Vapaamatkustaja

”No kun ei voi.” – Timo Soini

”Mietipä lapsia”, vanhempi herrasies ehdottaa luurin toisessa päässä. Kerron, että mietitty on. "Ei ole tasa-arvoista sellainen", tämä jatkaa. Selitän, että vaikka tasa-arvoinen avioliittolaki onkin herran henkilökohtaista vakaumusta vastaan, minä en avustajana saa siitä edelleenkään äänestää. Mies ei luovuta: ”Joutuvat kertomaan koulussa, että on kaksi isää? Ei se ole normaalia.”

Tämä ei todellakaan ole normaalia. Viime päivinä eduskunnan linjat ovat käyneet kuumina. Minulle ja edustajalleni eivät suinkaan soittele vihaiset kulttuurifeministi-marxistianarkistit kuten normaalisti vaan ihan tavan kukkahattutädit, konservatiivit ja herramme kristuksen moraalin esivartijat. He tietävät, kenelle soittavat tai kirjoittavat ja miten tämä aikoo äänestää. Toiminta on tehokasta kuin ruotsalaisen kansanpuolueen ääntenkeräyskampanjassa viikkoa ennen eduskuntavaaleja. Puhelin soi tiuhaan.

Eikä suotta, sillä tilanne on tiukka. Helsingin Sanomien gallupin mukaan 97 kansanedustajaa kannattaa lakia, 88 vastustaa ja 14 on päättämättä. En edes halua tietää viestien määrää, jonka nämä 14 saavat, sillä jo oma sosiaalinen mediakuplani on niin täynnä tahdon-profiilikuvia, homopostauksia, lesbotykkäyksiä ja transtrollausta, että kaikki muu tuntuu merkityksettömältä ja jää huomiotta.

Jäin miettimään tilannetta keskiviikkona seuratessani eduskunnan täysistuntoa ja keskustelua Suomen Afganistan-operaatiosta. Yhtäkkiä jokaisesta kansanedustajasta oli tullut Afganistan-asiantuntija. Puhuttiin investointipotentiaalista, uudesta aamunkoitosta ja uusien työpaikkojen luomisesta maahan, vaikka eduskunta ei ole saanut kotimaassa aikaiseksi kuin uusia työttömiä. Mietin, jakaisinko dokumentin, joka kertoo, miten Afganistan on operaation jäljiltä epäonnistunut valtio, tilanne on katastrofaalinen eikä maata todellisuudessa hallitse sen enempää turvallisuusjoukot kuin valloittajatkaan. Väkivaltaisuudet kiihtyvät ja ne kohdistuvat siviileihin.

Dokumentin jakaminen tuntui kuitenkin jotenkin turhalta. Ei pelkästään näkyvyyden takia, vaan koska ajattelin sen tappavan hyvän fiiliksen. Ei kukaan, katsokaas, halua pilata hyvää pössistä katsomalla kuvia pommien silpomista lapsista. Se on melkoinen buzzkill.

Päivän agenda pyörii yleensä varsin pienen aihepiirin ympärillä. Isoja poliittisia päätöksiä kyllä seurataan, mutta kohut ja skandaalit vievät monesti huomion uutisista, joiden olisi pitänyt muuttaa koko maailma. Kokonainen historiankirjoituksen muuttuminen, mittavat kauppasopimukset, eliitin laajamittainen korruptio tai suoranainen kansanmurha saattaa jäädä täysin huomiotta vain, koska kerrankin on hyvä meno. Oli kyse sitten politiikasta tai lätkästä.

On sekä harvinaista että historiallista, että homohypen kaltainen buumi syntyy. On myös sekä harvinaista että historiallista, että lapsilisiä leikataan. Perjantaina ei nimittäin pelkästään äänestetä tasa-arvoisesta avioliittolaista vaan hallituksen luottamuksesta, lapsilisien leikkauksista ja indeksien jäädyttämisestä. Aihe koskettaa huomattavasti suurempaa kansanjoukkoa kuin tasa-arvoinen avioliittolaki, mutta silti en ole saanut ainuttakaan huolestunutta puhelua pienituloisten lapsiperheiden puolesta.

Kun Ylen uutistoiminnan vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen paimensi toimittajiaan käyttämään tasa-arvoisesta avioliittolaista muuta ilmaisua kuin tasa-arvoinen avioliittolaki, koska mielikuva on liian positiivinen, Jääskeläinen osui huomaamattaan asian ytimeen. Nimittäin tasa-arvoon. On paradoksaalista, että samassa istunnossa, jossa kenties äänestetään mittavan tasa-arvouudistuksen puolesta, poljetaan samalla kaikista heikoimmassa asemassa olevien oikeuksia ja mahdollisuuksia tasa-arvoiseen toimeentuloon ja elintasoon.

Tasa-arvo ei ole laki pelkästään laki, joka säädetään kerran historiassa vaan jokapäiväisiä poliittisia tekoja - kamppailu, joka siksi usein hävitään. Se on sitä, että yhteiskunta on oikeudenmukainen ja tarjoaa kaikille yhdenmukaiset mahdollisuudet. Se tarkoittaa myös taloudellisia mahdollisuuksia. Päätöksiä, jotka näitä mahdollisuuksia koskevat tehdään jatkuvasti, mutta puhelin soi harvemmin.

Puheluni alkaa lähestyä loppuaan. Sen tietää kohonneesta äänenvoimakkuudesta. Kirjoitan näytölle: ”Loppuun jäbän viimeiset sanat + homorummutusta.” Luurin päästä kuuluu pihinä: ”Sinä olet väärässä paikassa, poika.” Jään kuuntelemaan valintaääntä.

-------------

On homorummutuksen aika. Tarkoitukseni ei nimittäin ole kehottaa miettimään räjähtäneitä lapsia ja lopettamaan tasa-arvon lobbaaminen. Tarkoitukseni on sanoa, että lobatkaa lisää. Soittakaa niille kansanedustajille ja kertokaa mielipiteenne. Soittakaa joka päivä ja joka asiasta. Soittakaa, vaikka vihaavat minua huomenna töissä.

Perjantaina eduskunta äänestää tasa-arvoisen avioliittolain puolesta ja siitä saa kiittää koko kansan lisäksi aktiivista kansalaisyhteiskuntaa. Jos kansa ajaisi samalla tarmolla talouspoliittista suunnanmuutosta ja elvytystä tai pienituloisten etuuksia, Suomessa ei olisi pienituloisia ja lamakin olisi muisto vain.

Jos papit, lapsiasiainvaltuutetut, yliopistot ja asiantuntijat sekä kaikki omilla aivoillaan ajattelevat ihmiset sallivat avioliiton myös seksuaalivähemmistöille, miksi seisoa tasa-arvon tiellä vain muutaman Juhan, Päivin ja Timon tähden? Heille voi aina soittaa ja kysyä, mistä puristaa?

