Suhdeklinikka

KYSYMYS: Meillä on kolme lasta iältään 7,6 ja 3v. Itse olen vanhin 5-lapsisesta perheestä ja aina kokenut sisarukset suureksi rikkaudeksi. Olen myös haaveillut että itsekin saisin useamman lapsen, kolme tai neljä. Siitä lähtien kun nuorimmaisemme syntyi olen ajatellut vahvasti että yksi vielä. Yritin jo tuolloin vihjata asiasta miehelleni, mutta mies tyrmäsi keskustelun, koska meillähän oli jo vauva. Matkan varrella yritin joitain kertoja kokeilla kepillä jäätä josko miehen asenne olisi muuttunut, mutta aina sain vastauksen, jonka koin täystyrmäyksenä keskustelun avaukseen. Pahoitin mieleni ja jäin yksin haaveilemaan neljännestä lapsesta. Nyt biologinen kello tikittää. Olemme mieheni kanssa jo 39v. 2kk sitten otin ensimmäisen kerran kunnolla asian puheeksi. Mies koki keskustelun avauksen shokkina, koska oli mielessään kuvitellut että kolme lasta olisi ollut sovittu asia.

Itse koen suurta surua kun mies ei innostunut minun suunnitelmista ja miestä harmittaa kun minä en voi tyytyä siihen mitä meillä on. Viime aikoina suhdettamme on alkanut leimata ilottomuus ja jäykkyys tämän erimielisyyden takia. Miten pääsisimme asiassa eteenpäin?

Annie

VASTAUS: Kiitos viestistäsi! Sitä lukiessa on helppo ymmärtää teidän molempien tunteita, miehesi ja sinun. Olet itse isosta perheestä ja kokenut sisarukset suureksi rikkaudeksi elämässäsi. Lapsuudenperheessäsi on pärjätty taloudellisesti ison lapsijoukon kanssa, joten sinun on helppo luottaa siihen, että tekin pärjäisitte. Olet myös kasvanut siinä touhussa, hälinässä ja vilskeessä, jota monilapsisen perheen elämässä riittää. Miehesi on kasvanut kaksilapsisessa perheessä ja sen myötä rauhallisemmassa ympäristössä. Hänelle teidän kolme lastanne riittäisi mainiosti ja hän saattaa kantaa huolta myös taloudellisista näkökulmista.

Mietin, mistä kaikesta puhummekaan, kun puhumme lapsen hankkimisesta. Joku voi miettiä lapsilaumaa peuhaamassa pihalla ja kokoontumassa aikanaan omine perheineen mummolaan, meidän klaania, joka tukee toisiaan ja pitää yhtä, sisaruutta, joka elämänmittaisena ihmissuhteena tarjoaa aina tukea. Voidaan ajatella myös lähempänä olevia asioita: mahdollisuutta äitiys- ja vanhempainlomaan ja hoitovapaaseen, jolloin voisi itse irtautua hektisestä työelämästä ja mahdollistaa kaikille lapsilleen vanhemman läsnäoloa kotona. Sisaruksista on myös seuraa toisilleen, joten vanhempien työmäärä ei kasva suoraan lapsilukuun verrattavalla tavalla. Lapsen hankkiminen voi joskus antaa myös lisäaikaa miettiä omia tulevaisuuden suunnitelmiaan ja pohtia, mitä oikeastaan haluaa elämältä. Lapsi merkitsee tulevaisuutta ja toivoa: näiden pienten kautta katson elämässä eteenpäin. Heidän ja seuraavien sukupolvien kautta minunkin elämäni saa merkitystä. Ehkä lapsi myös toteuttaa elämässään jotakin, johon minulla ei ollut mahdollisuutta tai joka minulta on jäänyt kesken. Lapsen hankkimiseen liittyy aina itsekkyyttä, on kyse minun halustani saada lapsi ja toiveista, joita lapseen sijoitan. Tässä ei ole mitään väärää, on vain hyvä pohtia omia motiivejaan ja tulla enemmän tietoiseksi sitä, mitä kaikkea lapsi minulle edustaa.

