- Karju mieheksi!
Juuselako vai Eskolako se oli joka tuolta Kiinasta asti karjui ja hehkutti miesten miestä, jotain juoksijaa ja hänen urostekoaan MM:issä.
Miehet barrikadeille! komennan minä. Häväistä nyt noin sikamaisesti miestä.
Uskaltaskohan nuo hehkuttaa vastaavasta naarasteosta: - Melkonen emakko!
Sikamaista. Saattas tasa-arvovaltuutettu ja lauma muita loukkaantuneita kanasia puuttua peliin.
No ei minulla nyt muuta.
Pittää keskittyä kuuntelemaan, pian Utriaisen Sannukka kiskasee keppinsä etäs, josko kuultas kummia.
tuus Lennu
Sitähän minäkin että kyllä Lennu herää kun urheilusta on kysymys!
Mies pyöreäpää vaiennut huhtikuulta.
Ketunhäntä kainalossa pärisee, sanon minä: tuolla luonteella viis välittää miksi ketäkin kutsutaan.
Vaan onhan muutos aina mahdollinen - humaanimpaankin suuntaan.
Paratiisieläjä Onni Rentner on poistunut Paratiisista.
Kylillä kerrotaan, että hänet nähtiin pyöräilevän varhain lauantaiaamuna kylille päin, ohittamassa kiireen vilkkaa senkin kirkkkotienoon rumistuksen ja jatkavan menoa osuuskaupan ohitse.
Suuri hämmästys levisi tapahtuman takia kaikkialle: Eevan temppuako oli ruoja toistamassa?
Mehän tiedämme että parturissa hän vain käväisi, tukkaansa lippuuttamassa; oli suittava itsensä kuomeneen mikäli ne suunnitelmat yliopistoon hakeutumisesta onnistuisivat, siksi olisi siistiydyttävä ja muututtava ihmisen näköiseksi.
Mutta mutta.
Siinä pukilla istuessaan leikkaaja ojensihe hänelle aamuisen IltaSanomat, 22.08.2015, ja pöyristyneenä miehemme luki ja lukee kohtaa missä sotavangiksi jäänyt Ahti Jokinen, nyt ysiykkönen, kertoo tarinaansa:
- Meinasivat ampua minut. Pistivät mäntyä vasten ja kädet selän taakse ja liikkuvat olivat jo takana, kun siihen tuli upseeri sanomaan, ettei tätä miestä ammuta.
Edessä oli vankileiri Tsherepovetshissä Keski-Venäjällä.
Edessä myös nälkäkuuri.
Lehti kertoo ja Onni lukea tankkaa, miten perunannostoaikaan saksalaisvangit syödä ahmivat suoraan pellosta raakoja mukuloita.
- Tulivat kokonaisina pois kun olivat tarpeillaan, me pesimme ne, litistimme, lämmitimme armeijan purkeissa ja laitoimme sekaan pihlajanmarjoja ja lehtiä. Syötiin sitten se mössö.
- Varsinainen paskanmarjat-kurmetti! on OR huulta heittävinään parturille ja möläyttää vielä päälle karkean pilan: - Varsinaista jälkiruokaa, peräruokaa kuten täällä pruukataan sanoa.
Onni voi oikeasti pahoin.
Hän kiirehti pukilta poispääsyä ja katui syvästi ihmisten ilmoille tulemistaan. Hittoako näiden pariin päätänsä seinään lyömään jne.
Näinköhän odotettavissa on, ettei hän niihin yliopistoihin enää halajakaan?
Mikset lentäisi - yltöhollille!
Kaunis kaunis kaupunki - ja siisti. Historiallinen, silti elävä.
Istumme katukahvilassa, leikkeillä, emmekä maksa itseämme kipeiksi: alle 20 euroa kahdelta olueineen. (Helsinki-Vantaan restauranttori myi saman satsin samalla hinnalla, tosin ilman ruokaa! Kiskuri!) Zloteilla maksamme, vaikka seiväshyppääjä Władysław Kozakiewicz aikoinaan tallasi zlotyt miltei seiväskuoppaan taaloihin nähden: "Zloteilla ei saa maailmalla eikä Puolassa mitään, dollareilla saa mitä vaan - myös Puolassa."
