Olemme tyttöystäväni kanssa seurustelleet nyt miltei puolitoista vuotta. Alkuaikoina olin todella epävarma suhteesta ja tunteistani, enkä tiennyt mitä halusin tehdä. Minulla on taustalla muutamia suhteita, joissa olen aina jäänyt jätetyksi ja rikotuksi, ja sen takia uusi suhde tuntui vaikealta aloittaa. Myöhemmin rakkaus tähän ihmiseen kuitenkin syttyi, ja huomasin olevani todella onnellinen toisen kanssa ja parisuhteemme voi hyvin. En ole koskaan aiemmin tuntenut sellaista rakkautta ja välittämistä kuin nyt, puolin ja toisin.
Nyt kuitenkin olen/olemme tulleet umpikujaan: olen alkanut epäröidä tunteitani ja suhteen tulevaisuutta, vaikka mitään syytä ei ole suoranaisesti ole. Pohdimme (melko äkillisellä aikataululla) yhteenmuuttoakin, mutta sen jälkeen menin kuin paniikkiin ja kyseenalaistin oman itseni ja olemiseni suhteessa. Olen aiemmin ajatellut, etten halua muuttaa vielä yhteen, vaan haluan ensin asua samassa kaupungissa. (Tyttöystäväni asuu siis naapurikaupungissa.)
Tällä hetkellä olemme niin sanotulla tauolla, sillä toinen pyysi, että miettisin ensin oman pääni kasaan. Tiedän, että jatkuva juupas-eipäs-epävarmuuteni repii rakastani, enkä halua kohdella häntä väärin. En kuitenkaan tiedä, miten päästä epävarmuudesta eroon. Pelkään tulevaa: mitäpä jos en joskus rakastakaan häntä enää? Mitä jos hän ei rakasta minua? Mitä, jos jos...?
Kiitos. Nainen, 23
Hyvä ystävä.
Kiitos kysymyksestäsi. Arvostan sitä, että olet pysähtynyt miettimään tilannettasi ja kuuntelemaan itseäsi ja tutustumaan tunteisiisi. Myös tyttöystävääsi arvostan siitä, että hän teki aloitteen tauon pitämiseen ja antoi sinulle aikaa selvitellä, mikä on oikea tie teidän kohdallanne.
Seurustelu on aikaa, jolloin selvitetään, onko tämä se suhde johon voi sitoutua. Tutustumisvaiheessa tunteet kertovat suhteen tilasta. Siksi tunteita on hyvä oppia kuuntelemaan.
Sinä haluat tutustua kumppaniisi kaikessa rauhassa hätiköimättä yhteenmuuttoa. Kun yhteenmuuttoehdotus tuli äkillisellä aikataululla, sinun fysiikkasi riensi avuksi ja kehitti paniikkioireet, jotta varmasti osaisit pysähtyä ja tutkistella sydämesi ääntä.
Kerroit, että olet tullut usein hylätyksi aikaisemmissa suhteissasi. Arvostan sinua siinäkin, että et takerru nykyiseen suhteeseesi vain siitä syystä, että toinen haluaa jatkaa suhdetta tai että haluat olla kiltti hänelle. Olet vielä nuori ja sinulla on hyvää aikaa kuulostella kuka olet, mitä haluat, millaista suhdetta haluat, mitä suhteelta haluat.
Olet tuntenut syvää rakkautta tyttöystävääsi kohtaan, mutta nyt rinnalle on tullut epävarmuus. Epävarmuus on merkki epävarmuudesta, vaikka edelleen pidät ystävästäsi. Sinun kysymyksesi äärellä minulle tuli vahva tunne: "Kuuntele tunteitasi. Tutustu kaikessa rauhassa itseesi." Usein on hyvä sopia määräaika tunteittensa ja itsensä selvittelylle. Se on reilua myös tyttöystävääsi kohtaan.
Hei, olen ollut parisuhteessa nyt reilut puolitoista vuotta miehen kanssa jonka olen tuntenut noin 2,5 vuotta. Tapasimme silloisella työpaikallamme ja tulimme alusta alkaen todella hyvin juttuun. Aluksi olimme vain työkavereita, mutta pikkuhiljaa meistä tuli läheisiä ystäviä. Ikäeroa meillä on niinkin paljon kuin 14 vuotta ja minä vietin tuolloin, 20-vuotiaana, sitä ehkä kaikkein villeintä aikaa nuoruudestani, tyttökavereiden kanssa yökerhoissa ja baareissa oleilu ja juhliminen olikin minulle melkein arkipäivää.
Tapailimme usein nykyisen miesystäväni kanssa töiden jälkeen ystävinä viinilasillisen ja jutustelun merkeissä. Melkein poikkeuksetta nämä tapaamiset päättyivät niin, että minä lähdin Helsingin yöhön viettämään railakasta sinkkuelämää ja hän lähti kotiin avovaimonsa luo. En osaa tarkalleen sanoa, missä vaiheessa suhteemme kehittyi ihastumisasteelle, todennäköisesti minä kuitenkin ihastuin huomattavasti aiemmin kuin mies. En tietenkään asialle mitään tehnyt, hän kun oli parisuhteessa ja vielä erittäin vakavassa sellaisessa. Jossain vaiheessa kuitenkin mies otti puheeksi kanssani, kuinka typerältä hänestä tuntui, kun hän tunsi mustasukkaisuutta joka kerta, kun minä kävin ulkona ja tapasin siellä muita miehiä (kerroin näistä aina aivan avoimesti, olimmehan ystäviä). Tästä alkoikin sitten puolin ja toisin pieni vihjailu romanttisista tunteista, joita meillä oli toisiamme kohtaan ja loppujen lopuksi kävihän siinä sitten niin, että välillemme kehkeytyi suhde. Minä olin korviani myöten rakastunut mieheen, mutta toistelin jatkuvasti itselleni, että tämä on hänelle vain pieni seikkailu.
