Suhdeklinikka

KYSYMYS: Olen 30v nainen. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 6 vuotta ja naimisissa kohta kolme vuotta ja meillä on kaksi ihanaa lasta 1,5v ja 3,5v!

Pitäisikö vain jatkaa "kulissia"?

Avuton 30v

VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Pelkäät, että miehesi ei enää rakasta sinua ja on jättämässä sinut heti kun palaat töihin syksyllä. ”Todisteiksi” pelollesi olet löytänyt seksielämän lopahtamisen toisen lapsen syntymän jälkeen, riidat pienistäkin asioista ja miehesi antaman huomion vain lapsille teidän oltuanne erossa toisistanne viisi päivää. Et uskalla puhua sinua paljon vaivaamasta asiasta miehellesi etkä edes ystävillesi. Luonnollisesti sinulla on turvaton ja yksinäinen olo.

Ensiksi minulle tulee mieleen, että silloin kun asioista ei puhuta, kaikki väkisinkin on arvailujen varassa. Vain arvailujen, ei siis faktatiedon varassa. Joskus tuntemukset ja ajatukset voivat olla oikeansuuntaisia, mutta yleensä asioita tulkitaan väärin ja dramaattisemmiksi kuin mitä ne ovat. Se, että sinä olet kotona lasten kanssa väkisinkin lisää sitä, että sinulla on enemmän aikaa pohtia parisuhdettanne. Odotuksesi miestäsi kohtaan ovat ehkä suuremmat kuin hänellä, joka käy töissä ja on kenties uupunut töistä. Tämä epäsuhta yleensä aiheuttaa riitoja pikkulapsiperheissä.

Pikkulapsiarjessa parisuhde väkisinkin muuttuu, halusimme sitä tai emme. Ruuhkavuodet ovat parisuhdetta kuormittava vaihe, joka onneksi yleensä menee ohi ja puolisot löytävät toisensa jälleen miehenä ja naisena, ei vain vanhempina. Seksi on tärkeä osa sitä kahdenkeskistä miehenä ja naisena olemista. Seksissä teillä on ollut pitkä tauko. Seksittömyyden syitä on tärkeä selvittää keskustelemalla. Syitä voi olla monia. Esimerkiksi vanhemman rooli voi viedä molemmilta seksihaluja, jompikumpi voi kokea ”seksi-itsetuntonsa” huonoksi tai joskus halut kohdistuvat johonkin ulkopuoliseen henkilöön.

Kirjoitat ”en uskalla miehelleni puhua, koska pelkään hänen sanovan kaikki mitä luulen! Pitäisikö vain jatkaa "kulissia"?” On hyvin ymmärrettävää, että pelkäät epäilyksiesi olevan totta. Arjessa haluaa tuudittautua siihen, että mitä ei tiedä, se ei voi satuttaa. Mutta katoaako asia mihinkään, sillä, että siitä ei puhuta? Mitä se merkitsisi sinulle, että jatkaisivat vain kulissin pitämistä? Kuinka kauan pystyt siihen?

En näe muuta ulospääsyä sinulle kuin sen, että otat asia rohkeasti puheeksi miehesi kanssa! Ja tukeudu ystäviisi! Varmasti ystävilläsi on vastaavia kokemuksia omissa parisuhteissaan. Yksin ei tällaisten asioiden kanssa kannata jättäytyä! Jos keskustelut eivät onnistu miehesi kanssa, ottakaa yhteyttä paikkakuntanne perheasiain neuvottelukeskukseen tai perheneuvolaan. Viimeistään ulkopuolisen avulla tilanteeseen tulee varmasti selvyyttä.

Rohkeutta keskusteluun ja mukavampaa kevättä toivoen
Perheneuvoja Nina

KYSYMYS: Hei, olemme olleet yhdessä 9 vuotta, meillä on kohta 3 vuotias lapsi ja nyt noin puoli vuotta on ero ollut puheenaiheena vähän väliä. Minä(mies) olen aina ollut nettipeliriippuvainen, mutta se ei ole samalla tavoin rasittanut parisuhdettamme kuin lapsen tultua. Vaimo alkoi masentumaan univajeesta ja "välinpitämättömyydestäni" johtuen ja riitelimme usein. Lapsikaan ei ole ollut helpoin mahdollinen ja kuormitusta on kyllä ollut molemmilla, vaikka en ole kuulemma vaimon mielestä osallistunut perhe-elämään/kantanut vastuuta yhtä paljon lapsesta(olen hoitanut kuitenkin kaupassa käynnit/imuroinnit/yms perus talouden hoitoon kuuluvat asiat).

Mielestäni vaimoni pitäisi jollakin aktiivisella tavalla osallistua tunteidensa palautukseen, eikä vain odottaa passiivisena sitä, että ehkä jonakin päivänä joitakin myönteisiä fiiliksiä tulee, jos tulee? Minulle on hankala uskoa, että tunteet muuttuisivat kaveriasteelta minnekään, jos ei yritä tehdä kaverisuhteeseen kuulumattomia asioita. Ainakin itselleni tälläinen kulissisuhde ottaa pahasti henkisen terveyden päälle, enkä usko kovin kauaa jaksavani vain odottaa, samalla kun omat tunteeni katoavat ja menetän onnellisuuteni elämään. Minua ahdistaa suunnattomasti ajatus siitä, että tämä 9-vuotta menisi tavallaan hukkaan ja joutuisin luopumaan ihmisestä, jonka kanssa aikoinaan sujui kaikki hyvin. Onko tähän mitään pelastusta vai onko ainoa mahdollisuus lähteä etsimään uutta alkua jostain muualta?

Umpikujassa

VASTAUS: Kirjoitat yhdeksän vuotta kestäneestä parisuhteesta, jota uhkaa nyt ero. Olet ymmärrettävästi ahdistunut ja ehkä hädissäsikin tilanteesta. Kuvaat riitelykierrettä, sitä seurannutta etääntymisestä ja vieraantumista. Fyysinen läheisyys suhteestanne on kuihtunut ja koet nykyisen "kulissisuhteen" kuluttavaksi. Toivot muutosta nykyiseen tilanteeseen ja olet lähtenyt hakemaan ulkopuolista apua täältä Suhdeklinikalta. Se onkin ensimmäinen askel muutokseen.

Kirjoitat, että olet aina ollut nettipeliriippuvainen. Minkälainen asia tämä on sinulle? Entä vaimollesi? Onkohan hän kenties kokenut pelaamisesi olevan parisuhteenne "kolmas pyörä"? Onko hän kokenut jäävänsä kakkoseksi? Kun kirjoitat olevasi riippuvainen, niin miten se vaikuttaa omaan elämääsi? Kun olet viettänyt ilmeisen paljon aikaa pelaamisen merkeissä, niin mille kaikille elämän osa-alueille se on heijastunut? Mistä olet joutunut luopumaan tai tinkimään? Oletko hakenut riippuvuuteesi apua? Jos et, niin suosittelen sitä seuraavan (muutos)askeleen ottamiseksi! A-klinikoilla hoidetaan monenlaisia riippuvuuksia, myös peliriippuvuuksia.

