KYSYMYS: Olen seurustellut poikaystäväni kanssa 2,5 vuotta. Alussa etenimme melko nopeasti, olimme tapailleet pari kuukautta, kun mies pikkuhiljaa muutti luokseni. Nopea alku ei kuitenkaan tuntunut pahalta, päinvastoin olemme aina tulleet todella hyvin toimeen. Olimme asuneet yhdessä reilu puoli vuotta, kun mies yhtenä iltana sanoi haluavansa erota. Juteltuamme asiasta päädyimme siihen, että muutamme erilleen, mutta jatkamme suhdetta. Miehelle ongelma oli oman tilan puute (asuimme yksiössä). Sen jälkeen juttelimme silloin tällöin vakavasti suhteestamme, jotta kumpikin tietäisi, missä mennään. Kummallakin oli hyvä olla.
Nyt pari päivää sitten mies sanoi taas haluavansa erota. Hän sanoi, että ei vaan tunne niin vahvasti minua kohtaan, hänestä suhteemme tuntuu enemmän ystävyydeltä. Hän oli samaa mieltä kanssani, että suhteessamme ei ole mitään vikaa, suhde on ollut ihan hyvä ja yhdessä oleminen on kummallekin mukavaa, olemme todella hyviä ystäviä ja saamme toisemme nauramaan. Emme ole juuri koskaan riidelleet, silloin harvoin kun ollaan, on asiat puhuttu läpi ja sovittu.
Minä en haluaisi erota, mutta miehelle se tuntuu olevan ainoa vaihtoehto. Hän haluaisi pysyä ystävinä ja sanoi välittävänsä minusta paljon.
Mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä? Olen aivan rikki, itken koko ajan ja on paha olla. En haluaisi kuvitella elämää ilman miestä, hän on mielestäni aivan ihana ihminen ja rakastan häntä valtavasti. En kuitenkaan usko, että pystyn olemaan hänelle vain ystävä, koska kuitenkin elättelisin vain toivoa jatkosta. Haluaisin koko ajan soittaa hänelle, mutta tiedän, että se ei ole järkevää.
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Rakkaussuhteen päättyminen on aina surullista. Erityisen surullista se on silloin, jos vain toinen haluaa lopettaa suhteen. Ei ole helppoa tulla jätetyksi ja elää sen tuskan kanssa. Voimia siis sinulle! Mutta lupaan, että ajan myötä suru ja tuska helpottavat.
Kirjoitat, että poikaystäväsi haluaisi säilyttää ystävyyden välillänne vaikka seurustelu päättyykin. Mietit kuitenkin, pystytkö itse siihen kun sinulla on voimakkaita tunteita häntä kohtaan. Voikin olla niin, että erotilanteessa on hyvä pitää ainakin jonkin aikaa etäisyyttä ja antaa omalle surulle tilaa. Suruprosessiin liittyy usein myös muita vaikeita tunteita kuten hätää, pelkoa ja vihaa. Niillekin tunteille kannattaa antaa tilaa. Onko sinulla ystäviä tai sukulaisia, joiden kanssa voit keskustella? Tai kaipaisitko ehkä ammatillista keskusteluapua? Yksin ollessasi voit purkaa tunteitasi esimerkiksi kirjoittamisen, musiikin tai jonkun muun sinulle luontevan tekemisen kautta. Rakkaussuhteen jälkeinen ystävyyssuhde on toki (myöhemmin) mahdollista, mutta vain, jos molemmat ovat siihen valmiita ja hyväksyvät rakkaussuhteen päättymisen.
Suosittelen sinua tutustumaan Bruce Fisherin kirjaan Jälleenrakennus - kun suhteesi päättyy. Kirjassa käsitellään eroprosessiin liittyviä vaikeita tunteita, mutta sen sanoma on lohdullinen ja toivoa antava.
KYSYMYS: Olen ollut avioliitossa 22 vuotta. Hän oli ensimmäinen nainen, joka kiinnostui minusta, silloin ujosta pojasta. Ihastuin, nyt väitän etten rakastunut todella.
Liitossa minä olen se, joka on lähes aina tehnyt myönnytyksiä.
Olen nyt toista kertaa uupumustilassa. Ensimmäin hoidettiin lääkkeillä kuntoon. Nyt olen "jumpannut päätäni" ja keskustellut sekä lääkärin että "maallikkoauttajien" kanssa. Pääni ongelmaksi olen diangosoinut sen, että liittomme on käytännössä seksitön. Omat haluni olen koittanut tukahduttaa, jotta pääni ei hajoaisi. Vaimoni halusi minua alussa ehkä kerran viikossa, siitä se on pikku hiljaa laimentunut. Nykyään hän haluaa noin 1-3 kertaa vuodessa. Jos kosketan häntä hellästi, sen pitää tapahtua vyötärön yläpuolelle tai sitten takamukselle. Muuten "älä nyt, ei minua haluta"...
Mietin miksi olemme yhdessä. En keksinyt muuta kuin yhteisen asuntolainan, sen ettei vaimoni selviäisi yksinään taloudellisesti ja sen, miten hyvin tiukan linjan kristityt vanhempani reagoisivat eroon. Meillä ei ole lapsia.
Olen yrittänyt saada keskusteluyhteyttä vaimooni. Hän ei halua juurikaan keskustella tilanteesta. "Jos sulla on päässä vikaa, pitääkö mun lukea jotain parisuhdejuttuja sun kanssa ja jutella niistä. Hoida pääsi kuntoon." Mietin, pelkääkö hän mahdollista eroa niin paljon, ettei halua edes keskustella ongelmistamme?
Mitä suosittelette minulle? Onko ero moraalisesti hyväksyttävää tällaisessa tilanteessa?
Miesopettaja
VASTAUS: Hyvä Miesopettaja, kiitos luottamuksestasi Suhdeklinikkaa kohtaan!
Pohdit isoja elämän kysymyksiä, joista yksi on avioero pitkäaikaisesta kumppanista. Se on iso kysymys, jota kannattaa työstää rauhassa. Kerroit olleesi tavatessanne ujo poika eli onko niin, että olet tältä osin muuttunut yhteisen taipaleenne aikana? Entä puolisosi, kuinka hän on mahtanut muuttua vuosien saatossa? Olettaisin, että teidän molempien tarpeet ja toiveet olivat ainakin osittain erilaiset silloin kaksikymppisinä kuin nyt yli nelikymppisinä. Siksi näitä toiveita ja tarpeita olisi hyvä yhdessä päivittää. Mitkä toiveenne ovat toteutuneet yhteisen matkanne aikana? Mihin olette pettyneet? Mitä toivotte tulevaisuudelta ja ovatko nämä toiveet vielä yhteensovitettavissa? Vai oletteko kasvaneet liian eri suuntiin?
Kirjoitit, että sinä olet lähes aina tehnyt liitossanne myönnytyksiä. Jäin miettimään tätä. Olet ilmeisesti kovin kiltti mies? Mitähän olisi tapahtunut, jos olisit ilmaissut enemmän eriäviä mielipiteitä ja myötäillyt vähemmän? Kirjoitit olevasi toista kertaa uupumustilassa. En saanut selvää käsitystä, liittyykö uupuminen parisuhdetilanteeseen vai esim. työelämän paineisiin. Yhtä kaikki, on hienoa, että olet hakenut apua itsellesi. Mitä parisuhdeongelmiin tulee, et voi kuitenkaan yksin hoitaa niitä kuntoon. Siihen tarvitaan myös puolisosi motivaatiota ja panostusta.
Olet diagnosoinut omaksi ongelmaksi seksittömyyden. Itse ajattelen niin, että se on myös parisuhdeongelma. Jos ymmärsin oikein, olet jälleen toiminut kiltin miehen tavalla ja pyrkinyt tukahduttamaan omat tarpeesi. Et ole lähtenyt ratkaisemaan asiaa esim. sivusuhteen avulla, mikä on hieno asia. Osaakohan vaimosi arvostaa tätä? Olen kuitenkin sitä mieltä, että sinulla on oikeus omiin seksuaalisiin tarpeisiisi. Parisuhdeseksin vähyys voi tilapäisesti liittyä moneen eri asiaan kuten stressiin, työhön, työttömyyteen, lapsiin, lapsettomuuteen... Mutta pidemmän päälle kyseessä on oleellinen suhteeseen liittyvä ongelma, josta et voi mielestäni olla yksin vastuussa. Osaakohan vaimosi määritellä, mitä hän ei halua? Mitä haluttomuus hänelle viestittää? Entä sinulle?
Olet miettinyt, miksi olette yhdessä ja päätynyt vain rahan sitovan teitä enää toisiinne. Tämä on surullista luettavaa. Onko niin, ettei suhteessanne ole (enää) lämpöä ja läheisyyttä; kiinnostusta jakaa omia tunteita ja ajatuksia toisen kanssa? Kuinka etäällä olette toisistanne? Henkinen etääntyminen liittyy usein fyysiseen (seksuaaliseen) etääntymiseen, mutta joskus on vaikea erottaa, kumpi on muna ja kumpi kana.
Kirjoitit, että vanhempasi ovat tiukan linjan kristittyjä, jotka saattaisivat reagoida mahdolliseen eroon (negatiivisesti). Sinun täytyy kuitenkin muistaa, että kyseessä on sinun ainutkertainen elämäsi! Olet aikuinen mies, jolla on vapaus ja vastuu tehdä omaa elämääsi liittyvät tärkeät valinnat! Kysyt, onko ero moraalisesti hyväksyttävää tällaisessa tilanteessa. Heitän sinulle vastakysymyksen: miksi se ei olisi yksi vaihtoehto?
Ennen mahdollista eropäätöstä suosittelen sinua kuitenkin vielä yrittämään keskusteluyhteyttä puolisosi kanssa. Eropohdinnat voivat tulla hänelle yllätyksenä tai vaihtoehtoisesti myös hän on saattanut miettiä niitä tahollaan. Ulkopuolista keskusteluapua voit(te) lähteä tiedustelemaan kirkon perheneuvonnasta. Kaikista kirjoittamistasi teemoista (ja muistakin) on mahdollista keskustella luottamuksellisesti ja maksuttomasti perheneuvonnassa.