Ohessa linkki eduskunnan puhelinluetteloon, olkaa hyvät. Suosittelen ohittamaan vasemmistoliiton ja vihreät.

http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hex3000.sh?LAJITNIMI=$

Olen sitä mieltä, että terveille ja työkykyisille ihmisille ei pitäisi maksaa sosiaaliturvaa kotiin, vaan aina pitäisi tarjota ja edellyttää jotain merkityksellistä tekemistä, jota kutsutaan tänä päivänä kai kuntouttavaksi työtoiminnaksi. – Ben Zyskowicz

Suomen perustuslaki on perin yksiselitteinen. Ensinnäkin: ”Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla”, toisekseen: ”Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön”, ja kolmannekseen: ”Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan…”

Pidetään nämä mielessä ja soitetaan Huittisiin. Kunnan työntekijä nimittäin vieraili Ajankohtaisessa Kakkosessa keskustelemassa kuntouttavasta työtoiminnasta. Aamulla kuplassani kiersi kunnan julkaisema hinnasto, jossa työtoiminta oli hinnoiteltu yksityishenkilöille ja yrityksille. Tämä on hienoinen ongelma, sillä laki kuntouttavasta työtoiminnasta kieltää toiminnan hankkimisen yrityksiltä.

Huittisissa vastataan. Saan tiedon, että sosiaalijohtaja on koulutuksessa.

Ruohonleikkuun, siivouspalvelun tai autonpesun myyminen muistuttaa paljolti työn myymistä, mikä on myös hienoinen ongelma, sillä ”kuntouttava työtoiminta on tarkoitettu työnhakijoille, jotka eivät työ- ja toimintakykynsä asettamien rajoitusten vuoksi voi osallistua julkisiin työvoimapalveluihin tai työhön.” Toisin sanoen, Huittisissa siis ihmiset, jotka eivät kykene töihin eivätkä saa työskennellä yrityksellä, tekevät töitä yritykselle.

Koska kyse ei ole lain mukaan työstä, vaan työhön kuntouttavasta työtoiminnasta, ei toiminta ole työlainsäädännön piirissä eikä siitä siten myöskään makseta palkkaa. Osallistujat nauttivat yhdeksän euron päiväkorvausta ja kunta saa valtiolta 10,09 euroa toiminnan järjestämisestä. Todellinen voittaja on tietenkin valtio, jonka maksuosuus pienenee ja yritys, joka saa kilpailijoihin nähden kohtuuttoman edun ja ilmaisen työpanoksen.

Saan vihdoin kiinni Huittisten virkailijan, joka vieraili Ylellä. Tämä ei kommentoi konsultoimatta esimiehiään. Ymmärrän. Yksittäisiä henkilöitä on helppo syyttää, vaikka kyse ei ole yksittäistapauksista. Unohdetaan hetkeksi Huittinen, sillä kunta voisi olla mikä tahansa.

Viikoa myöhemmin Ajankohtainen Kakkonen valitsi Loimaan, minä soitan Sastamalaan, mistä kerrotaan, että kuntouttavan työtoiminnan tuotot ovat noin 440 000 euroa kulujen noustessa reiluun miljoonaan. Kukin voi itse päätellä, miten tuottavaa ”liiketoiminta” kunnalle on. Yrityksiä pyydetään mukaan, koska resursseja ei ole. Toisaalta fiksumpi yritys tai kunta perustaa yleishyödyllisen yhtiön tai säätiön ja pyörittää toimintaa sen kautta.

Toimintaa yhdistääkin yleensä epäilyttävästi työhön liittyvä yhdistys tai säätiö kuten Duunitori, Työnarikka tai Jobiposti ja pitkä tarina leikkauspaineista. Kukaan ei katsokaas nosta mielellään veroja, vaikka velvoitteet kasvavat. Ei kunta eikä hallitus.

Vuosia meillä on toisteltu, että ei laman ja leikkauksien varjolla hyvinvointipalveluja pureta, mutta jos valtio ensin ulkoistaa lailla toimintavastuun kunnille samalla leikaten valtionosuuksia ja kunta lain vastaisesti kattaa osan lain velvoittamasta toiminnasta orjatyöllä, voimme ihan turvallisin mielin sanoa, että jotain on mennyt rikki.

Vuonna 2013 julkaistun väitöstutkimuksen mukaan "kuntouttavan työtoiminnan kohdalla palvelun tavoite ei voi määrittää työsopimuslain soveltamista, vaan kuntouttava työ voi jäädä työsuhteen ja muun työlainsäädännön ulkopuolelle vain, jos siitä on säädetty lailla. Mikäli kuntouttava työtoiminta pitää sisällään työtehtäviä, tulisi sen olla työlainsäädännön alaista." Kyse ei kuitenkaan silloin olisi kuntouttavasta työstä vaan parhaimmillaankin palkkatuetusta työstä.

Otan yhteyttä sosiaali- ja terveysministeriöön (STM). Heidän tilastojensa mukaan Suomessa oli vuonna 2013 yli 25 000 työtöntä kuntouttavan työtoiminnan asiakasta. Määrä ei ole kasvanut vain työttömyyden takia. Eduskunta päätti vuonna 2009 keskustan johdolla ulottaa kuntouttavan työtoiminnan velvoittamaan myös yli 25-vuotiaita. Tämä räjäytti asiakkaiden määrän ja toi valtavan kuluerän kuntien maksettavaksi.

STM:n tulkinta on yksiselitteinen: kuntouttavaa työtoimintaa ei saa hankkia yritykseltä. Ministeriön tulkinnan mukaan esimerkkikuntamme Huittinen, Loimaa ja Sastamala ovat siis rikkoneet lakia. Samaa epäilee jopa sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty. Saan Huittisista sähköpostin, jossa kerrotaan, että yrityksille myyminen lopetetaan.

Jotenkin vastaus ei tyydytä. Sen sijaan, että valtio kyykyttää kuntia ja kunnat työttömiä, pitäisi ehkä hiukan kyykyttää valtiota ja kysyä, onko kuntouttavan työtoiminnan laajentaminen koskemaan kaikkia, myös yli 25-vuotiaita pitkäaikaistyöttömiä perustuslain mukaista?

STM:n oman selvityksen mukaan: ”Herää kysymys, ovatko kaikki kuntouttavan työtoiminnan asiakkaiksi tulevat sosiaalihuollon palvelun tarpeessa, vai onko heidän pääasiallisin ongelmansa työpaikkojen vähyys tai työ- ja elinkeinohallinnon pitkäaikaistyöttömille tarkoitettujen palveluiden riittämättömyys.”

Valtion tarkastusviraston tarkastuskertomuksen mukaan: ”Tarkastushavaintojen mukaan toimenpiteiden työllisyysvaikutukset ovat usein vähäisiä.”

STM:n selvitys jatkaa: ”Jos [työmarkkinoiden] läpivirtaavuus ei toteudu, niin työtoiminnan kuntouttava ja valmentava merkitys kohti avoimia työmarkkinoita on epäonnistunut tai sitten se ei ole ollutkaan todellisena tavoitteena.”

Niinpä. Keskustelemme kyllä vastikkeellisesta sosiaaliturvasta, mutta todellisuudessa karenssin tai perusturvan menettämisen uhalla pitkäaikaistyöttömiä pakotetaan töihin yhdeksän euron päiväkorvausta vastaan jo nyt.

