Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Veromatematiikkaa  1

Yleensä verotuksesta ja verotoimiston toiminnasta on vain valittamista- no nyt täytyy vaihteeksi kehua:

Kun en kolmellakaan yrityksellä saanut vuosi-ilmoitusta jätettyä sähköisesti pistin tukipyynnön menemään.

Heti maanantaina puhelin soi ja ilmoitusvalvonnasta löytyivät kaikki kaipaamani vastaukset.

Palkan tuplaaminen verotuksessa oli siis onnistunut koska paperisen ilmoituksen jo mentyä tehtiin veroilmoitus ja palkkasummassa oli eroa muistaakseni 50 €. "lukukelvoton" oli ollut optiseen lukuun mennyt kaavake- liekö sit kastunut postissa tai jotain. Se oli kuitenkin syötetty jotenkin manuaalisesti, mutta samaan aikaan oli virhe paikallistettu ja lähetetty vuosi-ilmoituksessa annettujen tietojen korjaaminen.

No ne oli sit poikenneet sen noin 50 € ja silloin järjestelmä summaa ne automaattisesti. Sit oijoittiin ja taas kyseltiin, kunnes lopulta käytiin verotoimistossa palkkalaskelman kanssa kysymässä miten tuollainen kreikkalainen virkamiespalkka saadaan mun tililleni.

Kuulemma liki jokainen kausiveroilmoituksia antanut toivoo ja pyytää että verotili-palvelu koostaisi vuosi-ilmoituksen automaattisesti. Se voisi vieläpä tehdä sitä koko ajan samalla kuin syötetään kuukausi-ilmoituksia- jotta jos vaikka yrittäjä kuolee tai firma kaatuu niin tiedot ei olisi koko vuodelta hukassa.

Tukipyyntö oli käsitelty hyvin perusteellisesti, vaikkei viestini sävy ollut ehkä kaikkein asiallisin. Mutta nyt kun tietää tuon niin josko tänä vuonna ei tarvisi käydä viime vuoden palkkojen takia verotoimistossa henkilökohtaisesti. Kerroin siis jo tukipyynnössä että jos en tiedä mistä palkan tuplaus tulee niin en pysty sitä tänäkään vuonna korjaamaan.

No vero-ohjelma huomaa vuositasolla 50 € virheen, mutta vasta nyt aletaan olla huolissaan kun tuonnin arvo on niin ja niin paljon suurempi kuin viennin- No pakko ollakin kun kaupasta saat tosiaan hakea löytääksesi muutakin kotimaista kuin ruokaa ja ehkä paperia.

Ulkomailla taas saat oikein kaivaa koko megamarketin että löydät niin ikään jotain muutakin suomalaista kuin ruokaa.

Josta siis yksinkertaiseen yhtälöön- että ulkomailta voisi löytyä edes suomalaista ruokaa tarvii palata maa- ja elintarviketeollisuudessa ajalle ennen EU-tukia, tuottaa ruokaa reilusti yli oman tarpeen ja myydä sitä sitten vaikka Koreaan tai antaa vaihdossa vaikka vankityövoimalla hakattuihin katukiviin.

Jos metsä- puu- paperi- metalli- ja elektroniikkateollisuus sekä laivanrakennus valuu ulkomaille niin paljon sitä saa maksalaatikkoa Venäjälle myydä että saa edes kansanauton verran valuuttaa.

Sit kun sen auton saa irti niin muuttaa sen kulutuksen venäläisestä öljystä maksalaatikoiksi ja voiks niin se on valtava määrä vuodessa ja joka vuosi. Muuhan valtavaan alijäämään ei auta kuin se että kaikki paskimmatkin työt tehdään Suomessa suomalaisin voimin eikä tuoteta heikkolaatuisia kertakäyttötuotteita halpamaista.


Käynnistysvaikeuksia 2  1

Miten saa vaikeuksia- no ainakin siten että jättää päävirrat päälle, sisävalon automaatti-asennolle, oven raolleen ja parkkeeraa koneen pihaan. Mittarissa 72 tuntia ja virta-avaimesta ei tapahtunut yhtään mitään. Kiitoksia ja hyvää lomaa vaan sinne etelän lämpöön.

Osasi sentään ennen lähtöä neuvoa kilpailvan firman kaveria ettei jätä konettaan mihinkään korpeen- 2 viikkoa sitten alkaneet käynnistysyritykset jatkui tänäänkin tulokettomina.

Johtopäätös: uudet koneet on paskoja talvella. Hankintahinnaltaan kalliimpi Komatsu 138 on edelleen hengettämänä maastossa. Korealainen "halpakopio" taas starttasi parin tunnin latauksen päätteksi kuin palmun alta.