KYSYMYS: Olin avopuolisoni kanssa n. 5v ja tuossa pari kk sitten hän muutti pois yhteisestä kodistamme. Ja n. 2 viikkoa sitten sain hänet kiinni itsensä myymisestä. Tämä tieto löi minut ihan maahan. Sain myös selville että tätä on jatkunut jo pidempään.. Suhteemme oli mielestäni muuten ihan ok pikku riitoineen, paitsi hänellä oli sairaaloinen äitisuhde.. Jatkuvaa päivittäin soittelua ym. Äitinsä koko ajan keksi kaikkea ohjelmaa, ym. auttamista naiselleni. Eikä kyse ole vanhasta sairaasta äidistä. Mä oon ihan hajalla tästä kaikesta.
VASTAUS: Hyvä ystävä. Kiitos postista. Olet hämmentynyt, suorastaan järkyttynyt, hajalla, niinkuin itse sanoit. Ensin avopuoliso muutti pois, sitten sait tietää hänen myyvän itseään. Itsensä myyminen on tapahtunut jo suhteenne aikana. Luulen, että se on järkyttänyt sinua myös. Ehkä kertaat yhteistä menneisyyttänne ja yrität löytää merkkejä, joista olisit voinut huomata, mitä on tapahtumassa.
Kuvaat suhdettanne omasta mielestäsi kohtuullisen hyväksi. Avopuolisosi äiti aiheutti harmia, mutta muuten sinulla ei ole isompaa tyytymättömyyden aihetta. Et kerro, mitä ex-kumppanisi on kertonut lähtönsä syyksi. Vai oliko se yksinkertaisesti viehtymys itsensä myymiseen ja se ei pitkän päälle hänenkään mielestä sopinut vakituiseen suhteeseen.
Todennäköisesti välität ex-kumppanista vieläkin paljon, koska kutsut häntä naiseni-sanalla. Olen lukevinani viestistäsi myös huolta ja pettymystä. Ilmeisesti olette kontaktissa toistenne kanssa. Voit kertoa hänelle ajatuksiasi ja tunteitasi, mitä tilanteen paljastuminen on sinussa aiheuttanut. Viestitä hänelle jollakin tavalla, että hän on liian arvokas ihminen myymään itseään. Jo se, että otat häneen yhteyttä kertoo, että hän on välittämisen arvoinen ihminen.
Toivon sinulle voimia ja viisautta ja selviämistä.
KYSYMYS: Kirjoitan tänne jälleen. Suhde on viime kirjoituksen jälkeen edistynyt parempaan, mutta nyt iski jälleen dilemma josta kirjoitan ja haluaisin tähän vastauksia, apuja, neuvoja, ihan mitä vain.
Nainen haluaisi nyt pistää suhteen poikki. Tai itseasiassa ei edes tiedä haluaako vai ei. Jotta sopan ymmärtäisi niin pitää kertoa vähän lisää eli:
Kinastelimme lauantaina naisen ajankäytöstä ja miten hänestä tuntuu, että kun kerron hänelle omista ajatuksistani ja tuntemuksistani niin hän hermostuu niistä. Mainittakoon nyt ensimmäisenä, että naisella on tällähetkellä opintojen takia paljon stressiä ja hyvin herkästi hermostuu ja persoonaan kuuluu ettei hän kestä varsinkaan stressaantuneena pientäkään kritiikkiä. Edes rakentavaa tai sellaista ''minusta tuntuu tältä tämän asian takia..''. Meillä on siis yhteinen aika vähentynyt. En tarkoita, että pitäisi kokoajan nyhjätä toisen vieressä, mutta hänellä on nykyisin jatkuvasti menoa. Tästä siis mainitsin hänelle. Aikaisemmin tästä ei tullut mitään riitaa, mutta nyt hän jostain syystä kiskoi senkin mukaan, että olin puhunut ajankäytöstä aikaisemmin. No samalla paljastui tuo, että hänestä on tuntunut, että syyllistän häntä kun kerron syitä miksi minusta on välillä tuntunut jokin asia pahalta. No puhuimme nämä asiat halki ja kaikki oli hyvin.
Sunnuntaina aamu ja päivä meni ihan normaalisti toisen kanssa jutellessa ja aikaa viettäessä ja hyvällä tuulella olimme kumpikin. Juteltiin siinä sitten asioita ja sitten tuli puheeksi sattumalta pieni pala meidän menneisyydestämme. Pettäminen. Nainen oli siis pettänyt minua kerran menneisyydessä exän kanssa. Minä olin antanut tämän tapahtuneen jo anteeksi, mutta hänestä oli tuntunut, että en ollut antanut sitä anteeksi vaikka siitä on kauan aikaa kun viimeksi tästä aiheesta puhuttiin ja silloin kerroin antaneeni sen anteeksi. Ilmeisesti hän ei ollut uskonut minua. Naisella oli tästä paha olo ja hän lähti lenkille ja sinä aikana sekä hän, että minä rauhotuimme. Hän oli rauhoittunut ja minä myös ja juttelimme sitten ihan normaalisti taas mukavia. No jatkoimme lisää keskustelua myöhemmin hänen tahdostaan ja koska minäkin halusin selvittää asian. Meillä oli aikaisemmin käynyt niin, että nainen oli hautonut vanhoja riitoja jotka sitten puhuim me halki ja sovimme, että jatkossa kerrotaan jos jokin asia painaa mieltä eikä sitä jäädä yksin hautomaan. No asiat sujui hyvin tuon sopimuksen jälkeen, mutta nyt puolenvuoden jälkeen alkoi paljastumaan (sunnuntaina), että nainen oli hautonut meidän vanhojakin riitojamme mielessään taas kerran, mutta ei vain ollut kehdannut kertoa niistä minulle. Ei kaikkia, mutta osaa riidoista. Ihmettelin miksei hän ollut kertonut minulle, että häntä oli jäänyt kalvamaan vanhat asiat ja hän ei itsekkään tiennyt miksei ollut kehdannut kertoa. Tässä kohtaa hän kertoi ettei tiedä rakastaako minua enää ja haluaako olla kanssani, koska hänellä on niin paha olo ja, että haluaa olla yksin. Hänen mielensä muuttui vähän väliä niin, että ensin hän halusi omaa aikaa miettiä yksin ilman mitään suhteita ja yhteydenpitoa ja sitten yhtäkkiä hän halusi katkaista samantien ja taas muutti mieltään, että haluaakin miettiä rauhassa, mutta haluaa samalla kuitenkin puhua minulle, mutta ilman mitään hellyydenosoituksia yms. Mieli siis muuttui keskustelujen aikana vähän väliä. Olin täysin ihmeissäni, koska olin luullut meillä menevän aivan hyvin ja niin hänenkin mielestään joten tämä hänen olotilansa tuli aivan puuntakaa ja se tuli hänellekkin aivan yhtäkkiä tämän keskustelun aikana kun puhuimme siitä, että hän oli hautonut vanhoja riitoja. Tämä hänen riitojen hautominen osoittautui syyksi. Hän kertoi, että oli miettinyt tuon pettämis-keskustelun aikana kanssa haluaako olla minun kanssani, mutta lenkillä käyminen oli parantanut hänen oloaan ja sysännyt moiset mietteet pois. Kyselin häneltä mitkä riidat ja muut syyt olivat tämän olon aiheuttaneet. Hän ei osannut tarkalleen vastata mitkä olivat aiheuttajat, mutta lopulta kertoi muutaman mistä yritin hänen kanssaan jutella:
1. Minä olin antanut pettämisen anteeksi, mutta hän ei ollut vielä antanut itselleen sitä anteeksi ja sanoi, että tässä olisi syytä hänelle lähteä. Minä sanoin, että ei ole sillä olen antanut anteeksi ja hän intti tuota, että hän ei ole itselleen ja ei toista petä jos rakastaa. Minä sanoin, että jotkut pettävä vaikka rakastaa jos on esimerkiksi vanhoja tunteita exää kohtaan (hänellä oli ollut). Ex ei ole enää kuviossa mitenkään ja nainen oli aikaisemmin väittänyt hyväksyneensä myös asian, mutta sanoi nyt, että aihe oli niin kipeä ettei hän ollut kyennyt puhumaan siitä kanssani viimeisimmän keskustelun jälkeen. Hän myönsi myös, että on syyttänyt itseään tämän ajan ja syyttää edelleen eikä tiedä kauan kestää kun hän antaa itselleen anteeksi tai antaako ikinä. Minä sanoin, että se vaatii aikaa, mutta minä kyllä jaksan odottaa enkä tuomitse häntä siitä ja olen jo aiheesta päässyt yli. Inttäminen jatkui edelleen.