Samaan aikaan olisi ehkä syytä kysyä, onko terve aikuinen ihminen sairas, jos hän ei saa keskellä massatyöttömyyttä työtä? Tarvitseeko hän kuntoutusta sen takia, että hallitus uskoo satojen tuhansien työttömien työllistyvän, kunhan vain tarpeeksi motivoidaan? Ylipäätään pitäisi kysyä, onko laki ja sen toteutus lain hengen mukaista ja onko koko laissa ylipäätään mitään järkeä? Lopulta kun ainoa lääke työttömyyteen on työpaikkojen luominen, ei työttömien kyykyttäminen tai tempputyöllistäminen.

Viikko alkoi vuoden virallisella ”kateuspäivällä”. Kokoomusnuori Heikkistä vitutti, kun muut pärjäsivät, Seiska kertoi BB-julkkisten ahdingosta ja hirmutulot/jättimenot seksi-vau-pum. Se mikä jäi kirjoittamatta oli, kuka jätti verot maksamatta? Suomen verotiedot kun kertovat ainoastaan, paljonko veroja kerättiin, ei paljonko jäi keräämättä?

Tutkivien journalistien kansainvälinen yhteistyöverkosto ICIJ vuosi samoihin aikoihin 28 000 salaista asiakirjaa, jotka paljastivat 340 kansainvälisen suuryrityksen kiertäneen satoja miljardeja dollareita veroja Luxemburgin kanssa solmittujen salaisten sopimusten avulla.

Luxemburg on yksi suomalaisten yritysten, varakkaiden ja sijoittajien lempikohteista. Veroparatiisimatkat on vuosien varrella lennättänyt ainakin 124 kahdenkymmenen Suomen suurimman yrityksen tytäryhtiötä maahan. Sattumalta iso osa Suomeen Suomesta sijoittuvasta sijoitustoiminnasta kulkee Luxemburgin tai Alankomaiden kautta.

Suomi menettää vuosittain varovaisen arvion mukaan 10-14 miljardia euroa harmaan talouden takia. Paino sanalle varovaisen. Kansainvälisesti tunnetuimpiin harmaan talouden asiantuntijoihin lukeutuvan Friedrich Schneiderin laskelmien mukaan harmaan talouden osuus Suomen bruttokansantuotteesta oli vuonna 2004 peräti 15,8 prosenttia eli rapiat 26 miljardia euroa.

Kiitos talouskriisin, EU, Yhdysvallat ja OECD ovat heränneet veronkiertoon. Ehkä lupaavin hankkeista on OECD:n BEPS-toimenpideohjelma (Base Erosion and Profit Shifting). Suomi solmi vastikään myös automaattiseen vero- ja tilitietojen vaihtoon tähtäävän sopimuksen 50 maan välillä. Mallia on otettu Yhdysvaltojen FATCA-laista (Foreign Account Tax Compliance Act), joka velvoittaa ulkomaisia finanssilaitoksia luovuttamaan Yhdysvaltojen kansalaisten ja yritysten verotietoja.

Yritystä on, mutta muuttuuko todella mikään?

Veronkiertoon ja aggressiiviseen verosuunnitteluun on useita keinoja, mutta yleisimpiä on holding-yhtiöiden käyttö lainoittajina, jolloin korkomenoja pystytään vähentämään verotuksesta, niiden kautta investoiminen, jolloin omistajuus pystytään kätkemään verottajalta ja verotetavan tuloksen siirtäminen yritysten kautta alhaisemman verotuksen maahan. Konserni voi myös siirtohinnoittelemalla tehdä markkinahinnasta poikkeavia kauppoja tytäryhtiöiden välillä. Keinoja on monia.

Kolme vuotta sitten tutustuin indonesialaiseen verovirkamieheen, joka laskee presidentin verot. Tämä totesi: ”It’s an endless cat and mouse game and we’re constantly loosing it.” Ongelma veronkierrossa ei ole nähkääs torjunnassa vaan rikollisen toiminnan määrittelyssä.

Veroparatiisi ja veronkierto eivät ole riittäviä termejä selittämään kansainvälisten verosopimusten ja veroalueiden logiikkaa. Ei ole olemassa mitään yksittäistä "veroparatiisia" aivan kuten ei ole "laitonta" pankkiakaan. On ainoastaan eri lainsäädäntöjen, porsaanreikien ja sopimusten piirissä toimivia instansseja. Kyse on siis kansainvälisestä finanssijärjestelmästä.

EU-tasolla puhumme arviolta biljoonan euron veromenetyksistä - kyllä, se on tuhat miljardia eli 12 nollaa. Globaalilla tasolla pelkästään yksityistä varallisuutta on kätketty verottajan ulottumatomiin ainakin 21-32 biljoonaa dollaria. Muistakaa, että vuonna 2012 koko maailman bruttokansantuote oli 84,97 biljoonaa dollaria. Kyse ei siis ole parturikampaamojen ja ravintolapalveluiden kuittikaupasta, sillä kansainvälisestä kaupasta jopa 70 prosenttia käydään konsernien kesken.

Osaltaan ongelma on valtioiden harjoittamassa haitallisesta verokilpailusta, toisaalta edullisista verosopimuksista, joita suurimmasta verohyödystä nauttijat, ovat itselleen junailleet. Vaikka veronkierto onkin pois valtion budjetista, se ei katoa pankkien tileiltä.

Jos varjotaloutta todella avattaisiin ja verovälttelyyn oikeasti puututtaisiin, paljastuisi, että kaikista suurimmat veroparatiisit ovat todellisuudessa OECD-maita. Kuten Nicolas Saxon kirjassaan Aarresaaret – Miehet, jotka ryöstivät maailman kirjoittaa, kaksi suurinta veroparatiisia ovat todellakin saaria, aivan kuten mielikuva Karibian banaanitasavallasta antaa ymmärtää. Kaksi suurinta varjotalouden risteyskohtaa ovat kaksi maailman suurinta finanssikeskusta: Manhattan ja City of London.

Maailman suurimmat yritykset eli maailman suurimmat liikepankit ovat tahoja, jotka optimoivat ja kätkevät monesti omistamiensa kansainvälisten suuryritysten varallisuuden omiin taseisiinsa. Sama pätee laittomiin pääomavirtoihin. Rikkaat länsimaat saavat vuosittain rikkailta kehitysmailta varovaisen arvion mukaan 900 miljardia euroa "kehitysapua". Vertailun vuoksi: kansainvälinen kehitysapu oli vuonna 2013 ainoastaan 134,8 miljardia dollaria.

Siirtohinnoittelun, konserniavustusten ja korkovähennysjärjestelmän kaltaisten instrumenttien avulla, yritykset pystyvät helposti kiertämään veroja. Toiminta on täysin laillista, vaikka sen seurauksena kaikista suurimmat yritykset maksavat minimiveroja, mutta kilpailevat veroedun turvin samoilla markkinoilla rehellisesti veronsa maksavien suomalaisten pk-yrittäjien kanssa.

Google, Apple, Microsoft, Ex-Nokia, SanomaWSOY, Stora Enso, Fortum, Terveystalo, Attendo ja Outotec ovat vain muutama esimerkki yrityksistä, jotka ovat kikkailleet Suomessa verotettavaa tulostaan todellisuutta alhaisemmaksi. Useat edellä mainituista yrityksistä ovat samaan aikaan nauttineet veronmaksajien maksamista yritystuista.