Ilmankos loikkasi sittemmin Länsi-Saksaan mestaruuksia voittamaan.
Ilta on hämärtynyt, kolmikymmenasteisen päivänpaahdon jälkeen yhä kahdessaviidessä jököttää mittari.
Kolmeen päivään emme ole poliisia nähneet, nyt kadulla kävelemässä useampikin. Minnehän kummaan se kadunkulmassa syömään houkutellut mies oli meidät johdattanut? Ei tämä syrjässä ole, keskusaukio muutaman kivitalon takana. Terasseilla kadun molemmin puolin muitakin ruokailijoita.
Stolarska on lähetystöjen katu: - USA, Venäjä, Saksa, Ukr.... selvittää opas seuraavana päivänä, - Hyvässä suojassa ja valvonnassa olette istuneet.
Kaupunki on kuin Praha, eikä ainakaan vähemmän tutustuttavaa. Lähellä Zakopane/Tatra 100 km. Ja sitten tietenkin 50 kilometrin päässä
Se Vapauden Portti: Arbeit mach....
Auschwitz-Birkenau.
Hyi helvetti!
Matka katkeaa, kertomus Krakovasta tähän.
Etten sanoisi: kuin veitsellä leikaten. Pihvi pöydässä, ajatukset uuneissa.
Näin sen näin - joku toinen haluaa nähdä sen, kumma kyllä, toisella tavalla, epäilevämmin, ties armahtavammin?
Räksän pesille ennen vanhaan mentiin, joskus ilmakon kanssa. Siis siihen aikaan kun melkein kaikki mukava nykyisin kielletty oli sallittua.
Nyt pesille saavat mennä vain pesiksen pelaajat - ja vaikka syöksymällä!
Eilen piskuisen itäsuomalaisen kylän valloittivat lapualaiset, kävivät kyytiä antamassa, viinijärveläisiä vikisyttämässä. Niillä naisilla oli liike hallinnassa. Jo ensimmäisellä sisävuorolla, tuskin katsojat olivat pyllyllensä paikkaa löytäneet, pommittivat nämä nelinkertaiset suomenmestarit vastustajan maanrakoon: 9-0!
Ja kohta jo 10-0.
10-0!
Lapuan varsinainen liike oli jalkautunut joukolla Viinijärvelle!
Hävisi eli voitti: paskatko siitä!
Kesän jälkilämpö helli tienoita, reippaita urheilevia nuoria naisia oli kiva katsella ja yllättyä, onko todella näin tervettä nuorisoa verkkareissa ihan oikeasti olemassa.
Terveellistä, ihailtavaa!
Eikä se peli ole niin kuin ennen halventavasti sanottiin: yksi lyö ja muut juovat limonaadia.
Kaikkea muuta.
Eikä se peli sotaisaakaan termeistä huolimatta ole, vaikka Itkos-Jukka runoileekin maanmainiossa urheilurunokirjassaan Laulavat lenkkitossut:
Pesäpallo on Suomen kansallispeli.
Pihkalan Tahko sen kehitteli,
sellaisen vähän
sotaisenkin kaavan:
jos joku ottaa kopin
juoksija saa haavan.
Ei siinä tuupita, ei rähistä, ei tapella niin kuin jossain lätkäpelissä, sillä tämä on älykköjen peli, jossa käytetään pullistelun sijasta älyä vastustajaa jujutettaessa.
Kosketus palloon silmiä hivelevää ---
No se pauhaava musa.
Sille kai ei mitään voi, siitähän jo mökämusiikki-Heikinheimokin turhautuneena kirjoitti Mätämunan muistelmissaan. Siitäkin.
___
2016
yllättäen paremmin: 1-2 (6-1, 2-3, 2-0)!
Lapua sentään myös vuoden 2015 mestari.
Muistatte vielä Onnin? Onni Rentnerin.
Yhden onnellisimmista kansalaisista maan päällä, oikea paratiisilainen, joka Paratiisiksi kutsuu asuinpaikkaansa. Onnin pääasiallinen onnihan on johtunut siitä, ettei töihin ole enää tarvinnut kampeutua; niinpä maanantaiaamut ovat olleet kaikkein suloisinta aikaa kaiken suloelämän keskellä.
