe elämään.. Jälkeen päin mies riidan yhteydessä huutaen minulle että hän on ottanut itse ylimääräistä työtä sen takia että on ahdistunut koti olostaan.. Mutta sillä väliin kuin mies otti ylimääräisen työn ja yritti ajattella että työn teolla pystyy hoitaa pahaa oloan, niin minulla oli silloin masennus, mutta silti yritin hoitaa kodin ja lapset + työ. Yritin jollain tavoin siinä keskustella mieheni kanssa parisuhteesta, mutta miehen vastaus on "EN TIEDÄ, EN OLE PUHUJA IHMINEN".

Aina on toi ollut sama nauha kun kysyn että mikä on, voitko kertoa mikä hätänä? Mies vastaa aina että ei mikään on vaa väsynyt, mutta mies on aina omissa oloissaan ja hiljanen.. Ei nähnyt lapsia eikä minua. Mä aloin muuttua siitä kun ei ole seksiä, ei ole minkään näköinen yhteys, kun riidat ja paha olo molemmille. Mies haluaa eron minä en, rakastan siitä huolimatta mitä on ollut ja on vielä.. Miten voin luottaa mieheni?? Ja mieheni tytöllä, jota pidän kuin omaa tytärtäni ja jonka olen kasvattanut ja huolehtinut kuin omaa lihaa ja verta, tytöllä on todettu sairaus jonka kohtalo on tuskallinen kuolema. Tyttö on nyt 10v.

Mutta parisuhde ongelmat alkoi jo paljon aikasin ennen kun lapselle todettu ton kohtalon.. Nyt yritän että ollaan arjessa ja normaali arki ja yrittää päivä kerrallaan mennä mutta kun painaa parisuhde asia niin että välillä ei meinaa pysyä järjissään.. Eilen tuli tyhmästä asiasta taas riita ja mies huutaa mulle mä vihaan sinua kun ahdistat minua kun on aina sanomassa jotain valitus, tämän valituksen mieheni tarkoitti että kuin laitoin viestin hänelle että minä ja hänen tytär jäädään vielä toisen yön minun ystävän luona että hän sais olla rauhassa kotona mitä on joskus toivonut, sitten odotin vastausta viestiin että laittas vaikka "ok" tai jotain vastaavaa, niin ei kuulunut mitään. Olin loukkaantunut olis kiva saada edes viestin kautta vastausta, mutta soitin seuraavana päivänä miehelleni, että tuleeko hakemaan meitä pois mun ystävän luota.. Niin hän hoitaa eka pari asia ennen kuin tulee hakemaan ja siinä minä kysyin että miksi ei vastannut minun viestiin ja olis kivaa saada tietää että tuliko viesti perille ja että ei voi aikuinen mies aina voi käyttäytyy miten sattuu. Siinä vaihessa mies käytti rumaa kieltä ja rupesi huutamaan ja kotona raivoamaan. Mulla on henkinen ja fyysinen terveys pettänyt jo.. Mutta haluan saada minun mieheni takas ja meidän kodin iloisemmin, mutta yksin en jaksa kaiken tämän keskellä.
_____________________________________________________________________________________

Nyt löydät Suhdeklinikan myös Facebookista!
_____________________________________________________________________________________

VASTAUS: Minulla herää iso huoli sinun jaksamisestasi. Kirjoitit, että henkinen ja fyysinen terveytesi on jo pettänyt... Mitähän mahdat tällä tarkoittaa? Oletko saanut apua terveysongelmiisi?

Mitä parisuhteeseesi tulee, niin tilanteenne kuullostaa minusta varsin tulehtuneelta. Kirjoitit, että olette molemmat ahdistuneita miehesi kanssa ja olette etääntyneet toisistanne. Asioista keskusteleminen on vaikeaa. Riitojen aikana miehesi huutaa ja raivoaa sinulle... Kuinka kauan mahdat jaksaa tätä? Kirjoitat, että miehesi haluaisi erota, mutta sinä et, sillä rakastat häntä kaikesta huolimatta. Jäin miettimään, että oletko myös jollakin tapaa riippuvainen miehestäsi (esimerkiksi taloudellisesti)? Vaikuttaa siltä, että olet varsin yksin murheidesi kanssa. Onko sinulla ketään läheistä, kenen kanssa voit jakaa ajatuksiasi?

Minusta olisi nyt ensiarvoisen tärkeää, että hakisit keskusteluapua itsellesi esimerkiksi terveysasemasi tai työterveyshuoltosi kautta. Keskusteluapumahdollisuuksista voit tiedustella myös alueesi Perheasiain neuvottelukeskuksesta. Palvelu on luottamuksellista ja maksutonta.

Älä jää yksin huoliesi kanssa vaan hae apua jo tänään!

Rohkaisevin terveisin

Perheneuvoja Kaisa

KYSYMYS: Olen 33-vuotias nainen ja ollut 2,5 vuotta etäsuhteessa; välimatkaa seurustelukumppaniini on 120km. Näemme kyllä usein ja yhdessä vietämme 3-4 yötä viikossa. Molemmilla on omat asunnot, hyvät työt ja asiat kunnossa.

Mitä jos emme koskaan saa yhteistä perhettä? Tällainen tilanne ei riitä minulle enää kauaa. Pelottaa että ajaudun tuskissani eroamaan muuten hyvästä suhteesta. Miksi en pysty tyytymään siihen mitä meillä nyt on? Pystynkö 'opettamaan' itseni tyytymään? Pelkään että alan syyllistää seurustelukumppaniani siitä ettei hän muuta luokseni, vaikka olen itse ihan yhtä muuttohaluton.

_____________________________________________________________________________________

Nyt löydät Suhdeklinikan myös Facebookista!
_____________________________________________________________________________________

VASTAUS: Kirjoitat kauniisti parisuhteestasi: rakkautta on paljon ja koet, että kumppanisi on sinulle se oikea. Yhteenkuuluvuudentunteenne on vahvaa. Nämä edellä mainitut asiat kuullostavat minusta kaikkein tärkeimmiltä ja oleellisimmilta tässä kokonaisuudessa. Olette onnekkaita kun olette löytäneet toisenne.