Nyt voisi kokeilla onko maasturin akuissa henkeä, surauttaa hiihtämään ja tankkaamaan.

Hiihtäminen oli ankea kokemus. Ensimmäiset 4 kilometriä tuntui kuin olisi ollut pelkkää pitovoidetta koko pohjan pituudelta. Lopun pitkässä laskussa ei sentään vauhtia joutunut lykkimään. Silti 6.5 km meni, muttei vapaalla ollut toivoakaan.


Käynnistysvaikeuksia  1

15 W 40 öljyt, kylmä talli, -24 - -27 yölämpötilat, eikä ihan uusi eikä ihan täysi akku. 1 1/2 tuntia roikassa, mutta ei lähtenyt käyntiin keskellä päivää.

Vaati puoli tuntia kaasupolttimen kanssa, kuumailmapuhallinta ja näköjään Komatsun elvytyksessä kärsinyttä boosterilaturia. Boosteri ei toimi vaikka laturi lataa.

Siitä sit lastaus ja töihin. Pieni homma sunnuntain ratoksi eli maalämpöpumpun nosto bunkkeriin. Neljä pitkää nostliinaa, haarukkavaunu, 3 sidontaliinaa ja asiakkaan tekemä ramppi. Katosta törröttävään ilmastointiputkeen asti meni kivuttomasti, sit putki pois välistä, metri etenemää, putki takas ja haarukkavaunu toiselle puolelle konetta. Sit pääsikin lähtemään kolistelemaan kotiin ja saunan lämmitykseen.

Äänestyskin oli tänään ja näköjään hyvällä prosentilla tuolla äänestyspaikalla, yritetty on, muttei kumpikaan noista kahdesta ehkä ole sitä mitä tarvitaan. Arpa kävi nyt toiselle. Mut kysykää kun ulkomailla käytte: onko parempi että presidentti on suhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa vai että on tarpeeksi vanha siippansa vanhemmaksi tai teoreettisesti isovanhemmaksi? Oli vastaus kumpi hyvänsä niin Ahtisaari asetti riman korkealle siinä mitä tehdä kautensa jälkeen. Halonen taas siinä kuinka suosittu voi olla. Nyt on uusi aikakausi ja vaikea uskoa parempaan huomiseen.


Lämmitystä  1

Isän kotipaikassa ollaan nesteessä, ei missään lehmästä tulleessa vaan ihan lämpökattilan rikkouduttua kaiketi vedessä. Se on maitotilalla kova pala purtavaksi+ toki tiilitalossakin tulee kiire pistää leivinuunia päälle, liettä ja saunaa kenties myös.

Kyllä ne siellä pärjää ainakin sen aikaa kun sähköä on ja sulakkeet kestää, mutta lypsykoneen hygienian kanssa voi tulla ongelmia.

Kaverini ei ollut kovin tyytyväinen saamistaan polttopuista. Saman kasan puilla eilen saunan lämmitin ja ne paloi hyvin. Erona vaan se että reilun 20 asteen pakkasessa en ruvennut valkkaamaan kuivimpia kasasta vaan puoli kasaa järjestyksessä kyytiin. Oletin että puut olisi menossa varastoon, eikä suoraan polttoon.

No onhan se talven polttopuiden arviointi vaikeaa- kotonakin se petti pahasti ja ehkä kolme kottikärryllistä vielä suht hyviä jäljellä, mutta se että tammikuun viimeisellä viikolla kun puita on enää kourallinen aletaan kysellä puita on reagointia. Kyl polttopuut pitäisi noin eristyneessä paikassa olla varastossa ennen kuin lumi on maassa ja puolillaankin moinen varasto riittäisi koko talven.

Ehkä kymmenen vuoden päästä osataan tehdä hevostalli joka ottaa lämmön maasta johonkin + 4 tietämille ja loppu lämmön tarve hoidetaan polttamalla lantaa ja kuivikkeita joko liekillä tai kompostissa ilman liekkiä. Ne järjestelmät vaan tuppaa maksamaan ja vielä enemmän maksaa rakentaa ne jälkikäteen johonkin vanhaan rakennukseen.


Autuaat ajotaidottomat  1

Mitä tehdä kun taivaalta tulee hissukseen pakkaslunta tai vähän enemmänkin= vähennetään ajonopeutta ja jätetään enemmän turvaväliä. No nyt saa sit jokainen tänään autonsa rutannut katsoa peiliin ja miettiä syyttääkö keliä vai kohtaako sen totuuden että tilannenopeus oli koko matkan liian suuri kunnes viimein kolisi.