Monesti päätimme, ettemme tapaa enää muuta kuin töissä ja että lopetamme suhteen. Joka kerta kuitenkin ikävä voitti ja tapasimme uudelleen ja uudelleen. Lopullinen tikki suhteeseemme oli, kun minä olin toisessa kaupungissa tyttökaverini kanssa juhlimassa ja päädyimme jatkoille jääkiekkojoukkueen kanssa. Mitään ei tapahtunut noilla jatkoilla, mutta kun kerroin siitä miehelle, hän totesi ykskantaan, että jos hän tuntee minua kohtaan niinkuin tuntee, hänen on pakko erota avovaimostaan. Heidän eronsa oli yllättävän nopea ja rauhallinen ja he pysyivätkin ystävinä vielä eron jälkeenkin. Sovimme miehen kanssa, että meidän kannattaa nyt aluksi olla yksinämme kummankin ja antaa pölyn laskeutua. Loppujen lopuksi suhteestamme kehkeytyikin oikein vuosisadan rakkaustarina ja olemme edelleen hyvin rakastuneita toisiimme ja tunnemme että tämä suhde on "oikein" kummallekin.
Ongelma kuitenkin on, että kun ottaa huomioon lähtötilanteen, jossa minä harrastin (myönnän, aivan liikaa) irtosuhteita ja baareissa juoksemista, ja hän petti avovaimoaan kanssani, välillämme olevasta luottamuksesta löytyy pieni särö, joka tuntuu usein kuitenkin liian suurelta. Mieheni exä, jonka kanssa he eivät enää ole juurikaan tekemisissä, kummittelee makuuhuoneessamme jatkuvasti. Minusta tuntuu, että tulen vainoharhaisuudesta hulluksi, sillä tuo tyttö (tai nainen oikeastaan) soittelee humalassa edelleen miehelleni ja lähettelee kovin vihjailevia ja seksuaalisia viestejä. Nyt jatkuvasti mietin, tapailevatko he selkäni takana? Onko heillä suhde? Epäilyksiäni vain vahvistaa, kun mieheni ei halua puhua asiasta kanssani. Hän loukkaantuu epäilyistäni ja suuttuu minulle, jos otan asian esiin.
Tunne on sinänsä molemminpuoleinen, että myös mieheni epäilee minun käyttäytymistäni, jos käyn ystävieni kanssa ulkona, enkä menekään baarista suoraan tapaamaan häntä, vaan vaikka tyttökaverilleni yöksi tai jatkoille. Olen kuitenkin vielä niin nuori, että nautin suunnattomasti ulkona käymisestä ja juhlimisesta, joskaan en harrasta sitä enää läheskään yhtä paljoa kuin ennen. Yhdessä emme voi mieheni kanssa lähteä ulos, sitä on kokeiltu ja se on aina takuuvarma riita.
Kysymykseni kuuluukin siis, onko mitään mahdollisuuksia saada noita menneisyyden haamuja pois väliltämme ja oppia luottamaan toinen toisiimme?
Emme todellakaan halua erota, sillä muuten suhteemme on mitä loistavin. Mutta tämä jatkuva epäily on raskasta, emmekä kuitenkaan halua myöskään yrittää rajoittaa toistemme tekemisiä. Minä en halua kieltää miestäni olemasta yhteydessä exänsä kanssa, eikä hän halua kieltää minua käymästä yökerhoissa ystävieni kanssa. Mikä siis neuvoksi?
Kiitos jo etukäteen. Nainen, 22
Hyvä kysyjä!
Kiitos viestistäsi. Vastaan viestiisi yhdeltä näkökulmalta, vaikka muitakin lähestymiskulmia asiaasi löytyy.
Kuvaat epäluottamuksen ja mustasukkaisuuden kokemuksia ja tunteita välillänne monipuolisesti oikeastaan koko suhteenne ajalta. Mustasukkaisuus tuntuu olleen jo suhteenne alussa tärkeä tekijä ja vihjaat siihen suuntaan, että jopa tavallaan sen kulminaatiopiste: miesystäväsi otti eron ja aloitti suhteen sinun kanssasi, kun olit kertonut yhteisistä juhlista jääkiekkojoukkueen kanssa. Kerrot miehen sanoneen, että jos hän tuntee sinua "kohtaan niin kuin tuntee, hänen on pakko erota avovaimostaan". Et kerro, mitä hän tunsi. Kysyitkö koskaan?
Eriasteinen mustasukkaisuus ei ole tavatonta ihmissuhteissa. Jotkut voivat kokea pienen mustasukkaisuuden suhteessa positiivisena asiana, mutta useimmat alkavat mustasukaisuuden lisääntyessä kokea olonsa ahdistetuksi ja huonoksi. Joskus mustasukkaisuuden tunteet kertovat siitä, että on reagoinut pieniin vihjeisiin suhteessa, jotka kertovat todellisesta syystä olla mustasukkainen. Aina näin ei ole, ja siitä te tunnutte kärsivän. Kumpikin riutuu ja kamppailee vaikeiden tunteiden kanssa ilmeisen yksin kykenemättä uskomaan toisen vakuuttelua tai järjen ääntä.
Mustasukkaisuuden syyt voivat olla hyvinkin moninaisia. Ne voivat vaihdella aiheellisesta epäilystä, itsetunto-ongelmiin, arvottomuuden kokemuksiin, omistamisen haluun, epävarmuuteen ja turvattomuuteen, aikaisempiin karvaisiin kokemuksiin aina paranoidisuuteen saakka yms. Kirjo on siis iso, enkä voi edes arvailla, mikä teillä voisi olla syynä. Se teidän, ja tarkoitan molempia, on selvitettävä itse.