2. Hänestä on tuntunut, että kyselen kokoajan hänen tekemisistään, menoistaan ja mitä hän puhuu muiden kanssa ja ettei hänellä ole mitään yksityisyyttä ja, että minun muka pitäisi tietää kaikki. Tästä sanoin, että olimme aikoinaan sopineet, että hän voi sanoa minulle kun haluaa omaa tilaa niin annan hänen olla aivan rauhassa. Ei ole pyytänyt sitä ja minä en tietääkseni muutenkaan paljoa kysy häneltä. Kysyn hänen päivästään kun hän tulee kotiin, että oliko millainen päivä. Jos huono niin yritän vähän piristää häntä ja jos hyvä niin olen iloinen hänen puolestaan. Saatan kysäistä mitä siellä tapahtui, mutta en muuta. Jos hän on ulkona kavereiden kanssa niin annan hänen olla aivan rauhassa sillä tiedän hänellä olevan kaikki hyvin, mutta muutaman tunnin päästä (3-6h jälkeen) saatan kysäistä miten ilta menee ja mitä puuhastelevat. Hän on ihan reilusti vastannut, että ovat vaikka keilaamassa, kahvilla tai pelaamassa aliasta ja, että mukava ilta (tämänkään takia en ole ajatellut, että hän on noin ajatellut, koska aina reilusti kertonut mitä tekevät ja omien sanojensa mukaan kertonut ihan mielellään). Tähän olen vastannut, että mukavaa kun on kiva ilta ja en ole sen tarkemmin kysellyt paitsi jos nainen itse on kertonut esimerkiksi jonkun kaverin toilailleen niin olen saattanut kysyä mitä tämä kaveri oikein teki. Kerran tai kaksi kysyn miten ilta sujuu riippuen kuinka myöhään hän on ulkona. Silloin kun hän puhuu puhelimessa, whatsappissa, facebookissa tai skypessä jonkun kanssa niin joskus kysäisen kenen kanssa hän juttelee ja hän vastaa aina kenen kanssa ja vastaan vaan, että ''okei'' tai kysäisen, että mitäpäs asiaa tällä kaverilla oli. Kysyn siis vain ihan uteliaisuuttani ja senkin takia, että jos naisella on menoa kaverin kanssa niin en sitten ihmettele missä hän on ja voin rauhassa keskittyä omiin puuhiini. En myöskään tunne kaikkia naisen kavereita hyvin joten senkin takia kysäisen, että tavallaan opin kysymällä vähän enemmän näistä kavereista millaisia ovat. Puolustelin kyllä vähän itseäni sanomalla nämä hänelle ja se suututti häntä ja hän vain vastasi, että tuntuu siltä, että minun pitäisi tietää kaikki. En ole ajatellut niin. Ihan uteliaisuuttani kysyn ja tottakai haluan tietää miten päivä meni ja, että onko hänellä kivaa kavereiden kanssa (ei aina, koska osa kavereista tykkää ryypätä ja hän ei lainkaan ja välillä ahdistuu siinä seurassa ja haluaa pois, mutta ei kehtaa lähteä heidän seurastaan). Välillä on käynyt niin ettei nainen ole tullut kotiin kun on pitänyt ja ilta venynyt pitkälle ja kun olen ihan nätistikkin tästä sanonut niin hän on siitä suuttunut ja raivonnut minulle. Tietysti itsekkin alan hermostua jos toinen raivostuu kun kysyn vain syytä miksi ilta venyi ja kerron, että odotin häntä kotiin. En kuitenkaan aina sano vaan useimmiten totean, että asia ok ja siitä ei sen kummemmin puhuta.
3. Suhteemme alussa kun olin vielä aika tyhmä ja kokematon parisuhteiden suhteen niin tokaisin naiselle sängyssä todella typerän ja loukkaavan kommentin jota pyysin heti anteeksi ja kysyin miten voisin hyvittää sen. Nainen oli siis niin liukas esileikistämme, ettei yhdyntä onnistunut mitenkään, koska hän oli niin liukas, että luisuin ulos hänestä yritimme sitten mitä asentoa tahansa ja koko sänky oli märkä. Lopulta totesin ettei tästä tule mitään kun olet niin kostea ja lopetimme touhun siihen. Nainen sanoi, että se tuntui todella pahalta kun sanoin noin ja pyysin sitä anteeksi koko sydämmestäni ja olen katunut sitä koko tämän ajan. Hän kertoi nyt, että tuo kommentti on syöpynyt hänen päähänsä eikä suostu lähtemään pois. Hän oli vakuutellut antaneensa tämän anteeksi, mutta ei sitten ollutkaan.
4. Koska naisella on ollut paljon stressiä niin hän on ollut todella hermona. Sen takia meillä on tullut mitättömistäkin asioista riitoja, mutta ne on aina sovittu ja kumpikin on pyytänyt anteeksi. Nyt hän mietti, että koska meillä on ollut niin paljon riitoja niin hän ei tiedä onko meidän järkevää olla yhdessä. Minä totesin, että on, koska kuitenkin riidat ovat johtuneet pääasiassa hänen stressistään ja siitä miten hermona on. En ole ainut joka kärsii tästä hänen tämänhetkisestä stressistään. Totesin myös, että näiden pikkuriitojen avulla olen oppinut toimimaan hänen stressitilansa kanssa paremmin ja oppinut varomaan sanojani. Hän silti pohtii eroa ja, että haluaa olla yksin ja ei oikein tiedä mitä tekisi. Haluaa kuitenkin saattaa opinnot päätökseen, mutta ei tiedä valmistuuko (minä tiedän, että valmistuu. Olen auttanut opinnoissa ja hänellä on hyvät arvosanat ja näytötkin menneet kunnialla läpi ja silti hän stressaa siitä). Nainen ei oikein osaa sanoa haluaako olla kanssani vai ei ja rakastaako minua edelleen vai ei näiden edellä mainittujen asioiden takia.
Kun lopetimme keskustelun tästä aiheesta niin sanoin hänelle, että annan hänelle aikaa miettiä kaikessa rauhassa yksin. Hän sanoi, että saan puhua hänelle, mutta mitään hellyydenosoituksia hän ei anna vaikka minä itse antaisin.
Kuitenkin kun lopetimme keskustelun (skypettelimme webit auki kun hän oli ystävänsä luona) niin hän lähetti lentopusun, lentohalin ja toivotti hyvää yötä samaan tapaan, kuin aina ennenkin (Hyvää yötä, kauniita unia oman kullan kuvia, nuku hyvin) ja hymyili minulle. Vaikka hän vaikutti keskustelumme aikana kylmältä kun kuunteli minua niin välillä se hänen kylmyytensä murtui ja hän itki avoimesti ja totesi, että hänellä on paha olo ja siksi ei tiedä. Hänellä on tunteet ja ajatukset kuulemma aivan sekaisin. Kuitenkin hän kuunteli ja puhui minulle nyt aivan avoimesti. Kohta kakkosesta hän mainitsi, että oli ajatellut vähän liikaa, mutta hänellä on nyt silti paha olo ja haluaa olla yksin. Hän myös sanoi, ettei tiedä eikä ymmärrä miksei kertonut minulle näistä olotiloistaan aikaisemmin. Hän sanoi, että hänelle tuli vasta siinä lenkin aikana tämmöisiä ajatuksia. Sanoin hänelle, että tällä hetkellä paras ratkaisu kummallekkin on nukkua yön yli ja katsoa sitten haluaako hän puhua vai olla vielä yksin ja onko olotila muuttunut mihinkään ja ettei tehdä hätiköityjä päätöksiä. Silloinkin kun näin kävi aikaisemmin, että hän oli hautonut asioita niin hän otti aikalisän, mutta siinä vierähti viikko kun kaikki oli taas kunnossa. Luulen, että nyt käy vähän samoin, mutta en ole aivan varma, koska hän vaikutti sen verran sekavalta. Siis oikeasti sekavalta. Välillä hän itki, välillä vaikutti vihaiselta, välillä vain turhautuneelta ja välillä taas ihan rauhalliselta. Vaikka hän tuosta erosta puhuikin niin samalla hän sanoi, että haluaisi pitää minut elämässään.
Ajatukset ovat tästä hieman sekaisin, koska hän antaa ymmärtää, että haluaa kokonaan pois ja ei halua ollaan missään tekemisissä ja sitten sanoo päinvastaista ja sitten sanoo ettei ole menossa mihinkään vaan haluaa aikalisän ja tämä on vain takapakkia yms. Mitä tässä tilanteessa pitäisi oikein tehdä? Sen ymmärrän, että pitää antaa hänelle omaa aikaa nyt, mutta onko antaa tähän mitään apuja, että miten esimerkiksi saisin hänet puhumaan tuosta pettämisestä vaikka se on kipeä asia. Millekkään parisuhdeterapeutille hän ei suostu lähtemään. Vaisto ja aikaisempi kokemus sanoo, että tässä käy vielä hyvin kunhan hän saa aikaa, mutta sydämmessä on kuitenkin pieni pelko, että mitä jos hän lähtee. Nainen sanoi kuitenkin, että hänen on itsekkin vaikea olla ilman minua ja olla hempeilemättä minulle, mutta pakko jotta hän voi rauhassa pohtia. Se hänen hyvän yön toivotuksensa mitä hän yleensäkin tekee, nuo puheet ettei hän ole menossa mihinkään ja tuo, että hänen on vaikea olla ilman minua niin mielestäni kuitenkin kertovat siitä, että hän haluaisi olla kanssani, mutta hänen tunteensa ja päänsä on pahan olon takia nyt hieman sekavassa tilassa.
Suhteemme voi muuten hyvin ja meillä on suhteessa paljon enemmän hyviä kokemuksia ja asioita, kuin huonoja. Sen tietää meistä kumpikin, mutta hän sanoi siitäkin, että nykyisessä mielentilassa ei pysty ajattelemaan hyviä eikä huonoja asioita. Meillä on kuitenkin tulevaisuudenkin suunnitelmat aivan samanlaiset ja meistä kumpikin nauttii toisen seurasta kun olemme kahden tai muiden ihmisten kanssa ja aivan avoimesti näytämme tunteemme. Olemme jo päättäneet lasten nimet, missä asuisimme tulevaisuudessa, minä säästän tällä hetkellä rahaa tulevaisuuttemme varten ja olemme muutenkin tehneet paljon tulevaisuuden suunnitelmia kuten ajatelleet matkustaa ennen lasten hankintaa.
Unohdin mainita tuossa aiemmin vielä yhden asian mikä häntä vaivaa. Muutama hänen kavereistaan ja omistani on sanonut hänelle, että hän ei muka yritä yhtä kovasti tässä suhteessa tehdä töitä, kuin minä. Sekin on vaivannut häntä ja se purkautuu nyt minuun. Hän väittää, että minäkin olen antanut ymmärtää niin noiden edellä mainittujen asioiden takia. En ajattele niin ja sanoin suoraan, että tiedän hänen tekevän parhaansa tässä suhteessa kuten minäkin ja se riittää. Silti sekin vaivaa häntä.
VASTAUS: Valotit pitkässä kirjeessäsi suhteenne tilaa monelta kantilta. Kirjeesi alussa kiteytät oleellisen (tai ainakin niin minä viestisi luin): kumppanisi haluaisi pistää suhteen poikki – tai ei itse asiassa tiedä haluaako vai ei.
Kerrot myös että hän haluaisi tilaa miettiä suhdettanne ja sitä mitä hän itse haluaa. On tärkeää että kunnioitat hänen pyyntöään. Jotkin elämässä vastaan tulevat kysymykset eivät vaadi pitkää aikaa tullakseen ratkaistuksi: toisten prosessointi kestää kauemmin. Kun on kysymys parisuhteesta, mukana ovat tunteet. Niiden käsitteleminen ei suju käden käänteessä. Niihin liittyvät myös toiveet, halut, tarpeet ja haaveet. Myös menneisyyden pettymykset, menetykset ja syyllisyys mutkistavat kuviota. Mietin, mahtaako kumppanisi painiskella tällaisten kysymysten sokkeloissa? Ainakin kerroit hänen sanoneen, että hänen tunteensa ja ajatuksensa ovat sekaisin. Ja kun omakin kokemuksesi oli, että kumppanisi vaikutti ”oikeasti sekavalta” (tunteet ailahtelivat laidasta toiseen), on tilan ja ajan antaminen oman itsen kuuntelemiselle varmasti tarpeen. Ole kärsivällinen ja pidä mielessäsi omakin lupauksesi antaa ”hänelle aikaa miettiä kaikessa rauhassa yksin.”
