Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

502vm72-2  1

Onnellisesti päättyneen vian haun päätteksi alkoi sitten aivoriihi miten saada kone kuntoon. Se alkoi mattojen ja ohjaamon lattian poistolla. Lattian alta paljastui polttoaineen imuputki ja peltinen huoltoluukku. Luukun alta löytyi holkki joka irtosi varsin näppärästi.

Nähtyäni pätkät katkenneita ruuveja väitin heti etteivät ole normaalit M8 pultit vaan hienokierteiset- olin väärässä. Luottoasentaja sai katkenneet tyngät helposti pois kierteistä.

Luottoasentaja meinaisi ensin työntää normaalit M 8 ruuvit, mutta kun ne ei suosiolla menneet niin kaivoi jo M 8 kierretappia esiin. Toistin sitten väitteeni katkenneen pultin päässä olleen lukitusmutterin ja normaalin M8 ruuvin yhteensopimattomuudesta. Kierteiden aukominen jäi tekemättä ja minäkin olin siis väärässä koska holkissa oli tuumakoon kierteet. Sit etsittiin oikeita ruuveja, soviteltiin holkkia ja moottoria paikalleen

Muutaman yrityksen ja erehdyksen jälkeen löytyi oikea tekniikka, moottori palasi paikalleen ja kappas vaan kun kytkinkin lähti toimimaan. Vaikka merkkikorjaamo on kallis, mutta olettaisin että tuonkin koneen korjaaminen olisi tullut edullisemmaksi siellä kuin sillä edellisellä pajalla. Vaihdettuaan repullisen osia käynnistyvyys heikkeni, kytkin lakkasi toimimasta ja sokerina pohjalla hydrauliikka vuotaa sieltä mihin vaihtoivat tiivisteet ja uudet pultit.

Sen päällepäätteeksi olikin sitten mukava lähteä hiihtämään 6,5 km valaistua latua.


Karkauspäivä  1

Tilipäiväkin kaiketi. Ei silti saanut nukkua pitkään eikä laskea tienattuja euroja puhumattakaan mistään rahakylvyistä.

Hyvän kylvyn saisi kun olisi kaikki noin 300 miljoonaa vaihtamatonta markkaa ammeessa. Nouseeko markkojen arvo sit seuraavien satojen vuosien aikana vai sytytetäänkö seteirahoilla takkoja... No sinänsä jos vaihtoetona on kerran vuodessa sytyttää kuivat takkapuut viidekympin (markan) setelillä tai tukea maksukyvytöntä Kreikkaa kuudella miljardilla niin takan sytytyksestä saa sentään liekin lämmön ja näkee milloin ja koska seteli palaa. Kreikkaan pumpatuista varoista ei voi sanoa samaa.

Tänään ei ole kukaan kosinut, eikä puhelinkaan pahemmin soinut. Töissä meni ihan ok, mutta töihin lähteminen ei ollut mitenkään mukavaa. Ei mieltä lämmitä nostaa kaksi öljytikkua ja havaita että moottorissa on öljyä tasan minimin ja maksimin puoliväliin saakka, mutta perässä tikku ei edes kastu. Täystuho ollut taas liikkeellä tukkikouran ja pikkuperävaunujen kanssa.

502- siinä sitä on murheellinen näky. Noin 40 vuotias uutena tullut, omistajia 1. Kytkin luisti, vei korjaamolle, uusi levy, uusi asetelma- pitää ei irroita.

Jossain on siis vikaa ja luottoasentaja katkaisi koneen, laittoi uuden kytkinlevyn, sääti ja totesi ettei vieläkään toimi kuten tehdas on sen ajatellut.

Sit nukkui yön yli ja soitti. "Vika taisi löytyä"

No sillä korjaamolla jossa valmetti oli kilinöneen ja vanhoine joten kuten toimivine kytkimineen oli vaihdettu repullinen osia. Oli kuitenkin tehty remontti katkaisemalla ja katsomatta ohjaamon lattian alla lymyävän huoltoluukun alle.