Ongelmaksi kuvaat voimistuvan toiveesi yhteisestä kodista, joka ei ole kuitenkaan helppoa toteuttaa nykyisessä elämäntilanteessa. Maantieteellisestä välimatkasta huolimatta pystytte järjestämään säännöllisiä tapaamisia ja viettämään noin puolet öistä yhdessä. Minusta tämä kuullostaa kohtuullisen hyvältä ja toimivalta järjestelyltä - joskin ymmärrän kaipuusi tiiviimpään yhdessäoloon. Jos teistä kumpikaan ei ole kuitenkaan tällä hetkellä valmis vaihtamaan paikkakuntaa, on yhteenmuutto yhtälönä mahdoton. Minusta on hienoa, että osaatte pohtia asiaa myös lasten näkökulmasta.

Kirjoitat, ettei tällainen tilanne riitä sinulle enää kauaa ja kysyt, miksi et pysty tyytymään siihen (hyvään) mitä teillä nyt on. Se on hyvä kysymys, johon minulla ei ole antaa suoraa vastausta, mutta haastan sinut pohtimaan hieman tätä asiaa. Mikä on sinulle riittävän hyvää? Mistä olet valmis tinkimään? Entä mikä on sinulle luovuttamatonta? Kirjoitit pelkääväsi, että tyytymättömyytesi voisi johtaa jopa eroratkaisuun. Mitä silloin menettäisit? Mitä saisit tilalle? Kumpaa valintaa arvelet katuvasi myöhemmin vähemmän; hyvän (etä)suhteen jatkamista vai eroamista?

Entäpä jos asia ei olisikaan niin mustavalkoinen (eli suhteen jatkaminen nykyisellään tai sen lopettaminen)... Minkälaisiin kompromisseihin olisit valmis omalta puoleltasi? Entä kumppanisi?

Kirjoitit, että olette kestäneet kumppanisi kanssa yhdessä paljon, mm. avioeroprosessit. Teillä on molemmilla pienet lapset aiemmista suhteistanne. Nyt pohditte uusperheen perustamista. Se on varsin erilainen lähtökohta kuin lapsettoman pariskunnan yhteisen elämän suunnittelu. Nyt huomioon täytyy ottaa monta muuttujaa (molempien lapset, exät, hoito- ja työpaikat, asumisjärjestelyt, ym.) Palapeli on paljon monimutkaisempi, mutta ei mahdoton. Palojen loksahtaminen kohdilleen kestää usein vaan kauemmin kuin ydinperhettä perustavilla. Uusperheellistymisen sanotaankin olevan prosessi, joka kestää vuosia. Olette siinä mielestäni vielä alkuvaiheessa. Aikaa, kärsivällisyyttä ja joustavuutta tarvitaan.

Jos rakkautta ja tahtoa on riittävästi, uskoisin, että käytännön asiat järjestyvät ajallaan. Uusperhekirjallisuuteen perehtyminen voisi auttaa teitä. Voisitte aloittaa vaikkapa Kaisa Raittilan ja Päivi Sutisen (2008) kirjasta Huonetta vai sukua - Elämää uusperheessä. Suosittelen teitä myös tutustumaan [url=www.supli.fi]Suomen Uusperheiden Liitto[/url] ry:n nettisivuihin. Vertaistuki saattaa osoittautua tärkeäksi tällaisessa elämäntilanteessa. Monista haasteista huolimatta uusperheellistyminen on uusi mahdollisuus!

Onnea matkaan toivottaa

perheneuvoja Kaisa

KYSYMYS: Tarvitsen/tarvitsemme apua parisuhteessa joka on nyt kohdannut niin suuren kriisin ettemme sitä enää pysty selvittämään.

Anteeksi sekava teksti, liikaa tunteita mukana.
_____________________________________________________________________________________

Nyt löydät Suhdeklinikan myös Facebookista!
_____________________________________________________________________________________

VASTAUS: Kiitos rehellisestä kirjeestäsi, ei tarvitse pyytää anteeksi sitä, että on liikaa tunteita mukana. Miksi ei olisi? Tuntuu sitä, että kesästä lähtien liittonne on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa. Ja se jos mikä, on raskasta. Tunteiden vaihdellessa on monesti vaikea nähdä selkeäsi, mistä on kyse ja mitä tulisi tehdä. Hätä suhteen mahdollisesta päättymisestä on niin suuri, että on valmis vaikka mihin, esimerkiksi kantamaan yksin syyllisyyden ja vastuun siitä, mitä on tapahtunut.

On hienoa, että pystyt kantamaan vastuun teoistasi ja niiden seurauksista. Olen kuitenkin sitä mieltä, ettet missään nimessä ole yksin syypää siihen, minkälaisessa tilassa parisuhteenne tällä hetkellä on. Tuntuu siltä, että teillä on ollut molemmin puolin vaikeuksia olla rehellisiä ja avoimia, toisaalta sitoutua ja olla uskollisia. Suhteessanne on ollut eriasteista pettämistä ja salailua.

Loppujen lopuksi ei ole oleellisinta löytää syyllistä ja ongelmien aloittajaa, vaan oleellista on tarkastella rehellisesti sitä, mitä on tapahtunut ja mitä tulisi tapahtua nyt. Tällä en tarkoita yksityiskohtien onkimista ja kuulustelua, tarkoitan ennemminkin sitä, että anteeksi pyytäminen ja anteeksi antaminen edellyttävät yhteistä ymmärrystä siitä, mitä todella on tapahtunut, myös tunnetasolla.