Lapsen syntymä perheeseen on iso elämänmuutos. Minkälainen asia isäksi tuleminen on ollut sinulle? Jos ymmärsin oikein, vaimosi on kokenut olevansa ensisijaisesti vastuussa lapsestanne. Se on iso vastuu. Olisitko jatkossa valmis tasaamaan sitä? Kirjoitat vaimosi sanoneen, että hän on menettänyt luottamuksensa sinun läsnäoloosi perheessä. Vaikka olet ollut viime aikoina enemmän mukana perhe-elämässä, se ei ole ilmeisesti vielä vakuuttanut vaimoasi uskomaan muutoksen pysyvyyteen. Luottamuksen uudelleenrakentaminen onkin usein hidas ja pitkäaikainen prosessi. Oletko valmis antamaan sille aikaasi?

Kysyt kirjoituksesi lopussa, että onkohan tilanteeseenne mitään pelastusta vai onko ainoa mahdollisuus lähteä etsimään uutta alkua jostakin muualta. Tähän en valitettavasti osaa antaa yksiselitteistä vastausta enkä voi ottaa asiaan kantaa vaimosi puolesta. Mitä sinä itse voit kuitenkin tässä tilanteessa tehdä, on olla kärsivällinen, sitoutua perhe-elämään, rakentaa vähitellen luottamusta ja olla luottamuksen arvoinen. Uuden alun etsimistä en vielä suosittele. Sekä pitkän yhteisen parisuhdehistorianne että yhteisen lapsenne tähden kannattaa tehdä nykyisen parisuhteen puolesta kaikki se, mitä tehtävissä vielä on. Parisuhteenne ongelmakohtien purkamiseksi suosittelen hakemaan myös pariterapeuttista apua. Kirkon perheneuvonta tarjoaa maksutonta ja luottamuksellista keskusteluapua ja lähemmän keskuksen yhteystiedot löytyvät netistä. Pariterapiapalveluita voi myös kysellä yksityissektorilta.

Kaikkea hyvää teille toivoen
perheneuvoja Kaisa

KYSYMYS: Olen 23-vuotias yksin asuva opiskelija ja ollut sinkkuna yli kahdeksan kuukautta tultuani jätetyksi. Eroon liittyi todisteiden perusteella kolmas osapuoli, mikä on vaikeuttanut eroprosessia entisestään, mutta olen pikku hiljaa keskittynyt omaan elämääni vaikka välillä ajaudun harmittelemaan eroa. Näillä näkymin ei ole uutta miestä tiedossa, mikä sinänsä surettaa, vaikka muutama on ollut minusta kiinnostunut. Kuitenkin minua mietityttää eksäni käytös.

Hän alkoi harkita eroa kunnolla tai täysillä vasta, kun otin sen puheeksi. Eli siis minä olin huomannut hänen käyttäytyvän oudosti ja sen vuoksi otin eron esille tai sen että haluaako hän erota. Viikon päästä hän jätti minut ollessaan toisessa kaupungissa ja odotin hänen muuttoaan pois asunnostamme (siitä, kumpi jää asuntoon, ei tullut riitaa, mutta eksä kyllä myönsi olevansa suurimman osan ajasta tämän uuden naisensa luona ja häneltä kesti muuttaa pois yli kaksi kuukautta, melkein kolme koska hän ei suostunut muuttamaan tämän uuden luokse). En ollut hänen ensimmäisensä, mutta ensimmäisen eksänsä kanssa eksäni erosi vasta, kun tämäkin otti eron puheeksi eli hän ei uskaltanut kummankaan eron kohdalla tehdä aloitetta. Käytännössä erotessaan tästä ensimmäisestä hän oli kuulemma jo katsonut minua ihastusmielessä, oikeastaan ennenkin eroa vaikka olimme juuri tutustuneet ystävinä. Minä pidin hänestä, mutten tahtonut sekaantua tai ystävystyä syvemmin, kun hän oli varattu, koska minusta on väärin yrittää iskeä varattuja vaikka kuinka ihastunut itsekin olin. Tämä eksäni nykyinen taas ei nähnyt minua esteenä, vaan hidasteena, mistä on todisteita paljonkin... Nimittäin hän ei halunnut minua mielellään mukaan mihinkään ja oli minua kohtaan kylmä, jopa kiehnäsi kerran eksässäni minun silmieni edessä, vaikka tiesi meidän seurustelevan. Eksä siis petti tämän tytön kanssa ennen kuin alkoi harkita eroamista minusta ja alkoi seurustella tämän kanssa lähes heti.

Kärsin ahdistuneisuushäiriöstä ja käytän lääkitystä, pelkään yhä kulkemista ulkosalla, koska pelkään eksääni tai tähän uuteen törmäämistä (asuu lähettyvillä). Jotenkin elämästä nauttiminen on vaikeaa ja yritän parhaani koulussa. Luokkani on ihana, minulla on muutamia hyviä ystäviä, perhe kotikaupungissa mutta silti... Pitää kai palata psykologin puheille kun nyt ahdistaa suuresti. Mutta miksi jotkut miehet uskaltavat erota vasta kun toinen ottaa puheeksi tai jotain, jos ero ollut jotenkin mielessä? Miksi eksäni pystyy noin vain menemään uuteen suhteeseen, kun minä itse taas päätin eron jälkeen etten olisi kenenkään kanssa pitkään aikaan? Nyt sinänsä tuntuu että uusi suhde voi sopia minulle, jos se sopiva löytyy vain. Harrastuksessani on miehiä, joista kiinnostavat ovat valitettavasti varattuja tai ei minusta kiinnostuneita... Mistä minä voisin löytää itselleni mukavan ja ennen kaikkea luotettavan miehen kun en käy oikein baareissa? En välitä yhdenillan jutuista, koska seksi on minulle arka asia.

VASTAUS: Kiitos viestistäsi. On erittäin ymmärrettävää, että harmittelet eroa edelleen. Tapahtuihan se vastoin tahtoasi ja ikävällä tavalla.

Erotyöskentelyssä on paljolti kysymys tunteiden kohtaamisesta ja sietämisestä. Ole siis rauhassa surullinen, pettynyt, loukkaantunut, vihainen jne. Anna tunteiden tulla, itke kun itkettää ja yksin asuessasi voit myös raivota silloin kun siltä tuntuu. Eri tunteet voivat tulla aalloittain, mutta voit luottaa siihen, että ne viipyvät luonasi aikansa ja menevät sitten pois. Tunteiden läpieläminen auttaa sinua pääsemään paremmin erosta yli ja helpottaa seuraavan suhteen onnistumista.