No mistäpä muu kuin merkkikorjaamon koulutuksen saanut asentaja osaisi sinne katsoa kun kytkimen saa nopeammin vaihdettua katkaisemalla koko traktorin. ko mallissa kytkinakselissa on liitosholkki kokolailla 75 cm päässä silmälaakerista. Kun luukkua ei oltu avattu ei oltu myskään havaittu liitosholkin molempien pulttien olevan poikki. Näin ollen kykinakseli pääsi jo korjaamolta kotiin ajamisen jälkeen muljahtamaan ulos silmälaakerin tuelta ja vispaamaan kytkinlevyn solmuun.


Ajotaidottomat 4  1

Ilmeisesti hiitolomat ja uusi presidentti ovat saaneet aikaan liikennenttä etelästä pohjoiseen. Ajokätöksestä päätellen eiliset farkkuvulvan ja ison audin kuljettajat eivät olleet tottuneet pitkään, moottoritietäkin suorempaan tiehen ja olemattomaan liikennemäärään. Pari pystyä keskisormea heille koska eivät osanneet ohittaessaan ajaan tarpeeksi pitkälle tyhjää vastaantulevien kaistaa vaan tunkivat takaisin viiden metrin päästä ohitetun auton keulasta sokaisten ohtetun lentävällä loskalla.

Siinä oli siis tapahtumat noin 60 km matkalta ja varmasti olisi ollut tilaa ohittaa järkevämminkin. Valitettavasti idioottimainen käytös tarttuu ja leviää. Seuraavalla tiellä vilkkaammassa liikenteessä mies ja vanha valkoinen Toyota maasturi. On kääntymässä vastaantulevien kaistan yli vasemmalle- miten toimitaan idioottimaisesta: pysäytetään auto tien oikeaan reunaan eli juurikin tasan päinvastaiseen paikkaan kuin liikennesäännöt edellyttävät. Jos olisi ryhmittynyt oikein keskiviivan viereen niin takana tullut jono olisi hieman hiljentänyt ja mahtunut maasturin ja penkan välistä ohi.

Luultuani että idioottiautoiluannos olisi jo täynnä niin ilmeisesti ihan sama auto paluusuuntaan: Tunkee hissutellen päätielle, ajaa 60 lasissa 80 alueella, saa takana tulevat jonoksi peräänsä, aiheuttaa 5 turhaa ohitusta ja saa rekan melkein takapuskuriinsa ja kaikki tämä vain noin kolmen kilometrin matkalla. Sanotaan ettei jonon ensimmäinen auto jonoa tee, mutta kyllä yhdelläkin auto + idioottikuljettaja tai idioottiajosuoritus saa sujuvan liikenteen sujumattomaksi.



Poutaa odotellessa  1

Luvassa on Forecan mukaan talven toiseksi pahin lumimyräkkä. Pahin olisi parin päivän päästä edessä. No ei se mitään. Kakkoskoneessa on takalasi paikallaan ja kolmosessa tuskaa ja rasvaisia työvaatteeita tuottanut rasvaus takana.

En edes muista että olisin koskaan saanut käsiprässillä 400 bar rasvaprässinletkun menemään kappaleiksi, mutta tänään kävi heti aamusta juurikin niin. En muuta selitystä keksinyt kuin sen että rasvattavaan kohteeseen menevässä putkessa taytyi olla jäätulppa, koska pienen lämmityksen ja prässin letkun vaihtamisen jälkeen rasva meni perille ongelmitta.

Kardaani on ollut ilmeisen kovilla ja varsinkin muutaman päivän takainen sidontaketju kierukassa episodi varmaan antoi aika terävän jysäyksen. Ei tahtonut irrota koneesta ilman lievää väkivaltaa, eikä edes onnistuneen voitelun jälkeen mennä suosiolla paikalleen.

Tuulesta ja talkoolaisen kasaamista penkoista johtuen ei uskalla odottaa ihan sateen päättymiseen saakka. Jos odottaisi niin varmaan 10 cm pomppujen tilalla olisi saman talkoolaisen jäljiltä 20 cm pomppuja.


Veromatematiikkaa 2  1

Vuoden paskimpia päiviä on veroilmoituksen tekopäivä. Jälleen kerran aivan outoja numeroarvoja ja valtava ristiriita tulojen ja menojen välillä.

