KYSYMYS: Kerkesimme seurustelemaan ja asumaan avomieheni kanssa yhdessä hieman yli vuoden. Suhteemme aikana olin äärettömän onnellinen ja minulla oli hyvä ja turvallinen olo hänen seurassaan. Hän kertoi myös olevansa onnellinen ja rakastimme ja välitimme toisistamme. Sunnittelimme yhdessä tulevaisuutta ja näin, että rakkautemme oli ja on aitoa molemmin puolin. Hänen kanssaan haluan elää niin kauan kunnes sydämeni lakkaa lyömästä.
Kaikki oli mielestäni hyvin suhteessamme, kunnes hän yllättäen ilmoitti haluavansa erota. Järkytyin. Molempien perheet ja ystävät yllättyivät myös suuresti. Syyksi hän ilmoitti, että haluaa elää yksin ja tehdä kuinka haluaa ilman että tarvitsisi huomioida toista osapuolta. Tätä ratkaisua hän on miettinyt kuulema puoli vuotta, mutta sanoi koska oikeasti rakastaa minua hän jaksoi yrittää. Näillä näkymin hän omien sanojensa mukaan haluaa elää yksin lopun elämäänsä. Toisaalta ymmärrän häntä, koska hän ei ole koskaan asunut yksin, eikä ole niin sanotusti viettänyt "villiä" elämää. En voi silti käsittää, että hän haluaa erota hyvästä parisuhteesta tämän takia. Kuinka voi haluta erota, kun hän silti rakastaa minua?
Olen hyväksynyt hänen ratkaisunsa ja kunnioitan hänen päätöstään. Haluamme molemmat jatkaa tästä kuitenkin vielä kavereina. Minun on kuitenkin vaikea olla miettimättä, että onko meillä tulevaisuudessa mahdollisuus palata yhteen? Suhteemme oli hyvä, emmekä kumpikaan satuttaneet ikinä toisiamme. Siksi ajattelenkin että meillä olisi hyvät lähtökohdat jatkaa siitä mihin jäätiin, sitten kun olemme molemmat valmiita. Vaikka kaikki käskevät jatkaa eteenpäin (mitä yritän tehdä), on minulla silti tunne sisimmässäni, että tulevaisuudessa meidän "tiemme kohtaavat". Onko tämä tyhmää vai satutanko itseäni vain enemmän ajattelemalla näin? Pääni on ihan sekaisin, enkä tiedä mitä ajatella.
Atok, 25
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Kuvaat kauniin runollisesti suhdettasi entiseen avomieheesi, jonka kanssa olisit tahtonut jakaa yhteisen elämänmatkan. Suhde päättyi kuitenkin yllättäen avomiehesi aloitteesta. Kirjoitat hänen kaipaavan omaa tilaa ja erillisyyttä. Mietin, mikä on herättänyt hänessä näin voimakkaan erillisyyden tarpeen juuri nyt? Olette seurustelleet hieman yli vuoden. Kokemukseni mukaan parisuhteen alkuvaihe – esimerkiksi juuri ensimmäinen vuosi saattaa näkyä voimakkaana hullaantumisena ja tarpeena viettää tiivisti lähes kaikki aika yhdessä. Kirjeesi perusteella on vaikea arvioida, onko teidän tilanteenne ollut tällainen? Kuinka tiiviisti olette eläneet ensimmäisen vuoden? Parisuhteesta riippuen oman tilan tarve alkaa väistämättä nousta enemmin tai myöhemmin. Tuolloin keskeiseksi kysymykseksi nousee se, miten parit voivat sietää erillisyyden kokemusta, siis sitä, että kumppanilla on omia harrastuksia, kiinnostuksenkohteita ja esimerkiksi ystäviä. Erillisyys muodostuu joillekin pareille niin vaikeaksi kysymykseksi, että he ratkaisevat sen eroamalla. Kirjoitat avomiehesikin haluavan elää loppuelämänsä yksin, mikä on myös mahdollista. Toisaalta ajattelen, että meihin ihmisiin on ikään kuin sisäänrakennettu kaipaus toisesta ihmisestä, rakkaasta, jonka puoleen voi kääntyä ja jakaa elämänkysymykset. Sinä tunnistat itsessäsi tämän kaipauksen entistä avomiestäsi voimakkaammin, joskin kirjoitat myös hänen tunnistavan tämän yhteyden ja erillisyyden välisen jännitteen. Kirjoitatkin hämmästeleväsi sitä, että hän rakastaa sinua, mutta haluaa kuitenkin erota.
Olet hyväksynyt hänen tarpeensa erota ja kunnioitat hänen päätöstään. Haluatte jatkaa kavereina. Jotkut parit onnistuvat olemaan seurustelun jälkeen kavereita ja toiset taas eivät. Tilannettanne voi vaikeuttaa se, että kirjoitat teillä kummallakin olevan rakkauden tunteita toisianne kohtaan.
On vaikea ottaa kantaa siihen, voisitteko vielä palata yhteen. Siihen vaikuttavat monet elämänkysymykset ja valinnat, joita sekä sinä että entinen avomiehesi teette. Rohkaisen sinua pohtimaan ennen kaikkea omaan elämääsi liittyviä valintoja laajemminkin. Mitä tahdot elämältäsi, mikä sinut tekee onnelliseksi, missä näet itsesi vuoden, entä viiden vuoden kuluttua? Keitä elämääsi kuuluu tuolloin jne. Kannustan sinua etenemään elämässäsi ja olemaan avoin sille, mitä kaikkea elämällä on sinulle tarjottavana.
KYSYMYS: Rakoilleko rakkaus? Kyllä. Tapasimme syksyllä 2002. Avioliitoon menimme vuonna 2003. Ensimmäinen lapsi syntyi 2004, toinen 2006. Nyt siinä pisteessä että erohan tässä tulee.
Tänään kävin tekemässä avioerohakemuksen. KYLLÄ. Ei suhteessa rakkautta ole. Alkoholi vierailee joka viikonloppu perheessämme. Olen väsynyt. Onneton. Pelkään. En haluaisi menettää aviomiestäni mutta kuitenkin kirjoitin paperit. Rakastan miestäni paljon. En vaan saa vastarakkautta, hellyyttä.. Ahdistaa.. En tiedä haluaako mieheni kuitenkin kanssani käydä esim. parisuhdeterapiassa.. Itken.. Ikävää..
Olen 37-v kahden lapsen äiti. Ongelmana on avioliittommen puhumattomuus, se ahdistaa minua. Alkoholi viikonloppuisin. Tein elämäni kovimman päätöksen, kävin allekirjoittamassa avioeropaperit. Voiko kuitenkin pariterapiasta olla apua? Voiko liiton vielä pelastaa? Olemme olleet avioliitossa pian 12v. Miten saisimme luottamuksen, rakkauden suhteeseemme takaisin?
Äiti 0406
VASTAUS: Kiitos yhteydenotostasi. Kerrot päätyneesi 12 avioliittovuoden jälkeen hakemaan avioeroa. Koet rakkauden ja luottamuksen puuttuvan suhteessanne. Toisaalta kerrot rakastavasi miestäsi paljon etkä halua menettää häntä. Koet, että et saa vastarakkautta etkä hellyyttä. Tunnet itsesi väsyneeksi, onnettomaksi ja pelokkaaksi. Puhumattomuus ahdistaa sinua parisuhteessanne. Ahdingostasi huolimatta mietit voisiko liiton vielä pelastaa ja olisiko pariterapiasta siihen apua.
