hikotusta ... sivumerkkejä

Tiukille otti, koska Ilja K puuttui joukkueesta.
Vastustaja Ak Bars Kazan oli parempi, mutta me voitimme kuten tulostaulu kertoo 3 - 2. Varmaan Jalosen Jukan zablún toimi paremmin kuin Ari Selinin ja Raimo Helmisen, ja lisäksi taistelutanner oli kotoinen.
Me olimme CKA Pietari.

Istua nyt yhdenäkin jossain Nevan takana sijaitsevassa jäähallissa!
Lähteä hiljaisesta syrjäisestä Ämeriäkkylästä, missä ei muuta internatsionaalista ole kuin tuo surullisen kuuluisa caymanilainen Attendo. On siinä muutosta mielelle nokko!

Hurauttaa vain automobilillä rajan yli ja ajaa metrolla joen ali, niin siinäs istut ja huudat kurkkusuorana kahdentoistatuhannen toverin sakissa kaupungin puolesta, kaupungin jonka laitakujosilla nämäkin Putin ja Medvedev ovat kerran köyhinä pojankosseina pyöriskelleet, PS:

Pietarilainen painimestari, syrjäisen Baskovin kujan nro 12 kommuuniasunnosta maailmanmaineiseen noussut vakooja Vladimir Putin (s. 1952) kärsi rankan tappion Sotshin jäähallissa 19.2. iltapäivällä.

Kyllä siinä pelissä on sota ja rauha jääveteen piirretty viiva, ajopuina katsomossa pyöriskellään ja hillutaan, odotellaan josko homma pian rantakiville kolahtaisi ja tappelus leimahtaisi. Aika ajoin tolstoilaisuus, jos normaali ihmisyyskin, kaukana kaukalon molemmin puolin, eikä auta vaikka kuinka valmentajat pyhäpuvuissaan ja kravateissaan käyskentelevät ja - herrasmieslausuntoja tuomareille jakelevat.

Mukaansa se pauhu imaisee humaaninkin henkilön; mitäpä tuossa pingottamaan, eikun uraa! uraa! uraa!
Painukoot Raipet ja Selinit tappio niskassa villien lumileopardiensa [Ak Bars] kanssa haavoja nuolemaan kaukaiseen Kazaniin,Tatarstanin tasavaltaan harjoittelemaan sodankäyntiä mailaviidakossa.

Nyt sen on tapahduttava - koska kellekään ei tunnu kelpaavan paitsi pontikkakaupunki Kitteelle, vaan sinnehän myö ei mennä, kele! siellä Lahtelan sossut sun muut söheltäjät! - kuntaliitoksen josta on haaveiltu: Ämeriäkkylän kunta ja Venäjän Värtsilä yhteen!

Olis aika perustaa semmonen kansanliike, oltas kettutyttöjä ja heilutettas plakaatteja asian puolesta. Asuttas sitten vähän kuin Kalingradissa.

Mitkä mahikset kaupankäyntiin bisneskunnalla!

Lähettäs siitä että koko kunta on yksi taxfree - mikäpä meijjän ei ois ollessa!
Veroton alue, niin kuin tavallaan se nytkin on: valtion apujen turvin (>80 %) tässä myllyä pyöritellään ja jaetaan eteenpäin noille Nintendoille, jotka sitten kiikuttavat saaliinsa Caymanniloille säilöttäväksi ja kohta jo ovat taas käsi ojossa uutta rahalähetystä vonkaamassa.
Mutta kaiken varalta jos omatoimisiksi heittäyvyttäs: ikinä tiijjä millon Virkkuset valtion rahahanat sulkevat.
Vaikka toisaalta kepuhan voittaa seuraavat eduskuntavaalit kirkkaasti, mikäli Sipilä tokenee, sitten ei sitä pelkoa pienillä kunnilla ole: ei ne iteltään valtaa pois ota, sillä pienkunnathan ovat niiden valtakuntaa.