Kaiken takana irrallinen tili tilikartalla. Sen saldo kyllä lisääntyy ja tapahtumat rekisteröityy, mutta summaaminen oikeaan verokohtaan täytyy tehdä käsivaraisesti.

Paljon työtä ja laiha 8 x A4 lopputulos.

Kiitos kuumeen ja parin lumisateen oli pihalla aika säälittävän näköistä. Lunta siellä täällä, portailla ja kulkuväylillä. Vieras tulossa ja kauniimpaa sukupuolta.

No vaikkei nyt kyseessä ollutkaan mikään tyttöystäväehdokas eikä ruotsalainen prinsessa niin päätin tehdä vähän rajummat lumityöt. Rajummat siksi kun katolta oli yhden oven liuku-uralle pudonnut lunta reilumpia määriä ja lisää on tulossa. Se oli nyt jo todella kovaa.

Vaan ei hätää- kaivuri oli sopivasti väärässä paikassa ja kauhakin valmiiksi paikallaan. Sillä ne ovien edustat ja betonikäytävä puhdistuivat kätevästi ja hikoilematta. Siitä sitten tekemään ruokaa eli 2 erilaista lasagnea. Toisessa tummat levyt ja vaalea kastike dolmion purkista ja toisessa vaaleammat levyt ja oikeasta maidosta tehty vaalea kastike. Muuten meni hyvin, mutta karvan verran liian pieni kakkosvuoka. Sen johdosta ykkösvuokaan meni kahta erilaista vaaleaa kastiketta, ylimpään parikerrokseen ei riittänyt enää jauhelihakastiketta, joten siihen meni kidneypapuja.

Kummankaan maussa ei ollut mitään vikaa - no suolaa mun makuuni oli ohjeissa liian vähän.


Kuume vs vitutus  1

Jo hetken näytti elo mukavalta. Kuume talttui viimein, ruoka maistuu muullekin kuin kaurapuurolle ja kaupassa oli vaihteeksi kiva käydä.

Mikä sitten mättää: Ahkera talkoolainen oli onnistunut tekemään kaikki muutama merkintä sitten mainitsemani virheet yhdellä ajokerralla, eikä siinä vielä kaikki, nyt sit jo yleensä todella mukavista naapureista kaksi otti yhtettä aivan hiiltyneinä. Kolmas oli käynyt ojassa tyhjän päälle auratulla ja neljäskin ihmetteli millä ajotekniikalla saa hyvän tien yhdellä ajokerralla noin paskaan kuntoon keskellä talvea.

Sen lyhyen ajomatkan perusteella kun kauppaan ja takaisin suhasin oli jokainen valituksen sana aiheellinen. Jälki on hirveää kun on liian suuri ajonopeus ja liian kevyt työkalu. Ajettu perälevyn kanssa- jos olisi saanut ajonopeutta lisää jonnekin 60 km/h hujakoille niin jälki olisi ollut parempi. Samoin se olisi ollut siedettävä jossain alle 10 km/h nopeudessa, mutta suoritus sekin että tasainen jäätie on kuin 3,5 km peräkkäisiä hidastetöyssyjä.

Varmaan pakko tehdä niille jotain huomenna ja tilata tarkastusaika hammaslääkärille.

Yksi antenni, korjattu, täystuho on murjonut tukkikouralla ohjaamon katon, tiivisteet liimattu ja vetovarren teleskooppipää vaihdettu.


Valokuvia  1

Ne kuvat joita ei ole valokuva-albumissa kaikkien nähtävillä. Varmaan joku jo epäilee pornolöytöä vaan ei... Tai no nyt kun katsoo sopivassa valossa niin voisi hyvinkin luulla että lippaat on täynnä molemmissa pusseissa ja vaikka piippu osoittaakin maata kohti niin se ei johdu seuran rumuudesta.

Ottopaikkaa en pysty sanomaan tarkasti, mutta ei ainakaan Dobrotin, koska siellä ei oikein mahtunut kahta rekkaa vierekkäin kestopäällysteelle ja sitten vielä yksi miehistönkuljetusvanu vinottain ja vieläpä väljästi.