Sinulla on ymmärrettävästi omat tunteesi, toiveesi, pettymyksesi ja haaveesi suhteessa kumppaniisi ja yhteiselämäänne. Hän on sinulle tärkeä, haluat auttaa häntä ja toisaalta pelkäät menettäväsi hänet. Haluat pitää hänestä kiinni. Nyt hän kuitenkin tarvitsisi henkistä tilaa selvittääkseen, mitä hän itse oikein haluaakaan. Hänen on nyt nähtävästi tarpeen kuulostella omia tunteitaan ja miettiä mitä sinulta, parisuhteeltanne ja koko elämältä haluaa. Voi olla että sen selvittäminen vie häneltä pidemmänkin ajan – yön yli nukkuminen ei välttämättä riitä. On tärkeää että annat hänelle sen ajan mitä hän tarvitseekaan, vaikkei se varmaankaan ole sinulle helppoa.
Kerroit ymmärtäväsi että hän tarvitsee nyt aikaa. Haluaisit kuitenkin auttaa häntä, koska välität hänestä. Ehkä sinun kannattaa kuitenkin luottaa siihen, että hän tietää kuitenkin itse parhaiten mitä ja millaista apua hän tarvitsee. Ja ellei hän nyt vielä tiedä, ajan kanssa sekin selviää.
Parisuhde muuttuu ajan mittaan. Välillä ollaan lähempänä toista, välillä otetaan etäisyyttä. Näin kuuluu ollakin. Voisiko olla niin, että tämä on yksi vaihe teidän parisuhteessanne: osa parisuhteen tervettä muutosta ja kumppaneina ja ihmisinä kasvamista? Kirjoitathan lopussa että suhteenne ”voi muuten hyvin” ja että siinä on molempien mielestä paljon hyviä puolia.
KYSYMYS: Suunnittelen lähtöä yli 30 vuotta kestäneestä suhteesta vain henkilökohtaiset tavarat mukanani. Jätän hyvän miehen ja yläasteikäisen lapsen keskenään. Vain sen takia, että en enää tunne muuta kuin kaveruutta miestäni kohtaan. Vuoden sisällä salamarakastuin toisaalla, mutta lähtöpäätökseen se ei vaikuta, eli kyse ei ole hyppy suhteesta seuraavaan. Kuinka suureen katkeruuteen läheisten taholta on varauduttava? Onko teko liian julma ja itsekäs? Pitääkö kuitenkin vain jatkaa suhteessa, vain sen takia, ettei muiden maailma romahda? Ja ettei suhde lapseen rikkoonnu?
VASTAUS: Kiitos viestistäsi ja luottamuksesta Suhdeklinikkaa kohtaan. Olet tärkeässä kohdassa elämässäsi ja suurten päätösten äärellä.
Ensimmäisenä huomioni kiinnitti se, että suunnittelet pakkaavasi omat tavarasi ja vain häipyväsi. Toimimalla tavalla, joka olisi omien sanojesi mukaan julma ja itsekäs. Tuot esiin vain kaksi äärimmäistä vaihtoehtoa: olet itsekäs ja jätät kaiken vanhan taaksesi tai olet epäitsekäs ja jäät muiden takia. Olisiko mahdollista löytää muitakin vaihtoehtoja?
Kerrot, että puolisosi on hyvä mies. Sinun rakkautesi häntä kohtaan on kuitenkin hiipunut, mistä kertoo se, että rakastuit toiseen ihmiseen. Voiko olla, että miehesi on jo jollain tasolla tajunnut,että olet suuntautunut kodista ulospäin? Vaikka hän ei olisikaan mitään vielä huomannut, ajattelen, että hän ansaitsisi kyllä sen tietää. Monet ihmiset eroryhmissä ja perheneuvojan vastaanotolla ovat ihan hajalla sen takia, ettei heille annettu edes mahdollisuutta keskusteluun ja asian sulatteluun. Että puoliso vain otti ja lähti. Jätetty puoliso jää siinä suuren taakan kantajaksi. Salamaerossa hänen elämänsä muuttuu totaalisesti vastoin hänen tahtoaan ja ilman mahdollisuutta vaikuttaa asiaan. Hän jää yksin toipumaan shokistaan ja joutuu lisäksi kannattelemaan lasta, joka myös tulee toisen vanhempansa yllättäen hylkäämäksi.
Olet aikuinen viisikymppinen nainen, jolla on paljon elämänkokemusta. Uskon, että sinulla on varmasti hyvät syyt miettiä eroa. Voihan olla, että olet henkisesti jo niin pitkällä, ettei paluuta takaisin enää edes ole. Pysähdy kuitenkin hetkeksi vielä miettimään, oletko enemmän lähdössä vanhasta pois vai jotain uutta kohden?
Onko elämässäsi tällä hetkellä joitain hankalia, stressaavia tekijöitä, jotka uuvuttavat sinua? Joskus ihmiset, jotka ovat tyytymättömiä elämäänsä ja kaipaavat siihen muutosta, ajattelevat, että ero voisi olla ratkaisu. Joskus se onkin. Joskus ihmiset eron jälkeen huomaavat, että elämä on vieläkin raskaampaa. Muut hankalat asiat ovat pysyneet ennallaan ja lisäksi ovat tulleet kaikki eroon liittyvät asiat, syyllisyys, lapsiin liittyvät sopimiset, raha-asiat, uuden kodin hankkiminen ja niin edelleen.
Vaikka pysyisitkin eropäätöksessäsi, voit vaikuttaa paljon tulevaan elämääsi, yhteiseen vanhemmuuteenne ja suhteeseesi lapseen sillä, miten toimit nyt. Tässä vaiheessa voit vielä vaikuttaa ehkä muiden tuntemaan katkeruuteenkin. Toimimalla mahdollisimman hienotunteisesti, ottamalla läheisesi ja heidän tunteensa huomioon voit helpottaa teidän kaikkien tulevaisuutta. Yhteinen vanhemmuus pitää sinut kiinni lapsesi isässä joka tapauksessa lopun ikääsi. Sitä ei voi juosta pakoon.
Toivon sinulle viisautta valita oikea tie ja tapa, mitä jolla sitä lähdet kulkemaan.
KYSYMYS: Olemme olleet aviomieheni kanssa yhdessä syksyllä 12 vuotta ja naimisissa 4. Meillä on alle 2-vuotias lapsi ja hoidan häntä kotona. Olemme alusta saakka olleet tuttujen ja kavereiden mielestä ns. “vanha pariskunta. En silloin ensimmäisinä vuosina tajunnut mitä he tarkoittivat, mutta nyt ymmärrän. Tapasimme kun muutin 16-vuotiaana opiskelemaan ja mieheni, silloin 21, asui samassa opiskelija-asuntolassa. Olin nuori ja naiivi, hän on ensimmäinen poikaystäväni. Tulin alkoholistiperheestä ja olin ensimmäisinä vuosina aika masentunut ja kävin sen johdosta terapiassa. Etenimme suhteessa lähinnä minun mielestäni sen vuoksi, kun se vain kuului asiaan. Tiedostin kuinka kauan olimme olleet yhdessä ja koin sukulaisilta ja ystäviltä painostusta sitoutumiseen. Olen lukenut paljon romantiikasta ja rakastan romanttisia elokuvia, elämäni ei vain koskaan ole ollut sellaista kuin niissä.
En ole 100% varma tunteistani miestäni kohtaan. Mietin, että osittain se voi johtua sitoutumisen pelosta. On helpompaa pitää toinen kädenmitan päässä, kuin todella avata sydämensä ja antaa mahdollisuus rikkoa se. Kuuntelen ahdistuneena, kun tuttuni puhuvat "siitä oikeasta", ja siitä, että sen vain tietää kun on oikean ihmisen kanssa. Minä en tiedä. Meillä oli aikalailla erilliset elämät harrastuksineen, rahoineen ja ystävineen, kunnes saimme lapsen. Minusta tuntui, että miehellä ystävät, harrastukset ja rahat jäivät, mutta itse olen luopunut lapsen jälkeen kaikesta. Lapsi ei välttämättä ole ollut vaativa, mutta olen itse ollut alusta saakka vaativa itseäni kohtaan. Olen väsynyt, ja en koe miehen ymmärtävän minua henkisellä tasolla. Aikaisemmin pystyimme keskustelemaan suht paljon asioista, mutta lapsen jälkeen keskusteluyhteys on pikkuhiljaa näivettynyt. Emme ole saaneet yhteistä aikaa ja enää minua ei se oikeastaan kiinnostakaan. Mies oli ärsyttävän ahdisteleva, kun synnytyksen (sektio) jälkeen hän jaksoi kinuta seksiä vähän väliä. Hormonien vuoksi haluni palautuivat vasta lapsen ollessa 6kk ja tällä välillä harrastimme seksiä ehkä 3-4 kertaa. Yhdestäkään kerrasta en nauttinut ja koin sen vastenmielisenä ajanhukkana. Mieheni ei ymmärtänyt minua, eikä käsittänyt etten kyennyt haluamaan tai nauttimaan. Hän vain halusi seksiä ja kehtasi jopa nalkuttaa asiasta, kun "pihtasin".
Kun lapsi oli 2kk, mieheni oli koko päivän poissa. Ensin töissä, sitten iltamenoissa (“töissä"). Lapsella oli vatsavaivoja ja olin epävarma vanhempana. Rukoilin miestä tulemaan kotiin, koska olin jaksamiseni äärirajoilla ja pelkäsin tekeväni jotain huutavalle lapselle. Hän ei tullut kotiin. Vetosi, että hänen täytyy olla töissä. Työ oli tavallaan vapaaehtoistyötä ja kilometrin päässä. Hän olisi voinut ottaa "hätätapauksen" vuoksi puoli tuntia taukoa ja käydä kotona rauhoittamassa minua. Olisin halunnut hänen tulevan kotiin, rauhoittavan minua ja vakuuttavan, että jos tarvitsen, hän jää tuekseni. Petyin häneen niin paljon tuona päivänä, etten ole antanut tapausta anteeksi. Hädän hetkellä, hän ei uskonut minun tarvitsevan apua oikeasti ja valitsi minun, lapsen ja perheen sijaan työt.
