KYSYMYS: Olen 25 -vuotias nuori nainen ja olemme mieheni kanssa päätymässä eroon. Olemme olleet yhdessä 4 -vuotta ja kihloissa viimeiset 2 -vuotta. Suhteemme alkoi salamarakastumisena ja olemme olleet erottamattomat kohtaamisestamme alkaen. Elimme kaukosuhteessa n. 1,5 vuotta tapaamisemme jälkeen, välillä opiskelin ulkomailla ja olimme onnemme kukkuloilla kun lopulta pääsimme muuttamaan samalle paikkakunnalle. Suhteemme alussa ainoa kriisimme oli minun pelkoni siitä että puolisoni ikävöi entistä kihlattuaan. Heidän eronsa oli ollut riitaisa ja päättynyt pettämiseen, kumppanini oli hyvin katkera ja vihainen entistä tyttöystäväänsä kohtaan. Pelkäsin silti että ikävä ajaa heidät takaisin yhteen, vaikka tavallaan tunsin että hänen tunteensa minua kohtaan olivat aitoja ja voimakkaita. Kumppanini oli myös etenkin suhteen alkuvaiheessa hyvin vaikea luottaa minuun, ja tämä purkautui voimakkaana mustasukkaisuutena. Mustasukkaisuutta on ilmentynyt hänen puoleltaan lähes koko suhteemme ajan, viimeisen puolen vuoden ajan ei tosin juuri ollenkaan.
Yksi suurimmista suhteemme ongelmistamme on ollut myös seksi; kumppanini on paljon halukkaampi kuin minä, ja hänen on ollut vaikeaa hyväksyä seksin väheneminen, jota parisuhteemme alussa oli todella runsaasti. Nykyisin n. 1-2 kertaa viikossa, ja pääosin viikonloppuisin kun olen saanut levätä. Minulle tämä on ollut riittävää ja seksimme on aina ollut hyvää, mutta kumppaniani ahdistaa ”haluttomuuteni” ja se että seksi ei ole yhtä spontaania kuin ennen, ja hän kokee etten koe häntä haluttavana enää, vaikka tästä ei kuitenkaan ole kyse. Enemmänkin ahdistusta minulle aiheuttaa se että minun ”oletetaan” haluavan ja se että tiedän että hän odottaa koko ajan ja alkaa helposti osoittaa mieltään mikäli en suostu. Ahdistun asiasta helposti ja tunnen paineita seksin harrastamista kohtaan. Riitelemme aiheesta usein, ja monesti tilanne on päätynyt siihen että vihaisena suostun harrastamaan hänen kanssaan seksiä vaikka en oikeasti tahtoisi. Mieheni protestoi asiaa tyydyttämällä itseään, usein niin että minä näen tai niin että hän katsoo vieressäni pornoa. Minua asia ahdistaa.
Koko suhteemme ajan puolisoni on ollut hyvin kontrolloiva, hän esimerkiksi seurasi tarkkaan sitä milloin olen nähnyt hänen kirjoittamansa viestit ja suuttui mikäli en vastannut heti. Jos olin toisella paikkakunnalla esim. ystäväni luona, tilanne kärjistyi entisestään ja hän kuvitteli automaattisesti että olen jonkun toisen miehen kanssa. Kerran kun menin töiden jälkeen kuntosalille, hän oli varma että ei ollut nähnyt minun ottavan kuntosalilaukkuani mukaan ja syytti minua siitä että olen ollut jossain muualla missä olen sanonut olevani. Huomiota hän kaipaa hyvin paljon, ja viime aikoina hän onkin syyllistänyt minua paljon siitä että en tee suhteemme eteen mitään enkä anna hänelle läheisyyttä tarpeeksi. Osan asioista voinkin allekirjoittaa, olen viime aikoina ollut hyvin poissaoleva ja ajatuksissani, miettiessäni suhteemme tilaa.
Puolisoni on monta kertaa vihaisena ollut jättämässä minua, mutta minä olen puhunut hänet jäämään. Tämä on tapahtunut niin monta kertaa että tuntuu että hän olettaa että annan aina anteeksi ja tahdon yrittää. Viimeisen puolen vuoden aikana olemme kuitenkin puhuneet paljon siitä että onko suhteellamme tulevaisuutta ja haluammeko liikaa eri asioita. Minä rakastan matkustamista ja haluaisin nähdä maailmaa, perustaa perheen sitten joskus tulevaisuudessa. Puolisoni ei kuitenkaan pidä matkustamisesta niin paljoa, eikä tee alotteita yhteisen tekemisemme suhteen. Saan aina suunnitella itse kaiken. Toivoisin usein että hän olisi seikkailunhaluisempi ja sponttaanimpi ja minulla olisi kumppani jonka kanssa voisin nähdä maailmaa yhdessä. Hän on usein sanonutkin että minun olisi varmaan parempi olla jonkun ihmisen kanssa joka on samanhenkisempi kuin minä. Puolisoni haaveilee ennen kaikkea perheestä, eikä hänellä juuri ole muita tulevaisuuden haaveita tai suunnitelmia. Aiemmin riitelimme myös siitä että hän oli epävarma suostunko koskaan tekemään lapsia, vaikka vannotin että haluan, mutten vielä. Uskon että hän olisi todella hyvä ja rakastava isä, joka antaisi lapsilleen kaiken. Ajatus että emme saa yhteisiä lapsia mahdollisen eron vuoksi, tekee minut hyvin surulliseksi.
Viimeisin kriisimme on että puolisoni jäi kiinni siitä että hän oli laittanut viestejä entiselle tyttöystävälleen, jossa hän tiedusteli että olisiko hänellä mahdollisuuksia entiseen tyttöystäväänsä ja kertoi meillä menevän huonosti. Tämän jälkeen hän ehdotti minulle eroa. Tiedän että kyseessä on luultavasti yksinjäämisen pelossa lähetetty viesti, mutta minua viestit järkyttävät suuresti ja tuntuu että aloin epäillä häntä ja koko suhdettamme. Tuntuu myös että hän teoillaan halvensi meidän suhdettamme.
Vaikka teimme eropäätöksen tavallaan yhdessä, epäilemme molemmat jatkuvasti oliko tämä sittenkään oikea päätös. Järkeni yrittää sanoa että olemme yrittäneet kaikkemme ja olemme liian eri maailmoista jatkaaksemme yhdessä, mutta rakastan puolisoani niin paljon että päätös erosta tuntuu hyvin tuskaiselta ja alan heti epäillä yritimmekö sittenkään tarpeeksi. Voisiko vielä jotain olla tehtävissä? Pelkään irtipääsemisestä seuraavaa tuskaa ja mahdollista katumusta, sitä että puolisoni löytää uuden ja minusta tuntuu että olen turhaan menettänyt elämäni tärkeimmän ihmisen ja hyvän kumppanin, haaveillessani siitä voisinko olla onnellisempi jossain muussa suhteessa. Samaan aikaan tilanne on sietämätön, en pysty suunnittelemaan tulevaisuutta ja kaikki energiani menevät suremiseen. Myös puolisoni on neuvoton, emmekä tiedä mitä meidän tulisi tehdä.
Kaisu
VASTAUS: Jos ymmärsin viestisi oikein, olette tehneet kihlattusi kanssa eropäätöksen, mutta emmitte vielä sen loppuunsaattamisessa. Olette ikään kuin kynnyksellä, jonka toisella puolella on entinen yhteinen elämänne ja toisella puolella uusi, eronneen ihmisen elämä. Kuvaat molemminpuolista ristiriitaa jäämisen ja lähtemisen välillä. Tilanne on varmasti hyvin kuluttava ja raskas. Joku viisas on sanonut, että muutos tapahtuu vasta kun jäämisen kipu on lähtemisen kipua suurempi. Kumpaa valintaa arvelet itse katuvasi myöhemmässä elämässäsi enemmän; jäämistä vai lähtemistä?
Kirjoitat kumppanisi olleen ajoittain kovin mustasukkainen ja kontrolloiva. Myös itse olet tuntenut mustasukkaisuutta hänen entistä kihlattuaan kohtaan. Vaikka mustasukkaisuudessa on omat pimeät puolensa, se on samalla vahvasti inhimillinen ja ihmisyyteen kuuluva tunne. Ymmärrettävästi olit järkyttynyt kun sait tietää puolisosi ottaneen yhteyttä entiseen tyttöystäväänsä suhteen uudelleenlämmittelymahdollisuuden ajatuksella. Pohdit, että kyseessä oli ehkä yksin jäämiseen pelkoon liittyvä yhteydenotto, mutta se ei silti ole ollut mielestäni sinun kannaltasi reilua.
Jäin miettimään juuri tuota yksin jäämisen pelkoa myös sinun näkökulmastasi. Olethan ollut lähes koko aikuisikäsi nykyisessä parisuhteessa. Minkälaisia tunteita ajatus eroamisesta ja yksin olemisesta sinussa itsessäsi herättää? Tuntuuko vapaus ja yksin oleminen sinusta enemmän pelottavalta vai houkuttelevalta vaihtoehdolta? Pohdit, olisitko onnellisempi jossakin toisessa parisuhteessa. Haastaisin sinut kuitenkin pohtimaan, kuinka voisit olla ensin onnellinen itsesi kanssa. Mitä itse tarvitset?
En voi ottaa kantaa parisuhteenne jatkumisen tai päättämisen puolesta, koska kyseessä on teidän kahden ainutkertaiset elämänne. Olette kuitenkin pohtineet erilaisuuttanne monelta kannalta. Seksuaaliset tarpeenne ovat erilaiset. Osittain jaatte samoja unelmia - kuten perheen perustaminen tulevaisuudessa - , mutta unelmissa löytyy myös eroavaisuuksia. Itse haluaisit vielä seikkailla ja nähdä maailmaa. Kysymykseni kuuluu: miksi et tekisi sitä nyt kun se on muuten mahdollista? Jos nykyinen kumppanisi ei ole niin innostunut matkustamisesta, voisitko ajatella muuta matkaseuraa tai jopa yksin matkustamista? Jos ajatus tuntuu vieraalta, voisit harjoitella asiaa pienin askelin: tehdä vaikkapa ensin pienen kotimaan matkan, suunnata seuraavaksi maan rajojen ulkopuolelle, myöhemmin kauemmas Eurooppaan, jne. Jos olet parisuhteessa ja siinä on riittävästi tilaa ja luottamusta, myös ajoittaiset erillään olemiset ovat mahdollisia. Onhan sinulla kokemusta siitä jo aiempaa kokemusta kun opiskelit ulkomailla.
