hikotusta ... sivumerkkejä

jos henkikin katkolla

kuva RIP
"Sekasorto tulee, tai Suomen kuolema", kirjoittaa Joel Lehtonen 14.10.1918 Sylvia Avellanille kun ensin on selvitellyt: "Viattomia on tyhmien talonpoikien annettu tappaa; ruoka-asioista ei ole pidetty järjestystä, vaan sen sijaan hommattu kuningasta, jollaisen aika tosiaan on jo mennyt! Nykyiset kansat eivät loisia tarvitse."

1918-kapinan aikana Joel pelkää omaisuutensa menettämistä lunastamislain vuoksi: mikä on 30 hehtaarin Inhan (Putkinotkon) tilan kohtalo Savonlinnan liepeillä, entä Hörnebergin huvilan kohtalo Huopalahdessa?
Joel yrittää myydä Putkinotkonsa, mutta ostajia ei ymmärrettävästi löydy, laiska velipuoli Ales, tuleva Juutas Käkriäinen, pesueensa kanssa voi jatkaa asumistaan, so. sotkemistaan tilalla.
Eletään tuskallisia sekasorron aikoja. Joel kuljetuttaa jopa elävän sikansa laivalla Savonlinnasta Helsinkiin jottei talvella nälkä yllättäisi häntä ja Lydiaa.

On mielenkiintoista lukea aitoa, tyylittelemätöntä, spontaania tekstiä näissä Joelin Sylvialle, toisen miehen vaimolle, lähettämissään tunnustuskirjeissä, jotka Pekka Tarkka sittemmin kokosi kirjaksi Putkinotkon herra Kirjeitä 1907-1920. Tyylitellymmät tekstit kirjeiden päättymisvuoden ajoilta ovatkin sitten luettavissa novellikokoelmissa Kerran kesällä 1917, Kuolleet omenapuut 1918 sekä romaanissa Putkinotko 1920.

Vielä muutama kirje jää lukematta, onneksi - harmittavasti ja valitettavasti enää vain 13. Yhden blogin väärti. (ed.)

11.11.1918, kirje 320, Joel ohjeistaa Silviaa: "Kuule: jos alkaa käydä pahoin, varaa itsellesi joitakin pillereitä; tunnethan lääkärejä. Punaiset Venäjän Karjalassa kuuluvat olleen nykyään ihan perkeleellisiä: he ovat tappaneet jäsen jäseneltä paloittelemalla! Ei edes silmiä puhkaisemalla."

Lokakuun vallankumousmatkan alla tässä vähän kertailen, nyt kun viisumit ja passit kondiksessa.
Maa on kiehtova, kun unohtaa putinit.
Heti ensimmäisellä, toissapäiväisellä, uuspistäytymisellä rajan tuolla puolen sykähdytti sydäntä: ajatella tästä eteenpäin jos samaa maata jatkaisi niin piankos olisi Siperian jälkeen Kiinan, Korean, Japanin tuntumassa Tyynen valtameren rannikolla Vladivostokissa, siellä missä Jortikka kiekkoilijoita valmentaa. Ja jos maan kääntäisi etelää kohti, itä ulottuisi Mandelan Etelä-Afrikkaan, vähän ylikin!
Jo ensimmäinen ammeen kokoinen kuoppa tiessä viimeisen rajapuomin luona, ennen tyhjänpanttina turvaliiveissä seisovaa miestä, kertoo ettei sen nyt niin väliä mitä siellä raukoilla luoteisrajoilla: yksi kuoppa siellä, toinen täällä - ну и что! Se mies ei muuten turhaan seisokaan: katsoo mennen tullen, onko passi messissä ja leima passiin lätkäistynnä.
Sitten vain arvostelemaan näitä kavalia rys---venäläisiä. Vaan en minä, emmekä me.
Mikäs näiden mahtavassa maassa. On näitä nähty, paikkoja koluttu, ei näillä mitään hätää, oikeesti hei! Tulli tiukka, muuten rento meininki. Moskovassa kerran, Novgorodissa toisen, Kitshin kirkkosaarella kolmannen, Sortavalassa, Valamossa, Viipurissa, Pietarhovissa, Svetogorskissa, ties missä Helylässä, Ruskealassa, Ihantalassa, Käsisalmen markkinoilla, Aunuksessa - on täällä käyty jo Brezhnevin aikoina. Nikitan aikana - no, ei nyt sentään.
Ja aina on ollut lystiä ja aina ollut tulli tiukka, rajamuodollisuus aikaa syövä, kankea, mutta sittenpä! Sittenpä lystimpää kuin Luostholla Kallialalla ja Naima-Aslakilla. Ainakin nuorempana.
Kerrankin kun vod... Tai no olkoon, mitäpä noista kylil...Cityssä kaikille huutelemaan.