Mainitset alkoholin kuuluvan viikonloppuihinne. Kirjoittamastasi ei käy ilmi, onko nimenomaan miehesi alkoholinkäyttö sinua häiritsevää vai juotteko te yhdessä. Mietin onko juominen humalahakuista vai ns. tissuttelua? Joka tapauksessa koet sen ongelmaksi. Miten miehesi näkee asian? Voiko ongelmalle tehdä yhdessä jotain?
Mietin kuinka tietoinen puolisosi on eroaikeistasi. Toivottavasti olet kertonut hänelle erohakemuksen vireillepanosta. Päätös eron hakemisesta on ollut sinulle kova päätös. Sitä se luonnollisesti aina on. Huomaan miettiväni onko erohakemuksen laittaminen sinulta hätähuuto puolisollesi, herätys hänelle tehdä jotain suhteenne eteen? Joskus parisuhteen toinen osapuoli ei ota toisen tyytymättömyyttä ja muutosehdotuksia eikä erouhkauksiakaan todesta ja havahtuu vasta eron ollessa konkreettisesti edessä. Toivottavasti hän ottaa ahdinkosi tosissaan viimeistään nyt.
Mietin oletko tehnyt jo konkreettisia suunnitelmia eron varalle? Teillä on kaksi lasta. Miten he voivat tässä tilanteessa? Huomaavatko he äitinsä hädän? Ovatko he huolissaan sinun jaksamisestasi, isästään tai peloissaan esim. alkoholinkäytön suhteen? Oletko miettinyt miten heidän asiansa sujuvat mahdollisen eron jälkeen? Missä he asuvat ja miten tapaavat toista vanhempaansa?
Pariterapiasta on yleensä apua silloin kun kotona ei pystytä puhumaan vaikeista asioista tai jos keskustelu ei ole rakentavaa. Kertomasi perusteella suosittelen teille ehdottomasti keskustelua ulkopuolisen avulla. Liiton pelastamiseen on aina mahdollisuuksia, jos molemmilla osapuolilla on siihen motivaatiota. Tunnetasolla asioista keskustelun lisäksi pariterapiassa voidaan miettiä myös konkreettisia muutoksia esimerkiksi alkoholinkäytön suhteen. Vaikka päätyisitte eroon ratkaisuna, keskusteluista on hyötyä erosta selviytymisen kannalta. Keskustelut hyödyttävät myös uudenlaisen vanhemmuuden syntymistä eron jälkeen. Mahdollisen eronkin jälkeen olette yhteydessä toisiinne lastenne asioissa.
Toivon teille antoisia keskusteluja ison asian äärellä! Perheneuvoja Nina
KYSYMYS: Poikaystäväni jätti minut pari päivää sitten yli kolmen vuoden suhteen jälkeen. Hän sanoi silti rakastavansa minua edelleen, ja välittävänsä minusta. Hän jopa itki jättäessään minut. Sanoi, että tämä tuntuu aivan kamalalta. Meillä on suurimman osan ajasta ollut onnellista aikaa, mutta loppukeväästä tänne asti molemmat ovat olleet onnettomia vähän väliä. Emme ole osanneet puhua asioista vasta kun nyt, erotessamme ja sen jälkeen.
Minusta tuntuu, että hän ei oikeasti haluaisi erota, mutta hän sanoi, että ehkä hän on luovuttanut meidän suhteen. Ja hän ei pysty olemaan yhdessä jos ei olla onnellisia. Minä en suostu luovuttamaan, koska rakkautemme ei ole hävinnyt mihinkään. Tiedän, että pystymme olemaan onnellisia yhdessä, kun olemme ennenkin olleet.
Minua suututtaa, että hän haluaa heittää minut pois, yrittämättä ensin korjata asioita. Aion antaa hänelle tilaa ja omaa aikaa, mutta minusta tuntuu, että jotain pitäisi tehdä. Miten saisin hänet taas uskomaan meihin?
Marje
VASTAUS: Kiitos viestistäsi, jossa kerrot yli kolme vuotta kestäneen rakkaussuhteesi päättymisestä. Kuvaat, että suurin osa yhteisestä ajastanne oli onnellista mutta viime keväästä saakka olette olleet vähän väliä onnettomia. Sanoit, että ette ole osanneet puhua asioista kun vasta nyt eron myötä.
Et kerro tarkemmin millä tavalla olitte onnettomia. Mitkä ovat niitä asioita, jotka tulivat väliinne ja joista olisi pitänyt pystyä puhumaan aiemmin? Tiedätkö sinä miksi poikaystäväsi halusi erota? Pystyikö hän nyt, erotessanne kertomaan asioista, jotka tekivät hänet onnettomaksi suhteessanne? Onko mahdollisesti niin, että nyt tiedät ja haluaisit tehdä noille asioille jotain, mutta hän ei enää halua. Juna meni jo. Luulen, että aika monen meistä on helppo eläytyä siihen, miltä sinusta tuntuu katsoa hänen lähtöään voimatta vaikuttaa siihen. ”I can't let him go. I can't. There must be some way to bring him back”. Kuten Scarlet sanoo Tuulen viemää -elokuvan lopussa Rhetin lähdettyä.
Kokemukseni mukaan on hyvin tavallista, että erossa osapuolet ovat eri mieltä siitä, että onko oikea hetki erota. Lähes aina toinen osapuoli haluaa eroa enemmän ja toinen puolisoista haluaisi vielä yrittää ja on sitä mieltä, että emme ole vielä tehneet kaikkea. Erityisen kipeältä tuntuu, kun kuulee toisen pettymyksiä ja toiveita vasta erossa, eikä toinen anna enää mahdollisuutta korjata. Minusta kuvaat viestissäsi hyvin myös sitä, miten eroaminen on jättävällekin osapuolelle usein ristiriitaista ja vaikeaa. Rakastan, välitän ja suren, ja silti tiedän, että näin minun pitää tehdä. Se tuntuu ymmärrettävästi hämmentävältä ja herättää toivoa jätetyssä, silloinkin kun toivoa ei enää ole. Erotessa joudumme eroamaan myös niistä asioista joista pidämme.
Parisuhteen jatkoa ei useinkaan ennusta se, miten isoja ongelmia parisuhteessa on, vaan se, miten paljon osapuolet näkevät toivoa yhteisessä parisuhteessa. Jos jompikumpi puolisoista on luovuttanut, niin todennäköisesti parisuhde päätyy eroon. Sanot, että sinusta tuntuu, että hän ei oikeasti halua erota. Sanot, että et suostu luovuttamaan. Kysyt miten saisit hänet taas uskomaan teihin. Me emme voi tietää mitä toinen ihminen oikeasti haluaa. Meidän on suostuttava siihen, että hänellä on oikeus tuntea niin kuin hän tuntee ja annettava hänen tehdä omat ratkaisunsa, jopa omat virheensä. Jos poikaystäväsi päätyykin vielä yrittämään yhteistä suhdetta, niin ainoa kestävä ratkaisu on, että hän tekee päätöksen itse, ilman, että muut ihmiset ovat yrittäneet vaikuttaa hänen päätökseensä.
Sinulle toivotan voimia irti päästämiseen, suremiseen ja tulevaisuuteen suuntautumiseen. Siellä todennäköisesti odottaa sinua jokin uusi vaihe elämässäsi.