Joskus parisuhteen "harkinta-aika" voi kirkastaa ajatuksia ja antaa uutta perspektiiviä. Olisiko jomman kumman teistä mahdollista asua väliaikaisesti muualla kuin yhteisessä (?) kodissa vaikkapa muutaman kuukauden ajan? Tällaiselle "harkinta-ajalle" kannattaa luoda selkeät pelisäännöt, esim. muita kumppaniehdokkaita ei tapailla ja yhteyttä exiin ei pidetä. Mikäli harkinta-ajan jälkeen olette vielä sitä mieltä, että haluatte jatkaa yhdessä, on syytä päivittää parisuhteen pelisäännöt. Mikäli mustasukkaisuus varjostaa elämää jatkossakin, suosittelen hakemaan siihen terapeuttista apua.
KYSYMYS: Kirjoitusten jälkeen minulle avautui ovi toiseen kaupunkiin muuttamiseen ja työn saamiseen. Muutin siis liki 30 vuotta itseäni vahemman miehen luokse johon oli netin kautta tutustunut ja olimme muutamia kertoja tavanneet. Viitisen vuotta ehdimme olemaan suhteessa kunnes luulin rakastuneeni toiseen ja muutin hänen luokseen. Sain kuitenkin päivittäin viestejä ja puheluita kuinka silloisella exälläni ei ole enää ihmisarvoa eikä syytä elää. Palasin hänen luokseen koska en halunnut elää tiedon sen tiedon kanssa että joku on itsensä tappanut minun päätökseni takia. Pari vuotta siitä on nyt kulunut ja haluaisin vihdoin itsenäistyä ja aloittaa oman elämän mutta tämä kaveri kiristää rahallisesti ja kyselee että mitäs sitten kun se oma elämä ei olekaan hauskaa... Hän ei voi ymmärtää miksi haluan itsenäistyä ja miksi en tehnyt sitä heti koulun jälkeen. Miten minun pitäisi menetellä? Kotona oleminen ahdistaa ja yritän vain keksiä yhteistä tekemistä ettei asioista tarvitsisi puhua. Väittelyssä minulla ei ole mitää sananvaltaa kun ei ole elämänkokemusta joihin mielipiteeni perustaisin.
Alistettu, 24
VASTAUS: Jo käyttämäsi nimimerkki kertoo siitä, miten elämäsi koet. Mikäli sinulla ei ikäeronne vuoksi ole suhteessanne mitään sananvaltaa, on se hyvin vakavaa epätasa-arvoisuutta. Sellaiseen ei kenenkään pitäisi suostua. Kerroit aikanaan palanneesi hänen luokseen, koska et halunnut elää tiedon sen tiedon kanssa että joku on itsensä tappanut sinun päätöksesi takia. Se on tavallaan kauniisti tehty, mutta kenenkään ei pitäisi olla suhteessa tästä syystä. Jokaisella meillä on oikeus valita kumppani, jonka kanssa haluamme olla omasta vapaasta tahdostamme, eikä pakotettuna. Jos olet huolissasi hänen hengestään, voit informoida hänen läheisiään, ja pyytää heitä tukemaan häntä. Mutta sinun ei pidä luopua omasta elämästäsi ehkäistäksesi hänen itsemurhansa. Menetettyä elämäähän sekin merkitsee.
Mainitsit, että hän kiristää sinua rahallisesti. Sekään ei todellakaan kerro hyvää suhteestanne. Kuka voisi rakastaa kiristäjäänsä? Miten kiristys on ylipäänsä mahdollista? Onko hän onnistunut uskottelemaan, että olet hänestä taloudellisesti riippuvainen? Mikäli näin on, muista että työ ja opiskelu ovat tie taloudelliseen riippumattomuuteen, ja pahimmissa paikoissa yhteiskunta, ja ehkäpä sukulaiset ja ystävät tulevat avuksi.
Epäilemättä tulee aikoja, jolloin oma elämä ei ole hauskaa. Ei varmaan kenenkään elämä voi koko ajan olla. Silloin tehdään surutyötä ja toivutaan menetyksistä. Sen jälkeen taas suunnataan kohti parempia aikoja. Ei hänen tarvitsekaan ymmärtää, miksi haluat itsenäistyä. Riittää, että sinä ymmärrät.
KYSYMYS: Poikaystäväni jätti minut noin kuukausi sitten puhelimitse. Ennen sitä hän oli ollut viikon muualla miettimässä ja tuli siihen tulokseen, ettei halua jatkaa. Syiksi hän sanoi, ettei kestä enää masennustani ja ettei hän rakasta minua enää. Masennuksen syyn ymmärrän, koska edellisessä suhteessa hänen suhteessan eksä oli kiristänyt itsemurhalla ja satuttamisella.
Ehdimme olla kolme vuotta yhdessä, yhdessä asumista melkein vuosi, koska saimme samalta paikkakunnalta opiskelupaikan. Arki sujui aika hyvin: tunsin meidän olevan onnellisia, kunnes masennukseni uusiutui ja ilmeisesti avasi eksässä vanhat haavat. Hän samalla alkoi kiinnostua enemmän kavereidensa seurasta; meni viettämään heidän kanssaan iltoja eikä tullut oikein koskaan kotiin kuten oli luvannut. Pari kertaa kävi niin ettei tullut koko yönä. Pyysi anteeksi, mutta viime kertaa hän ei pyytänyt, Ilmoitti vain kylmästi ettei tule kotiin yöksi. Olin yhtenä yönä satuttanut itseäni, koska hän ei suostunut vastaamaan puhelimeen ja kertoi että tarkoituksella ei vastanut minulle. Pelkäsin hänelle sattuneen jotain ennen kuin hän kertoi seuraavana päivänä. Hän sanoi lähteneensä juomaan minun takiani tai osittain syytti minua halustaan juoda. Minusta meidän olisi pitänyt keskustella asiasta tai hän olisi voinut kertoa enemmän tuntemuksistaan. Kommunikointi hänen puoleltaan ehtyi...
Olen alkanut jotenkin toipua ja tuntenut, että ero oli pikemminkin hyvä asia. Onko sellainen normaalia? Minusta on jotenkin tullut sama vanha iloinen tyttö/nainen, joka olin ennen. Kyseessä oli ensimmäinen suhteeni ja mieitn, miksi olen toipunut melko hyvin jo tässä ajassa.
EkaaKertaaJätetty, 21
VASTAUS: Haluaisin nimetä sinut Selviytyjäksi. Kerrot, että poikaystäväsi jätti sinut puhelimitse. Hän olisi toki voinut olla huomaavainen ja hoitaa asian kasvokkain, mutta näin sitten tapahtui. Kirjoituksestasi huomaa, että olet jo ehtinyt miettiä paljon suhdettanne ja eron syitä. Ymmärrät, että sinun uusiutunut masennuksesi osui hänellä aiemman suhteen aiheuttamaan herkkään kohtaan. Samoin olet huomannut, että teidän olisi ollut tarpeen keskustella enemmän ja pojan olisi ollut hyvä kertoa enemmän tuntemuksistaan. Nythän hän on ratkaissut pettymyksiään ja suhteenne ongelmia juomalla ja olemalla öitä poissa ilmoittamatta. Nuo toiminnat eivät tietenkään ratkaise yhtään mitään, vaan päin vastoin aiheuttavat lisää ongelmia niin hänelle kuin parisuhteellekin. Kavereiden seura toki on voinut olla hyödyllistä, etenkin, jos heidän kanssaan on voinut puhua asioistaan. Sinä puolestaan aloit suhteen kriisitilanteessa satuttaa itseäsi. Tämä lisäsi poikaystäväsi huolta ja vahingoitti sinua. Miten voisit rakastaa ja auttaa itseäsi niin, että sinun ei enää tulevaisuudessa tarvitsisi toimia samoin, vaikka elämä toisi eteen stressaavia tilanteita? Keinoja ahdistuksen helpottamiseen voisit varmaan miettiä oppilaitoksesi psykologin kanssa.
Sinä olet alkanut jo toipua ja päästä erosta yli. Hienoa! Se on hyvä ja aivan normaalia. Ei ole olemassa mitään kaavaa, jonka mukaisesti pitäisi surra ja toipua. Olet alkanut saada entiseen poikaystävään ja suhteeseenne etäisyyttä, joka auttaa tarkastelemaan asioita uudessa valossa. Kauempaa näkee selkeämmin, mistä kaikesta oli kysymys. Voit ottaa menneestä suhteestasi mukaan 1) iloiset ja hyvät muistot, jotka ovat kasvattaneet omanarvontuntoasi 2) muistot, joiden kautta olet oppinut jotakin itsestäsi ja parisuhteessa elämisestä. On upeaa, että olet löytänyt uudelleen sen entisen, iloisen tytön, joka olet. Älä enää päästä sitä tyttöä karkuun! Jos vähänkin huomaat, että hän alkaa etääntyä elämästäsi, pysähdy heti ja korjaa suuntaa voidaksesi pitää hänet aina mukana. Värikästä, elämänmakuista syksyä sinulle!
KYSYMYS: Olen kolme vuotta seurustellut samanikäisen miehen kanssa, joka oli hakenut avioeroa omasta pitkästä liitostaan vain neljä kuukautta ennen suhdettamme. Lopullinen virallinen ero tuli kun olimme olleet yhdessä pari kuukautta. Silloinen vaimo oli muuttanut pois ja löytänyt uuden miehen. Minä itse olin eronnut omasta parisuhteestani vuosia aiemmin ja ollut jo pidempään yksin aikuistuvien lasten kanssa. Miehen yrittäjyyden vuoksi aloin heti seurustelun alussa auttaa häntä omien töideni lisäksi ja ottaa vastuuta myös hänen kodistaan sekä töistään omieni lisäksi. Opettelin kokonaan uuden ammatin häntä auttaakseni ja tähän asti on yhdessä oltu sekä rakastavaisia että työtovereita. En itsekään ymmärrä miksi niin rakastuin ja sitouduin muutaman tapaamisen jälkeen. Minä koin löytäneeni sukulaissieluni. Minulla on myös oma palkkatyöni ja kotini. Hänen töitään teen palkatta.