Entä mistä kaikesta puhumme, kun lapsimäärä riittää? Ehkä tarpeesta saada jo levätä ja elää helpommin, kun pikkulapsivaihe alkaa olla ohi. Mielessä välkkyy mahdollisuus parisuhdeajasta kahden kesken oman rakkaan kanssa. Toki hellyyttä ja seksuaalista virettä on mahdollista ylläpitää pikkulapsivaiheessakin, mutta saahan aikuisten välinen läheisyys enemmän tilaa lasten kasvaessa. Väsymys hellittää, ja se näkyy kaikessa, työssä, parisuhteessa ja vanhempana jaksamisessa. Haluan olla riittävästi läsnä näiden lasteni elämässä enkä hankkia lisää. Voin katsoa myös tulevaisuuteen ja toivoa meille kahdelle aikaa aikuisten lasten vanhempina, vapaina toteuttamaan ihan omia toiveitamme ilman yhä pitenevää ajanjaksoa, jolloin meillä on alaikäisiä ensisijaisesti huomioitavina. Entä miten terveys kestää ja töitä riittää?

Tässä laukkasivat omat mielikuvani lapsen hankkimisen puolesta ja sitä vastaan. Teillä on omia, ehkä ihan toisenlaisia mielikuvia. Minusta olisi hyvä, jos ottaisitte ne kaikki puheeksi keskenänne. Osa niistä perustuu käytännöllisiin asioihin, osa tunteisiin. Näinhän on kaikkien elämän valintojen laita auton vaihtamisesta alkaen: keräämme faktoja, mutta suodatamme niitä tunteidemme kautta. Antakaa siis keskustelussa kaikkien mielikuvien lennellä aina pienistä, paljaista varpaista tassuttelemassa keittiön lattialla aikuisten viipyileviin aamukahveihin sanomalehden kera. Puhukaa realiteeteista myös: rahasta, jaksamisesta, ajankäytöstä.

Tällä hetkellä olette omien lapsuudenperheittenne elämään verrattuna keskivaiheilla: Kahden ja viiden lapsen keskiarvo olisi 3,5. Olette siis molemmat joustaneet omista lähtökohdistanne. Uskon, että teillä on kykyä keskustellen hakea ratkaisu, johon molemmat voivat sitoutua. Viestistäsi nousi mielikuva siitä, että perheessänne on paljon hyvää ja toimivaa. Arvostakaa sitä ja iloitkaa siitä!

Päivi, perheneuvoja

KYSYMYS: Olen 34-vuotias nainen. Haluaisin kovasti perustaa perheen ja saada oman lapsen. Alan olla jo sen ikäinen että nyt viimeistään olisi lapsia alettava tekemään jos niitä haluaa saada. Mieheni ei suostu edes yrittämään raskautta. Hänen mielestään hän ei ole vielä valmis isyyteen. Hän kokee ettei osaa olla isä lapselle, koska on itse joutunut kasvamaan ilman isää. Lisäksi hän pelkää että lapsi alkaisi muistuttamaan hänen joitakin sukulaisia joista hän ei pidä, ja hän alkaisi inhoamaan tästä syystä myös omaa lastaan. Vaikka olen kuinka yrittänyt kertoa hänelle miten tärkeää minulle olisi se että voisin tulla äidiksi, niin hän ei vaan tunnu ymmärtävän. Hänen mukaansa olen itsekäs halutessani lapsia, koska ylikansoitettuun maailmaan ei saisi tehdä enää yhtään lisää ihmisiä.

Olen uhannut häntä erolla, vaikka tällä hetkellä tuntuu etten haluaisi erota. Suhteessamme on niin paljon hyviä asioita, mutta en tiedä miten kauan jaksan enää odottaa että hän olisi valmis. Olen ymmärtänyt että hän olisi valmis jopa eroamaan minusta ennemmin kuin ryhtyisi isäksi. Pitäisikö sitä vaan lähteä eri teille vai miten saisin mieheni muuttamaan mielensä lapsiasiassa? Tiedän että tämä tilanne jatkuessaan tekee minusta aina vain surullisemman ja katkeran.

Ninnukka

VASTAUS: Kiitos viestistä. Kuvamaasi tilanne on epäilemättä todella hankala, koska lapsen saamisen yrittämisen tai yrittämättä jättämisen suhteen on vaikea löytää mitään järkevää kompromissia. Viestisi perusteella teillä molemmilla on painavat syyt olla lapsiasiasta sitä mieltä, mitä olette.