Jotenkin noinniin tuntuvat asiat roklattelevan. Hyvää täällä tällä haavaa on se, että kuntalainen saa nyt siinä sivutuotteena mainion lääkintähuollon, tosin väen vanhenemista ei tämäkään rahan perpetuum mobile pysty estämään.
Ei muuta kun kiireellä töpinäksi ja yhteys Venäjän Värtsilään ja liitosneuvottelut käyntiin! Ruskeala on jo siellä kummikuntana valmiina, eli kielenkannatkin oikean värisinä neuvottelijoilla.

Tosin - harmin pala ja himohitokseen! - suuntautumisselvitys osoittaa ettei Ämeriäkkylä halua tai rohkene vieläkään tulla ulos kaapista, vaikka monet poikkeavat ovat jo tulleet:

ps
RUSRIÄKKYLÄkö sitten nimeksi?

Pysytäänpä linjoilla. Eli vanhain kirjain kimpussa.
Ämeriäkkylän kirjastosta Jussin tyrkyttämän hiihtoniilokirjan lisäksi myydään muitakin menokirjoja polkuhintaan. Vaan tämä vanha elämäntaivalkirja ei ole sieltä: Jouko Lehtonen Pannaan Ritolaksi. Weiilin+Göös, 1974.
Täälläpäin teki taannoin papinhommia kirjan toimittaneen niminen sydämellinen pappi, joka näemmä, googlausten jälkeen, osoittautuu, uhkarohkeasti sanottuna, kirjan takapiruksi tai siis tekijäksi. Siis saatiinpa taas uusi nimi kuuluisien ämeriäkkyläisten galleriaan sen Esa P:n, Värttinä Sarin & Marin sekä Reino L:n rinnalle - Jouko Lehtonen. Muilla ei puistopystöä tosin vielä ole kuin Esalla.

Peräseinäjoen susi Ville Ritola (1896-1982) palasi vuonna 1971 eläkepäiviksi Suomeen Amerikoista, minne 17-vuotiaana oli mennyt sisarussarjan perästä kun Frank-veli lupasi töitä riittävän. Monenlaisia töitä riittikin: elämäntyö tuli tehtyä pääasiassa rakennuksilla, jos monissa muissakin töissä. Paavo Nurmi kunnosti sitten Lauttasaaresta kaksion ja Ville Lisansa kanssa jätti Manhattanin taakseen ja palasi mitalit matkassa kotimaahan.
Noita olympiamitaleja Pariisista ja Amsterdamista oli kertynyt kaikkiaan 8: 5 kultaa ja 3 hopeaa. Mitalit hän sitten lahjoitti palkintokaappiin kotikuntansa Peräseinäjoen Kansalaiskoululle.

Juoksusankari hän oli ja peloton voimanpesä, joka joutui monenlaisiin mittelöihin, mutta kuudesta ryöstöstä huolimatta henki säilyi. Kertoo hän siitä laivatappelustakin, jota Suomessa puitiin aikoinaan kovasti kun olympiaporukka oli palaamassa Amsterdamin kisoista.
Jo silloin - huom! blogipotun otsikko - näyttävät lehdet liioitelleen: muka pahempi kuin Oolannin sota!
Laivalla juhlittiin, Pekkala vietiin putkaan ja Ville teljettiin hyttiin. Siinä koko homma. Kapteeni moitiskeli aamulla, etteikö Ritola tunne merilakia.

- Hitto, minä vastasin, - minä tunnen kaikki lait kun olen selvinpäin, mutta juovuksisssa minä en tunne mitään lakia.

Napakan vastauksen kuultuaan asia oli sillä selvä ja kapteenille kuitattu.

Lehtosen kirja on lyhyt ja sieltä täältä harova ja haravoiva, mutta eläväinen. Tarkempaa tietoa voi kaivaa 500-sivuisesta elämäkertajärkäleestä, jonka tekijä on Ossi Viita: Suden hetkiä, Amerikansuomalainen olympiavoittaja Ville Ritola.