Ensimmäisen kerran minut jätettiin heti kuukauden päästä, mutta seuraavana päivänä hän pyysi takaisin. Sitten neljän kuukauden päästä. Syynä oli katumus, että hän halusi pyytää entistä vaimoa takaisin, he tapasivat kerran perheneuvonnassa, mutta siinäkin sopivat että ero on edelleen voimassa. Minun aikanani myöhemmin on kahdesti halunnut ex-vaimo tulla takaisin, silloin miesystäväni ei halunnut siihen palata. Nämä on tapahtuneet, kun ex-vaimon parisuhteet ovat kariutuneet. Me olemme olleet samalla pari vuotta kihloissa. Heti kihlauksen jälkeen mies oli käynyt keskustelemassa eksänsä kanssa salaa ja miettinyt tekikö oikein. Tällaista veivausta on ollut selkäni takana, toki mies on jälkikäteen kertonut kaiken minulle katuvaisena. Meidän piti mennä tänä kesänä naimisiin, sen sijaan sain tammikuussa kuulla että Jumala on puhunut miehelle, että eksä pitää ottaa takaisin. Usko on miesystävälleni tärkeä asia, hän koki menneensä kerran avioon, sain kuulla. Tarjosin kihlasormuksen takaisin, mutta hän ei halunnut ottaa sitäkään takaisin vaan halusi jatkaa. Kävi ilmi että eksä ei halunnutkaan palata tällä kertaa, vaan on uudessa parisuhteessa. Maaliskuussa olivat asiat keskustelleet taas kerran läpi.
Minä olen menettänyt turvallisuuden tunteeni ja itsekunnioitukseni. Tämä viimeinen tapahtuma tuli yllätyksenä, että hän tällaisia ajatteli. Teen välillä vuorokauden ympäri yhteisiä töitä ja minussa on herännyt suuri kiukku. Yhteiset lomat riidellään ja minä olen vaikea. Itken paljon. Minulla on tunne että minua on hyväksi käytetty. Pelkään, että kanssani ollaan vain, koska minun apuani tarvitaan ja olen niin rakastunut. En enää ole se kiltti ja hellä ihminen kuin ennen vaan ajoittain hyvin hankala, silloin hän sanoo pettyneensä minuun. Häpeän sanoa, että kerran löinkin häntä käsivarteen vihoissani. Hän sanoo rakastavansa minua ja että olen tärkeä, mutta aikaa minulle ja minun tarpeille ei jää paljoakaan. Kun vaadin ja kiukkuan jotakin, hän kokee minut vain hankalaksi ja sen sijaan että tekisi pyytämäni sanoo että hän ei näköjään riitä sitten. En ymmärrä miksi hän ei halua nähdä vaivaa vuokseni, antaa minun kokea että olen haluttu ja ihana. Samalla minä teen kaikkeni hänen eteen ja annan aikaani.
Nyt on hääsuunnitelmat jäissä ja sydämeni on rikki ja arka. Minun pitäisi miesystäväni mielestä unohtaa menneet ja hänen ailahtelut. Miten voin, kun kipu on kova siitä, että koko ajan olen ollut kakkosvaihtoehto? Hän ei näe sitä vaivaa että kokisin olevani ykkönen. Hän sanoo olevansa liian vanha romantiikkaan tai lemmenleikkeihin, se aika on mennyttä. Emme pysty puhumaan tästä, koska minä itken ja parun ja hän ahdistuu ja pakenee töihin. Samalla en pysty kuvittelemaan elämää ilman häntä, meillä on enimmäkseen hyvä olla yhdessä ja tehdä töitä yhdessä ja koen että hän on ennen kaikkea paras ystäväni. Kaikesta muusta pystymme puhumaan ja ennen nauroimme paljon yhdessä. Onko meillä tulevaisuutta ja miten käsittelen hylkäämisen ja loukkaantumisen tunteeni niin että arki ei olisi niin vaikeaa kuin nyt viime ajat?
Siipirikko, 52 v
VASTAUS: Hei ja kiitos kysymyksestäsi!
Turhautumisesi ja hämmennyksesi tässä suhteessa on helppo ymmärtää. Olet rakastunut ja sitä myötä sitoutunut miesystävääsi vahvasti, mutta hänen puoleltaan suhteenne on ollut täynnä soutamista ja huopaamista sinun ja entisen vaimon välillä.
Millaisia syitä mahtoi olla miehesi avioeron taustalla? Hän oli itse hakenut eroa, mutta silti näitä katumuspuuskia on riittänyt. Tuntuu siltä, että hän ei ole saanut omassa mielessään riittävästi käsitellyksi avioliittoaan ja eroaan eikä sitä myötä ole pystynyt irtautumaan menneisyydestään. Riittävää irtautumista olisi kai se, että pystyisi näkemään menneen suhteen hyvät ja hankalat puolet sekä pohtimaan, mikä oli omaa, mikä toisen osuutta niihin. Miehesi on puhunut, että entisen liiton jatkaminen olisi Jumalan tahto. Tässä voisi kuulla hänen omaa syyllisyyttään. Eron jälkeen syyllisyys on ymmärrettävä tunne. Joskus syyllisyys tuntuu niin raskaalta kohdata, että olisi helpompi ajatella Jumalan määräävän, mitä kuuluu tehdä. Tavallaan olisi helppoa, jos ei tarvitsisi itse ottaa vastuuta, vaan Jumala osoittaisi jokaisen askeleen. Näin ei kuitenkaan ole, koska meillä on järki ja omatunto ohjaamassa päätöksiämme. Niiden varassa joudumme itse päättämään, millaisia valintoja on viisasta tehdä.
Sinä vaikutat vastuulliselta ihmiseltä - tässä asiassa jopa ylivastuulliselta. Olet ottanut hoitoosi miehen kodin ja hänen työnsä palkatta. Tämä kuulostaa hyväksikäytöltä, koska olet saanut vastineeksi vain epävakaan ja horjuvan suhteen. Mikähän saa sinut suostumaan tällaiseen? Sanot, että teillä on enimmäkseen hyvä olla yhdessä, mutta toisaalta kerrot itkeväsi paljon, olevasi kiukkuinen- jopa käsiksi käymiseen asti, mikä on ollut sinulle ennen kokematon rajan ylitys - sekä kerrot riitoja suhteessanne olevan paljon. Mies kuittaa tarpeesi ja toiveesi sillä, että olet hankala eikä hän näköjään riitä. Kuulostaa siltä, että et pidä itsestäsi sellaisena, jollaiseksi tämä suhde on sinua muokkaamassa. Olisiko käymässä niin, että olet alkanut uhriutua? Kun pitkäkestoisesti venyttää rajojaan ja sietokykyään suostuen yhä uusiin myönnytyksiin, voi käydä niin, ettei itsekään huomaa, miten ahtaaksi elämä on käynyt. Tekeekö tämä suhde sinulle hyvää? Saako se sinut kukoistamaan? Saatteko yhdessä keskustellen kehitettyä suhdettanne tasavertaisemmaksi?
Ehdotan, että keskustelet näistä asioista jonkun luotettavan ystäväsi tai ulkopuolisen asiantuntijan kanssa. Ansaitset kunnioittavamman ja avoimemman parisuhteen. Mahtaako se olla mahdollista tämän kumppanin kanssa? Haastan sinua miettimään, mihin kannattaa tyytyä.
KYSYMYS: Olen 28-vuotias nainen ja seurustellut nyt vakavasti yli 7 vuotta suurinpiirtein samanikäisen miehen kanssa, yhteen muutettiin jo ensimmäisen vuoden aikana. Meillä ei ole vielä lapsia, mutta puhetta on ollut lasten hankkimisesta ja avioliitosta. Ensimmäiset 6 vuotta sujui todella hyvin, mutta viime vuosi on ollut yhtä vuoristorataa. En tiedä mistä kiikastaa, mutta minusta on tullut yhä huomionhakuisempi ja mieheni puolestaan vastaa tähän kiinnittämällä huomion muualke kuin minuun. Suhtaudumme aikuismaisesti suhteeseemme ja yritämme selvittää vastoinkäymisemme. Tosin miehelleni on todella vaikeaa avautua ja itse olen varsinainen päällepäsmäri. Hän on rauhallinen ja passiivinen, minä dynaaminen ja aktiivinen. Suurin ongelmamme on ehkä kommunikaatio, mutta yritämme kyllä puhua. Tosin hän suostuu puhumaan vasta, kun muuta vaihtoehtoa ei enää ole. Erosta on keskusteltu puheyhteyden puutteen vuoksi, mutta aina ollaan päätetty vielä yrittää.
En uskalla puhua hänelle kaikista toiveistani ja tarpeistani, mikä varmaan tavallaan tukahduttaa minua. Hän taas on niin herkkä, että menee kaikista ongelmista paniikkiin. Tällä hetkellä minua häiritsee romantiikan ja kemian puute, mistä on keskusteltu, mutta mies ei ole vielä kovin paljoa tehnyt sen lisäämiseen, itse taas olen aina ehdottamassa illallisia yms. Tyypillisesti olen kiinnittänyt huomiota jo muihin miehiin ja puntaroin, kannattaako meidän jatkaa yhdessä. Miehellä on toki hankala tilanne: hän on muuttanut ulkomailta Suomeen perässäni pari vuotta sitten ja etsii vielä paikkaansa Suomessa. Joudun tällä hetkellä hoitamaan kaikki talouden laskut, sillä mieheni työ on satunnaista, vaikka hän viihtyy Suomessa. Miten tästä eteenpäin? Lähipiirissäni monet suosittelevat eroa, sillä monien mielestä olemme liian erilaisia. Rakkautta kuitenkin vielä on.
VASTAUS: Kerrot suhteestasi, johon kuuden hyvän vuoden jälkeen on alkanut ilmaantua haasteita. Jokin on muuttunut - et vain oikein tiedä, mikä on nyt toisin kuin ennen. Rakkautta teillä riittää, mutta jotain puuttuu.
Mitähän teidän välillänne oikein tapahtuu? Kuvaustasi lukiessa tulee vaikutelma, että mitä enemmän haet huomiota mieheltäsi, sitä enemmän hän vetäytyy omaan kuoreensa. Sen seurauksena sinusta tulee varovaisempi ilmaisemaan omia tarpeitasi. Jos niin joskus teet, miehesi menee vain lukkoon. Kierrätte kehää ja kärsitte molemmat tilanteesta.
Yritätte selvittää asioita puhumalla, mutta se ei oikein suju. Olette pohtineet eroakin, kun puhuminen on niin hankalaa. Mietin, mahdatteko puhua ”oikeista” asioista? Mitä toisen sanat toiselle tarkoittavat? Kun esimerkiksi ehdotat romanttista yhdessäoloa, miten miehesi kuulee sen: sinun toiveenasi mukavasta yhdessäolosta vai ehkä vaatimuksena, jonka toteuttamisessa hän tuntee epävarmuutta ja riittämättömyyttä.