Minulle jäi hieman epäselväksi, onko miehesi jollain tavalla valmis harkitsemaan (tai muuttamaan?) mielipiteitään vai onko hänen kantansa jo ns. kiveen hakattu? Yhtäältä kirjoitat, että miehesi ei ole vielä valmis isyyteen ja toisaalta, että hän on valmis eroamaan sinusta ennemmin kuin ryhtyisi isäksi - tavoitan tässä tietynlaisen sävyeron, kuinka ehdoton mielipide miehelläsi on asiasta - mikä siis on miehesi näkemys asiaan vai vaihteleeko se? Miehesi syyt sille, ettei hän halua lapsia liikkuvat monella tasolla: ainakin hän näyttää aidosti pelkäävän, minkälaisia tunteina mahdollinen lapsi hänessä herättäisi ja, ettei hän kykenisi rakastamaan lastaan toivomallaan tavalla, vaan saattaisi jopa inhota tätä. Lisäksi miehesi näkee lapsen hankkimisessa eettisiäkin ongelmia. Sinänsä vastuullisen tuntuista pohdintaa ja merkki siitä, että hän ottaa lapsiasian mitä ilmeisemmin hyvin vakavasti.

Mietin sitä, näkeekö miehesi mitään hyvää siinä ajatuksessa, että hän olisi isä? Ja voisiko hänessä oikeasti olla ne ominaisuudet, joita vaaditaan riittävän hyvään isyyteen, vaikka hän on itse joutunut kasvamaan ilman isää ja omat sukulaiset ovat ilmeisesti aiheuttaneet hänelle monenlaista pettymystä? Miehesi syvimpiä tunteita on kuitenkin aika vaikeaa lopulta lähteä arvailemaan viestisi perusteella. Mutta niin kuin totesin, niin onko hänen näkemyksissään mitään joustovaraa? Haluisiko hän puhua mahdollisesti lisää epävarmuuksistaan ja peloistaan, jotka liittyvät isyyteen ja saada sinulta siihen tukea ja ymmärrystä? Jos miehesi ei todella halua lapsia missään olosuhteissa, niin sitten sinun on varmaan vakavasti pohdittava, kuinka tärkeänä pidät mahdollisuutta saada lapsi ja voitko silti rakastaa miestäsi ja elää hänen kanssaan, jos ette saisi yhdessä lapsia? Viestisi perusteella vaikuttaa siltä, että sinun on aika vaikeaa antaa tässä asiassa periksi ilman, että tulet surulliseksi ja katkeraksi. Mitä sinun pitäisi tietää lisää tai mitä pitäisi tapahtua, että voisit saada lisävarmuutta oman päätöksen tekemiseen?

Toivottavasti asiat selkiytyvät!
perheneuvoja Juha

Olen 26-vuotias nainen, naimisissa ulkomaalaisen 32-vuotiaan miehen kanssa. Olemme olleet yhdessä kolme vuotta, johon on sisältynyt paljon kriisejä: työttömyyttä, mieheni muutto Suomeen ja vaikea sopeutuminen ja näistä vaikeuksista puhjennut masennus. Viime vuosiin on mahtunut ihania hetkiä, lämpöä, hellyyttä, hassuttelua ja rakkautta -- mutta niistä huolimatta lähes koko alkutaivaltamme ovat varjostaneet nämä suuret ongelmat.

Suhteessa on muitakin vaikeuksia ja ongelmia (enimmäkseen tunteista puhumiseen ja ajankäyttöön liittyviä), minkä takia varmasti eroa mietinkin. Mieheni sopeutuminen Suomeen on myös ollut äärimmäisen hankalaa, emmekä luultavasti olisi jäämässä tänne, jos hänen kanssaan yhteiselämää jatkan. Ei ole kuitenkaan mitään takeita siitä, että ulkomaille muuttaminen auttaisi häntä, ja toista samanlaista vaikeaa masennuksen riivaamaa maahanmuuttokokemusta en jaksaisi kokea -- varsinkin, kun tällä kertaa myös minä tarvitsisin tukea, ei pelkästään hän. Jos kaikki olisi aivan täydellistä, uskoisin olevan helpompaa tyytyä ihanaan elämään ihan kaksistaan. Mutta nyt tulevaisuus vaikuttaa kaksin jo valmiiksi olevan täynnä haasteita ja luopumista, en usko suhteen kestävän jos luovun vielä lapsihaaveistakin. Mieleni on mietteistä raskas.

