Kesän kaipuu

Mä kaipaan tiettyä lapsuuden kesää, vm. 198jotain. Silloin ruoho oli korkeaa ja vihreämpää kuin nyt, linnut lauloi suloisemmin ja aurinkokin oli kirkkaampi ja lempeämpi. Muistan mansikkapellon ja satumaisen, turvallisen ja jännittävän omakotitalon takapihan pienine lampeineen, oravineen ja siiliperheineen.

Kaipaan myös viiden vuoden takaista kesää, kun kävin tutustumassa itselleni uuteen maailmaan ja kokemassa jo kauan suunniteltua. Kulttuurikylpy kliseineen oli valloittava kokemus. Sen kesän kokemuksen voi tietty ottaa uusiksi, onneksi.

Neljän vuoden takaisena kesänä sain ison, alkuun vaikean mutta yhtäkkiä ihan itsestäänselvyydeksi muuttuneen päätöksen tehtyä ja toteutettua. Silloin yhtäkkiä muutkin ongelmasolmut aukesivat ja kaikki olikin kristallinkirkasta ja selkeää - ihan kuin ilohanat olisi aukaistu ja tunsin taas eläväni ihan oikeasti enkä pelkästään fysiikan tasolla.

Ehkä tästäkin kesästä tulee kaivattava tulevaisuudessa. Nostalgia on ihanaa.