Ei, eivät ne valkoenkelit lampsineet kumisaappaat jaloissa näyttämölle, niin kuin kerran joulukuusella, koska oli jo kevät. Kevätjuhlia siinä parina päivänä järjesteltiin - otetaanko tuo seinä oven vierestä kokonaan pois vai riittääkö ovenleveys näyttämölle kavuta, yms, juoksevaa.
Ja kun valmista oli, niin ei muuta kuin juhlat käyntiin ja homma henkimään, runoa, suvivirttä sun muuta koivunlarvaa. Ja sitten.
Ja sitt...
JA JA S S!

Kamalaa!
TODISTUSTEN JAKO.
Onnellisin ilmein jakoivat toiset opettajat todistuksensa oppilailleen siinä kaiken kansan edessä. Ensin eskarin Minna, sitten ykköskakkosten Riitta ja sitten Mats Värn ja sitten sitten.

SITTEN!

Sitten. JOHTAJA ite.
Nousee sydän kurkkuun, tekee mieli häipyä.

Hikeä pukkaa niin että näyttämön lattia kastuu niin että livettää. Ojentelevat kädet ojentelevat kohti näyttämöä, suut suurenevat aivan siitä edestä, korokkeen alta ylenevät, suut suurenevat, puraistako meinaavat ... ja ääniäkin jo kuuluu ja kitinä kantautuu:- Missä minun? Minulle?Missä? Missä?

Missä. - MIssä---MIS-sä---MISS-ä--- MISSÄ!!!!
Voimistuvat vaativammiksi koko ajan.
- Rauhallinen silti pitää olla, malttia ei saa menettää sanoi didaktikko Kaikkonen. Erkki: - Ole ihan iisi.
Mitäs noille sanoisi: "Huomenna saatte" sanoisi? Vaan eihän huomenna enää koulua olenkaan. LOMA on. On KESÄloma. Odottakaako sanoisi? Käyn hakemassa kotoa? Kun eipä sielläkään niitä ole, tekemättä ovat kokon...

Voi herttanen sentään, vieläkö nuo kummittelevat päässä! Yöhön iskeytyvät - kolmen vuoden jälkeenkin!

Laakkosen Yrjö on Pohjois-Korean ei kun siis Pohjois-Karjalan mahtimies, jolla sanansijaa joka paikassa.
Sanomattakin selvä asia.

Kuten kuva näyttää: koko P-Karjalan lehtiviestintä hallussa ja omistuksessa.

Maakunnassa ilmestyy ainoastaan kaksi maakuntalehteä Karjalainen sekä Viikko Pohjois-Karjala, joista jälkimmäinen vain vaivoin sanomalehtimäinen kun ilmestyy vain kerran viikossa ja ihan omine nokkineen, koska pääkaupunkidemarit hylkäsivät lehden jättämällä sen tukiensa ulkopuolelle.
Niinpä VPK:ta nykyisin kustantaa Osuuskunta Kansan Valta:
'Maakunnan oma viikkolehti säilyttää tutun perusilmeensä ja pyrkii myös kehittämään sisältöään entistä monipuolisemmaksi. Samalla turvataan yhteiskunnallisen viestinnän moniarvoisuus Pohjois-Karjalassa.'

Aikamoisena yllätyksenä ilmestyi sitten moniarvolupausta lunastamaan vuoden 2014 eka numeron pökerryttävä ja miltei kiäriäismäisesti veret seisauttava kansi: puolisivua Yrjöä, kuvana!
Palvottavaksi?

Kunhan ei turhaan kehua reuhkaisisi, kuvia kumartelisi - siis lehti, ei Yrjö.
Vai olisiko Yrjö ostamassa tämänkin lehden konserniinsa, niin eivät turhia lehdet asioita seuloisi, joutavia höpisisi?

___
Kirjoittajan kytkökset:
omistuksessa
1 kpl Osuuskunta Kansan Valtaa
315 kpl P-Karjalan Kirjapainoa
suvulla sentään jokunen enemmän

- Ne vain puuttuivat, ne mitkä ne veivät niitä lahjoja tuonne Jeesukselle, mitä ne olivat ne miehet?
- Tietäjiä.
- Niin niitä. Ne uupuivat.