Et kerro suoraan kärsiväsi miehen mustasukkaisuudesta, mutta kerrot oman vainoharhaisuutesi tekevän sinut hulluksi. Kerrot suhteen alusta kuinka kävit juhlimassa, kerroit siitä ja kuinka mies koki siitä mustasukkaisuutta. Jatkat että, tästä alkoi pieni romanttinen vihjailu, joka lopulta johti suhteen alkamiseen. Siitä syntyikin oikein vuosisadan rakkaustarina. Annan itseni kuvitella, että sillä on merkitystä mitä olet valinnut kirjoittaa ja missä järjestyksessä. Melkein tuntuu kuin olisit kutsunut miehen mustasukkaisia tunteita esiin kertoessasi juhlimisestasi, vaikka tiesit sen herättävän hänessä vaikeita tunteita. Seuraavaksi kerrot romanttisten tunteiden heräämisestä. Mitä itse mietit, miltä sinusta tuntui/tuntuu, kun miesystäväsi on sinusta mustasukkainen, mitä tunteita sinussa herää? Millaiseksi tunnet silloin itsesi? Onko se sinusta miellyttävää vai ei, herättääkö se tuttuuden tunteen, turvallisuutta vai pelkoa ja turvattomuutta?
Kerrot suhteenne alussa ajatelleesi olevasi miehelle vain pieni seikkailu. Nyt uskot, että miehesi seikkailee suhteen ulkopuolella. Kerrot myös, että miesystäväsi antaa vihjailevien viestien ja kännissä soitettujen puheluiden jatkua, vaikka se tekee sinut "hulluksi". Jotenkin tähän mustasukkaisuuteen tuntuu kietoutuvan suhteenne kannalta oleellista. Mietin, miksi puhuminen siitä on niin vaikeaa. Mitä ette saisi oivaltaa tai minkä näkyväksi tulemien oli liian pelottavaa?
Kysyt, onko teillä mahdollisuuksia saada menneisyyden haamuja pois väliltänne ja oppia luottamaan toisiinne. Nähdäkseni on kysymys siitä haluatteko sitä. Itsestään se ei tapahdu, mutta jos teillä tahtoa riittää, varmasti löytyvät myös keinot.
Ehdotan teille molemmille mahdollisimman avointa keskustelua mustasukkaisuudesta ja siitä, mitä tunteita toisen käytös itsessä aiheuttaa. Joskus voi olla avuksi, jos keskusteluja käy jonkun ammattilaisen kanssa. Ammattilainen voi avata uusia näkökulmia ja toisaalta mahdollisesti auttaa pitämään ilmapiirin turvallisena ja riittävän neutraalina, että keskustelu on mahdollista. Haasteeksesi tuntuukin jäävän, miten saada mies innostumaan keskustelusta. Voisi olla hyödyllistä, että aloitatkin asian lähestymisen miettimällä ensin itseksesi, mitä tunteita, pelkoja, muistoja ja tarpeita sinussa herää, kun tunnet mustasukkaisuutta. Koeta mahdollisimman neutraalisti ja itsesi ja kokemuksesi hyväksyen "katsella", mitä kaikkea sinussa herää ja liikkuu, kun olet mustasukkainen. Koeta olla arvostelematta itseäsi, totea vain, että jaahas tältä siis tuntuu, tätä ajattelen, pelkään, jne... Aloita sitten keskustelu miesystäväsi kanssa näistä tuntemuksista ja teemoista, siitä mitä sinä pelkäät, tunnet ja tarvitset. Ehkä se auttaa teitä keskustelun alkuun.
On myös mahdollista, että miehesi ei halua ryhtyä keskusteluun ainakaan nyt. Tämän ei tarvitse olla esteenä sinulle. On sinun ja luultavasti suhteennekin kannalta hyödyllistä, että pohdit näitä asioita itseksesi ja toisten kanssa peilaten, kuten jo nyt teet. Voit hakea myös ammattiauttajan apua ihan vain itsellesi. Pääkaupunkiseudulla, jossa ymmärsin sinun asuvan, hyviä terapeutteja on runsaasti tarjolla. Voit ottaa yhteyttä perheasiain neuvottelukeskuksiin sekä yksityisiin terapeuttivälityksiin, joita löydät mm. googlaamalla.
Viestisi lopuksi sanot, ettette halua kumpikaan rajoittaa toinen toisianne. Pidän tätä erittäin hyvänä asiana. Se kertoo teidän kyvystänne ja halustanne ottaa vastuuta omista tunteistanne ja tekemisistänne. Se luo myös hyvän pohjan uuden oppimiselle ja suhteenne kehittymiselle aina vain paremmaksi.
Kaikkea hyvää sinulle toivottaen, Perheneuvoja Iiris
Ahdistaa. Olen 27-vuotias ja mieheni muutaman vuoden vanhempi. Naimisissa ollaan oltu nyt neljä vuotta ja viimeisen vuoden olen pohtinut, miksi olemme yhdessä, sillä olemme täysin erilaisia ihmisiä. Olen kouluttautunut unelma-ammattiini ja suhtaudun työhöni lähes intohimoisesti, mutta mieheni ei ole löytänyt elämälleen suuntaa. Minä haluaisin seksiä, mies ei ollenkaan. Minä ilmaisen itseäni puheella, hän mököttämällä. Minulla on paljon ystäviä, miehelläni ei juurikaan. Minä luen paljon, miestä kirjallisuus ei kiinnosta. Esimerkkejä löytyisi satoja.
Hän opiskelee, mutta tuo viikoittain esille sen, ettei häntä oikeastaan huvittaisi. Ala on kuulemma väärä, kirjalliset työt tylsiä, opettaja ei hoida hommiaan... Kysyttäessä hän ei kuitenkaan osaa sanoa, mikä ala tai ammatti häntä kiinnostaisi. Useamman opiskelupaikan hän on jättänyt aiemmin juuri samasta syystä ja tehnyt "hanttihommia" kunnes jäi työttömäksi ja hakeutui uudelleen kouluun. Työttömyysaikana meillä oli tosi tiukkaa, luonnollisesti elimme minun palkallani ja minä maksoin suurimmat kulut, asuntolainan ym. eikä siinä mielestäni ollut mitään väärää.
