Suhdeklinikka

Ahdistaa. Olen 27-vuotias ja mieheni muutaman vuoden vanhempi. Naimisissa ollaan oltu nyt neljä vuotta ja viimeisen vuoden olen pohtinut, miksi olemme yhdessä, sillä olemme täysin erilaisia ihmisiä. Olen kouluttautunut unelma-ammattiini ja suhtaudun työhöni lähes intohimoisesti, mutta mieheni ei ole löytänyt elämälleen suuntaa. Minä haluaisin seksiä, mies ei ollenkaan. Minä ilmaisen itseäni puheella, hän mököttämällä. Minulla on paljon ystäviä, miehelläni ei juurikaan. Minä luen paljon, miestä kirjallisuus ei kiinnosta. Esimerkkejä löytyisi satoja.

Olen turhautunut, kiukkuinen, pettynyt, peloissani ja valmis eroamaan, jos tilanne ei parane, sillä näin en enää pysty jatkamaan. En halua olla itseäni vanhemman miehen äiti. Soitin seurakunnan perheneuvontaankin, josta kehotettiin soittamaan viikoittain ja kyselemään jonotilannetta. Ilman apua emme saa puhuttua. Olen kertonut miehelleni erohaluistani ja hän meni palasiksi. En tiedä kannattaako edes yrittää, kun minulla on koko ajan paha olla, onko meillä mitään toivoa?
Nainen, 27

Hei!

Kiitos viestistäsi. Hyvä, että kirjoitit. Tilanteesi kuulostaa tosi kurjalta. Mietin, kirjoititkohan sitä jonkun erityisen synkän mielialan vallassa vai koetko noin jatkuvasti?

Kerroit monia asioita, joissa olette erilaisia. Jos tekisit listan niistä asioista, jotka ovat teille yhteisiä, minkähänlainen siitä tulisi? Joskus on hyvä mielessään tai ihan paperilla asettaa suhteen positiiviset ja negatiiviset asiat ikään kuin vaa'an kahteen kuppiin. Miten kupit asettuvat? Jos negatiivisten asioiden kuppi painaa selvästi enemmän pysyvästi, on ihan aihettakin miettiä muutosta.

Osaat eritellä hienosti tunteitasi. On ihan ymmärrettävää, että olet turhautunut ym. Mietit eroa, mikäli tilanne ei tästä parane. Voisit pohtia ihan konkreettisesti, mitä se tilanteen parantuminen tarkoittaisi. Millaisia muutoksia toivot ja tarvitset? Mihin itse olet valmis? Miehesi voi olla helpompi saada kiinni siitä, mitä tarkoitat, kun kerrot hänelle selkeitä muutostoiveita.

Miehesi selvästikin on tyytyväisempi suhteeseenne. Voi olla, että avioliittonne tällaisenaan on hänelle ihan hyvä. Koska eropuheesi olivat hänelle niin suuri järkytys, hän ei selvästikään ole nähnyt sinun pahoinvointiasi. On tärkeää, että kerrot hänelle näitä samoja ajatuksia, joissa tässä kirjoitit. Olisi hyvä, että miettisitte molemmat millaista elämää ja minkälaisessa parisuhteessa haluatte elää. Ja sitten arvioikaa realistisesti sopivatko toiveenne yhteen.

Toivottavasti olet soittanut uudelleen sinne perheneuvontaan. Soita taas. Aikoja vapautuu ja joku niille aina pääsee. Aloita keskustelu jo kotona tai kirjoita kirje tai sähköposti, jos se tuntuu helpommalta. Tärkeintä on, että ryhdyt tekemään jotakin tilanteen muuttamiseksi.

Toivon sinulle sellaisia muutoksia elämääsi, että sinulla olisi taas hyvä mieli ja iloa ja rakkautta elämässäsi!

perheneuvoja, Paula

Sain eilen tietää, että miehelläni on ollut suhde toiseen naiseen useamman kuukauden ajan. Olen tällä hetkellä todella ahdistunut, työnteosta ei tule mitään, mutta en uskalla ajatella sairaslomaa. Kyyneleet vain vuotavat.

