Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Lasittamattomat  1

Muistan kun kotona oli vanhat ikkunat. Niissä oli vähän taittoa ja ne oli energiasyöpöt

No kun ne sitten vaihtui niin oletin lasien olevan kotimaiset. Se on kai mahdollista, mutta tuleville rakentajille lasikin on tuontitavaraa kun ei ole tasolasin valmistusta.

Samoin oletin että Pilkingtonin lasissa on muutakin kotimaista kuin leikkaus, laminointi, taivutus ja ehkä karkaisu, mutta ilmeisesti pian ollaan niissäkin kaukana avainlippumerkeistä.

Mul on kyl kaveri tekemässä lasimassaa, mut en usko sen auttavan uuden kotimaisen ikkunan saamisessa päivääkään,


Autuaat ajotaidottomat 2 + 4x4  1

Osta mersu ja peruuta se hankeen. Vaikka edes toinen takapyörä vetää niin ei se siitä traktoria tee. Kääntää nyt auraamattomassa risteyksessä tällä kelillä kun kummassakin suunnassa on sadan metrin päässä auratut liittymät.

Ehkä tuo olikin hätiköidysti sanottu, mutta koko tie tekee lenkin- hittoako silloin peruuttelemaan.

Valitettavasti alkaa näyttää että joutuu vajaakuntoisena töihin ja lisäksi tekemään turhaa työtä. Jo aikaisemmin maininnan saanut ahkera vallinrakentaja iski jälleen ja kuudestatoista liittymästä 14 on nyt kovaa vauhtia kovettuvan lumivallin takana. Eli te rakkaat lumivalleihin hautautuneet helsinkiläiset - täällä on kyllä kalustoa ja ahkeruutta + tilaa lingota se lumi - jos siellä on päinvastainen tilanne ja rahaa niin rohkeasti luettelo / netti auki + traktoriurakoitsijatilaus sisään. Pysyisi tuokin isäntä pois pahanteosta ja saisi viimein ostettua ne himoitsemansa liikenneketjut.

Minä käännän kylkeä ja kuume nousee taas.


Bakteerit ja virukset  1

Kolmas päivä kuumeessa. Ei sinänsä mikään ihme kun infuenssan pitäisi nyt olla pahimmillaan.

Ihmetyttää vaan mistä tämän ikävän olotilan olen saanut. Edellisistä treffeistä on aikaa ja niille hyvin lämpimällä autolla ja lämpimästi pukeutuneena.

Vahva veikkaus on kaverin häät. Paljon ihmisiä kun puristetaan samaan tilaan niin aina siellä joku pisara menee nenäliinasta ohi. Voisin siis oletta että sulhanen, joka oli häissään vahvasti lääkittynä on ollut kantaja ja kaikista hänen kanssaan kosketuksissa olleista on voinut tulla välittäjiä tai uusia kantajia.

Joten kun ei ole kauheasti ollut ihmisten ilmoilla, eikä varsinkaan lähikontaktissa niin loppulos on peiton alla huonosti nukkuneena.

Ruotsiin saatiin siis tytär. Toivottavasti vauva on terve ja kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi kaiken tulevan pyörityksen keskellä. Josko se Madeleinekin nyt alkaisi olla vähän vakavissaan, löytäisi hyvän miehen ja pyöräyttäisi sitten vaikka kolmospojat.


Edesmenneet  1

Lehdestä luin joku viikko takaperin että yksi asiakas oli lähtenyt saappaat jalassa. Eilen sit luin että seuraava asiakas oli lähtenyt monot ja sukset jalassa. Siinä ei varmaan paljon kerkiä katumaan kun lumivyöry liikkeelle lähtee.

Mielenkiintoinen asiakas- soitti, tilasi, tein työni, tein laskun, maksoi laskun, mutten koskaan nähnytkään koko miestä, enkä tule näkemäänkään.

Hän siis oli hiihtämässä USA:kalliovuorilla, eikä tullut elävänä takaisin.



Toimittaja  1

Neljän tunnin yöunien ja seonneen päivärytmin kanssa totesin jotta auto kaipaa polttoainetta ja itekin jotain mehua.

