Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Yksisuuntainen latu  1

Inhottuani hiihtoa monta vuotta en koskaan miettinyt tuleeko joku ladulla vastaan. Mielestäni ladulla on joku hiihtosuunta sitä varten ettei jyrkissä alamäissä tarvis väistellä ja jarrutella. Tänään 6,5 km aikana tuli muutama kohtaaminen onneksi ihan tasamaalla.

Ladulle lähtiessä tuntui ettei sukset luista sitäkään vähää mitä eilen. Puolimatkan jälkeen alamäessä alkoi huomata vähän luistoakin ja testimäessä pääsi paljon pidemmälle lykkimättä lisää vauhtia. Olisiko sit voide kiillottunut alkumatkalla tai keli muuttunut.


Seuraavat särkyneet 28 ja 29  1

Simmpeli ongelma: Miten siirtää 3 paria painavia lumiketjuja laatikosta trukkilavalle ja edelleen pumppuvaunulla varastopaikalleen + 1 pari laatikosta ulos.

Meinasin että ihan vaan käsipelillä nostellaan, mutta sehän ei käynyt suurelle johtajalle. Hän siis valjasti sähköllä rullaavan ketjutaljan. Alas meni ok, noston lähtö meni ok, mutta ajoi sit niin ylös että koukku törmäsi nostimeen ja sinne se sitten jumiin jäi.

Näin ollen oli kivuttava ensin nostamaan ketju pois koukusta ja sen perään itse nostin alas katosta. Lopulta ketjut sit nosteltiin käsipelillä ja paljon nopeammin kuin edes toimivalla sähkötaljalla. Näin ne päivät hukkuu.

Tuon päälle piti siirtää muutama rengas- mitä tekee suuri johtaja. Nostaa etukuormaimella sisälle ok ja ohjaamosta poistuessaan osuu hallintavipuun ja ruttaa kuormaimella ketjujen laatikon.

Lumityöt siihen päälle ja suksia voitelemaan tai ainakin yrittämään.


Kello neljältä soi  2

Tähän väliin piti tulla valitusta erään toisen miespuolisen ihmisen toimista, mutta kai siinä on yhdelle miehelle kylliksi kun käy viimeisen kerran eläinlääkärillä koiransa kanssa. Toivottavasti etsii seuraavaksi naisen lemmikeillä tai ilman. Vaikkei tämän kaivuun ja parituksen lukijakunnassa varmaan yhteensopivia tarjokkaita olekaan niin ilmoitus voisi parituspalvelussa olla suht seuraava:

Otsikko- no siinä olisi varmaan "Ei luokitusta"

Juuri koirattomaksi jäänyt aikamiespoika etsii hyvää seuraa. Naisen tarvis osata laittaa ruokaa, käydä kaupassa, hoitaa osa pyykeistä, siivota loputtomasti, tankata koneet (opetetaan letkusta pitäen) ja tarvittaessa lämmittää sauna omatoimisesti.

Ulkonäkövaatimuksena normaali- suvussa on ihan tarpeeksi susirumia. Ikävaatimus lapsettomana 18-42 ja jos lapset on jo tehty -48, henkinen ikä noin 25.

Eduksi katsotaan karvaisen miehen ja ranskalaisten autojen sietokyky. Ei tarvi osata laittaa kaivurin teloja paikalleen- menee jo yksin ja rutiinilla.

PS Klassinen kaunotar + musta 307 sw lasikatolla-tämä ei ole sinulle vaikka oletkin upea.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Päivän antina aikainen herätys, lumityöt, puoli päivää puoliunessa, laina-autolla kauppakyydissä ja illalla melkein masentava hiihtokauden avaus. Sukset oli suoraan varastosta ja voitelu varmaan mallia 12/2010 ja sen kyllä huomasi.