Näin koen hänen valitsevan nytkin koko ajan. Hän käy töissä, sen jälkeen on urheiluharrastus 1-2x arkipäivä, sekä vapaaehtoistyötä 1-2 arkipäivää. Viikonloppuna 1x kisoja. Olen päivät ja lähes illatkin yksin lapsen kanssa. Olen väsynyt, ja kaipaan tukea. Saan apua perhetyöstä, mutta haluaisin apua mieheltäni. Haluaisin, että hän osoittaisi perheensä tulevan hänelle ykkösenä, mutta koen, että hän rankkaa meidät vasta omien tärkeiden harrastustensa ja menojensa jälkeen. Kavereita minulla ei juuri ole ja kun ei harrastuksiakaan, omaa aikaa ei tule vietettyä. Kaipaisin sitä, ja jaksamiseni tarvitsisi sitä, mutta sitä on vaikea saada aikaiseksi. Joko mies on menoissa iltaan saakka, tai sitten kun hän kerrankin on kotona lähtisin - minne(?).
En myöskään koe miehen olevan tarpeeksi läsnä arjessa. Meillä on iltaisin päällä tietokone, läppäri, kännykkä, telkkari ja hän ei ole henkisesti paikalla. Poissaolevan isäni jälkeen tämä on kipupisteeni johon kiinnitän huomiota. Tämä ei häirinnyt minua ennen lasta... En koe mieheeni monien pettymysten jälkeen enää sitä vähääkään henkistä yhteyttä, en halua kertoa hänelle asioistani, sillä häntä ei juurikaan enää kiinnosta. Puhun hänen mielestään liikaa ja hän ei ota minua vakavasti, "koska sinä puhut niin paljon" - en enää. Poissa oloaan kun olisin sitä kipeiten hätätilanteissa tarvinnut, hän vastaa olettaneen, että "taas" liioittelen asioita. Kuten sitä, että kerroin joskus isäni lyöneen äitiäni. Tämäkin oli hänen mielestään minun mielikuvitukseni tuotetta, sillä hän ei voinut kuvitella niin käyneen ja koska mies pitää puheitani jostain syystä liioitteluna. Tämä satuttaa minua.
En tiedä mitä tehdä. Parisuhdeterapiaa yritin, mutta mies ei lähtenyt. Eron uhallakaan - joka oli osaltani bluffia. Olen yrittänyt lukea artikkeleita, ehdottaa muutoksia, mutta mikään ei oikein toimi. Ehkä sekin on syynä, että henkistä yhteyttä ja pettymyksiä ei niin helposti korjatakaan.. Joka päivä mietin eroa, mutten uskalla lähteä. Mies on sanonut, että jos lähden, se oli siinä. Olen nimittäin ehdottanut väliaikaista asumuseroakin(!), että katsoisimme paranisiko tilanne,
mutta ei.
Olen neuvoton. En tiedä enää rakastanko, enkä tiedä enää haluanko rakastaa. Hän on pettänyt minut monesti henkisellä tasolla ja kärsin, kun en saa häneen sitä yhteyttä mitä sieluni kaipaisi. En kuitenkaan haluaisi viedä pojaltani isäänsä, koska kyllä ero siihen vaikuttaisi… En kuitenkaan tiedä mitä tehdä. Mies on muuten hyvä, ei juo, polta, käy töissä, huolehtii meistä ja tekee välillä kotitöitäkin. Koen kuitenkin jääväni henkisesti niin yksin, ja arjessa kun hän ei ole paikalla, että ahdistaa. Olen alkanut haaveilemaan löytäisinkö treffipalstalta henkistä yhteyttä mitä kaipaan, ja tämä huolestuttaa minua.. Seksiin en menisi, mutta eikö henkinen intiimiys ole melkeinpä pahempaa.
Seksi on aina ollut minulle tärkeää ja olen halunnut enemmän kuin mieheni, mutta nyt emme ole harrastaneet seksiä kuukausiin. Ei vain tee mieli, ja mieheni valittaa että pihtaan. Se satuttaa, koska en halua harrastaa hänen kanssaan seksiä, koska hänelle se tarkoittaa että kaikki on kunnossa.
Mitä tekisin...
Suruneito
VASTAUS: Hei ja kiitos kysymyksestäsi, joka herättää monia tunteita ja ajatuksia. Ensimmäiseksi lähdin kuuntelemaan sinun kasvutarinaasi. Olit nuorena tyttönä itsenäistymässä alkoholismin varjostamasta lapsuudenkodista, vähän masentunut ja etsimässä itseäsi. Voisin kuvitella, että siinä tilanteessa etsit ennen kaikkea turvallista kumppania, joka ei juo. Pitämällä toista käsivarrenmitan päässä sait itsellesi kasvutilaa ja elitte parisuhteessanne jossain määrin etäisiä, erillisiä elämiä, joihin symbioottinen, tajunnan räjäyttävä rakastuminen ei alussakaan kuulunut. Sait tilaa kasvaa ja vahvistua, mutta nykyisessä elämäntilanteessasi aikuisena, itsetunnoltasi vahvempana naisena ja äitinä tällainen suhde ei enää riitä sinulle. Nyt kaipaisit enemmän läheisyyttä, kumppanuutta, jakamista - ja rakkautta, rakastamista...mitä se oikeastaan olisikaan?
Miehesi tuntoja voin lähteä vain arvailemaan, mutta yritänpä sitä silti. Hän on sama mies kuin aina ennenkin. Tekee töitä, harrastaa, osallistuu vapaaehtoistyöhön. Kaikin puolin hyvä mies, siis. Sellainen elämä on ollut riittävää hänelle ja vaimokin on vaikuttanut tyytyväiseltä. Yhtäkkiä häneltä odotetaankin enemmän: kotona olemista, lapsen hoitamista ja tunnetason läsnäoloa. Kun vaimo alkaa itkien vaatia miestä jäämään kotiin ja purkaa uupumustaan lapsen kanssa, miestä alkaa ahdistaa ja pelottaa. Onko tuttu ja turvallinen elämä murtumassa? Ei hän koe osaavansa auttaa tällaisessa tilassa olevaa vaimoa. Tilanne on aivan uusi eikä sen hallitsemiseen ole keinoja. Pitääkseen edes itsensä tasapainossa mies vetäytyy entiseen tavalliseen elämäänsä, työhön, harrastuksiin ja vapaaehtoistoimintaan. Se osa maailmaa on sentään tuttu ja turvallinen. Itkevää, tarvitsevaa vaimoa hän ei osaa lähestyä. Keskusteleminen vähenee. Hän osaisi etsiä yhteyttä seksin kautta, mutta vaimo torjuu sen yrityksen.
Sitten kuuntelen suhdettanne. Elämäntapanne parina on ollut yhdestä näkökulmasta katsoen tilaa antava, toisesta etäinen. Lapsen syntymä kriisiyttää suhteen, koska mahdollisuudet näin suureen erillisyyteen vähenevät. Kumpikin joutuu siirtämään omien tarpeidensa tyydyttämistä ja elämään pikkulapsivaiheen asettamilla ehdoilla. Miten tasapuolisesti pari kykenee tätä luopumista tekemään? Jos vain toinen vanhempi luopuu omasta ajastaan ja toisen elämä näyttää jatkuvan entisen kaltaisena, tilanne vaatii puhumista. Näen tässä kriisissä suuren mahdollisuuden: saatte opetella ilmaisemaan tunteita toisillenne ja samalla etsimään läheisempää tapaa elää yhdessä. Jos uskaltaudutte olemaan läsnä toisillenne muullakin kuin järjen ja arjen tasolla, paljaina kaikenlaisine tunteinenne ja oloinenne, kriisi voi kääntyä kasvuun.
Kysy mieheltäsi, miltä lapsen syntymä on hänestä tuntunut. Miltä sen aiheuttamat muutokset elämässänne ja suhteessanne ovat tuntuneet? Mikä häntä ilahduttaa tässä elämänvaiheessa? Mikä pelottaa? Mitä oman lapsuudenperheensä elämästä hän haluaisi siirtää teidän perheeseenne? Entä mitä siitä hän haluaisi välttää? Kerro myös omista kokemuksistasi ja tuntemuksistasi. Älkää jättäkö tällaista keskustelua tallautumaan arjen jalkoihin vaan pitäkää yllä tunteiden jakamista. Antakaa toisillenne myönteistä palautetta heti, kun siihen on pientäkin aihetta.
Olette vetäytyneet suhteessanne puolustusasemiin, mutta uskon, että suunta on vielä korjattavissa. Se edellyttää kummaltakin pettymysten purkamista ja omien tarpeiden ja toiveiden jakamista. Kertokaa omista toiveistanne syyttelemättä ja kuunnelkaa toista puolustautumatta. Siten ymmärrys ja anteeksiantaminen voivat saada tilaa. Ne raivaavat usein tietä rakkaudelle.
Uusien alkujen kevättä toivottaen Päivi, perheneuvoja
KYSYMYS: Aloitin seurustelun viime kesänä 2014. Olimme jo entuudestaan tuttuja toisillemme. Kummatkin aina toivoi olevansa yhdessä.. Kummallakin lapsia entisestä suhteista. Olemme kummatkin reilu neikymppisiä. Mies sanoi suhteen alussa että on sairaalloisen mustasukkainen. No aloin huomaamaankin pieniä piirteitä. Ja olin sujut sen kanssa. Onhan ihmisillä tietääkseni eri luonteita.Olimme niin kiinni toisissamme 3-kk. Mies oli paljon minun luonani. Jolloin lasku tuli sitten tuli. Mies kähmi baarissa toista naista minun ja ystävien silmien alla. Ällöttävää. Asia sovittiin. Mies kuitenkin syytti sitä toista naista pelkästään. Se oli outoa. Se alkuhuuma lopahti siihen minun osaltani. Ehkä miehenkin?
