Onneksi se on nyt siinä. Ämeriäkkylän irtiotto. Ja jähmätorvelaisten.
Päivän Hesari-leike kertoo sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Päivi Sillanaukeen suulla kaiken SOTEsta,
mm.
RKP:n Haglund on herännyt haraamaan moista vastaan. Puolustusministeri ei enää puolustakaan tekemäänsä ratkaisua! Carl on siirtynyt kahden itäsuomalaiskunnan puolelle!
Haglund myös siksi kun - tai no joo, antaa Kalevan jatkaa: "Erityisesti Haglundia kismittää se, ettei sote-ratkaisu turvaa riittävästi yksityisten palvelutuottajien asemaa."
Attendon yms. paratiisilaisten.
Pienen kunnan päättäjät puolestaan ponnistelevat entisen menon puolesta ja surevat päätösvallan menettämistä isommilleen. Yli puolet kunnan budjetista siirtyy yhdenäkin muiden käsiin.
Lohdutukseksi kuntapäättäjille: Eivät sentään veroparatiisisaarille, kuten nykyisin.
Tapahtuu kirkon lehterillä tuonalähtösunnuntaina, mukana korevväät ja kaikki. Mitä mainioin ämmäluoma, luomuämmä, ämmäolema!
Ämmä ettäänperältä
Ken? Kuka?
Neititellä
vai
Teititellä? Akkaa.
Virtesä vetäs,
kuulu etäs
ja het takkaa: - Höh! et sie tunne muka?
***
**
* 20 ja 14 tai 14 ja 20
Siinä raikuilun vuoden 2014 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi, saa ja pitää lipsahtaakin. (Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin kutsuttu, on perussuomalaista prepostelurunoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)
Kirkkoherran
raakkas
- tuon perhanan.
Titteliksi
pisti Vapaaherran.
***
**
* 20 ja 14 tai 14 ja 20
Siinä raikuilun vuoden 2014 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi, saa ja pitää lipsahtaakin. (Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin kutsuttu, on perussuomalaista prepostelurunoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)
Viedään värikäs Venäläinen, kirkkoherra, eläkkeelle. Nyt pyhänä täällä Ämeriäkkylässä. Pertille jo tässä vaiheessa etuottona: iloisia eläkepäiviä - ja yksityistä elämää, vihdoin! Kirkkovenesoudut ja kaikki kamppeet.
Vaan siitä sitten ajallaan.
Kanootein käytiin jo harjoittelemassa.
Eli tulin vain sanomaan, että harjoitusmielessä hypätkää ensin Juha Hurmeen tervaveneeseen, so. tarttukaa Nyljettyihin ajatuksiin, sillä
suorastaan pakkohan teidän kaikkien vähänkin kultturi- ja kirjaihmisten on viimein kovin kourin tarttua airoihin ja siirtyä 20 päivän matkalle Kustavista Hailuotoon Hurmeen, tuon Hullun kirjoittaneen, opastukseen.
Melkoisen eläväinen kala on käsissänne, nyljettynäkin sätkivä.
Ja oppii soutamaan - rakoitta.
- No jo on aikoihin eletty! tuumaa Onni, ja astelee silmillään Paratiisissaan. Lukee otsikkoa ja siunailee: - No jo on! ihankohan tosissaan ovat.
Otsikkoa pitemälle ei taho paratiisilainen päästä, sen verran tuohuksissaan on: - Ettei vain vouhottaisi.
Mutta niin siinä vaan Luakkos-lehden otsikossa seisoo että: muutti koko Rääkkylän! Totta lienee.
Ettei vaan ole Ämeriäkkylän-Onni saanut kummituskuntaansa vireän kilpailijattaren? Amerikastako asti liitänyt on Phoenix?
Hätkähtää vähemmästäkin: entä jos paikan vetovoima laskee!
Katsoo, silmäilee akkunastaan ulos vehreyteensä ja jo miettii restauraatiota - laskisi uusia tuulia leyhyttämään, ilmanalaa raikastamaan? Josko vähän uudistaisi Paratiisiaan, paikkoja kohentaisi: tuvan taakse tammen istuttaisi, tuonne aitalle päärynäpuun, saunanvierushaavan kellistäisi, luumupuita laittaisi ... Syötäviä, lanttuja ja porkkanoita ynnä muita juureksia, eikä ainoastaan noita joutavia pioneja, markettoja.