Kerrot eksäsi noudattavan parisuhteissaan kuviota, jossa seuraava tyttöystävä on jo valmiina tai vähintäänkin katsottuna ennen kuin hän eroaa edellisestä. Tällaista kutsutaan sarjaseurusteluksi. Siinä voi olla kyse eräänlaisesta tunnenarkkaamisesta. Kun suhteen alkuhuuma ja siihen liittyvät energisoivat tunteet laimenevat, kaivataan lisää samanalaista jonkun uuden ihmisen kanssa. Tälle on sukua myös donjuanismi, jossa tärkeämpää kuin suhteen onnellisuus ja kesto, on aina uuden valloituksen tekeminen. Mistä sinun eksäsi tapauksessa on kyse, en tietenkään voi tietää. Voi olla, ettei asia koskaan lopullisesti selviä sinullekaan. Se, ettei ensin hoida edellistä suhdetta loppuun asiallisesti, vaan odottaa toisen huomaavan tilanteen ja ottavan asian puheeksi, on vastuuttomuutta. Sen vaivan parantaa usein aikuistuminen ja sen mukana tuleva vastuuntunto itsestä ja läheisistä.

Mietit, missä tutustua uusiin ihmisiin. Harrastukset ovat hyvä paikka siihenkin tarkoitukseen. Laajenna skaalaasi ja tutustu rohkeasti sellaisiinkin miehiin, joista et aiemmin ole ollut kiinnostunut. Lähde tuttujen harrastuspaikkojen lisäksi myös kokeilemaan välillä jotain ihan uutta.

Psykologin puheille meneminen on hyvä ajatus. Siellä voit varmasti opetella keinoja saada ahdistusta hallintaan ja pärjätä sen pelon kanssa, että törmäät eksääsi.

Kerrot, että seksi on sinulle arka asia. Jäin miettimään, mitä kaikkea se mahtaa tarkoittaa. Ehkä voit käsitellä myös tätä asiaa psykologin luona. Se on oikein viisasta, ettet harrasta yhden yön juttuja. Seksuaalisuus on herkkä asia ja sillä alueella olemme erityisen haavoittuvaisia.

Omaan elämään keskittyminen on parasta, mitä voit tässä tilanteessa tehdä, joten oikein hyvä, että teet niin. Iloitsen siitä, että sinulla on niin moni asia hyvällä mallilla elämässäsi. Halutessasi voisit kokeilla kiitollisuus-päiväkirjaa, johon joka ilta kirjoitetaan asia tai asiat, jotka ovat hyvin ja joista voi iloita ja kiittää. Keskittyminen hyviin asioihin vahvistaa hyvää.

Lämpimin ajatuksin
Paula, perheneuvoja

KYSYMYS: Haluaisin jonkun ulkopuolisen näkökulman, että erotako vai ei.

VASTAUS: Sinun on varmaan tehtävä miehellesi selväksi, mitä ajattelet. Yhteistä aikaa on ruvettava löytymään. Kotityöt on jaettava reilummin. Raha-asiat on ratkaistava oikeudenmukaisesti, ja huomauttelun on loputtava. Jos se ei hänelle sovi, sitten on ehkä syytä erota.

Sinun voisi olla viisasta myös ottaa selvää, onko hänen käytökseensä jokin syy. Onko hän jostain sinulle katkera, mutta ei saa sanotuksi? Onko hän stressaantunut, ja koittaa hoitaa sitä uppoutumalla tietokonepeleihin? Mikäli tästä avautuu keskustelu, josta syntyy ymmärrystä, on mahdollista että saatte vyyhdin puretuksi, ja asioihin muutosta. Muussa tapauksessa näyttää siltä, että suhteen jatkaminen ei ole sinulle hyväksi.

Ystävällisin terveisin
Perheneuvoja Tero

KYSYMYS: Epätietoinen 40v avautuisi sellaisella että, olemme kumppanini kanssa olleet 7v yhdessä, arki on ollut rankkaa, lapsia on ollut 4 , 10-18v. Nyt kk takaperin kumppani ilm että haluaa eron. Ei puheita ei selityksiä. Hän oli täynnä vihaa kun koitin avata keskustelua että eikö asioille aina ole tehtävissä jotain. Hän vaan halusi että lähden hetimiten, no tästä ei nyt niin äkkiä lähdetä. Ja lastenkin takia on turha hosua. Olen miettinyt paljon asioita ja ollut itsekseni, tajunnut omia "virheitäni" ja suhteen käänteitä. Hänelle olen ne kertonut. Nyt olen aika jaloillani, haluan silti suhteemme jatkuvan koska siinä on niin paljon hyvää. Toinen on ilmaissut halunsa tulla lähelle mutta on sitä mieltä että ei ole järkevää kiusata. Tein sitten selväksi että olen nyt sitten asuntoa etsimässä ja voimmeko siihen asti kun sen saan niin koittaa selvitä tästä arjesta. Lastenkin takia. Rakastan häntä enkä halua hänelle mitään ongelmia arkeen. Niin sitten hän ei enää vastaakkaan minulle mitään. Kysyin että kai ymmärrät että minä en sitten muuton jälkeen tässä tietenkään näitä arki asioita ole jakamassa. Niin täysi hiljaisuus. Olen valmis tekemään mitä vain tämän suhteen eteen. Mutta kun en tiedä enään mitä toinen ajattelee...

VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Mikäli ymmärrän oikein, olet elänyt uusperhekuviossa miehesi ja neljän lapsen kanssa. Miehesi on yllätykseksesi ilmoittanut halustaan erota kertomatta syytä ja haluamatta keskustella asiasta. Hän haluaa, että lähdet kotoa pikimmiten lastesi kanssa. Kerrot rakastavasi häntä ja olet valmis tekemään kaikkesi tämän suhteen eteen. Olet kertonut hänelle halustasi yrittää ja myös myöntänyt tehneesi virheitä. Hän pysyy vaitonaisena etkä tiedä mitä hän ajattelee.

Miehesi käytös tuntuu sinusta varmasti käsittämättömältä. Ero on iso asia ja sinulle on tärkeää saada tietää miksi miehesi haluaa eroa. Kuten olet kokenut, uusperhe-elämä on usein haastavaa. Ilmeisesti kertomastasi rankkuudesta huolimatta olette saaneet arjen toimimaan, koska näet suhteen jatkumisen myös lasten kannalta parhaaksi. Ilmeisesti koet, ettei miehesi jollain tavalla pärjää arjessa yksin lasten kanssa, koska mietit arjen sujumista eron jälkeen.