No seurustelu jatkui. Kävin välillä miehen luona lapseni kanssa. Ja hän välillä minun. Meni muutama kuukausi niin Mies sanoi että olisi parempi että oltaisiin ystäviä että se juttu toimisi paremmin ja voisin etsiä jotain parempaa. Siis täh???? No sanoi jo aikaisemmin ja ettei hän halua ketään lähelleen,mutta voi hengailla minun kanssani. Monet kerrat olin ihmeissäni ettei kaverit harrasta seksiä eikä ole näin kiinni ym..
Masennuin ja itkin paljon kun palasin kotiin. Tilanne parani välillä hyväksi. Ja mies halusi omaa aikaa miettiä mitä hän haluaa!? Ja että kummatkin miettii. Meni 2 viikkoa ettei nähty. Menin miehen pyynnöstä taas hänen luokseen ja kysyin onko mies miettinyt? Vastasi EI! En huomannut heti hyväksikäyttöäkään kun olin rakastunut.ja tämä mies alkuun lupaili kihlautumista kanssani ja loppuvuonna. Sekä selvinpäin että humalassa. ja kuinka olen ollut aina hänen ykkönen? Varako olen miettinyt? Mies sai puhuttua (manipuloimalla) minut ostamaan intiimivaatteita ja eri vaatteita itselleni ja hänelle kalliita tavaroita. Lempeydestä ostin ne. En silloin aavistanut että tämä mies on hyväksikäyttäjä. Monet kerrat ostin ruokaa hänen luokseen, kun sillä ei ollut kaapissa mitään. Söi aina työpaikallaan. No tietty minä ruuat itselleni ostan ja jaan myös toisille talouden väelle. Minun piti hänen mielestään laihtua. Olen suhtkoht normaalikokoinen mielestäni. Miehellä ollut ikänsä painon kanssa kamppailua. Minun olisi pitänyt muuttaa ulkonäköäni ja pukeutumista. Hän aina humalassa rupesi haukkumaan minua ja solvaamaan naisellisuuttani ym.. Se oli pelottavaa. Halusin aina lähteä karkuun,ja niin teinkin. Seuraavana aamuna mies ei ikinä muistanut mitä oli sanonut? Valehteliko?
Olin niin tämän miehen vietävissä ja naruista otteissa. Sanoi että on omistushalunen. Rupesin paljon lukemaan verkosta empaattiakyvyttönistä narsismimiehistä. Nappiin osui paljon tekstejä.
Loppuvuonna mies lähti pikkujouluja viettämään hotelliin. Aloin jo sitä ennen miettimään tätä suhdetta että ei ole hyvä olla mutta koitetaan.
Mies sanoi ennen matkaansa että minun pitää tietää missä mennään että ollaan pelkkiä kavereita. No vastasin kummaksuvasti. No jos ollaan kavereita niin silloinhan saa tapaa muitakin? Mies vastas joo. Eli petasi itelleen seksiä.Sitä ennen paljon oli samankaltaisia jolloin aina oli vastaus häneltä: EI saa olla muita jos ollaan yhdessä.
Marraskuussa 2014 mies alkoi oirehtimaan ja muka masentumaan jolloin itse maseennuin lisää kun pelkäsin menettäväni hänet. Ehkä heijastin pelkoani hänelle ja ehkä ajoin nurkkaan hänet. En tiedä? Rupesin satunnaisesti tapailemaan miestä. Aloin jo huomata muutoksia että harrastimme seksiäkään vähemmin. Aloin kyselemään onko miehellä joku toinen nainen? Vastasi ei ole! Hän haluu olla yksin eikä halua vakavaa suhdetta. Ja se oli väärin hänen mielestään kun mentiin alussa liian pitkälle. eikä lupaa mitään vielä yhtään mitään, mutta ollaan näin..! Kyllä se itketti minua kun toinen torjuu eikä sano suoraan ettei halua olla. Ilmapiiri kiristyi.
Aloin huomaamaan enempi ja vaistoa että miehellä olisi jo joku toinen. Aina vastasi EI OLE.
Ja sitä mieltä olin että olisi toinen. Mies oli joulun kanssani. Kysyin uuden vuoden ajasta ollaanko yhdessä. Vastaus oli ei hän on lapsien kanssa. Ja tosiasia että oli kuitenkin tämän uuden salasuhteen kanssa.
Aina jos lähdin ystävieni kanssa ulos viihteelle kun siihen oli mahdollisuus. Mies ahdistui ja sanoi ettei tästä tule mitään kun häntä ahdistaa ja se kenen vierestä herään baari-illan jälkeen. Minä en siedä pettämistä. Edellisessä suhteessa ex mies petti jatkuvasti. Ja sanoin miesystävälleni sen.
Helmikuun 2015 mies jätti viestillä minut eikä kertonut selitystä. Ei vastanut minun viesteihin juuri ollenkaan. Alistavaa käytöstä.
Surulliseksi siintä tulin. No mies jäi nalkkiin kun huomasin Facebookissa että tämä mies ottaa kuvia kodin ulkopuolelta ja uusi nainen tykkää siintä. Aloin ihmettelemään ja ottamaan asioista selvää.
Ja sain tietää että tämä tykkääjä nuori nainen on samassa työpaikassa.
Ja marraskuusta asti olleet yhdessä samassa ryhmässä fb.bookissa. Vielä väitti ettei ole ketään ei ole puhunut kellekään eikä ole ketään naista jne viesteillä. Vastasin en usko. Yleensä hyväuskoinen olen. Mutten nyt.
Maaliskuussa mies jäi "rysänpäältä" kiinni kun kävin hänen luonaan odotin rapussa ja laitoin siintä viestin. Eipä mennyt kun vartti niin tämä nainen tulee miehen luota. Tämä ei nähnyt minua. Laitoin miehelle viestit monet. Saamatta vastauksia. Eikä uskaltanut lie avaa raukka ovea! Olisi kiva tietää säikähtikö tämä mies totaalisesti kun jäi kiinni? Mies kuitenkin lukee viestit. Nyt olen totaalisesti lopettanut viestittelyn,kun se on turhaa ja vie voimat arjesta. Paska mikä paska mies.
Mietin onko tämä mies jollain tasoa kiinnostunut minusta ja pelkääkö hän kun jäi kiinni? Miksi pitää mun numeron? Varallako? Viesteistä varmaan saanut itsetuntoa itselleen kun olen itkuviestejä lähettänyt. Ystävät varoitinkin niistä. Lopetin nyyhkyviestit ja laitoin selvän loppuviestin. Sain poistettua miehen fb:sta. Mutta huomasin että hänellä yhtäkkiä julkiset sivut. Pitääkö hän siksi kiusallaan niitä? Meillä on samoja ystäviä siellä. Ja välillä saan soittoja ei julkisista jossa tämä tyttö tykkää jos yhdessä jossain. En tiedä.
Olen niin surullinen näistä tapahtumista, kun luulin että saadaan vihdoinkin seurustella muutamankymmenten vuosien jälkeen. Tuloksetta.
Henkisesti mies sai minut hajoamaan ja itsetunnonkin alisti. Jota koitan kerää takasin. Haluan että tämä tunne loppuisi ja lopettaisin rakastumisen häntä kohtaan.
Onko tämä mies vai mikä blayermies??? Vastauksia kaivaten.
Levoton sielu
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi. Lähetit kaksi kysymystä, mutta ne liittyvät samoihin asioihin ja samaan suhteeseen. Vastaan tässä viimeiseksi lähettämääsi postiin, koska arvelen, että halusit ehkä jotain lisätä tai täydentää ensimmäiseen viestiisi. Luin molemmat kirjeesi, mutta vastaan siis enemmän viimeisimmän pohjalta.
Kirjeesi lopussa kirjoitat, miten suhde mieheen on nyt päättynyt, mutta sinulle on vaikeaa päästää tästä miehestä irti. Kerrot miten ikävöit häntä vieläkin ja yhä on tunteita. Kirjoitat paljon siitä miten huonosti mies on sinua kohdellut. Hän oli mustasukkainen, hän käytti sinua taloudellisesti hyväksi, piti epävarmuudessa, alisti henkisesti, haukkui, solvasi ja uhkasi kostolla. Paljon ehti suhteessanne tapahtua sellaista, mikä loukkasi sinua. Näiden asioiden käsittelyyn olisi pitänyt molempien suostua, että olisitte voineet päästä suhteessanne eteenpäin.
Nyt mies on ilmoittanut, että ei halua ja jatkaa ja olet saanut selville, että hänellä on jo uusi suhde. Kyselet itseltäsi myös sitä, miten olet päätynyt toisen kerran samankaltaiseen suhteeseen, jossa sinua ei arvosteta ja kohdellaan huonosti. Silti välillä kaipaat miestä, vaikka hän kohteli sinua välinpitämättömästi. Näin ristiriitaista se joskus on. Tunteet ovat kummallisia eikä aina ole helppo ymmärtää miksi tuntee niin kuin tuntee.
Olet yrittänyt matkan varrella, ja nyt suhteen päättymisen jälkeen, selvittää mistä suhteessanne oli kysymys. Pohdit miehen kanssa etäisyyttä ja läheisyyttä ja sitä oletteko vain kavereita vai jotakin enemmän toisillenne. Huomiosi on aivan oikea, jos suhde on intiimi parisuhde, se ei ole pelkkä kaverisuhde. Tässä pohdinnassa näkyy jo yksi vastaus siihen, kun kysyt oliko mies koko aikana valmis sitoutumaan suhteeseenne kunnolla? Tulee olo, että hän ei ole halunnut sitoutua samalla tavalla kuin sinä olisit halunnut.
Jäljelle jää surua ja hämmennystä. Kerrot avoimesti miten masentaa, itkettää ja miten tuntuu siltä, että mies on vienyt itsetuntoasi ja syytät välillä itseäsi. En näiden kirjeiden perusteella oikein näe, että suhteenne voisi enää jatkua. Silloin jäljelle jäävät suru ja nämä isot kysymykset. Sanot toisen postisi lopussa, että yrität kerätä itseäsi taas kasaan. Siihen työhön haluaisin osata jotain rohkaisevaa sanoa.