Minulle tuli olo, että olit valmis antamaan puolisolle anteeksi uudenvuoden aattona vähän liiankin hätäisesti. Kirjoitat, että vaikka maailmasi romuttui, niin silti osasit antaa hänelle tapahtuman heti anteeksi. Itse uskon, että olisit tarvinnut siihen enemmän aikaa. Tuntuu siltä, että olet niin vakuuttunut omasta syyllisyydestäsi ja osallisuudestasi puolisosi tekoihin, ettet ole valmis kohtamaan myös sitä puolta, että kumppanisi on tehnyt väärin sinua kohtaan ja se on haavoittanut sinua.

Anteeksi antamiseenkin voi kulua aikaa, molemmin puolin. Joskus olemme valmiit antamaan anteeksi edes asiaa käsittelemättä, jotta emme vain menettäisi toista. Se ei ole kuitenkaan viisasta. Sydän tarvitsee aikaa toipuakseen ja pettymys tarvitsee tien purkautuakseen.

Hiljalleen pitäisi selvittää, mitä te haluatte nyt ja mihin te kaksi olette valmiina. Se ei yksin riitä, että sinä olet valmis tekemään kaiken voitavasi. Liittonne korjaamiseen tarvitaan molempia.

Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että teidän kannattaa ratkaista ristiriitanne ja yrittää palauttaa menetetty luottamus. myös sen takia, että perheessänne on teistä molemmista täysin riippuvainen lapsi. Hänen takiaan kannattaa ainakin yhdessä miettiä, ovatko ongelmanne sellaisia että ne pystyy ratkaisemaan. Luulen, että merkittävintä, ei ole se, mitä on tapahtunut, vaan se mihin olette valmiita nyt. Oletteko molemmat valmiita tekemään työtä, keskustelemaan ja antamaan anteeksi ja sitä kautta antaa perheellenne vielä mahdollisuus? Ehdotan, että, jos mahdollista, käännytte ammattiauttajan puoleen. Paikkakuntanne kirkon perheneuvonta auttaa teitä varmasti mielellään, vaikka ehkä joudutte apua hiukan jonottamaan.

Ota rauhassa. Älä anna periksi.

Perheneuvoja Kati

KYSYMYS: 

Olen 29-vuotias nainen ja olen ollut parisuhteessa 3 vuotta sekä asunut avoliitossa pian 3 vuotta. Avomieheni täytti joulukuussa 35 vuotta. Olen ollut työtön syyskuusta 2009 lähtien, koska minulla ei ole minkäänlaista ammattia, niin en pääse helposti töihin. Avomieheni jäi työttömäksi huhtikuussa 2012. Avomiehelleni on maistunut tämän jälkeen todella paljon alkoholi. Hän saattaa juoda 4 päivää putkeen. Pisin juomisputki oli heinäkuussa 2013, kun hän joi 7 päivää putkeen. Meillä ei ole yhteisiä lapsia. Avomiehellä on entisestä liitostaan 3 lasta. Lapset asuvat äitinsä ja isäpuolensa kanssa 1km päässä meistä. Tyttö on käynyt meillä jonkin verran, pojat eivät, koska toinen pelkää koiria ja toinen on koirille allerginen. Avomieheni ei vietä poikien eikä muutenkaan lastensa kanssa kovinkaan paljoa aikaa. Avomieheni joi tässä kuussa alkukuusta ja oli melkein 3 viikkoa juomatta, kunnes alkoi juomaan perjantaina ja lopetti maanantaina. Suunnittelimme että lähdetään mökille ja oltais selvinpäin. Tämä ei sovi avomiehelleni. Mukaan lähtis minä, minun 2 koiraani sekä avomieheni. En ole rakastanut avomiestäni 1-1.5 vuoteen. Olen lähtemisen kannalla, sillä suhteemme ei vain tule toimimaan. Mies ei anna lähteä. Hokee aina ettei minun kannata lähteä. Olen perunut 3-4 asuntoa miehen takia, luullen että hän muuttuu ja lopettaa juomisen, tuloksetta.

Jos mieheni ei joisi, niin tunteita olisi miestäni kohtaan enemmän, joten nyt kysyn tähän vielä perään: saako meidän suhdettamme enään pelastettua? Tämä on pisin suhteeni, kenen kanssa olen ollut näin pitkään. Avomieheni ei ole pettäjä tai hyväksikäyttäjä tyyppiä. Ennen tätä minulla oli kolme erilaista suhdetta. Ensimmäinen oli vuonna 2008, seurustelin yhden vartijan kanssa 1v 7kk, oltiin kihloissa 1v 7kk ja asuttiin yhdessä 1v 6kk, tuo päättyi niin, että muutin miehen perässä Nurmijärvelle, kerkesin asua siellä 4kk, kunnes mies jätti minut. Väitti että olen liian mustasukkainen (jota kyllä olin), eikä sen takia jaksanut olla kanssani. Tosiasia oli, että hän oli tavannut toisen naisen. Me erosimme syyskuussa 2009. Entinen avomieheni meni kihloihin tämän naisen kanssa lokakuussa 2009, maistraatissa he menivät naimisiin joulukuussa 2009, kirkkohäitä he viettivät joulukuussa 2010, heille syntyi yhteinen lapsi elokuussa 2011. Vuoden olin sinkkuna ja siis sinä aikana kuulin tuon koko uutisen, entisen avomiehen nykyiseltä vaimolta, jonka kanssa pidettiin salaa yhteyttä jokunen vuosi. No sitten tapasin uuden miehen. Ei oltu kuin 5kk yhdessä (seurusteltiin, ei yhteenmuuttoa, eikä kihloja, vaikka yhteenmuutosta puhuttiinkin). Suhde päättyi siihen, että mies halusi yksin kulkea lavatansseissa. Seuraavan miehen löysin ihan sattumalta yhden mies puoleisen kaverin kautta (viikon edellisestä suhteen loppumisesta). Paljastuikin niin, että tämä minun mies puoleinen kaveri, oli myös tämän miehen kaveri, jonka kanssa aloin seurustelemaan. Olimme yhdessä 7kk, joista 2kk oltiin koeajalla yhdessä. Suhde päättyi minun päätöksestä, koska miehellä oli peliriippuvuus. En jaksanut katsella sitä, että mies menee ensin aamulla töihin, palaa 15.30-16.00 aikoihin töistä, ottaa päiväunet, syö, käy ruokasavulla ja pelaa iltaan asti ja noin. 22-23 aikoihin viettää kanssani loppuajan, eli sen 1-2h. Ja sitten 1kk tämän jälkeen löysin siis nykyiseni.
_____________________________________________________________________________________