Viime talvena en oikein kertaakaan ehtinyt ns ihmisten aikoihin ladulle. Nyt kun ehti niin kovin tuntee itsensä huonokuntoiseksi kun hiihtää omalla vapaalla tyylillä ja mummoa ja pappaa painelee perinteisellä ohi oikealta ja vasemmalta. Puhumattakaan tuulta nopeammin hiihtävistä vapaan hiihtotavan taitajista.

Voitelun huonouden tunsi koko ajan ja jopa alamäkiin joutui lykkimään vauhtia. Silti minulla oli asiat hyvin. Noin puolimatkassa 6,5 km ensilenkkiä keskellä latua seisoi nainen sukset kädessä ja mies sukset jalassa. Eivät siis olleet hoitamassa aviollisia velvoitteita valaistulla ladulla vaan testaamassa naisen uusia suksia.

Olivat jo hetken siinä seisseet ja ihmetelleet kohdalla kysymys kuului "Osaatko auttaa?" No onhan siteissä eroja, mutta itselle on tullut vastaan intin vaijeriside, vanha kolmipiikki, laskettelu, sns ja nnn. Niillä oli toisella automaattinen side eli miehellä ja naisella vipumalli. Oli vaan niin hienosti naamioitu kärjen vipu että mies oli saanut toisen siteen kahteen osaan mutta lukitus oli edelleen kiinni.

Olisin vaihtanut omat sukseni päikseen toimimattomaan pariin, mutta saatuani omat sukseni jalasta pois ja saatuani toisen siteen heti auki ja suksen naisen jalkaan sekä koottuani miehen osiin pistämän siteen ei tietenkään tullut kauppoja.

No pari kilometriä myöhemmin nainen meni ohi että suhahti. Parkkipaikalle tullessa pääsin takaisin näköetäisyydelle, joten oli joko kaatunut tai aurannut laskuissa.


Maakaapelissa 2  1

Piti tänään käydä katsomassa miltä bunkkerin lattia näyttää. En ehtinyt kuin viedä punaisen porakoneen ja uuden terän ennen poistumistani seuraavaan osoitteeseen.

Autoton jakso alkoikin jo tänään. Massaus ja kuivatus kun on tilattu voi olla kuiva jo perjantaina tai sitten ensi viikolla.

Autossa tuli vastaan kuitti vuodelta 2011. Oli siis veloitettu pankkikortilla tuplana ja joskus marraskuussa soittivatkin, mutta en sit hakenut niitä rahoja kuin vasta tänään.

Paperi löytyi heti ja kirstunvartija totesi: "Et ole tainnut olla pikkurahan puutteessa".
Oikeassahan se nainen tavallaan ol vaikkei veronpalautus ollutkaan kovin kummoinen. Siis sen verran etten sunnuntaina hyväksynyt sitä että sain 42€ takaisin kun olisi pitänyt saada 32. Annoin lähtiessäni kympin ja totesin "Taisin saada kympin liikaa tai olisi pitänyt maksaa 60€ setelillä",Annoin kympin ja jatkoin: "jos annoit oikein siinä vähän tippiä"

Seuralaiseni ei täysin ymmärtänyt rehellisyyttäni, mutta ruoka oli ok joten mielestäni siitä kuuluu silloin myös maksaa. En Toki ollut silloin lukenut kebablihajuttua lehdestä- ja jos olisin niin sit varmaan ruokapaikka olisi voinut olla joku muu.


Postiauto  1

Eilen oli puhetta ajokortista. "JOS alkaisit seurustella kanssani niin ensi töikseni tai vähintääkin lähikuukausina toivoisin että menisit autokouluun ja maksaisin sinun ajokorttisi". Ei siis siksi että olisin ajokyvytön tai ajohaluton vaan siksi kun tiedän millaiseen epätasapainoon suhde joutuu jos toiselta puuttuu vapaa liikkuvuus.

Sen lisäksi jos nykyisessä duunissa tai työmatkalla sattuu jotakin/tarvii kyydin niin tuntuisi luonnolliselta soittaa omalle tyttöystävälle.