Mistä teidän siis olisi hyvä puhua? Kerrot, että suhtaudutte suhteeseenne aikuismaisesti, yritätte järkevästi puhumalla ratkaista ongelmianne. Miten paljon mahdatte puhua tunteistanne? Oletko kertonut, että kun haet kumppanisi huomioita, koet hänen torjuvan sinut. Oletko kuvannut, miltä se sinusta tuntuu. Onko kumppanisi kertonut, miten hän kokee sinut silloin. Mitähän kumppanisi vastaisi, jos kysyisit, miltä hänestä tuntuu se, kun ehdotat jotain yhteistä tekemistä. Mikä saa hänet paniikkiin kun puhutte ongelmistanne – millaisia tunteita siihen kätkeytyy. Mahtaako hän pelätä sinun menettämistäsi – olethan jo katsellut muitakin miehiä. Onko tunteissanne jotain tuttua omasta menneisyydestänne – millaisia pettymyksiä ja menetyksiä olette joutuneet elämänne aikana kokemaan.
Suhteenne on kestänyt jo niin kauan, että toisen erilaisuuteen alkaa kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. Kun puhutte erosta, mistä itse asiassa haluatte eroon: toisistanne vai tästä hankalasta tilanteesta, joka välillenne on muodostunut? Se, mihin toisessa on alkuun ihastunut, alkaa jossain vaiheessa vihastuttaa. Se on väistämätöntä parisuhteessa – ennemmin tai myöhemmin sitä joutuu pohtimaan, onko erilaisuus rikkautta vai este syvemmän suhteen luomiselle. Kannattaa miettiä yhdessä, miksi toisen erilaisuus ärsyttää: onko se sellainen piirre itsessä, jota haluaisi salaisesti olla tai joka on itselle haasteellinen. Entä millaista olisi elää itsensä kanssa samankaltaisen ihmisen rinnalla – mihin silloin olisi tyytyväinen, mikä ärsyttäisi. Erilaisuus voi kääntyä parisuhteen voimavaraksi, kun puolisoiden vastakkaiset luonteenpiirteet alkavat täydentää ja tasapainottaa toisiaan.
Te kaksi olette parisuhteenne parhaita asiantuntijoita. Ottakaa rauhassa ja pakottomasti selvää itsestänne ja toisistanne: ajatuksista, kokemuksista, tunteista, haaveista ja unelmista. Ja muistattehan, että on muitakin tapoja hoitaa parisuhdetta kuin puhuminen…
Toivon, että löydätte uudestaan tien toistenne luo – erilaisuudestanne huolimatta.
KYSYMYS: Olen toisessa liitossani, yhdessä oloa on kestänyt 9 vuotta. Edellisestä liitostani minulla on kaksi teini-ikäistä lasta, ja se liitto päättyi ex-miehen alkoholiongelmaan. Tapasin pian eron jälkeen nykyisen mieheni, joka tarjosi minulle kaiken sen mistä olin jäänyt paitsi: turvallisen perheidyllin. Huomasin jo alussa että ns. syvemmällä tasolla olemme hyvin erilaisia, mutta pidin tärkempänä normaalia perhe-elämää. Mieheni on lisäksi minua monta vuotta nuorempi. Saimme kaksi yhteistä lasta, ja hetken uusperheemme oli täydellinen.
Nyt kupla on puhjennut. Reilu vuosi sitten olimme asumuserossa puoli vuotta, koska kotiäitiurani päättyi ja aloin luomaan omaa uraani, ja miehen oli vaikea hyväksyä sitä. Tuohon aikaan liittyi oma elämänkriisini, vaihdoin alaa ja mietin muutenkin että kuka olen ja mitä haluan. Koko asumuseron olimme paljon tekemisissä ja koin, että mieheni ei pystynyt päästämään irti, ja toisaalta minäkään en. Palasimme yhteen, kun erossakaan osattu olla. Paluuseen liittyi puoleltani myös pelkoa etten pärjää yksin. Mikään ei kuitenkaan reilussa vuodessa yhteenpaluun jälkeen ole muuttunut: koen, että meillä ei ole henkistä yhteyttä, mies on arvaamaton, haistattelee kun keskustelutaidot loppuvat, ei tule toimeen teinieni kanssa ja koen voimattomuutta. Ihanasta miehestä on tullut silmissäni kypsymätön, henkisesti köyhä mutta kuitenkin hyvä isä omille lapsilleen.
Ero pyörii päivittäin mielessäni, mutta sitä estää häpeä. Enkö onnistunut tässäkään? Pitäisikö tätä vain kestää, vaikka en saa tästä sitä mitä parisuhteelta toivoisin? Mies on myös tyytymätön, syyttää pihtaamisesta ja nalkuttamisesta. Olemme käyneet kaksi vuotta pariterapiassa, mutta se ei ole kantanut arkeen asti. Onko vain niin että olemme liian erilaisia? Mitä teen teinien kanssa? Pilaanko heidän nuoruuden kun isäpuoli kyykyttää? Kuvioon on tullut myös puoleltani halveksunta: mies on mustasukkainen ystävistäni ja miespuoleisista kavereista, ja minun on vaikea kunnioittaa häntä tästäkin syystä. Mustasukkaisuus tuli kuvioon vasta asumuseron aikana kun mies luki salaa viestejäni uudelle miespuoliselle tuttavuudelle. Tämä tuttavuus pyörii mielessäni vieläkin, koska juttu oli laitettava jäihin yhteenpaluun vuoksi. Pelko esti minua viemään eroa loppuun asti, koin että miehelläni on liikaa aseita minua vastaan. Ajattelin myös että ikäkriisissä ei pidä tehdä isoja päätöksiä. Ikäkriisi on ohi, mutta miksi silti tuntuu tältä?
Mies on pohjimmiltaan kiltti, avulias ja herkkä, mutta menee herkästi hyvin arvaamattomaan tilaan jolloin alkaa lapsellinen uhkailu ( lasu-ilmoitusuhkailu, vie lapset minulta, en saa pennin latia). Ja kuitenkin koen että hän on tavallaaan sosiaalisesti riippuvainen minusta, murehdin miten hänen käy jos tästä lähden. Teinityttöjen ja pienempien tyttöjen takia myös murehdin, miten he selviäisivät "uudesta" erosta? Mutta itseltäni ahdistus on poissa, se joka oli asumuseron aikoihin päällä, ero ahdisti ja pelotti mutta tavallaan ei enää. On jopa hieman tunteeton olo. Kun mies suutuspäissään häipyy, toivon ettei se palaisi. Mutta aina se palaa. Uhkailee vain. Enää ne vain eivät vaikuta minuun kuin ennen.
Tinja, 40v
VASTAUS: Kirjoitat, että olette muodostaneet uusperheen yhdeksän vuotta sitten. Jäin miettimään, kuinka asetelma on toiminut ja toisaalta muuttunut näiden vuosien aikana. Kirjoitit, että uusi puolisosi tarjosi sinulle alun perin sitä, mitä vaille olit jäänyt aiemmin; turvallisen perheidyllin. Oliko tämä idylli olemassa jo ennen yhteisten lastenne syntymää? Kuinka puolisosi ja vanhemmat lapsesi kiintyivät alun perin toisiinsa? Missä vaiheessa yhteiset lapsenne syntyivät? Joidenkin arvioiden mukaan uusperheen eri kehitysvaiheiden läpikäyminen vie 4-7 vuotta, joidenkin arvioiden mukaan uuden perheen vakiintumiseen voi mennä jopa 15 vuotta! Kirjoitit, että yhteisten lastenne syntymän jälkeen uusperheenne oli jonkin aikaa täydellinen... Minkälainen se silloin oli? Mitä kaipaat tästä ajasta?
Kirjoitit, että "kupla" puhkesi niihin aikoihin kun kotiäitiytesi päättyi ja aloit luoda omaa uraasi. Kokiko miehesi tämän (itsenäistymisesi) jotenkin uhkaavaksi? Kirjoitit myös henkilökohtaisesta ikäkriisistäsi, jolloin pohdit mm. alavalintaan liittyviä kysymyksiä. Oliko mies silloin tukenasi? Yrititte väliaikaisella asumuserolla ratkaista tilannetta, että se ei tuonut odotettua muutosta. Kirjoitit, että yhteenpaluuseen liittyi omalta puoleltasi pelkoa, ettet pärjäisi yksin. Haastaisin sinut hieman tutkimaan tätä pelkoa. Missä asioissa arvelet, ettet pärjäisi? Vanhemmuudessa? Työn ja perheen yhdistämisessä? Yksin (aikuisena) olemisessa? Talouden pidossa? Vai jossakin muussa? Jos tulkitsen oikein, parisuhteeseenne liittyy henkisen väkivallan piirteitä (syyttelyä, arvostelua, kontrollointia, uhkailua, yms.) Kuinka kauan jaksat tätä vielä? Sanotaan, että muutos tapahtuu vasta kun jäämisen kipu on lähtemisen kipua suurempi... Kumpaa pelkäät tällä hetkellä enemmän; parisuhteeseen jäämistä vai siitä lähtemistä? Jos luen tekstiäsi oikein, niin parisuhteen päättämistä hidastaa ainakin pelko ja häpeä "epäonnistumisesta". Kyseessä on kuitenkin sinun ainutkertainen elämäsi!
Kirjoitit, että olette käyneet kaksi vuotta pariterapiassa. Mikä siinä on mielestäsi toiminut? Mikä ei ole toiminut? Pariterapia on mahdollista muuttaa myös erotyöskentelyksi silloin, jos yhdessä niin sovitaan. Silloin pohditaan, minkälainen olisi mahdollisimman "hyvä ero" niin aikuisten kuin lastenkin kannalta. Suosittelen teitä jatkamaan vielä terapiakäyntejä ja pohtimaan myös erovaihtoehtoa. Joskus käy niin, että kun erosta (edes teoriassa) puhutaan, se voi kirkastaa jotakin tai antaa aivan uusia näkökulmia. Erosta puhuminen ei välttämättä johda eroon, joskus jopa päinvastoin. Puhuminen kannattaa aina! Pariterapeutin kanssa voisitte pohtia myös henkilökohtaisen psykoterapiaprosessin mahdollisuutta. Arvelen, että mahdollisesti sinulla on vielä joitakin käsittelemättömiä asioita edellisestä, kuormittavasta liitostasi ja sen päättymisestä. Olet ymmärrettävästi huolissasi myös lastesi tulevaisuudesta. Näitä huolia olisi hyvä jakaa ammatti-ihmisen kanssa.