Nyt kuitenkin minua on alkanut ärsyttää kovasti mieheni välinpitämätön asenne: mielestäni aikuisella ihmisellä tulisi olla joku käsitys, mitä haluaa elämältä, jotain kunnianhimoa omaa uraansa kohtaan. Nyt jännitän koko ajan, koska hän ilmoittaa jättävänsä koulun oikeasti kesken ja jäävänsä taas työttömäksi, jolloin minun pitäisi jälleen elättää meidät molemmat. Koen, ettei minulla ole sellaista aikuista, turvallista ja tasa-arvoista suhdetta kuin haluaisin, vaan vedän jatkuvasti perässäni teini-ikäistä kiukuttelijaa. Olen meistä se, joka hoitaa käytännön asiat ja saa potkittua meitä elämässä eteenpäin.
Pian alkaisi lasten hankinta olla ajankohtaista, mutta en voisi kuvitellakaan hankkivani lasta tähän tilanteeseen sillä jos jäisin äitiyslomalle ja mieheni päättäisi todella lopettaa koulunsa, jäisimme tyhjän päälle. Jotenkin tuntuu, että olemme yhdessä tavan ja mukavuuden vuoksi, totta puhuen pitää myöntää, että meillä on yhdessä ihan kivaakin. Kivaa sillä lailla kuin nyt kavereiden kesken on kivaa. Seksiä ei tosiaan ole ollut puoleen vuoteen ja vaikka tiedän, ettei avioliitto ole pelkästään seksiä, olen kovin turhautunut tilanteeseen. Asiasta ei myöskään puhuta. Koen, etten saa kauheasti tukea mieheltäni, sillä hän "ei oikein osaa sanoa mitään" juurikaan mihinkään, mikä minun mieltäni painaa. Itse kuuntelen ja lohdutan sujuvasti, kun hänellä on rankkaa ja yritän keksiä ratkaisuja hänen ongelmiinsa.
Olen turhautunut, kiukkuinen, pettynyt, peloissani ja valmis eroamaan, jos tilanne ei parane, sillä näin en enää pysty jatkamaan. En halua olla itseäni vanhemman miehen äiti. Soitin seurakunnan perheneuvontaankin, josta kehotettiin soittamaan viikoittain ja kyselemään jonotilannetta. Ilman apua emme saa puhuttua. Olen kertonut miehelleni erohaluistani ja hän meni palasiksi. En tiedä kannattaako edes yrittää, kun minulla on koko ajan paha olla, onko meillä mitään toivoa? Nainen, 27
Hei!
Kiitos viestistäsi. Hyvä, että kirjoitit. Tilanteesi kuulostaa tosi kurjalta. Mietin, kirjoititkohan sitä jonkun erityisen synkän mielialan vallassa vai koetko noin jatkuvasti?
Kerroit monia asioita, joissa olette erilaisia. Jos tekisit listan niistä asioista, jotka ovat teille yhteisiä, minkähänlainen siitä tulisi? Joskus on hyvä mielessään tai ihan paperilla asettaa suhteen positiiviset ja negatiiviset asiat ikään kuin vaa'an kahteen kuppiin. Miten kupit asettuvat? Jos negatiivisten asioiden kuppi painaa selvästi enemmän pysyvästi, on ihan aihettakin miettiä muutosta.
Osaat eritellä hienosti tunteitasi. On ihan ymmärrettävää, että olet turhautunut ym. Mietit eroa, mikäli tilanne ei tästä parane. Voisit pohtia ihan konkreettisesti, mitä se tilanteen parantuminen tarkoittaisi. Millaisia muutoksia toivot ja tarvitset? Mihin itse olet valmis? Miehesi voi olla helpompi saada kiinni siitä, mitä tarkoitat, kun kerrot hänelle selkeitä muutostoiveita.
Miehesi selvästikin on tyytyväisempi suhteeseenne. Voi olla, että avioliittonne tällaisenaan on hänelle ihan hyvä. Koska eropuheesi olivat hänelle niin suuri järkytys, hän ei selvästikään ole nähnyt sinun pahoinvointiasi. On tärkeää, että kerrot hänelle näitä samoja ajatuksia, joissa tässä kirjoitit. Olisi hyvä, että miettisitte molemmat millaista elämää ja minkälaisessa parisuhteessa haluatte elää. Ja sitten arvioikaa realistisesti sopivatko toiveenne yhteen.
Toivottavasti olet soittanut uudelleen sinne perheneuvontaan. Soita taas. Aikoja vapautuu ja joku niille aina pääsee. Aloita keskustelu jo kotona tai kirjoita kirje tai sähköposti, jos se tuntuu helpommalta. Tärkeintä on, että ryhdyt tekemään jotakin tilanteen muuttamiseksi.
Toivon sinulle sellaisia muutoksia elämääsi, että sinulla olisi taas hyvä mieli ja iloa ja rakkautta elämässäsi!
Ollaan seurusteltu nyt vuosi. Tai siis niin sanotaan aina, jos joku kysyy. Todellisuudessa meiän seurustelu ei oo kyl lähelläkään normaalia parisuhdetta, vaikka ollaan asuttu lähes koko aika saman katon allaki jne.
Kaikki meni ihan hyvin viime kesän, kun vasta opeteltiin tunteen toisiamme, mut sit mä halusin lähteä isovanhemmille pariks kuukaudeks Australiaan, ja sil ei ollu varaa tulla ja sil oli töitäki. Kaikki muuttu kuitenki sen jälkeen, kun ilmotin, että aion lähtee. Se jotenkin (vasta tänään siis tiedostettiin tää käänteentekevä hetki) oli ajatellut, ettei halua antaa mulle ollenkaan itestään mitään.
No, joka tapauksessa tää kyseinen mieshenkilö haluaa kuitenkin olla edelleen mun kanssa, mut mul alkaa vähän menee jo hermot, kun siitä ei saa mitään irti ja se valehtelee mulle edelleen jatkuvasti joka asiasta (jotain patologista valehtelijan oiretta myös) ja sit se juttelee muille tytöille salaa netissä ja hautoo vaan kaikkii asioita omassa päässään eikä pysty puhumaan.