Nainen, 26v
Hei

Kerrot suhteestasi, jossa näet paljon hyvää ja tärkeää, mutta myös suuria haasteita. Melkein koko yhdessäolonne ajan olette eläneet miehesi vieraaseen maahan sopeutumisen ja masennuksen ympärillä. Nyt kun tilanne on hänen kannaltaan parempi, on sinulle tullut tilaa miettiä suhteenne asioita myös omalta kannaltasi. Huomaat, että sinulla on haaveita, jotka eivät käy yksiin miehesi ajatusten kanssa, suurimpana niistä toive lapsista.

Suhteen alussa ei useinkaan ole ensimmäisenä mielessä yhteiset lapset. Silloin on "vain me kaksi", johon ei kolmatta vielä mahdu. Se on tärkeä vaihe parisuhteessa, silloin luodaan perustaa yhteiselle tulevaisuudelle, kun tankataan toisen läheisyydestä. Nyt kun olette olleet jo useamman vuoden yhdessä, tulee väistämättä eteen kysymys, saanko minä olla minä tässä suhteessa, tulenko hyväksytyksi toisen taholta omine tarpeineni ja toiveineni. Olet pohtinut omia tunteitasi terapiassa ja alat nyt olla paremmin selvillä siitä, kuka olet sekä mitä haluat elämältä ja parisuhteelta. Onko käynyt niin, että olosuhteiden sanelemana miehesi tarpeille on suhteessanne ollut enemmän tilaa jo alusta asti? Nyt olette uuden haasteen edessä, kun on sinun vuorosi tuoda omat toiveesi esille. Mahtuvatko ne osaksi suhdettanne? Tuletko riittävästi kuulluksi ja nähdyksi miehesi taholta? Kerrot, että ymmärrätte täysin toistenne näkökannat. Kuitenkin yhteiset keskustelunne jättävät sinut ahdistuneeksi, koska niiden lopputuloksena sinä koet joutuvasi luopumaan niin paljosta. Kerrot, että suhteessanne on paljon muitakin ongelmia kuin eriävä käsitys yhteisistä lapsista. Oletteko pystyneet puhumaan näistäkin asioista kaikessa rauhassa? Oletteko riidelleet ja jos olette, miten se on sujunut? Onko riita päättynyt molempien kannalta riittävään kompromissiin?

Pariterapia osaavan terapeutin johdolla voisi auttaa teitä pohtimaan suhdettanne. Siellä voisi käsitellä kipeitä asioita, kuten miehesi ikävää kokemusta kasvuperheestään. Sinun kokemuksesi on päinvastainen, ehkä se voi auttaa miestäsi näkemään, että elämä voi mennä toisinkin. Ikävät varhaiset kokemukset eivät välttämättä toistu elämässämme. Muutoksen eteen on kuitenkin tehtävä töitä. On opeteltava puhumaan tunteista, on voitava sopia ajankäytöstä molempia tyydyttävällä tavalla. Tärkeää on myös opetella riitelemään rakentavasti. Molempien on tultava toista puolitiehen vastaan: mitä se tarkoittaisi suhteenne haastavien kysymysten kohdalla? Vaikka teillä on hyvä keskusteluyhteys, sitä voi aina parantaa ja kolmannen osapuolen mukana olo voi auttaa teitä näkemään asioita uudesta näkökulmasta ja ratkaisemaan suhteenne solmukohtia. Pariterapiassa tulee yhdessä arvioiduksi myös se, mikä on suhteenne tulevaisuus.

Parien kanssa työskentelyyn erikoistuneita terapeutteja löydätte joko yksityiseltä puolelta tai esimerkiksi lähimmästä kirkon perheasiain neuvottelukeskuksesta.

Toivon sinulle voimia ja viisautta toimia myös itsesi huomioon ottaen

Perheneuvoja Pirkko