Kiitos edes pienestä avusta jo etukäteen.

Hyvä kysyjä!

Kiitos viestistäsi. Kirjoituksesi oli sen verran suppea, että joudun vastaamaan sinulle ehkä hieman persoonattomasti, mutta toivottavasti saat siitä jotakin ajatuksen aihetta. Samalla viestisi oli lyhykäisyydessään hyvin puhutteleva ja kertoo ehkä ensi shokista. Kuvailemasi reaktiot ja tunteet vaikuttavat normaaleille järkyttävässä tilanteessa, kun jokin mihin on uskonut ja luottanut pettää. Kuvailet tunnelmaa, kuin matto olisi vedetty jalkojen alta.

Kysyt miten pitäisi edetä ja miten keskustella miehesi kanssa. Tuntuu, että olet lähtenyt etenemään juuri oikein ja hyvään suuntaan: 1) otat tunteesi vakavasti ja suostut elämään niitä 2) lähdet hakemaan apua ja tukea vaikeassa tilanteessa ja 3) muistat myös lapset. Suosittelen jatkamaan tällä linjalla. Eli.

On tervettä kohdata omat tunteensa sellaisina kuin ne eteen tulevat. Arvosta niitä. Ne ovat tärkeitä viestejä sinulle paitsi omasta voinnistasi myös suhteenne merkityksestä sinulle. Onko sinulla ketään läheistä ystävää, jolle voisit purkaa päällimmäisiä tuntemuksiasi? Toivottavasti voit lähipiiristäsi saada tukea ja luottamuksen siihen, että et ole tapahtumien pyörteessä yksin. Ehkä jollekulle muullekin on joskus käynyt samoin ja voit saada ymmärrystä.

Toisaalta voimakas reaktiosi kertoo suhteenne merkityksestä sinulle. Uskottomuuden ei automaattisesti tarvitse merkitä suhteen rikkoutumista tai sen laadun lopullista heikkenemistä. On teistä kahdesta kiinni mitä suhteellenne teette. Oma kokemukseni on, että uskottomuuden voi kääntää omaksi ja parisuhteen hyödyksi, mikäli molemmat sitoutuvat suhteen avoimen tutkimiseen, havaittujen ongelmien myöntämiseen ja käsittelyyn sekä luottamuksen uudelleen rakentamiseen. Tämä ei kuitenkaan tapahdu hetkessä tai helposti. Se vaatii paljon yhteistä keskustelua, tunteiden kohtaamista ja vastaanottamista puolin ja toisin, uskoa muutoksen mahdollisuuteen ja yhteistä surua siitä, mikä on menetetty. Luottamus rakentuu avoimuudelle ja sanojensa mittaiselle toiminallelle hitaasti, mutta se on mahdollista. Tässä työssä ammattiauttaja voi olla hyvänä tukena ja apuna.

Jos puolisosi ei ole valmis luopumaan toisesta suhteestaan, tai tästä tulee liian suuri juopa välillenne, sen ei tarvitse koitua sinun tuomioksi. Tämäkin tuska ja pelko voi opettaa sinulle uusia asioita itsestäsi ja muista. Pelkojesi ja epävarmuuksiesi kautta pääset toivottavasti kosketuksiin myös sellaisten voimavarojesi kanssa, joista et vielä tiennyt tai jotka odottavat puhkeamistaan. Toisaalta jos onnellisesti käy, opit itsestäsi ja toiminnastasi uusia asioita, joita voit käyttää hyödyksesi nyt ja myöhemmin jääpä puoliso rinnallesi tai ei. Seuraamalla itse viitoittamaasi polkuasi (tunne, hae tukea, tutki, toimi ja muista lapset) voit olla voittaja käypä niin tai näin.