Tiedän, että vähän tuli nyt sekava viesti, mut haluisin nyt vaan joko rohkasua siihen, et mun pitää lopullisesti lopettaa tää seurustelun esiaste, kun ei tää tästä ilmeisesti kehity tai sit haluun jonkun keinon, millä tosta miehestä saisi jotain uutta esille. Se iteki haluis kyllä osata puhuu, mut se ei osaa ja, argh, se tekee musta kylmän ja etäsen ja lopulta ollaan niin, et kumpikaan ei haluu antaa toiselle itestään mitään, ku pelkää et sattuu lopulta. Mut ei osata olla erossakaan.
Nii ja miks sen pitää jutella ja näytellä itteään jossain web-kamerassa muille tytöille? Enks mä vaan riitä vai onks kaikkien miesten pakko ylläpitää jotain alfaurosmeininkiä siitäki huolimatta, että ne on parisuhteessa...?? Nainen, 22
Hei ja kiitos viestistäsi!
Pohdit kirjoituksesi alussa, ettei seurustelusuhteesi ole lähelläkään normaalia parisuhdetta vaikka avoliitossa asuttekin. Kirjoitit, että kaikki meni hyvin viime kesän tutustumisvaiheessa. Jäin pohtimaan, että minkähänlaista teillä silloin oli? Puhuitteko tunteistanne, toiveistanne, parisuhteen odotuksista? Mihin kumppanissasi alun perin ihastuit? Entä hän Sinussa?
Kirjoitit, että kaikki muuttui silloin kun ilmoitit lähteväsi pariksi kuukaudeksi Australiaan. Puhuitteko ennen lähtöäsi erossa olemisesta? Aiheuttiko se teissä epävarmuutta vai pystyittekö luottamaan siihen, että tuore parisuhteenne kestää erossa olemisen? Tämä saattaa kuullostaa jälkiviisaudelta, mutta olette ilmeisesti itsekin miettineet, että jotain tapahtui välillänne ennen lähtöäsi.
Kirjoitit, ettette osaa olla erossa toisistanne, mutta kärsit kovin nykyisestä tilanteestakin. Kerrot miesystäväsi valehtelevan ja tapailevan muita tyttöjä netissä. Kerroit myös puhumattomuudesta välillänne. Kuinka kauan mahdat jaksaa nykyistä tilannetta? Toivoit joko rohkaisua eropäätökseen tai jonkin keinon saada miehestäsi jotain uutta esille. En voi valitettavasti ottaa kantaa seurustelusuhteenne jatkamiseen, sillä päätös on teidän. Rohkaisen Sinua kuitenkin pohtimaan, mitä odotuksia Sinulla on parisuhteeseen liittyen. Entä mitkä ovat kumppanisi odotukset parisuhteesta? Ovatko nämä odotukset yhteensovitettavissa? Onko kumppanisi tietoinen mielipahastasi ja eroajatuksistasi? Kuinka tärkeitä olette toisillenne?
Usein keskustelu ulkopuolisen ammattihenkilön kanssa voi selkiyttää tilannetta. Olisiko kumppanisi valmis keskustelemaan parisuhteenne solmukohdista? Henkilökohtaista parisuhdeneuvontaa tarjoaa mm. alueenne Perheasiain neuvottelukeskus. Käynnit ovat teille maksuttomia ja luottamuksellisia.
Hellyys on hakusessa, kyllä. Ei ole kosketusta vaikka olen kertonut että minussa on paljon kohtia jotka odottavat kosketusta. Kysymys kyllä kuuluu, että naidaanko tai annatko? Ei silloin kyllä innosta eikä kiinnosta, siksipä seksiä suhteessa on tosi vähän. No takana on 30 vuotta yhteistä aikaa, mutta kun se hellyydenkaipuu ei katoa minnekään. Jos joskus saan kosketusta, niin se ei ole hellää vaan kohtalaisen kovakouraista sivelyä mielestäni. Jos minä kosketan niin kosketukseni on kuulemma hiplaamista tai kutittamista. Mikä siis neuvoksi yhteisen sävelen löytymiseen? Jäämme kohta kahden, kun viimeinenkin lapsista lentää pesästä ja se pelottaa. Nainen, 50v
Hei!
Kiitos kysymyksestäsi. Olet tärkeän asian äärellä.
Ihan ensiksi onnittelut pitkästä liitosta! Teillä on epäilemättä ollut kestävyyttä, riittävästi tahtoa ja monia osa-alueita, joilla menee ihan hyvin, kun olette pysyneet yhdessä noin suuren osan elämästänne.
Juuri nyt teillä on suhteenne kannalta tuhannen taalan paikka. Lapset ovat kohta lentäneet pesästä ja loppuelämänne elätte kahdestaan, jos niin haluatte. Tämä on sellainen kohta, jossa parit joskus vasta havahtumaan huomaamaan toisensa ja parisuhteensa. Monesti kosketus ja läheisyys ovat jääneet jonnekin matkan varrelle. Teillä niitä kuitenkin vielä on. Olette onnistuneet pitämään seksuaalisen suhteenne hengissä, vaikka se ei ihan sellaista nyt olekaan kuin toivoisitte.
Yhteistä teillä on toisen kosketuksen kaipuu. Se on tärkeää ja sille on hyvä rakentaa. Pidän lauseestasi "minussa on paljon kohtia, jotka odottavat kosketusta". Se on kaunis. Tuntuu, että sellainen viesti ei voisi jättää miestä kylmäksi. Kuulikohan hän sen varmasti? Kerro se uudestaan, hyvänä hetkenä, jolloin hän on vastaanottavainen sanoillesi.
