Vapaamatkustaja

Avasin pitkästä aikaa tietokoneen. Kannatti. Rajatun some-ystäväpiirini mukaan, Suomen suurin ongelma on tällä viikolla kunnallisvaaliehdokkaiden ulkonäkö. Onhan se. Suurin osa niin rumia, että ansaitsisivat kunnallispoliittisen statuksen ihan ulkonäkönsä perusteella. Eivätpä lähde saatana maailmalle notkumaan ja nolaamaan Suomea toisin kuin me atleettiset arjalaiset, jotka pysyvät aina hyvän maun rajoissa.

Viime päivinä hyvä maku on jäänyt taka-alalle. Joskus rantaelämä vain vie mukanaan. Saavuin Koh Taolle viisi päivää sitten. Viisi vuotta istuin samalla pienellä rannalla kuukauden liikaa-logiikkaa noudattaen. Liikaa unta, liikaa ruokaa, liikaa bileitä ja liikaa sukeltamista. Oikein hauskaa, muttei okei. Vasta eläkkeellä saa nauttia elämästä.

Vieraillessani Per Looks sivustolla ensimmäistä kertaa, Chang meni väärään kurkkuun. Nauroin niin helvetisti. Kukapa ei? Aivan uskomatonta yrittäjää. Eikä edes se ulkonäkö vaan Suomi-riipusten, muun diipadaapa Kalevala-paskan ja täysin järjettömien ehosteiden määrää. Pelkästään se pukeutuminen. Suomi suomalaisille ja silleen. Äärimmäisen tärkeitä argumentteja, koska ne ovat olemassa. Hauskaa, muttei okei. Ei niissä juurikaan järkeä ole, mutta kansaa pitäisi kuunnella.

Istun saman bungalowin edessä kuin viisi vuotta sitten jä pidättelen kyyneleitä. Mitä syvemmälle Per Looksiin sukeltaa, sitä hauskemmaksi muuttuu. Kyllähän sen näkee naamasta, jos viina maistuu vähän keskivertokuluttajaa enemmän ja elämä kuluttaa enemmän kuin painovoima, saasteet ja aurinko yhteensä. Onko se poliittista vihaa, jos nauraa rumalle ihmiselle? Helvetin demokratia-fasistit ovat jälleen liikkellä.

Istumme Eazy Barissa, joka on toiminut illan tukikohtina jo tovin ajan ja kysyn norjalaisen mielipidettä. Olemme melko pihalla, mutta tämä tiivistää olennaisen. Suomalaiset naiset ovat kaikki uskomattoman kauniita ja jokainen heistä seurustelee susiruman miehen kanssa. Jokainen! Mikä teitä vaivaa? Amerikkalainen on samaa mieltä. Olettehan te aika erikoisen näköisiä, hän sovittelee astetta diplomaattisemmin.

Niinpä, mikä meitä vaivaa? No, meitä vaivaa rumuus. Suomalainen mies on ruma kuin mikä. Valitettavasti perussuomalaisten listoilta ei juurikaan nuoria naisia löydy. Ei ole kovinkaan seksikäs puolue, mutta tämä johtunee rumista miehistä.

Kunnalispolitiikka on väsyneiden veljesten busines. Harmaata hommaa, sillä tekninen lautakunta ei juurikaan kiinnosta muita kuin harmaita byrokratiakoneita, jotka tykkäävät numeroista ja idealisteja, joita kukaan ei halua vakavissaan valita. Ei kukaan valittaisi, jos mukaan liittyisi kauniimman sukupuolen edustaja. Kunhan on hiljaa ja näyttää hyvältä. Harmaat miehet tekevät harmaita päätöksiä, eikä sitä parane mennä muuttaman kauniilla naisilla ja värikkäillä näkökulmilla. Se saa harmaan näyttämään entistä harmaammalta. Hauskaa, muttei okei.

Aurinko paistaa pitkästä aikaa ja elämä on kaikkea muuta kuin harmaata. Väriä ja eloa. Vaikka onkin hiukan darra, eipä tarvitse miettiä syvällisemmin, ketä äänestäisi. Vietän hetken aiheen parissa tutustumalla Vihr Looksiin ja Kok Looksiin. Hauskoja ainakin auringosta käsin, mutta eivät edusta suomalaisuuden kirjoa yhtä hyvin kuin Per Looks. Per Looksissa on kaikki kansan kerrokset edustettuina. Jopa luonteeltaan epäpoliittiset. Se on okei.

Vihasivustoja ja huonon maun rajoilla liikkuvia huumorisivustoja löytyy joka lähtöön. Hel Looksille nauroivat kaikki eikä kukaan kysynyt hyökätäänkö tässä hipstereitä vastaan. Käykääpä joskus tsekkaamassa The People of Wall Mart. Huhhuh! Jos nauran eurooppalaisena kokonaisen kansankunnan punaniskaisuudelle, syyllistynkö johonkin? Tuleeko Nato? Eikö kukaan ajattelee enää ulkopolitiikkaa!

Kysymys kuuluu, mitä politisoidaan ja miten? Per Looksin voi nähdä kahdella tavalla, kuten Hel Looksinkin. Osa katsoo katumuotia, toiset, mitä vittua tolla on päällä? Per Looksista tuli ensin mieleen, että onpas persut rumia, mutta eivät ne ole persut, jotka ovat rumia. Suomalaiset ovat rumia. Ihan helvetin rumia. Ne tunnistaa kaikkialla. Niin rumia ovat.

Kävelen aamuyön tunteina Seven Elevenille australialaisen seurassa. Valtavat mässyt. Vastaan ajaa auringon tuhoama blondi, joka hymyilee kännissä kuin idiootti. Totean kaukaa aussille, että nyt on vastassa finski. Moikkaan suomeksi ja saan teret takaisin pyörän valojen jatkaessa matkaa. Me ollaan kaikkialla ja ihan erinäköisiä kuin muut. Miettikää, jos joku tekisi sivun suomalaiset ulkomailla. Katsokaa kuvat. Meillä on hyvä maine, muttei ulkonäön takia.

Se on jännä, miten meidän on helppoa asettaa maahanmuuttajat, työttömät ja muut täydelliset suomalaiset tiukkiin lokeroihin. Kun koko kansa tai virallinen osa suomalaisia, jotka kokevat jonkinlaista yhtenäisyyttä lyödään boksiin, josta saa revittyä edes yhden negatiivisen tulkinnan, syntyy niin saatananmoinen haloo. Ei me olla tällaisia. Ei ole jokainen muslimikaan terroristi. Hauskaa, muttei okei.

Alkuun nauratti ja sitten vakavoiduttiin. Oli hauskaa, mutta liika oli liikaa. Alkoi perinteinen sormella osoittelu ja syyttely. Se on hyvä että keskustellaan. Sen takia näitä sivuja tarvitaan. Keskustelu harhautui kuitenkin sensuuriksi. Sivusto pitää sulkea ja perustaja aidsittaa, koska tämä julkaisee virallisia vaalikuvia ja tarjoaa ilmaista näkyvyyttä. Kielletään, koska tarkoitus oli ruma. Vaikkei sitä tarkoitusta ääneen koskaan mainittukaan.

Ettekai te ihmiset ihan oikeasti äänestä vaaleissa ulkonäön perusteella? Onko sillä oikeasti mitään väliä, miten vitun ruma se ehdokas on, jos sisältö on hyvä. Mistä lähtien politiikka on ollut ulkonäkökysymys? Keskustellaanko näistä aiheista ja ihan oikeasti välillä vaikka politiikasta. Sen verran mitä olen valtuutettuja ja kunnan koneistoa tavannut, voin sanoa, etteivät olleet aikaisemminkaan kovin komeita. Tuskin ne pahemmaksi muuttuvat. Tämän sanominen ei ole okei, mutta mikäpä olisi.

Kauneusihanteet ovat hassuja. Vaalea iho ja iso kukkaro ovat monesti kauniimpia kuin timmi ylökroppa ja viikko kalliissa kylpylässä. Per Looksin perustaja kiirehti pian älämölön alettua puolustelemaan sivujaan. Lyhyessä lausunnossa medialle hän kirjoittaa: "Suomalaisessa politiikassa omilla kasvoillaan itsensä likoon laittavien kuvat ovat tässä pääasia. Jos kuvien esittäminen käännetään poliittiseksi käsikassaraksi, se ei johdu blogista vaan tulkitsijoista"

Minkä tahansa näköinen saa puolestani osallistua politiikkaan ilman julkista pilkkaa. Internet toimii monimutkaisemmin. Samoin julkisuuden rajat poliitikkojen kohdalla. Pointti on, ettei ulkonäöllä pitäisi edes olla väliä. Jos politisoimme ulkonäen ja piirrämme veteen viivan merkiksi, mikä on suomalaisen politiikan ulkonäköetiketti, teemme päätöksen, ketkä lähtevät ja pääsevät ehdolle sekä ennen pitkää, kuka valitaan.

Kauneus on katsojan silmissä. Kantsii aina välillä vaihtaa silmälasit ja jättää politisointi tärkeitä kysymyksiä varten. Rumillakin on oikeus näkyä mediassa. Nauraa saa, jos haluaa. Se on ainakin omasta puolestani ihan okei.

E: Koh Tao on yksi niitä paikkoja, joihin on helppo jämähtää pitkäksi aikaa. Toiset tulevat päiväksi ja jäävät vuoksiksi. Olisi helppo jäädä, mutta on aika jatkaa matkaa. Olen jättänyt vanhempani Koh Phanganille ja jonkun täytyy hoitaa heidät Surat Thanin kautta Bangkokiin. Ilmeisestikin tämä joku olen minä.

Lähdön lähestyessä pilvet nousevat. Kiinan merellä on taifuuni, joka tuo mukanaan sateita. Toinen on saapumassa kuun lopuksi Filippiinien suunnalta. Liikaa vettä, joten toivotaan parasta.

Itse joko lennän takaisin kotiin 15. päivä tai sitten en. Ei kovinkaan monta syytä palata, jos rehellisiä ollaan. Tsekkaillaan. Joko näemme 16. päivä Kallion räkälöissä tai emme. Toivotaan parasta.

Sataa kaatamalla. Seuraamme lähestyvää poliisiautoa. Kysyn omistajalta, pitäisikö baari sulkea? Tämä katselee sateessa hitaasti kohti rullavia valoja ja pudistaa päätään. Ei, ei tarvitse.

Kello on kaksi aamuyöllä ja Khao San tyhjillään. Sade on ajanut farangit hotelleihinsa Bangkokin keskeisimmältä turistikadulta. Istumme katoksen alla kadunvarsibaarissa, joka on teknisesti ottaen laiton. Käytännössä baarit maksavat poliisille.

Sade takoo mustaa maastoautoa, joka matelee hitaasti pitkin veden valtaamaa katua. Valot lähestyvät, baari hiljenee. Vieressäni istuva burmalainen työntekijä tyhjentää oluen yhdellä kulauksella ja laskee katseensa lenkkitossuihinsa. Ilmassa on sähköä.

Piilotamme omat oluet jalkoihimme. Poliisi näyttää ajavan ohi. Kohdalla jarrut kirskahtavat. Kaksi siviiliä astuu ulos, kävelee päättäväisesti burmalaisen luokse ja kantaa tämän autoon. Toinen palaa ja nappaa viskipullon todistusaineistoksi. Omistaja nousee protestoidakseen, mutta turhaan. Tilanne on ohi kahdessa minuutissa. Hörppään bisseä ja katson sateeseen hukkuvia perävaloja. Normi-ilta Khao Sanilla.

Burmalainen on yksi miljoonista. Human Right Watchin mukaan Thaimaassa työskentelee nelisen miljoonaa laitonta siirtolaista, joista 85 prosenttia on burmalaisia. Bangkokin tornitalot on rakennettu burmalaisella työvoimalla, kadut lakaisee burmalainen ja liukuhihnalla työskentelee burmalainen. Tai no, työskentelee ja työskentelee. Yleensä työstä saadaan palkkaa. Pari kuppia riisiä päivässä riittää, kun vaihtoehtoja ei ole.

Miljoonat burmalaiset ovat paenneet maata 50 vuotta hallinnutta sotilasjunttaa naapurimaahan. Pakomatka on hengenvaarallinen, mutta siitä huolimatta yrittäjien virta loputon. Thaimaa ottaa pakolaiset avosylin vastaan, mutta tiukin ehdoin. Kyse on ennen kaikkea halvasta työvoimasta, ei auttamisen logiikasta. Maa kärsii työvoimapulasta, joten mikä olisikaan näppärämpi ratkaisu kuin miljoona ruokapalkalla työskentelevää orjaa. Erittäin kustannustehokasta.

Sade yltyy Khao Sanilla. Kun luulet, ettei sataa voisi enää kovempaa, olet väärässä. Olen oppinut viime viikkojen aikana, että aina voi sataa kovempaa. Omistaja pyytää meitä odottamaan. Hän heittää kypärän päähän, skootterin alle ja suuntaa kytikselle.