Mietit mistä aloittaa. Juuri tuo kuulostaa erittäin hyvälle. Et säntää suoraan ratkaisuihin tai toimintaan, vaan pysähdyt kuulostelemaan oloasi ja miettimään asioita. Ehkä puntaroit eri näkökulmia ja vaihtoehtoja. Se on aikuisuutta ja kypsyyttä haastavassa tilanteessa. Kuulostaa myös mainiolle, että pelostasi huolimatta, et lamaannu, vaan lähdit nopeasti etsimään apua ja tietä ulos.

Kysyt miten keskustella miehesi kanssa. En usko, että tällaisessa tilanteessa on olemassa kovin hyviä neuvoja. Vaikeimmissa tilanteissa käyttäydymme kuitenkin juuri niin hyvin kuin osaamme. Tärkeimmän olet jo tehnyt: olet pysähtynyt miettimään ennen toimimista ja lopullisiin ratkaisuihin ryntäämistä. Sinänsä (ehkä hieman teoreettisesti kyllä) lienee edullista, jos voit puhua siitä, mitä itse koet ja tunnet ja pitäydyt minä-viesteissä. Syyttely helposti johtaa toisen linnoittautumiseen ja puolustusreaktioon.

Lopuksi pari sanaa lapsista. On hyvä, että pidät lapset mielessäsi. He luultavasti huomaavat ennemmin tai myöhemmin, että jokin on hullusti perheessänne. On hyvä antaa heille jokin selitys, mutta on ehdottoman tärkeää suojella heitä suhteenne sekamelskalta. Selitys voi olla niinkin yleisluontoinen kuin: äidillä ja isällä on nyt vaikeaa keskenään, mutta se ei mitenkään johdu teistä. Teemme yhdessä työtä asioiden selvittämiseksi. Tms. On tärkeää, että lapset eivät tule kriisinne osapuoliksi ja saavat kuulla, että eivät ole siihen syyllisiä. Normaali arjen pyöriminen on lasten kannalta helpottavaa ja turvallisuutta luova tekijä. Sitten kun itsellä on voimavaroja, on hyvä myös jutella lasten kanssa siitä, mitä heille kuuluu ja miten he ovat asiat kokeneet. Siitä kuitenkin kannattaa lähteä, että elätte nyt erityistä aikaa parhaan taitonne mukaan. On luonnollista, että se myös näkyy ja tuntuu lastenkin elämässä jotenkin. Itseltä ei kannata odottaa oppikirjamaisia suorituksia tai sankariäiteyttä. On lapsillekin tärkeä nähdä, että elämässä voi sattua kaikenlaista, kipeitäkin asioita, mutta niistä voi selvitä ja päästä eteenpäin. Se lienee yksi arvokkaimpia oppeja, joita lapselleen voi antaa.

Kaikkea hyvää sinulle toivoen,
perheneuvoja Iiris

Olen avioliitossa, lapsikin on. Olen ihastunut voimakkaasti ystävääni. Ihastus on jatkunut jo kuukausia. Näemme joskus 2-3 kertaa kuukaudessa. Haluaisin erota, mutta erinäisistä syistä en voi. Ystäväni tietää ihastukseni ja on myös ihastunut minuun tulkintani mukaan. Jokin tarkoitus meidän suhteella on, en vain tiedä mikä.

