hikotusta ... sivumerkkejä

Näkyy joku jossain lausuneen liian ronskisti - ja siitäkös metakka!
Vinoilihan tuo pressammekin taannoin venäläiselle kenraalille jotain tyyliin 'vai kävi kenraali pitämässä puheen!' ...

HV
Hj

Näyt käyneen rasvaamassa Theresen huulet, vaan etpäs ottanu kantaa tämän Aleksi-pojan homoheittoon.
Joten otanpa minä.
Käännetäänpä homma toisin päin eli olisko Valavuori saanu futuset jos olis lausunu:
"MEILLE EI HETEROJA PALKATA!"

Mitä HÄH?

tuus
Lennu

Jätin tuon otsikon vaikka asenteelinen onkin.
Enhän otsikoi 'Kun rikas rääsyläisiä lukee' kun Putkinotkoa luen.

Tähän joukkoon ainakaan En halua kuulua. Sitä sen täytyy kuvastaa. Kilhlmanin Ihminen joka järkkyi taitaa edellinen vastaava lukemani teos olla, -70-luvulta! Vai olisiko joku Holappa.
Kaunokirjallisuus on taidetta; taide ei kaipaisi karsivaa ennakkoluuloa, asenteellisuutta. Silti on kova halu irtisanoutua tästä 'muodikkaasta liemestä'!

Tavallaan tykkään, tavallaan en tästä Reinaldo Arenasin (1943-1990) kirjasta Matka Havannaan, jonka kirjan kustantaja, Samuli Arkko, on tavallaan kääntänyt suomeksi, nyt kun neljännesvuosisata on kulunut kirjailijan kuolemasta.

Ajankohtainen on, sillä mikäpä se siellä juonteena esiin pilkistelee jos ei homous. Kuubassa kielletty siinä missä moni muukin asia. Kuten sananvapaus. Vaikka Castro valtaan noustessaan lupasi ummet ja lammet. Hyväpä oli luvata kersantista kenraaliksi ja maan johtoon amerikkalaisten mafiosojen nostaman läpipahan Fulgencio Batistan jälkeen.

- Ei (abstrakti) taide mikään vihollinen ole, ainoastaan kapitalismi ja imperialismi ovat, julisti Castro kuten Anders Ehnmarkin Cuba cubana -raporttikirjasta luimme.

Homoseksuellilla, ja muutenkin toisinajattelevalla, kirjailijalla ei sijaa maassa ollut, joten edessä oli vankila ja 1960 maasta poistaminen (125 000 muun 'hullun' kanssa), aikanaan sitten AIDSiin menehtyminen. Ja kuolemaan saakka voimat imevä taistelu castrolaisuutta vastaan.
Toisaalta Enrique Cirulesin kaltaiset nykykirjailijat löytävät Batistan ajoilta sen varsinaisen pahan lähteen, jonka Fidel joukkoineen tukki pahaa pulputtamasta.

Arenasin ensimmäinen kertomus on pariskunnan vaatetöytäily, amok-juoksu, pitkin Kuubaa koko ajan matkassa epäily että joku ei sittenkään katsoisi heidän hienohelmojaan. Lopulta vuorilta löytyy kuin löytyykin yksi - mies! Mies ottaa miehen, pariskunnan naiselle jää muistelijan osa.

Toinen kertomus on tulevaisuutta (2025), missä Kuuba-pakolainen Ramón Fernández Nykissä ihastuu ja rakastuu Elisaan (Mona Lisa), taulun 'naiseen' ja alkaa seukata sen kaa. Mysteeri mysteerinä pysyy. Vankila ja mutainen loppuhan siitä.

Kolmannen tuomitsi Hesarin kriitikko Rossi täysin, joten se sieltä.
Sujuvasti kerrottu story isän paluusta viidentoista vuoden jälkeen Jenkeistä kotiin Kuubaan.
Satu rakkauden täyttymyksestä.
Näinköhän kumminkaan - isä, poika ja äiti - elivät yhdessä onnellisina elämänsä loppuun saakka?

Jännä kapistus tämä kirja, kaiken kaikkiaan. Ei ihan itsestään selvä.
Siksi jopa suosittelen.