Mies ilmaisee läheisyyden kaipuunsa ronskimmin. Naisena ymmärrän, että nuo mainitsemasi aloitusrepliikit eivät ihan heti saa syttymään. Jotta pääsisitte yhdessä samaan tunnelmaan, miehesi olisi tärkeää saada tietää, millaisesta lämmittelystä sinä pidät. Kun teillä on noin pitkä yhteinen taival, uskon, että näistäkin asioista on joskus ollut puhetta. Aina se ei vaan riitä, että niistä on puhuttu joskus. On aika päivittää nämä tärkeät asiat. Ilmaise, että sinäkin toivot, että teidän seksielämänne voisi vilkastua ja kerro, mikä sinut saa syttymään ja mikä taas sammuttaa halusi. Viesti menee parhaiten perille, kun käyttää minä-viestejä ja välttää syyttelyä.
Se, että olette erilaisia, olette mies ja nainen, käy hyvin ilmi myös tavoissanne koskettaa ja siitä, miten haluaisitte tulla kosketetuksi. Tässä tapauksessa ohje "tee toiselle, niin kuin toivoisit itsellesi tehtävän" ei toimi. Molempien on tärkeää sekä ilmaista omat toiveenne että ottaa toisen toiveet huomioon. Ei ole kyse siitä, että toinen tapa olisi väärä. Me vaan olemme erilaisia ja koemme asiat eri tavalla.
Viimeisenkin lapsen muuttaminen pois kotoa vapauttaa teidät monella tavoin. Sitten teillä on mahdollisuus rakastella milloin vain se molemmille sopii ja missä vain. Tämä voi olla ihan uudenlaisen seksuaalisen suhteen aikaa. Sitä ei kannata tuhlata kyräilyyn ja välttelyyn. Ole sinä rohkea ja ota ensimmäinen askel.
Teillä on kaikki mahdollisuudet löytää toisenne uudelleen. Onnea matkallenne kohti uutta aikuisen lemmen aikaa!
Inhoan asuinkumppaniani. Mieheksi tai puolisoksi häntä ei voi sanoa, koska seksi ei häneltä enää onnistu kuin poikaystävänsä kanssa. Omistamme asunnon yhdessä, eikä hän suostu muuttamaan pois. Kulissit ovat hänelle kaikki kaikessa. Koen itseni vangiksi omassa kodissani. Olen koettanut lähestyä uutta miestä treffipalstoilta, mutten näytä kelpaavan kenellekään.
Olen lopussa ja harkitsen itsemurhaa noin joka toinen päivä. Toista asuntoa en pysty hankkimaan. Olen koettanut keskustella asiasta ammatti-auttajien kanssa, mutta he vain syyllistävät ja ihmettelevät, miksen lähde pois huonosta suhteesta.
Minne? Nainen, 35
Hei!
Kiitos viestistäsi!
Tilanteesi kuulostaa todella tukalalta. Olet todellakin kuin vankina omassa kodissasi.
Kuulostaa hyvältä, että olet hakeutunut keskustelemaan ammattiauttajien kanssa, mutta harmillista, ettolet joutunut pettymään. Vaikuttaa siltä, ettet ole tullut kyllin hyvin kuulluksi ja ymmärretyksi heidän taholtaan. Pahoin pelkään, että joudun itse tämän jonon jatkoksi, mutta yritän ainakin jakaa sinulle niitä ajatuksiani, joita kirjeesi minussa herätti.
Oletan kertomasi perusteella, että suhteesi asuinkumppaniisi on joskus ollut hyvä ja niin vakaa, että olette ajatelleet yhteistä tulevaisuutta ja ostaneet yhdessä asunnon. Joidenkin mielestä se osoittaa suurempaa sitoutumista kuin naimisiinmeno. Sitten asiat ovat muuttuneet. Hellyys ja luultavasti rakkauskin (tai miksi sitä kutsutkin) on väliltänne loppunut ja suhteessanne on kolmas pyörä, miehesi poikaystävä.
Miehesi ei kuitenkaan halua luopua sinusta eikä perheestänne Hä tarvitsee sinua vaimon rooliin ja pitkään kulisseja kasassa. Voihan olla, että tilanne on hänen kannaltaan oikein hyvä ja toimiva tai vähintäänkin ok.
Ymmärrän, ettet sinä voi jatkaa näin. Voit todella huonosti, kun mietit itsesi tappamista vähän väliä. Se olisi kuitenkin itsesi kannalta huono ja lyhytnäköinen ratkaisu. Toivon, ettet sitä toteuta, vaan annat elämä näyttää, mitä sillä vielä on sinua varten varattuna. Synkän hetken varalle tässä tiedoksesi SOS-kriisikeskuksen valtakunnallisen kriisipuhelimen numero: 01019 5202. Aukioloajat ovat maanantaista perjantaihin klo 9.00-06.00, lauantaisin klo 15.00-06.00 ja sunnuntaisin klo 15.00-22.00.
Epäilemättä jäisit pois huonosta suhteesta ja muuttaisit pois asunnostanne, jos sinulla olisi paikka minne mennä. Miehelläkin tietenkin on oikeus asua omistamassaan asunnonpuolikkaassa, mutta täytyyhän sinullakin joitain oikeuksia olla. Neuvoisin sinua hakemaan juridista neuvonantajaa, joka selvittäisi, mitkä ovat sinun oikeutesi tässä tilanteessa ja mitä vaihtoehtoja sinulla on. Tarvittaessa hanki lääkärintodistus siitä, että psyykeesi ei kestä tällaista tilannetta. Miehesi tuskin tekee mitään asioiden muuttamiseksi, joten pallo on sinulla.
Kerroit etsineesi ratkaisua tilanteeseesi treffipalstoilta. Tajuat varmaan itsekin, ettet sitä kautta hyvää ja pysyvää ratkaisua löydä. Pahoin pelkään, että löytäisit vaan itsesi taas seuraavasta huonosta suhteesta ja kestämättömästä tilanteesta. Olen pahoillani, jos sanani tuntuvat julmilta, mutta tarkoitukseni ei ole loukata vaan suojella sinua enemmiltä ongelmilta.