Vieressäni istuva hollantilainen masentuu. Voimmeko tehdä mitään? Pudistan päätäni. Poliisi tiesi ketä etsi ja mistä, lohdutan. Olisivat tulleet ja vieneet kaverin ilman läsnäoloammekin. Toivon, että tilanteesta selviää rahalla. Ei ole juurikaan salaisuus, että laittomat maahanmuuttajat työskentelevät keskustan baareissa ja bordelleissa. Ilmeisestikin sateinen päivä sai poliisin etsimään helppoja lisätienestejä sekoilevien turistien loistaessa poissaolollaan.

Kun työntekijä ei maksa mitään, rakentaminen on halpaa. Burmalaiset siirtolaiset maksavat kuitenkin kovan hinnan päästäkseen työskentelemään puoli-ilmaiseksi. Pelkästään kuljetuskustannukset maksavat useita satoja euroja. Samoin lupakäsittelyt. Burmalaiset ovat lähtökohtaisesti kaikki valtavissa veloissa päästessään perille. Korot ovat kovia ja palkat pieniä, mikä ajaa uusiin lainoihin. Sykli on valmis.

Burmalaiset maahanmuuttajat tuottavat valtavat voitot. Siinä se ongelma piileekin. Thaimaa pysyy kilpailukykyisenä kansainvälisillä markkinoilla halvan työvoiman ansiosta. Jos burmalaisille myönnettäisiin virallinen status, heille jouduttaisiin maksamaan minimipalkkaa, järjestämään edes jonkinlainen terveydenhoito ja myöntämään oikeus järjestäytyä. Se tulisi kalliiksi eikä kallis ole kilpailukykyistä.

Kävelemme kaatosateessa kohti guesthousea. Kello on neljä aamulla. Baarin omistaja ajaa vastaan ja pysähtyy. Kysyn, mikä homma? Tämä hymyilee ja vakuuttaa kaiken olevan kunnossa. En ole kovinkaan luottavainen. Thaimaa on maa, jossa hymyillään ja nyökkäillään hyväksyvästi, vaikka asiat olisivat täysin päin persettä. Asiakastyytyväisyys on tärkeämpi kuin totuus.

Totuus burmalaisista siirtolaisista on karu: valtio tietää ongelman laajuuden ja hinnan, mutta ei tee mitään, sillä se tietää myös taloudelliset vaikutukset. Kyse on järjestelmällisestä ihmiskaupasta, johon hallitus on haluton puuttumaan. Thaimaan ja Burman rajalla on edelleen yhdeksän pakolaisleiriä, joissa asuu 140 000 burmalaista - 60 prosenttia virallisella pakolaisstatuksella, loput ilman minkäänlaista suojaa tai asemaa. Tämä on savuverho, jonka läpi laiton työvoima virtaa.

Tilannetta ei edes yritetä kontrolloida saati korjata, sillä raha, raha ja raha. Työntekijä ilman laillista statusta on työntekijä ilman minkäänlaisia oikeuksia. Työnantaja takavarikoi passin ja jättää palkan maksamatta. Mitä teet? ilmoitatko poliisille? Kun olet vangittuna ilotalossa, mitä teet? Ilmoitatko poliisille? Ja vaikka ilmoittaisit, työnantajalla on joka tapauksessa enemmän rahaa ja systeemi korruption kalvama. Siinä ovat vaihtoehdot vähissä.

Thaimaa ei anna pakolaisten työskennellä laillisesti, joten mahdollisuudet ovat rajalliset. Pakolaisstatuksen omaavia kohdellaan leirien ulkopuolella laittomina siirtolaisina. Vapaata riistaa auktoriteeteille. Oppositiojohtaja Aung San Suu Kyin vieraillessa yhdellä leireistä ihmiset vaativat pääsyä kotimaahansa. Matka on kuitenkin pitkä. Positiivisesta kehityksestä huolimatta Myanmarin ongelmat ovat moninaiset ja Burma kaukana. Pakolaiset saattavat joutua odottamaan kotiinpääsyä vielä pitkään.

Seuraavana iltana palaan baariin. Burmalainen hymyilee ja heittää yläfemman. Olen iloinen, että tama on vapaana. Tiedustelen, mitä tapahtui? Kolme tuntia kytiksellä ja tuhat bahtia, tama kertoo. Kerron, että hänellä on hyvä työnantaja. Tarkoitan tätä. Olisi helppo jättää maksamatta ja työntekijä poliisin karkotettavaksi. Hän nyökkää.

Olut alkaa loppua. Sytytän savukkeen. Ystäväni katselee ympärilleen ja huomauttaa suomeksi, että ympärillämme on kasvava joukko virkavaltaa. Ilmassa on pahat vibat. Univormuja päivystää molemmin puolin baaria, kassan takana heiluu epäilyttävän näköinen hampaaton thaimaalainen, joka suorastaan huutaa rikollista ja paikalliset asiakkaat tekevät lähtöä. Ladyboyta ja ammattilaista. On aika lähteä. Emme ole tehneet mitään laitonta, mutta ei sen väliä. Jos poliisi päättää, että olet syyllinen, olet syyllinen.

Toivotan burmalaiselle onnea. Hän hymyilee. Burmalaiset hymyilevät paljon. Ei ole helppoa, mutta silti. Livahdamme virkavallan välistä. Kävellessämme pois vastaan tulee poliisiauto, ambulanssa ja siviiliauto. Emme käänny takaisin. Jotkut asiat kannattaa jättää taakseen oman turvallisuutensa takia. Länsimainen oikeuskäsitys ja syvä usko institutioihin ei paljoa Kaakkois-Aasian vankiloissa lohduta.

Jos haluat auttaa burmalaisia pakkotyöläisiä, kannattaa harkita tarkkaan kenen tuotteita Thaimaasta ostaa. Iso raha on taho, joka järjestelmästä eniten hyötyy. Ja tietenkin viime kädessä kuluttaja, joka nauttii edullisista tuotteista. Kun seuraavan kerran matkustat Thaimaahan - ja moni suomalainen matkustaa - katso tarkkaan, kuka paskaisen huoneesi siivoa ja viinasi rantabaarissa tarjoilee. Monesti se on burmalainen. Tippaa hyvin.

E: Istun KC Guesthousen terassilla. Sataa. Kävin aikaisemmin päivällä Bangkokia halkovalla joella ja se on ääriään myöten täynnä. Tilanne on tukala. Tänä vuonna on satanut poikkeuksellisen paljon, mutta kukaan ei tunnu kiinnittivän yksityiskohtaan huomiota, kiitos edeltävän vuoden tulvakatastrofin.

Ruotsalainen liittyy seuraani. Hetken päästä suomalainen. Australialainen on lähtenyt, samoin muut, joiden kanssa olen viimeiset päiväni Bangkokissa viettänyt. Tilaamme oluet. Omistaja laittaa ikivihreät soimaan ja vanha tarjoilija kantaa isoa Changia pöytään. Leppoisa tunnelma. KC on kantapaikkani Bangkokissa. Palaan tänne uudelleen ja uudelleen. Miksi ei...

Suuntaamme naapurin blues-baariin ja edelleen Rambuttrille Khao Sanin kulmille. Normi-ilta. Kun elämä alkaa urautua, on aika jatkaa matkaa. Hyvästelen uudet ystäväni ja varaan lennot Surat Thaniin. On aika suunnata etelän saarille. Sateet ja saasteet alkavat riittää. On aika auringon. Viva la rantaloma ja silleen.

"Thank you for flying with us, the weather in Bangkok is nice", kapteeni kuuluttaa. Katselen kaupungin siluettia salamoiden välkkyessä. JetStarin henkilökunnalla on joko erittäin hyvä huumorintaju tai yksinkertaisesti erilainen näkemys kivasta. Toisaalta, lentoyhtiön tason huomioon ottaen, on pakko olla optimisti.

Reilu tunti myöhemmin sataa kaatamalla. Kun tropiikissa sataa, silloin sataa ihan vakavissaan. Vuosi sitten Bangkok tulvi, tästä vuodesta ei ole varmuutta.

Pakenen pohjoisesta valuvia tulvavesiä. Sadan kilometrin päässä kadut lainehtivat. Hallitus on investoinut miljoonia Bangkokin suojelemiseksi, mutta tarkkaa summaa on vaikea sanoa. Olen etsinyt tietoa, mutta lähteiden kirjo on kirjava. Puhumme joka tapauksessa miljardien eurojen tulonsiirrosta julkiselta sektorilta yksityiselle.

Taksikuski kertoo, että viikon päästä kukaan ei lennä. Tämä tarkoittaa paljon vettä. Suurin osa thaimaalaisista suhtautuu skeptisesti hallituksen toimenpiteisiin. Ongelma ei itse asiassa ole toimenpiteissä vaan järjestelmässä. Kukaan ei usko, että puoletkaan rahoista päätyivät oikeasti tulvien torjuntaan. Tulvaraha ovat osa isompaa poliittista kamppailua, jonka myrskynsilmässä Thaimaa on jo pitkään ollut.

Sataa niin helvetisti. Ajamme keskellä jokea vuokra-Hiluxilla. Oman auton tuominen sademetsään näissä olosuhteissa olisi todella typerä ajatus. Olen melko varma, että halvalla ei selvitä. Hommassa on kuitenkin sen verran tekemisen makua, että olisi sääli jättää kesken. Ongelma vain on, että jos näin syvään jokeen pysähtyy kerran Hiluxilla kuin Hiluxilla, matka päättyy pikaisesti.

Olen palannut Koh Changilla, mistä aloitin matkani nelisen kuukautta sitten. Hörpin bisseä etupenkillä. Olemme tarkastamassa uusia tiluksia, joihin guesthouseni on tarkoitus laajentaa. Ystäväni on asunut saarella 15 vuotta, joten tiet ovat tutut. Autolla ajaminen sen sijaan on hieman hakusessa. Hymyä, kaasua ja muutaman neliö aluskasvillisuutta kaatuu koukkaamalla viidakon kautta.

Viimeisin tie, jolle käännyimme hiljensi takapenkin totaalisesti. Itse nauran. Olen aivan liian kauhuissani muuhun. Vettä tulee niin saatanasti, että autosta ei näe ulos, tietä ei käytännössä ole ja olemme keskellä sademetsää. Ainoa suunta on eteenpäin.

Thaimaa suuntaa tulevaisuuteen yhtä epävarmassa ja kaaottisessa poliittisessa tilanteessa kuin viisi vuotta sitten viimeeksi maassa vieraillessani. Viimeeksi kansa oli kaduilla, nyt kotona. Silti tilanne likimain sama. Kaakkois-Aasian politiikka on muutosvoimaisuudessaan vertaansa vailla: paljon spektaakkelia ja todella vähän konkretiaa.

Helvetillisen meuhkaamisen, sotilasvallankaappauksen, mellakoiden ja satojen ruumiiden jälkeen Thai Rak Thai ja Shinawatrat ovat jälleen vallassa. Tällä kertaa puolueen nimi on Pheu Thai ja jefen Yingluck. Entinen jefe, herra Thaksin, jonka syrjäyttämiseksi tarvittiin armeijan apua, elää maanpaossa ties missä. Mies on etsintäkuulutettu hämäräperäisistä maakaupoista, mutta tämä ei tunnu estävän viisumin saantia es. mes. Yhdysvaltoihin. Nyt vallassa on Thaksinin sisko ja monarkisteja vituttaa.

Palataanpa sademetsään. Kaadamme ensimmäisen isohkon puun. Seisomme ystäväni kanssa pöpelikössä ja ihailemme tuhoa. Kumpikaan ei kehtaa todeta ilmeistä ääneen, mutta kalliiksi tulee. Sataa niin järjettömän paljon. Oluen täyttyy samaa tahtia kuin juon sitä. Maku ei suoranaisesti parane. Ilmeisesti kyseessä on se pohjaton pullo.

Metsä alkaa tarttua matkaan. Kun polku on vihdoin niin kapea, ettei auto enää mahdu läpi, olemme perillä. Sitten seuraa totaalinen katastrofi nimeltä 180 asteen käännös. Viitisentoista erittäin häiritsevää minuuttia myöhemmin tuijotan auton kylkeä kauhunsekaisin tuntein. Se ei ole enää aivan tasainen eikä maalipintakaan ole ihan sitä priimaa. Jeesus, tästä tulee kallista.

Kannamme grillin, muutaman kiloa lihaa ja useamman litran olutta vuoren yli pienelle hiekkarannalle. Liukastelen likomärkänä mäkeä alas samalla tarkkaillen mahdollisia liikkuvia oksia. Keskustelen saksalaisen kollegan kanssa kuiskaillen potentiaalisista riskeistä. On kärmestä ja skorpioonia, mutta päähuolenaihe on joki, jonka ylitimme aikaisemmin. Sade ei näytä taukoamisen merkkejä. "Pienet peltivahingot" voi aina korjata ja korvata, mutta sitten kun se helvetin Hilux on ohjaamoa myöten tulvivassa vedessä, tilanne on toinen.

Vuosi sitten Bangkok oli veden vallassa. Puhumme kaupungista, joka kärsii kroonisesta tulvaongelmasta. Olen kuullut useita näkemyksiä, joiden mukaan tilanne on korjaamaton. On vaikea olla vetämättä hiuksenhienoa analogiaa vuosittaisten tulvien ja vuosittaisten poliittisten konfliktien kesken. Kenties se on mahdotonta. Tulvat ovat väline poliittisessa valtakamppailua monarkistien ja liberaalien bisnesmiesten välillä. Asia ei toki ole näin yksiselitteinen, tiedetään, mutta loppu peleissä kyse on eliitin kamppailusta.