Isä ja lapsi siinä käyvät keskustelua autolle palatessaan. Älkääkä luulkokaan että isä siinä mitään tietäisi tahi muistaisi! Lapsi ja isä, yhä, vaikka kyselijä vaihtumassa, ajanratas verkallensa kääntymässä: Tyttö on jo Iso, isä Vanha. Aikuisia kumpainenkin.

Muuten soma seimenääri, iskästäkin. Vaan ne miehet!
Kaipa nekin, mitkä ne nyt olivatkaan ... niin ne Itämaan tietäjät, vähitellen sinne tiensä löytävät. Ensi loppiaiseksi tai sitten sitä seuraavaksi. Tilaa on. Vaikka koko kumpu käyttää.

Ämeriäkkylässä, Ämeriäkkylässäpä hyvinkin, tässä ollaan, missäpäs muualla. Keikossa. Ja Itämaan tietäjistä, näin loppiaisna, kapelo. Kuten nähdään.

"Niirala niitä tulvii, vaan eivätpä jää tänne.
Eivät ne jää näin lähelle rajaa, eivät pysähdykään. Tahkolle ja muihin huvipaikkoihin ohi hurauttavat; eivät pysähdy seimen ääreen edes sen vertaa että lahjojaan jakaisivat, kun kiire on tahkoille ja muihin huvikumpareihin...", mietiskelee iskä, itsekseen autolle palattaessa. Jokunen sana tihkuu kuultavaksi asti.

- Ei ne kuule venäläisiä ole ne itämaan tietäjät! arvaa saattelija isänsä ajatukset ja ohjailee, huumorilla - äänen sävyssä ymmärrystä.

Tuossa näkyi itsenäisyyspäivän hujakoilla iloinen uutinen lehdillä, jotta presidentti, ihan ite, oli myöntänyt kunniaa tämänkin köyhän ja syrjäisen kunnan päättäjille.

Oli monenlaista kunniamerkkiä suonut kunnan poliitikkomiehille kaikenlaisin ristein riipuksin sekä hopeisinkultavöin. Mirhamit oli jättänyt varmaan naisille jaettaviksi sitten joskus myöhempinä aikoina.

Tarkemmin kun asiaan paikallinen m.o.t.-toimitus Osuuskaupan penkillä paneutui ja palkinnon halkitutki, niin tulokseksi penkkiläiset saivat yksimielisen johtopäätöksen, jonka ykskantaan lausuivat julki ohikulkijoille: kepulaiset nuoret kunnallispoliitikkomiehet siinä keskenään kunniaa toisilleen jaeskelivat. Just ne samat jotka eniten puhuvat lähidemokratian tärkeydestä kunnan päätöksiä tehdessä. Toteuttivat sitä näin.

Vaan samapa tuo ja yks hailee: ilmasta ja halpaa huviahan tuo noihen rilikuttimien jakaminen on - eikä vaikuta veroäyriin. Antaa mennä vaan ja onnea!
Siihen suuntaan porukat asiaan suhtautuvat niin penkillä kuin penkin vierustoilla.

Siellä puurolla, sen sydänyhdistyksemme, oli koolla kymmenen meitä viidestäkymmenestä tautisesta.

Kokous ensin pidettiin ja päätettiin osallistua sydänhengityselvytyskonehankintakeräykseen. Oottakaas - vetäkää sillä välin vaikka henkeä syvään - niin katson, miten se kirjoitetaan, se 12 000 € maksava kone.
Defibrillaattori, näkyy kirjoitettavan, tässä käyttöohjeineen ja tässä kuva jostakin sen tapaisesta:

Sitten oli se puuro, joka ei ollutkaan puuro vaan hieno jouluateria kaikkine höystöineen, jo siinä olisi ollut kystä kyllin, vaan mitä vielä.
Jo se talo, vanha lääkärin talo järveltä nousevan rinteen päällä, vanhat kaakeliuunit, korkeat huoneet, paneelikatot ja kaikki ja oikeastaan aika selvästi oman Hilkka-tädin tuoksukin vielä leijailemassa -40-luvun henkenä yllä; hänhän se täällä kunnantohtorinsa kanssa vuosikymmenet asui, sen kaikkien tunteman tohtori Kohosen kanssa. Mutta ei siinäkään vielä kaikki.
Jo kokouksen aikana alkoi salin puolelta kuulua pimputusta. Riitan pikku-Siljako siellä sormiharjoituksia tekemässä?