"...Joskushan sekin hetki koittaa kun äitisi ja isäpuolesi eivät enää saa ajaa mökille" - no ei ne liikennessääntöjä osanneet silloinkaan ja kyydissä pelotti olla. Vain tyhmä yrittää ajaa rallin erikoiskokeelle maalista sisään ja vastakarvaan.

Samaisen keskustelun aikana totesin "Isältäni olisi pitänyt ottaa kortti pois jo pari vuotta sitten."

No tänään piti sit hoitaa isän asioita ja autossa oli lasit puhtaat, sisätila lämmin kun lähdettiin ja oli matkalla pompittava mm postilaatikoilla joten vaadin pelkääjän paikan. Ennen kuin edes lähdettiin liikkeelle muistutin että turvavyö kiinni ennen kuin laitat edes vaihdetta silmään. Matka meni ihan suht ok, kunnes sit lumisten liikennemerkkien jälkeen huomautin "40 alue ja koulu, älä kohella" varmaan sanoin jotain muutakin. Seuraavaksi tarrasin kiinni kauhukahvaan ja sanoin "postiauto"

No postiauto tosiaan puikkasi oikealta pihasta eteen ja elämä vilisi silmissä että kohta kolisee. Lukkojarrutus jäällä, autovanhus kääntyi keskitien suuntaan ja jalankulkija koirineen varmaan sai sydärin väistöliikkeen aikana. Ei naarmuakaan, väliä jäi vielä metri niin koiraan, ihmiseen kuin postiautoonkin, mutta ilman epätasaista pitoa posti olisi tullut niille kulmille melkoisesti myöhässä tai huomenna.

Vikahan oli postimiehen tai naisen virhearvio että toivottavasti meni kirkonkylälle lottoamaan kun on noinkin hyvä tuuri.


exän nyksän exät  1

Päivän niukka anti: Töitä, kauppareissu ja ruokaa

Jouluksi 2010 ostin kaverille hemmottelukortin. Se jäi sit käyttämättä koska kaveri sai yllättäen työpaikan. Se harmitti minua niin että 2011 ostin uuden ja tällä kertaa yksityiseltä liikkuvalta ihmiseltä.

Mitä nyt sitten tapahtuikaan A viime viikkolla ainoa suht vapaa ilta oli se ilta kun kaverini on vapaaehtoistöissä. Tällä ainoa suht vapaa ilta osui sunnuntaille ja kaivon auton lumihangesta esiin, koodasin radion toimintaan, joskin antenni on jäässä. Perillä ei ollut ketään kotona, mutta samaan rappuun tuli joku ja pudotin lahjakortin postiluukusta ja ajoin Pispalaan.

Sieltä sit pistin viestin jota en koskaan uskonut laittavani ja soitin puhelun jota vastaanottaja ei varmaan koskaan uskonut saavansa ja ajoin suoraas osoitteeseen jota en uskonut löytäväni ja painuimme kebabille.

Koska sinkku olen menin siis naisen kanssa syömään ja sitten meinasi jälleen usko loppua. Mainittuani toisen kaverini nimeltä tuli eteen kysymys kumpi on pahempi exän nyksä vai nyksän exä. Tässä tapauksessa siis ruokaseurani ex oli viime vuonna ollut toisen kaverini nyksä, nyt tuore exä ja taas halusi jotain ruokaseuralaisestani.

Maailman pienuus yllätti taas ja kaiken huipuksi oli hiuskarvan varassa ettei koko naiskolmikko joutunut samaan hemmotteluhoitoon. Siinä sitä olisikin ollut mun exälläni ihmettelemistä. Minä en tätä soppaa tietoisesti keittänyt, mutta kiitän onneani ettei soppa palanut pohjaan.


5736  1

Tunteja takana, huolto edessä ja onneksi kone sisällä sulamassa.

Mitään ihmeellistä ei notkeampien moottoriöljyjen vaihdossa ole. Oli ilmeisesti edellisellä omistajalla ollut vähän pidemmät huoltovälit. Nyt kun oli itse vaihtamat öljyt ja suodatin niin ei tarvinnut taistella suodattimen kanssa.

