hikotusta ... sivumerkkejä

NALLUPIRU PURI PULLAN.

Ihan ite keksin otsikon ja tuon sisäänheittolauseen Aattelu rulettaa -palindromikirjan, etuperintakaperin kirjoituksen, inspiroimana. Hällä väliä mitä lause tarkoittaa, pääasia jotta pysyy palindromina. Ja onhan Nallu Nallen lemppari!
Ja varmasti joku Aki on ihan sika, joskus.

Pekka Kytömäki, myönnettäköön, on paljon taitavampi sananväännössä: on tehnyt kokonaisen lipo satasivuisen (88 s.) palindromirunokirjan iloksemme.
Siis aatelkaas: jok'ainoan runon voi lukea alusta loppuun tai lopusta alkuun ns. presiis seim uvei !

Tempastaas malliksi naimiskauppa:

OIVA AVIO
Nain amnesian,
naisen, manian
*
Nait apatian

Kunhan ei otsikon karju (Aki) tuossakin näyttelisi ratkaisevaa roolia amnen perässä ... ?

No sitten iloisempiin tunnelmiin eli ikääntymisen iloihin:

Auts!
Ihana nahistua.

Piruileeko Kytömäki - satirisoinee?

Saa siellä Trump jos Sipilä-Soinikin oman kakkupalansa, myös Halla-ahon Jussi:

Halla-aho:
"Latistan natsit.
Aloha, Allah!"

Niitä näitä elämän eri aloilta lemmestä kankkuseen, atriasta to do -listaan.
Tarttukaas kattaukseen!
Jänskättää kääntää aina uusi lehti, uusi sivu ja katsoa mitä herkkukurmeeta Kytömäki-palindromimenu kullakin sivulla tarjoaa. Erikoisia ainakin ovat tarjotut, eivätkä helposti nieltäviä. Maistuvat kyllä niin että tulee kaluttua luutkin:

Ota kuuloke.
Kuuluu paasaus:
sopassa possua,
saapuu luukeko,
luukato!

Loppusanat

Runoilija kirjautui huippuhotelli Anglaterreen, kirjoitti jäähyväisrunonsa "Hyvästi ystäväni, hyvästi!" omalla verellään kuin japanilainen samurai ja hirttäytyi.
Jesenin/ Ville Ropponen / Parnasso 1/2016

Runoilijat ovat kummallisia, herkkiä.
Runot ovat kuin ostoslistoja: yksi substantiivi riittää kattamaan vaikka kuinka suureen asiakokonaisuuden, johtaa loputtomiin mielleyhtymiin. Sanat ovat runoilijasuutarin naskalin piikkejä joilla sielua pistellään, nipistellään, ripistellään - akupunktioidaan.

Hitto! CV
kun ei olisi tullut luetuksi ennakkoon: näyttelijä, käsikirjoittaja, teatteripedagogi, ohjaaja, dramaturgi, runonlausuja, teatteritaiteen tohtori.
Varsinkin tuo teatteritaiteen tri!
Tyrmäsi: ei silloin voi ymmärtää tieteestä kaikkein kauimmaisena olevaa mitattavaa - sielua.
Tohtoreiden mitat tahtovat olla niin toisenlaiset, maalliset, jämptit.

Minä olen pamfletti, Noxboox 2015, on Helka-Maria Kinnusen runokirja. HMK on ollut Kajaanin kaupunginteatterin johtaja vuoden 2016 alusta. Noilla koulutuksilla takuulla langat käsissä.
Vaan miten on sielun hallinnan?

Kenelläpä - (uskomattomalla)!

Hyvin huuhtoo kuitenkin iholle olennaisen runoissa, joita ensi alkuun vierastin, mutta jotka oikeasti hierovat, piikittävät, naskaloivat sielun akupunktiopisteitä. Eeva Kilpi kokosi hienon, naisen, Kuolinsiivouksen. Naisesta puhuu myös Helka-Maria Kinnunen. Rajaa turhaan, sillä ihmisestä on puhe; samalla tavalla huuhtoutuu esille elämänkulku, 'sielunvaellus', enimmän elämän huimuuden ohimentyä, olipa mies eli nainen, male or female.
Eikä mitään kaduttavaa!.?
Vaikka tuntuukin:

Kuin olisi kalastamassa ja ongen päässä olisi pelkkä koho.

Taikka vaikka:

tästäkin kuulaasta kesäaamusta sinun on luovuttava
tästä heleästä päivästä korkein kirkuvin pääskyin
illan pehmeänä punertavasta valosta ....

No johan on aikoihin eletty!
Työelämässä jos vielä olisi, niin voisi harkita poisjäämistä ja elelyä voittojen turvin. Ja jos ei Paratiisissa jo valmiiksi asuisi.

Pensionistimme Onni Rentner on äimän käkenä. Karvaisia kämmeniään taputtelee ja kämmenpohjiaan tuijottelee kuin Päätalon setä, Kummun Kalle. Jatusteleekin pitkät tovit samalla lailla jotta voiko näin hyvä mäihä osua yhen miehen kohalle. Humber Hawk enää puuttuu niin Onnin onni täydellisyyttä hetkisen hipoisi.

Ensin ilmoitti Loiste: "Meillä on sinulle kivoja uutisia: voitit 2 lippua Eliittikisoihin Joensuun osakilpailuun 24.7."
Ja sitten tuli vielä parempaa ilmoitusta, lukumiehiä kun tämä Onnimme on:

"Heippahei,
onnea voitosta :)"

Ensimmäisen eteen ei tarvinnut lonkkaansa nostaa niin jo tärppäsi.
Toinen vaati jo henkistä pinnistelyä, kovastikin jotta runosointu kohdallensa sattuisi. Pisara-blogisti, kirjailija-runoilija Maaria Päivinen näet halusi piristää nimipäiväänsä ja pani lukijansa kilpasille: kuka parhaiten runoilee päivänsankarille, hänelle palkinnoksi uusin runokirja omistuksin.

Aikansa kaaria saaria taaria barbaaria väänneltyään välähti, maalaisen oloinen pankki. Jyvälaari! Sitä eivät muut kekkaa, sen verran aataminaikainen asia, ja mikä perusaarrearkku elämänylläpitäjänä. Tarvekalu.
Sen upotti Onnimme runoon - ja heti oli varma että uppoaisi.
Niin kuin sitten kävikin, kuten yllä mailinpalanen kertookin.

Tuli upea runokirja palkinnoksi ja ikuinen häpeä omasta runosta, joka kuului kokonaisuudessaan näin:
Maaria,
muistutat viljalaaria.

Kun voittoteos on jo ihan toista maata:

Maaria Päivinen, kirjailija, München,radiossa tänään