Nyt löydät Suhdeklinikan myös Facebookista!
_____________________________________________________________________________________

VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi! Kysymyksesi sisältää paljon huolta, pettymyksen aiheita ja päättämättömyyttä. Toisaalta annat myös itse moniin kysymyksiisi vastauksen. Olet varmaan moneen kertaan kuullut sen, että toista ihmistä ei voi muuttaa, ainakaan väkisin. Tämä pätee erinomaisesti myös miehesi juomiseen eli alkoholin liikakäyttöön. Kysyt kirjeessäsi, miten saisit miehesi lopettamaan juomisen. Vastaus on yksinkertainen: Et mitenkään.

Kirjeestäsi saan vaikutelman, ettei miehesi ole vähentänyt alkoholin käyttöä, vaikka se on vaikuttanut häiritsevästi sinuun ja yhteiselämäänne. Se on lisännyt ristiriitoja ja turvattomuutta.

Hän ei käsitykseni mukaan myönnä, että hänellä on edes päihdeongelmaa. On karua sanoa, ettet voi vaikuttaa siihen, mutta siltä se vaikuttaa. Juomisen lopettaminen on kiinni hänen omasta tahdostaan. Vasta kun hän itse näkee sen ongelmana ja on valmis hakemaan apua, voi muutoksia tapahtua. Siinä et voi muuttua hänen puolestaan. Sinun täytyy luovuttaa sen suhteen. Toiseksi, jos miehesi käytös muuttuu väkivaltaiseksi ja häiritseväksi hänen juotua, en näe syytä olla silloin hänen lähellään. Oleellista ei ole se, lyökö hän sinua vai seinää, oleellista on se, jos sinä pelkäät ja sinulla on uhattu olo.

Kerrot, että rakkauden tunteet miestäsi kohtaan ovat hävinneet, kerrot myös, että miehesi tietää sen. Sen jatkona kirjoitat, että huolimatta tästä, miehesi ei anna sinun muuttaa. Ajattelen näinkin yksinkertaisesti; Miehesi ei päätä sitä, eikä voi sanella sinulle, mitä voit tehdä ja mitä et. Se voi tuntua jyrkältä, mutta suhteessanne on kaksi aikuista, olet itse vastuussa siitä, miten toimit, hän on vastuussa itsestään ja omasta toiminnastaan.

Kirjoitat pitkän jälkikirjoituksen, jossa kerrot elämän tapahtumista, jotka edelsivät sinun ja nykyisen miehesi parisuhdetta. Voisiko sieltä löytyä vastaus siihen, miksi sinun on nyt niin vaikea tehdä ratkaisua. Vaikuttaa siltä, että monet parisuhteistasi ovat olleet pettymyksiä. Sinulle on ikään kuin luvattu muuta, kuin olet saanut. Sinulla on oikeus toivoa yhteistä sitoutumista, rauhallista kotielämää ja rehellisyyttä. Sellainen ei näy toteutuvat nykyisessäkään suhteessa. en voi kehottaa sinua tekemään tiettyä ratkaisua, ei kukaan ulkopuolinen voi. On paljon tärkeämpää opetella itse tekemään valintoja ja ratkaisuja, kuin antaa vastuu muille.
Tarkastele tilannettasi rehellisesti ja sitä oletko onnellinen, tai edes tyytyväinen. Ei elämä voi olla kokoajan onnea ja auvoa, mutta sen täytyisi olla turvallista ja hyvää. Kukaan toinen, ei myöskään miehesi, voi sanella sinulle, mitä saat, tai et saa tehdä.

Kaikkea hyvää, rohkeutta elämääsi!

Perheneuvoja Kati



















KYSYMYS: Pulmani koskee suhdetta, jonka ongelmana omasta näkökulmastani on suhteen "määrittelemättömyys" ja paikallaan polkeminen.

Ongelmani on, että en tiedä miten jatkaa. Epävarmuus hänen ajatuksistaan suhteestamme saa minut epäilemään, sitä käytänkö itse turhaa aikaani häneen. En ole ihan valmis vielä luovuttamaan, sillä hänessä on jotain upeaa, mutta en tiedä mitä muuta voin vielä tehdä? Hän ei kaikesta vaivannäöstä(suuresta sellaisesta) ja antamastani ajasta huolimatta ole valmis edes puhumaan suhteesta, saatikka sitten seurustelemaan. Mitä tehdä?


Nainen, 29

VASTAUS: Kiitos selkeästä kysymyksestäsi. Tilanteesi on sen sijaan kaikkea muuta kuin selkeä. Pohdintojasi värittävät epävarmuus ja voimakkaat ristiriidat. Yritän selkeyttää tilannettasi hiukan: 1) Olet kohdannut ihmisen, josta pidät, ja jonka koet läheiseksi 2) haluat seurustella hänen kanssaan ja vakiintua 3) näet paljon vaivaa, että yhteisolonne toteutuisi. 4) hän ei halua seurustella kanssasi 5) hän kokee puheet seurustelusta ja tulevaisuudesta ahdistavaksi.

Huomaat varmasti, kuinka erilaiset näkökulmat sinulla ja vastaavasti ”kumppanillasi” ovat. Hän on ilmeisimmin tyytyväinen siihen, että suhteenne on toistaiseksi määrittelemätön. Toisin kuin sinä, joka koet että suhteenne polkee paikallaan. Itse asiassa teit itse saman havainnon aiemmin, ja siksi suhteenne silloin siihen päättyikin. Nyt olette tavallaan taaskin siinä kohdassa ja se ajatus, että olet hänen kanssaan ”ehdoilla millä tahansa”, ei enää riitäkään.

