Älä vaan myönnä mitään, vahingossakaan

Sanoja, lisää sanoja ja jossain vaiheessa ihan liikaa sanoja. Niin paljon ja niin liikaa, että ilmenee ristiriitoja ja epäjohdonmukaisuuksia aikaisempien ja myöhempien sanomisten välillä.

Lisätään sekaan vähän väitteitä, oletuksia ja faktoina esitettyjä luuloja. Mikäli sekään ei riitä, voi aina kokeilla pippurista hyökkäävyyttä dissauksen ja sarkasmin muodossa. Asioista voi puhua asiantuntevasti tietämättään niistä juuri mitään, heitellä mutua sinne tänne ja osoitella syyttäjänsormella kaikkialle paitsi itsensä tai peilin suuntaan.

Jossain vaiheessa soppa alkaa haista niin pahalle, että siitä haluaisi perääntyä, muttei voi, koska silloin joutuisi syömään sanansa ja sekös vasta kismittäisi, kun pitäisi julkisesti myöntää olleensa väärässä - onhan se helvetin hankalaa, kun muutenkin on taas kerran yksin koko ilkeää maailmaa vastaan!

Joinakin päivinä on vaikea uskoa ihan fiksun ihmisen suusta tulevaa ääntä tai näppikseltä irtoilevaa tekstiä tämän omaksi tuotoksekseen. Mikäli kuitenkin näkemäänsä uskoo todeksi, on edessä uudelleenarvioinnin paikka.

Seuransa on hyvä valita tietoisesti.