Yleensä lähikaupan reissusta selviää muutamassa minuutissa noin pienillä ostoksissa. Edessäni menneellä tytöllä oli pelkkä tikkari, minulla sentään mehupullot ja jäätelö. Selvittyäni jäätelön kuorimisesta ja entisen naapurin jututtamisesta autolle kuului "Moi"

No ei siinä mitään että sama ihminen oli jo viime vuonna nimennyt äitini lehdessä uudelleen joksikin ihan muuksi. Tänään yritti kovasti tehdä minusta muuatta maineikkaan mäkihyppyvalmentajan kaimaa. Näin siitäkin huolimatta että kolme vuotta kulutimme samoja penkkejä samalla luokalla. Naama oli siis jäänyt mieleen, mutta ei nimi.

Toimittajan kanssa vartin juttelemisen aikana jäätelö ei kylmässä onneksi kovasti sulanut, mutta toivottavasti entinen naapurini ehti poistua parkkipaikalta ennen kuin toimittaja esitteli uskollista lenkkiseuralaistaan eli aivan jumalatonta meteliä pitävää turvahälytintä.

Ymmärrän toki että yön pimeinä tunteina kaunis 25- vuotiaasta hyvinkin käyvä jo 30 täyttänyt kaunis nainen voi saada jonkun häiriintyneen paritteluvietin valloilleen, mutta kaikki tuo olisi hoitunut kun olisi soittanut minulle että "lenkille tänään?" Arvatenkin avomies olisi muutaman lenkkikerran jälkeen ostanut tänään mainitsemani takaa lukittavan siveysvyön tai lähtenyt itse lenkkiseuraksi vaikka sit maastopyörällä. Toki hälytin, kyynelkaasu ja pippurisumutin ovat avomiestään vähemmän krapulaherkkiä lenkkikavereita.

Sinne häipyi Marcelino maustemakkaroita kotiin kantaen. Oli siis lenkillä, mutta makkarat oli hoikkia, suoria ja kovia.


Uusi rytmi  1

Neljältä ylös ja töihin. Ei kovin mukavalta tuntunut nouseminen, mutta kukaan ei tee töitäni puolestani. Herääminen olisi käynyt helpommin jos ei olisi juuri edellisenä päivänä valvonut suunnilleen sinne neljään saakka.

Mitään isompia tappioita ei matkan varrella tullut. Kertaalleen linko holvaantui suojalunta täyteen, muttei tarvinnut onneksi edes pultteja vaihtaa.

Eilen päivällä on varmaan ollut viheliäinen ajokeli.

http://www.radiorock.fi/podcast?vt=audio&vid=226789

Harmi kun tuo jäi kuulematta suorana


Pienissä häissä  1

Aamuyöllä kukaan meistä ei jaksanut enää juhlia. Hääparikin poistui ainakin 2 tuntia ennen valomerkkiä.

Oikeastaan ihan ok juhlat. Parasta antia oli seura. Näytti vahvasti että ajelen kirkkoon ja hääpaikalle ihan yksin- näytti siihen saakka kun oli noin 45 min kirkonmenojen alkuun. Hyvissä ajoin paikalle rientäneenä ajattelin että täytyykö ruveta kyselemään olisiko ABC:n henkilökunnan joukossa joku sinkkunainen vapautumassa töistä klo 14 tai 16. Ajatukseeni vastattiin siten että samalla sekunnilla yksi morsiammen sinkkukavereista marssi ovesta sisää.

Kukaan ei pyörtynyt, sirpaleita tuli vähän, kukaan ei ollut ainakaan hääpaikan lattialle oksentanut, sammunut, kaatunut, tapellut tai kontannut.

Tuli sit vuorokauden aikana ajeltua reilut 350 kilometriä autolla ja siihen työt päälle.

Jatkoilla mielenkiintoisin keskustelu koski sängynpäätyjen tarpeellisuutta. Jos siis on ylimääräisiä päätylevyjä niin ne kannattaa kierrättää. Värähtelymekaniikkaakin yhden lyhykäisen kurssin kuunnelleena tulin siihen tulokseen että kevyessä sängyssä pääty on hyvä olla. Päädynhän ei tarvitse olla kovin korkea, mutta enemmän massaa niin vähempi värisee. Värinöiden kannalta jo muinaiset roomalaiset ymmärsivät hakata rakkauden ammattilaisten vuoteet kivestä ja siihen sitten mahdollisesti vähän pehmikettä väliin.

Sahateollisuuspaikkakunnilla heinälatoromantiikan hiipessa havaittiin purun muotoutumiskyky, liekittömän palamisen tuottama lämpö ja kyky imeä kosteutta.

Lumitöitä takana ja edessä. Onneksi näyttää että sankin sade väistää.