Thaimaan poliittinen historia sisältää niin monta kansanpuoluetta, jotka vannovat oikeuden ja demokratian nimeen, että on vaikea uskoa moisen paskan menevän edelleenkin läpi. Kysymys ei ole missään vaiheessa kansasta, oikeudenmukaisuudesta tai demokratiasta. Kyse on vallasta kavaltaa veronmaksajien varallisuus. Hyvin samanlainen tilanne kuin meillä Euroopassa. Oli vallassa kuka hyvänsä, raha katoaa pankkisektorille. Thaimaassa sama raha katoaa omaan taskuun tai vaihtoehtoisesti rekka-autoon setelien ja asiakirjojen koosta riippuen.

Aikaisemmin viikolla kohtasin erinomaisen kysymyksen: tiedänkö, missä ovat rahat, jotka lahjoitettiin tsunamikatastrofin hoitoon? Hyvä kysymys. En tiedä eikä tietänyt kysyjäkään. Toinen hyvä kysymys on, missä helvetissä ovat tulvien estämiseen käytetyt varat, missä ovat rahat, jotka taottiin valtionyhtiöiden yksityistämisestä ja miksei näitä kysymyksiä kysytä?

Palataanpa viidakkoon. Sataa muuten aika paljon. Uiskenteleen tulvarojun keskellä väistellen kookospähkinää ja ajopuuta. Aurinko laskee. Ystäväni mukaan tämä ei ole minkäänlainen ongelma, mutta minä ja saksalainen kollegani olemme eri mieltä. Viidakko ei ole erityisen kiva paikka öisin. Paljon pistävää terävää ja tappavaa.

Olen sen verran kännissä, että paluumatka on miellyttävä. Tällä kertaa menetämme ainoastaan peilin, mutta fiksaamme tilanteen lennosta ja jatkamme kohti jokea. Se tulvi. Olen aivan varma, että loppuu Hiluxin suorituskyky. Ystäväni ajattelee positiivisesti ja painaa läpi. Selviämme jopa joenpankasta, joka on puoliksi sortunut; poliisista, joka vaanii risteyksessä valtaväylälle ja auton palautuksesta. Ystäväni on olosuhteet huomioiden varsin hyvä kuski. Pitää perua puheitaan.

Yllättäviä asioita tapahtuu. Thaimaalla menee itseasiassa ihan kivasti. Noin suhteessa tilanteen sekavuuteen. Valtio tukee taloutta keynesilaisin liikkein ja jälki on ainakin paperilla vaikuttavaa. Kun Euroopassa leikataan, Thaimaassa investoidaan.

Poliittinen kuuma peruna on kuningas. Kuningas on todella rakastettu instituutio. Rama IX on pisimpään koskaan vallassa ollut kuninkaallinen, mutta minkään ei jatku loputtomasti. Kaikki tietävät, että kuningas on sairastellut ja perijä on himpun playboy. On valitettavan todennäköistä, että kuninkaan kuollessa paska osuu tuulettimeen.

Lohdullista koko sekavasta tilanteesta tekee sen, että koska mikään ei ole poliittisella tasolla juurikaan muuttunut sataan vuoteen, tuskin mitään tapahtuu tulevaisuudessakaan. Pheu Thai on Suomen mittakaavalla oikeistopopulistinen puolue samoin kuin oppositiossa istuva Democrat Party. Korvaa vain populismi monarkismilla ja voilá. Sitten mukaan pitää heittää aika monta muuta peluria, joista edellä mainittu kunkku ja armeija ovat keskeisimmät. Ja sitten tietenkin kiinalaiset rahavirrat, mutta jätetäänpä tämä myöhemmäksi. Kansa ja eritoten köyhät viljelijät eivät ole tässä listassa kovinkaan korkealla.

E: Ystäväni aloittaa keskustelun hieman vaivaantuneesti: "The car..." Yep, I know. Selviämme melko mittavista vahingoista 50 eurolla. Normaalista valkolainen maksaisi enemmän, mutta koska ystäväni on paikallisia, mutkat ovat suorempia. Kirjaimellisesti.

Useassa paikassa maksaisin turistihinnan joka tapauksessa. Tämä on jännä saari. Kaikki on hieman Ting Tong eli hullua. En valita. Monesti kyse on osatekijöistä. Ihmiset, jotka tapaat tekevät matkan, sanovat. Onhan se vittu klisee, mutta kliseissä on aina perää. Täällä sen sijaan sama henki jatkuu ihmisistä huolimatta. Se on harvinasita.

Pahoittelen, että blogia ei ole päivitetty yli viikkoon. Olen viettänyt henkilökohtaista lomaa Ting Tongin - sateesta huolimatta - aurinkoisen henkilökunnan ja kymmenien uusien hienojen ystävien seurassa Koh Changin Lonely Beachilla. Liian monta nimeä ja tarinaa kerrottavaksi.

On aika jatkaa matkaa. Suuntaan takaisin Bangkokiin ja sitten etelään. Ajattelin viedä vanhempani maailman suurimmille ördäysfestivaaleille Koh Phanganille. Full moon partyt ja silleen. Tämä suunnitelma ei voi epäonnistua.

Taksi piipittää. Piipitys johtuu törkeästä ylinopeudesta. Hälytysjärjestelmä kuskille, sanovat, mutta todellisuudessa kuski tietää nopeutensa ilmankin. Ääni on asiakasta varten. Jos asiakas ärsyyntyy, tippi pienenee.

Kiidämme aamuruuhkan aallonharjalla 150 kilometriä tunnissa kohti Soekarno-Hattan lentokenttää. Piipitys kertoo, että kaikki toivo ei ole mennyttä. Olen aivan helvetin myöhässä. Kusilammikko, johon myöhästyessäni hukun, on Mariaanien haudan syvyinen.

Hätätila sai alkunsa viattomasta kupillisesta kahvia. Miksikäs ei. Aikaa oli. Sen sijaan, että olisin etsinyt taksin, tilasin sen. Priorisointia. Kehuin kilpaa ystäväni kanssa Bluebird-taksiyhtiön nerokasta varausjäjestelmää ja luotettavuutta. Kyllä toimii. Tuntia myöhemmin molemmat olivat pettäneet, ja ystäväni karjui puhelimessa eksyneelle taksikuskille.

Piipitys pysähtyy kahdesti: ohittaessamme tietullin ja poliisipartion. Reilut kolme tuntia myöhemmin vaihdan maata Singapore nimiseen käänteistodellisuuteen.

Uusi ulottuvuus on shokki. Indonesian jälkeen Singapore on futuristinen sääntöhelvetti. Varoitustalut, voi veljet, ihmiset kaipaavat opastusta, neuroottinen suhtautuminen nikotiinituotteisiin ja hintataso. Maksan paskasta kahvista ja kroisantista kymmenen euroa. Taustalla soi rauhoittava hissimusiikki, Burger Kingin myyjän brittiaksentti on puhtaampi kuin kuningatarperheen ja wc pyytää arvostelua. Annan viisi tähteä. Viihdyttävä esitys, mutta palataanpa todellisuuteen.

En ole nukkunut kahteen vuorokauteen. Ajatus harhailee. Onneksi aika ei ole muuttuja. Toiset lentävät Jakartasta Bangkokiin vajaassa neljässä tunnissa, toiset käyttävät matkaan kaksitoista. En ole koskaan perustanut helposta matkustamisesta, mutta tämänkertainen suoritus on jo ala-arvoinen.

Kun lennon varaa liettualais-estonialaisen yrityksen kautta Valueair nimiselle lentoyhtiölle, fiksumpi ymmärtää riskit. Itse katson hintaa. Kun sitten tyhmempi soittelee - jeesus tietää mihin maahan - henkilölle, joka vastaa venäjäksi eikä puhu englantia, tiedustellakseen missä ne lentoliput tarkalleen ottaen ovat, käy mielessä, ettei tämän tarvitse olla joka kerta näin hankalaa.

Mutta on se. Kun tyhmempi viiden puhelun jälkeen lopulta saa selville, että liettulais-estonialaisella ja venäjää puhuvalla yrityksellä ei ole itselläkään aavistusta tekemisistään eikä ongelmaa itse asiassa olekaan, herää kysymys, miksi juoda se kahvi, kun pitäisi etsiä taksi. Heikosta esityksestä ei voi syyttää muita kuin itseään.

Paljonko tällä säästää? Laskelmieni mukaan jopa 50 euroa. Kun sen taksikuskin lahjoo ajamaan ylinopeutta ja kroisanttikahvitkin pitää ostaa, se on aika yksi ja sama. JetStarin pakastimeksi jäädytettyssä alumiiniohjuksessa on kieltämättä tekemisen makua. Itselleen voi uskotella, että halvaksi tulee, kun on epämukavaa.

Kun ei ole nukkunut kahteen vuorokauteen ja kunnolla viikkoihin, pienistä asioista tulee isoja. Minua ei juurikaan lohduta, että rinkassani matkustaa kaksi merkaamatonta pussia kahvia, jotka näyttävät "hieman" herskalta; jäätävän kokoinen veitsi; reseptilääkkeitä ilman reseptejä; crack-piipun näköisiä badui-holkkeja ja aivan liikaa tupakkaa. Eikä lohduta sekään, että Bangkokissa odottavat maailman ärsyttävimmät lentokenttätaksit, majoitusongelmat ja potentiaalinen matkatavarakatastrofi eikä sinne biitisllekään pääse suoraan, koska on varannut ihan vitun tyhmän lennon. Parannettavaa löytyy.

Lopulta sitä summaa pikkusuuria asioita yhteen kanssamatkustajan mukulan kirkuessa muzakin tahdissa korvaan ja päätyy siihen tulokseen, että eihän tässä ole järjen hiventäkään.

Sellaista se elämä on. Ei ole kivaa istua kokouksissa jauhamassa paskaa eikä painaa uraputkea tukkaputkella. Ei ole hauskaa jonottaa automarketin kassalle eikä maksaa asuntolainaa. Ei ole erityisen hauskaa myöskään viettää päivää lentokentällä. Kukin tamppaa tyylillään. Sitä vaan pitää itse arvottaa, mikä on tärkeintä.

Matkustaminen paratiisirannalta toiselle ei aina tunnu lomalta. Koetapa hoitaa arjen byrokratiaa slummista tai opintoja ruuhkasta. Siinä vaiheessa, kun matkustamisesta tulee täysipäiväinen harrastus, se pitää myös rahoittaa. Tällä ei rikastu, joten kateelliset voivat varmaan hyväksyä sen paskaisen bungalowin autiolla rannalla, kun oma säästötili pursuaa tulevia matkoja varten, joihin ei sitten kuitenkaan koskaan ole aikaa.

Aina ei vedä wc kunnolla ja joskus paskaa kelluu käytävällä saakka. Toiset tykkää, toiset ei. Toisen eksotiikka on toisen painajainen. Miten siinä miellytät kaikkia? Kolmesataa likettää, mutta likettääkö ne kyynistä hipsteriyttään vai ihan vakavissaan? Peukuttaminen on helppoa. Se on valmis vaihtoehto.

Minkälaisen hymiön siinä sitten annat wc-tiloille? Oli pönttö ja vettä tuli seinästä. En minä tiedä, minkälaisen hymiön nämä meriitit ansaitsevat. Se on wc, kristus vieköön. Ihmiset eivät juurikaan käsiään pese, ja se kosketusnäyttö hymiöineen on pisuaarin vieressä. Vituttaahan sellainen. Hei, et muuten saa tehdä tällä kentällä yhtään mitään, mutta paina ihmeessä kusista ruutua ja auta meitä parantamaan wc:tä. Mikä hymiö on tuhkakuppi kaikkikalle?

Vaihtoehto excellent tarkoittaa: "Keep up the good work". Vaikka se wc vetäisi miten hyvin tahansa, annan silti paskan arvosanan. Dislike on ainoa tapa muuttaa asioita. Maailma, missä kaikki on kauhean bumtsi bum -kivaa on maailma ilman muutosta. Riittävän hyvä on kuitenkin aika huono. Aina voi parantaa.

Johtaako tämä mihinkään? Ei oikeastaan. Murhaan minuutteja, koska aikaa on niin perkeleesti ja tylsää on kuin rapajuopolla suviseuroilla. Koska en ole vielä valmis riskeeraamaan loppumatkaa spontaaneilla päiväkänneillä, julkaisen poikkeuksellisesti kaksi tekstiä. Onhan tässä aikaa seuraavaan alumiinipurkkiin.

Vaalit tulossa! Jos politiikka ja vittuilu ei kiinnosta, lienee aika lopettaa lukeminen. Loput: koettakaa kestää. Tai oikeastaan, älkää kestäkö, please rate my text. Comment: :D excellent, dude; :) good; :I average; :( poor; o_O very disturbing - go to sleep and never ever write from airport again.

Kaikki perussuomalaiset eivät ole rasisteja. Tämä ei silti tarkoita etteikö perussuomalaisten riveistä löytyisi muita puolueita enemmän maahanmuutto- ja monikulttuurisuuskritiikkiin naamioituneita natseja. Varmaa ainakin on, että perussuomalaisten riveistä löytyy Suomen äänekkäimmät ja tyhmimmät fascistit.