Mieleeni tulee tarkentavia kysymyksiä. Mitähän muuta kuin toimivaa arkea hän jäisi vaille, jos suhteenne päättyy? Kerrot hänen tällä hetkellä hänen ilmaisseen halunsa tulla lähelle, mutta hän ei halua kiusata. En tiedä tarkoitatko seksiä vai muuta läheisyyttä. Ja mitä kiusaaminen mahtaa tarkoittaa. Lähtisiköhän hän avaamaan sinulle tätä lausetta, jos sinäkään et saa kiinni siitä? Mietin myös millaisia tunteita hän on tuntenut sinua kohtaan viime aikoina ennen ilmoitustaan, vai onko hän silloinkin ollut puhumaton? Voisiko hänellä olla toinen suhde? Yllättävät käänteet usein viittaavat kolmanteen osapuoleen. Tai voisiko hänellä olla jotain henkilökohtaista kriisiä, ahdistusta tai masennusta muuhun kuin parisuhteeseenne liittyen? Yksi vaihtoehto on, että hänelle vain tullut mitta täyteen pitkään jatkuneiden ongelmien myötä. Joskus siitä saa jonkinlaista ennakkovaroitusta ja joskus tilanne tulee eteen täysin yllättäen juuri ns. ”puhumattomien” osapuolten kanssa.

Tilanne on kovin turhauttava kannaltasi. Tarvitset keskustelua asiasta, mutta jos toinen ei siihen suostu, mietin voitko tehdä asialle mitään. Jos asunto on miehesi, sinun ennen pitkää sieltä lähdettävä. Lasten ja sinun kannaltasi olisi hedelmällistä hoitaa mahdollinen ero asiallisesti eikä sitä oikein voi tehdä ilman keskustelua. Mikähän saisi hänet avautumaan? Voisiko ystävällissävyinen kirje, ystävän käyttäminen ”selvitysmiehenä” tms. toimia? Parikeskustelut ammattiauttajalla olisivat varmasti hyödyllisiä, jos miehesi olisi niihin suostuvainen. Erokriisiin voi hakea apua myös yksin esim. kirkon perheneuvonnasta.

Jaksamisia ja hyviä keskusteluja tai rohkeita siirtoja toivoen

Perheneuvoja Nina

KYSYMYS: Poikaystävä jätti puhelimitse ollessaan muualla ja miettiessään suhdettamme tai itseään. Viikko ennen sitä hän oli ollut kavereiden kanssa juomassa eikä tullut yöksi kotiin. Heti sen jälkeen oli käyttäytynyt etäisesti. Erojen syiksi mainitsi tunteiden kuolemisen ja masennukseni...Vietin koko kesäni muualla töiden takia ja noin kolmen viikon kuluttua erosta eksä alkoi seurustella samalla luokalla olevan tytön kanssa, jonka tiesin olleen ihastunut häneen. Se näkyi esimerkiksi siitä, että tyttöä inhotti jos minä olin mukana ja hän käyttäytyi kuin minua ei olisi ollutkaan... Täydellisen eroamisen epiti lykkääntyä, koska eksän oli jäätävä kaupunkiin ja käytti hyödykseen sitä, että minulla oli töitä muualla eli minulla ei ollut vielä käyttöä asunnolle. Annoin luvan asua yhteisellä asunnolla vielä siihen asti kunnes löytäisi oman ja oikeasti huolehtisi asunnosta. Jouduin olemaan tekemisissä siis erosta huolimatta, joka oli tuskaista minulle.Hän myös ilmaisi viettävänsä öitä tämän uuden tyttöystävän luona, joten minulle olisi ollut mieluisampaa että olisi häipynyt väliaikaisesti sinne. Asuntoon tai minun nykyiseen asuntooni ei toivottavasti tyttöä tuonut, myös kielsin hyvästä syystä (minun sänkyni ja kalusteet, suurin osa tavaroista asunnolla minun ja muutenkin minun kotini).

Kun lopulta pääsin palaamaan asunto oli sotkuisessa kunnossa. Tiskiallas oli täynnä likaisia astioita kuten tiskipöytäkin ja muutenkin kaikki sekaisin. Kärpäsiä lenteli tiskialtaan yllä tai joitain sellaisia. Että ällötti! Eksä ilmoitti ettei ehtinyt siivota (johon mielestäni hänellä olisi ollut aikaa koska työt olivat loppuneet ja olisi aloittanut asioden hoitamisen ajoissa!) mutta ajattelen kyseessä olleen laiskuus tai jokin muu. Hän lähti tyttöystävälleen kun palasin. Hän haki loput tavarat vähän aikaa sitten ollessani muualla (oli sovittu juttu) ja ei tarvitse olla tekemisissä enää. Silti inhottaa miten tämä tapahtui... Käyn nyt psykiatrian vastaanotolla masennukseni takia ja yritän selvitä siitä yksin, en myöskään halua parisuhdettakaan tai tunne tarvitsevani sitä, vaikka tunteita eksääni kohtaan on. Haluaisin niistä eroon! Emme näe enää onneksi ja välttelen aikoja, jolloin näkisin hänet kaupassa yhtä aikaa. Kaverini kuitenkin muistuttaa välillä, että yhteisen kummilapsen takia se on mahdollista.. Ehdimme asua yhdessä melkein vuoden, muuten kokonaisuudessaan suhdetta yhteensä kolme vuotta. Riitelimme harvoin ja arki sujui, kunnes eksä kiinnostui enemmän bilettämisestä ja juomisesta kavereidensa kanssa. Itse en välitä sellaista puuhasta. Ei yksinkertaisesti kiinnosta. Välillä ei haitannut, mutta eksä tuli vain yhden ainoan kerran sovittuun aikaan kotiin, Muut venyivät ja venyivät, ja alkoi tapahtua arkenakin kun minulla oli koulua, vaikka oli luvannut ettei arkisin tekisisi sitä. Hermostuin sen vuoksi, että hänellä tapahtuisi jotain, en pelännyt pettämistä, vaikka ironisesti se saattoikin juuri tapahtua... Hän muutenkin on mielestäni muuttunut siitä herttaisesta ihmisestä jotenkin kylmäksi ja itsekkääksi. Olemme molemmat parikymppisiä ja muutimme molemmat yhteen vanhempien luota saatuamme toiselta paikkakunnalta opiskelupaikat.