KYSYMYS: Olemme olleet pitkään naimisissa, yli 30 vuotta. Meillä on kolme täysi-ikäistä lasta, joista nuorin asuu vielä kotona. Olemme eläneet hyvin perhekeskeistä elämää, pitkälti lasten kanssa ja arki on kulunut arkisissa asioissa. Jotenkin pikkuhiljaa varmaan omat tunteeni miestä kohtaan on hiipuneet. Totuus on varmaan paljastunut sitä myötä kun lapset ovat alkaneet elää omaa elämäänsä ja olisi vihdoin aikaa tehdä jotain kahdenkesken. Nyt sitten huomaa, että ei ole oikein mitään yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja keskustelukin hyvin pintapuolista. Olen itse asiaa valtavasti miettinyt, syitä sille miten olemme tällaiseen tilanteeseen ajautuneet. Näiden pohdintojen myötä olen myös oivaltanut, että kyllä monet asiat, jotka tänä päivänä ovat minulle tyytymättömyyttä aiheuttavia, ovat olleet olemassa koko ajan. Niihin ei vain ole ehtinyt kiinnittää huomiota arjen pyörityksessä. Mieheni on ollut hyvä isä ja yhteinen aika perheen kanssa on aina mukavaa. Omat tunteeni vain ovat täysin kuolleet. Seksiä emme ole harrastaneet enää yli vuoteen ja kaikki muukin läheisyys on loppunut. Olemme asiasta kerran puhuneet ja silloin keskustelimme erostakin. Silloin päätimme kuitenkin katsoa jos tilanne jotenkin paranisi.
Muutosta on tapahtunut mielestöni van huonompaan suuntaan. Miehen alkoholin käyttö ja tietynlainen ryhdittömyys omasta elämästä huolehtimisesta on pahentunut. Olen itse aika tervettä elämää viettävä ja liikuntaa harrastava, mieheni käyttää vapaa-aikansa lähinnä televisiota katsellen ja kaljaa juoden. Itse ajattelen, että eroaisin, jos se ei pahoittaisi muiden mieltä, lasten sukulaisten. Myös kaikki omaisuuden jakaminen ja taloudelliset asiat huolettavat minua. En myöskään ole koskaan elämäni aikana asunut yksin ja sekin mietityttää.
Olen myös harkinnut parisuhdeneuvontaan menemistä, mutta en tiedä onko siitä apua, kun en usko että pystyn omaa suhtautumistani miestäni kohtaan enää muuttamaan. Jotenkin hän on menettänyt minun kunnioitukseni joka tuntuu pahalta. Haluaisin nyt kuulla, millaisia ajatuksia tilanteemme jossain ulkopuoisessa herättää.
Ero mielessä
VASTAUS: Kiitos yhteydenotostasi, jossa mietit pitkän parisuhteesi elvytysmahdollisuuksia. Kerrot, että olette olleet naimisissa yli 30 vuotta eläen hyvin perhekeskeistä elämää. Arki on pyörinyt lasten ympärillä. Nyt kun heistä enää nuorimmainen asuu kotona, olet huomannut tunteittesi miestäsi kohtaan hiipuneen, jopa kuolleen. Teillä ei kokemuksesi mukaan ole yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja elämäntapanne ovat erilaisia. Koet myös ettet pysty kunnioittamaan miestäsi ja epäilet, että parisuhdeneuvonta ei enää voisi muuttaa suhtautumistasi häneen.
Olet pohtinut elämäntilannettasi ja parisuhdettasi paljon. Tuntuu hyvältä, että vahvoista tuntemuksistasi huolimatta löydät myös hyviä asioita puolisostasi. Arvostat häntä isänä ja koet perheen yhteisen ajan mukavaksi. Kirjeestäsi saa sen vaikutelman, että yhteiset keskustelut parisuhteestanne ovat jääneet kovin vähäiseksi. Onko puolisosi yhtä tyytymätön tilanteeseen kuin sinä? Kerrot, että olette kerran puhuneet suhteenne seksittömyydestä ja myös erosta. Seksin loppuminen on usein selkeä merkki parisuhteen tilasta. Keskustelussa päädyitte katsomaan jos tilanne paranisi. Mietin sovitteko silloin kuinka tilanne voisi parantua? Päätittekö esimerkiksi tehdä jotain yhdessä? Parisuhde harvemmin voi parantua, jos osapuolet eivät vietä yhteistä aikaa. Kuten totesit, nyt, lasten ollessa isoja, teillä on aikaa toisillenne. Olisiko kuitenkin jotain mikä voisi kiinnostaa teitä molempia? Mitä olette ennen, parisuhteenne hyvinä aikoina ja ennen lapsia, tehneet yhdessä? Mietin myös syitä puolisosi kaljanjuonnille tv:n edessä. Millainen hänen elämäntilanteensa on? Onko hän tyytyväinen elämäänsä? Ja ennen kaikkea, olisiko puolisosi valmis keskustelemaan kanssasi tilanteesta ja motivoitunut työskentelemään suhteenne eteen?
Eroaminen ei tunnu helpolta ratkaisulta ja sitä se ei tietysti olekaan näin pitkän yhteisen taipaleen jälkeen. Ilman perusteellisia keskusteluja ei ole järkevää tehdä elämää koskevia isoja päätöksiä. Jos pääsette kunnon keskusteluun voit yllättyä puolisosi tuntemuksista ja ajatuksista ja saada häneen jonkinlaisen yhteyden myös tunnetasolla. Yleensä ulkopuolinen apu on tarpeen pitkään jumiutuneessa tilanteessa. Suosittelen teille ehdottomasti keskustelua joko keskenänne, tai jos se ei onnistu, pariterapiassa. Pariterapeuttista apua voitte saada ilmaiseksi perheasiain neuvottelukeskuksista tai maksua vastaan yksityisiltä pariterapeuteilta.
Toivon sinulle ja puolisollesi hedelmällisiä keskusteluja ja niiden avulla helpotusta tilanteeseen!
KYSYMYS: Olen 19-vuotias ja vuoden kestänyt parisuhteeni ensirakkauteeni päättyi reilu kuukausi sitten. Suhteemme oli vakavalla pohjalla ja asuimme saman katon alla melkein koko suhteen ajan. Eksäni jätti minut koska sanoi ettei pysty seurustelemaan kenenkään kanssa koska kokee pahaa ahdistusta. Ei ole kuulemma ketään rakastanut sillee ku minua ja ei ole ollut kenenkään muun kanssa näin tosissaan tai suunnitellut tulevaisuutta. Sanoi että jos joskus on kykenevä seurustelemaan niin minä olin ainoa vaihtoehto. Ero tuli mulle täysin yllätyksenä luulin kaiken olevan hyvin.
Mutta lähes melkeen heti eron jälkeen ruvettiin laittaa viestiä kuinka kaivataan toisiamme ja kuinka toivotaan pystyvämme olemaan vielä joskus yhdessä, ja harrastimme seksiä myös usein. Viestittely kuitenkin väheni pikkuhiljaa ja mulle iski hirvee ahdistus asiasta ettei tämä voi olla vielä ohi näin pian. Yhtenä iltana näimme seksin merkeissä ja sain hirveen itkupotku raivarin siitä että hän oli flirttailut baarissa toiselle tytölle, tiedän että se oli tyhmää ei hirveän kypsää toimintaa mutta sattui nii paljon ajatus. Tämän jälkeen eksästä ei kuulunut mitään enää pariin päivään eikä vastannut enää puhelimeen, laitoin lopulta viestiä että voisiko edes vähän avata asiaa että mikä on. Hän vastasi että ei pidetä enää yhteyttä, että pääsisin yli hänestä. Tuntui pahalta mutta hyväksyin tosi asian että en pääsisi hänestä yli ennen kuin yhteyden pito loppuisi. Kuitenkin vielä samana iltana kuulin yhteiseltä kaveriltamme että eksäni on siitä päivästä lähtien majaillut yhdellä toisella kaverillani ja laittavat viestiä koko ajan.