Ei ole helppoa irrottautua ihmisestä, josta on tullut läheinen ja rakas. Kirjoitat, että hänessä on upea puoli ja sinun on vaikea luovuttaa hänestä. On hienoa, että kykenet kiinnittymään siihen hyvään, mitä hänessä on. Samalla sinun tulisi nähdä myös se, että hänessä on puolia, jotka haavoittavat sinua. On tavallaan hyvin loukkaavaa, ettei hän, kaikesta huolimatta, pystykään sitoutumaan sinuun. Siksi sinulle tuleekin varmasti tunne ajan haaskauksesta ja turhautumisesta. Sinun täytyy asettaa nämä kaksi asiaan vaakakuppiin, ja tarkastella kumpi painaa enemmän: hienot hetket hänen kanssaan vai alituinen pettymys ja hylätyksi tulemisen tunne, kun hän ei ole valmis seurustelemaan kanssasi samalla vakavuudella, kuin sinä hänen kanssaan.

Kuten sanottu, luopuminen sattuu, mutta luopuminen voi myös johdattaa uuteen tilanteeseen ja uusiin mahdollisuuksiin. Mihin ratkaisuun päädytkin, toivotan sinulle rohkeutta!

Lämpimin terveisin,
perheneuvoja Kati

KYSYMYS: Olen 47-vuotias nainen ja seurustelin lähes 8 vuotta. Mies on minua kolme vuotta nuorempi. Minut jätettiin vastikään. Suhde oli alusta alkaen voimakkaita tunteita sekä ylä- ja alamäkeä. Miehellä on diagnosoitu n. 15v sitten kaksisuuntainen mielialahäiriö. Aluksi en edes osannut ajatella mitä kaikkea tulee tuon sairauden mukana. Kaikkea tuli.

Miten pääsen asian yli? Miten saisin hänelle apua ongelmiin? Vai olisiko vain parasta antaa hänen olla? Mistä riippuvaisuus exään johtuu? Sanoo ettei rakasta tätä.

Kapustarinta

VASTAUS: Kiitos viestistäsi!

Käytät osuvasti nimimerkkiä Kapustarinta, joka on kahlaajiin kuuluva lintu. Vaikuttaa siltä, että olet joutunut kahlaamaan vaikeassa ja kuormittavassa elämäntilanteessa. Kerrot 8-vuotisesta suhteesta, jossa on ollut ylä- ja alamäkeä, mikä välittyy hyvin viestistäsi. Liität suhteenne vaiheita entisen miehesi sairauteen, joka on epäilemättä vaikuttanut monin tavoin seurusteluunne.

Kiinnostun kuitenkin ensisijaisesti siitä, mikä sinut on saanut asettumaan vaikeaan parisuhteeseen kahdeksaksi vuodeksi? Kirjoitatkin viestisi lopussa, että sinun on vaikea päästä suhteenne yli. Olet lamaantunut ja tarkkailet entistä miestäsi. Minulle tulee vaikutelma, että entinen miehesi on sinulle tärkeä, mikä tekee irrottautumisesta vaikeaa. Miehesi merkitys sinulle tulee sitäkin kautta esille, että mietit, miten voisit saada apua hänelle. Rohkaisisin sinua kuitenkin ennen kaikkea huolehtimaan itsestäsi ja arvostamaan tässä kohtaa itseäsi. Valitettavasti et voi kantaa vastuuta kenenkään toisen puolesta. Entisellä miehelläsi on omat syynsä ja ainutlaatuinen elämänhistoria, jonka vuoksi hän on esimerkiksi kiinni entisessä puolisossaan.

Onko sinulla läheisiä, jotka voisivat tukea sinua erotilanteessa? Voisit myös hakea keskusteluapua lähialueesi seurakunnasta tai esimerkiksi perheasianneuvottelukeskuksesta. Ulkopuolisen keskusteluavun kautta voisi jäsentyä enemmän, mikä sinut on johtanut vaikeaan elämäntilanteeseesi.

Voimia Sinulle toivottaen

Perheneuvoja Joona

KYSYMYS: Olemme olleet yhdessä avopuolisoni kanssa 23 vuotta, 2 lasta. Nyt puolisoni oli kertonut ystävälleni että tunteet minua kohtaan ovat muuttuneet, suhde muuttunut arkipäiväiseksi, vain ystävyystasolle. Puolisoni oli pelännyt minun voimakasta reaktiotani, siksi kertonut ystävälleni, ei minulle. Kolmatta osapuolta ei ole kuvioissa. Ollaan keskusteltu asioista. Helmikuussa perheterapia alkaa. Puolisoni itse tilasi ajan keskusteltuamme asiasta. Tunteita hänellä kohtaani kuulemma on. Itse rakastan avopuolisoani, ymmärrän että suhde muuttuuu kun aikaa kuluu. Yhä vielä tunnen välillä sykähdyttävän tunteen rinnassani kun puolisoa ajattelen. Ero olisi karmea isku minulle. Puolisoni haluaisi saada sen wau-tunteen vielä takaisin, hän sanoi näin.

Muuttuisiko tuo suhde kenties arkisempaan suuntaan kun keski- ikäistymme? Onhan 23 vuotta pitkä aikakin. Ymmärrän toki että suhteen ylläpito vaatii huoltoa. Olen valmis tekemään kaikkeni. Emme juurikaan harrasta yhdessä mitään, ainoastaan talomme kunnostusta välillä. Puolisoni on varsin taitava, enkö ole osannutkaan kiittää häntä siitä riittävästi, pienetkin teot ja sanat vaikuttanevat asiaan. Enköhän osaa oikein tuoda esiin tuntojani. Apuva!

Onneton 45v.

VASTAUS: Hyvä Onneton, kiitos viestistäsi! Olette olleet avopuolisosi kanssa 23 vuotta yhdessä, mikä on pitkä aika. Teillä on kaksi lasta. Et kuitenkaan kirjoita siitä, minkä ikäisiä lapsenne ovat. Asuvatko he kotona? Toisinaan lasten kotoa muuttaminen haastaa myös vanhempia arvioimaan suhdettaan uudestaan.