Viisumi hyväksytty. (vuosiviisumit á 150 € = 300 €)

Kuvassa matkustaja.
Ensimmäinen matka heitetty. Rajamuodollisuudet läpi käyty, minä matkustajana bensanhakumatkalla.
FIN Suomen tulli: sisään ja ulos tullirakennuksesta.
RUS Venäjän tulli: 0. Ennen tullia seisoo mies puomilla, tarkastaa: onko passi viisumeineen mukana. 1. Ulos autosta, kuski oikealle kopin eteen jonoon autopapereita luukulta näyttämään, minä, kuvan henkilö, vasemmalle sisätiloihin tullirakennukseen. 2. PRIVIET! Tullinaisen tarkkailussa. Esille: passi, jossa viisumi, sekä migraatiokortti. 3. Leiman lätkintää. 4. Siirtyminen odotustiloihin, josta näkymä: kuskin auto jonossa, jonotuksen jälkeen konepelti ylös, takakontti auki, ovet auki jne. Sama takaperin yhdellä kierteellä. Puomi ylös. 5. Kyytiin. 6. 100 m ja vielä mies viimeisellä puomilla tarkastaa passit.
Edessä Aasia - Itä!
Ajomatka 500 m. Tankki täyteen dieseliä, kanisteriin sallittu kymppi. Kiireesti takaisin jonottamaan, jotta valoisan aikana vielä Suomessa.
Tulliruljanssi toistaen takaperoisesti.
Laskelma: diesel Venäjä 35,8 ruplaa = 0,82 €; Suomi 1,5 €
Menot: diesel 61 x 35,80 rbl = 2184 ~50€. (Suomessa 92€) Tuotto: 92 € - 50 € = 42 €
Enää seitsemän reissua niin ollaan omillaan!

Mitä tolkkua - vain Uutisvuodossa pärjätäkseen? - on lukea Iltistä! Tai Seiskaa! Tai Suomen Kuvalehteä! Tai mitä tahansa kakkien lukemaa lehteä, sisältöhän tiedetään jo ennakkoon: Tukiaisen siskokset humalassa, tai Urpilaista kiristää valtion kassavaje yms.
Tänä aamuna Onni Eläkeläinen tuumii ihan pokkana: kuivien lehtien haravoiminen on mukavaa puuhaa, samoin kuivien lehtien lukeminen. Siis tänään hän ei halua kuulla kosteista kuumista ihmisistä sanaakaan.
Onnin tapana on silloin tällöin toisinaan valita lehdistä sellainen jota ei ihan jokapoika luekaan: johan pääset maailmaan missä Nykäsen Matti ei humallu eikä Kanervan Ilkka toikkaroi. Valinnan varaa on, kun yksin Suomessa ilmestyy puolenkymmentätuhatta erimerkkistä lehteä.
Nyt Onni E:n luennassa on KU, ei se vas. vaan Kritiikin Uutiset, SARVilaisten, arvostelijoiden oma aviisi. Vähän epäröiden kääntelee: kunhan vain ei olisi koira haudattuna, koska noin huulilla houkuttelevat; naisasian ympärillä näyttävät pyörivän.
Edessä rappio vai kukoistus? kysyy päätoimittaja Salusjärvi. Lehtien painopisteet siirtyvät nettiin, kulttuurin valtiolliset rakenteet elinkeinostuvat: rahoitus vaatii tuloksia, so. ei panosta jos ei tuottoa.
- Jopas niille kriitikoille nyt hätä leivästään tuli. Kirjoittaisivat pirut luettavampaa tekstiä! summaa OE pääkirjoituksen ja kääntää sivua ohittaen Hilkka Eklundin ja Antti Lindqistin kuoleman, siirtyy kiisteltyyn Sirnöön, jonka Arhinmäki nimitti Taiteen edistämiskeskuksen, Taiken, johtajaksi. Nytpä on Minna, eduskunnasta pudottuaan, unelmatyössään, jossa voi oikeasti vaikuttaa: - Suomessa on meneillään kulttuuri- ja tiedekielteinen aikakausi, sivistysvaltion romuttaminen. Siihen on kajottava kovalla kädellä.
- Siis Tukiaiset on raivattava syrjään Joel Lehtosten ja kumppaneiden tieltä. Oikein! välkkyy Onnimme otsalla myötämielisyyden lamppu.
Eikä onneton itse näe miten juuri ketään kiinnostamatonta materiaalia itse tässä parhaillaan lukee ja tuottaa! Tämmöistäkö tekstiä hän pakottaisi muiden tankattavaksi ja siirtäisi nykäset julkisuuspannaan!
Me jätämme Onni Eläkeläisen omaan liemeensä muhimaan, paneutumaan mm. juttuihin Feministi ei näytä tältä, Kaunis tyttöystävä ja tylsä äiti - miesten luomukset sekä loppusilaukseksi Runouden diplomatiaan.
Me aukaisemme mehevämmät vehkeet!
Jääköön Onni joutavoimaan ja tutkikoon Sirnönsä viimeistä pilkkua myöten: "Kulttuurin rapautuminen taloudellisen ylivallan jaloissa on kansallinen häpeä. Halutaanko todellakin, että ihmiset vaipuvat lobotomiaan ja eristäytyvät kotisohvilleen television ääreen..."