Tuntuu hirveeltä ajatukseltä että eksäni on toisen kanssa varsinkin ku se on mun kaveri, ja he ovat salailleet asiaa minulta. Asia ei sinänsä kumminkaan mulle kuulu mutta olisi ollut kiva kuulla se suoraan eksältä tai kaverilta itseltään koska tietävät että saisin kuitenkin jostain kuulla. Minusta tuntuu että minut on petetty, eksän tunteet katosi yhdessä yössä ja en ymmärrä jos ei voi seurustella niin miksi sitten heti alkaa säätämään uuden kanssa jonka vielä tietää olevan kaverini. Haluaako eksä satuttaa mua tahallaan? Asian yli pitäisi päästä mutta en voi olla ajattelematta niitä kahta yhdessä, ja kaiken jälkeen on vieläkin suuria tunteita eksää kohtaan. Miten pääsen yli hänestä?
Multapussi
VASTAUS: Kiitos viestistäsi jossa kerrot vuoden kestäneestä parisuhteestasi – ensirakkaudestasi ja sen päättymisestä. Parisuhteen päättymisenkin koet nyt ensimmäistä kertaa ja siitä on vasta kovin vähän, vain kuukausi, aikaa. On helppo ymmärtää ahdistuksesi, ikäväsi ja suuret tunteet. Viestisi kosketti minua, kuten varmaan monia muitakin meistä, jotka olemme joskus kokeneet ja menettäneet ensirakkautemme.
Kerrot, että poikaystäväsi vannoi sinulle rakkauttaan mutta sanoi, ettei pysty seurustelemaan sinun tai kenenkään kanssa, koska kokee ahdistusta. Samaan aikaan hänen käyttäytymisensä ei kuitenkaan ollut yhdenmukaista puheiden kanssa. Minun korviini tuo kaikki kuvaamasi kuulostaa siltä, että hän ei ole vielä valmis vakiintumaan parisuhteeseen. Hänellä oli vahvoja tunteita sinua kohtaan. Toisaalta kun oma mieli ei vielä osaa asettua, niin saattaa samanaikaisesi haluta monia muitakin, keskenään ristiriitaisia asioita. Siitä todennäköisesti johtuu käyttäytyminen, joka sinulle näyttäytyy epäjohdonmukaisena poukkoiluna. On hyvin mahdollista, että hän on itsekin hämmentynyt omasta käyttäytymisestään. Ajattelen, että oli viisasta häneltä ehdottaa, että ette enää pidä yhteyttä, jotta pääsisit hänestä yli. Tosin ajattelen, että hänkin tarvitsee tuota välimatka päästäkseen sinusta yli. Kun on vaikea päästää irti ja samanaikaisesti vaikea kiinnittyä, niin on hyvä viheltää peli poikki. Tuollaista kuviota jatkamalla vain satuttaisitte toisianne.
Kysyt miten pääset hänestä yli. Vastaan, että päästämällä irti hänestä, suremalla ja sillä, että aika kuluu ja asioihin tulee välimatkaa. En usko, että unohdat häntä eikä tarvitsekaan. Ensirakkaus jää mieleesi sekä ihanana että kipeänä ja vähitellen haikeana muistona. Sitä sanotaan, että ihmiset, joita olemme rakastaneet, eivät lähde meistä koskaan. Ne jäävät meihin ja opettavat meille jotain uutta elämästä ja rakkaudesta. Ja ensimmäisen rakkauden jälkeen tulee toinen rakkaus, ennemmin tai myöhemmin, ja opettaa taas jotain uutta.
Toivon sinulle kaikkea hyvää elämääsi! perheneuvoja Helena
KYSYMYS: Erosin keväällä reilu pari vuotta kestäneestä suhteesta. Koskaan emme yhdessä virallisesti asuneet mutta paljon yhdessä oltiin luonani. Ero tapahtui rauhallisesti ilman riitoja.
Mies sanoi eron olevan vaikein mitä hänellä on ollut, olin kuulemma ihana ihminen mutta "noste" puuttui. Mitä se sitten tarkoittikaan, en tiedä. Keskustelemaan asioita hän ei pystynyt suhteemme aikana, eikä myöskään jälkeenpäin. Välillä itselleni tuli tunne, että olin lähinnä kynnysmatto, sitä oikeaa odotellessa. Omalta osaltani juuri tuo puhumattomuus ja empatian puuttuminen, olivat suurimmat häiritsevät tekijät. Itse haluaisin selvittää asioita juttelemalla ja muutenkin tietää toisen ajatuksia yms.
Kului vajaa viikko ja miehellä oli jo uusi nainen kainalossa. Se iski kovasti vasten kasvoja, olihan hän muutamaa päivää aikaisemmin sanonut erosta toipumiseen menevän ainakin pari kuukautta aikaa. Lisäksi jouduin olemaan heidän kanssaan samoissa paikoissa ja tekemisissä - meillä sama harrastus.
Nyt tätä kirjoittaessani tuokin suhde on jo päättynyt ja miehellä kova haku päällä, ei osaa olla yksin hetkeäkään. Itse en pääse eteenpäin, kun asiat jäivät selvittämättä. En pysty solmimaan uusia suhteita edes ystävyyden nimissä, sillä usko ja luottamus toiseen ihmiseen ovat menneet. Lisäksi nykyään mies piikittelee, aliarvioi ja ivaa aina tavatessamme, en tiedä miksi. Puhumaan hän ei suostu edelleenkään, koska tarvetta ei kuulemma ole. Mielestäni hän kohtelee ihmisiä kuin esineitä ja se tuntuu pahalta. Mutta miten tästä eteenpäin? Kuinka selvittämättömät asiat saa unodettua, etteivät ne nosta päätään tuon tuosta ja siten häiritse elämää?
Yksin taas 41v.
VASTAUS: Kiitos viestistäsi jossa kerrot päättyneestä ihmissuhteestasi ja kysyt ”kuinka selvittämättömät asiat saa unohdettua, etteivät ne nosta tuon tuosta päätään ja siten häiritse elämää? ”.
Aloitan vastaamisen viestisi lopusta, nimimerkistäsi ”Yksin taas 41v.”. Se sai minut miettimään, onkohan sinulle tapahtunut jotain vastaavaa aiemminkin? Oletko etsinyt, toivonut löytäväsi jonkun ja pettynyt tai tullut jätetyksi entisissä suhteissasi? Onko mahdollisesti niin, että tässä erossa nousevat pintaan myös aiemmat pettymykset ja käsittelemättömät asiat? Kuulostaa siltä, että sinulla oli paljon toiveita, odotuksia suhteeltanne. Näin siitäkin huolimatta, että koit olevasi suhteessa kynnysmatto ja että sinua häiritsivät miehesi puhumattomuus sekä empatian puute. Miehesi sanoi, että suhteestanne puuttui noste. Mitä ikinä se tarkoittikaan hänen näkökulmastaan, niin minulle se tuo mieleen, että ehkä hän oli jostain syystä vähemmän sitoutunut suhteeseenne kuin sinä. Tapa erota kertoo usein paljon myös itse suhteesta.