Mieheni on sairastellut. Kuoleeko hän pian vai mikä on syynä tähä kaikkeen? Rakastan siis yhä molempia. Ikävää tässä on se, ettei mieheni suostu seksiin. Ajatukseni on jatkaa entiseen malliin. Ihastukseni tietää, etten voi erota, ja olenkin hänelle sanonut, että hän on vapaa minusta. Tämä ihastus antaa minulle voimia elää.
Nainen, 36

Hyvä nainen 36

Kerrot ihastuksesta ystävääsi ja arvelet sen olevan molemminpuolista. Mietit ihastuksen tarkoitusta ja näet, että se antaa sinulle voimia vaikeassa elämäntilanteessasi. Et kuitenkaan halua erota miehestäsi. Olet huolissasi hänestä ja hänen sairaudestaan. Sairausko on syynä siihen, ettei hän suostu seksiin? Mitä muuta miehesi tilanne tuo parisuhteeseenne? Oletko voinut puhua miehesi kanssa siitä, mitä kaikkea sairaus merkitsee hänelle ja sinulle? Entä lapsellenne? Miten huolissanne olette tilanteesta? Oletteko voineet yhdessä jakaa huoltanne?

Olet hankalassa tilanteessa: et halua luopua ihastuksestasi etkä miehestäsi. On ymmärrettävää, että toisaalta haluat pitää kiinni sellaisesta, mikä antaa sinulle voimia elää ja toisaalta et halua rikkoa perhettäsi. Salailu ja peittely saattavat kuitenkin verottaa voimiasi pidemmän päälle. Itsesi takia sinun on tärkeää miettiä, mitä elämältä haluat. Mistä kaikesta joutuisit luopumaan, jos luopuisit miehestäsi? Entä jos luopuisit ihastuksestasi? Mitä menettäisit, mitä saisit? Kumpi painaa elämäsi vaakakupissa enemmän?

Päädytpä mihin ratkaisuun tahansa, lapsennekin takia olisi tärkeää, että voisit miehesi kanssa puhua suhteenne kipeistä asioista. Onko miehesi siinä kunnossa, että se on mahdollista? Vai oletteko jo avun piirissä? Voit myös hakeutua yksin keskustelemaan elämäntilanteestasi. Ulkopuolinen näkökulma voisi auttaa sinua pohtimaan, miten haluat tilanteessasi edetä.

Ajatuksin kanssasi,
perheneuvoja Pirkko

Suhteemme ongelmana on miehen liiallinen työnteko. Työ on melko uusi, alkanut noin puoli vuotta sitten. Aluksi olikin ymmärrettävämpää, että työ vei paljon aikaa kaiken ollessa uutta, mutta enää en ymmärrä. Työaika on epäsäännöllistä, työt kantautuvat kotiin ja vapaa-aikaa ei juurikaan ole. Koska tahansa voi soida puhelin ja siihen on pakko vastata. En muista milloin mieheni olisi pitänyt kokonaisen vapaapäivän niin että mitään työtehtäviä tai puheluita siihen ei olisi kuulunut. En muista milloin mieheni olisi ehdottanut meille yhteistä tekemistä.

Olen yrittänyt saada selville miksi mieheni tekee niin paljon töitä, mutta vastaus on ainoastaan, että hänen on "pakko". Ymmärrän, että jostain on rahat ansaittava, mutta en jaksaisi jatkuvasti olla toissijainen ja häiritsevä asia hänen elämässään. Olemme etääntyneet toisistamme tämän myötä paljon ja uudelleen lähentyminen tuntuu vaikealta. Myös arkisissa asioissa luottaminen on vaikeaa, sillä aina voi tulla jotain tärkeämpää joka muuttaa kaiken sovitun.
Nainen, 26

Hyvä ystävä

Suhteenne ei ilmeisesti ole vielä kovin monta vuotta vanha. Puolen vuoden aikana on miehesi työnteko alkanut varjostaa elämäänne. Olet toivonut, että tiukan alun jälkeen työtahti tasaantuisi, mutta se onkin jäänyt päälle.