Kääntömoottorin alalaakerin rasvaaminen oli aika operaatio. Nippa kyllä näkyy tulipalon jälkeen tehdyn massiivisen pesun jäljiltä, mutta siihen ei yletä millään.

Ratkaisu löytyi kuintenkin rasvariasennuksen ylijäämäosista: Rasvanippa, sisäkierre, sisäkierre, l6 putkitartunta, puolisen metriä tarkkuusteräsputkea, putkitartunta ja rasvaprässin varaletkun pää. Sillä meni kivuttomasti, muttei siististi.

Aamulla ennuste piti paikkansa ja lumisade loppui. Tuuli kinostaa tehokkaasti. Ojia ei juuri erota maastosta. Tiet on silti auki.


Seuraavat särkyneet 27-  1

Perjantai 13.
Bunkkerissa piti tänään olla lattiavalupäivä. Ohi ajoin, mutten pysähtynyt katsomaan. Huomennakaan ei varmaan ehdi

Tilatut suodattimet oli tulleet mistä lie ulkomailta, mutta olivat vielä paketissa kun kävin kyselemässä. Lumilingosta poksahti letku tietenkin noin klo 16:55. Uuden letkun tekeminen tökki kun letkukara halkesi kesken prässäyksen jo ennen oikeaa mittaa.

Sitten meinasin että puusavotta on tältä kuulta ohi ja nyt kun on suodattimia voisi vaihtaa midiin talviöljyt. Lajittelukouralla lava tyhjäksi ja kotiin vaan toisin kävi.

Ajoin tallista ulos ja totesin että tanelitampio oli taas saanut tuhoja aikaan. Paalausverkkoa muovikassillinen vasemman takanavan ympärille kietoutuneena.

Linkoamisen aluksi iso kivi sisälle linkoon ja kierukkaan taas uusi mutka.

Lunta olisi riittävästi hiihtämiseen, mutta aikaa tulee vasta sitten kun lumisade lakkaa pariksi päiväksi.


Katsastus  1

Aamulla vähän jännitti lähteä katsastukseen. Siellähän välillä löytyy kivoja ylläreitä. Papereita etsiessäni löysin vain vuoden 2010 lapun päivättynä 10.1. Se ei tarkoittanut että olisin ajellut katsastamattomalla autolla. Lappu oli autossa, mutta tavaratilassa.

S14A on ollut rikkoutunutta ahtoputkea ja hiiren puremaa polttoainepumpun sähköjohtoa lukuunottamatta varsin luotettava yksilö. Tavallisesta teräksestä valmistetun pakoputken elinkaari on loppusuoralla ja täytyy miettiä laittaisiko tilalle ruostumatonta.

Vaikeinta katsastuksessa oli maksaminen. Vielä kysyin etukteen "onko vaihtorahaa runsaasti?" Vastaus oli myönteinen vaan ei sit ollutkaan. Onnettomia määriä käteistä liikevaihtoon nähden siinäkin firmassa. Toki sen 68 € sai maksettua kortillakin.

Odotin että olisi tullut kysymys "Pidättekö te minua tyhmänä?" Näköjään ei haittaa että akun kiilaa puukapulalla.

Harmaita hiuksia tai peräti hiusten lähtöä meinaa tulla lumilingosta. Jalka syntyi ja koeajokin on suoritettu. Vielä kun tulisi pakkasta aste tai kaksi niin saisi enemmän aikaan.


10 x 1,25  1

Katsastus häämöttää. Piti pakoputki vaihtaa nopeasti, mut katkennut pinnapultti siirsi sen tälle päivälle.

Halpa osa, mutta kun ei ole niin joutui pultista tekemään. Sit vaan vanha putki kahdessa osassa irti ja vanhempi kolmessa osassa takaisin.

Sit syönti ja lumityöt joita riittää torstaillekin.