Elämässä joudumme aika usein tilanteisiin, joissa meillä ei ole mahdollista selvittää asioita niiden ihmisten kanssa, joita asiat koskevat. Joudumme hyväksymään sen, että toisella osapuolella on oma tapansa käsitellä asioita tai hän ei ole jostain syystä valmis. Me emme voi pakottaa toista omista tarpeistamme käsin vaan joudumme työstämään kesken jääneet asiat itsessämme. Se ei aina ole pelkästään huono asia, sillä monet tilanteet ihmissuhteissamme kertovat ja opettavat meille erityisesti itsestämme. Usein on hyödyllisempää miettiä itseään kuin että painopiste olisi toisessa osapuolessa, hänet vajavuuksissaan tai kyvyttömyyksissään.
On usein myös hyödyllistä yrittää ymmärtää mikä on se kuvio, joka toistuu elämässäni? Rakastunko aina tietyntyyppisiin ihmisiin, jotka tuottavat minulle samankaltaisen pettymyksen? Millä tavalla tuo kaikki liittyy minuun, historiaani, taustoihini? Minkälainen minä olen parisuhteissani? Entä miten toinen ihminen minut kokee Ihmissuhteen päättyminen, erityisesti jätetyksi tuleminen, on usein raastavaa. Mitä enemmän meillä on ollut toiveita ja odotuksia suhteesta, ja toisaalta, mitä useammin olemme joutuneet pettymään, sitä vaikeampi meidän on päästää irti ja suuntautua kohti uutta. Meistä saattaa tulla huomaamattamme takertuvia, epätoivoisia. Tämä vaikuttaa suhteen toiseen osapuoleen joskus niin, että hän etääntyy, työntää pois. Kun ihminen työstää näitä asioita itsessään hän pystyy paremmin pääsemään eteenpäin, kohti uutta ja uudenlaista. Itsensä työstäminen mahdollistaa usein myös sen, että jossain kohtaa on mahdollista löytää parisuhde joka ei toistakaan vanhoja kaavoja.
Toivotan sinulle hyvää matkaa kohti itseäsi ja uutta! perheneuvoja Helena
KYSYMYS: Olen ahdistunut, tapasin puoli vuotta sitten ihanan miehen. Facebookissa juteltiin sitä ennen kaksi vuotta. Autettiin toisiamme, hän erosi viime lokakuussa ja se oli hänelle vaikea tilanne. Olemme molemmat samanlaisia tunteella eläjiä. Seurustelu oli ihanaa aikaa, ensimmäisen kertan kuulin sanat Rakastan ja olen sentään jo 54 vuotta, halaukset, hellät kosketukset tuli tutuksi. Viikko sitten hän vei minut tapaamaan vanhempiaan ja muita ystäviä ja sukulaisiaan. Jatkumoa siis mielestäni oli. Viikko siitä lähdin käymään kotonani (emme siis asuneet yhdessä) ja lähtiessä hän sanoi aja varovasti, tule pian takaisin ja halattiin suukoteltiin ja lähdin. Soitin muutama tunti myöhemmin ja kysyin tulenko jo takaisin, hän sanoi ei, tarvitsee omaa aikaa ja ei tunne minua kohtaan 100% ja parempi erota.
Shokki oli suuri, seuraavana aamuna vein hänen autonsa pois ja otin vaatteeni, olin ollut 5 viikkoa hänen luona ja tukenut häntä, kun ollut kipuja leikkauksen vuoksi. Siivosin talon ikkunoita myöten ja pihamaan, jotta voisimme juhlia synttäreitä siellä, hänen perjantaina ja minun sunnuntaina ja laiantaina oli lapsenlapseni nimiäisetkin, jouduin kasaamaan itseni todella. Nyt minulla vain kysymyksiä ja ei vastauksia. Olen puhunut hänen kanssaan ja sanoo olevansa sekaisin kaikesta.
VASTAUS: Kuvaat löytäneesi jo kaksi vuotta sitten miehen, jonka kanssa olet ollut yhteydessä Facebookissa. Nyt olette puoli vuotta sitten tavanneet ja seurustelu on syventynyt, kunnes mies on nyt ilmoittanut haluavansa päättää suhteen. Kuvaat seurustelun olleen sinulle antoisaa aikaa. Olette sekä näyttäneet että kertoneet rakkautenne. Nyt kerrot olevasi shokissa ja ahdistunut miehen halutessaan erota ja tarvitsevan omaa aikaa. Sinä olisit valmis rakkauteen ja tähän suhteeseen, mutta nyt mies näyttää vetäytyvän.
Pohdit yhä, voiko suhteenne jatkua. Olette varmastikin eri vaiheessa menossa. Miehen ero on hyvin tuore. Mitä kaikkea siihen liittyy? Onko miehellä yhä kesken asioita entisen puolison kanssa? Teidän kahden seurustelu Facebookissa alkoi jo ennen miehen eroa. Liittyykö tähän syyllisyyttä tai muita kysymyksiä, joita pitäisi avoimesti nyt pohtia? Mies on ikään kuin heti löytänyt uuden suhteen. Et kerro tarkasti, milloin oma parisuhteesi on päättynyt. Oletko ollut jo pidempään yksin ja odottanut uutta kumppania?
Kuulostaa siltä, että ehkä miesystäväsi on näiden pohdintojen äärellä ja ehkä sinä taas olet varmempi omista tunteistasi ja etsit jo voimakkaammin läheisyyttä. Jos mies ei ole lähellä omaa eroaan tähän vielä valmis?
Olette pystyneet asiasta puhumaan. Se antaa toivoa. Silloin asiat voivat selvitä. Voisitteko yhä pohtia mitä tapahtui, kun mies halusi vetäytyä? Voitko kertoa hänelle mitä nyt toivot ja oletko valmis antamaan hänelle aikaa, jos hän aidosti pohtii tilannettaan? Tuo 100% mietityttää myös hiukan ja miehen ”ihanuus”. Onko olemassa suhteita, joissa voi olla jotenkin liian täysillä tai liian ihanaa? Onko kuva tulevasta ollut tarpeeksi yhteinen? Täydellistä ei kai ole olemassa. Saa ihastua ja huumaantua toisesta, mutta onko nyt uudenlaisen arjen suhteen pohtimisen aika?
Tilanne on jättänyt sinulle paljon kysymyksiä, joihin et ole saanut vastausta. Kuulostaa mukavalta, että sinulla on lapsenlapsi. Muuten teidän molempien entisistä perheistä ei tässä saa kuvaa. Aikuisten parisuhteessa on yhtä aikaa keskityttävä toiseen, mutta myös näihin ihmisiin ympärillä.
Jatkakaa vaan keskusteluja, kun keskusteluyhteys on olemassa.
KYSYMYS: Ongelmani on monimuotoinen, mutta kaikki alkoi noin viisi/kuusi vuotta sitten kun havahduin siihen tunteeseen että elämä ei nyt oikein tyydytä ja koin ajoittaisia voimakkaita kyllästymisen tunteita. Koitin etsiä syytä niille, mietin elämääni karjatilallisen vaimona ja kolmen hyvin lähekkäin syntyneen lapsen äitinä.
Elämä on hyvin hektistä puoli vuotta vuodesta, emme juuri näe toisiamme keväällä kun kumpikin on tahollaan töissä, aamulla pikaisesti juttelemme ja olemme niin rättipoikki että yöllä nukutaan. Sama toistuu syksyllä kunnes pysyvä lumi laskeutuu maahan. Kesällä on yleensä parin viikon jakso jolloin voimme hengähtää paitsi tietysti lehmät on aina hoidettava. Mieheni on työnarkomaani joka keksii aina jotain tekemistä jos on rauhallisempi aika. Niinpä elämäni on mennyt hyvin pitkälle nelisin lasten kanssa touhutessa ja mieheni elämä töissä. Olosuhteet ovat luoneet tilanteen jossa kumpikin meistä on kokenut ettei saa toiselta tarpeeksi tukea.