- Olipa hyvä jotten ennättänyt pianon kantta avata! Kyllä ois hävettänyt, huokaisi soittaja-Mats ruokapöydässä sitten kun selvisi, kuka kumma siellä oli niitä 'sormiharjoituksia' läpi käynyt.

Tässä hämärässä tunnelmassa oli henkseleissään, villapaidassaan, villasukissaan ja kotoisessa ruutupaitaolemuksessaan askellellut harmaatukkainen mies pianon taakse, kuten kohta kuulimme, soittaja viimeisen päälle. Sieltäkös lähti muutakin kuin pimputusta, kilkahteli kaikki kauneimmat joululaulut kaikkine mausteineen ihan siis vain noin niin kuin sormiharjoituksina huomista varten: joululauluihin lapsuuden kirkossaan.

Kyllähän siinä nikottelemista pienellä piirillä oli. Ja olisi ollut suuremmallakin.

Oman kylän poika oli tullut yönviettoon Koivuniemeen, kestikievariin. Kanttori-Ilmarin poika, 75v, kanttori itsekin, matkustanut etelän hyvinkäiltä ämeriäkkylöihin, kotiseudulleen Karjalan kunnaille viivähtämään, tämäpä Kauneimpien joululaulu -tilaisuuksien luoja Matti Heroja.

Mutta herkän päätöspuheen piti puheenjohtajammekin Vesa pojasta, joka ylpeänä jätti vanhempansa vannoen ikinä takaisin palaamasta, mutta joka sittemmin vuosien perästä halusi päästä jouluksi kotiin kirjeitse anteeksipyydellen: "Ajan junalla jouluna kotitalon ohi ja jos omenapuun oksalle laitatte valkoisen lapun, niin tiedän että olette anteeksi antaneet minulle väärintekoni ja saan tulla takaisin - pääsen jouluksi kotiin."

- Ei ollut YHTÄ lappua puun oksalla.

Niin pelotteli Vesa meitä.
Kunnes jatkoi pitkän mielenliikutuksen jälkeen: - Vaan puun jo-kai-sel-la oksalla oli lappu. Omenapuu oli täynnä valkoisia lappuja.

- Ja poika pääsi jouluksi kotiin.

Itäisen Suomen syrjäkunta on yksi amerikkalaisimmista: 75 % kunnan budjettirahoista on annettu yksityisen firman huolehdittavaksi. Eli kuntapalveluista tärkeimmät, terveydenhoito ja sosiaalitoimi, on jätetty bisnesmiesten hoteisiin; satumaisesti hoitavatkin, ei nin pienen pienintä valittamista palvelujen käyttäjillä. Kaikki sujuu kuin rasvattu. Viis siitä vaikka Attendo välttelee veroja ja kiikuttaa voittorahansa veroparatiiseihin, sillä eihän täällä kummaisia veronmaksajia ole muutenkaan - vähäiset rovot joutavatkin ulkomaille.
Opetustoimi on sentään vielä kunnan omalla kontolla. (Pistäsköhän firman pystyyn...)

Lisää uskoa bisnespyörittelyyn tuovat tänään nuo kuvan henkilöt.

Arvokas tilaisuus on samalla myös kunnanjohtajan läksiäisjuhla: On Yrjö Erosen eläköitymisen aika. Eros-Yki on työnsä tehnyt ja poistuu näyttämöltä joviaalina persoonana. Eipä juuri pahaa sanaa kylillä miehestä kuule - vastanapa pitkään kuntaa hallinneelle Ilkka Simanaiselle.

Saanen sivusta onnitella älykästä luokkakaveria eli toivotan pitkää ikää ja täysinäistä omaa elämää Cityssä, nyt kun aikaa jää muuhunkin kuin muiden asioiden hoitamiseen.
Voi hyvin!