Päädyittepä mihin tahansa ratkaisuun, toivotan koko teidän uusperheelle kaikkea hyvää!
Perheneuvoja Kaisa
PS. Hyviä uusperhettä käsitteleviä kirjoja ovat mm. Malinen & Larkela (2011) Parisuhde - uusperheen ydin sekä Raittila & Sutinen (2008) Huonetta vai sukua - elämää uusperheessä.
KYSYMYS: Olen 35v. nainen. Olen ollut naimisissa viimeiset 8 vuotta itseäni paljon vanhemman miehen kanssa. Mietin pitkään eroa, lopulta päivittäin. Törmäsin netin keskustelupalstalla viime syksynä sitten mieheen, jolla oli myös huono parisuhde. Olimme toisillemme vertaistukena, purimme suhteitamme. Kunnes miehen naisystävä yllättäen jätti miehen. Meidän keskinäinen tasapaino keikahti. Minä olin jo alkanut miettiä eroa tosissaan, ja marraskuussa laitoimme mieheni kanssa hakemuksen menemään. Muutin joulukuussa omilleni, ja aloimme tapailla tämän uuden miehen kanssa. Välimatkaa oli paljon, joten näimme aika harvoin. Miehen ammatin vuoksi emme myöskään voineet tuoda suhdetta julki, olinhan vielä naimisissa... Olimme onnellisia yhdessä, meillä oli jotain ainutlaatuista suhteessamme. Syvää ja hyvää rakkautta, hyväksyntää. Nyt keväällä kävimme viemässä avioeropaperini kakkoshakemuksen yhdessä postiin. Seuraavana aamuna minä jätin hänet. Panikoin. En uskaltanut hypätä syvenevään suhteeseen. Meidän suhde särkyi, luottamus meni rikki. Huomasin myöhemmin, miten paljon rakastan tätä miestä, mutta hän ei pysty ottamaan minua enää takaisin. Nyt minä suren. Olen aivan lukossa. Sain haluamani vapauden, mutta en kykene nauttimaan siitä. En ymmärrä, miksi en kykene päästämään siitä ajatuksesta irti, että tämä mies oli minulle tarkoitettu, tähtiin kirjoitettu. Puhuimme siitä monesti. Miten kerätä palaset syliin, ja ehjätä itseni? Mitä jos menin tyrimään elämäni suhteen. Satutin pahoin minulle tärkeää ihmistä. Hän olisi kosinut minua nyt kesällä. Halusimme molemmat lapsen. Elämä oli viitoitettu.
Uskallanko luottaa intuitiooni, että kun aika on oikea, palaamme yhteen. Vai laitettiinko hänet minulle vain saattajaksi, jotta pääsen uuden elämäni alkuun. Se on minusta äärimmäisen julma ajatus, mutta mies tuntuu olevan sinut hänelle langenneen tehtävän kanssa.
Miten tästä eteenpäin?
Rosella
VASTAUS: Voi Rosella, voin hyvin kuvitella surusi ja epätoivosi määrän. Pelkäät, että olet tehnyt elämäsi pahimman virheen ja luopunut mahdollisuudesta suureen rakkauteen ja onnelliseen tulevaisuuteen.
Työstit avioeroa omassa mielessäsi pitkään ja sait vertaistukea uudelta nettitutultasi. Samankaltaisten kokemusten jakaminen ja toinen toistenne lohduttaminen ja tsemppaaminen synnyttivät välillenne ystävyyden ja pohjan ihastukselle. Sitten kohtalo puuttui peliin ystäväsi ex-vaimon muodossa. Tilanne ei ollutkaan enää symmetrinen miehen ollessa nyt vapaa uuteen suhteeseen. Se joudutti myös oman avioeroprosessisi käynnistymistä. Aloitte tapailla ja rakastuitte. Kului puoli vuotta ja sinun avioerosi tuli voimaan. Nyt, vihdoin, olitte molemmat vapaita aloittamaan uuden suhteen julkisesti. Mutta sitten, kuin salama kirkkaalta taivaalta, iski paniikki ja jätit hänet.
Mies on ymmärrettävästi loukkaantunut siitä, että jätit hänet siinä vaiheessa, kun yhteisen elämänne oli tarkoitus kunnolla alkaa. Hän on tullut nyt lyhyen ajan sisällä kahden hänelle merkityksellisen naisen jättämäksi. Se ymmärrettävästi ollut hänelle kova pala. Hän tarvitsee varmasti aikaa kasata itseään ja omaa elämäänsä. Anna hänelle aikaa toipua ja tutkailla sydäntään. Jos hän todella rakastaa sinua, hän palaa vielä luoksesi. Jos loukkaantumisen tunne on vahvempi kuin kaipaus sinun luoksesi, voit ajatella ettei hänen rakkautensa sitten ehkä niin syvää ollutkaan. Sinun on hyvä antaa aikaa myös itsellesi. Ehkä siinä paniikkiratkaisussa piili joku viisaus? Ehkä et ole sittenkään ihan vielä valmis sitoutumaan uuteen vakavaan suhteeseen?
Se, mikä on tarkoitettu, tulee tapahtumaan. What will be, will be. Tulevaisuus näyttää, aikanaan, miten sinun elämäsi tulee menemään ja kuuluuko Hän siihen jollain tavalla. Et voi pakottaa asioita tapahtumaan, et myöskään sitä, missä aikataulussa asiat tapahtuvat tai mihin suuntaan.
Suosittelen, että keskityt nyt erotyöskentelyyn. Avioliittosi oli kuitenkin tärkeä osa elämääsi ja kesti suuren osan aikuisuuttasi. Avioerosi myötä olet todennäköisesti joutunut luopumaan monista asioista, siitä huolimatta, että olit itse halukas eroamaan. Eron käsittely nyt, vaikka se ei mielessäsi pinnalla olekaan, hyödyttää sinua jatkossa niin oman elämäsi kuin tulevien parisuhteiden kannalta. Samalla tulet varmasti käsitelleeksi myös tätä akuuttia kipeää eroa miesystävästäsi. Apunasi voit käyttää esim. Kimmo Takasen kirjaa Tunne sydämesi – matka uuteen rakkauteen. Siinä on myös harjoituksia, joiden avulla pääset tutkailemaan itseäsi, entistä avioliittoasi ja tätä uutta suhdettakin.
Olet nyt keskellä monenlaisia vahvoja tunteita. Ole ihan rauhassa. Anna tunteiden tulla. Hengitä. Ota vastaan se viisaus, mitä tämä elämäntilanne voi sinulle opettaa.
Toivon sinulle kestävyyttä tunteiden ristiaallokossa ja riittävästi toivoa, että jaksat uskoa, että elämäsi tulee vielä jossain vaiheessa kääntymään suuntaan, joka on hyvä ja sinulle oikea.
Haluaisin kertoa teille tarinani, joka vaivaa mieltäni.
Tarinani on aika pitkä, mutta haluan kertoa sen kokonaisuudessaan. Toivottavasti jaksatte lukea.
Olen nelikymppinen yrittäjä, minulla on vaimo ja kaksi lasta. Olemme olleet vaimoni kanssa yhdessä 20 vuotta, josta 13 vuotta naimisissa. Suhteessämme kohtaa kaksi vahvaa ja itsepäistä persoonaa ja vaikeuksia on vuosien mittaan ollut aika paljon.
Ajauduin muutama vuosi sitten uupumistilaan, joka vaikutti voimakkaasti myös parisuhteeseemme. Olin väsynyt, ärtyisä ja sulkeutunut. Suhteemme joutui umpkujaan ja kesällä 2013 päätin luovuttaa. Päätien, etten enää pahoita mieltäni onnettomassa suhteessa. Hoidan velvollisuuteni ja olen isä. Rakkautta en enää halunut anoa, enkä sydäntäni vahingoittaa.
Muutama kuukausi sujui tällä tavoin. Keskityin vain työhöni ja lapsiini. Pystyimme vaimon kanssa pyörittämään arjen, mutta olimme hyvin etäisiä.
Mutta sitten minulle tapahtui jotain. Olimme palkanneet yritykseen, jossa olen osaomistajana, uuden työntekijän, K:n. Hän tuli minun työpariksi erääseen tuotekehitysprojektiin.
Teimme paljon töitä yhdessä ja tulimme alusta lähtien hyvin juttuun. Parin kolmen kuukauden kuluttua huomasin ihastuneeni häneen. Säikähdin asiaa. Olin hänen työnantaja, esimies ja häntä 13 vuotta vanhempi. Tiesin myös K:n elävän avoliitossa miehensä kanssa. Tunteeni voimistui ja pelkäsin, että teen jotain tyhmää, jonka K kokisi tunkeiluna tai jopa ahdisteluna. Siksi halusin hoitaa asian pois. Päätin kertoa hänelle tilanteen, pyytää asiasta anteeksi. Kun asia olisi kerrottu, voisi sen hoitaa pois päiväjärjestyksestä.
Kerroin hänelle ihastumisestani eräällä työmatkalla. En osannut ajatellakaan, että saisin vastakaikua ihastumiselleni. Mutta toisin kävi. Tunnustukseni jälkeen illalla K tuli hotellihuoneeseeni ja pian jo suutelimme sylikkäin.
Meille syntyi suhde. Olimme jatkuvasti yhteydessä toisiimme viesteillä. Seksi tuli kuvioon reilun kuukauden kuluttua. Järjestilimme työmatkojamme siten, että ne kestivät kaksi päivää. Työmatkoilla jaoimme hotellihuoneen, puhuimme ja rakastelimme.
Tunteeni K:ta kohtaan oli erittäin voimakas. En ollut tuntenut samanlaista rakastumista aiemmin, en edes vaimoni kohdalla. Sukat pyörivät jaloissa. Myös hän tunnusti rakastavansa minua ja aloimme puhua yhteisestä tulevaisuudesta. Molempien piti hoitaa omat eronsaja sen jälkeen olisimme toistemme omia.
Noin kolmen kuukauden jälkeen suhteemme alusta K jäi kiinni avomiehelleen ja hän joutui muuttamaan pois heidän yhteisestä asunnosta. Hän ei koskaan tunnustanut miehelleen meillä olleen seksiä, mutta avomies tajusi, että kyse on jostain muusta kuin pelkästä työkaveruudesta.