Yksinkertaiset toimenpiteet, kuten maakohtainen rekisteröinti, joka paljastaisi konsernin sisäisen rahaliikenteen ja mahdollistaisi totuudenmukaisen verotuksen sekä lähdeverotuksen kiristäminen joko paljastaisivat tai verottaisivat suurimman osan casimirehrnrooth-wahlroosien salaisista varoista.

Aggressiivinen verosuunnittelu ja veronkierto ei ratkea kieltämällä vaan tekemällä toiminnasta kannattamatonta. Läpinäkyvyys ja ennakkoverotus ovat toimenpiteitä, joilla veronkiertoon pystytään puuttumaan kansallisesti, mutta olisi kenties aika keskustella, onko pääomaverotus oikeudenmukainen tai toimiva suhteessa ansiotuloverotukseen. Valitettavan usein nimittäin ne, jotka omistavat eniten, maksavat vähiten veroja.

-------------

Veronkierosta kyllä puhutaan, mutta teot ovat jääneet vähiin. Suomi on viimeisiä korkovähennysoikeutta rajoittavia maita ja hallintarekisteri, joka mahdollistaisi varallisuuden kätkemisen, kummittelee eduskunnan kabineteissa. Meillä jopa valtion enemmistöomisteiset yritykset saavat edelleen päättää, mitä tietoja verottajalle ilmoittavat. Sen sijaan yhteisöveroa on laskettu, jotta pystyisimme kilpailemaan veroparatiisien ja niissä kotiaan pitävien suuryritysten kanssa.

Kansainvälisten sopimusten mukamas sanelemien ehtojen taakse on turha piiloutua, sillä kansallisesti voidaan toimia. Esittelemme näitä kansallisia vaihtoehtoja maanantaina kansanedustaja Anna Kontulan kanssa julkaistavassa Varjotalous-selvityksessä. Verotus kehittämällä sekä läpinäkyvyyttä lisäämällä Suomi säästäisi helposti reilun miljardin ja säästyisi kysyntää lamaannuttavilta leikkauksilta.

Kun salaiset sopimukset laadittiin, vallassa Luxemburgissa oli Euroopan komission nykyinen puheenjohtaja Jean-Claude Juncker, joka edustaa parlamentin suurinta EPP-ryhmää. Samassa ryhmässä istuu myös Kansallinen Kokoomus. Ei lienekään yllätys, ettei Alexander Stubbin ja Jyrki Kataisen luotsaama hallitus ole puuttunut suurpääoman, sijoittajien ja kaikista varakkaimpien verosuunnitteluun ja veronkiertoon. Sen sijaan parturikampaajat ja raksan duunarit ovat joutuneet suurennuslasin alle.

Valtiolla saattaa olla yksi veropäivä vuodessa, mutta suuryrityksillä on 364 verotonta. Ne verot jäävät meidän muiden maksettaviksi.

Eduskuntatalo. Seisoin hyytävässä tuulessa ja seuraan ulkomaalaislain muutoksia vastustavaa mielenosoitusta. Vasemmiston Anna Kontula kiepahtaa valiokuntien välissä kertomassa käsittelystä. Demareiden Nasima Razmyar kysyy, minkälainen keskustelu meillä olisi, jos Suomeen saapuisi saman verran maahanmuuttajia kuin muihin Euroopan maihin?

Suomessa maahanmuutto on vaatimatonta, mutta sen herättämä keskustelu jotain aivan muuta. Nyt sanoista ollaan siirrytty tekoihin. Internetvitsiä lainaten: ”Kiitos Suomen vastarinta liike1 Kaksi viikkoa katupartioita ja jo maa valkoinen.” Väkivaltainen katujengi päätti lähteä turvaamaan isänmaata kuvitteelliselta väkivaltaiselta katujengiltä ja kuinkas kävikään?

No, turpaan tuli ja esitutkinta on käynnissä. Onneksi poliisi partioi katupartiota ja muutama hyssyttelevä kolumni radikaaleista ääripäistä myöhemmin interwebissä keskustellaan, kuka löi eka? Valitettavasti tämä keskustelu johtaa usein kysymykseen, kuka löi koviten?

Komisario Jere Roimu Helsingin poliisista oli vähän googletellut, sillä tämä tiesi kohtaamisen olleen sovittu. Antirasistinen Varisverkosto vastasi Roimulle, ettei se sovi natsien kanssa yhtään mitään ja jopa Suomen Vastarintaliike (SVL) kiisti komisarion väitteen:

”Partiota uhkailleet ja fyysisesti provosoineet äärivasemmistolaiset eivät olleet ”aktivisteja”, vaan sattumalta paikalla ollut aggressiivisesti käyttäytynyt kaveriporukka, joka saatiin nopeasti ojennukseen.”

Esimerkillistä katuaktivismia. Maahanmuuttovastaiset ääriliikkeet ovat kasvattaneet parlamenttipaikkoja kaikkialla Euroopassa eikä Suomi tee poikkeusta. Vaikka Suomessa on ryssitelty ja hurriteltu vuosisadat, eurooppalainen nykyrasismi on monella tapaa uusi ilmiö aivan kuten maahanmuuttokin. Silti, kun esimerkiksi Ruotsissa puhutaan Syyriaan sotimaan lähtevien yhteydessä sosioekonomisista ongelmista, meillä ministeriö selvittelee kansalaisuuden kieltämistä.

Vaikka keskustelu maahanmuutosta onkin kovaääninen, onko se edustava? Ovatko suomalaiset siis yhtä rasistisia kuin keskustelu antaa olettaa?

Vuoden 2010 European Social Surveyn (ESS) mukaan Pohjoismaat ovat verrattaen maahanmuuttajamyönteisiä. Silti vuoden 2011 kysely paljastaa, että 35 prosenttia meistä suomalaisista uskoo, että ”islam on uhka länsimaisille arvoille ja demokratialle” ja 29 prosenttia on varsin samaa mieltä väitteen kanssa, että ”tiettyyn rotuun kuuluvat eivät sovi moderniin yhteiskuntaan.”

Helsingin Sanomien vuosi sitten teettämän kyselyn mukaan 44 prosenttia meistä vastustaa uusia maahanmuutajia ja 53 prosenttia on täysin tai osittain sitä mieltä, että Suomeen jäävien ulkomaalaisten olisi oman etunsa vuoksi hyvä pyrkiä "niin suomalaisten kaltaisiksi kuin mahdollista"

Masentavia lukuja, mutta ESS:n kyselystä käy myös ilmi, että suurin osa suomalaisista pitää suomalaisia rasistisina. Emme oikein tunnu tietävän, mitä se rasismi on. On toki söpöä kuulla keittiösemiotiikkaa maahanmuuttokritiikin ja rasismin eroista, kun kertoja kannattaa maahanmuuton rajoittamista tai syrjivää lainsäädäntöä. Meillä Mikkelissä oli aikanaan sanonta: ”Rasisti on rasisti, vaikka voissa paistaisi.”