Miltähän tuntuisi katsella oman elämänsä käänteet näyttämöllä, näyttää riepottelu samalla noille ventovieraille ihmisille?
Myös ne negatiivisimmat, siis kasvattavimmat kipukohdat. Ensimmäisen puolison aseella uhkaaminen. Toisen puolison konkurssi ja kuolema. Kolmannen puolison eri, so. 'parempi', arvomaailma.
Ero.
Sitäpä voi käydä miettimässä vaikkapa Täällä tai tuolla Kouvolassa, josta maistiaiset blogin alaosassa.
Tuolla esitys on musikaalisempi, Täällä kotoisampi, koska onhan tyttö, niin pieni niin, täältäpäin kotoisin. Ensimmäisessä ensi-illassa Joensuussa Katri Helenaa esitti Suvi-Maaria Virta niin intensiivisesti, että ääni oli katkolla muutaman kerran ja liikutus aito. Toisessa ensi-illassa Katri Helenaa esittää Kirsi Kärnä, joka lie kulisseista jo ensimmäisessä kuoleman laulussa laulanut Suvi-Maarian äänen murtuessa.
Ei ole helppoa olla Katri Helenana, edes leikisti!

Oli siellä katsomossa Katri Helenan lisäksi tätä julkkupuolta muutakin, ainakin Hannele Lauri ja Kuju Hyttinen. Paikalla oli myös sankka joukko näitä lehdistön räpsyttelijöitä, joista yksi antoi ja sai huutia jo itse musikaalissa: luottonaistoimittaja häijynröyhkeä, jopa proffaakin niljakkaampi, Suni. Minna Maaria Virtanen osasi olla tarpeeksi epäsympaattinen siinä roolissa; kukapa meistä ei osaisi olla helpommin ilkeä kuin hyvä - jo luontaisesti!
Liimatainenkin, muuten, seisoi jo väijyssä itse näytelmän lopussa, siis roolina ei livenä.
*
Joensuun kaupunginteatteri: KATRI HELENA ELI KUU JÄRVEN YLLÄ
KÄSIKIRJOITUS Ilpo Tuomarila - OHJAUS JA KOREOGRAFIA Mikko Rasila

kuva Johanna Kokkola

**********************************************************************************

Kouvolan teatterin Katri Helenasta (siirretty Kauppalehden blogista 23.9.2013)
EIPÄ SIITÄ TUNNELMA PARANE!
pilkkaattepa miten pilkkaatte makua

Senkin älyköt!
Elämä kulkee t u n n e edellä, älynne raahaa perässä. Joten on aika teidänkin heittäytyä.

Olihan se taas teatteripaukku. Oli totta tosiaan. Kuin äidin kohdussa olisi saanut polskutella ja mamia 2 h 35 min.

Ei kauniimpaa.
Vaikka mukana elämän kaikki kirjot: vihat, rakkaudet, pyssyt, kuolemat.

Taitavat päähenkilöt vanhempana ja nuorempana Katrina, Satu Taalikainen ja Heljä Heikkinen, ilman muuta, mutta myös muut Dannyt ja proffat. Se tunkeileva inhottava lehtinainen, Maija Sydänmaanlakka, oli rautainen roolissaan, samoin Katrin äitinä Hannele Laaksonen. Ohjaaja Jukka Keinosen kierrättämissä joukkokohtauksissa oli latausta, varsinkin säväytti se tumma takarivistö Timo Kalanojan kuoleman jälkeen; langetkoon puolet ohjaajakiitoksesta lavastaja Maija Louhiolle.
Niin ja sitten taas se kuusimiehinen livebändi saa kehut - atmosfääri taattu kun tunnelmamusiikki aitona irtoaa.