Olet kertonut miehellesi, että kaipaat häntä. Kerrot myös, että aina et ole jaksanut kertoa harmistasi rakentavalla tavalla. Joskus kielteisestä tunteiden ilmaisusta tulee kierre; nalkutat, kiukuttelet, käytät pahoja sanoja. Mitä luulet miehesi tuntevan näissä tilanteissa? Toivot, että hänessä syntyisi myötätunto sinua kohtaan, mutta usein käykin päinvastoin; hän viipyy yhä enemmän työnsä parissa. Hän kuulee vain nalkutuksen, mutta ei näe sinun kipeitä tunteitasi; sitä, että koet itsesi vähäpätöiseksi ja että miehesi ei arvosta sinua.

Miehesi pitää saada tietää, mitä todella tunnet. Voisitko kertoa sen sillä tavalla, että hänessä ei syntyisi puolustus tai pakoreaktio. Siis; kerro vain tunteistasi, älä moiti häntä. Mitä jos kirjoittaisit kirjeen, jossa kertoisit kaipuustasi ja että ikävöit yhteisiä hetkiä. Ja huom! ei yhtään moitetta kirjeeseen. Voit myös kirjoittaa joitain rakentavia ehdotuksia, mitä voisitte tehdä yhdessä "Mitä ajattelet jos..."-tyyliin tai "Voisimmeko ehkä...?"

Olette etääntyneet toisistanne, mutta lähentyminen on vielä mahdollista. Olette nuoria ja ongelmannekin on kestänyt onneksi vasta vähän aikaa. Teillä on kaikki mahdollisuudet vielä löytää toinen toisenne.

Ehkä hänkin kaipaa yhteyttä sinun kanssasi, mutta ei osaa ilmaista sitä ja tuntee olonsa epävarmaksi.

Toivon sydämestäni, että kesän lämpö sulattaa jään väliltänne ja löydätte uudelleen toistenne luo.

perheneuvoja Saara

Haluaisin vakiintua ja saada lapsia, mutta tyttöystäväni ei ole vielä valmis. Mikä neuvoksi? Olemme käyneet asiasta lyhyehkön keskustelun pariin kertaan, mutta koska asia tuntuu vaikealta, minun on vaikea ottaa asiaa enää edes esiin. Olemme samanikäisiä ja välillä tuntuu, että hän odottaa jotain minua parempaa tilalleni, sillä tiedän, että hänkin haluaa jossain vaiheessa lapsia. Miten saisin puhuttua asian selväksi hänen kanssaan? Välillä mietin, että olisi parempi vaan pistää koko juttu poikki. Toisaalta uskon rakastavani häntä, enkä ainakaan haluaisi olla yksin.
Mies, 29

Kirjoitat kahdesta isosta asiasta, vakiintumisesta ja lasten saamisesta. Jäin miettimään, kuinka pitkään olette seurustelleet ja mikä on muu elämäntilanteenne. Voitko luottaa parisuhteenne jatkuvuuteen vai kuinka vahvat ovat mietteesi siitä, että tyttöystäväsi "odottaa jotain parempaa"? Olisiko lasten saaminen Sinulle viesti suuremmasta sitoutumisesta? Jaksaisitko luottaa siihen, että lasten aika on sitten, kun molemmat ovat siihen valmiita?

Kirjoitit, että olette käyneet asiasta pari lyhyehköä keskustelua ja että asian uudelleen esiinottaminen tuntuu Sinusta vaikealta. Rohkaisen Sinua kuitenkin jatkossakin kertomaan omista toiveistasi ja tarpeistasi tyttöystävällesi. Vain te kaksi voitte päättää, jatkuuko parisuhteenne ja koska olisi perheen perustamisen aika. Jos tyttöystäväsi ei ole siihen vielä valmis, et oikein voi asiaa jouduttaa. Voisitko kuitenkin kertoa hänelle, miksi asia on Sinulle nyt ajankohtainen (- ovatko kaverisi kenties jo perheellistyneet?) ja saada ehkä näin ymmärrystä osaksesi. Yhtä tärkeää on, että kuuntelet tyttöystäväsi toiveita ja pyrit ymmärtämään häntä. Erimielisyydet kuuluvat parisuhteeseen, mutta rakentavalla tavalla käsiteltynä ne yleensä lujittavat suhdetta.