Vaan nyt ovat haalistumassa, miesparalta, pahat muistot työelämästä ja vain mukavimmat työnhetket pukkaavat pääkoteloon. On käymässä kuten aikoinaan armeijan kanssa: tämän kun taaksensa saa jättää, niin osaa elämästä ja vapaudesta rinta röyheänä nauttia.
Nyt hyvä jos muistaa armeijassa olleensakaan!
Nyt on mies ottanut selvää, tuon Hölmölä-jutun luettuaan, kuinka päästä nauttimaan tuonkaltaisesta hauskuudesta. Sillä sitä lajia tuntuu koko ruumis kaikkine ajatuksineen olevan tulvillaan. Eipähän hänellä hätää, kekseliäällä ihmisellä. Onni on vankasti ajassa mukana, tabletit dosetissa ja silleen. Kun aikansa kuuklettaa ja kuuklettaa, niin löytää kuin löytääkin Hölmölän Sanomat -sanomalehden verkkopainoksen. Siitäkös sitten ilo irtoaa sekä suuri helpotus ja huokaus. Samaisessa HS:ssä seisoo parahiksi ilmoitus, jotta Hölmölän yliopistoon (Bemböle universitet) haetaan oppilaita ensimmäiselle vuosikurssille ynnä vaihtoehtoisesti, jos opiskelijaksi ei satu pääsemään eikä sisään livahtamaan, on mahdollista hakeutua rehtorin virkaan.
- Simsalabim ja sinne!
Innoissaan on Onnimme mahdollisesta uudesta mahdollisuudesta, joka on avaava Onnin uran uuteen kiitoon.
Eipä aina tiennyt kummatko siinä niitä nenästä vedettäviä höyniä: mekö vai hekö?
Hauskaa silti oli.
Ja onhan näitä samanlaisia asioita tapahtunut muuallakin kuin Hölmölässä, esim. Ämeriäkkylässä. Niin tietysti tuo Attendo-käkönen ja tuo sähkökoppi ja tuo ... leegio muita typeryyksiä ihan jo luottamusmiesten ja viranomaisten siunauksella.
Päälle nämä omat ja naapureiden tosiasiat.
Niin kuin kengänostolla kysymys: - Minkä väriset nää keltaset kengät ovat?
Tai ykskin tuttu mies kun oli tielllä rantoja kohti kävelemässä täysinäinen vesisanko kädessä läikkymässä, niin piti aivan pysähtyä kysymään jotta 'minnekä matka?'. - Venettä oon menossa pesemään.
Että pitikin pysähtyä vielä tuotakin kuulemaan, itestään selevää asiaa!
Niin eivät ne sitten oikeiden hölmöläisten jutut päässeet yllättämään. Ne peiton ja laudan jatkamiset, oven vahtimiset, laskutehtävät eivätkä muutkaan kommervenkit. Vaan uskottavimmilta tuntuivat kuin nuo omakyläläisten touhuamiset.
Mutta niitäpä esittivätkin ammattiteatterilaiset Maarianvaarasta Kaavilta. Niillä on taito hyppysissä pitipä sitten esittää Putkinotkoa tahi Rakkaita Hölmöläisiä.
Mimiikka tosi vahvaa koko porukalla.
Varsinainen virtuoosi oli se Nikke, Sarkkis-Tero, selvitellessään hölmöilyjä, omia ja toisten.
Pää - Tero Sarkkinen. Jalat - Kalle Pulkkinen. (kuva Pentti Sormunen)
Tyhjä takki eilisestä, parin päivän päästä vähän apeutta ilmassa. Tiedän tiedän, kokemuksesta vanha kona.
Kaipaat lääkettä ensiapuun?
Sellainen on olemassa.
Eli kipaiset, heh!, jäykillä jaloillasi huomenna kirjastoon, tai tänään kirjakauppaan - onko sellaisia vielä olemassa? - ja hommaat itsellesi kirjan, jonka on kirjoittanut Kari Hanhisuanto ja jonka nimi on Maraton - alemmalta otsikoltaan eli 1053 askelta per km ja alimmalta 42195.
Että osaa jätkä vedättää!
Martti-psykologi töytäilee ja poukkoilee ajatuksissa sanoissa ja töissään, siis siinä juoksemisessa, sinne sun tänne - välillä uskottavasti, välillä uskomattomasti.