Meillä Mikkelissä oli myös joka viikonloppuinen katupartio, joka valvoi ihan kaikkia, koska yksikään maahanmuuttaja ei uskaltanut kylille. Ei niitä kyllä montaa ollutkaan. Silloin ei keskusteltu, oli vain väkivaltainen porukka, joka etsi syyn väkivaltaansa. Toimintansa he oikeuttivat sosiaalidarwinistisella maailmankuvalla, mistä johtuen katupartio oli uhka jokaiselle vähemmän steroideja syöneelle. Mikkelin antifa ei ollut järjestäytynyt. Se koostui kaikista, jotka eivät pitäneet pilottitakkia.

Keskustelu kahdesta identtisestä ääripäästä on ongelman vähättelyä. Leimaamalla antifasistit samalle viivalle kuin fasistit, itse ongelma sivuutetaan ääripäiden nahisteluna. Aivan kuin olisi joku kolmas Suomi, jossa kaikilla maahanmuuttajilla on kivaa, Suomi voittaa joka vuosi lätkän MM-kullan ja missä rasisteja on ainoastaan patriootin postituslistalla.

Todellisessa Suomessa on sisäministeri, joka vielä vuosi sitten kannatti varauksin vapaaehtoisia katupartioita poliisijohdon tuella. Sama ministeri toi pöytään ulkomaalaislain muutokset, jotka vakiinnuttaisivat alaikäisten säilöönoton ja rikkoisivat jo viranomaisten toimesta venytettyjä kansainvälisiä sopimuksia sekä lisäisivät paperittomien määrää.

Todellisessa Suomessa jokainen rasisti ei ole SVL:n tai Suomen Sisun jäsen eikä jokainen antifasisti ole anarkisti tai kommunisti. Jos todellisessa Suomessa hallitus esittää syrjiviä lakeja, tai jos ulkomaalaisen riistotyövoiman käyttö työmarkkinoilla on ihan ookoo, tai jos "maahanmuuttokriittisyys" ja "positiivinen syrjintä" ovat arkikieltä, ei ole kyse mistään ääriryhmien toiminnasta tai yhdestä populistipuolueesta vaan koko järjestelmästä. Ja jos ennakkoluulot lakaistaan koko ajan maton alle, niitä ei koskaan käsitellä.

Toivoisin, että asiasta voitaisiin puhua ilman rengasrautaa, mutta jos Suomen rasistinen ilmapiiri nousee esille vasta, kun väkivaltarikollisista kootut kodinturvajoukot pyörivät kadulla etsimässä maahanmuuttajaseurueita ja antifasisteja, jokainen ihminen - ulkomaalinen tai ei - on vaarassa ja keskustelu myöhässä. Jos tähän ei virkavalta puutu, soisi ainakin itsepuolustuksen olevan mahdollisuus.

Norjalaisen rauhantutkijan Johan Galtungin mukaan fasismi on määritelmällisesti "poliittisten päämäärien tavoittelun ja massiivisen väkivallan yhteenliittymä". On tärkeää nähdä nämä kaksi rinnakkain. Nykyfasismi ei ole vaarallista pelkästään kaduilla vaan myös kabineteissa.

Leikkauspolitiikka, lama ja sosiaaliset ongelmat eivät ole maahanmuuttajien ongelma vaan harjoitetun politiikan tulos, joka kohdistuu kansalaisiin ihonväriin katsomatta. Todellinen fasismi on väkivaltaa heikompia kohtaan. Se on systemaattista institutionaalista väkivaltaa, jonka uhreja sen väkivaltaisimmat kannattajat monesti itse ovat.

Kadulla fasistit tosin saavat dunkkuun sattumanvaraisilta suomalaisilta kaveriporukoilta. Toisin kuin kabineteissa, kaduilla fasistit kuitenkin kuuntelevat palautetta. Siteeraan lopuksi sattumanvaraisten ohikulkijoiden pahoinpitelemäksi joutunutta katupartiota:

”Valtamedian reaktiota arvokkaampana pidämme kuitenkin partioinnin kirvoittamia kannanottoja tavallisilta suomalaisilta.”

“Kun kyse on viidestäkymmenestä prosentista maailman bruttokansantuotetta ja kolmestakymmenestä prosentista koko maailmankauppaa, saadaan vielä hienot sopat keitettyä.” - pääministeri Alexander Stubb

Narinkkatori. Ratsupoliisit saattavat Steissiltä. Suunta on sama. Kamppiin kerääntyy hiljalleen mielenosoittajia vastustamaan Kanadan ja EU:n (CETA) sekä Yhdysvaltain ja EU:n välisiä (TTIP) vapaakauppa- ja investointisopimuksia ja Maailman kauppajärjestön (WTO) 23 jäsenen käymiä palvelukauppasopimusneuvotteluja (TiSA).

CETA allekirjoitettiin Ottawassa 26. syyskuuta, mutta se vaatii vielä Euroopan neuvoston ja parlamentin siunaukset. Suomessa sopimus kiertää valiokunnissa. Vuonna 2009 aloitetut neuvottelut on käyty vähin äänin ja TTIP-neuvottelujen varjossa. Huolestuneet kansalaisjärjestöt käynnistivät eurooppalaisen kansalaisaloitteen neuvottelujen lopettamiseksi, mutta Euroopan komissio esti nimien keräämisen syyskuun alussa. Komission mukaan kyse ei ole juridisesta vaan valmistelevasta sopimuksesta, joka ei näin ollen kuulu kansalaisaloitteen piiriin.

Mielenosoitus lähtee liikkeelle rauhallisissa merkeissä Narinkkatorilta. Mukana on lapsiperheitä. Nuoria ja vanhoja. Ihmisiä on satoja, mutta bongaan vain yhden keskiketterän litkijän. Ei ole tuontitavaraa.

Vuonna 2013 EU:n ja Kanadan välisen kaupan arvo oli 58,8 miljardia euroa. Samana vuonna Suomen vienti Kanadaan oli 740 miljoonaa euroa ja tuonti 247 miljoonaa euroa. Vuonna 2008 tehdyn kanadalais-eurooppalaisen vaikuttavuustutkimuksen mukaan sopimus hyödyttäisi EU:ta 11,6 miljardilla eurolla ja Kanadaa 8,2 miljardilla eurolla.

Suomen Ottawan suurlähetystön mukaan:

”Yhdysvaltojen läheisyys ja Nafta-vapaakauppasopimus helpottaisivat suomalaisia yrityksiä laajentamaan toimintaansa myös Kanadan puolelle.”

Valitettavasti sopimukset ovat kaksisuuntaisia. Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus Nafta yhdistettynä CETA:aan ei helpottaisi ainoastaan suomalaisia yrityksiä vaan avaisi markkinoita yhdysvaltalaisille yrityksille. Suurimmalla osalla jenkkien jättiläisistä on jo nyt tytäryhtiö Kanadassa, joten 50 prosentin kotimaisuussäädökset tuotannossa eivät muuta kokonaiskuvaa.