Keskustelimme, että minun eroni ei voi tapahtua yhtä nopeasti. Vaimoni joutui samaan aikaan leikkaukseen ja sen vuoksi viiden kuukauden palkattomalle sairaslomalle (hän on myös yrittäjä, eikä vakuutus korvannut sairaslomaa). Perhe oli siis taloudellisesti täysin riippuvainen minusta. Aloin pelätä, että eron myötä vaimo muuttaa lasten kanssa kotiseudulleen 400 km päähän, jolloin yhteishuoltajuudesta tulisi minulle helvettiä.
Kerroin K:lle tämän ongelman ja sanoin yrittäväni järjestellä asian siten, että kaikilla osapuolilla olisi mahdollisimman hyvä olla ja että lasten elämä muuttuisi mahdollisimman vähän.
K ei ymmärtänyt tätä, vaan jo muutaman päivä muuttonsä jälkeen hän alkoi raivokkaasti vaatia, että minun olisi erottava heti. Hän oli oman osuutensa jo tehnyt.
Suhteemme muuttui. Se syvälliset keskustelut vähenivät ja tilalle tuli painostus. Uupumukseni alkoi painostuksen myötä muuttua masennukseksi.
Lisäksi huolta aiheutti yritykseni taloustilanne, joka heikkeni voimakkaasti. Meille tuli paine lomauttaa henkilöitä ja lopettaa myös työsuhteita. K oli tässä mielessä ensimäisenä listalla, sillä kehittämästämme tuotteesta ei tullut tulovirtaa hänen palkkansa maksamiseen. Halusin kuitenkin pitää K:n töissä. Koin huonoa omatuntoa siitä, että avioeroni ei edennyt huonosta taloustilanteestani johtuen ja vähintä mitä pystyin K:lle tarjoamaan oli työpaikka. Jätin itse oman palkkani nostamatta, jotta voisin kustanataa hänen palkkansa.
Syksyn myötä K:n painostus ja ymmärtämättömyys tilannettani kohtaan vain kasvoi. Tapailimme muutaman kerran viikossa ja olimme yhteydessä toisiimme jatkuvasti viesteillä. Kerroimme rakastavamme toisiamme.
Vuodenvaihteessa tilanne muuttui. Joulun aikaan K:n viestit olivat jo epätoivoisia. Hän kertoi rakastavansa minua ikuisesti ja riutuvansa. Oli ollut koko syksyn ärtynyt ja välillä sulkeutunutkin. Minua ärsytti se, ettei K tahtonut uskoa miten paljon häntä rakastin ja miten vaikea tilanteeni oli. Pyysin häntä odottamaan, sanoin asioiden ratkeavan yksi kerrallaan.
Mutta sitten, yhtäkkiä K keroi "suhteemme olevan nyt tässä". Syynä oli se, etten pystynyt lähtemään hänen kanssaan matkalle Pietariin. Hänen mielestä se osoitti, etten ollut sitoutunut suhteeseemme. Seuraavana päivänä kävin juttelemassa hänen luonaan, jolloin hän ilmoitti saaneensa treffikutsuja, eikä tiennyt kuinka hänen pitäisi menetellä niiden suhteen. Sanoin, etten voi estää häntä tapaamasta muita, jos hän ei enää suhteesemme usko. Tämän jälkeen myös riitelimme, jonka yhteydessä hän ilmoitti kertovansa suhteestamme töissä, mikäli tämä välirikko vaikuttaa hänen työtilanteeseensa. Säikähdin. En ikinä osanut kuvitella, että hän voisi kiristää minua.
Välirikkoa kesti vuorokauden verran, jonka jälkeen ilmoitin hänelle, etten voi elää ilman häntä. Halusin yrittää uudelleen ja kerroin olevani pahoillani ärtymyksestäni ja sulkeutuneisuudestani. K halusi myös yrittää uudelleen. Mutta parin viikon jälkeen hän alkoi etääntyä. Hän sanoi yhä rakastavansa minua ja haaveilevan yhteisestä elämästämme, muuta luottamus minuun oli mennyt, koska "jätin" hänet vuodenvaihteessa.
Menin paniikkiin, pelkäsin menettäväni hänet. Ilmoitin kotona haluavani eron ja muuttavani pois pian. Todellisuudessa taloustilanteeni oli niin huono, että minulla ei ollut mahdollisuutta hankkia toista asuntoa. Lapset ottivat ilmoitukseni todella raskaasti. Meiilä itkettiin paljon.
Kun kerroin K:lle vihdoin ryhtyneeni toimiin, hän ottikin monta askelta taakespäin. Hän ilmoitti, ettei halua olla mitenkään osallisena erossani. Olin tyrmistynyt. Toivoin, että hän olisi auttanut ja tukenut minua tässä vaikeassa asiassa. Mutta hän ei halunnut tavata ja kertoi uskovansa asian vasta kun ero oli oikeasti laitettu vireille ja olin muuttanut perheeni kodista pois, "vaikka vanhempiesi tai kavereidesi luokse, jos et muuta asuntoa pysty hankkimaan".
Henkinen tilani joutui syöksykierteeseen. En voinut uskoa asiaa todeksi. Kysyin, miksi hän ajattelee asiasta nyt näin, vaikka hän vain muutamaa viikkoa aiemmin oli vannonut rakastavansa minua, tukevansa minua kaikessa ja odottavansa, että alan hoitaa avioero asiaa. Kysyin tapailiko hän muita. Hän kielsi tapailut. Myöhemmin hän myönsi käyneensä yksillä treffeillä "leffassa ja kahvilla".
Epäilyni kuitenkin kasvoi. Seuraavan parin kuukauden aikana riitelimme paljon. Oma eroni oli jumissa, minulla ei ollut rahaa muuttoon. K kertoi päivittäin rakastavanasa minua, mutta hän kertoi luottamuksensa minun tunteiden aitouteen horjuvan. Sitten hän alkoi puhua, ettei minun elämä lapsineen olekaan sitä, mitä hän elämältä halusi. Parin kuukauden jälkeen hän tunnusti hankkineensa treffikutsut Tinderistä. Suutuin, kosta tajusin hänen olleen Tinderissä samaan aikaan ennen vuodenvaihdetta, jolloin hän laittoi minulle ikuisen rakkauden tunnustuksiaan. Koin tulleeni huijatuksi, minusta hän oli valehdellut minulle pahasti.
Olin todella epätoivoinen ja pääsiäisenä minun oli nostettava kädet pystyyn. Meille tuli välirikko -taas. Kului viikko, jolloin emme olleet yhteydessä. Sitten K laittoi minulle viestin, jossa hän pyysi anteeksi pahoja sanojaan, hairahdustaan ja pyysi uutta mahdollisuutta. Sydämeni suli heti. Mutta kerroin tilanteen eroni suhteen olevan vielä jumissa. Tapailimme ja olimme päivittäin yhteydessä. Syksyinen painostus palasi. Lisäksi K syytti minua hyväksikäyttämisestä ja kertoi, ettei hänellä ole aikaa ja voimia odottaa eroni toteutumista puolta vuotta tai vuotta. Parin kuukauden jälkeen hän ilmoitti ettei enää halua jatkaa.
Olin tämän jälkeen kesällä todella masentunut. Keskittymiskykyni oli olemato, olin ärtynyt ja näin elämssä vain negatiivisia asioita. Jossain vaiheessa syyskesällä aloimme jälleen viestiä toisillemme. Aluksi viestit olivat ahdistuneita ja syyttäviä molemmin puolin. Kävin kerran juttelemassa K:n luona, mutta tuolloin menetin malttini ja korotin ääneni jo muutaman minuutin jälkeen ja lähdin pois. Pikku hiljaa kuitenkin lähenimme ja päätimme yhdessä, että yritämme parantaa suhteemme ystävyyden kautta. Kerroin, että minua vaivaa talven tapahtumat ja haluaisin tietää niistä totuuden. Sanoin, ettei tunteeni häntä kohtaan muutu, vaikka hän olisikin pettänyt minua talvella.
K sai myös uuden työpaikan ja lähti pois firmastani. Tämän jälkeen hän suostui pyyntöihini ja kertoi talvesta. Hän sanoi silloin halunneensa minusta eroon ja unohtavansa koko meidän jutun. Hän tapaili Tinderin kautta löytämiä miehiä ja parin kohdalla tapailua oli useaaman kerran. Hän kertoi ärsyyntyneensä, ettei kuitenkaan löytänyt miehista "samanlaista fyysistä ja henkistä yhteyttä" kuin mitä minun kanssa oli ollut. Nämä suhteet olivat loppuneet talvella, jonka jälkeen hänellä ei ollut mitään.
Kun sain tietää tämän itkin. Kaikki ne aavistukset, joita talvella minulla oli ollut, olivat siis totta. Halusin antaa kaiken kuitenkin anteeksi ja katsoa suhdettamme nyt puhtaalta pöydältä. Kuitenkin heti parin päivän päästä K:lta lipsahti, että kaikki "jutut sinun jälkeen olivat menneet pieleen". Tämä iski minuun salaman lailla. Tajusin, että hän ei koskaan aio kertoa minulle totuutta. Tunsin, että hän pitää minua pilkkanaan, en ole totuuden arvoinen hänen silmissään.
Riitelimme ja tämän seurauksena suhteemme loppui lopullisesti. Viimeisiisä viesteissään hän sanoi rakastavansa minua yhä ja siksi kiukkuiset viestini satuttivat häntä.
Eron jälkeen jäin masennuksen tilaan. Kelasin suhteemme kiemuroita jatkuvasti päässäni. Välillä vihasin, välillä tunsin lohdutonta ikävää. Laitoin K:lle syksyn aikana muutaman viestin, joissa toivoin, että voisimme sopia riitamme. Hän kieltäytyi käsittelemästä asiaa enää. Tämä sai epätoivoni syvenemään.
Talvella sain tietää, että hän oli löytänyt uuden miehen kaksi viikkoa viimeisen riitamme jälkeen. Kolme kuukautta tästä he muuttivat yhteen.
Pikku hiljaa oloni kohentui ja otin häneen yhteyttä. Kerroin että kaipaan häntä yhä, mutta ymmärrän, ettei suhteestamme voi tulla mitään ja että hyväksyn hänen uuden suhteen. Sanoin, että toivoisin meidän pystyvän sopimaan asiamme, jotta voisimme molemmat jatkaa elämäämme.
K ei suostu tapaamaan eikä puhumaan minulle. Hän kieltää minua ottamasta enää yhteyttä ja hän on uhannut ilmoittaa minusta poliisille, jos vielä lähetän viestejä. Hän sanoo, ettei tunne minua kohtaan minkäänlaisia tunteita.