Hyvä jos lukija psykologin, tai kirjailijan kuinka vain, kelkassa eli perässä pysyy.
Milloin aivan dillenä pitää koko tekstiä ja tekstin tekijää, siis lukija, milloin varsinaisena neron väläyttäjänä.
Näkee kyllä että oo on, maratoneja on kirjailija taivaltanut. Ei juoksematon voi maratoonarin nuppiin asettua, on se sen verran sekava se nuppi, siis juoksijalla.
Siellon polliisia jos rosmoakin liikkeellä kimppuun hyökkäämässä, niin kuin se pahainen piskikin. Romantiikkaa leijuu ilmassa sakeana ihanan Annelin muodossa jos muutakin tuoksua. Housut kuralla ja pissiä juomapullossa ... ja totinen kilpaveikka käynnissä työtoverin pään menoksi.
Aivan mahotonta vipinää!
Kunnes selviää totuus romaanin viimeisellä sivulla: äkkää tulleensa ikään kuin höynäytetyksi, siis lukija - melkoinen ketunnahka tai -häntä kainalossa tekijällä.
minkä tahansa voimakkaan psykedeelin/hallusinogeenin tuottama kokemus, käytetään yleensä voimakkammista huumeista (LSD, sienet, DMT, Peyote jne.) mitkä vievät käyttäjän ns. matkalle.
Veroparatiisimatkalla tuo kokemuksen komeus on kaksinkertainen!
Aseta tavoite! Älä jää toivomisen varaan! Ota ensimmäinen askel!
Sitoudu.
Ota vastuu.
Ymmärrä, että kaikki on itsestä kiinni. Muiden syyttäminen on tekosyy. Jos asia ei toimi: katso peiliin!
"Kuulostaa tosi simppeliltä", ihmettelee huippupikaluistelija, kristitty räppäri Mika Poutala itsekin jakamaansa reseptiä kirjassaan Mitä menestyminen vaatii? Saati sitten lukija.
Noilla neuvoin ainakin Poutala itse on päässyt tavoitteisiinsa, melkein.
1. Omakotitalo (oma perhe).
2. Osallistuminen olympiakisoihin urheilijana. Torino 2006 (500 m: 22. ja 1000 m: 26.)
Melkein: Vancouverissa 2010 - 500 m: 5:s. Vaivainen vaaksa palkintopallille!
"Neljä sadasosaa erottaa minut mitalista, eli noin 30 cm matkassa mitattuna." "Kun pääsen pukuhuoneeseen murrun täysin. Itken kuin pieni lapsi, jolta on varastettu tikkari. Tai todennäköisesti aika paljon enemmän." Vaikka se on vain urheilua: "mutta siinä on valtava määrä tunnetta mukana."
Harvinainen tilaisuus päästä huippu-urheilijan pään sisään avoimen Mika Poutalan, yhä huipulla luistelevan, avoimen kirjan kyydissä.
Helppo lukea, helppo ymmärtää.
Vaan toteutapa!
Vaikka ohjeet rautalankamaisen yksinkertaiset.
Ottaa aikaa, vaatii liikaa kärsivällisyyttä koluta joka porras?
Mutta helpotus, helpotus: "Et elä unelmaa vasta silloin kun saavutat sen, vaan silloin kun tavoittelet sitä."
Eikä menestyminen siis välttämättä, kuten alussa ounastellaan, tarkoita laakkostumista tai buffetoitumista, siis vaurastumista, vaan jotain aivan muuta: "Ennemmin menestymisen voisi rinnastaa
onnistumiseen
ja joissakin tapauksissa jopa kiitollisuuteen ja tyytyväisyyteen."
Vielä ei ole talvirenkaiden vaihtopakko -
ja tilaisuus kitkarenkaista tosi kaukana. No mikäs, mikäs sitten?
***
**
*
Lycka till!
Eilen
vihittiin sukulaisia
- ootettavissa mukulaisia?
Morsian soma, mies pitkä
- hitsautuivat kuin mitkä!
*
**
*** 20 ja 15 tai 15 ja 20
Siinä raikuilun vuoden 2015 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi, saa ja pitää lipsahtaakin. (Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin kutsuttu, on perussuomalaista prepostelurunoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)