Kirjoitat joka tapauksessa ymmärtäväsi, että parisuhde muuttuu vuosien kuluessa. Viestistäsi välittyy, että puolisosi on vaikeampi hyväksyä parisuhteenne muuttumista. Hän kaipaa arkipäiväisyyden ja ystävyytenne lisäksi myös jotakin muuta, mitä kuvaat wau-tunteen kaipuuna. Pidän puolisosi kaipausta ymmärrettävänä ja perin inhimillisenä. Myös sinussa elää tuo sama kaipaus, johon viittaat tunnistamalla sykähdyttävän tunteen rinnassasi, kun ajattelet puolisoasi. Parhaimmillaan parisuhteessa onkin tilaa sekä yhteydelle että erillisyydelle. Yhteyteen voi liittyä esimerkiksi emotionaalista mutta myös fyysistä läheisyyttä, johon kuuluu seksuaalisuus. Erillisyys merkitsee puolestaan puolison erilaisuuden kunnioittamista ja oman tilan antamista. Parisuhteen yksi keskeinen koetinkivi on siinä, miten puolisot voivat säilyttää vuosien vieriessä kosketuksen kumpaankin puoleen: yhteyteen ja erillisyyteen. Voisiko suhteenne arkipäiväistymisen taustalla olla erillisyyttä edustavien asioiden vahvistuminen? Jos näin olisi, silloin teidän olisi hyvä vahvistaa kaikkea sitä, mikä rakentaa yhteyttä välillänne.

Kirjoitat merkittävästä yhteydestä välillänne: Pystytte keskustelemaan myös suhteenne arkipäiväistymisestä, mitä pidän hyvin arvokkaana. Perheterapian aloittaminen kertoo siitä, miten sitoutuneita olette toisiinne. Uskon, että voitte saada perheterapiasta näkökulmia siihen, miten voisitte luoda arkielämän keskelle niitä hetkiä, jotka synnyttävät välillenne lämpöä, läheisyyttä ja yhä edelleen yhteyttä.

Kirjoitat, että yhteiselle tekemiselle ei ole suhteessanne tilaa. Haastan teitä miettimään, mitä kaikkea voisitte tehdä yhdessä. Ehkä voisitte muistella myös suhteenne alkuvaihetta. Mitä kaikkea teitte tuolloin yhdessä? Millaista elämänne oli ennen lastenne syntymää? Mihin ihastuitte alun perin toisissanne? Voisitteko ihan konkreettisesti käydä paikoissa, joissa olette olleet suhteenne alkuaikoina? Olisiko jopa paikallaan, että varaisitte kalenterista joka viikko aikaa, jolloin omistautuisitte pelkästään toisillenne?

Kirjoitat, että mahdollinen ero olisi kamala isku sinulle. Oletteko keskustelleet yhdessä, mitä eronne merkitsisi teille kummallekin? Väistämättä se vaikuttaisi teihin molempiin. Olette olleet joka tapauksessa yhdessä 23 vuotta. Mikä teidät on pitänyt yhdessä juuri tämän ajan? Aavistan, että välillänne on arkipäiväisyyden ja ystävyyden lisäksi rakkautta. Viestistäsi välittyy kuva, että teillä on paljon onnistumisen edellytyksiä selvitä parisuhteenne muuttumisen kanssa.

Kaikkea hyvää Sinulle ja läheisillesi!

Perheneuvoja Joona

KYSYMYS: Olemme nyt olleet kaksi vuotta yhdessä, josta vuoden asuneet yhdessä. Olin kahden lapsen yh jättäessäni kaiken taakseni, muuttaessamme tänne Nousiaisiin. Jätin siis työni, ystäväni ja sukuni. Lapseni jättivät koulunsa, ystäävänsä ja elämänsä, muuttaessanmme Varsinais-Suomeen.

VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Ymmärränkö oikein, että tapailit/seurustelit nykyisen miehesi kansa ensin vuoden ja sitten muutit uudelle paikkakunnalle? Ei siis voi ilmeisimmin sanoa, että olisit syöksynyt uuden miehen kanssa asumaan. Mutta joka tapauksessa olet osoittanut suurta luottamusta, uskallusta ja riskinottokykyä, kun olet muuttanut uudelle seudulle ilman ystäviä ja sukulaisia, ehkä ilman työpaikkaakin. Jokin on saanut sinut luottamaan, uskomaan ja toivomaan niin paljon, että repäisit itsesi ja lapsesi entisiltä sijoiltanne uuteen. Saan sen vaikutelman, että olet ollut valmis paljoon uuden ihmissuhteesi vuoksi, mutta nyt jokin herätti epäilyksesi ja luit kumppanisi tekstiviestit.

Mainitset ulkopuolisuuden kokemuksen. Mietin mitähän kaikkea ulkopuolisuus sinulle on? Mistä kaikesta olet ulkopuolinen? Oletko ulkopuolinen uusperheessäsi, lastesi elämästä, miehesi elämästä, jostain muusta? Ehkä olet uudella paikkakunnalla vielä ulkopuolinen, joka on omiaan alleviivaamaan omaa ulkopuolisuuden kokemustasi, jos sinulla on sellaiseen taipumusta. Koetko/pelkätkö, ettet ole tärkein kumppanillesi ja että yhteydenotto ex-puolisoon on tästä merkki?