Vajaa kuukausi sitten spämmäsin kuumepäissäni persuja äänekkäästi kannattavan klaanilaisen seinälle. Kyseinen yksilö levittää perätöntä tietoa maahanmuutosta ja pommittaa viattomia sivullisia avoimen rasistisilla postauksilla. Hänen mielestään maahanmuuttajan uskonnollinen tausta pitäisi huomioida turvapaikkakäsittelyssä. Toisin sanoen: rajat kiinni muslimeilta.

Argumentoin yksityiskohtaisesti, miksi ehdotus sotii Suomen perustuslakiin kirjattua uskonnonvapautta kohtaan. Kommenttejani seurasi kansallissosialistien keskuudessa jo perinteeksi muodostunut ad hoc/vitun kommari/propagandaa, jumalauta/Mannerheim-itkuvirsi. Se vanha virsi.

On pelottavaa huomata, että näiden ihmisten kanssa ei keskustella. Järkiargumentaatio on toissijaista, kun maailmankuva on järkkymätön. Ei ole väärässäolemisen vaihtoehtoa.

Ensin argumentoituani, sitten vittuiltuani ja lopulta trollattuani keskustelussa oli mukana perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokas, kaupungin valtuutettu, leidi FDL:n johdossa ja edellämainittu propellipää, joka näkee terroristeja ja muslimiraiskaajia kaikkialle minne katseensa kääntää. En mainitse nimi, sillä se ei ole oleellista.

Oleellista on, miten nämä ihmiset maailmankuvansa oikeuttavat ja mistä lähteistä tietonsa ammentavat. Palataanpa keskusteluun. Kunnanvaltuutettu (KV) selventää allekirjoittaneelle (T), miksi islam velvoittaa tappamaan ja esittelee samalla lähteensä. Saanen esitellä: Suomen vasta-jihad ja argumentaatio.

KV: Hyvin nuo vääräuskoiset, Kuten sinä Taneli, palavat erittäin hyvin....kanisterillinen bensaa päälle ja tikku perään, siinähän on sit kiva huudella allahin nimeä kun kaveri palaa elävältä ja sätkii ja huutaa tuskissaan. Raamatussa EI VELVOITETA murhaamaan,alistamaan ja orjuuttamaan jokaista vääräuskoista. Koraani velvoittaa tähän.

T: Usko ei vaikuta palamisprosessiin, mutta kiitos muistamisesta. Voisitko kaivaa esille sen koraanin kohdan, joka velvoittaa tappamaan?

KV: Ihan vaan Taneli tiedoksi! Muutkin osaavat lukea ja osaavta myös etsiä tietoa netistä ja arvostella tiedon paikkansa pitävyyttä.

Testataanpa väittämä. Analysoin seuraavaksi KV:n lähdetiedot ja -kritiikin.

"Eräät muslimiteoreetikot, kuten muslimiveljeskunnan pääideologeihin kuulunut Sayyid Qutb (k. 1966), puhuvatkin islamista "rauhan uskontona" viitaten juuri tuohon islamin utopistiseen lopulliseen voittoon muusta ihmiskunnasta (Islam 2007, DVD). Mutta siihen asti kunnes tuo kaukainen tavoite on saavutettu, islamin maailma katsoo olevansa jatkuvassa, jo 1400 vuotta kestäneessä sotatilassa muun maailman kanssa"

"Kun muslimit sanovat, että islamin laki kieltää tappamisen, he eivät mainitse sitä, että tällä tarkoitetaan ensi sijassa toisen muslimin tappamista, ei ihmisten tappamista ylipäätään."

Viesti alkaa lainauksella elokuvasta Islam: What the West Needs to Know. Elokuva on saanut paljon näkyvyyttä esimerkiksi ei missään. Syystäkin. Wikipedia kuvailee sitä seuraavin laatuadjektiivein: "Inaccurate, simplistic and biased and even propagandist against Islam.", "deadly dull anti-Islam propaganda piece", "If [the directors] Davis and Daly had a little imagination, they might see that the devil they're chasing isn't Islam but fundamentalism, which assumes many forms." Elokuva löytyy mm. Breivikin manifestin lähdeluottelosta.

Välissä vilahtaa ihan fakta. Sayyid Qutb on todellakin yksi muslimiveljeskunnan pääideologeista. KV palaa kuitenkin Breivikin lempileffaan siteeraamatta itse Qutbia. Tämän jälkeen hän postaa linkin vasta-jihad sivustolle ja englantilaisen islam-populisti Masud Ahmed Khanin sivuille, jotka pursuavat koraanin virkkeitä, joita Khan vihaisilla tulkinnoillaan vauhdittaa.

KV: "Mikä tekee Allahin onnelliseksi? Allah on onnellinen, kun ei-muslimeja tapetaan. Islamin lain mukaan muslimimaahan tulevat kuffarit (vääräuskoiset) ovat kuin karjaa, jonka kuka tahansa voi ottaa kiinni sotasaaliina, viedä torille myytäväksi tai tappaa", toteaa sittemmin vihanlietsonnasta ja rasismista Englannissa tuomittu muslimi oppinut Abu Hamza.

Abu Hamza al-Mazri ei ole oppinut vaan reikäpaiden aatelia. Varmaan jokainen on kuullut nimen. Vaarallinen hullu, joka tarpeeksi uhottuaan räjäytti puolet kasvoistaan räjähdeleikkejä takapihalla leikittyään ja karkotettiin Briteistä Guantamo Bayhin. Nyt mennään ns. klovniosastolle.

KV: "Muslimien on... kasvatettava lapsensa jihadiin. Tämä on suurin hyöty tilanteesta: lasten kasvattaminen jihadiin ja vihaan juutalaisia, kristittyjä ja uskottomia kohtaan; lasten kasvattaminen jihadiin ja siihen, että jihadin hiillokset syttyvät heidän sielussaan. Tämä on se, mitä nyt tarvitaan." Sheikki Muhammed Salih Al-Munajjid, MEMRI 3.4.2005.

Middle East Media Research Institute (MEMRI) on israelin amerikkalaisen Yigal Carmonin hengentuote. Carmonin "akateeminen" ura sai alkunsa Israelin sotilastiedustelusta. MEMRI tekee läheistä yhteistyötä Israelin tiedusteluelinten kanssa ja saa rahoituksensa pääosin ideologisesti samanmielisiltä valtioilta ja jenkkirahastoilta. The Guardianin Lähi-Idän kirjeenvaihtaja Brian Whitaker julkaisi vuonna 2003 avoimen kirjeen Carmonille, jonka mukaan MEMRI "poses as a research institute when it's basically a propaganda operation." MEMRIA on kautta linjan kritisoitu sidoksistaan ja tarkoituksenmukaisista käännösvirheistä. Jätetäänpä siis tämä käännös väliin.

KV: "Herrasi antoi enkeleille ilmoituksen: Minä olen teidän kanssanne. Vahvistakaa niitä, jotka uskovat. Minä asetan pelon uskottomien sydämeen. Hakatkaa poikki heidän kaulansa ja raajansa!" (Koraani 8:12) "Tässä teille; maistakaa nyt sitä! Uskottomia odottaa tulen rangaistus." (Koraani 8:14)

Seuraavat kaksi sitaattia koraanista ovat irrotettu kontekstistaan. Täältä löytyy koko tarina. http://tulevaisuus.org/koraani/index.php Tsekatkaa itse. Uskottomat ovat tässä yhteydessä vihollisia taistelutantereella. Jotta kaikki ymmärtävät: ryssä rajalla. Se, että Tuntemattomassa tapetaan ryssiä, se ei tarkoita, että naapuria pitäisi niittää sodan loputtua.

KV: "Profeetan ei sovi ottaa sotavankeja lunnaiden toivossa ennen kuin hän on suorittanut (vihollisten) teurastuksen. Te tavoittelette tämän maailman omaisuutta, mutta Allah haluaa teidän tavoittelevan tuonpuoleista. Allah on Mahtava, Viisas. (Koraani 8:67) "Mutta Allah haluaa teidän tavoittelevan tuonpuoleista", ts. heidän tappaminensa ilmentää sitä uskontoa, jota Hän haluaa ilmaistavan ja jonka kautta tuonpuoleinen on saavutettavissa. (Ibn Ishaq: 326-327)"

Kolmas sitaatti jatkaa edellisten linjalla. Talvisota ja silleen. Voimakeinona perässä on lainaus historioitsija Ibn Ishaqin Muhammadin elämänkerrasta. Vakuuttavaa, mutta ei muuta alkuperäisen sitaatin kontekstia. Muhammad vieköön, kyllähän ne kehottavat tappamaan, mutta niin kehottaa Rokkakin.

Ja kyllä raamattukin osaa. Yksi esimerkki: "Näin sanoo Herra Sebaot: Mene siis ja voita amalekilaiset, ja vihkikää tuhon omaksi kaikki, mitä heillä on; äläkä säästä heitä, vaan surmaa miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, raavaat ja lampaat, kamelit ja aasit." 1. Sam. 15:3 Eipä ole tullut pahemmin amalekilaisia vastaan.

Koraani-tulkintoja seuraa vasta-jihad-linkki. Sivuutan sen kuten aikaisemmatkin. Nämä sivut eivät ole objektiivista nähneetkään ja niihin verrattuna Halla-Ahon Scripta on tieteellinen julkaisu.

KV: Se sinun koraani asiantuntijasi lienee muslimi!? Kai tiedät, että muslimi on velvoitettu valehtelemaan uskottomalle jos se edistää islamia!

Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi, anyone? Tämä argumentti on tosi näppärä, sillä sen avulla voi sivuttaa kaikki muslimien tulkinnat islamista valheena. Ainoaa jäjelle jäävää tulkintaa luetaankin sitten palavan ristin valossa.

Muslimeilla on hieno sanonta, jos hengaat kalastajan kanssa, haiset kalalta. Tämä tarkoittaa, että seura tekee kaltaisekseen. Jos luet paskaa, suollat paskaa. Suosittelen ottamaan Breivikin manifestia vakavissaan kahlaavat vakavissaan.

Vasta-jihad perustuu propagandaan ei argumentaatioon. Osa jihadisteista tiedostaa tämän eikä välitä, mutta osa uskoo sokeasti kaiken, mitä internetissä julkaistaan ja rakentaa maailmankuvansa valheille.

Kuntavaalit lähestyvät. On tulossa iso jytky. Viimekertaisen kuntavaalijytkyn varjolla Soinin siskontyttären kaiman kännikaverit ja KV:n kaltaiset reikäpäät ratsastivat valtuustoihin ympäri maata. Perussuomalaiset eivät valikoi ehdokkaitaan (paitsi, jos ei ole kokoomustaustaa tai ihan vittu käsittämättömän kreisi).

Kaunis ajatus, mutta sen varjolla sisulaiset, patriootit ja FDL:n radikaalit valtaavat puolueen. On syytä muistaa, ketä äänestää seuraavissa vaaleissa. Äänestämällä persua persuuden takia äänestät parhaimmillaan radikaalia rasistia. Sellaista se on, kun ei ole poliittista linjaa...

E: Valtuutettu hiljenee, ylläpitäjä ei. Tätä tätiä dissaa jopa Hommaforum.

Y: Tane hei Kiitos virkistävästä linkistä :) minulla on edelleenkin oikeus valita seurani johon ei kuulu Rosvot neekerit mannet somalit ym yhteiskunnan loiset eli elätit ,mikä perkele siinä on että on luotu kuvitelma että ainoa tapa elää on--- auttaa???? elättää huijareita,jotka nauravat sinulle.

T: Ole hyvä. Sulla on kauniita ajatuksia. Mäkin valitsen aina seurani. Dösässä mun viereen ei istu koskaan spurgu, teinipissikset ei paljon samoissa ravintoloissa pyöri ja eläkeläiset ei samoja katuja rullaa. Se on sitä vapautta. Vapaus on sen kieltämistä muilta. Sä olet taas niin kartalla. Auttaa ei pidä koskaan.

Y: Vitun rasisti !!!!!

Tuijotan laskua ja koetan säilyttää arvokkuuteni. Siis mitä vittua!? Yli kuuden euron bisse. Katson tarjoilijaa epäilevästi. Tämä pitelee laskua edessään ja katsettaan maassa. Ei auta. Kaivan vastentahtoisesti neljän kuukauden keskipalkkaa vastaavan rahatukon ja heitän ilmaan isoa seteliä. No worries, rahaa on.

Ei sitä oikeasti ole. Odotan vaihtorahaa. Tarjoilija haastaa katseellaan: pari taalaa, kehtaatko kysyä, häh? En kehtaa. Kättelen hovimestarin ja suuntan diskoteekkiin. Chivas Regal, tanssityttöjä ja tärkeitä ihmisiä. Illigals - Jakartan kuumin yökerho. Illan nimi on eliittikännit.

Kävelen maksamatta jonon ohi. Olen valkoinen ja tunnen ihmisiä, jotka tuntevat ihmisiä. Suurimmalla osalla indonesialaisista ei ole mitään asiaa edes klubin parkkipaikalle eikä valtaosa pystyisi maksamaan sisäänpääsymaksua, vaikka haluaisi. Suurin osa ei halua, mutta mitä sen väliä.