Kuten CETA-neuvottelut, myös TTIP-neuvottelut koetettiin käydä salassa ja vähin äänin ilman ikäviä kysymyksiä. Toisin kuitenkin kävi. Neuvottelut, joita oli pohjustettu 90-luvulta saakka, vuotivat julkisuuteen vuonna 2014. Ensin Wikileaks julkaisi Tyynenmeren alueen vapaakauppasopimusneuvottelujen (TTP) asiakirjoja, mikä herätti laajaa keskustelua neuvottelujen avoimuudesta. Euroopan julkisen alan ammattiliittojen keskusjärjestö (EPSU) sai puolestaan haltuunsa asiakirjoja TTIP-neuvotteluista, joiden mukaan EU pyrki ”ennennäkemättömään markkinoiden yhdentymiseen”.

Sitten Corporate Europe Observatory (CEO) -tutkimusryhmä vuosi julkisuuteen salaisen asiakirjan, jonka mukaan sopimus heikentää finanssisektorin valvontaa. CEO sai myös käsiinsä
dokumentin, joka paljasti Euroopan komission reagoineen Euroopan laajuiseen kritiikkiin luomalla TTIP-sopimusta käsittelevän viestintästrategian.

Viestintästrategian tavoite on keskittyä sopimuksen positiivisiin puoliin, joten tehdäänpä, kuten komissio meidän haluaa ja keskitytään niihin "positiivisiin puoliin" investointisuojan ja demokratiavajeen sijaan.

Pääministeri Stubb ilmoitti eduskunnalle, että:

”EU:n komission teettämän vaikutusarvion mukaan EU:n bruttokansantuote kasvaisi sopimuksen myötä keskimäärin 0,48 prosenttia vuoteen 2027 asti, eli noin 86 miljardia euroa.”

Tämä pitää kyllä paikkansa, mutta arvio ei ole rehellinen. Optimistinen se sen sijaan on.

Suomi perustaa arvionsa TTIP-sopimuksen hyödyistä kuuteen vaikuttavuustutkimukseen, joista yksi keskittyy Ruotsiin, toinen Saksaan, kolmas Hollantiin, neljäs on komission oma arvio, viides Center for Economic Policy Research (CEPR) –think tankin ja kuudes suomalaisen elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) teettämä.

Kuullostaa fantastiselta, paitsi että kolme ensimmäistä koskettaa väärää maata, neljäs perustuu viidenteen, viides ei pidä sisällään matemaattista mallinnusta Suomesta ja kaiken huipuksi Etlan ”tutkimus” on yrityspampuille suunnattu kysely.

Kukaan ei kuitenkaan kysynyt kansalta, joten kansa on kadulla. Joku kertoo osallistujamääräksi 800. Se on hyvin, kun aiheena on epämääräinen kirjainyhdistelmä ja perusteluna aika monta nollaa. Globalisaationvastainen liike sai syntynsä viimeistään Seattlen vapaakauppaneuvotteluista, eikä ole sittemmin loppunut.

Ensimmäiset arviot Yhdysvaltojen ja EU:n välisen kaupan vapauttamisesta tilattiin hollantilaisyritys Ecorysilta vuonna 2009. Euroopan vihreät kritisoivatkin, että CEPR:n laskelmat, joiden arvioimiseksi Ecorys teki vertailun vuoksi komission pyynnöstä uuden arvion, perustuvat itse asiassa Ecorysin vanhoihin laskelmiin.

Bertelsmann-säätiön teettämän vaikutusarvion mukaan sopimuksen vaikutukset kasvuun ovat olemattomat, mikäli pelkästään tulleja puretaan. Mikäli kaikkiin kaupan esteisiin puututaan, sopimus hyödyttää kaikkia muita paitsi kolmansia osapuolia eli koko loppumaailmaa. Pitänee myös mainita, että tutkimus, oli Bertelsmannin säätiön itse tilaama ja jopa tutkimusryhmän johtaja pitää optimistista uutisointia harhaanjohtavana

Pääministeri Stubbin arviot perustuvat komission vaikuttavuusarvioon, joka on sekoitus Ecorysin ja CEPR:n arviota. Luvut perustavat skenaarioon, jossa kaikki kaupan esteet poistetaan. Onkin tärkeä muistaa, että vaikuttavuus perustuu siihen, mitä sopimus pitää sisällään. On helppo näyttää käppyröitä, joiden vaatima skenaario kuitenkin käytännössä tarkoittaisi tilannetta, missä pohjavesi ja julkiset palvelut olisivat kaupan.

Ilmoituksessaan eduskunnalle Stubb lupasi, että:

”Euroopan markkinat eivät neuvottelujen seurauksena avaudu hormonikäsitellylle lihalle tai muille vastaaville tuotteille, joissa EU haluaa perustellusti ylläpitää omia määräyksiä. Samoin EU:n määräykset koskien geenimuunneltuja tuotteita pysyvät voimassa… ...Investointisuoja ei estä maan oikeutta asettaa terveydenhuollon tai ympäristönsuojelun määräyksiä haluamalleen tasolle.”

Pääministeri ei kuitenkaan muistanut mainita, mitä nämä vaatimukset maksavat. Ei nimittäin ole näyttöä, että Stubbin lupaukset toteutuisivat sekä kasvun ja eurojen että investointisuojan ja sääntelyn osalta. Lupausten mukainen sopimus ei siis tuo euroalueelle 86 miljardia.

Pääministeri ei myöskään muistanut mainita, että TiSA-sopimukseen kuuluvan Ratchet-lausekkeen mukaan kerran vapautettua palvelua ei voida ottaa uudelleen säätelyn piiriin ja palauttaa julkiseksi.

Europarlamentin GUE/NGL-ryhmä sen sijaan muisti ja pyysi Itävallan kehitystutkimuskeskusta (ÖFSE) analysoimaan arviot (lukuun ottamatta Etlan kyselyä), joita myös Suomi käytti pohjamateriaalina neuvotteluille. Analyysi ei kritisoi tutkimuksia pelkästään vanhentuneista menetelmistä vaan koko työllisyys- ja kasvuennusteesta, joka on täysin riippuvainen mittavasta harmonisoinnista. Raportti huomauttaa, että sopimus kurittaa joka tapauksessa sekä EU:n budjettia että kolmansia osapuolia.

Kaiken lisäksi CEPR:n tutkimus, joka toimii sopimuksen tosiasiallisena oikeutuksena, ei huomioi, tullimaksujen menetyksiä, rojalttien nousua, välimiesoikeuden kustannuksia eikä veromenetyksistä aiheutuneita kerrannaisvaikutuksia. Onkin kyseenalaista, hyödyttääkö sopimus ketään muuta kuin suuryrityksiä, sijoittajia ja asianajajia.

Mielenosoitus päättyy Musiikkitalon nurmikolle Eduskuntataloa vastapäätä. Julma Henri ja dj Polarsoul aloittelevat eurocrackdownia. Aurinko paistaa ja kauppa on edelleen säädeltyä. Avaan Olvin lonkeron. Se on sentään vielä suomalainen.

Myös pääministerin kuuluisi ajaa Suomen kokonaisetua. Kun hän valitsee tietoisesti tutkimuksista kaikista optimistisimmat arviot, hän ei kerro koko totuutta.