Henkivartijankin jos piiloon kätkisi ohikiitäjiä hätistelemästä, tämänpä tuon bodyguardin borneolaisen.
Kovatkinko ovat ajat Onni Rentnerillemme koittamassa? Paratiisin vetovoima murtumassa?
- Kikkelis kokkelis!
Ilkkunevat hovioikeudelle ja sen päätökselle; viis välittävät, ämeriäkkyläläiset, ja jatkavat kahluutaan? Attendolle kaikki, sosiaalitoimikin, vaikka laittomasti, niin joka tapauksessa hyvin menee kuitenkin, vaikka ...
- Minkäs ne meille mahtavat! Muka Mahtavat!
No, Ämeriäkkylä! -sarja etenee.
Ei olla kesätauolla kuten se toinen liukas saippua The Bold and the Beautiful on.
Ämeriäkkylä, kuten tiedättekin, on kuvitteellinen kunta itäisessä Suomessa liki Venäjän rajaa, kaukana kaukana Pohjois-Karjalassa kaikkien vaarojen takana. Siellä missä sudet ulvovat, jos päättäjätkin. Siellä missä on yksityistetty kaikki mahdollinen, peruskoulu on seuraavana siinä siklalal; kunnanjohtaja lähetettiin taas taannoin mäkeen kun jossain pätö asiassa yritti vastaan pyristellä yms.
Jotenkin samankaltainen kaimakunta on oikeasti olemassa, vaikkei uskoisi. Rääkkylä. Siellä, missä ne Kihaukset ja kaikki, nyt viinitehdaskin. Sekä se Jumalasta seuraavaksi hyvä, se Attendo joka tuntuu parantavan sairaat paremmin kuin Jeesus, ainakin hövelimmin ja halvemmalla, omaa etua vältellen.
Silti siellä aina jokin mättää, nyt jättää vastavalittu Suomen nopein kunnanjohtajaTeemu Kejonen heti koeajan jälkeen pikapikaa pallinsa, vapaaehtoisesti. Syyt kerrotaan, mutta kulissien takaisista asioista ei julkisuudessa pukahdeta. Salaisia huomatuksia ei julki tuoda. (No niinhän siellä on menetelty ennenkin, I know.)
Kiertoteitä kylillä kertoillaan, etteivät muutamille kansakoulupohjaisille päättäjille diplomi-insinöörin/kauppatieteiden maisterin tiedot muka riittäneet, vaan yhtenään sai olla oikomassa, ojentelemassa ja neuvomassa.
Mene tiedä ja jääköön selvittämättä,
koska
'Asiaa ei julkisuudessa repostella.'
ja koska niin jotkut ovat sopineet, niin olkoon sitten niin.
Ei kun uusia kunnanjohtajia jahtamaan ja metsästämään!
Ilvekselle tuoksahti korkeintaan liikenneympyrässä Virun parvekepäädystä katseltuna. Ensin pillitti poliisiauto, sitten kaksi mustana kiiltävää ikkunoistakin läpinäkymätöntä limousinea ja perässä vielä varmistuksena yksi poliisiauto. Toompaelta Kadriorgiin päin kävi riento.
Ylimitoitettua - ylimitoiteltua!
Aivan selvästi halusi tärkeämpää näytellä tuokin herra kuin mitä oli: pienessä maassa voi kenelläkään noin kiirus olla. Melkein sama jos vaikka piskuisen itäsuomalaisen kunnan, vaikkapa Ämeriäkkylän, kunnanjohtajaa ruokatunnille kolonnassa kuljetettaisiin vanhainkodille syömään.
Ilves-jahti sai olla siinä.
On siellä Tallinnassa mielenkiintoisempaakin tekemistä, kuten raitsikka-rutuutus pitkälle meren rantaan, Kopliin, tai korkealle kukkulalle, Ülemistelle. Niin ei koko ajan pyöri siinä Vanhankaupungin Raatihuoneen torilla mukiutumassa.
Melkoista rutuutusta se meno Kopliin onkin voikukkien valloittaman radan kiskoilla: semmoista mukavata kankunheittoa, etten sanoisi; eipähän hevin nukahda ja näkee paikallisia. Ovat siellä ne Hesarin toimittajan näkemät baaritkin, vaan eivät ne nyt sen kummemmin mainitsemisen arvoisia ole. Toimittaja on selvästi? vain sattunut vahingossa ajatumaan paikkoihin kun on raitsikan ikkunoista ensin nähnyt: Boheemit Sirbit sun muut kuppilat.