Oma päivä oli tänään siinä mielessä odotettu että kirjallisia töitä oli odottamassa ja jäi vielä pari juttua tehtäväksi. Puhelin katkaisi kuitenkin kirjalliset hommat useaan otteeseen syynä jälleen yksi ranskanseisoja. Tällä kertaa raskanseisoja kyllä kävi hienosti, uudet hehkutulpat ja massikan akku herättivät 406:n toimintaan, mutta ilman kytkintä ei voi ajaa edes silloin kun suhteet yläkertaan pilvien päälle on oletettavasti kunnossa, ei vaikka olisi koko seurakuinnan rukoukset takana.

No koskapa sattumalta kaivattu nostovarren teleskooppi oli viimein saapunut niin ja oli muutenkin asiaa kaupunkiin niin lupauduin vanhan Toyotan valjastamaan pelastusoperaatioon.

VR:n IC lähti noin vartin myöhässä ja oli perillä reilut 30 min myöhässä, joten ehdin käydä muut paikat ja vähän turistakin ennen kuin laitettiin vanhukseen perään tuoreempaa autoa liinalla kiinni.

Oikeastaan aika juhlavaa hinata auto pihaan jonka on itse kaivurilla muotoillut ja työntää talliin jonka ajoluiskan betonit on itse myllännyt, kaivanut tallin pohja ja ollut lattiavalussa- nyt kun näki valmiina niin oli aika hieno talli- itse olisin tosin tehnyt sen 40 tai 60 ylemmäs ja kasvattanut sisäkorkeutta nosto-oven mekanismin verran tai enemmän, mutta näyttäähän pitkä suora kattolinja toki kauniilta.

Ensi viikolle mielenkiintoinen nosto-operaatio luvassa.


Pakollisia  1

Mahtaakohan verotoimiston väki koskaan käyttää omia verkkosivujaan/sähköisiä asiointipalveluitaan.

Viimeisten viiden vuoden aikana sykli on lähes järjestelmällisesti ollut seuraava: On toimiva systeemi- sitä muutetaan ja taas tulee uusi systeemi. Uusi on tietysti vaikeampi kuin vanha.

No kun kuukasittaiset toiminnot nippa nappa oppii ja kaikki on sentilleen lyöty oikein niin vuosi-ilmoituksen tietoja ei saa täsmäämään. Saisi jos miljoonia maksanut järjestelmä tunnistaisi vuosiluvut ja sen että vuodessa on 12 kuukautta. Luulisi vielä yhteenlaskunkin onnistuvan- ainkin joka vuosi tarkistuslakennassa on löytynyt jotain hassua. Viime vuonna ilmeni että toissa vuoden palkka oli tuplaantunut verotoimiston logiikalla- oliskin oikeasti niin ei olisi viime vuonna tarvinnut tehdä juuri mitään.

Ilmeisesti meno on vähän sama kuin VR:n tietojärjestelmissä- ei voi kerralla tehdä hyvää tai edes toimivaa kun työt loppuu. Mutta miksi ihmeessä kouluissa opetetaan matematiikkaa, muttei missään verottajan matematiikkaa. Ylipäätään vero-ohjeet... Kyllä verorahat kelpaa valtiolle, mutta eikö kukaan valvo mitä kaikkea tarvii osata että verot saa ylipäätään maksettua.

Nyt väitetään että ALV:n nosto syö tuhansia työpaikkoja- voi olla, mutta vaikka ALV olisi 0 tai 10 % niin ei sillä paljon työpaikkoja lisätä- jos lisättäisiin se pitäisi heti poistaa siten että alle 100000 € liikevaihto = ALV 0 Siitä sit 200000 € asti 5 % ja siitä ylöspäin 10 %. Ei varmasti saisi aikaan täystyöllisyyttä, mutta parantaisi selvästi pienten firmojen kilpailukykyä ja joissain tilanteissa madaltaisi kynnystä työvoiman palkkaamiseen.

Mut suurempi ongelma on työpaikkojen valuminen ulkomaille. Niin kauan kuin tuonti on vientiä suurempi niin ei ole hurraamista.


Huonoa keksiä  1

Pakkauskoneella oli selkeästi ollut huono päivä. Meinasin että ostan juhlakalulle juhlavia täytekeksejä. Onneksi avasin paketin suht pienillä vaurioilla. En kuvaa ottanut, mutta kolmesta pötköstä yksi oli suht normaali, toisessa oli ehkä puolet normaalista määrästä ja kolmas pötkö ei ollut edes mennyt kiinni. Ilmeisesti pakkauksen paino oli toleranssien sisällä, mutta ei ollut uskallusta ruveta niitä syömään.

Onneksi vierailla oli suht lämmin Tdi 4motion mun autoni edessä ja kellot sen verran vähän että ehdin viedä pakkauksen takaisin kauppaan. Palautus meni todella kivuttomasti ja uudessa paketissa ei ollut mitään vikaa.