Pääministerin vapaakauppamyönteisyydessä on ideologista, ei järkiperäistä. Se perustuu olettamukseen, että kaupan vapauttaminen luo automaattisesti vaurautta, tutkimukset sikseen. Vaikka vapaakauppasopimuksen neuvottelut käynnistyivät vasta 2013, sopimusta valmisteltiin liki kaksi vuosikymmentä ilman vaikuttavuusarvioita, julkista debaattia tai itsekritiikkiä. Sama pätee nykytilanteeseen. Keskustelua ei haluta ja vaikuttavuusarviot ovat Suomen osalta puutteellisia.

Jo pelkkä sopimuksen valmisteluprosessi – puhumattakaan itse neuvotteluista – irvaili demokratialle. CEO-tutkimusryhmän mukaan komission ”konsultointi" kansalaisjärjestöjen kanssa oli vitsi ja CETA-sopimus pitää sisällään lupauksista huolimatta välimiesmenettelyn. Samaan aikaan Stop TTIP -kampanja kerää nimiä kansalaisaloitteeseen, jonka komissio kieltää.

Välimiesoikeus toteutui CETA:n kohdalla vastoin lupauksia, joten on epätodennäköistä, että TTIP:n koh-dalla tehdään poikkeusta. Tämän myöntää myös Stubb:

”…jos ja kun Kanadan ja EU:n välisessä vapaakauppasopimuksessa on investointisuojasopimus, niin sitä käytetään eräänlaisena pohjana tässä kokonaisuudessa.”

Jos Suomi haluaa todella vapauttaa kauppansa Yhdysvaltojen kanssa, olisi toivottavaa, että sopimuksen tueksi tuotettaisiin muutakin kuin kysely. Nyt hallitus ei tiedä mistä se päättää. Le Monde Diplomatiquen ja Novaja Gazetan mukaan hallitukset eivät ole koko neuvotteluaikana saaneet nähdä varsinaisia sopimustekstejä vaan pelkkiä tiivistelmiä.

Saattaakin olla, että pääministeri Stubb löytää pian itsensä ja Suomi AB:n välimiesoikeudesta keississä Apple vastaan Suomen metsäteollisuus.

Viikko sitten Pressiklubissa keskusteltiin rasismista, fasismista ja siitä, mitä kaikki tämä tarkoittaa. Ei ihmekään. Vallilassa nimittäin rikottiin ikkuna, joka oli kiinteä osa perussuomalaisten Helsingin piiritoimistoa. Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo tiesi jo ennen poliisitutkinnan aloittamista, että asialla oli ”vahvasti vihervasemmiston yhteydessä toimiva ääriliike”.

Puolueen harmaa eminenssi Matti ”pullo kiinni blogatessa” Putkonen kertoi, että vika oli Ylen Ruotsin vaalien uutisoinnin ja toimittajien, jotka sekoittivat uusnatsitaustaiset ruotsidemokraatit ja maahanmuuttokriittiset persut.

Koska rasismia ja poliittista väkivaltaa ei tule ottaa kevyesti, Pressiklubissa aiheesta väänsi peistä taideyliopiston rehtori Tiina Rosenberg, koska hän on tutkinut suomalaisuutta ja rasismia sekä perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu Simon Elo, koska tuota... Ööö... Hän ei ole rasisti. Tai sitten se ikkuna.

Elon mukaan valtaosa toimittajista toimi journalistisen etiikan rajoissa, mutta osa vihjaili ikävästi rinnastamalla ruotsidemokraatit persuihin. Ruotsidemokraattien juuret ovat rasistisessa Bevara Sverige svenskt -liikkeessä eikä uusnatsitausta ole mikään salaisuus. Tämän tunnustavat persutkin, mutta sama ei päde heihin, sillä puolue ponnistaa vennamolaisesta populistisesta kansanperinteestä. Se, että oikeistoradikaalin Suomen Sisun jäsenet nyt sattumalta ovat vallanneet puolet puolueesta, ei suinkaan tarkoita, että puolue kosiskelisi maahanmuuttovastaisuudella tai rasismilla.

Vaikka perussuomalaisilla ja ruotsidemokraateilla ei ole mitään tekemistä keskenään, ymmärrystä silti riittää. Elon mukaan ruotsidemokraattien ”fasisminsa” edustaa ”kansallisvaltiokeskeistä, Ruotsin etua katsovaa ja perinteistä kiinni pitävää maailmankuvaa”. Tämä on luonnollisestikin aivan eri asia kuin perussuomalaisten ”kansallismielinen” arvomaailma, missä ”suomalaisuus on voima” ja arvot ”konservatiivisia”.

Kun kokenut yhteiskuntatieteilijä kertoo, että perussuomalaiset ovat osa aivan samaa oikeistopopulistista liikehdintää, jota näemme ympäri Eurooppaa, miksi sitä on vaikea uskoa? Tarkastellaanpa muutamaa perussuomalaista avausta oikeistopopulismin valossa.

Syyskauden avajaisiksi eduskunnan keskusteluun nousi ulkoasianministeriön mietintö kehitysyhteistyön vaikuttavuudesta. Koettakaa kestää. Mietintö totesi, että: ”Varojen väärinkäytösten osuus kokonaisuudesta on ollut melko pieni”. Koska tämä ei istu perussuomalaiseen maailmanselitykseen, lanseerasivat mamukriitikot vapaaehtoisen kehitysavun. Tarkoitus ei missään nimessä ollut leikata apua. Argumentti kuului: jos suomalaiset todella tukevat kehitysyhteistyötä, he lahjoittavat vastaavan summan - tai jopa enemmän!

Vaikka idea onkin keksijöidensä mielestä mullistava, kansanedustaja Maria Lohelan mukaan: ”Mihinkään muuhun palveluihin emme tätä mallia tarjoa.” Paitsi ulkomaalaisille ja muille maille vierahille.

Lohela kirjoitti Turun Sanomiin sanojensa painoksi mielipidekirjoituksen Maahanmuuttopolitiikassa kiristämisen varaa, joka liitti Pakolaisavun mukaan "yhteen ilmiöitä, jotka eivät liity toisiinsa, toistaa urbaanilegendoja eikä hyödynnä asioista helposti saatavissa olevaa tilastotietoa." Mutta hei, mamuille tarjoiltiin jälleen mullistavaa mallia. Rasismia?

Kyse on katsokaas "positiivisesta syrjinnästä", sanahirviöstä, jolla persut oikeuttavat oikean syrjinnän. On nimittäin helppo rajoittaa yksien oikeuksia vetoamalla toisien vapauksiin. Onhan se vain väärin, että 20 prosenttia maksaa vain koska 80 prosenttia niin haluaa. Käytännön tasolla positiivinen syrjintä on sitä, että maahanmuuttaja ohittaa suomalaisen työhaastattelussa. Nyt saa nauraa.

Elo kirjoittaa Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissaan Rosenbergista:

”Sillä kun syrjitään länsimaalaista keskiluokkaista valkoihoista heteromiestä- tai naista, "vähemmistöt saavat äänen", kuten Rosenberg asian ilmaisee. Hänen ajattelutavassaan vähemmistö ei voi saada ääntä ellei enemmistön ääntä vaimenneta.”