Olen ollut yhteydessä K:n minua edeltävään mieheen. Pyysin häneltä anteeksi sitä, että rikoin heidän suhteensa. Tämä mies suhtautui minuun hyvin ja kertoi, että hänen ja K:n suhde aloi samalla tavalla pettämisen kautta, kuin mitä se meillä oli alkanut.
Kun kerroin K:lle olleeni yhteydessä edelliseen mieheen, hän raivostui.
Olen nyt tajunnut sen, ettemme voi sopia asiaamme kenties koskaan. Tätä asiaa on vaikea hyväksyä. Tunteeni häntä kohtaan ovat yhä hyvin voimakkaat ja ne juurtuivat syvälle puolitoistavuotisen suhteemme aikana. Tunnen syyllisyyttä siitä mitä olen hänelle ja muille ihmisille suhteemme ja tunteideni takia tehnyt. Olen antanut osaltani hänelle anteeksi valehtelun ja kiristyksen. Silti asia vaivaa mieltäni ja sitä on vaikea sivuttaa päivittäisessä elämässä.
VASTAUS: Kiitos tarinasi jakamisesta! Tiivistys kertomastasi menee jotenkin seuraavasti. 20-vuotinen parisuhteesi vaimosi ja kahden lapsesi äidin kanssa ajautui umpikujaan kolmisen vuotta sitten. Luovutit romantiikan suhteen ja keskityit vain töihin ja lapsiin. Melko pian huomasit ihastuneesi yrityksesi työntekijään, K, joka oli sinua 13 vuotta nuorempi ja asui tahollaan avoliitossa. Päädyit kertomaan tunteistasi hänelle ja saitkin niille vastakaikua. Aloititte suhteen ja tunsit olevasi ihan eri tavalla rakastunut kuin koskaan ennen. Suunnittelitte eroavanne tahoillanne ja aloittavanne yhteiselämän. K:n ero tapahtui nopeasti, koska hän jäi kiinni suhteestanne avomiehelleen. Sinä et pystynyt eroamaan samaan aikaan, koska vaimosi sattui sairastumaan ja koit velvollisuudeksesi jäädä huolehtimaan perheesi taloudesta. Pelkäsit myös vaimosi lähtevän lasten kanssa kotiseudulleen. K ei keskusteluistanne huolimatta ymmärtänyt tilannetta, vaan vaati sinua eroamaan. Sinusta hänen vaatimuksensa ja ymmärtämättömyytensä tuntuivat painostavalta. Ihana yhdessäolonne muuttui radikaalisti. Alkoi jonkinlainen on/off-vaihe suhteessanne. Kertomasi perusteella se oli teille molemmille uuvuttavaa aikaa ja koetteli molempien luottamusta. Hän pelkäsi, ettet aiokaan erota ja sinä pelkäsit, ettei hän jaksa odottaa. Erinäisten vaiheiden jälkeen hätäännyit tilanteessa, jossa K uhkasi lopettaa suhteenne, ja kerroit vaimollesi ja lapsillesi halustasi erota. Kun kerroit tämän K:lle, hän perääntyikin eikä tukenut sinua kuten odotit. Hän halusi sinun muuttavan pois kotoa. Se olisi ollut hänelle selvempi ja varmempi merkki eroaikeistasi. Sinulla ei ollut rahaa muuttoon ja suhteenne etääntyi. K tapaili muita miehiä, mikä satutti sinua kuullessasi asiasta ”osatotuuksia” jälkeenpäin. Lopulta K katkaisi suhteenne. Myöhemmin kuulit hänen asuvan avoliitossa kolmen kuukauden suhteen jälkeen. Olisit halunnut sopia asiat hänen kanssaan, mutta nyt olet tajunnut, että sitä ei ehkä tule koskaan tapahtumaan. Tällä hetkellä hän ei halua olla missään yhteydessä sinuun. Sinulla on edelleen vahvoja tunteita häntä kohtaan ja asia vaivaa sinua päivittäin.
Tarinassasi kuvaat hyvin rakkaustarinanne haasteellisuutta olosuhteiden vuoksi. Olet kokenut ihanan rakkauden lisäksi paljon rankkoja vaiheita ja niihin on liittynyt kipeitä tunteita. Salasuhde on aina haasteellinen itsessään, esimiehen ja alaisen suhteesta puhumattakaan. Rakastumisen alkuhuuma vie mennessään aikuisenkin miehen. Salasuhteessa arjen olosuhteet eivät vaan mahdollista suhteesta nauttimista täysillä. Varattujen ihmisten suunnitelmat eroamisesta ja yhdessä parisuhteen muodostamisesta sujuvat harvoin vaikeuksitta. Kuviossa on paljon ihmisiä, joiden tunteita täytyy ottaa huomioon. Kun asiat eivät sujukaan suunnitelmien mukaan, rakkaus väkisinkin joutuu haasteen eteen. Pelko ja loukkaantumiset syövät keskinäistä yhteyttä.
Pohdiskelen tarinaasi ensin K:n näkökulmasta. Oli varmasti haastavaa odottaa sinun, esimiehensä, vapautumista pitkästä suhteesta, jossa on lapsia. Haasteellista on ylipäätään olla ns. toinen nainen. Aiemmin tilanne oli teille tavallaan sama, koska olitte molemmat parisuhteessa tahoillanne. K varmasti järjen tasolla pystyi eläytymään asemaasi eron tekemisen vaikeuden suhteen. Kuitenkin omassa tunnemylläkässään, juuri uskottomuudesta kiinni jääneenä ja kotoa poisajettuna, asiaa oli vaikea käytännössä sietää. Teidän suhteeseenne tuli ”arki” K:n eron myötä. Siinä teille molemmille pikkuhiljaa selvisi, että ihminen johon oli rakastunut, ei ollutkaan sellainen kuin hänet oli kuvitellut. Hän ei käyttäytynyt vaikean tilanteen tullen niin kuin olisit toivonut hänen käyttäytyvän. Mietin pystytkö asettumaan K:n näkökulmaan siinä suhteessa, että hän sitoutuakseen suhteeseenne täysin tarvitsi selkeän merkin siitä, että olet oikeasti eromassa vaimostasi? Luulen, että hänen oma epävarmuutensa teidän parisuhteenne suhteen ja myös oman itsensä riittävyyden suhteen sai hänet etsimään myös muita treffikumppaneita. Se toki on satuttavaa, koska olitte rakkaussuhteessa toisianne. Sinua ei lämmittänyt se, että K sanoi, että ei löydä samanlaista yhteyttä kenenkään muun kanssa. Asioiden paljastuminen vähitellen on usein kovin raskasta ja syö luottamusta. Halusit erota, mutta huolesi vaimosta ja lapsista luonnollisesti hidasti asioita. Sinä yritit ”miellyttää” kahta naista ja myös lapsia. Taloudelliset huolet yrityksesi suhteen ja se, että jouduit tekemään ratkaisuja firmassasi sivusuhteesi huomioiden, lisäsivät tilanteen kuormitusta. Epävarmuus K:n vaihtelevista tunteista oli kovin raskasta kestää. Itse haaveilit elämästä vain hänen kanssaan.
Haluaisin vähän haastaa sinua miettimään eroaikeittesi ja toiminnan suhdetta. Oletko miettinyt olisitko oikeasti pystynyt jättämään perheesi, jos vaimosi ei olisi sairastunut? Oliko siihen, että et lähtenyt kotoa kerrottuasi erosta jokin muukin syy kuin se, että taloudellinen tilanteesi oli huono? Paikkoja lähteä kotoa on varmasti ollut, mutta ilmeisesti asut yhä perheesi kanssa (tarinastasi ei selviä nykytilanne). Kerrot lastesi ottaneen ilmoituksesi erosta todella raskaasti ja että teillä itkettiin paljon. Lastesi ikä ei käy ilmi. Mitä heille kuuluu tällä hetkellä? Mitä olet kertonut heille tilanteesta matkan varrella ja nyt? Et kerro myöskään vaimosi reaktioista prosessin aikana. Hänellekin tilanne on todennäköisesti ollut hyvin raskas ja epäselvä. Mitä aiot nyt? Yritätkö pelastaa liittosi vai oletko eroamassa?
Nykyperhetilanteen lisäksi haluan haastaa sinua miettimään sitä, mikä sinua on jäänyt K:n ja sinun suhteessa vaivaamaan. Mitä rakastit K:ssa? Mitä yhteistä teillä oli? Haluat selvittää asioita hänen kanssaan, jotta voisitte jatkaa eteenpäin. Kaiken tämän jälkeen mitä ajattelet kyvystänne keskustella asioista? Tarinasi perusteella teidän tunneyhteytenne ei kestänyt kaikkia vaikeuksia. Haaveiletko että vielä voisitte onnistua, jos molemmat olisitte vapaita?
Jos on kovin epätodennäköistä, että voisitte joskus K:n kanssa olla yhdessä, sinun olisi hyvä päästä eteenpäin tämän suhteen jatkuvasta pohdinnasta. Mitä voisit tehdä, jotta pääsisit arjessakin häiritsevistä ajatuksista? Toki olisi ihanteellista, että voisitte käydä vielä jonkinlaisen ymmärrystä antavan rakentavan loppukeskustelun tapahtuneesta. Yleisemmin yleensä käy niin, että eroa joutuu työstämään pääasiassa yksin. Viha-, suru- ja jäähyväiskirjeiden kirjoittaminen (niitä ei lähetetä, varsinkaan vihakirjettä), erokirjallisuuden lukeminen, ystävien ja tarvittaessa ammattiauttajien kanssa keskustelu sekä erilaiset eroryhmät ovat kaikki hyviä keinoja. Jossain vaiheessa loputtomalle ”vatvomiselle” tulee onneksi piste. Joskus se tapahtuu vasta vuosien jälkeen uudessa onnellisessa parisuhteessa. Pelkkä aika ei sinun kohdallasi mielestäni riitä, toipumista on hyvä nopeuttaa psyykkisen vointisi vuoksi! Mieti mitä kaikkea hyvää sinulla on elämässäsi. Mitä uutta haluaisit siihen ja mistä kuormittavasta olisit valmis luopumaan?
Voimia sinulle suhteesta selviytymiseen ja lasten isänä olemiseen sekä kaikkea hyvää elämääsi!