Olen nyt muuttanut asunnon itseni näköiseksi ja opetellut kokkailemaan kaikenlaista enemmän heti kun eksä lähti lopullisesti tavaroineen ja osittain suntuu hyvältä, että saa elää yksin ja itsensä näköistä elämää kun siihen on suotu mahdollisuus. Olenhan vielä nuori. Inhottaa vain, että eksä käytännössä lopulta luovutti ja alkoi tuon tytön kanssa, joka selkeästi varsinkin illanvietoissa lähenteli. Hän jopa teki niin minun nähteni kerran eli oikein kiehnäsi eksässäni ja kaikkea, en viitsinyt hermostua tai sanoa mitään. Myöhemmin kahden kesken eksälleni hienotunteisesti totesin että olin hieman mustasukkainen, mutta puolustukseksi eksä sanoi että se tyttö tekee sitä kaikille.... En oikein usko. Minusta tuntuu vieläkin kamalalta vaikka aikaa on kulunut melkein neljä kuukautta. Tämä uusi suhde hänellä vain inhottaa tai se että olin ollut oikeassa tytön aikeista tai tunteista kokoajan, joita eksäni vähätteli. "Se on vaa mun kaveri, ei meil mitää ole tai edes tuliskaa", hän sanoi. Kai tämä ero oli hyvä asia? Olihan tuo tapa miten ero hoitui vääränlainen tai minua kohtaan aika epäreilusti hoidettu? Olisiko tuolla jossain minulle parempi mies, joka ei pettäisi minun luottamustani uudestaan ja uudestaan? TOivon, että uskaltaisin joskus rakastua taas ja löytää sen minulle sopivan ihmisen. Luokkani on melko naisvaltainen ja luokan ainoat miehet ovat kyllä kivoja, mutta varattuja enkä lähde sellaiseen että väkisin yrittäisin varattua kuten tämä tyttö teki selvästi, vaikka luulin olevan edes jonkinlaista ymmärrystä moraalista. En voisi antaa itselleni anteeksi, jos pilaisin jonkun parisuhteen tai pahentaisin sen mahdollisia ongelmia tai kriisiä astumalla kuvaan. Haluan kunnioittaa muiden ihmisten parisuhteita, vaikka olenkin nyt yksin ja välillä kateellinen.

EkanSuhteenKokenut, 22

VASTAUS: Kerrot viestissäsi neljä kuukautta sitten päättyneestä ensimmäisestä avoliitostasi. Poikaystäväsi jätti sinut, sanot osuvasti ”miettiessään suhdetta tai itseään”. Hyvin monien erojen pohjimmaisena syynä on näet ihmisen tarve etsiä itseään. Kun olemme epämääräisesti eksyksissä itsemme kanssa, epätietoisia siitä keitä olemme ja mitä pohjimmiltaan haluamme, se heijastuu usein myös parisuhteisiimme. Tällaisissa tilanteissa ihminen kokee joskus tarvetta irtaantua sen hetkisestä suhteesta. Joskus tällaiset erot auttavat ihmistä löytämään itseään ja siten vievät eteenpäin. Kerrot teidän molempien muuttaneen yhteen vanhempienne luota. Olette siis samanaikaisesti itsenäistyneet ja opetelleet ensimmäistä kertaa yhteistä elämää toisen kanssa. Jotkut nuoruuden suhteet jatkuvat, mutta tavallisempaa on, että kun ihmiset ovat vielä keskeneräisiä itsensä kanssa, niin ne päättyvät.

Eroaminen, erityisesti jätetyksi tuleminen on raskasta. Ja erityisen raskasta on nähdä toisen muuttuvan torjuvaksi, välinpitämättömäksi tai kylmäksi ja itsekkääksi, kuten sinäkin kuvaat avomiehesi muutosta. Tällainen käyttäytymisen muutos on kuitenkin hyvin tavallista tilanteessa, jossa toinen osapuoli on irrottautumassa suhteesta. Parisuhteet, ne päättyneetkin, opettavat kuitenkin meille paljon itsestämme ja parisuhteista ylipäätään. Kun ihminen on riittävästi toipunut, hän on parhaimmillaan taas vähän valmiimpi uuteen suhteeseen.

On ymmärrettävää, että olet järkyttynyt siitä miten suhteenne päättyi. On hyvä, että saat tarvitsemaasi tukea. Kuulostaa hyvältä, että järjestät vähitellen kotiasi ja elämääsi itsesi näköiseksi. Kun vähitellen vahvistut, on enemmän kuin todennäköistä, että löydät itsellesi uuden suhteen ja toivottavasti tämä ihminen on sinulle sopivampi. Joka tapauksessa, mitä paremmin opit tuntemaan itseäsi ja mitä paremmin olet käsitellyt päättyneen suhteesi, sitä suuremmat mahdollisuudet on onnistua uudessa suhteessa.

Toivotan sinulle kaikkea hyvää nyt ja tulevaisuudessa!

perheneuvoja Helena

KYSYMYS: 6 vuotta kestänyt parisuhteeni päättyi 3kk sitten tyttöystäväni jättäessä minut. Aloimme seurustelemaan jo 16 ja 17 vuotiaina. Hän oli myös paras ystäväni ja uskoin että tulemme olemaan aina yhdessä. Hänen mielestään olimmekin muuttuneet vain ystäviksi ja tämän takia oikestaan halusi erota. Hän haluaisi olla edelleen kavereita ja laitteleekin viestiä silloin tällöin ja olemme nähneetkin aika usein. En vai tiedä pystynkö olla vain kavereita sillä rakastan häntä edelleen ja hänen näkeminenkin saa niin ristiriitaiset tunteet minussa. Haluaisin nähdä ja olla hänen kanssaan mutta tiedän että hän ei halua enää palata yhteen ja en tiedä onko siis mitään järkeä enää satuttaa itseäni olemalla hänen kanssaan vain kavereina. Hänellä on ilmeisesti joku uusi äijäkin kuvioissa. Lopetanko kaiken yhteydenpidon häneen? Minulla ei ole paljoa ystäviäkään ja siksi olen välillä häntä nähnytkin etten joutuisi olla yksin.

Jaakko23

VASTAUS: Hyvä, että kirjoitit meille Suhdeklinikkaan. Kysymyksesi on nimittäin sellainen, jota moni muukin eronnut miettii.

On aika tavallista, että se, joka on tehnyt eropäätöksen ja menee jo omassa elämässään eteenpäin, haluaa silti pysyä ystävinä eron jälkeen. Hänelle se on helppoa. Hän on yleensä käsitellyt eroon liittyvät tunteet jo siinä vaiheessa, kun on alkanut miettiä eroa. Hänen tunteensa ovat muuttuneet ja kohdistuvat jo mahdollisesti johonkin uuteen ihmiseen. Siitä huolimatta hän voi ajatella, että eksä on ihan hyvä tyyppi ja hänet olisi mukava pitää edelleen elämässään kaverina, jatkaa hyviä keskusteluja, mukavaa yhdessä hengailua tms. Joskus mukana on myös syyllisyyttä. Lähtijä voi ajatella hyvittävänsä tekonsa olemalla ystävällinen ja pysyttelemällä kaverina, varsinkin jos hänellä on huoli, että toinen jää ihan yksin. Sääli ei kuitenkaan mielestäni ole oikea lähtökohta millekään ihmissuhteelle.