Ennen kuin homma menee elosteluksi, lähdetäänpä slummiin. Sallikaa minun esitellä "työpaikkani". Se on ihan siinä rautatieaseman tuntumassa Mangga Duan ostoskeskuksen takana. Pysähdy ylikulkusillan alla ennen ostarin vartijoita ja aitoja. Kojujen ja kaaoksen keskellä kulkee pieni kuja, joka johtaa pimeyteen. Rohkeasti eteenpäin.

Jakartassa köyhyys ei ole koskaan kaukana. Se on kuin Siwa - yllättävän lähellä. Etsi lähin rautatie tai kanaali ja voilá: olet slummissa. Indonesian suurin ongelma korruption jälkeen on agraari köyhyys. Kun raha ei riitä maalla, lähdetään kaupunkiin. Indonesian kolmanneksi suurin ongelma on urbaani köyhyys.

Kuja päättyy kiskoihin, kiskoja seuraa slummi. Se on laiton, se on valtava, se on köyhä. Käänny oikealle ja seuraa raiteita. Tähän päättyy valaistus. Ei hätää, kaikki pelottava ei ole vaarallista. Pimeydestä loistaa hehkulamppu, kauempana nuotio. Palavista jätteistä nouseva kitkerä savu kirvelee silmiä. Lasten ääniä, illan askareita. Matkaa on vielä jäljellä.

Osa slummista on päätetty purkaa. Purettavalla alueella asuu 2 000 perhettä, joille aaltopellistä, laudanpätkistä ja vanerista rakennettu hökkelikylä on koti. Tämä tarkoittaa varovaisesti arvioiden 10 000 ihmistä. Koska slummi on laiton, valtio ei maksa korvauksia eikä neuvottele. Paikallishallinnon kompromissi on muutaman kuukauden jatkoaika. Se ei paljoa lohduta.

Pimeydestä kaikuu tervehdys, heikko valo heijastaa hymyn. Muutama sata metriä betoniaitojen välissä ja asutus pursuaa kiskoille. Satee-kojuja ja kauppiaita. Jalkapallopeli raiteiden välissä. Räikeällä sinisellä pleksillä vuorattu moskeija laulaa rukouskutsua. Hetki vielä ja olet perillä.

Junayhtiö on avaamassa raideosuutta, jonka varrella yhteisö sijaitsee. Tämä tietää tuhoa. Kukaan ei puhu vääjäättömästä, mutta kaikki tietävät. Slummi puretaan pienissä palasissa protestien ja kiusallisen julkisuuden vältämiseksi. Yhteisön johtaja kertoo olevansa varuillaan. "Tapaturmainen" tulipalo on todellinen riski. Vartiointia on lisätty.

Puoli kilometria ja olet perillä. Tervetuloa luokkahuoneeseemme. Se ei ole Suomen opetushallinnon standardien mukainen, mutta kestää sadetta ja pieniä jalkoja. Joka ilta tiistaista perjantaihin täällä opetetaan matematiikkaa ja englantia. Joinain iltoina lapsia on kymmenen toisina viisikymmentä. Heitä ei tarvitse pakottaa tunneille.

Pakotan itseni tyhjentämään shottilasin. Pöytään kannetaan kannullisia kaljaa. Olen ainoa alkoholisti. En jaksa tiedustella, kuka laskun maksaa vaan valmistaudun pettymykseen tuopilla Bali Haita.

Vieressäni istuu kansanedustajan poika, b-luokan julkkis, venäläinen malli, lauma indonesialaisia seurapiirisikoja ja neljän tähden kenraalin tytär. Juhlimme a-luokan julkkista. Private party, vii-ai-pii ja todella muovinen meno. Tanssilavan keskellä on terminaattori ja kaiteella keikkuu keski-ikäinen kiinalainen ekstaasipäissään.

Lavalla tapahtuu. Leidit, joiden tyyli on huorahtava tekevät tilaa syntymäpäiväsankarille. Operaatioon tarvitaan useampi turvamies. Se on valtava, se on massiivinen, se on morbidly obese. Pretty Asmara ei ole pelkästään iso nimi vaan valtava ihminen. Totean ystävälleni, että on syytä juhlia kunnolla, sillä tämä saattaa olla viimeinen vuosikatsaus.

Perseet keikkuvat, salamat välkkyvät ja tv-ryhmä kuvaa. Maailma on yhtä vitun hymyä. Botoxin pingoittamilla kasvoilla ei juuri voi muuta. Sytytän savukkeen. Ekstaasin pökerryttämä kiinalainen kaatuilee nyt lavalla ja lihava juhlakalu syöttää syntymäpäiväkakkua strippareille seurapiirisimpanssien hurratessa. Jeesus sentään, lisää viinaa. Vaihdan tuopin kannuun ja nostan sankarille maljan.

Karjun rumpubasson yli ranskalaisen kosmetiikkafirman myyntiedustajalle mielipiteeni dubstepin tanssimisesta. Tämä heittää peukkua. Yritän uudelleen: "I guess you don't speak any fucking English!" Peukkua. Sitähän minäkin.

Yökerhon asiakaskunta on ignorant. Se kääntyy huonosti suomeksi. Suharton kaaduttua Indonesia sai demokratian eli korruptio 2.0:n ja avasi loputkin säädellyistä markkinoista vääristyneelle kilpailulle. Kymmenen vuotta ja yliopistoista katosivat köyhät. Tämän takia opetamme slummissa. Vain paras saa stipendin ja pääsee jonojen ohi. Loput maksavat opinnostaan. Slummista ei käydä luennoilla.

Suurin osa oppilaistamme käy koulua. Osa on lopettanut ja osa lopettaa, sillä perheen täytyy elää. Lapset joko kerjäävät tai keräävät roskia. Ikä ei ole rasite. Osa ajautuu kadulle helpon rahan ja vapaan elämäntavan perässä. Tuleva katulapsi tekee elämänsä paskimman päätöksen iässä, jolloin se kuuluu vanhemmille.

Vanhemmat vähättelevät sitä, mitä eivät pysty tarjoamaan ja aliarvioivat sen, mitä eivät koskaan ole itse saaneet. En syytä heitä, vaikka pitäisi. Slummista on vaikea nousta. Indonesiassa - kuten kehitysmaissa yleensä - sosiaalinen liikkuvuus on olematonta. Köyhäna syntyy, köyhänä kasvaa ja köyhänä kuolee.

Kun toiset saavat lapiolla ja toiset lusikalla, ongelma on työkaluissa. Köyhät eivät ole tyhmiä. Slummissa tiedetään, miten asiat ovat, mutta mitä sitä murehtimaan, kun ei se sillä muutu. Suurimmalla osalla ei ole papereita, ei lupaa äänestää eikä minkäänlaista sananvaltaa.

Vapaaehtoisemme ovat eliittikoulujen oppilaita. Näytämme lapsille, että opiskelemalla voi menestyä ja tuleville päättäjille, mitä oikea elämä on. Isoiksi kasvettuaan ja läpi yön katumaastureilla kokaiinipäissään ilotyttöjen kera ajeltuaan, voivat sitten krapuloissaan helpottaa morkkista parantamalla maailmaa.

Maailma muuttuu. Kauhistuttavat hien sotkeman meikin peittämät ihmishirviöt kättelevät toisiaan ja poseeraavat satojen salamoiden välkkyessä. Olen kännissä ja valmis käyttämään sananvapauttani. Seurapiirifikserini lukee tilannetta ja hiljentää minut laskulla. Repeän nauramaan. Isken kolmen kuukauden keskipalkkaan kutistuneen setelipinoni pöytään. Let's call it even.

Miksi hassata rahaa yökerhoon ja ihmisiin, joista ei välitä, kun voisi auttaa samalla rahalla köyhiä? Erittäin hyvä kysymys. Siksi, että köyhyys on institutionaalista. Jakarta elää ja rikastuu köyhistä. Kasvava keskiluokka tarvitsee edullisia orjia ja kansantalous halpaa työvoimaa. Korkeat tuloerot (lue=voitot) tehdään pienillä kustannuksilla.

Ilman slummeja Jakarta ei toimisi. Kuka siivoaa paskasi ja kuka tankkaa mersusi? Kuka vartioi taloasi, kun nukut ja lapsiasi, kun taot miljoonia? Nämä kaksi maailmaa elävät symbioosissa, vaikkeivat suhdettaan tunnusta. Jokainen köyhä haluaa rikastua, ja jokainen rikas luulee rikastumalla auttavansa köyhiä. Amerikkalainen unelma, yippikayee.

Kehitysapu ei poista köyhyyttä. Se on hätäapua. Luonteeltaan tekniset ratkaisut eivät ratkaise luonteeltaan poliittisia ongelmia. Ne ylläpitävät ongelmia. Development on bisnes, jonka kauppatavara on köyhyys ja asiakas yhteiskunta. Yksityinen auttaminen on korvannut demokraattiset vaihtoehdot. Köyhyys on ulkoistettu kolmannelle sektorille.

Vastikkeettomassa auttamisessa ei ole mitään vikaa. Se pitää hengissä miljoonia, joita oma hallitus ei auta. Kikkailu kivojen lämminhenkisten ja pörröisten projektien ympärillä vie kuitenkin huomion todellisista ongelmista kuten tulonjaosta, omistajuuskysymyksistä ja demokratiavajeesta.

Homma alkaa mennä vakavaksi, joten palataanpa takaisin Illigalsiin. Olen nähnyt tarpeeksi. Käyn kättelemässä ekstaasin nujertaman kiinalaisen, joka makaa pöydän alla. Kiitän. Ylivoimaisesti illan aidoin jäbä.

Köyhyyttä ei pidä romantisoida, mutta kännissä se on helppoa. Polttelen savuketta skootterin kyydissä hieman päihtyneen kuskin väistellessä liikennettä ja pohdin isoja keloja. Indonesia on täysin riippuvainen talouskasvusta. Kun talous ennen pitkää kääntyy laskuun, köyhistä tulee todellinen ongelma. Niin pitkään kuin Jakartoja on kaksi, köyhyys ja ongelmat eivät katoa mihinkään.

Suhartoa ei kaatanut demokratia vaan kallis palmuöljy, riisipula ja talouskriisi. Niin pitkään, kun slummeissa riittää ruokaa, asiat pysyvät ennallaan. Se ei kestä loputtomiin. Kun Kiina kaatuu, monelle tulee nälkä. Rastafarikin tietää, että a hungry man is a angry man.

E: Takana on kolme kuukautta Indonesiassa. Olen harhaillut slummeissa ja glamourissa; teini-lehden kauneuskilpailussa ja ilotaloyhteisössä sillan alla; olen jahdannut varkaita ja istunut kytiksellä; olen jumittanut ruuhkassa ja ruuhkassa ja edelleen ruuhkassa; olen litkinyt bisseä biitsillä ja pelleillyt uutislähetyksessä; olen tehnyt paljon tyhmää, josta en kehtaa kirjoittaa ja fiksua, joka ei kiinnosta ketään.

Tulen kaipaamaan tätä maata. Jälleen. Savukkeita, kahvia ja ruokaa. Ja tietenkin ihmisiä. Ihmisiä slummissa, jotka eivät pääse pois ja ihmisiä, jotka menevät sinne vapaaehtoisesti. Köyhiä ja rikkaita. Yhtä hymyä kaikki. Tulkaa tsekkaan. Hyvä mesta.

Kello on kymmenen aamulla. Polttelen tupakkaa ja katselen katumaasturimerta. Se on loputon. Löytyy Hondaa, Mitsuu, Nissanii ja Daihatsuu. Kansan suosikki on Toyota. Indonesialaiset diggailevat tummanharmaasta. Toiseksi suosituin väri on vaaleanharmaa.

Ramadan päättyy Eid al-Fitriin eli indonesialaisittain Lebaraniin eli paaston päättymisen juhlaan, joka on muslimien joulu. Kun pari sataa miljoonaa ihmistä lähtee kotikyliinsä Lebaranin viettoon, syntyy pieniä logistisia ongelmia. Koska tykkään matkustaan mukavasti, olen kaaoksen ytimessä: satamassa matkalla Sumatralle.

Jos tarkkoja ollaan, en ole lähelläkään satamaa ja kaiken lisäksi eksyksissä. Hypin muovipussikahvin kanssa liikenteen seassa ja koetan löytää tummanharmaan Toyotan tuhansien tummanharmaiden Toyotojen seasta. Sen tunnista tarrasta takaikkunassa.

Lebaran-seurueen isä viittoo ottamaan kuvan. Nappaan yhden ja olen jäädä rekan alle. Kuski väläyttää hampaattoman hymyn ja peukut perään. Inshallah, saatana. Meno on täysin reikäpäistä. Kaksikaistaisen tien kaistamäärä on nyt kymmenen. Minulla ei ole aavitustakaan, missä oikea Toyota on. Päätän kiertää äärioikealta takavasemalle.