KYSYMYS: Olen 30-vuotias mies. Olen Vaimoni kanssa olleet yhdessä 10-vuotta joista 7-vuotta naimisissa. Helmikuussa vaimoni ilmoitti että hän ei rakasta minua niinkuin pitäisi ja haluaisi erota. jatkoimme kuitenkin eteenpäin ja koitimme paikata suhdetta, jonka seurauksena vaimoin ilmoitti että haluaa erota. Sovimme jo käytännön asioista mutta yön yli nukuttuaan vaimoni tuli toisiin aatoksiin. itse en haluaisi erota koska rakastan vaimoani ihan samalla tavalla kuin aina ennenkin. Yritimme siis uudemman kerran, ja noin kuukausi edellisestä vaimoni ilmoitti samasta asiasta uudestaa. Tälläkin kertaa hän pyörti päätöksensä.
Haluaisin olla hänen kanssa, ja rakastan häntä suunnattomasti, mutta minusta alkaa tuntua vähitellen siltä, että voinko enää häneen luottaa, voinko olla oma avoin itseni enää.. jokin sisimmässäni haluaisi antaa kaiken häpyä pois, mutta osa haluaisi pitää kiinni ja saada asiat toimimaan. on vähän umpisolmussa koko pakka. kaiken lisäksi että erosta ei saisi tapreeksi hankalaa, on meillä myös 3- ja -5 vuotiaat lapset. pelkkä ajatuskin siitä että joutuisin heistä edes hetkellisesti "eroon" tuntuu pahalta. itseäni ei tässä suhteessa muu asia rassaa kuin se, että suhteessamme ei ole seksiä ollenkaan, koska vaimoni kokee sen ns. "ahdistavana" koska ei saa siitä mielihyvää, koska seksi ei tunnu miltään.
VASTAUS: Kiitos yhteydenotosta. Kirjeestäsi välittyy rakkautesi puolisoosi sekä sitoutumisesi avioliittoon ja vanhemmuuteen. Ne ovat erittäin arvokkaita asioita! Mahtaakohan puolisosi tietää, kuinka tärkeitä edellä mainitut asiat sinulle ovat? Kerrot, että vaimosi on kuluneen kevään aikana toistuvasti halunnut erota ja palata yhteen. Tämä on varmasti ollut rankkaa sinulle ja niin kuin kirjoitat, luottamuksesi alkaa olla koetuksella. Mietin, mistähän kaikesta vaimosi eropuheessa mahtaa olla kysymys. Onkohan hän pohtinut asiaa jo pidempään vai onko kysymys tullut ajankohtaiseksi vasta viime aikoina? Onko hän voinut kertoa sinulle avoimesti toiveistaan ja pettymyksistään? Onko jotain erityistä tapahtunut kevään aikana hänen tai perheenne elämässä? Tästä kaikesta teidän olisi tärkeää nyt keskustella. Mitä vähemmän tiedätte toistenne ajatuksista, sitä enemmän arvelette niitä. Arvelu taas antaa sijaa tulkinnoille ja väärinymmärryksille.
Kirjoitat, että sinua rassaa suhteenne seksittömyys. Kuinkahan pitkään tätä on jatkunut? Onko seksielämänne ollut ennen toimivaa? Minkälaista se silloin oli? Seksuaaliset tarpeet voivat muuttua ajan myötä... onkohan teille käynyt niin? Ajoittainen haluttomuus voi liittyä mm. kuormittavaan elämäntilanteeseen, mutta pidemmän päälle se on merkki jostakin. Kuinka läheisyys muuten toimii välillänne? Onko parisuhteessa hellyyttä? Puhutteko tunteistanne? Sanotaan, että nainen tarvitsee tunnetason yhteyttä kumppaniinsa ennen tyydyttävää seksiä, mies taas etsii seksin kautta tunneyhteyttä kumppaniinsa. Tämä on toki yleistys, mutta voisiko se päteä teidän kohdallanne? Mietin, että jos vaimosi on tunnetasolla etääntynyt sinusta eropohdinnoissaan, niin seksuaalinen haluttomuus voi olla näiden pohdintojen luonnollinen seuraus. Näin ollen seksuaalinen lähentyminen edellyttäisi ensin tunnetason lähentymistä: lämmön ja rakkauden osoittamista puolin ja toisin, sitoutumista, luottamuksen uudelleen rakentumista. Se vaatii aikaa eikä oikotietä ole.
Suosittelen, että lähtisitte yhdessä puhumaan parisuhteenne solmukohdista pariterapeutin kanssa. Jo lastenkin tähden olisi tärkeää selvittää, millä edellytyksillä voitte jatkaa liittoanne ja minkä pitäisi muuttua, jotta voisitte kaikki olla jatkossa tyytyväisiä perhe-elämäänne. Erosta puhuminenkaan ei ole haitallista. Puhumattomuus sen sijaan on, jos eroasia on (ollut) toisen mielessä. Lähimmän Perheasiain neuvottelukeskuksen yhteystiedot löydätte netistä. Palvelu on luottamuksellista ja asiakkaille maksutonta. Pariterapiapalveluita on saatavilla myös yksityissektorilla.
Kaikkea hyvää perheellenne toivoen perheneuvoja Kaisa
KYSYMYS: Poikaystäväni halusi erota 4 viikkoa sitten. Syyksi hän sanoi haluavansa olla yksin ja että hänestä tuntuu tunteiden kadonneen. Olemme seurustelleet yli 8 kuukautta ja kyseessä on kaukosuhde. En olisi itse halunnut erota.
Meidän suhde on ollut hyvä, vaikka huonoja hetkiäkin on ollut. Tiedostan nyt, että olen itse ollut suurimpana syynä näihin huonoihin hetkiin. Olen monen kuukauden ajan kokenut lievää masennusta ja suurta yksinäisyyttä, sillä moni ystäväni on hylkännyt minut. Itsetuntoni tuntuu olevan aivan mitätön. Olen ymmärtänyt, että poikaystäväni sai tarpeekseen minun jatkuvasta valittamisesta ja riitojen aloittamisesta. En koskaan ole halunnut mitään pahaa hänelle enkä tiedä tiedä miksi käyttäydyin niin. Rakastan poikaystävääni. Poikaystäväni ei ole kovin avoin ihminen eli ei halua kertoa muille huolistaan. Kuitenkin kun näimme pari päivää ennen eroa, kaikki oli hyvin. Poikaystäväni kertoi kuinka paljon välittää minusta jne. En ollut huomannut mitään eron merkkejä. Kuitenkin näkemisen jälkeisinä päivinä valitin ja jankutin poikaystävälleni muutamasta asiasta ja hän pyysi että lopettaisin sen. En kuitenkaan heti tehnyt sitä. Näiden päivien asiat varmaankin saivat poikaystäväni ahdistumaan. Poikaystäväni on usein sanonut kuinka vihaa minun turhaa valittamista. Olen sanonut, että lopetan sen, mutta kuitenkaan silloin en vielä tajunnut kuinka väärin olen koko ajan tehnyt.
Olen ymmärtänyt, että olen käyttäytynyt todella rumasti poikaystävääni kohtaan ja purkanut omaa jatkuvaa pahaa oloani häneen. Olen muuttanut jo tapojani ja opin koko ajan uusia asioita. Kyseessä on minun ensimmäinen todella vakava suhde enkä suoraan sanottuna tiennyt miten parisuhteessa tulee olla. Kuuntelin muilta ihmisiltä huonoja neuvoja. Poikaystäväni on elämäni tärkein henkilö ja meidän suhde oli todella hyvä lukuun ottamatta minun käyttäytymisestä aiheutuvia asioita. Luotamme toisiimme, meillä on aina hauskaa ja mukavaa yhdessä ja seksikin sujuu.
Olen pyytänyt poikaystävältäni anteeksi ja kertonut kuinka olen ymmärtänyt aivan kaiken. Hän sanoo kuitenkin, että pysytään ystävinä, mutta hän ei sulje pois yhteen paluuta. Olemme nyt ystäviä ja olemme nähneet muutaman kerran, kaikki tuntuu yhdessä niin hyvältä. Miten saisin poikaystäväni antamaan meille toisen mahdollisuuden? Miten saan hänet ymmärtämään, että olen muuttunut ja muutun koko ajan? Hän on aina ollut niin hyvä minulle, eikä koskaan ole satuttanut minua. Koen, että meillä tulisi olemaan todella hyvä tulevaisuus kunhan yrittäisimme vielä, sillä minä olen ymmärtänyt virheeni ja tervehdyn masennuksestani koko ajan.
Nuorieronnut, 18
VASTAUS:Kiitos kirjeestäsi! Mietit miten saisit poikaystäväsi antamaan teille toisen mahdollisuuden ja miten saisit hänet ymmärtämään että olet muuttunut ja muutut koko ajan. Kirjeesi perusteella sain käsityksen, että näet syyn eroon itsessäsi: että poikaystäväsi mielestä valitat turhasta liikaa ja aloitat riidat. Kerroit kuitenkin että poikaystäväsi sanoi eron syyksi sen, että hän haluaa olla yksin ja että hänestä tuntuu että tunteet ovat kadonneet. Minusta sinun kannattaa muistaa tämä. Tietenkin jokin on johtanut siihen että hän nyt tällä hetkellä kokee asiat tuolla tavoin. Mutta onko oma käytöksesi kuitenkaan ensisijaisena syy eroonne? Tunnut syyttelevän itseäsi.
Oletko varma, että poikaystäväsi toivoi eroa siksi, että sinä olet käyttäytynyt kuten kerroit? Voiko olla, että sinun tapasi käsitellä tunteitasi ja toisaalta lievä masennuksesi ja paha olosi ei kuitenkaan ole se syy mikä johti eroonne?
Kerroit että poikaystäväsi ei ole kovin avoin ihminen eli ei halua kertoa muille huolistaan. Mietin, että haluaako hän olla yksin kuulostellakseen itsekseen mitä hän haluaa ja tuntee. Mietin myös, tarvitseeko hän tilaa ja aikaa selvitelläkseen sisimpänsä tuntoja. Kerroit että hän haluaa että olette ystäviä, mutta ei toisaalta sulje pois yhteen palaamistakaan. Tulevaisuudesta emme tiedä, mutta ajan mittaan asiat kirkastuvat niin sinulle kuin ystävällesi. Kuka tietää vaikka palaisittekin yhteen?
Toisaalta ajattelisin että jos todella olet sairastanut lievää masennusta, on todella tärkeää tässä tilanteessa että hoidat itseäsi! Olethan ollut yhteydessä lääkäriin? Masennus värittää ajattelumme ja kokemuksemme maailmasta negatiivisemmaksi ja jopa toivottomaksi. Voi tulla olo että kukaan ei välitä. Masennuksesta voi kuitenkin parantua. Se vaatii kuitenkin hoitoa. Kannustan sinua hakemaan apua, ellet jo ole avun piirissä.