Ilmalankojen viimeinen matka  1

Eilen se sitten tapahtui. Aamulla Lännen 740, iso paku ja 3 miestä tulivat herättämään. Pistivät krapukauhan tolppaan kiinni ja moottorisahalla tolppa poikki. Maisema on nyt sellainen ettei ilmalankoja enää ole näköpiirissä.

Eilen tuli myös viesti keskeltä ei mitään. Alkoi olla polttopuut vähissä ja niitähän löytyi. Ei vaan toivoakaan viedä traktorilla mitään isoa määrää, joten autoon perävaunu perään ja menoksi. Kylmää oli ja pieni kuorma meni perille. Ketään ei ollut kotona, joten kärry jäi sinne puineen ja pressuineen.

Niin katkesi myös Ladojen maahantuonti. No en ole omistanut yhtään Ladaa, Skodaa, Fiatia, Trabanttia, Warrea - enkä usko että minun elämäni on sen vuoksi yhtään köyhempää. Saabin loppuminen toki on esimerkki ajan hengestä. Jos Ladan ja Saabin hyvät ominaisuudet olisi yhdistänyt olisi lopputulos ollut parempi kuin Saab + GM.

Lähinnä siis siksi että Saabilla oli valmiit turbomoottorit + tekniikka ja Venäjällä halpoja raaka-aineita, työvoimaa ja nykyään myös ostovoimaa. Saabin keula ja kanttiladan farmarin takapää ja edullinen hinta= Dacia. Nyt sit Dacia on ottanut Ladan paikan markkinoilla.

Saabillahan tehtiin heti laakista parempi neliveto kuin Opelilla koskaan ja kuinka hyvä auto olisi esimerkiksi vanha 9000 tai 900 ollut yksinkertaisellakin nelivetotekniikalla.


Vain muutaman polttimon tähden  1

Kyllä saksassa osataan. 28 urheilijaa verimanipulaatiolistalla- no sehän ei yllätä että on manipuloitu vaan se että epäilyt saadaan edes julki. Todennäköisesti tuo valohoito josta nyt puhutaan on vain yksi osaa suorituskyvyn keinotekoista parantamista ja siitähän löytyy asiantuntemusta jo DDR ajoilta.

Jos sit miettii miten tuo valoihoito vaikuttaa suorituskykyyn niin ei kai sitä tehtäisi jos siitä ei olisi mitään hyötyä. Silti tuntuu että tuossa on nyt se tekniikka millä naapurimaittemme urheilijat ovat pysyneet testeissä puhtaiden listoilla eikä millään kaurapuurolla, pastalla ja ruisleivällä- Mitä vaan aineita veressä onkin niin sopivalla aallonpituudella ja oikealla käsittelyllä veri puhtaaksi ja niin saadaan puhtaita urheilijoita.

Todennäköisesti viime vuonna samoihin aikoihin pistin yhden koneen kojetaulun osiksi mittarivalojen. Silloinkin oli yleismittari jossain muualla kuin oikessa osoitteessa ja todennäköisesti viikonloppu.

Eilisen purkamisen jälkeen olin melko varma että kaikki tarpeelliset polttimot löytyy hyllystä ja löytyihän ne tänään kaupan hyllystä toisella yrittämällä. Purkaminen ei enää ollut ulkomuistissa vaikka taisi olla sama kone jossa kytkinpolkimeen tehtiin remppaa. Jos olisi ollut ulkomuistissa niin olisin varmaan hankkinut just sopivan ruuvimeisselin. Lyhyt oli liian lyhyt ja normaali aivan liian pitkä.

Verkkopankin käyttäminen oli helppoa vielä viime vuoden puolella, Nyt tuntuu että helpommalla pääsisi kun ottaisi laskut kainaloon ja marssisi pankkiin. Nopeammin olisi ainakin tänään mennyt lähimmässä konttorissa.

Kuluu se päivä näinkin ja hyvällä pakkasella kannattaa pistää tulta takkaan kellä sellainen käytettävissä on. Yökerhossakin ehtii käydä, mutta minä en käänny takaisin vaikka ainoa vähän kiinnostusta herättänyt saapuu samaan aikaan kun olen jo menossa autolle 046.


Pakkasta ja hehkulankoja  1

Sai nukkua pitkään ja vaihtaa polttimoita rauhassa. Yöpakkanen oli sen verran kova että rasvapumppu on varmaan ihan jäässä.

Kyllä olisi harmittanut olla jotain rantaa ruoppaamassa tai lumitöissä kuten muistaakseni viime vuonna näihin aikoihin ja monesti molempia vieläpä samana päivänä.

Olikohan eilen väärä paikka (kunta) vai väärä aika kun yökerhossa oli tasan kaksi kiinnostavaa naista, ensimmäinen henkilökuntaa ja toinen omaa asiakaskuntaa.