Eksyä voi monella tavalla. Joskus hukkaa suunnan, joskus kartan. Eksyä voi, vaikkei tiedä minne on menossa ja eksyä voi, vaikkei ole minnekään menossa. Seuraan päivittäin kauhulla euron kurssia. Se on lähtökohtaisesti laskeva. Budjetti palaa, vaikkei rahaa kulu. Perimmäinen ongelma piilee rahaliiton rakenteissa, toissijainen pankkijärjestelmässä. Ratkaisun ongelma piilee siinä, että Jutta ja Jyrki eivät ole kartalla.

Kriisimaiden ongelma ei ole julkinen velka. Koska Euroopan Keskuspankki (EKP) ei saa suoraan lainata rahaa jäsenmaille, jäsenmaat ottavat lainaa yksityisiltä pankeilta. Väännän rautalangasta: pankkikriisin ruhjomat pankit, jotka alun alkaen aiheuttivat koko kriisin ovat riippuvaisia valtioiden rahoituksesta ja valtiot, jotka eivät saa rahoitusta muualta, puolestaan pankkien lainasta.

Jyrki, Jutta ja liian moni muu elävät siinä uskossa, että velka katoaa lisävelalla. Säästöt eivät synnytä investointeja. Päinvastoin. Kriisi ei lopu ilman kasvua ja kasvua ei synny ilman investointeja.

Olen kadottanut auton lisäksi myös tarinan punaisen langan. Löydän ensimmäisen puoli tuntia harhailtuani. Olemme liikkuneet kahdessa tunnissa vajaan kilometrin. Kahvi on kylmä ja tupakatkin loppu. En aio kuitenkaan toistaa odysseiaani välittömästi. Kylmä ja savuton saa kelvata.

Hörpin väljähtänyttä kahvia pillillä muovipussista ja etsin kantavaa teemaa. Ramadan on jotenkin jo nähty, jonottaminen on helvetin tylsää ja pankkikriisi pelkästään masentava. Lisätäänpä yhtälöön islam. Toimii aina.

Islamilainen pankkijärjestelmä perustuu sharia-lakiin. Tämä ei tarkoita vääräuskoisten kivittämistä ja julkisia S/M -leikkejä vaan pankkitoimintaa, joka perustuu shariaan.

Koska sharia kieltää korot (riba), korkoja ei ole. Miltäs kuullostaa asuntovelallinen? Ei lainanottajia tai -antajia vaan ostajia ja myyjiä. Rahoitus hoituu osamaksukaupalla. Lainan sijaan pankki ostaa asunnon ja myy sen edelleen todelliselle ostajalle osamaksuin. Voitolla tietenkin, koska kyse ei ole hyväntekeväisyydestä.

Paitsi että on! Kaksi prosentti pankkitoiminnan tuotoista sijoitetaan hyväntekeväisyyteen. Odottakaas, tämä paranee vielä. Kaikista spekulatiivisimmat sijoitusmuodot ovat haraam (kielletty) ja voitot jaetaan asiakkaiden kesken.

Koska islamilainen pankkijärjestelmä kasvaa rahoituskriisistä huolimatta noin 12-15 prosentin globaalilla vuosivauhdilla ja liki 40 prosentin vuositahdilla Indonesiassa, rahaa on vaikka muille jakaa. Kaikista parasta on, että sharia on nykyään kaikkien ulottuvilla! Pankkeja toimii kaikissa suurissa länsimaisissa talouksissa mm. Yhdysvalloissa, Ranskassa ja Briteissä. Suomi odottaa kärsimättömänä.

Kuten odotan minäkin. Tällä kertaa vuoroani vessaan. Kaikkialle on saatana jono. Tanssahtelen kevyesti ja tarkkailen ohi matelevaa liikennettä. Toyota kiilaa toisen ja varastaa paikan. Hetkeä myöhemmin kiilattu käyttää tilanteen hyväkseen. Kuski näyttää peukkua, toinen hymyilee. Road rage ála Indonesia.

Varttia myöhemmin olen jälleen eksynyt. Istahdan katukivetykselle. Etsivä löytää. Kahvitäti saapuu sopivasti, tupakkasetä näkyy taaempana ja aurinko paistaa. Seuraani liittyy perhe, joka on matkalla Medaniin. Otamme muutamat kuvat perhealbumiin ja vaihdamme kuulumiset. Ei sillä, että puhuisin indonesiaa, mutta olen hengessä mukana.

Jos tummanharmaa Toyota ei tule Muhammadin luokse, Muhammad menee tummanharmaan Toyotan luokse. Harmi vaan, että Muhammad valitsee väärän Toyotan. Säikäytän nukkuvan perheen ja jatkan matkaa.

Hiostaa. Kello on kolme iltapäivällä eikä satama edes näy horisontissa. Onneksi minulla on Balin poliisin lahjoittama älypuhelin ja 125 sivua Islamic Development Banking vuosikatsausta. Löydän sopivan rauhaisan warungin (kioski) ja tilaan kahvin.

Toyotoja on ihan helvetisti. Niitä tulee lisää eikä loppua näy. Nimi Toyota tarkoittaa ravinteikasta riisipeltoa. Kun globaali talouskriisi iski tuulettimeen vuonna 2007, ravinteet loppuivat. Toyota kärsi ensimmäiset tappionsa 70 vuoteen. Kriisi, joka katkaisi Toyotan putken, sai alkunsa löysästä finanssipolitiikasta ja keinottelusta. Ilmiöitä, jotka ovat molemmat sharian mukaan haraam.

Islamilainen pankkijärjestelmä tuntee toki joukkovelkakirjat. Ne kulkevat nimellä susuk. Toisin kuin länsimaiset vastaavat, susuk on rahoituskohteeseen sidottu sopimus, jonka voitto perustuu koron sijaan projektikohtaisiin osinkoihin. Mä rakennan hei tehtaan, sä rahoitat ja sit saat osan voitoista, joita tehdas tuottaa. Yksinkertaista ja tehokasta.

Finanssikapitalismiin verrattuna sharia-kapitalismin vahvuus on vakaus. Spekulatiivisia sijoituskohteita ei käytännössä ole, ja riskit - samoin kuin voitot - on jaettu asiakkaiden kesken. Yksin nämä kaksi tekijää olisivat estäneet miljardilaskun Euroopassa. Koska islamilainen pankkijärjestelmä perustuu johdannaisten sijaan reaaliomaisuuteen, Lehman Brothers ei olisi koskaan ajautunut konkurssiin, jos sen hallitus olisi lukenut koraania.

Koraani sikseen. Löydän oikean Toyotan. Se on ovelasti piilossa kymmenen samanlaisen keskellä. Olen myös huomaamattani kävellyt satamaan, minkä kunniaksi lähden katselemaan laivoja. Olemme jonottaneet seitsemän tuntia. Tunti lisää ja olen jälleen eksyksissä.

"Eurooppa pyörittää jättimäistä pyramidihuijausta", kirjoittaa Argentiinan keskuspankin entinen johtaja Mario Blejer Financial Timesissa. Blejer tietää mistä puhuu, sillä Argentiina ajautui velkakriisiin 2000-luvun alussa. "Euron kriisissä on kyse jättimäisestä veivauksesta, jossa velat siirtyvät yksityiseltä sektorilta veronmaksajille."

Aurinko laskee. Toyota löytää Muhammadin ja matka jatkuu. Auto seisoo jälleen paikoillaan jonossa, mutta lautta sentään liikkuu.

Too big to fail on nykyään synonyymi valtion takaukselle. Tässä tilanteessa sharia kiinnostaa jo Paaviakin. Vatikaanin virallinen äänitorvi Osservatore Romano ehdotti islamin arvomaailmaa kriisin ratkaisuksi. "Raha joka katoaa, ei ole mitään, totesi Benedict XVI: "Ainoa pysyvä asia on jumalan sana." Muslimit eivät ole ihan näin abstrakteja, mitä talouteen tulee. He luottavat reaaliomaisuuteen.

Aurinko nousee. Muut nukkuvat. Istun vaihteeksi katukivetyksellä, juon kahvia ja poltan savuketta. Tällä kertaa viidakossa. Takana on kahdeksan mielipuolista tuntia Sumatraa, kivikkoa ja kuoppia, sosiopaatti kuski, pimeät pensaat täynnä maantierosvoja, tyhjä tie ja liian monta vaaratilannetta.

Toyota otti iskua, mutta kesti. En ole yhtä lujaa tekoa. Tuijotan tyhjyyteen. Minulla ei ole aavistustakaan missä olen, mutta ainakaan ei ole eksyksissä.

Ystäväni tallustelee huoltsikan pihan poikki. Huoltoasema on Indonesiassa ainoa paikka moskeijan sisätilojen ja luksusostoskeskusten lisäksi, missä ei saa polttaa. Muslimifasismia, perkele.

Kysyn ystävältäni, tietääkö hän, että sharia-pankit investoivat edullisiin vuokrataloihin Skotlannissa, koska julkista rahaa ei heltiä eikä kapitalistia kiinnosta? Koska korkoa ei peritä, osamaksut on sidottu normaaliin vuokratasoon. Kaikki voittavat. Ystäväni ei tiedä, mutta onnittelee googlaustaidoistani.

Suomi kaipaa investointeja. Tarvitsemme muslimeja. Tiedustelen kiinnostaisiko investointi tai kansalaisuus? Ystäväni tuijottaa minua hetken: "Eikö Suomen hallitus voi rahoittaa itse projektejaan?" Kerron, että valtiovarainministerillä ja pääministerillä on liian kiire pelastaa pankit. Ystäväni pudistaa päätään. Jättää kohteliaisuuttaan vastaamatta.

E: Kuusi tuntia myöhemmin saavumme Palembangin laitamille. Muslimit käyvät moskeijassa rukoilemassa ja ainut kristitty kusella. Itse katselen kuinka lehmää paloitellaan.

"Kun katsotaan suomalaista Eurooppa-poliittista keskustelua, niin missä ovat ratkaisuvaihtoehdot", pääministeri Jyrki Katainen kyseli kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa. Niinpä.

Se on saatanan sääli, että kaikki, mikä alkaa etuliitteellä sharia tarkoittaa Suomessa arabiaksi karjuvaa itsemurhapommittajaa, joka kohti kirkkoa juostessaan silpoo tyttölapsia. Sharia tarkoittaa muutakin. Eikä tässä ole edes kyse Shariasta. Kyse on muutoksesta.

Suomen ongelma eivät ole ulkomaalaiset radikaalit vaan kotimaiset fundamentalistit. Tämä koskee sekä taloutta että arvoja. Fundamentalisti pelkää muutosta. Mikään muu tässä maailmassa ei ole varmaa paitsi muutos. Ja fundamentalismi.

Perjantai 31.8: Pjotr Silajev on vapautettu madridilaisesta vankilasta Sevillan yliopiston professorin toimitettua Espanjan viranomaisille kirjeen, jossa taattiin, että Silajev pysyy Espanjassa, kunnes tuomioistuin antaa lopullisen päätöksen hänen tapauksestaan.

Sekä UNHCR:n Espanjan-toimiston johtaja että Amnesty Internationalin Espanjan-osasto ovat ilmaisseet huolensa siitä, että Silajevin kohtalosta päättäminen yritettiin antaa Audiencia Nacionalin tehtäväksi. (Espanjan korkein valtakunnallinen erikoistuomioistuin) Tuomioistuimen tiedottaja väitti kommentissaan Radio Libertylle, että Espanjan viranomaisille ei ole esitetty asiakirjoja, jotka todistaisivat Silajevin pakolaisstatuksen.

Lähde: http://fifi.voima.fi/uutinen/2012/elokuu/toisinajattelija-silajev-vapautettiin-espanjassa

Perjantai 24.8: Vastoin odotuksia ja oikeusperiaatteita, Suomesta turvapaikan saanutta Pjotr Silajevia ei vapautettu Madridissa keskiviikkona 22.8. pidetyssä oikeudenkäynnissä. Suomen Madridin-suurlähetystö toimitti oikeudelle sekä turvapaikkapäätöksen että oleskeluluvan. Turhaan. Suurlähetystön mukaan Silajevia voidaan pitää pidätettynä jopa neljäkymmentä päivää.

Human Rights Watchin edustajan Tanya Lokshina kertoo The Moscow Timesin haastattelussa, ettei Espanjan tarvitse huomioida Suomesta myönnettyä turvapaikkaa, vaan hänet voidaan palauttaa Venäjälle. Silajevin asianajajan mukaan tilanne näyttää huolestuttavalta.

Kolme kuukautta sitten oli hyvä päivä. Suomi myönsi Pjotr Silajeville turvapaikan. Kolme kuukautta myöhemmin tamperelainen kirjailija-aktivisti vangittiin Espanjassa - Venäjän toiveesta ja Interpolin toimesta. Turvapaikka ei pidätystä estänyt. Tätä kirjoittaessani Silajev istuu poliisivankilassa Granadassa ja odottaa oikeuden päätöstä karkottamisesta.

Pussy Riot odotti päätöstä viisi kuukautta ja sai palkinnoksi kaksi vuotta. Samaan aikaan kun punkkareille luettiin lakia, oppositiopoliitikko Garri Kasparov kannettiin laitokselle kesken haastattelun. Shakkimestaria syytetään poliisin puremisesta. Ei ihme. Joka jäsenestä roikkui miliisi, Kasparov kertoo Wall Street Journalille. Vajaa viikko ja Silajev pidätettiin. Hän teki saman virheen kuin Kasparov: hän osoitti mieltään.