Entä kun se hurmuriproffa ilmestyi näytämöllä!
- No-oh! kuului katsomosta syyttävä huokaus jonkun juoneen täysillä paneutuneen katsojan huulilta takana katsomosta.
Me istuimme edessä.

Onpa Kouvolan porukalla produktio, melkoisen haasteen edessä on nyt Joensuun kaupungin teatteriväki, jonka Katri Helena pian on ensi-illassa.
Saanen pelotella: melkoisessa sillassa ovat.

Hopi hopi! Junaan ja Kouvolaan!

kuva MARJA SEPPÄLÄ

Omituista painimista. 12 x 3 min = 36 min.
Povetkin poistuu päätä lyhyempänä kehästä. Mutta 6 miljoonaa euroa rikkaampana. Vladimir on takonut itselleen 17 miljoonaa, ja säilyttänyt kasvonsa kerta hipaisua lukuunottamatta puhtaana.
Kummallinen nyrkkeilyn raskaan sarjan MM-ottelu, nojailu, alkuyöstä livenä Prolla Moskovasta. Klitshko ollut aika lisko, illisko, epäurheilijamaisesti pitänyt puolet ajasta Povetkinin päätä kainalossaan, jottei Aleksandr päässyt koputtelemaan runnakkoon jäätäviä iskujaan. Sen verran tohtori Vladimir sysäsi aina toviksi toveri Povetkinin kauemmaksi että sai tohtoroitua eli silpaistua huumaavia huitaisuja venäläisen naamatauluun.
Sitten taas painettiin päätä kainaloon, katse kanveesia kohti.
Ei se mitään nyrkkeilyä ollut, mutta rahakasta touhua kyllä.
Kuvitelkaa: 17 miljoonaa puolesta tunnista! Itse tienaat työllä k o k o elämäsi aikana alle millin puhtaana käteen. Hävinnytkin siis hankki vähintään kuusi elämääsi!
Eikö kannattaisi mennä Ukrainan tohtori* Vladimirin vastaanotolle?
*Doktor der Sportwissenschaft

*********
lisäys: tapahtuu keväällä 2014

Pitäkööt porhot talonsa! On minulla sentään sankka ystävien joukko joiden luona stadissa City-asioilla käydessäni voin majailla, ja tuoda julki näiden ihanien toisenlaisten frendien** elämänmenoa.

Pääkallon paikalla käydessäni useinkin asetun taloksi Onni Eläkeläisen velimiehen, Toivon eli Topin huusholliin Viherniemenkadulle Hakaniemen torin laitaan, mistä on suora näköyhteys sinne Pertti Viinasen konttoriin, vai senkö hiton suksija siellä SAK:ssa nykyisin jöötä yrittää pitää.
Onni Eläkeläisen siskotytön tykönä, milloin Topi ei satu paikalla olemaan vaan on omille retkilleen retkahtanut, Bulevardin päässä, vähän Kakkosesta ja ex-oopperatalosta etelämpää saatan myös jonkin yöseudun viirailla ja katsella Punavuoren puistoelämää. Hyvällä säkällä voi joskus koiraansa ulkoiluttavaan kakkapussi kädessä kävelevään Paulaankin törmätä, vaikka tosin aika vaikea tunnistettava siviili-Koivuniemi kieltämättä on, varsinkin nyt kun on ne 10 senttiä vyötäröltä pois sauvakävelytti! Ja mikä ettei: siinä Sinebrychoffin tiilitalossa, taidemuseossa, on tarjolla tasokasta taidetta ja syytä silloin tällöin käydä kurkkaamassa; ne Koffin oluet nautittakoon huonommassa seurassa.
On siellä muitakin tuttuja paikkoja missä voisi yöpyä jos sillä päällä olisi ja rohkeus riittäisi. Sekin Lennun siskotyttö Leena eli Lieppo lie vielä Haagassa, tai Kannelmäessä. Siellä tuli yövyttyä aikoinaan kun Pääkaupunkijuoksuja ravailin - Pirkkolahan on siinä ihan yltömatkan päässä. Muuten siihen aikaan Vaakatien tuntumassa asui näistä kuuluisista ainakin Zyskowiczin Ben ja Elli Castrén. Beni joskus jopa päivää teki ja kättä roppasi jos vaalit tarpeeksi lähellä olivat, taksiin usein kapusi. Mukava mies.
** Toisenlaisten frendien luettelo ympäröitynä alla, tavallisemmat kuikistelevat yllä.