Kerroit, että olet tullut edellisissä suhteissasi petetyksi. Olet kokemuksesta oppinut, että rakkaisiin ei ole välttämättä luottamista. Mutta otaksun sinun halunneen silti yrittää lähtiessäsi uuteen suhteeseen. Mutta nyt näyttää vanha haamu nousseen haudastaan. Luulen, että joudut ensin kohtaamaan tämän vanhan haamusi/ystäväsi, ennen kuin voit löytää luottamuksen ja tunteen kuulumisesta. Voisitko ajatella kutsuvasi tämän pelkosi ja pettymyksesi "kylään". Keittelisit sille kahvit ja tutustuisitte oikein lähemmin. Kyselisit mistä se on tullut ja mitä sille kuuluu? Millä asioilla se liikkuu ja mitä se kaipaa. Oma kokemukseni on näyttänyt, että tällaiset "kulkijat" ovat usein yksinäisiä, hyljeksittyjä ja kaltoinkohdeltuja puolia itsessämme, jotka olemme työntäneet syrjään ja vaientaneet. Joskus ne ovat kokemuksia, joita ei ole voinut surra ja itkeä loppuun saakka tai "mörköjä", joista on kasvanut valtavia yksinäisydessään ja jotka keräävät voimaa kiukusta ja vihasta. Tee itsellesi ylläri ja kutsu pelkosi kylään, toivottele tervetulleeksi ja petaa sille vierasvuode illalla.

Koska yksin oman pelon kohtaaminen voi olla rankkaa, etsi tukea. Käänny ystäviesi, sukulaistesi, läheistesi ja vaikka ammattialisten puoleen. Voisitko ajatella puhuvasi pelostasi miehellesi? Mitähän tapahtuisi, jos jakaisit huolesi ja epävarmuutesi hänen kanssaan? Mitä luulet, että hän vastaisi, jos kertoisit kuinka pelkäät tai miten ankara olet itsellesi syyttäessäsi itseäsi sairaaksi? Minä en voi tietää, mikä hänen reaktionsa on, mutta usein ihmiset ovat yllättävänkin myötätuntoisia ja lohduttelevia, jos heille vaan tarjoutuu siihen tilaisuus. Voisitko yrittää antaa miehellesi tilaisuuden tulla sinulle niin läheiseksi, että jakaisit hänen kanssaan pelkosi, epävarmuutesi, ulkopuolisuuden kokemuksesi ja ehkä yksinäisyyden?

Perheneuvoja Iiris

KYSYMYS: Kannattaako eroaminen vain siksi, että ei enää halua toista?

Haenko seksiä muualta, kun oma mies ei sytytä, ei yhtään - ahdistaa vaan. Vai eroanko? Sopuisasti? No se tuskin onnistuu.

Huurteessa

VASTAUS: Kerrot, että et ole pitkään aikaan tuntenut intohimoa miestäsi kohtaan. Seksi välillänne puristaa, ahdistaa. Viimeisen vuoden ajan olet miettinyt sekä eroa että seksin hakemista muualta. Kysyt: "Kannattaako eroaminen vain siksi, että ei enää halua toista?". Onpa vaikea kysymys ja valitettavasti siihen en pysty vastaamaan. Mutta jos pohdin noita muita asioita, mitä viestissäsi kerrot, niin se toivottavasti auttaa sinua vähän eteenpäin vastauksen löytämisessä.

Ensimmäinen ajatus, mitä viestisi toi mieleeni on, että parisuhteessa pitkään jatkuneen seksuaalisen haluttomuuden taustalla on lähes aina muita ongelmia, joista haluttomuus on vain jäävuoren huippu, se osa joka näkyy helposti. Siksi seksittömän parisuhteen ratkaisuksi ei riitä se, että haetaan seksiä muualta. Se ei ratkaise mitään vaan tuo yleensä lisää ongelmia. Jos haluamme oikeasti ja aidosti lähteä hakemaan ratkaisua haluttomuuteen ja seksittömyyteen parisuhteessa niin meidän on ensiksi pysähdyttävä ymmärtämään mistä on kysymys? Siksi lähtisin miettimään tilannettasi sen kautta mitä kerrot parisuhteestanne.

Kuvaat, että puolisosi on hyvä, turvallinen, kunnollinen ja kannustava - hyvä ystävä. Samanaikaisesti kuitenkin kerrot, että et pääse yksin minnekään. Hän vie ja tuo sinua, kontrolloi menojasi, kulkemisiasi jopa niin, että ostoksillekin yksin meno on poikkeuksellista luksusta. Nuo viimeksi kuvatut asiat kuulostavat hyvin huonoilta ja ovat ristiriitaisia noiden alun kuvausten kanssa. Ne ovat toisen ihmisen omistamista, kontrollointia ja rajoittamista tavoilla, joita voi pitää henkisenä väkivaltana. Ymmärtääköhän miehesi tämän? Mitä tapahtuu jos sanot vastaan? Suuttuuko hän? Joudutko pelkäämään? Sanot suostuvasi seksiin "vaikka puristaa niin perhanasti", jotta sopu säilyy. Sanot, että miehesi ei pakota sinua rakastelemaan. Hyvä. Mutta mitä tapahtuu jos et suostu? Onko sinulla mahdollisuutta kieltäytyä?

Haluaminen vaatii sekä fyysistä että henkistä tilaa. Ilman tilaa, vapautta haluaminen vähitellen vähenee kunnes lakkaa. Kuulostaa siltä, että tuota tilaa ja vapautta ei tällä hetkellä ole suhteessanne. Ei ole siis ihme, että halusi miestäsi kohtaan on lakannut. Kuvaat häntä kuitenkin myös niin monin hyvin adjektiivein, että huomaan miettiväni olisiko sittenkin mahdollista alkaa muuttamaan olosuhteita välillänne tavalla joka mahdollistaisi uudenlaisen tilan suhteeseenne ja sitä kautta mahdollisesti uudenlaisen haluamisen. Oletko kertonut miehellesi miten koet tällä hetkellä suhteenne ja teidän välisen läheisyyden? Jos et ole kertonut, niin voisiko olla mahdollista, että kerrot hänelle että voit tällä hetkellä niin huonosti suhteessanne, että mietit jopa eroamista? On myös tärkeä kertoa niistä hyvistä asioista minkä takia eroaminen tuntuu vaikealta. Pyytäisin myös, että itseksesi pysähtyisit miettimään mitä merkitsisi sinulle itsellesi ja parisuhteellenne se jos hakisit seksiä ulkopuolelta. Mieti myös niitä huonoimpia mahdollisia seurauksia, sillä valitettavan usein ne pidemmän päälle toteutuvat.