Katveessa  1

Kello soi jälleen neljältä, mutta uutta lunta oli maassa vain sentti ja sehän ei menoa haittaa. Puolen päivän tienoilla liikkeelle. Koska nyt tällä kertaa liikkeellä oli 2 konetta niin yritin soittaa toiseen koneeseen kolmeen otteeseen tuloksetta. Ruokatunnin päätteeksi sain yhteyden ja tein hommat loppuun.

Huomenna olenkin sit itse katveessa ja saa varmaan pitää puhelinta äänettömällä vuorokauden tai kaksi, vaikk sit kokonaan sammuksissa. Pitää siis selvitä kaverin häistä tai kavereiden, koska onhan se sulhanenkin jo tutuksi tullut- ei toivottavasti koskaan tule yhtä tutuksi kuin morsian aikoinaan...;)

Eilenkin oli juhlat, tosin ihan toisella porukalla. Tällä kertaa jälkiruokakeskustelu sisälsi viimeisten Saabien kovan kohtalon ja serkun pohdinnan siitä antaako mieluummin kissan vai koiran nuolla naamaansa.


Poudan saavuttua  1

Vihdoin normaalit yöunet ja epänormaali päivä edessä. Ei siis ole ennusteessa yhtään lumihutaletta tälle päivälle. Illalla ladulla 6,5 km surkealla luistolla

Eilen piti käydä rautakaupassa. Ei oikein mitään ostettavaa, mutta 55,75 maksettu liikaa eikä vähennetty laskuista-hyvin hoitui.

Niin maalla kuin kaupungissakin on paikkoja joissa pystyy käyttämään lumilinkoa- ei sillä että pahastuisin jos joku tulee perälevyineen tai alueauroineen vähän naapurin puolelle. Siinä menee vaan pahasti hukkaan matalina pidetyt penkat kun joku puupää painaa hyvyyttään tai pahuuttaan menemään levy alhaalla.

Sen yhden lumisateen ja noiden noin kolmen sentin osalta mitä vielä maahan oli lenkin jälkeen lunta pudonnut ei tullut tappioita, mutta pitää ajatella myös seuravia ajokertoja ja liikennettä. Eli auraviittoja ei saa kaataa, ei kasata korkeita penkkoja, eikä aurata tietä tyhjän päälle.

Eilen oli joku käynyt tekemässä kaikki nuo virheet ja niitä on aika paskamainen paikata. Kunnilla ja kaupungeilla tarvis olla joka auraustraktoriin linko- jos ei muuta niin ainakin vastapainoksi. Harvempaan asutulla alueella mis on vähemmän tyhjiä pulloja linko on lyhyellä tähtäimellä hitaampi, mutta pitkällä tähtäimellä nopeampi työkalu. Linkovamistajien vaan pitäisi älytä laittaa joka koneeseen karhennusterä ja suojalumellakin toimiva syöttö.

Nykyään linkoja on saatavilla sekä eteen että taakse (sivusiirtokin). Jos koneessa on voimaa (voiman otto tai linko omalla moottorilla) ja kantavuutta niin linko voidaan laittaa joko eteen tai taakse, samoin hiekotin. Jos on tarpeen karhentaa niin alustaterä koneen keskelle. Toki moinen varustelu maksaa, mutta kyllä maksaa sekin kun lunta pusketaan korkeita penkkoja vasten. Jos sieltä lingon putkesta joku tyhjä pullo tai polkupyörä lentoon lähtee niin se on sen varkaan tai roskaajan vika.

Josko kävisi kurkistamassa Suzukin kannen alle- toisesta sylinteristä ainakin puuttuu männänrenkaita, joten otettava auki joka tapauksessa.

Suzukissa oli siis neljästä männänrenkaasta tallessa 2 1/2 ja puolikaskin kahdessa osassa. Ilmeisesti kasattu männäntapit vanhoilla sokilla kun ensimmäinen meni purkaessa kolmeen osaan. Aukoissa ei juuri pyöristyksiä ollut vaan huuhtelukanavan reunoilla olisi voinut vaikka kyntensä veistellä.

Motoliikkeessä käynti edessä- saa nähdä mitä tuumaavat kun laittaa kuusi mukia riviin. Saavat päivän ahkerida kun lyövät ne ensin pesukoneeseen, korjaavat muutaman kierteen helicoileilla, sit poraavat, viistävät ja hoonaavat. Varmaan joutuu aukot pyöristelemään ihan itse. Sit kestää laittaa käyntiin ja ajaa. En tosin tiedä kannattaako porata enempää kuin yksi pari- kai niitä mäntiä vielä ainakin originaaleina saa.