Lisätään tähän sitten anoppi joka on sotkeutunut ainoan poikansa elämään jatkuvasti, en edes ala yksilöimään asioita, niitä on niin paljon. Sitten pakkaamme tähän pakettiin ongelman jonka kehittymistä en tajunnut koska kaikki voimat menivät pienten lasten kanssa. Mieheni alkoi vältellä seksiä kolmannen lapsen syntymän jälkeen, ajattelin että hän ei jaksa enkä minäkään aina jaksanut. Ajattelin että aika aikaa kutakin, kyllä se siitä kun lapset kasvavat. Niitä päiviä vain kului 8 vuotta. Jaksoin halata, toivoa ja uskoa, mieheni on jäykähkö mitä halaamiseen tulee mutta oppi minun kanssani halaamaan, niin hän sanoi, kun tartuin asiaan ja juttelin hartaasti mieheni kanssa, kysyen vieläkö tykkäät minusta ja haluatko jatkaa kanssani. Avioliittoani oli silloin takana 12 vuotta. Puhuimme että suhteen eteen täytyy tehdä töitä, kumpaisenkin. Seksiä meillä oli ehkä 2-3 kertaa vuodessa. Minä halusin enemmän, koitin herätellä haluja suuseksillä jos hän ei halunnut yhdyntää. Hän kyllä otti vastaan mutta ei antanut minulle mitään. Hän sanoi aikaisemmin keskustellessamme että hän jotenkin suhtautui minuun lasten äitinä eikä äitejä rakastella. Minä sanoin että olen nainen, vieras ihminen joka tähän on tullut, en sinun äitisi, vaan vaimosi. Tilanne ei parantunut. Minä halasin, keksin kynttiläillallisia, keksin kaikenlaista höpsöä, annoin läheisyyttä, hellyyttä, en kerjännyt seksiä koska hän ei kerran halunnut. Joskus viettelin mieheni mutta aina seksi on ollut vain hänen nautintoaan, vaikka olen kädestä pitäen näyttänyt mitä tehdä.
Niin meni pari vuotta ja sitten väsyin. Tulimme alussa kuvailemaani tilanteeseen. Ja sitten ihastuin toiseen, joka oli minulle järkytys. En ihastu helposti, en ole koskaan katsellut muita miehiä sillä silmällä. Pyysin apua ihastukseeni, kuinka selviän tästä. Puhuin itse asiassa ihastukseni kohteelle että auta minut eroon tästä ja hän auttoi sanomalla ne tärkeät sanat: en ole sinuun ihastunut.
Meni kuitenkin kauan että tunteeni viilenivät, vaikka välttelin paikkoja ja tilanteita missä voisin törmätä ihastuksen kohteeseen. En siis nähnyt häntä kahteen vuoteen.
Ajattelin että jossain on nyt aukko jota mieheni ei täytä koska ihastuin niin kevyesti. Sitä aukkoa mietin ja koitin selvittää, tehden uudelleen rajusti töitä avioliittoni eteen. Mutta mieheni ei tehnyt. Minä tein aina aloitteen, halasin, tein työni niinkuin ennenkin ja hoidin lasten asioita koska mieheni on aina töissä. Sitten romahdin.
Lakkasin halaamasta, ihan väsymystäni ja osittain nähdäkseni mitä tapahtuu. Niinhän siinä kävi että halaukset loppuivat, me etäännyimme omiin puuhiimme, pystymme kyllä tekemään työtä hyvin yhdessä mutta siinä se. Sitten olimme sen ainoan kerran sinä vuonna yhdynnässä ja tulin raskaaksi, 45-vuotiaana. Minä koin ristiriitaisia tunteita, halusin toisaalta lapsen mutta en tällaiseen avioliittoon. Mieheni ilmoitti heti että ei käy, ja viimein tutkimuksissa selvisi että on minulle liian iso riski viedä raskaus loppuun. Olen muuten terve ja hyväkuntoinen, olen pitänyt itsestäni huolta, mutta ominaisuuteni eivät sallineet sitä. Niinpä jouduin raskauden keskeytykseen ja se oli kova paikka. Mieheni yritti tukea omalla tavallaan, ymmärsin sen.
Mutta tämä varmaan sitten laukaisi kriisin, eräänä iltana kerroin miehelleni lapsuuden traumasta, koska se oli alkanut vaivata minua.
Kerroin seksuaalisesta hyväksikäytöstä kun olin 8-vuotias ja isäni kuoli. Heti sen jälkeen serkkuni, noin 20v mies aloitti sen. Siitä on nyt kaksi vuotta. Mieheni oli hiljaa 3 päivää, minä varasin ajan terapeutille koska olin todennut asian vaivaavan minua ja sitten tämän hiljaisuuden myötä trauma uusiutui.
Olin 3 päivää vaikeissa stressireaktioissa, pyysin miestäni viemään minut lääkäriin koska tarvitsin nyt apua. Hän ei suostunut. Lapsemme pitivät minusta huolta. Vanhin lapsista 18-vuotias, tuli aina lukiosta viereeni sohvalle lukemaan lehtiä, jututtamaan, istumaan viereen. En nukkunut öisin joten yritin nukkua päivällä, ja lapset turvasivat untani. 16-ja 17-vuotiaat tytöt tekivät ruokaa ja syöttivät väkisin, olivat koulusta pois vuorotellen ja pitivät seuraa. Oli talvi, miehelläni olisi ollut aikaa, mutta hän intti että pitää tehdä metsätöitä. Se oli selvä valinta ja hän valitsi työt. Luottamus sai pahan kolauksen.
Nyt olen parempi, traumaterapia on auttanut, mutta tottakai suhdettani en ole pystynyt hoitamaan ja tilanne on aika paha. Olen aina ollut se joka on pitänyt mieheni päätä pinnalla, hän on ollut turvallinen ja vakaa mies. Nyt havaitsin ettei hän olekaan niin vakaa, eikä turvallinen. Hän on kärsinyt raivokohtauksista, kiukkuisuudesta, välillä täysin käsittämättömistä puheista joissa kaikki saavat osansa, ja tajusin että hän on nyt kovilla. Varasin hänelle ajan terapiaan ja hän meni mutta ei suostunut toista kertaa. Hänen mukaansa se on ajan tuhlausta. Olen sitten yrittänyt hoitaa asiaa omin voimin, keskustelemalla kun hän malttaa, tuuppimalla häntä johonkin hauskaan poikamme kanssa ja luvannut tehdä työt ettei niistä tarvitse huolehtia. Hellyyttä olen yrittänyt antaa ja saada, mutta hän on ollut hyvin vaikea lähestyttävä, keksinyt jotain kiireitä ettei ehdi halata. Tilanne on minulle sietämätön, koska tarvitsisin turvaa, kosketusta ja hellyyttä ja lämpöä ja myös seksiä. Hyväksikäyttö ei näy minulla seksuaalisella puolella juurikaan. Olen puhunut näistä mieheni kanssa, kysynyt mitä sinä tarvitset. Hän ei vain vastaa.
Tunteeni kuolevat ja alan ajatella että ero on ainoa vaihtoehto, meidän molempien kannalta. Olen tässä vain lasten takia.
Kämppis
VASTAUS: Hyvä ystävä, kiitos viestistäsi, jossa jaat elämäntarinasi. Siihen mahtuu monenlaista. Karjatilaa pyörittävän pariskunnan arki anoppeineen ja kasvavine perheineen on aina kuormittavaa, ja teidän reppuunne on vuosien varrella kertynyt monenlaista muutakin kannettavaa.