Vielä enemmän harmi kun en tosiaankaan muista tai välttämättä edes tiedä keiden kahden naisen paljaiden olkapäiden välissä poseeraan. Kumpikaan ei tulkki, eikä paikallistyöntekijä, eikä edes naapurikylän pieni murhapolttajatyttö. Ei ole myöskään kumpikaan leirin vastapäisen naapuruston tytöistä ja sen paljastaa kuppikoko.

Edes kymmenellä tuhannella merkillä en pysty kuvailemaan noita tummia kaunottaria enkä heidän nyttemmin jo toivottavasti partakoneita saaneita äitejään.

Maailmaa parantamassa, valokuvasta kamerakännykällä sumennettu
Maailmaa parantamassa, valokuvasta kamerakännykällä sumennettu

Autottomaksi  1

Harvoin on odotettu puhelu tullut noin odottamatta. Sain siis toisen alustavan ostotarjouksen autostani. Hintanäkemyksissä oli hurjasti eroa, mutta ei tässä sikäli hätää kun ei ole pakottavaa tarvetta myydä autoa kun se on ollut vasta 12 vuotta ajaossa ja valmistettu varmaan 14 vuotta sitten.

Rempattu takaiskareiden suojakumit, jarrupaloja, lambda vaihdettiin kaiketi turhaan kun valtava ahtopaine oli murtanut välijäähdyttimen putkesta toisen korvan. Pakarin laipat hitsattu uudelleen.

Niitä ennen vaihdettu muovipuskuri kun ei kestänyt jänistä murtumatta.

Mistä sitten muodostaa hinta käytetylle autolle. Kävin joku vuosi sitten jossain autoliikkeessä pääkaupukiseudulta tullessani. Ekassa paikassa sanottiin suoraan etteivät ota autoa vaihdossa millään järkevällä hinnalla, eivätkä osta sitä vaikka kyltissä niin lukee, koska kukaan ei osaa sitä tulla heidän pihastaan etsimään- siirtymä 300 metriä seuraavaan liikkeeseen.

"Mikä toi on? Onko kuutonen vai kasi? Ei oteta, mutta käy tuolla erikoisempien autojen liikkeessä- ne osaa sen hinnoitella.

3.liike, jossa oli hienoja autoja kuten Mustang, Charger ja Audi A8. No nyt myyjä kysyi "Onko tuo uusi?" Pitääkö kilometrit paikkansa?

Kauppoja ei tullut silloinkaan kun bensa oli kalliin puoleista, mutta huvittavasti myyjä kilautti vielä koeajon jälkeen firman pomolle ja kysyi paljonko saa tehdä ostotarjousta. Myyjä hieman kiemurteli, mutta pointsit hänelle rehellisyydestä- Johtaja oli antanut luvan tarjota lähes 3000 € enemmän suoralla ostolla liikkeesseen kuin myyjä oli hetkeä aikaisemmin uskaltanut luvata vaihdossa.

Tänään sit tutkin tilannetta ja totesin että nyt pyynnit on vieläkin silloisissa lukemissa. Jos liikkeen kautta tuottaa Saksasta, maksaa verot ja rekisteröinnin tulee hintaa lähes kahden uuden perus Dacian verran.

Käytetyn auton hinta on sattuman kauppaa ja suurin virhe on väärä hinnoittelu. Mun näkemykseni on että se hinta minkä kerron vaikka suullisesti on se millä auton varmasti saa. Ostaja voi tarjota saman tai minun puolestani vaikka saavillisen enemmän. Jos tarjoaa vähemmän niin mun myyntivelvollisuuteni loppuu.


Öljyhiekkaa  1

Tieto lisää tuskaa. Tunnetuista öljyesiintymistä toiseksi suurin eli ilmeisesti Kanadan puolella sijaitseva öljyhiekkaesiintymä muuttuu kovaa vauhtia kultakaivokseksi, koska raakaöljyn hinta jatkaa nousuaan. Mitä ahneet siitä välittämään että öljyä kuluu tynnyrillinen että hiekasta saadaan noin kaksi tynnyrillistä öljyä irti.

Eipä olisi tuotakaan ohjelmaa tullut muuten katsottua, mutta kuumeisena kaikki liikkuva kuva kelpaa hetken aikaa.