Tarina saa alkunsa metsästä. Metsä oli suojelualuetta kunnes sen läpi päätettiin rakentaa moottoritie. Yhtäkkiä metsä ei ollutkaan suojelualuetta. Tien rakentamiseen ei ollut tarvittavia lupia, alueen asukkaat vastustivat projektia ja urakoitsija suhmuroi veroparatiisin kätköistä. Business as usual.

Kun ympäristöaktivistit yrittivät pysäyttää laittomat hakkuut, vastaan asteli miliisi ja naamioituneet huligaanit. Aktivistit ymmärsivät pian, etteivät vastassa olleet huolestuneet kansalaiset vaan radikaali äärioikeisto, joka hoitaa Putin-Medvedev -akselin paskahommia.

Väkivaltaa seurasi mielenilmaus. Nelisensataa anarkistia ja anti-fasistia marssi Himkin kaupungintalolle paikallisten suosionosoitusten saattamina. Ikkunoita kivitettiin ja seinään spreijattiin muutamat sloganit. Seuraavana päivänä Silajev kuuli poliisin olevan perässä ja pakeni.

Mielenosoitusta seurasi kosto. Himkin kaupungintalon protestiin osallistuneita pidätettiin ja kidutettiin Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n sekä poliisin toimesta. Koneisto ei hyökännyt pelkästään mielenosoittajia vastaan - Putinin Venäjä päätti ottaa luulot pois koko maan Hardcore-skeneltä. Seurasi väkivallan aalto, jota ei länsimaisessa mediassa huomioitu. Eikä huomioida vieläkään. Putin haastoi punkin, mutta punk ei kuole koskaan.

Uutinen Silajevin pidätyksestä levisi nopeasti. Nostan hattua, mutta vain hetkeksi. Suomen suuret mediatalot uutisoivat "punkkarin" taustoista pintapuolisesti. Ei sanaakaan metsästä, ei tiestä, ei poliisiväkivallasta, ei fasisteista, ei noitavainoista, ei kidutuksista. Venäjä ei syyllistynyt mihinkään, mutta Espanja syyllistyi. Suomen turvaa loukattiin, ei ihmistä, jota turvataan.

On myös ihmisiä, joille Silajevin pidätys on ilon aihe. Isänmaallinen pitkäaikaistyötön ja parituksesta tuomittu entinen pappi Juha Molari, joka leikkii anti-fasistia kohudosentti Johan Bäckmanin kanssa, lienee innoissaan. Toisin kuin Silajev, joka on kohdannut ääri-oikeiston tasaisella, dosentti ja pappi ovat lukeneet fasisteista kirjoista. Silajevin saadessa turvapaikka Molari kirjoitti: "Silajev on kuolemassa aidsiin. Hänet tunnetaan siitä, että hän juopottelee, käyttää heroiinia ja harrastaa biseksuaaleja (homoseksuaaleja) akteja."

Tutustuin Pjotriin Tampereella alkuvuodesta 2011. Hän ei juopottele, eikä käytä heroiinia. Pjotr on hiljainen mies, joka puhuu harvoin, mutta silloin pelkkää asiaa. Hän ei ole bandiitti eikä huligaani. Pjotr on kriittinen kansalainen, joka maksaa kovaa hintaa aktivismista.

Venäjän propagandakoneisto toimii kuin Neuvostoaikana. Pussy Riot -oikeudenkäynnin jälkimainingeissa Venäjän päätelevisiokanava Pervyi Kanal hyökkäsi dosentti Bäckmanin avustuksella Helsingin yliopiston professoria vastaan. Tämä oli kosto Pussy Riotin tukemisesta.

Miljoonille venäläisille annettiin ymmärtää, että enemmistö suomalaisista kannattaa punk-bändin tuomiota ja vähemmistö kusta kanniskelevia idiootteja. Tämä ei pahemmin suomalaisia haitannut. Media ei edes vaivautunut kertomaan kuka lokaa viskoo. Helsingin Sanomat jätti uutisoinnin kokonaan konsernin Moskovan äänitorvelle - taholle, joka alunperin huhua levitti.

Putinin noustua valtaan Venäjän ihmisoikeustilanne pakitti satasta seinään. Iso veli tiukensi otettaan internetistä ja kansalaisjärjestöistä. Seksuaalivähemmistöt ja etniset ryhmät kärsivät systemaattisista vainoista. Kokoontumisoikeutta rajoitettiin ja sanktioita tiukennettiin. Human Right Watchin toteaa raportissaan: "Venäjän kansainvälisten kumppaneiden tulisi ottaa tiukempi kanta kanslaisyhteiskuntaa heikentäviä lakeja kohtaan."

Ja mitä tekevät kansainväliset kumppanit? Iloitsevat. Venäjä on nyt Maailman Kauppajärjestön jäsen. Woop, woop. "WTO tukee Venäjän kansalaisyhteiskunnan rakentumista", Yle kertoo. En jaksa kommentoida väitteen absurdiutta. Onhan se tietenkin söpöä , että joku vielä uskoo kaupan vapautumisen vapauttavan ihmisiä. Ysäri on jälleen muodissa.

Loppujen lopuksi koko kohu Silajevin ympärillä on tragikoominen. Espanja ei voi karkottaa miestä Venäjälle rikkomatta EU-lainsäädäntöä. Tilanteessa ei ole mitään spekuloitavaa. Silajev palaa Suomeen ja sillä selvä. Nyt EU-maat arpovat keskenään, mitä tehdä ihmiselle, jonka kohtalosta on jo kerran EU-maiden kesken päätetty, koska Venäjä käskee. EU ja Interpol eivät kunnioita jäsenmaan turvapaikkapäätöstä vaan Venäjän syyttäjänvirastoa.

Tälle kaikelle olisi helppoa nauraa. Ei kannata. Naapurissa laulusta saa kaksi vuotta vankeutta ja mielenosoitukseen osallistumisesta enemmän. Tiedä montako nauramisesta...

Sen sijaan, että loukkaannumme sopimusrikkomuksesta, oliskohan syytä kysyä, miksi Silajev ylipäätään turvapaikkaa tarvitsee? Olisikohan suomalaisen median vihdoin aika puuttua Venäjän ihmisoikeusrikkomuksiin idän kaupan ja konsernin liikevaihdon kasvattamisen sijaan?

E: Istun yltä päältä hiessä sängyllä, joka on yltä päältä hiessä. Kello on viisi aamulla. Paikallinen moskeija aloittaa poppiksella, johon yhtyy sata kukkoa. Sitten seuraa rukouskutsu. Hyvää huomenta Palembang.

Tiedän, tämä kirjoitus ei taaskaan sivua matkustamista. Two strikes. Jotkut asiat vain ovat tärkeämpiä. En edes leiki objektiivista: toivon kaikkea hyvää Pjotrille. Toivon, että tämä pääsee pian Suomeen. Fingers crossed.

Samaan aikaan kun väärän värinen Marski kuohuttaa Suomea, Venäjältä kuuluu kummia. The Moscow Timesin mukaan Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professori Teivo Teivaista uhkaa usean vuoden vankeustuomio. Lehden tietojen mukaan Teivainen pidätettiin hänen yritettyä salakuljettaa kanisterissa kusta Uspenskin katedraaliin.

Virtsa on fiktiota, ja uutinen silkkaa paskaa. Surkuhupaisa skuuppi sai alkunsa Teivaisen järjestämästä Maailmanpoliittisesta kaupunkikävelystä. Kävelyllä nähtiin Pussy Riotia vapautusta vaativa performanssi. Kuten moni tietää, yhtyeen jäsenet viruvat vankilassa heidän esitettyään Valdimir Putin -kritiikkiä venäläisessä ortodoksikirkossa.

Yhtyeen jäsenten vankeutta jatkettiin vast ikään vuoteen 2013 asti ja heitä uhkaa jopa seitsemän vuoden vankeustuomiot. Amnesty tuomitsi Venäjän toiminnan poliittisena ajojahtina ja ihmisoikeuksien loukkauksena, jonka uhrit ovat mielipidevankeja.

Uutinen Teivaisen pidätyksestä levisi nopeasti maailmalla, vaikka professori itse kiisti tiedot virheellisinä alusta alkaen. The Moscow Times on osa Sanoma konsernia, joka omistaa mm. Helsingin Sanomat. Sen sijaan, että moskovalaislehti olis tarkistanut faktansa Suomen päässä, lehti luotti asiantuntijalausuntoon, joka tuli Interfaxin kautta. Helsingit Sanomat ei ole uutista jakanut, ei tosin korjannutkaan.

Kuka olikaan Interfaxin asiantuntija? No, sehän oli Helsingin yliopiston oikeussosiologian dosentti Johan Bäckman. Bäckman on varsin tunnettu mies Venäjällä ja aina silloin tällöin uutiskynnyksen ylitettyään myös muualla. Venäläismedia käyttää Bäckmanin kommentteja mielellään, sillä miehen höpinät ovat mieleisiä. Toisin sanoen: Bäckman sanoo, mitä Kreml haluaa.

Bäckman on monelle tuttu supersankari eikä suotta. Miehellä on mainetta. Bäckman käännytettiin Virosta patsaskiistan jälkimainingeissa, hän kaveeraa Naši-nuorten kanssa, kommentoi Suomen ja Venäjän välisiä huostaanottotapauksia, isoäitigatea ja kritisoi ihan perkele kaikkia, jotka uskaltavat sanoa poikittaisen sanan Venäjän nykytilasta. Bäckman on pro-Putin isolla P:llä.

Bäckmania käsitellään suomalaisessa mediassa silkkihansikkain, sillä hänellä on taipumus hyökätä kritiikkiä vastaan kantein. Bäckman on herkkähipiäinen mies, joka tietää, että hyökkäys on paras puolustus.

On käsittämätöntä, että kohudosentin objektiivisuutta ei kyseenalaisteta, vaikka idioottikin ymmärtää, että tämän lausunnot ovat puhdasta propagandaa. Yhtä käsittämätöntä on, että maassa joka loukkaantuu Marskin väristä ei kiinnitetä huomiota mieheen, joka kyseenalaistaa koko Suomen sotahistorian.

Bäckmanilla ei ilmeisestikään ole puutetta pikkurahasta. Hän pyörittää Suomen antifasistista komiteaa (SAFKA) sekä matkustelee ympäri Venäjän maata ja Eurooppaa mustamaalaamassa Putinin kritisoijia. Tämän lisäksi toveri Bäckman viettää aikaa suomalaisten vallankumouksellisten illanistujaisissa. Kukaan ei kysy, millä rahalla ja motiiveilla tätä matkaa taitetaan.

Omien sanojensa mukaan Bäckmanin tärkein yhteistyökumppani on venäläinen oligarki-senaattori Boris Spiegel, joka omistaa maan suurimman lääketukku Biotekin ja johtaa Venäjän juutalaisten maailmankongressia (WCRJ), joka on The Jewish Chronicle -verkkolehden mukaan Kremlin käsikassara. Spiegel on saanut huomiota kadotettuaan huomattavia summia käteistä Virossa ja Israelissa. Kukapa meistä ei kantaisi mukana matkoillaan satoja tuhansia dollareita käteistä... Iltalehden tietojen mukaan senaattori on dosentin sponsori.

Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella? Bäckman on hieno mies, joka uskaltaa olla eri mieltä ja vastustaa fasismia? Toki. Tämä on yksi tapa nähdä asia.

On toinenkin, joka lienee edeltävää suositumpi. Kenties Bäckman hyötyy yhteistyöstään autoritaarisen Kremlin kanssa, joka vähät välittää ihmisoikeuskysymyksistä. Tiedotteessaan Interfaxille Bäckman esiintyy ihmisoikeusaktivistina. Mielenkiintoinen titteli dosentille, joka kritisoi ihmisoikeusrikosten kritisoijia ja tukee hallintoa, joka ei ole demokratiaa nähnytkään. On vaikea ymmärtää, miten Bäckman ajaa Pussy Riotin jäsenten ihmisoikeuksia levittelemällä virheellistä tietoa Teivaisesta.

Sananvapaus on hieno asia. On tärkeää, että Bäckman saa sanoa mitä haluaa. Huolestuttavaa on, että Bäckmania ei kritisoi juuri kukaan. Dosentin sanomisilla on todellisia seurauksia. Kyseessä ei ole vaaraton hullu vaan vaikutusvaltainen tutkija. Sananvapauteen kuuluu oleellisena osana vapaus kritisoida Bäckmanin kaltaisia propagandapropelleja ilman pelkoa juridisesta hulabaloosta.

Pussy Riot -tuomioita odotetaan tänään. Oli tuomio mikä hyvänsä Bäckman ei ole puolustanut syytettyjen ihmisoikeuksia millään tavalla. Päinvastoin. Varmaa myös on, että Supersankari Bäckman tekee paluun heti kun joku Putinin Venäjää seuraavan kerran kritisoi. Jatko-osa on harvemmin edeltäjäänsä parempi.