Sanoit, että ystävätkin jäivät, kun seurustelunne alkoi. Onko nyt aika taas ottaa heihin yhteyttä? Itsetunnon paikkaaminen ei ole pikaista ja helppoa puuhaa. Siinä voi kuitenkin auttaa juuri tämä mitä olet jo lähtenyt tekemään. Olet avoin omille tunteillesi, kirjoitat surustasi ja itkuistasi. Tämä kaikki on näiden menneiden pettymysten käsittelyä.
Jokin vuosi sitten oli kampanja, jossa ehdotettiin jokaisen suomalaisen kylpyhuoneen peiliin kiinnitettäväksi tarra, jossa lukee ”Älä halveksi”. Tähän peiliin kun aamulla tuijottaa ja näkee tekstin oman kuvan yläpuolella, voi sitten muistaa, että jokainen on arvokas. Sitten voi olla joskus syytä etsiä ammattiapuakin, jos tuntuu, että ystävien ja läheisten tuki ei riitä ja masentunut olo syvenee.
Tuo kysymyksesi siitä miten olet kahdesti päätynyt näin hankalaan ihmissuhteeseen, on yhtä aikaa raskas ja toivoa herättävä. Olet siinä havahtunut pohtimaan omaa kasvuasi ja sitä millainen nainen haluat olla. Siinä samassa kysymyksessä voi olla masentuneelle mielelle raskaskin puoli. Omakin mieli tuntuu syyttävän jostakin epämääräisesti. Toivon, että näet tässä enemmän tuon kasvun mahdollisuuden. Jos uuden suhteen aika joskus tulee, tiedät, että ansaitset suhteen, joka on tasa-arvoisempi ja vastavuoroisempi kuin aikaisemmat. Hyvää kevättä!
KYSYMYS: Kysyisin lähinnä asioiden käsittelemisestä omassa tilanteessani. Koin eron noin kaksi kuukautta sitten, tai siis tulin jätetyksi koska kontrolloin suhdetta liikaa. Olemme kuitenkin olleet yhteydessä melkein joka päivä ja mies harkitsee paluuta yhteen jos olen “muuttunut”. Haluan toki muuttua, tai ainakin ajatella ja käsitellä asioita eri lailla. Olen 31-vuotias ja kumppanini viitisen vuotta nuorempi.
Hän koki, etten olisi saanut estellä hänen menojaan ystäviensä luokse joka ikinen kerta, vaan hyväksyä ettei hän vastaa sitten jopa viikkoon puhelimeen eikä ole tilivelvollinen missä on ollut. Huumeet ovat olleet jossain määrin kuvioissa aina, ei toki suonensisäiset vaan lähinnä viihdekäytössä hänellä.
Olen ennenkin seurustellut ja osannut rakastaa, ja luopua. Tämän henkilön kohdalla kaikki on toisin, antaisin kaiken anteeksi, valheet ja satunnaisen väkivallankin.
Missä menee rakkauden ja riippuvuuden raja? Toki en tunne olevani riippuvainen, koska en ole nähnyt häntä eron jälkeen. En silti pääse eteenpäin. Kävin muutaman kerran puhumassa ammattilaiselle, mutten saanut tolkkua ajatuksiini sieltäkään.
Päässä pyörii suuri kysymys, että miten kukaan voi tehdä toiselle näin? Miksi silti välitän?
Myönnän, että olen yrittänyt kontrolloida ja ehkä pelastaa hänet tuosta vajoavasta suosta, koska asiat oli hyvin ennen kuin hänen ystäviensä runsas alkoholinkäyttö huumeineen lisääntyivät. Parisuhde kesti reilun kaksi vuotta.
Olen vieläkin erittäin rakastunut ja ikävöin suuresti. Ymmärrän kuitenkin sen, että en voi odotella häntä ikuisuutta ja pettyä taas tai hillitä omaa elämääni ja sanomisia. Vastasinko nyt omaan kysymykseeni vai olisiko antaa vielä neuvoja?
Ota Suhdeklinikka seurantaan Facebookissa!
_____________________________________________________________________________________
VASTAUS: Hyvä ystävä, kiitos viestistäsi! Kirjoitat eronneesi noin kaksi kuukautta sitten. Sinun on vaikeaa hyväksyä eroa, mikä on ymmärrettävää, koska rakastat ja kaipaat entistä miestäsi. Myös se, että olette erosta huolimatta olleet tiivisti yhteydessä vaikeuttaa ymmärrettävästi luopumista.
Kiinnitin viestissäsi huomiota erityisesti siihen, että olet ottanut vastuun erosta kokonaan itsellesi. Kerrotkin miehesi harkitsevan paluuta yhteen, jos sinä pystyt muuttumaan. Pidän epärealistisena ajatusta, että parisuhteen ongelmat voisivat johtua vain toisesta. Parisuhteeseen tarvitaan aina kaksi, ja kummatkin vaikuttavat siihen, millainen suhteesta muodostuu. Kirjoitat tarpeestasi kontrolloida, mutta myös entisen miehesi huumeiden käytöstä ja satunnaisesta väkivallasta. Mietin, mikä vaikutus teidän kummankin toiminnalla on ollut suhteeseenne?
Kirjoitat, ettet pääse eteenpäin. Pidän arvokkaana, että olet etsinyt kuitenkin ratkaisua kysymyksiisi myös ammattilaisen kanssa. Halutessasi voisit olla yhteydessä lähialueesi perheasianneuvottelukeskukseen. Yhdessä perheneuvojan kanssa voisitte pohtia sitä, mikä tilanteessasi olisi parasta. Ajattelen suhteen jatkumisen edellyttävän joka tapauksessa molempien toiminnan arvioimista ja vastuun kantamista yhdessä.
KYSYMYS: Olen eronnut pitkäaikaisesta avopuolisostani muutama kuukausi sitten. Meillä on eroprosessi vielä vähän kesken. Itse tunnen, että ero oli tähän hetkeen oikea ratkaisu. Seurustelimme lähes kymmenen vuotta. Välillämme oli jotain erityistä ja luulin, että emme eroaisi koskaan. Mutta tarpeeksi monen vastoinkäymisen vuoksi tahdoin erota. Tunteeni häneen ovat muuttuneet paljon, vaikka toki hän on minulle edelleen erittäin tärkeä ihminen. Kun tutustuimme, exäni oli vakavasti masentunut. Autoin häntä elämänilon etsimisessä ja vedin hänet ylös pohjalta ja annoin itsestäni kaiken hänelle. Siihen meni muutama vuosi. Kun hän sitten sai pikkuhiljaa elämäniloa takaisin ja alkoi elää, jäin minä osittain pois hänen elämästään. Yritin ymmärtää aluksi, että hän tarvitsee tilaa. Kuitenkin minusta tuntui, että olin yksin. Toisinaan jopa toivoin, että hän olisi sama ihminen kuin tutustuimme, vaikka en tietenkään halunnut, että hän masentuu.
Jäin usein yksin itkemään kotiin, kun hän lähti johonkin kavereidensa kanssa. Minä kävin töissä, maksoin lähes kaiken ja hoisin kodin. Ennen pystyimme puhumaan asioista, mutta nyt joku muuri oli tullut väliimme. Kului muutama vuosi ja minä vain jaksoin eteenpäin, vaikka välillä itsekin olin masentunut, enkä saanut siihen tarvittavaa tukea. Kesällä olin jo miettinyt, kuinka suhteemme oli mennyt tähän jamaan ja olin onneton. Olin useasti pyytänyt exääni muuttamaan käytöstään, mutta juuri mitään ei tapahtunut. Tapasin kesällä uuden tuttavuuden, josta on tullut minulle erittäin läheinen nyt eromme jälkeen. Vaikka emme tunteneet toisiamme, pystyin puhumaan hänelle lähes kaikesta. Kerroin kaikki minun ja exäni suhteen ongelmat ja pystyin käsittelemään asiat. Aiemmin olin vain yrittänyt exäni kanssa selviä asioita ja kun siitä ei mitään tullut, niin hyväksyi hiljaa asiat ja toivoin vain, että kyllä se vielä paremmaksi muuttuu.
Halusin siis erota mm. siksi, että menetin luottamuksen, olin loppu hoitamaan kaiken yksin, ex jäi kiinni pettämisestä pariinkin otteeseen ja tahdoin vihdoinkin elää ja saada asiani kuntoon. Minulla tuli vain yhtäkkiä mitta täyteen, kun pystyin käsittelemään kaiken sisälläni. Ilmoitin erosta ja se tuli järkytyksenä exälleni, sillä olen ollut hänelle itsestäänselvyys. Nyt olen eromme jälkeen tutustunut tähän uuteen tuttavuuteen paremmin ja hän on ollut tukenani ja auttanut minua paljon. Meistä voisi tulla jotain vakavampaakin, mutta minulla on siis vielä vähän exäni kanssa välit selvimättä. Ex on muuttunut osittain paljonkin, hoitaa kotiaskareita ja näyttää rakkauttaan minua kohtaan. Hän tahtoisi, että annan hänelle toisen mahdollisuuden. Minusta vain tuntuu, että en jaksa antaa elämästäni enää yhtään siihen, että hän korjaisi virheensä. Olen antanut siihen monta mahdollisuutta, mutta hän heräsi vasta kun lähdin kotoa.
Hän ei ole vieläkään täysin parantunut masennuksesta ja uhkailee itsensä satuttamisella. Itse haluaisin olla kavereita, mutta hän sanoo, että en tule näkemään enää ikinä häntä, jos en anna mahdollisuutta. En itsekään oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Tunnen myös syyllisyyttä siitä, että olen tutustunut tähän ihanaan uuteen tuttavuuteen, vaikka enhän minä ole mitään väärää tehnyt, sillä olemme jo eronneet. Voiko luottamus palautua enää? Kannanko turhaan syyllisyyttä uudesta tuttavuudestani, jonka avulla olen vihdoin saanut nauraa pitkästä aikaa ja kokea kivoja asioita? Mitä jos ex tekeekin itselleen jotain, jos en anna mahdollisuutta? Tämä liitto oli ensimmäinen vakava suhteeni, enkä tiedä mikä on oikea tapa toimia..
Nyt löydät Suhdeklinikan myös Facebookista!