Jätetyn (anteeksi nämä termit) on usein hankalampi muuttaa rooliaan seurustelukumppanista ja rakastetusta kaveriksi. Mukana on paljon tunteita, niin rakkautta ja kaipausta kuin yleensä myös vihaa ja pettymystä. Jos itsellä on rakkauden tunteita, voi ajatus kaveruudesta tuntua jopa loukkaavalta. Ikään kuin itse tarjoaisi koko kakkua ja toinen nappaa siitä vain palasen kuorrutusta.

Ajattelen, että sinun tärkein tehtäväsi tässä vaiheessa on työstää eroon liittyvät tunteet, suru, viha ym ja suunnata elämässäsi eteenpäin. Tämä on tosi hyvä kohta sinulle hakeutua uusien ihmisten pariin ja luoda uusia kaverisuhteita, vaikka se ei olisikaan ihan helppoa. Pahinta, mitä voit itsellesi tehdä, olisi jäädä nyt roikkumaan ex-tyttöystävääsi ja hänen kaveruuteensa. Älä tee itsellesi sitä.

Olet viettänyt koko nuoruutesi tyttöystäväsi kanssa. Nyt sinulla on loistava tilaisuus tutkailla, kuka oikeastaan olet ihan itsenäsi. Mitä sinä itse haluat elämältäsi? Nyt olet vapaa miettimään sitä täysin itsekkäästi ja omilla ehdoillasi.

Jos haluat tukea eroprosessiisi, hanki vaikka Kimmo Takasen kirja Tunne sydämesi. Olisi myös hyvä, jos voisit jutella jonkun kanssa. Jos lähipiiristäsi ei sellaista ihmistä löydy, etsiydy ammattiauttajan juttusille. Jos opiskelet, koulusi kautta voit hakeutua psykologin tai vaikka oppilaitospapin juttusille. Muussa tapauksessa voit kysyä muutamaa käyntikertaa vaikka lähimmästä Perheasian neuvottelukeskuksesta.

Toivon sinulle kestävyyttä eroprosessin syövereihin, uteliaisuutta uutta elämäntilannettasi kohtaan ja rohkeutta uuden kaveripiirin hankintaan.

Lämpimin ajatuksin
Paula, perheneuvoja

KYSYMYS: Olemme seurustelleet ja asuneet yhdessä noin viitisen vuotta, ja meillä on kolme vuotias lapsi. Tämä kaikki silloin tapahtui kovin äkkiä, lapsi ja yhteen muutto, ettei sitä edes silloin kerennyt onnen tiellä kauhistella. Nyt kuitenkin kun perheessä itse odotan pelaavamme yhteen, huomaan miehen olevan enemmän "yksilöpelaaja". Vauva aikana mies ei paljoa osallistunut yhteiseen arkeen, vaan omat menot olivat tärkeitä. Nykyään mies kokee lapsen ja hänen välisen suhteensa kehittyneen ja ovat ihan eritavalla vuorovaikutuksessa keskenään. Mies on siis hyvä isä kuitenkin.

VASTAUS: Esititpä vaikean kysymyksen. Siihen ei ole ihan yksiselitteistä vastausta. Kenties ratkaisevaa vastauksen kannalta on se, kuinka huonosti sinä voit. Jos voit hyvin huonosti, on syytä miettiä tarkkaan, pystytkö tarjoamaan lapsellesi sellaista vanhemmuutta, mikä on hänelle parhaaksi. Jos taas voit enimmäkseen ihan kohtalaisen hyvin, voi molempien vanhempien kanssa yhdessä eläminen olla lapsen kannalta paras vaihtoehto. Mainitsit kuitenkin, että miehesi on hyvä isä.

Paras vaihtoehto tietenkin olisi se, että suhteenne kehittyisi niin, että voisit olla siinä tyytyväisempi. Sekään ei ole aivan mahdotonta. Miehille tuntuu nykyaikana aika usein käyvän niin, että nuoruuden kaveriporukoissa hengailuvaihe jatkuu vielä jonkin aikaa sen jälkeen, kun perhe on perustettu. Perheen isän asemaan kasvetaan jotenkin vähän jälkijunassa. Aika monella tapahtuu kuitenkin aivan itsestään kehitystä siihen suuntaan, että perheestä tulee aikaa myöten tärkeämpi.

Hyvin tärkeä kysymys on se, miten motivoitunut miehesi on pitämään perheenne kasassa. Yllättävän usein käy niin, että mies kuluttaa huomattavasti aikaa työn, harrastusten ja kavereiden parissa, mutta kun nainen kyllästyneenä tilanteeseen ilmoittaa olevansa lähdössä, mies onkin sitä mieltä, että nainen on hänelle tärkeintä elämässä, eikä hän missään tapauksessa halua eroa. Tämä saattaa olla tilanne myös sinun miehesi kohdalla, koska hän on kuitenkin koittanut tulla vastaa, kun olet puhunut hänelle. On hämmästyttävää, miten usein nämä miehet sanovat eron uhatessa, että sinun olisi pitänyt puhua asiasta. Vaimo toteaa puhuneensa siitä vuosia, mihin mies vastaa, että ei hän ole ymmärtänyt, että vaimo on niin tosissaan. Mies on luullut, että kysymys on ollut vain joistain lievistä ja ohimenevistä harmituksista. Eli jos onnistut puhumaan asiasta miehellesi siinä sävyssä, että hän todella tajuaa sinun olevan tosissaan, voi olla toivoa edistyksestä. On tietysti pidettävä huolta siitä, että yhteinen aika ei vähän ajan päästä pääse taas unohtumaan. Onnellisinta olisi tietysti, jos löytäisitte sellaista yhteistä tekemistä, joista molemmat pidätte. Kokemukseni mukaan ne ovat yleisimmin sarjojen tai elokuvien katselu yhdessä, kävelyllä käyminen tai erityisesti viikonloppuisin pieni yhteinen herkuttelu.

Miehesi oli todennut, ettei vain osaa keskustella. Tämä ei todennäköisesti pidä paikkaansa. Ainakin täällä perheneuvojan vastaanotolla käy tuon tuostakin niin, että mies, joka on väittänyt ettei osaa keskustella, osaakin oikein hyvin. Hän saattaa kuvitella sinun kaipaavan jotain vallan erikoista keskustelun tasoa, ja arvelee, ettei osa sitä, koska ei ole sellaiseen tottunut. Näitä pelkoja voit koittaa hälventää, ja toisaalta voit perustella hänelle, että parisuhteessa on pakko opetella jonkin verran puhumaan, koska on asioita, jotka eivät kerta kaikkiaan puhumatta selviä.

Sinun on tehtävä selväksi miehellesi, ettet voi hyvin, ja muutoksen on tapahduttava, ja sen on oltava pysyvä. Jos sekään ei tunnu auttavan, voit uhata häntä pariterapiaan joutumisella. Se usein säikäyttää miehet pahanpäiväsesti, ja kenties saa hänet ymmärtämään että olet tosissasi. Jos sekään ei auta, kerro eroaikeistasi hyvissä ajoin, äläkä vasta sitten kun olet tehnyt lopullisen päätöksen. Se on ennen kaikkea reilua häntä kohtaan, ja toisaalta voi olla se äärimmäinen keino sada mies heräämään.