E: Tämä teksti ei edes sivua matkustamista. Istun neljättä tuntia kävelyvauhtia liikkuvassa ruuhkassa, jonka horisontissa siintävä päämäärä on Sumatralle mateleva lautta. Autossa on hiostavan kuuma. Vierustoverini syö duriania, joka haisee aivan sietämättömälle ja vesi on lopussa.

Tässä tilanteessa täytyy löytää zen, ajatella kukkasia ja silleen. En osaa, joten ajattelen Bächmania. Nyt loppuu akku, mutta matka jatkuu. Saatamme olla perillä peräti huomenna.

Toisin kuin alkuperäisessä tekstissä väitetään, Bäckman ei toimi työsuhteessa Helsingin yliopiston kanssa. Pahoittelen. Rapatessa roiskuu. Indonesialainen lautta on huono toimitus. Tekstiä päivitetty yliopiston toiveesta.

Korruptio, yhteisymmärrys, kavereiden kesken korrupsooni ja suomalaisittain maan tapa. Se on himputin iso ongelma. Aiheen arkaluonteisuuden vuoksi toivon lukijoiden ymmärtävän seuraavien tapahtumien olevan spekulatiivisia. Kaikki mitä internetissä lukee ei ole totta.

Julkaisen iloksenne symbolisia kuvia vangituista kädellisistä, koska seuraavien tapahtumien kuvaaminen ei ole ihan okei. Ei niin näppärä aasinsilta, mutta minkäs teet. Tällä rahalla saa tällaista.

Ajamme päin punaisia. Risteyksessä on poliisi. Tilanne on selvä ja peli menetetty. Valot välähtävät takanamme ja ystänäni kiroaa. Ajokortti puuttuu.

Harkitsen hetken apinan lahjomista banaanilla. Ystäväni tuntee tavat paremmin. Hän selittää, ettei sakko ole ongelma, se hoituu maksamattakin, mutta miksi turhaan vaivata tärkeitä ihmisiä. Poliisi nyökkäilee vieressä hermostuneesti. Sytytän savukkeen ja nautin hikoilusta.

Autot pelottavat apinaa, sillä sisällä saattaa olla vaikutusvaltaisia. Moottoripyörä on turvallisempi valinta eläkekassaa kartuttaessa. Ystäväni tarjoaa kansainvälisen ajokortin - paperinpalasen, jossa on isoja numeroja ja tärkeän sedän kuva. Apina ymmärtää.

Ennen kuin rupean tilastorunkkaamaan, lähdetäänpä maahanmuuttoviranomaisten luokse. Viisumini on umpeutumassa, joten tarvitsen kuukauden pidennyksen. Tämän voi tehdä kahdella tavalla. On virallinen tapa ja epävirallinen tapa. Valitsen jälkimmäisen. Jos totta puhutaan, emme mene immigrationiin vaan kadun vastakkaiselle puolelle. Ruokakojun takana istuu herrasmies, jonka puhelin soi usein ja joka vastaa siihen harvoin.

Kiitos suurlähetystön viisumiini tekemän virheen, en voi muutakaan. Minulla ei ole rahaa visa runiin eikä lentoon pois maasta. Viisumin ylitys maksaa noin 20 taalaa päivä, joten se ei ole vaihtoehto.

Indonesian maahanmuuttoviranomaisilla on eeppinen maine. Tiskien välistä pallottelua, asiakirjahelvettiä, liitetuskaa ja ympäri kaupunkia pomputtelua. Lopulta päädyt sujauttamaan saturaisen paperipinon väliin. Muuten jättää järki. Jätän rumban väliin ja luovutan passini sekä isohkon tukun käteistä täysin tuntemattomalle. Liitteitä nolla, hakemuksia nolla ja tiskejä nolla. Kättä päälle ja sormet ristiin.

Se on liian helppoa. Korruptio ei pelkästään nopeuta asioita vaan on monesti se ainoa keino. Vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ole. Jos joku väittää, että tilanne paranee yksilön esimerkillä, sanon, että paskat paranee ja toivotan onnea matkaan. Paikalliset kymppiuutiset näyttävät säännöllistä kuvaa näytösluontoisista korruptio-oikeudenkäynneistä, mutta mikään ei muutu. Todellisuudessa tilanne pahenee.

Indonesiassa korruptio liittyy kaikkeen ja kaikkiin. Otetaanpa Jakartan nykyinen kuvernööri. Tämä omistaa aidon Van Goghin, vaikka on tehnyt uran valtion virkamiehenä. Makes you think, totean ystävälleni. No it doesn't, tämä vastaa. Homma on selvä ilman arvailujakin. Esimerkiksi kaksi kelpaa tavan apina. Kertovat, että poliisiksi pääsee noin 20 paikallisella miljoonalla. Kuukausipalkka on noin kaksi miljoonaa, mutta joka kytällä on kallis auto. You do the math.

Korruption mittasuhteet ovat valtavat. Global Financial Integrityn vuosiraportti arvioi globaalien laittomien rahavirtojen arvoksi yli 1,2 biljoonaa dollaria. Tämä on varovainen arvio. Pikkupuroista syntyy toinen meri, joka jää raporttien ulkopuolelle.

Laiton pääomapako kasvaa vauhdikkaimmin Malesian ja Kiinan johdolla. Indonesiasta katoaa laitonta massia hiukan yli 100 miljardin dollarin vuositahtia. Edelleen varovainen arvio. Tämä on melkoinen summa maassa, jonka kansalaiset ansaitsevat keskimäärin alle 10 taalaa päivässä.

Miten tämä sitten liittyy korruptioon? No, laiton raha on kuumaa. Helpoin tapa välttää ikävät oikeudenkäynnit ja vankilatuomiot on siirtää likainen raha ulkomaalaiselle pankkitilille viranomaisten ulottumattomiin. Kiitos veroparatiisien tämä on helppoa. Homman nimi ei ole rahan kadottaminen vaan omistajuuden hämärtäminen. Mitä läpinäkymättömämpi pankkijärjestelmä sitä enemmän asiakkaita.

Korkea-arvoinen verovirkamies kertoo Indonesian verokertymän kaksinkertaistuneen muutamassa vuodessa valvonnan myötä. Kysyn, paljonko veroja jää edelleen keräämättä? Paljon, tämä kertoo. Puhumme tähtitieteellisista summista, maassa jonka väestöstä yli 13 prosenttia elää alle 22 taalan kuukausiansioilla ja iso osa aivan siinä tuntumassa. Veronkierto ja korruptio kulkevat käsikädessä.

Tax Justice Network teettämän raportin mukaan veroparatiisien tileillä lepää 21-32 biljoonaa dollaria yksityistä omaisuutta. The Guardian julkaisi raportin pohjalta pikkunäppärän kartan, jossa kerrotaan paljonko sitä laitonta rahaa karkaa ja mistä. Graafissa ei sinällään ole mitään vikaa, mutta se sivuuttaa itse ongelman. Laiton raha vaatii muutakin kuin lähettäjän. Se vaati vastaanottajan. Kysymys ei ole siinä, mistä rahat lähtevät vaan minne ne päätyvät.

Kun Mubarak ja Gaddafi kaatuivat, kysyttiin missä hillot? Ei löytynyt. Sveitsi ilmoitti muutamasta hassusta tilistä, mutta vaati samaan hengenvetoon rahojen alkuperän selvittämistä. Oikeusprosessi on tuskaisen hidas ja törmää ennen pitkää seinään nimeltä paikallinen pankkilainsäädäntö.

Sveitsi on laittoman rahan pioneeri. Urbaani legenda kertoo, että maan pankkilansäädäntö luotiin turvaamaan juutalaisten omaisuus natseilta. Silkkaa paskaa. Sveitsin pankkilainsäädäntö luotiin ihmisille, joita eivät verot tai lait kiinnosta.

Minne ne rahat sitten katoavat? Sinne minne rahat yleensä eli pankkeihin. Osakkeenomistajaa kiinnostaa yllättävän vähän, mistä voitot syntyvät. Raha kulkee usean käden kautta ja päätyy Deutsche Bankin, JPMorganin tai Barclaysin kaltaisten jättiläisten tileille.

Yleinen mielikuva veroparatiisista on trooppinen saari Karibialla. Mielikuva on puoliksi oikea. Kaksi maailman suurinta veroparatiisia sijaitsevat saarilla, mutteivat Karibialla. Nämä paratiisit kulkevat arkisemmilla nimillä Manhattan ja City of London. Nämä "paratiisit" ovat maailman kaksi keskeisintä finanssikeskusta.

Indonesiassa korruptio toimii joka tasolla. Kun Suomessa herrain saunakerhot a.k.a. hyväveliverkostot suunnittelevat kaavoituspäätöksiä ja porsaanreikiä, Indonesiassa ei tarvita saunaa eikä veljeyttä. Paikallinen korruption vastainen komissio KPK taistelee tuulimyllyjä vastaan. Parlamentaarikot, jotka päättävät KPK:n mandaatista ja lainsäädännöstä ovat yhtä mätiä kuin koko järjestelmä. Korruptio on niin syvällä, että jos koko paska avataan, kaikki haisevat. Tilanne ei paljon eroa vaalirahaskandaalista.

Vene vuotaa. Sen sijaan että botski tilkittäisiin, laivaan lastataan lisää kauhojia. Laastaria päälle, kun ranteet ovat auki. Lopulta laskun maksavat tavalliset veronmaksajat. Kaikista eniten kärsivät kaikista köyhimmät. Poliisin lahjominen on halpaa, mutta halpa suhteellista. Kaikista eniten hyötyvät rikkaat, joille arkipäiväinen korruptio on tikkareita ja iso raha kilpailuetu. Lopulta koko yhteiskunta häviää.

Kehitysmaat kärvistelevät loputtomassa velkahelvetissä samaan aikaan kun finanssijärjestelmä takoo voitot. Jokaista kehitysaputaalaa kohden kehitysmaista pakenee kymmenen laitonta, Nicholas Saxson muistuttaa kirjassaan Treasure Islands. Miettikääpä sitä, höpönassut. Kehitysmaiden ongelma ei ole riittämätön kehitysapu vaan pääomapako ja kehitysavun ehdot. Rikkaudet eivät valu köyhimmille vaan vuotavat länsimaihin.

Ilman laittomia rahavirtoja finanssisektorin tase näyttäisi entistä synkemmältä. Jokainen kehitysmaiden korruptiopennonen, joka maasta katoaa, on askel kohti pankkikriisin ratkaisua. Olisihan se kauheaa, jos eurooppalainen veronmaksaja joutuisi maksamaan oman pankkijärjestelmänsä perseilyt.

"Onneksi" maailma muuttuu. Indonesia lupautui äskettäin tukemaan Kansainvälisen Valuuttarahaston reservejä miljardilla dollarilla. Näillä rahoilla pelastetaan samaiset pankit, jotka vastaanottavat laittomat pääomavirrat kehittyvistä maista. Kykypuolueen slogania mukaillen: näihin talkoisiin osallistuvat ihan perkele kaikki.

Ehdotan seuraavaa: avataan pankkisalaisuus. Eihän meillä ole mitään salattavaa. Voin aloittaa. Tililläni on alle kaksi hunttia ja olen kusessa. Käteiskauppa vaikeuttaa korruptiota huomattavasti. Jos et usko, koetapa asetella miljoona taalaa Indonesian rupioina attaseesalkkuun. Tekee muuten tiukkaa.

Ennen kuin homma menee raskaaksi, palataanpa kevyen byrokratian pariin. Euroopassa laiskat maahanmuuttajaretkut heitetään Välimereen tai lennätetään Saharaan, Indonesiassa meille annetaan uusi viisumi. Iloisesti tervehtivät kuriiri tiedustelee olenko Daniel ja lätkäisee asiakirjan käteen. Leimat löytyy, matka jatkuu.

Juhlin jatkoaikaa kahvilla kadunvarressa. Vieressäni istuva paljastuu oikeustieteen tohtoriksi. Kysäisen korrupsoonista. Tilanne pahenee, tämä vastaa. Mitä sitten tehdä? Tohtori kohauttaa olkapäitään, hörppää kahviaan ja kertoo, että diktatuuri oli nykyistä markkinavetoista demokratiaa parempi. Markkinoiden myötä vapautui myös korruptio.

Lohdutan kaveria kertomalla, että olemme samassa veneessä. Vuotaahan se, mutta ainakin on seuraa. Molempien rahoilla on myös sama osoite.

Tarjoan kahvin ja tupakan. Kiitän eurooppalaisten pankkien pelastamisesta Suomen puolesta. Nauramme tilanteelle. Ei voi muutakaan. It's funny because it's true.

E: Istun vanhalla kauhtuneella sohvalla keskellä risteystä, sekoittelen kylmentynyttä kahvia ja seuraan liikennettä. Tarkemmin ottaen sen puutetta. Tunnelma on aavemainen. Miljoonakaupunki ilman miljoonia.

Ramadan lähestyy loppuaan. Ihmiset palaavat kotikyliinsä ympäri maata juhlimaan Id al-Fitria eli indonesialaisittain Lebarania. Tumppaan savukkeen sandaalini pohjaan. Kun maailma liikkuu, kannattaa liikkua mukana. Lähden perjantaina Palembangiin Etelä-Sumatralle. Olen yksi kuskeista, joten rukoilkaa muiden matkustajien puolesta. Hyvää Lebarania näin etukäteen, pakanat.