Kuvaat ymmärtäväisesti suhteenne seksielämän vaiheita. Kuulostaa siltä, että olet vuosien varrella saanut yhä enemmän ottaa vastuuta yhteisestä asiasta. Paikoitellen kerrot teidän puhuneen suhteenne tilasta ja sen parantamisesta, mutta puhuminen ei ole saanut aikaan pitkäkestoista muutosta. Kuitenkin ajattelen, että kaikista yhteisistä asioista puhuminen, niin hyvistä kuin hankalistakin, on ainoa keino saada asioita eteenpäin. Pelkällä puhumisella ne eivät muutu, mutta ilman puhumista kumpikaan ei voi edes tietää, mitä toisen mielessä liikkuu.
On ymmärrettävää, että ihastuit toiseen mieheen, koska niin keskusteluyhteys kuin fyysinen läheisyyskin puolisosi kanssa kuihtui. Toinen mies ei kuitenkaan vastannut tunteeseesi. Tässä vaiheessa yritit jälleen panostaa avioliittosi parantamiseen, mutta koit, että miehesi ei lähtenyt yritykseen mukaan.
Kerrot miehesi seksuaalisuudesta sen, että hänestä tuntuu jotenkin vaikealta harrastaa seksiä kanssasi sen jälkeen, kun sinusta on tullut äiti. Hienoa, että hän kertoi tämän. Ei ole harvinaista, että miehelle nousee tällaisia tuntoja. Mielikuva naisesta rakastettuna, halun kohteena ja seksipartnerina ei tuolloin mahdu olemaan olemassa yhtä aikaa madonnamielikuvan kanssa, jossa nainen on hoivaava äiti ja hänen rintansa ovat olemassa vain imetystä ja sukuelimensä lapsen alulle saattamista ja synnyttämistä varten. Tällöin ajatus rakastelemisesta vaimon kanssa vaihtuu mielikuvaan seksistä äidin kanssa, joka on omiaan viemään halun. Jokaisessa parisuhteessa joudutaan pikkulapsivaiheessa tilanteisiin, joissa vaihto hekumallisen rakastajan roolista lasta tyynnytteleväksi vanhemmaksi tapahtuu nanosekunnissa. Näihin mielikuvan vaihtoihin voisi yrittää etsiä omia keinoja. Millä tavalla siirrän mielessäni vanhempiroolin kauas pois, vaikkapa maata kiertävälle radalle asti ja sitten nostan esille haluavan, seksuaalisen minäni? Miten kumppanini voisi auttaa tässä? Millainen kosketus, millainen puhe voisi auttaa tunnelman vaihdossa?
Sinä jouduit vielä käymään läpi abortin ja sen esiin nostattamat muistikuvat seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Onneksi olet saanut käydä näitä asioita läpi omassa terapiassasi. Ymmärrän jotenkin sitä, että miehesi alkoi näissä vaiheissa käydä riitaiseksi ja raivokkaaksi. Ehkä hän oli neuvoton ja turhautunut eikä osannut auttaa sinua. Ehkä hän oli pettynyt siitä, että yhteinen elämänne ja suhteenne sai uusia kuormia kannettavaksi. Hänelläkään ei ole ollut helppoa eikä hänellä ehkä ole työkaluja tunneasioiden selvittämiseen.
Lähtisikö miehesi kanssasi pariterapiaan? Minusta on hienoa, että hän kävi sen yhden kerran yksilöterapiassa, vaikkei kokenutkaan saaneensa siitä paljonkaan irti. Mutta kävi kuitenkin, mikä oli mielestäni osoitus motivaatiosta yrittää jotain paremman elämän puolesta! Jospa lähtisitte yhden kerran pariterapiaan. Miehesi varmaan voisi suostua yhteen käyntiin. Sen käytyänne voisitte pohtia, haluaisitteko jatkaa. Yhdessähän nämä solmut ovat muodostuneet vuosien varrella, joten yhdessä keskustellen niitä kannattaisi vielä yrittää avata.
Toivon teille suhteeseenne uusia, vihreitä oraita, vaikka kesä onkin kääntymässä syksyn suuntaan!
KYSYMYS: Olemme olleet 35 vuotta yhdessä mieheni kanssa ja meillä on 20-vuotias tytär. Tyttären syntymän jälkeen liittomme oli pienemmässä ja vähän isommassa kriisissä mutta selvisimme siitä hyvin, tai näin ainakin kuvittelin. Olen luullut että suhteemme on ollut viimevuodet paremmalla mallilla mutta nyt mieheni uhkaa erota koska ei kuulemma ole enää tunteita vaikka olemme tehneet ja teemme paljon yhdessä asioita. Hänellä on ilmeisemmin pahanlaatuinen ikäkriisi meneillään. Suhteemme on kyllä ollut välillä melkoista vuoristorataa mutta noin päällisin puollin kaikki on kunnossa. Keskustella emme osaa joka on rasite suhteessamme. Mieheni on pettänyt minua ainakin kerran noin viisi vuotta sitten. Rakastan kuitenkin kaikesta huolimatta miestäni enkä haluaisi millään luopua hänestä. Olen ns. kasvanut häneen kiinni. Hän ei suostu lähtemään terapiaan, mitä voin tehdä?
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Teillä on miehesi kanssa pitkä liitto, joka on kestänyt monenlaiset vaiheet. Tämä kertoo hyvää sitkeydestänne ja kestävyydestänne erilaisissa elämäntilanteissa. Ette luovuta helposti! Kerrot myös matkan varrella kohdatuista vaikeuksista. Lapsenne syntymän aikoihin oli hankalaa ja joitakin vuosia sitten miehesi petti sinua. Mieleeni tulee ajatus, että nämä ja ehkä muitakin ongelmakohtia suhteessanne on ehkä ohitettu sen kummemmin niitä käsittelemättä. Silloin voi käydä niin, että senhetkinen kriisi tasoittuu ja elämä jatkuu päällisin puolin hyvin, mutta tyytymättömyyttä jää kasautumaan toisen tai molempien mieleen. Jossain kohdassa kaikesta pureskelematta niellystä kehkeytyy sitten niin iso pala, että eron uhka nousee kuin ukkospilvi kirkkaalta taivaalta. Ei ole tapahtunut mitään yhtäkkisen järisyttävää, mutta toinen puolisoista kokee, että hänen mittansa on tullut täyteen.
Jos miehellesi on käynyt näin, olisi tärkeätä päästä puhumaan asioista. Jos mies ei ole innostunut puhumisesta, asiasta voisi neuvotella vaikkapa niin, että kysyisit, voisitteko keskustella 15 minuuttia ja sitten lopettaa sillä erää, mutta sopia jatkosta seuraavana päivänä. Voisit myös kokeilla omien ajatustesi kirjoittamista paperille tai sähköpostiin ja kirjeen antamista hänelle. Kirjoitettuasi nuku yön yli ja lue teksti uudelleen, jotta siitä ei tule toiselle syyttelevää vaikutelmaa. Kerro omista tunteistasi ja toiveistasi ja siitä, että haluat ymmärtää miestäsi ja tietää, mistä on kysymys.
Tuntuu toki sinun näkökulmastasi epäreilulta, että mies on mielessään käsitellyt liitossanne kokemiaan ongelmia niin pitkälle, että on tullut eropäätökseen asti, ja vasta siinä kohdassa kertoo sinulle asiasta. Ymmärrän, että tuo toimintatapa kertoo puhumisen vaikeudesta. Juuri tuo pettymysten, loukkaantumisten ja omien tarpeiden sekä toiveiden puhumatta jättäminen puolestaan vaikuttaisi olevan ongelmanne ydin.