Ystävällisin terveisin
Perheneuvoja Tero

KYSYMYS: Olen 23-vuotias mies Vantaalta ja olen juuri eronnut vajaa 2-vuotisesta suhteesta syksystä 2014 - syksyyn 2016. Olimme avoliitossa, yhdessä asumista kesti puolitoista vuotta ja meille syntyi tytär.

Tytär oli 9kk kun ero koitti. Olimme olleet yhdessä syksystä 2014 alkaen kevääseen 2015 kun avovaimoni sai tietää olevansa raskaana, olin miettinyt hänen jättämistään koska oloni oli kyllästynyt ja riitelimme kokoajan. Sain tietää yhtäkkiä että hän on raskaana ja järkytyin pahasti koska tiesin että minusta ei ole isäksi näin nuorella iällä(minä 21v ja avovaimo 20v) ja tuntui siltä että elämä jatkuu vasta 18 vuoden päästä.

Halusin kuitenkin yrittää ihan tosissaan nyt kun avovaimoni oli raskaana enkä halunnut paeta vastuuta ja olla pelkuri joka jättää raskaana olevan naisen hädän hetkellä ja lapsi jää ilman isää.

Lapsi syntyi vuoden 2015 lopulla ja en heti ymmärtänyt mitä tapahtui ja asian sisäistäminen vei muutaman kuukauden. Pikkuhiljaa väsymys alkoi iskemään ja arki alkoi tuntua aina vain enemmän todelta. Välillä tuntui että ei jaksaisi millään mutta kiintymys lapseen kasvoi. Olimme riidelleet koko suhteen ajan vähän väliä, mutta lapsen tulon myötä se väheni jonkin verran.

Olin myös erittäin laiska hoitamaan ja olemaan lapseni kanssa. Tulin aina kotiin ja saatoin ehkä vaihtaa vaipan ja vähän pitää sylissä, sitten aloin pelaamaan ja jätin lapsen hoidon avovaimolle. Samanlaista kaavaa ei tietty joka päivä ollut ja yritin enemmän ja silti tuntui ettei minusta ole kunnon isäksi. Olin erittäin väsynyt koska teen suht fyysistä ja raskasta työtä ja aikaiset aamut.

Olen musiikki miehiä henkeen ja vereen, soitan bassoa ja laulan bändissä. Minua alkoi ennen suhteen loppumista ahdistamaan että en ikinä voi enään saada menestyvää bändiä mikä on minulle ollut se suurin haave ikinä, haave joka meni perheen edelle jopa.

Olin kateellinen kavereille jotka pääsevät soittamaan bändiensä kanssa ulkomaille ja mietin mielessäni että minulla ei tule ikinä olemaan siihen varaa kun minulla on perhe-elämä. Olin katkera avovaimolleni että saimme lapsen koska se vaikutti niin voimakkaasti bändi hommiin.

Olin myöskin alkanut epäröidä haluanko naimisiin, mistä avovaimo oli kysynyt että milloin kosin häntä. Yhdessä vaiheessa halusinkin kosia, mutta se tunne jäi. Aloin myös kysymään itseltäni että haluanko lisää lapsia ja katkeran tunteet alkoivat voimistumaan entistä enemmän kun mietin että jos kerran nyt ei ole kahdelle bändille kunnolla aikaa, ilman että siitä saa kuulla kotoa, niin miten sitten kun tulee lisää lapsia.

Sain luvan kuitenkin yrittää päästä soittamaan bassoa toiseen bändiin. Sitten kun aloin suunnittelemaan niin tuntui että tämä ahdistus ei johdukkaan siitä että en saisi soittaa bändeissä, vaan että en rakasta avovaimoani ja haluan muutosta. Aloin ajatella yksin asumista ja kuinka helppoa olisi olla sovussa ja nähdä lasta aina kun mahdollista. En todella ajatellut asiaa loppuun.

Nyt kun ero on koittanut, kadun sitä enemmän kuin mitään että lähdin. Ikävä lapseen on kova ja haluaisin myöskin avovaimoni takaisin. En ikinä ole näin paljon halunnut olla lapseni ja avovaimoni kanssa. Silti tuntuu että jos palaamme yhteen koska rakastan heitä paljon että sama ahdistus ja katkeruus tulee uudestaan. Tällä hetkellä tuntuu että perheen saaminen takaisin on tärkeintä. Tilanne on kuin painajaisesta...

Tarvitsen asiantuntevia neuvoja ja apua tämän kanssa.

VASTAUS: Viestisi on koskettava kuvaus siitä, mitä on yhtäkkiä joutua nuorella iällä kasvamaan aikuisuuteen, vanhemmuuteen ja vastuullisuuteen, kun kaikki on omassa mielessäkin vielä kesken. En yhtään ihmettele moneen suuntaan kulkevia tunteitasi, kapinointiasi ja ristiriitoja mielessäsi. Joku puoli sinusta ymmärrettävästi kaipaa ja haluaisi edelleen kulkea sitä nuoruuden polkua, mikä päättyi täysin yllättäen siihen, että sinusta tuli isä parikymppisenä. Samaan aikaan joku toinen puoli sinusta etsii uutta tietä ja kasvaa vähitellen uuteen elämänvaiheeseen.

Tilanne mihin jouduitte, olisi ollut vaativa kenelle tahansa. Tulla vanhemmaksi yllättäen ilman, että on lasta toivonut, halunnut. Kesken itsensä kanssa. Aloittelemassa yhteistä elämistä uudessa ihmissuhteessa. Ja sinä kerrot hienosti tästä keskeneräisyydestä ja siitä, miten järkytyksen, epävarmuuden, väsymyksen ja ristiriitojen keskellä kiintymyksesi lapseesi kasvoi, kaikesta huolimatta. Tuo kykysi kiintyä, kaipauksesi, halusi kantaa vastuuta ja yrittämisesi, kertovat sinusta paljon hyvää. Kuten myös kykysi tarkastella itseäsi noin rehellisesti, niitä kipeitäkin puolia.

Kun luin viestiäsi mietin, saitteko mistään ulkopuolelta apua ja tukea uuteen tilanteeseen sopeutumisessa? Huomasin olevani jopa vähän harmissani puolestanne jos ette saaneet. Silloin olette ehdottomasti jääneet liian yksin.