Ehkä yllättävintä koko Tallinnan-matkalla oli palaaminen Helsinkiin ja siellä käsiin osunut lehti Kamppi- Eira. Ykähän vasta oli yllätyksen keksinyt! On eläkepäivillään ruvennut piirakanpaistoon!
Lehti oikein toteamalla toteaa ja painottamalla painottaa mitenkä pikkuruisesta pitäjästä voi löytyä yllättävää osaamista: entinen kunnanjohtaja paistaa hesalaisille piirakoita.
Pirukasvakan alla oli mies taitojaan täällä ollessaan piilotellut.
Vastustaa, silti sinne pyrkii, haloo! kaikkien torien kautta.
***
SITKEÄ SISSI
Tämän,
kepun lähettämän,
valkotakkihepun.
Löydät iäntämässä kiäntämässä
ties missä
myös - Ämeriäkkylässä.
_________________________________________________
kuva rip
***
**
* 20 ja 14 tai 14 ja 20 Siinä raikuilun vuoden 2014 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi, saa ja pitää lipsahtaakin.
(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin kutsuttu, on perussuomalaista prepostelurunoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)
Jostain syystä millään ei ole näytelmän otsikko tarttunut mieleen - jokin lapsille tarkoitettu - vaikka syksystä asti olen sitä tankannut. Aivan mummona ajattelin: - Tää on lapsile!
Niin kuuluivat mummon ensisanat kun enkelipatsaan synttäripaketista oli auki repinyt.
Vaikka ei ollut, vaan oli aikuisille, se enkeli, keräilysarjaa, aitoa annekaboukea.
Вечер русской музыки - kuva: Anne Kokkola
Eikä ollut tämäkään kipale lapsille, eikä se ollut näytelmäkään, vaan esitys, lauluilta, venäläisen musiikin ilta itärajalla, Suomen puolella, missä selvisi sekin että Elo juoksuhaudoissa ei mikään suomalainen biisi ole vaan on venäläisen Dubrianskin sävellys.
Varsinainen esitys. Hyvä esitys. Mukaansatempaava lauluilta.
Railakas kalinka, etten sanoisi, kun pojat kilvan kiskoivat, vaikutusta tekivät lavan ainoaan naiseen, Minna Maaria Virtaseen.
Haitaristi Tarkkonen vei voiton kitaristi Rantatalon nenän edestä; sitä paitsi Artolla oli kovempi ja kimakampi ylärekisteri kuin Petterillä. Mutta Petterillä oli koko kaksituntisen rupeaman paras esitys kumminkin. Se loppulaulu: VysotskynValhe ja totuus. Ei kalvennut ede VV:lle itselleen, ei sitten yhtään, karheuskin oli paikalla läsnä valheen vilistellessä kultapöksyissä totuutta karkuun.
Erittäin voimakasta ravia!
Ei ihme kun jossain vaiheessa iltaa soittaja katseli läätävää kitarasormeaan tovin ja tuumasi: "Tässä se ammattilaisen ja amatöörisoittajan ero on: - Tällä vois sytyttää vaikka tupakan!"
Neljäntenä Joensuun kaupunginteatterin maakuntamatkalla syrjäiseen Riäkkylän kuntaan oli otettu mukaan Tuukka Jukola joka soitteli komeron kokoista selloa, välillä oven karmeja koputellen, välillä uskaliaasti näiden riehahtelevien 'pääpirujen' sekaan tullen ja laulellen hentoja laulujaan: ikään kuin ilmoittaen että näinkin huomaamattomasti voi slaavilaisia lauluja vaikuttavasti laulella.
Entä se Minna Maaria - mitä pitemmälle ilta ehti sen paremmin hänet omaksensa otti, vaikka alussa vähän vieroksutti tai ainakin vierastutti.
Kuntaako tässä pitäisi kaiken kukkuraksi kiittää, kun tämmöisen paukun 140-vuotissynttärilahjaksi asukkailleen ilmaiseksi tarjosi? No siihen en sentään vielä sula, vaan kiitän näyttelijöiden loistotyötä:
'Huikeeta' kuuluu urheilutermi - ainakin ennakko-odotuksiin nähden.