Voisiko pariterapiaakin vielä ehdottaa niin, että miehesi tulisi yhden kerran kokeilemaan? Sen jälkeen hän voisi päättää, tuntuisiko mielekkäältä jatkaa käyntejä. Voisiko suomalainen mies yhden terapiakerran kestää?
Toivon, että tavalla tai toisella pääsette puhumisen alkuun. Huolehdi omasta jaksamisestasi ja hae tarvittaessa keskusteluapua itsellesi.
KYSYMYS: Olemme olleet yhdessä 32v. Mieheni halusi lasta, mutta kun aloin odottaa, hänestä tuli esiin ikäviä piirteitä joita seurustellessa ei ollut. Hän puuttui vaatetukseeni ja hänen omat iltamenot lisääntyivät hurjasti. Lapsen synnyttyä tyrkkäsi hänet minulle ja sanoi jotta minun tulee hoitaa hänet. Hän jatkoi edelleen nukkumista puoleen päivään ja juoksi omissa menoissaan. Hänessä tuli myös esiin mustasukkaisuus lasta kohtaan. Hän töni, läpsi lasta milloin mistäkin syystä. Lapsen kasvettua mollasi häntä sanallisesti milloin mistäkin. Mitään lapsi ei osannut hänen mielestään tehdä. Olisin halunnut toisen lapsen, mutten jaksanut/uskaltanut. Koska kaikki hoitovastuu ja kodinhoito on aina jäänyt minun kontolleni. Lisäksi hän sai raivareita milloin mistäkin syystä. Itsestäni tuli vuosien saatossa iloton, pelokas ja hiljainen.
Sairastin syövän kun lapsi oli lukiossa. En saanut silloinkaan tukea kodinhoidossa tai muussakaan. Minun olisi silloinkin pitänyt huolehtia hänen tarpeistaan, vaikka olin huonovointinen. Se oli viimeinen tikki, tajusin etten saa itse tukea edes sairastaessani vakavaa sairautta. Olen ehdottanut hänelle eroa joitakin kertoja. Ei kuuntele eikä välitä mitään. Keväällä kirjoitin kirjeen, mutta siihenkään ei ole kommentoinut mitenkään. Hän kölkii aina omassa huoneessa,pelaten, telkkaria tuijottaen ja painoja nostellen. Emme puhu juuri mitään, voi mennä päiväkausia ettei sanota sanaakaan toisillemme. Olen aivan kyllästynyt, turhautunut tilanteeseen. Tunteet ovat kuolleet aikapäivää sitten. Lapsena olen kokenut hylkäämistä vanhempien taholta. Ja se ehkä on vaikuttanut etten ole lähtenyt huonosta avioliitosta, sekä myös taloudellinen tilanne joka pelottava asia. Kävimme perheneuvolassa kun lapsi oli ala-asteella. Ei ollut hyötyä, mikään ei muuttunut. Joku vuosi kävin yksin puhumassa mieltä painavista asioista. En tunne juuri mitään häntä kohtaan, paitsi välillä inhoa, raivoa, pettymystä ja katkeruutta. En saa itsestäni irti että muuttaisin vuokralle.
Hän ei halua lähteä asunnosta ja väittää että kuuluu yksin hänelle. En jaksa edes pyytää häntä avioliittoleirille. Hän on mukava muille ihmisille,on aina ollut. Kotona onkin sitten ihan erilainen. Olen uskossa ja siitä saan voimaa päivän tarpeisiin.
Uupunut parisuhteessa
VASTAUS: Hyvä Uupunut parisuhteessa, kirjeesi sai minut kovin surulliseksi.
Olet ollut miehesi kanssa yli 30 vuotta ja noihin vuosiin on mahtunut monenlaista. Ikävät piirteet miehessäsi näyttäytyivät jo esikoista odottaessanne, mutta ilmeisesti sinulla on ollut usko ja toivo parempaan huomiseen. Kerroit vastanneesi yksin lapsen ja kodin hoidosta. Mies laiminlöi sinua ja lastasi monin tavoin etkä saanut tukea edes sairastuttuasi vakavasti. Niin surullista! Ilmeisesti liittoonne on sisältynyt ainakin henkistä ja taloudellista väkivaltaa. Ehkä muutakin? Olet ymmärrettävästi täysin väsynyt ja turhautunut tilanteeseen. Minua kosketti erityisesti kun kuvasit muuttuneesi vuosien saatossa ilottomaksi, pelokkaaksi ja hiljaiseksi. Olet siis kärsinyt pitkään ja yrittänyt sopeutua, mikä on yksi tapa sietää hankalaa tilannetta. Muitakin tapoja toki on ja ilmeisesti oletkin alkanut pohtia muutoksen mahdollisuutta.
Olet ehdottanut miehellesi eroa joitakin kertoja, mutta hän ei ole ottanut näitä ehdotuksia vakavasti. Minä otan ja suosittelen, että pohdit eroa ainakin vakavana vaihtoehtona! Eropäätös on rankka prosessi, mutta samalla se on uusi mahdollisuus! Kirjoitit, ettet tunne miestäsi kohtaan juuri mitään muuta paitsi ajoittaista raivoa, pettymystä ja katkeruutta. Nämä ovat hyvin kuluttavia tunteita, jotka syövät elämäniloa ja nakertavat itsetuntoa. Väkivallan on usein tapana raaistua sen jatkuttua pidempään ja näin on ilmeisesti käynyt teidän suhteessanne. Raaistunut väkivalta ei lopu itsestään vaan siihen pitää aktiivisesti puuttua. Ongelmana on usein se, että pitkään jatkunut väkivalta uuvuttaa ja lamaannuttaa uhrin. Näin väkivallan kierre pääsee jatkumaan elleivät ulkopuoliset henkilöt pääse puuttumaan asiaan. Parisuhdeväkivalta tapahtuu valitettavan usein vain kodin seinien sisäpuolella eivätkä muut ole siten siitä tietoisia. Niin kuin itse kirjoitit, miehesi on mukava muille ihmisille. Kotona näyttäytyy sitten hänen toinen puolensa.
Kirjoitit käyneesi jokunen vuosi sitten puhumassa mieltäsi painavista asioista. Minusta olisi tärkeää, että jatkaisit tätä keskustelukontaktia tai hankkisit uuden! Terapeutin kanssa voisitte yhdessä pohtia, kuinka pääsisit eteenpäin jumittavasta tilanteesta. Kuulostaa siltä, ettei miehesi ole juurikaan yhteistyöhaluinen ja joudut mahdollisen eropäätöksen siihen liittyvine käytännön asioineen (uuden asunnon hankkiminen, yms.) hoitamaan yksin. Voit toki kysyä, mikäli miehesi olisi kuitenkin suostuvainen pariterapiaan, mutta sen varaan ei voi tässä tilanteessa laskea. Mies saattaa yrittää kiristää sinua rahallisesti (eli käyttää taloudellista väkivaltaa), mutta siihen ei pidä suostua. Lainopillista neuvoa voisit lähteä kysymään vaikkapa alueesi oikeusaputoimistosta.
Minusta olisi ensiarvoisen tärkeää, että keskittyisit nyt omaan jaksamiseen ja ehtyneiden voimavarojesi vahvistamiseen. Ole hyvä itsellesi! Sinä ansaitsen sen!