Muista, että arvosi ei mittaudu sen mukaan, kelpaatko jollekin vai et. Olet ihan omana itsenäsi ja juuri tuollaisena hyvä ja arvokas. Älä suostu enää objektiksi muiden peleihin. Hae itsellesi sellaista apua ja tukea, jota tarvitset ja aloita uuden, paremman, itsesi näköisen elämän suunnittelu jo tänään. You can do it!
Olen tapaillut erästä tyttöä jo kohta viisi kuukautta. Olemme tunteneet toisemme jo kuitenkin yli viisi vuotta ja välillämme on aina ollut kipinöitä. Olemme olleet jatkuvasti yhteydessä toisiimme. Kuitenkin päällekkäin menneet seurustelusuhteemme eivät ole antaneet meille mahdollisuutta tapailla toisiamme vasta kuin nyt. Itse erosin vuoden vaihteessa ja tämä tyttö vuoden alkupuolella. Kummatkin meistä seurustelivat aikaisemmin 5-4 vuotta saman kumppanin kanssa.
Näemme n. 3-4 kertaa viikossa joista suurimmat osat päätyvät yökyläilyyn. Kävelemme käsi kädessä ja olemme selvästi mielestäni pari. Ystävämme tietävät asiasta, mutta tyttö välttää kertomista mm. lähiomaisilleen ja välttää tapaamasta minun lähiomaisiani. Hän on maailman kiltein ja siveellisin ihminen.
Ongelmamme on ollut se, ettei tyttö halua sitoutua kanssani tai kutsua tätä seurusteluksi. Hän ei ole vielä valmis edellisen seurustelusuhteen jäljiltä aloittamaan uutta. Tämä luo minulle todella suurta epävarmuutta tulevaisuudesta. Miksi koskaan jos ei nyt? Miksi ei mukana ole 100 panosta jos kummatkin rakastavat toisiansa? Olen ottanut seurustelun puheeksi johon vastauksena tuli todella nopeasti tympeä ei. Hän kuitenkin vakuuttaa, ettei hänellä ole kiinnostusta hurvitella muiden miesten kanssa, mutta epäilen tätä suuresti, vaikkei se hänen tapaistaan ole. Miksi siis seurustelu ei sovi kuvioon?
Sulatin tämän asian jo hyvin, että annan tytölle aikaa hänen päästäkseen yli edellisestä suhteesta. Olin jo varma, ettei tähän tarvitsisi enää kahden kuukauden jälkeen palata, mutta nyt hän ilmoitti minulle lähtevänsä ulkomaille puoleksi vuodeksi. Hän ei halua, että odotan häntä ja että jatkan elämääni. Hän tekisi samoin. Itse en kuitenkaan halua tätä ja sanoin häntä odottavani. Hän kuitenkin jatkuvasti puhuu, että ei ole valmis lupaamaan minulle mitään tulevasta, koska on liian aikaista hänelle puhua sitoumuksista ja seurustelusta. Hän kuitenki vakuutta pitävänsä minusta todella paljon, eikä haluaisi menettää minua.
Tässä on tosi paljon ristiriitoja joista en saa selvää, mitä hän ajattelee. Onko hän tosissaan minun kanssani vai pelaako hän vain peliä? Odottaako hän jotain parempaa? Enkö vastannutkaan täydellisesti hänen odotuksiaan? Mitä hän minusta tahtoo? Mies, 25
Hei ja kiitos viestistäsi!
Olet tapaillut pidempään tuntemaasi tyttöä vajaat puoli vuotta ja toivoisit jo suhteenne syvenemistä. Viihdytte yhdessä ja vietätte yhteistä vapaa-aikaa. Sinä olet varma omista tunteistasi, mutta tyttö ei ole vielä valmis sitoutumaan uuteen seurustelusuhteeseen. Molemmat olette aiemmin olleet pitkissä seurustelusuhteissa tahoillanne. Jäin pohtimaan, minkälaisia nämä seurustelusuhteet ovat olleet ja kuinka ne ovat päättyneet. Kuinka tiiviisti vietitte aikaa seurustelukumppanienne kanssa, kuinka paljon jokaisella oli omaa aikaa ja tilaa, minkälaiset "pelisäännöt" seurustelusuhteissanne oli...?
Meillä kaikilla on yksilölliset käsityksemme monista asioista, kuten kotitöistä, rahankäytöstä, juhannuksen vietosta tai sukulaisten tapaamisesta... Jos otetaan esimerkkinä seurustelusuhde, niin mitä se sinulle tarkoittaa? Mitä seurustelusuhteeseen mielestäsi kuuluu ja mitä siihen ei kuulu? Minkälaiset odotukset sinulla on seurustelukumppaniasi kohtaan? Entä mitkä mahtavat olla tyttösi käsitykset em. asioista? Olisi tärkeää, että keskustelisitte avoimesti em. odotuksista ja pohtisitte yhdessä, ovatko nämä odotukset jatkossa yhteensovitettavissa.
Kuullostaa siltä, että olet varma omista tunteistasi, mutta epävarma tyttösi tunteista. Haluaisit vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiisi. Ainoa, joka näihin kysymyksiin voi vastata, on kuitenkin tämä kyseinen tyttö. Tosin voi olla, ettei hän oikein tiedä itsekään, mitä haluaa. Joskus maisemanvaihto ja etäisyyden ottaminen auttaa näkemään asioita selvemmin. Kirjoitit, että hän on maailman kiltein ja siveellisin ihminen. Tätä taustaa vasten rohkenen olettaa, ettei hän pelaa mitään pelejä kanssasi. Ehkäpä hän tarvitsee lisää aikaa tietääkseen, mitä haluaa. Hän ei tahtoisi, että odotat häntä, mutta itse tahdot odottaa...