Ilmeisesti asiaa vaivaa Sinua aika tavalla kun kirjoitit, että olet pohtinut jopa suhteenne lopettamista. Onko tyttöystäväsi tietoinen tästä? Pohdit myös rakkauttasi ja haluttomuuttasi yksin olemiseen. Nämäkin ovat isoja elämänkysymyksiä. Onko Sinun mahdollista peilata näitä ajatuksia jonkun toisen, samantyyppisessä elämäntilanteessa olevan ihmisen kanssa? Puhuminen vaikeistakin asioista usein helpottaa omaa oloa ja jäsentää samalla omia ajatuksia. Ehkä huomaat, että muillakin ikäisilläsi miehillä tai naisilla on samankaltaisia mietteitä. Monet kolmekymppiset kokevat olevansa elämässään jonkinlaisessa "risteyksessä" ja pohtivat ehkä aiempaa vakavammin tulevaisuuteen liittyviä valintoja.

Terveisin,
Perheneuvoja Paula

Suhteemme päättyi äskettäin. Eron jälkeen ennen niin järkevä poikaystäväni on seonnut täysin. Tavaroista ja asioista sopiminen on hyvin vaikeaa. Miten saan hänet ymmärtämään, että eromme on lopullinen ja että on molempien etu, että asioista sovitaan yhteisymmärryksessä? Hän soittelee kavereilleni ja haukkuu minua ja yrittää saada minut näyttämään syylliseltä eroomme.
Nainen, 26

Kiitos viestistäsi. Tilanteesi kuulostaa kieltämättä hankalalta.

Et kertonut, kumpi teistä ensisijaisesti halusi eroa. Jotenkin ex-poikaystäväsi käyttäytyminen saa minut epäilemään, ettei ero ehkä ollut hänen toiveensa. Tavaroiden jakaminen voi siinä tapauksessa tuntua hänestä vaikealta. Se näyttää eronne konkreettisuuden ja lopullisuuden. Voihan olla, että hän haluaa pitkittää ja vaikeuttaa sitä myös siksi, että niiden kautta pysytte vielä jollain tavoin tekemisissä toistenne kanssa.

Mietin, kuinkahan paljon olette keskustelleet parisuhteestanne ja siihen liittyvistä toiveista ja pettymyksistä ennen eropäätöstä. Onkohan ex-poikaystävälläsi riittävä ja todenmukainen tieto siitä, miksi teille tuli ero? Joskus näitä keskusteluja joutuu käymään pitkään ja toistamaan ehkä samoja asioita monia kertoja, kunnes toiselle tulee jonkunlainen tunne siitä, että hän ymmärtää, miksi suhde ei enää voinut jatkua. Kurjaa on, jos tärkeä suhde loppuu ilman, että itse oikein ymmärtää, miksi niin kävi.

Mietin, mitä ex-kumppanisi hakee soittelemalla kavereillesi ja haukkumalla heille sinua. Sen, että hän soittaisi omille kavereilleen ja purkaisi sydäntään, ymmärtäisi paremmin. Jotenkin hänen toimintansa vaikuttaa epätoivoiselta yritykseltä kostaa sinulle tai hakea ymmärrystä omalle puolelleen.

Mikäli se on mahdollista, teidän kannattaisi varmaan vielä jutella tilanteestanne. Voi olla, että hänellä olisi sinulle vielä jotain sanottavaa tai kysyttävää. Jos annat hänelle tilaisuuden näihin ja kestät hänen mahdolliset sanalliset hyökkäyksensä itseäsi kohtaan ymmärtäen, että ne kertovat ehkä eron tuskasta, voi olla, että hänen tarpeensa hankaloittaa asioiden sopimista helpottuu.

Toivotan sinulle kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa matkalla kohti hyvää eroa.

Perheneuvoja Paula