ps sorisorisori=pientä häslinkiä ja teknistä alkukankeutta blogivirittelyssä. Onneksi itse juttu on tosi clear! Vai mitä? ;)

Joskus on poistuttava Paratiisista yhteiskunnallisiin tehtäviin, kuten tänä aamuna.
Oli mies käynyt toisen miehen hengen riistoon: tapon yrityksestä piti tuomittaman. Mitä vielä - ei saapunut mies käräjille.
Kolme lautamiestä, yksi tuomari, yksi sihteeri, yleinen syyttäjä, asianomistajan asianajaja, vastaajan asianajaja, todistaja sekä kaksi poliisimiestä paikalla kyllä. Paikalla myös uhri.
Niin voitte arvata, kuka ei saapunut paikalle!

Arveli varmaan vielä vapaan viikonlopun viettävänsä. Mies voitti eka erän henkilöluvuin 1 -12.
Kalliit pirskeet yhteiskunnalle.

No mikäs: kynä takin taskuun ja turopuku henkariin - ylle työpuku, kirves käteen ja talvenpuita perkomaan. Lautamiehestä kuoriutui kirvesmies.
Että semmoinen modifikaatio.

Ostaa pamautin juuri talon Helsingistä, Huopalahden kauneimmalta paikalta: oma parelli, näköala meren lahdelle, puutarha. Raitiotie kulkee joka 20. minuutti, junilla pääsee myös. 3 huonetta + keittiö, neljäs yläkerrassa. Kaakeliuunit 'brasain' kanssa. Tontti 1944 neliöä.
Joko käy kateeksi?
Tuommoisen lukaalin nimittäin hankin päästäkseni Cityn sydämeen, ydinalueille Kauppalehdestä tienaamillani varoilla.
Joko käy varmasti kateeksi? Ja jos käy, niin turhaan käy. Mitään ostanut!
Milläpä se köyhä.
Edelleen toimitan tätä virkaani täällä kaukana Paratiisissa, Pähkinäsaaren rauhan rajan yläpuolelta. Etätyönä. Ja ilmaiseksi. Täällä mitään rahoja tarvita.
Joel Lehtonen tuon lukaalin, Hörnebergin huvilan, nykyisen Etelä-Haagan Sankaritieltä hankki sata vuotta sitten - käykää katsomassa, siellä on näemmä vieläkin.
Oli vuosi 1915.
Reumaattinen Joel Lehtonen, 33 v, alle vuoden ikäisenä loisäitinsä Karoliina Heikaraisen hylkäämä äpäräpoika, oli suurteostensa julkitulon kynnyksellä - vasta. Varoissaan jos veloissaankin - jo. Kerran kesällä ilmestyy parin vuoden päästä ennen Kuolleita omenapuita ja Putkinotkoa.
Luen Pekka Tarkan toimittamaa kirjekokoelmaa Putkinotkon herra Kirjeitä 1907-1920. Joel seukkaa toisen miehen vaimon kanssa, tunnustaa tälle kaiken kaikessa raadollisuudessaan ja pyytää että tämä hävittäisi kaikki saamansa kirjeet.
Näin ei kuitenkaan käy: Sylvia Avellan säilöö joka ainoan kirjeen, jotka sitten Niilo-aviomies toimittaa Sylvian kuoltua Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon.**
Luennassa on kirje 236, 97 kirjettä vielä lukematta. Intiimejä ovat, kuin Seiskan tai Hymyn storyt. Mutta totuudellisempia.
Muuten: Niilolle ei käynyt kateeksi vaimon viilettelyt, koska - hänelläkin oma 'lehtosensa'.
Turha meidänkin kadehtia muita, noita näkyvämpiä, ei niillä oikeasti hyvin mene - onnettomia ovat nuo tauskit ja tuksut, ainakin Joel Lehtonen oli.

** "Käärö sisältää joukon kirjailija Joel Lehtosen vaimovainajalleni Sylvia Avellanille lähettämiä kirjeitä, jotka jätetään vainajan tahdon mukaisesti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran säilytettäväksi ehdolla, että käärön saa avata vasta Joel Lehtosen kuoleman jälkeen."
Eihän enää käy kateeksi?

Kuva: Tuulevi Ovaska http://www.savonlinna.fi/lehtonet/Savonlinnan_kirjailijat.htm