Ehkäpä joku tuntematon filosofi on ollut joskus samankaltaisessa tilanteessa, sillä mieleeni tulee seuraava mietelmä: "If you love something, set it free. If it comes back, it´s yours. If it doesn´t, it never was." Eli jos maltat antaa rakkauden kohteellesi vapaat siivet, se saattaa lentää takaisin luoksesi. Käsitykseni mukaan olet silloin tehnyt parhaasi suhteenne eteen ja voit ehkä levollisimmin mielin jäädä odottamaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Kaikkea hyvää sinulle toivotellen, perheneuvoja Kaisa
Olemme tunteneet mieheni kanssa viitisen vuotta ja olleet naimisissakin jo usemman vuoden ajan. Minusta kuitenkin tuntuu, että olemme koko ajan yhä erilaisempia, mikä aiheuttaa paljon riitaa arjessamme.
Suurin ongelma on varmasti vuorovaikutuksemme. Minä haluaisin jutella avoimesti kaikista asioista, kun taas mieheni ei koe kuulumisten vaihtoa syvemmälle menevää keskustelua tarpeelliseksi. Hän kuitenkin suostuu juttelemaan, mutta keskustelut ovat lähinnä sitä, että minä puhun ja hän kuuntelee odottaen, että keskustelu päättyy. Kaipaisin kovasti, että rinnallani olisi ihminen, joka olisi oma-aloitteinen kertomaan omista asioistaan ja tuntemuksistaan. Niin, ettei jokaista tietoa tarvitsisi erikseen kaivaa.
Yksi vallitsivimmista eroavaisuuksista on suhtautumisemme menneisyyteen. Minä pitäisin tärkeänä jutella yhdessä meidän molempien lapsuudesta, nuoruudesta, perhesuhteista, aikaisemmista kokemuksista parisuhteissa ym. Kun taas mieheni kokee sen turhaksi ja sanoo haluavansa keskittyä vain nykyisyyteen. Aina jos kysyn jotakin hänen menneisyyteensä liittyvää tietoa, hän turhautuu ja saa minut tuntemaan itseni liian uteliaaksi.
Onko oikein "vaatia" toista kertomaan asioita lapsuudestaan ja muutenkin menneisyydestään vai onko minun vain tyydyttävä siihen, että tiedän vain hänen nykyhetkensä asioita? Nainen, 27
Kiitos viestistäsi, jossa pohdit parisuhteenne vuorovaikutuspulmia. Se kertoo minulle myös siitä, että olet aidosti huolissasi avioliitostanne. Kertomasi ajatukset osuvat suoraan parisuhteen ytimeen. Yksi tärkeimmistä asioista parisuhteessa on avoin ja molempia tyydyttävä keskusteluyhteys; että tulee nähdyksi ja kuulluksi toisen taholta omana itsenään.
Kerrot siitä, että tunnet teidän olevan koko ajan yhä erilaisempia. Kun vuorovaikutus toiseen on katkolla, niin puolison erilaisuuskin saa aikaan itsessä negatiivisia virityksiä ja yksinäisiä oloja. Parhaimmillaanhan erilaisuus parisuhteessa on mielestäni rikkaus. Se pitää yllä mielenkiintoa ja positiivista "actionia". Viestistäsi oli hyvä lukea, että olet kiinnostunut miehestäsi, hänen elämästään ja historiastaan. Toiselta ei ehkä voi "vaatia" samaa, mutta aina voi toivoa. Omasta mielestä hyväntahtoinenkin vaatiminen voi aiheuttaa puolisossa vetäytymisen tai tiukan lukkiutumisen. Varsinkin jos hänellä on kokemus siitä, että ei osaa, ei pysty tai on vaikea ilmaista omia tunteitaan ja ajatuksiaan. Uskon, että lapsuudenkodin keskustelukulttuuri jättää ihmiseen kyllä omat painavat jälkensä. Jos ei lapsuudessa ole syntynyt hyväksyvää vuorovaikutussuhdetta vanhempiin ja läheisiin, puhumisen opettelu aikuisena voi viedä paljon aikaa turvallisessakin parisuhteessa. Kenties olettekin jo miettineet miehesi kanssa sitä, millaiseen keskustelukulttuuriin kumpikin teistä on lapsuudenkodissaan kasvanut?
Lukiessani viestiäsi huomasin miettiväni, millainen mahtoi vuorovaikutuksenne olla suhteenne ensimmäisinä vuosina. Millaiset asiat teitä yhdistävät? Mitkä asiat suhteessanne tällä hetkellä toimivat? Toimiiko keskinäinen yhteys jollakin muulla kuin keskustelun tasolla? Joillekin ihmisille puhumista helpompaa on osoittaa rakkauttaan konkreettisen huomioimisen ja tekemisen kautta. Samaan sarjaan kuuluu ajatus siitä, että joskus puolisoista toinen voi ilmaista tärkeän asian ja tunteen yhdessä, kahdessa lauseessa, kun taas toinen voi tarvita saman asian ilmaisemiseen kokonaisen tunnin. Molemmissa tapauksissa kuuntelemisen taito on kultaa, vaikkakaan ei aina suinkaan helppoa.
Yhdyn ajatuksiisi siitä, että on tärkeä jakaa toisen kanssa kokemuksia omasta historiastaan. Sen kautta oppii tuntemaan ja ymmärtämään toista paremmin myös siinä elämässä, mitä eletään yhdessä tässä ja nyt. Menneisyyden ovien aukominen voi vain joskus olla niin kipeää tai vaikeaa, että kokee järkevämmäksi keskittyä mieluummin tähän hetkeen kuin siihen mitä on ollut. Näen myönteisenä viestissäsi kuitenkin sen, että miehesi on suostunut juttelemaan kanssasi. Mistä se mielestäsi kertoo?
Mikäli ette kahdestaan pääse eteenpäin keskinäiseen vuorovaikutukseen liittyvässä pulmassanne, kannustan teitä hakeutumaan pariterapiaan. Se voi auttaa teitä rakentavasti aukaisemaan niitä solmuja, joita ette keskenänne saa auki.