_____________________________________________________________________________________
VASTAUS: Hyvä ystävä, mieleeni tulee, että olet tällä hetkellä oman elämäsi tienristeyksessä, jossa katsot mennyttä matkaasi ja mietit tulevaa suuntaa. Älä pidä kiirettä, vaan pysähdy hetkeksi tähän risteykseen. Katsotaanpa ensin hieman taaksepäin: kerroit eronneesi hiljattain pitkäaikaisesta parisuhteesta. Yhteiseen matkaanne kuului monenlaisia vaiheita; myötä ja vastamäkiä. Exäsi kärsi vaihtelevista masennusjaksoista, mutta sinä jaksoit pitkään olla hänen apunaan ja tukenaan. Ajan myötä olit itsekin ajoittain masentunut, mutta et kokenut saavasi siihen vuorostasi tukea exältäsi. Lopulta halusit erota mm. luottamuksen menettämisen, yksinäisyyden ja exäsi toistuvan uskottomuuden vuoksi. Ymmärrän eropäätökseesi johtaneet tekijät hyvin, mutta onko niin, että itse koet vielä jonkinlaista syyllisyyttä eroratkaisustasi? En tiedä ikäänne, mutta luultavasti olette molemmat muuttuneet yhteisen matkanne varrella paljon. Ne tarpeet ja toiveet, joiden perusteella aikoinanne valitsitte toisenne kumppaneiksi, ovat ehkä muuttuneet (esimerkiksi hoivaamisen ja hoivatuksi tulemisen suhteen).
Muutama kuukausi sitten kerroit exälle eropäätöksestäsi. Olitte tulleet yhdelle elämän risteysasemista, jossa jokainen joutuu pohtimaan seuraavaa suuntaa. Käviköhän niin, että sinä jarrutit risteyksessä, mutta exäsi olisi halunnut jatkaa matkaa kanssasi entiseen tapaan? Kun toinen painaa jarrua ja toinen kaasua, tilanne jumiutuu. Nyt exäsi vaatii sinua antamaan hänelle vielä uuden mahdollisuuden, mutta itse olet epävarma. Kuuntele rauhassa tätä tunnetta ja mieti, mitä se sinulle kertoo. Mistä kaikesta halusit erota kun erosit exästäsi? Mitä kaipaat suhteestanne ja mitä et enää kaipaa? Minusta kuulostaa julmalta - suorastaan väkivaltaiselta - että exäsi uhkailee sinua itsensä vahingoittamisella. Hänen masennustaustansa tuntien olet ymmärrettävästi huolestunut tilanteesta, mutta exäsi on kuitenkin itse vastuussa omasta elämästään. Voit ohjata häntä hakemaan apua itselleen, mutta sinun tehtäväsi ei ole enää hoitaa häntä. Kuten kirjoitit, eroprosessinne on vielä kesken ja se vie oman aikansa. Tässä tilanteessa suosittelen, että käsittelette sitä molemmat tahoillanne, mahdollisesti ammattiauttajan luona. Jumiutuneesta tilanteesta täytyy pikkuhiljaa päästä eteenpäin ja jatkaa matkaa.
Mitä uuteen ihmissuhteeseesi tulee, niin suosittelen sinua etenemään hitaasti. Tärkeää on, että toivut nyt rauhassa itse erosta ja pidät hyvää huolta itsestäsi. Kysyit, kannatko turhaa syyllisyyttä uudesta ihmissuhteesta, jossa koet iloisia asioita (joita olet ehkä jo pitkään kaivannut elämääsi?). Minusta olisi tässä tilanteessa tärkeää erottaa pitkän suhteen päättyminen ja uuden aloittaminen toisistaan. Joskus uuden ihmisen löytäminen vauhdittaa ehkä jo pitkäänkin muhimassa ollutta eropäätöstä. Vaikka uusi ihminen ei olisikaan syynä eroon, saattaa se jätetyn osapuolen silmissä siltä vaikuttaa aiheuttaen jätetyssä katkeruutta ja jättäjässä syyllisyyttä. Uuden ihmissuhteen ennuste on sitä parempi, mitä selkeämmin vanha suhde on surtu ensin pois. Silloin on jälleen tilaa uudelle. Bruce Fisherin kirja Jälleenrakennus - kun suhteesi päättyy, on tarkoitettu erotilanteen kartaksi ja kompassiksi. Suosittelen sinua tutustumaan siihen.
KYSYMYS: Kannattaako eroaminen vain siksi, että ei enää halua toista?
Olen +40 ja mieheni 12 vuotta vanhempi. Yhteisiä lapsia ei ole ja lapsia ei asu kanssamme. Eli eron pohdintaseurauksetkin ovat kahden kauppaa.
Olen miettinyt eroa vuoden. Mutta kuten otsikossa kysyin, kannattaako erota vain siksi, että ei koe intohimoa miestään kohtaan, ei halua enää toista, joutuu rakastelemaan siten, että sulkee itsensä koko tapahtuman ulkopuolelle. Ei mieheni pakota rakastelemaan, ei--- mutta sopu säilyy, ilmapiiri on mukavampi meidän molempien hengittää, kun suostun. Vaikka puristaa niin perhanasti.
Näin on ollut kauan, jo ennen kuin kävin miettimään eroa.
Mutta erotessa menettäsin hyvän kumppanin, joka on turvallinen kuten sanoin, joka on kunnollinen, kannustava, hyvä ystäväkin.
Mutta...ahdistun tässä suhteessa.
Ja - myös se on alkanut ahdistaa, että en pääse yksin mihinkään: mies vie ja tuo. Ostosretket keskustaan on luxusta, siis jos sattuisin joskus edes yksin pääsemään. Kontrolli on kova. Ja näin pikkujoulukautena tehtiin selväksi, että hän voi viedä (ok), ja hän lähtee myös baariin, samoihin baareihin, minne mahdollisesti kavereideni kanssa menisimme jatkoille. No, pikkujoulut kariutuivat, hyvä niin.
Haenko seksiä muualta, kun oma mies ei sytytä, ei yhtään - ahdistaa vaan. Vai eroanko? Sopuisasti? No se tuskin onnistuu.
Huurteessa
VASTAUS: Kerrot, että et ole pitkään aikaan tuntenut intohimoa miestäsi kohtaan. Seksi välillänne puristaa, ahdistaa. Viimeisen vuoden ajan olet miettinyt sekä eroa että seksin hakemista muualta. Kysyt: "Kannattaako eroaminen vain siksi, että ei enää halua toista?". Onpa vaikea kysymys ja valitettavasti siihen en pysty vastaamaan. Mutta jos pohdin noita muita asioita, mitä viestissäsi kerrot, niin se toivottavasti auttaa sinua vähän eteenpäin vastauksen löytämisessä.
Ensimmäinen ajatus, mitä viestisi toi mieleeni on, että parisuhteessa pitkään jatkuneen seksuaalisen haluttomuuden taustalla on lähes aina muita ongelmia, joista haluttomuus on vain jäävuoren huippu, se osa joka näkyy helposti. Siksi seksittömän parisuhteen ratkaisuksi ei riitä se, että haetaan seksiä muualta. Se ei ratkaise mitään vaan tuo yleensä lisää ongelmia. Jos haluamme oikeasti ja aidosti lähteä hakemaan ratkaisua haluttomuuteen ja seksittömyyteen parisuhteessa niin meidän on ensiksi pysähdyttävä ymmärtämään mistä on kysymys? Siksi lähtisin miettimään tilannettasi sen kautta mitä kerrot parisuhteestanne.
Kuvaat, että puolisosi on hyvä, turvallinen, kunnollinen ja kannustava - hyvä ystävä. Samanaikaisesti kuitenkin kerrot, että et pääse yksin minnekään. Hän vie ja tuo sinua, kontrolloi menojasi, kulkemisiasi jopa niin, että ostoksillekin yksin meno on poikkeuksellista luksusta. Nuo viimeksi kuvatut asiat kuulostavat hyvin huonoilta ja ovat ristiriitaisia noiden alun kuvausten kanssa. Ne ovat toisen ihmisen omistamista, kontrollointia ja rajoittamista tavoilla, joita voi pitää henkisenä väkivaltana. Ymmärtääköhän miehesi tämän? Mitä tapahtuu jos sanot vastaan? Suuttuuko hän? Joudutko pelkäämään? Sanot suostuvasi seksiin "vaikka puristaa niin perhanasti", jotta sopu säilyy. Sanot, että miehesi ei pakota sinua rakastelemaan. Hyvä. Mutta mitä tapahtuu jos et suostu? Onko sinulla mahdollisuutta kieltäytyä?
Haluaminen vaatii sekä fyysistä että henkistä tilaa. Ilman tilaa, vapautta haluaminen vähitellen vähenee kunnes lakkaa. Kuulostaa siltä, että tuota tilaa ja vapautta ei tällä hetkellä ole suhteessanne. Ei ole siis ihme, että halusi miestäsi kohtaan on lakannut. Kuvaat häntä kuitenkin myös niin monin hyvin adjektiivein, että huomaan miettiväni olisiko sittenkin mahdollista alkaa muuttamaan olosuhteita välillänne tavalla joka mahdollistaisi uudenlaisen tilan suhteeseenne ja sitä kautta mahdollisesti uudenlaisen haluamisen. Oletko kertonut miehellesi miten koet tällä hetkellä suhteenne ja teidän välisen läheisyyden? Jos et ole kertonut, niin voisiko olla mahdollista, että kerrot hänelle että voit tällä hetkellä niin huonosti suhteessanne, että mietit jopa eroamista? On myös tärkeä kertoa niistä hyvistä asioista minkä takia eroaminen tuntuu vaikealta. Pyytäisin myös, että itseksesi pysähtyisit miettimään mitä merkitsisi sinulle itsellesi ja parisuhteellenne se jos hakisit seksiä ulkopuolelta. Mieti myös niitä huonoimpia mahdollisia seurauksia, sillä valitettavan usein ne pidemmän päälle toteutuvat.
Onnellisiin parisuhteisiin kuuluu yleensä suhteellisen onnellinen seksielämä. Onnellisissa parisuhteissa seksiä ei voida eikä haluta ulkoistaa vaan ihmiset voivat elää suhteessa toisiinsa kokonaisina. Toivon sinullekin, että voisit toteuttaa itseäsi kokonaisena tässä tai mahdollisesti jossain toisessa parisuhteessa.
Hyvää jatkoa sinulle toivottaen Perheneuvoja Helena