Onnellisiin parisuhteisiin kuuluu yleensä suhteellisen onnellinen seksielämä. Onnellisissa parisuhteissa seksiä ei voida eikä haluta ulkoistaa vaan ihmiset voivat elää suhteessa toisiinsa kokonaisina. Toivon sinullekin, että voisit toteuttaa itseäsi kokonaisena tässä tai mahdollisesti jossain toisessa parisuhteessa.

Hyvää jatkoa sinulle toivottaen
Perheneuvoja Helena

KYSYMYS: Mieheni haluaa erota. Olemme olleet yhdessä 12 vuotta, joista 6 avioliitossa. Meillä on kaksi lasta: 4-vuotias ja 1,5-vuotias. Mieheni kertoo olleensa onneton noin 1,5 vuotta eli suurin piirtein siitä saakka, kun saimme toisen lapsemme. Hän on kokenut itsensä hylätyksi ja tarpeettomaksi sekä torjutuksi. Itse olen kokenut olevani onnellinen, vaikka välillä on ollut raskaampia päiviä. Välillä on kyllä tuntunut, että jotain suhteesta puuttuu mutta olen tyytynyt odottamaan parempaa päivää. Lasten lisäksi arkeamme haastaa kummankin vaativat työt, jotka ovat meille kyllä tärkeitä. Olen itse aloittanut uudessa työssä puolisen vuotta sitten ja ollut siitä hyvin onnellinen. Ehkä tämän vuoksi en ole niin kiinnittänyt huomiotani mieheni huonoon oloon.

VASTAUS: Olet hämmentynyt. Suhteenne on ajautunut kriisiin. Miehesi on kokenut olleensa jo pitkään onneton liitossanne. Sinä sen sijaan et jaa samaa tuntemusta, vaan koet olleesi pääosin onnellinen. Ihmettelet, mistä tämä ristiriita tulee. Miten te voitte kokea yhteisen elämänne niin eri tavalla?

Kirjettäsi lukiessa tulee olo, että olet kuitenkin aika tietoinen siitä, mitä teille on tapahtunut ja mitkä seikat ovat olleet vaikuttamassa suhteenne kriisiytymiseen. Lapset ja molempien työt ovat vieneet yhteistä aikaanne siinä määrin, että parisuhteen hoitaminen on jäänyt taka-alalle.

Parisuhteessa tärkeä vaihe on sen alun kahdenkeskisyys, jossa toista ei tarvitse jakaa muiden kanssa. Se on kuin tankkausvaihe, jonka jälkeen on valmiimpi kohtaamaan sen väistämättömän tosiasian, että elämässä on muutakin kuin vain me kaksi. Parisuhteeseen tunkeutuva "kolmas" voi olla lapsi, työ, harrastus – mikä tahansa, mikä vähentää kahdenkeskistä aikaa. Tällainen vaihe kuuluu siis olennaisena osana parisuhteeseen ja se on aina kriisin paikka. Olemmeko tankanneet riittävästi toisiamme, että suhteemme kestää näiden "ulkopuolisten" läsnäolon?

Lapset tarpeineen aiheuttavat väistämättä tilanteen, jossa parisuhteelle ei jää aikaa niin kuin ennen. Lapsen syntyessä mies saattaa tuntea olonsa hylätyksi ja ulkopuoliseksi, kun nainen kiinnittää kaiken huomionsa uuden tulokkaan hyvinvointiin. Sinänsä luonnollinen ja normaali tilanne on parisuhteen kannalta ristiriitainen: nainen on onnellinen hoivatessaan lasta, samalla kun mies saa puolisoltaan vähemmän huomiota ja kokee jäävänsä tarpeineen syrjään.

Tunteet ovat ajattomia, ne saattavat putkahtaa kaukaa menneisyydestä, kun joku tämän hetken tilanne herättää ne eloon. Olisikohan miehellesi käynyt näin? Ainoana lapsena hän ei joutunut jakamaan äitiään sisarusten kanssa, mutta sinut hän "menetti" lapsille viimeistään silloin, kun nuorimmaisenne syntyi. Siitä hänellä alkoi voimistua hylätyksi, tarpeettomaksi ja torjutuksi tulemisen tunne.

Jokainen meistä käy läpi tavallaan ja ajallaan läpi niitä tunteita, jotka eivät ole aiemmin elämässämme tulleet riittävästi käsitellyiksi. Mahtaako miehesi nyt yrittää suojella itseään hylätyksi tulemiselta, kun hän ei uskalla luottaa, että tällä hetkellä sinänsä hyvä parisuhteenne tila jatkuisi myös tulevaisuudessa? Tuntuu vähemmän kipeältä vaihtoehdolta hylätä itse ennemmin kuin tulla uudestaan hylätyksi. Jokaisessa meissä elää myös unelma paratiisista: ehkä jossain on joku vain ja ainoastaan minua varten. Mutta paratiisiin ei ole paluuta – aina löytyy kolmansia, jotka rikkovat aika ajoin kahdenkeskisyyden.

Miehesi on osoittanut suurta rohkeutta, kun hän on uskaltanut kertoa tunteistaan sinulle. Samalla sinä olet saanut mahdollisuuden kertoa omistasi hänelle. Jatkakaa yhteistä jakamista, älkää yrittäkö tulkita toisianne. Miettikää, löytyykö tunteista yhteyksiä varhaisempiin kokemuksiin: onko elämässä joskus tuntunut samalta kuin nyt. Ehkäpä näin saatte purettua tunteitanne pala palalta ja luottamus toisiinne voi rakentua uudelleen. Joskus kolmannen läsnäolo voi tällaisessa tilanteessa auttaa antamaan riittävästi ulkopuolista näkökulmaa ja selvittämään suhteen solmuja.

Toivotan teille antoisaa matkaa tunteiden ajattomassa maailmassa.

Perheneuvoja Pirkko