Kirjoitat viestissäsi ajatelleesi jossain vaiheessa, ettei sinusta ole kunnon isäksi. Viestisi luettuani sanoisin jopa päinvastoin. Sinulla on kaikki mahdollisuudet kasvaa parhaaksi mahdolliseksi isäksi lapsellesi. Se, että olet nuori tai että olet vielä pohdintojesi kanssa kesken, ei tarkoita, että et pystyisi olemaan hyvä isä. Itseasiassa suhde lapseesi ja sen säilyttäminen on erittäin keskeistä tässä tilanteessasi sekä sinulle että lapsellesi. Lapset antavat meille vanhemmille useita mahdollisuuksia kasvaa ja korjata. Joskus jopa paljon enemmän kuin mitä ansaitsisimme. Puhun yhteyden säilyttämisen tärkeydestä omaan lapseen siksi, että harva asia elämässä on niin kipeä kuin yhteyden menettäminen omaan lapseen. Se, jos mikä tekee elämässä katkeroituneeksi.

Vanhemmuuteen liittyy todellisia, oletettuja ja toivottuja velvollisuuksia. Usein niiden ajatellaan olevan ristiriidassa ns. oman elämän kanssa. Kirjoitat, että ”sait luvan” soittaa toisessa bändissä. Onko kyse oletetusta velvollisuuksista vanhemmuuden suhteen miksi soittamisesta piti alun perin luopua? Vanhemmuus ei tarkoita, että pitäisi luopua unelmistaan, esimerkiksi sinun tapauksessa soittamiseen liittyen. Unelmien on edelleen mahdollista toteutua, mutta todennäköisesti vähän ehkä eri tavalla tai aikataululla, mitä alun perin suunnittelit. Se on juuri sitä uuden tien löytymistä ja kasvamista uuteen.

Mietin myös kirjoittamaasi naimisiin menemisestä tai uusien lasten hankkimisesta. Kenen unelmia ne ovat? Parisuhteessa näet on yhteensovitettava molempien unelmia ja osattava riittävästi pitää kiinni itselle tärkeistä unelmista. Joskus puolisoiden unelmat ovat niin keskenään ristiriidassa, että joudutaan miettimään onko yhteinen elämä mahdollista.
Kerrot katuvasi sekä kaipaavasi lastasi ja avovaimoasi, yhteistä perhettänne. Sekin kertoo kasvamisestasi. Entinen polku entisessä muodossaan ei enää ole mahdollinen edes omassa mielessäsi. Koska lapsenne on vielä kovin pieni ja kaikki on niin kovin alussa ja kesken, ja koska välillänne on vielä tunteita, niin ehdotan, että yritätte vielä. Mutta älkää yrittäkö vain kahdestaan vaan hakekaa rohkeasti apua ulkopuolelta. Ottakaa esimerkiksi yhteyttä kaupunkinne Kirkon perheasianneuvottelukeskukseen. Myös neuvolasta voi kysyä ohjeita minne päin hakeutua.

Toivotan sinulle kaikkea hyvää!
Perheneuvoja Helena

KYSYMYS: Sekä puolisoni, että minä olemme 21-vuotiaita. Olemme seurustelleet pian 3 vuotta ja asuneet saman katon alla 2 vuotta.

Nyt haluaisinkin tietää onko tilanteelle enää tehtävissä mitään? Kysyin puolisoltani muistaako hän vielä niitä aikoja kun kaikki oli hyvin ja haluaisiko hän ne ajat takaisin, vastaukseksi sain "kyllä, mutta en usko niiden enää palaavan". Kuinka saan vakuutettua puolisoni siitä että tilanne voisi olla toisin? Olen niin hämillään, kuinka rakkaus voi kadota puolessa tunnissa?

- p

VASTAUS: Olette olleet puolisosi kanssa lähes koko aikuisikänne yhdessä ja nyt suhteenne on päättynyt eroon. Tilanne on varmasti raskas teille molemmille ja uuteen elämäntilanteeseen sopeutuminen vie oman aikansa. Kirjoitat, että suhteessa oli sekä ylä- että alamäkiä, mutta suurimman osan aikaa kuitenkin tasaisempaa. Ette riidelleet usein, mutta eri tavoin. Itse halusit selvittää asiat perin juurin, puolisollesi se oli vaikeampaa. Yritit sitten hyvällä tai pahalla, et saanut puolisoasi juuri reagoimaan. Arvelen, että tämä kuvaamasi puhumattomuus oli yksi suhteenne keskeisistä ongelmista. Riidan ratkaisuna käytitte toistuvasti "erokorttia", joka ehkä rauhoitti tilanteen hetkellisesti, mutta ei ratkaissut suhteenne syvempiä ongelmia.

Yksi erimielisyytenne aihe oli ajankäyttö. Itse halusit viettää vapaa-aikasi puolisosi kanssa, hän taas kaipasi kuvauksesi mukaan enemmän omaa tilaa. Olikohan asetelma tämän kaltainen suhteenne alusta alkaen vai muuttuiko se ajan myötä? Useinhan on niin, että rakastumisvaiheessa pari haluaa viettää kaiken mahdollisen ajan yhdessä, mutta myöhemmin jompi kumpi tai yleensä molemmat kaipaavat myös omia menoja ja / tai yksin oloa. Jos tällainen erillisyys ei mahdu parisuhteeseen, on riskinä, että siitä loppuu happi. Olisiko teille voinut käydä niin?

Viimeisimmän riitanne jälkeen puolisosi kertoi eropäätöksestään ja kertoi sen olevan lopullinen. Tämä on järkyttänyt sinua ymmärrettävästi ja kysytkin nyt, olisiko jotakin vielä tehtävissä suhteenne pelastamiseksi. En voi valitettavasti ottaa kantaa puolisosi tekemään päätökseen, sillä en ole kuullut hänen puoltaan tarinassa. Jokainen kun kokee asiat omalla tavallaan. Olet ehdottanut puolisollesi pariterapiaa ja se on toki yksi mahdollisuus, jos puolisosi on siihen vielä jatkossa valmis. Olet joka tapauksessa päättänyt käydä itse asiaa läpi terapeutin kanssa ja se kuulostaa minusta hyvältä! Olipa eronne sitten lopullinen tai ei, niin on itsesi kannalta tärkeää ymmärtää, mitä kaikkea vuosien varrella tapahtui. Terapiaprosessi on parhaimmillaan kasvuprosessi; satsaus omaan tulevaisuuteen ja hyvinvointiin. Ystävien ja sukulaisten tuki on myös kullanarvoista uudessa elämäntilanteessa.

Eroprosessiin liittyy aina monenlaisia vaikeita tunteita, kuten pettymystä, pelkoa, surua ja vihaa. Uusi elämäntilanne voi tuntua aluksi vieraalta ja pelottavaltakin. Näiden tunteiden läpikäyminen auttaa kuitenkin suuntautumaan elämässä eteenpäin, jolloin elämäniloa ja toiveikkuus jälleen lisääntyvät.

Kaikkea hyvää sinulle toivoen
Kaisa, perheneuvoja