Runoilija kirjautui huippuhotelli Anglaterreen, kirjoitti jäähyväisrunonsa "Hyvästi ystäväni, hyvästi!" omalla verellään kuin japanilainen samurai ja hirttäytyi.
Jesenin/ Ville Ropponen / Parnasso 1/2016
Runoilijat ovat kummallisia, herkkiä.
Runot ovat kuin ostoslistoja: yksi substantiivi riittää kattamaan vaikka kuinka suureen asiakokonaisuuden, johtaa loputtomiin mielleyhtymiin. Sanat ovat runoilijasuutarin naskalin piikkejä joilla sielua pistellään, nipistellään, ripistellään - akupunktioidaan.
Hitto! CV
kun ei olisi tullut luetuksi ennakkoon: näyttelijä, käsikirjoittaja, teatteripedagogi, ohjaaja, dramaturgi, runonlausuja, teatteritaiteen tohtori.
Varsinkin tuo teatteritaiteen tri!
Tyrmäsi: ei silloin voi ymmärtää tieteestä kaikkein kauimmaisena olevaa mitattavaa - sielua.
Tohtoreiden mitat tahtovat olla niin toisenlaiset, maalliset, jämptit.
Minä olen pamfletti, Noxboox 2015, on Helka-Maria Kinnusen runokirja. HMK on ollut Kajaanin kaupunginteatterin johtaja vuoden 2016 alusta. Noilla koulutuksilla takuulla langat käsissä.
Vaan miten on sielun hallinnan?
Kenelläpä - (uskomattomalla)!
Hyvin huuhtoo kuitenkin iholle olennaisen runoissa, joita ensi alkuun vierastin, mutta jotka oikeasti hierovat, piikittävät, naskaloivat sielun akupunktiopisteitä. Eeva Kilpi kokosi hienon, naisen, Kuolinsiivouksen. Naisesta puhuu myös Helka-Maria Kinnunen. Rajaa turhaan, sillä ihmisestä on puhe; samalla tavalla huuhtoutuu esille elämänkulku, 'sielunvaellus', enimmän elämän huimuuden ohimentyä, olipa mies eli nainen, male or female.
Eikä mitään kaduttavaa!.?
Vaikka tuntuukin:
Kuin olisi kalastamassa ja ongen päässä olisi pelkkä koho.Taikka vaikka:
tästäkin kuulaasta kesäaamusta sinun on luovuttava
tästä heleästä päivästä korkein kirkuvin pääskyin
illan pehmeänä punertavasta valosta ....