Rosenberg ei tietenkään näin sanonut ja koko argumentti on Elon omaa tulkintaa, mutta se kuvastaa hyvin persujen logiikkaa ja reaktiota rasismisyytöksiä vastaan: käännetään koko paska ympäri. Näin syrjijästä tulee syrjitty, rasistista uhri ja perussuomalaisista aidosti feministinen puolue. Joskus jopa vihreiden puheenjohtajasta tulee rasisti.

Perussuomalaiset kääntävät rasismin salaliitoksi itseään vastaan, sillä onhan se keppihevonen keskiluokkaista valkoihoista lihaa syövää heteromiestä vastaan. Samalla he voivat sanoa enemmän ilman pelkoa rasistin leimasta.

Kun lapsilisäkeskustelu alkoi, eivät perussuomalaiset ehdottaneet vapaaehtoista maksujärjestelmää tukemaan lapsiperheitä. Sen sijaan samassa täysistunnossa käsiteltiin säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä annetun lain muuttamisesta, säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä annetun lain sekä ulkomaalaislain muuttamisesta. Tilanteessa, jossa lapsiperheiltä leikkaaminen on uhka, maahanmuuttajien rankaiseminen on varteenotettava mahdollisuus.

Idea on, että jatkossa tilapäistä oleskelulupaa ei myönnettäisi kielteisen päätöksen saaneille turvapaikanhakijoille. Käytännössä lakiuudistukset lisäisi merkittävästi paperittomien ihmisten määrää ja mikä pahinta, vakiinnuttaisivat lasten säilöönoton, jonka pitäisi olla viimesijainen toimenpide eikä sitäkään. Olisi hauska nähdä tasapuolisuuden nimissä tilanne, jossa alaikäiselle suomalaiselle tarjotaan säilöä sosiaalitädin sijaan.

Kyse on sisäministeri Päivi Räsäsen lakipaketista, jonka vasemmistoliitto ja vihreät torppasivat. Kolmen vuoden hallitustaipaleen jälkeen kvartetti on heikko ja lakiuudistus jakaa demareita, joten kokoomus ja kd luottavat persuihin ja oikealle kallistuneeseen asenneilmapiiriin. Vaikka perussuomalaiset ovat oppositiopuolue, kenelläkään ei ole epäselvää äänestävätkö he lakiuudistusten puolesta vai vastaan.

Ollaan rehellisiä. Lakiuudistus, joka kohdistuu marginaaliseen ryhmään ja mahdollistaa lasten säilöönoton, vapauden rajoittamisen, lisävoimankäyttöoikeudet sekä lisää mahdollisuuksia rangaista pelkän epäilyksen perusteella on syrjivä eikä sen luonne muutu, vaikka kuinka monta lieksalaista kaivelisi pakolaisten roskiksia.

Maahanmuuttovastaisuudella on helppo ratsastaa vaalien lähestyessä, mutta olisi syytä muistaa, että päätöksillä on oikeita seurauksia, jotka vaikuttavat kaikista heikoimmassa asemassa oleviin oikeisiin ihmisiin.

-------------

Loppujen lopuksi persujen ratkaisut synnyttävät heidän maalamansa kauhuskenaarion. Kehitysavun leikkaaminen lisää pakolaisvirtoja, paperittomien määrän kasvu sosioekonomisia ongelmia Suomessa ja mamu-kortin heiluttaminen pelkoa, joka synnyttää konflikteja. Itseään toteuttavia ennustuksia.

Joskus kuitenkin persukin paljastaa todelliset karvansa. Kansanedustaja Olli Immonen ehdotti, että hallitus ulottaa pakolliset tautiseulonnat koskemaan kaikkia riskimaista Suomeen saapuvia kiintiöpakolaisia, turvapaikanhakijoita, tutkinto- ja vaihto-opiskelijoita sekä työperäisiä maahanmuuttajia, koska hepatiitit, hoo-ii-vee ja ebola. Ongelma ei ole seksituristin tuliaiset vaan vaihteeksi maahanmuuttaja.

Kuullostaako rasistiselta? Ei tietenkään. Itse olet.

“Kriisi antaa mahdollisuuden - ja pakottaa - puuttumaan ongelmiin, joihin on hyvinä aikoina vaikea kajota, vaikka tiedettäisiin, että pitäisi,” Sanni Grahn-Laasonen ja Sinuhe Wallinheimo, Eurooppa huomenna

Mitä täällä oikein tapahtuu? Kysymys on pyörinyt viime viikkojen aikana useasti mielessäni. Aloitin syyskuun alussa työt eduskunta-avustajana ja vaikka katson ymmärtäväni politiikkaa keskimäärin paremmin kuin parisuhde-elämääni, Arkadianmäellä kysymys mietityttää usein.

Ei ole epäselvää, että pääministeri on vaihtunut. Jos kokoomuksen “eteenpäin meneminen” oli aikaisemmin vauhdikasta, Alexander Stubbin myötä on vaihdettu uusi vaihde silmään. Ensin tuulettimeen osui Laura Räty-gate, sitten Pia Kauma lastenrattaineen ja sekoomuksen tuolileikit päätti Lasse Männistön perheen saaga, tuleva ex-puoluesihteeri Taru Tujusen Keva-pesti ja ex-avustajaministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Kuluvalla viikolla Stubb julkisti seitsemän vaali­tavoitetta saatesanoin: "Tässä voi olla vähän raflaavaa tarinaa." Koska sekä pääministerin että tuoreen ympäristöministerin viesti on, että Eurooppa ja Suomi muuttuvat ja tarvitsevat uuden tarinan, tarkastellaanpa hetki, minkälaista tarinaa kokoomus markkinoi.

Stubb nostaa tulevien eduskuntavaalien teemaksi kurinalaisen finanssipolitiikan, koulutuksen, digitalisoitumisen mahdollisuudet, työn ja investointien verotuksen keventämisen, työvoiman tarjonnan, työmarkkinoiden joustavuuden ja kilpailun lisäämiseen sekä sääntelyn vähentämisen. Stubbin talouspoliittinen viesti on selvä: “Ei lisää velkaa”.

Kokoomuksen tarinan taika ei ole sen sisällössä vaan retoriikassa. Puolue freimaa tarinansa kasvun, edistyksen ja eteenpäin menon retoriikkaan. Puolue korostaa vastuuta ja yhteisöllisyyttä, mutta ammattiliittojen osoittaessa solidaarisuuttaan, se syyttää eturyhmiä eturyhmäajattelusta lainaten elinkeinoelämän eturyhmiä. Kokoomuksen tarinassa vallitsee yksi oikea ja se on ideologisen nelikentän positio.

Kokoomuksen tarina on suomalaisen menestystarinan ylistys ja unohdus. Menneeseen ei palata ja muutos sekä sen pakko oikeutetaan kestävyysvajeella, pseudotieteellisillä prosenttiluvuilla ja elinkeinoelämän vaatimuksilla. Kokoomuksen uusi tarina on nostalginen muisto vanhasta hyvästä, jonka murrokseen se tarjoaa ratkaisun. Tarinan päähenkilö on kaikkivoipa poliitikko - isähahmo, joka vaikeina vuosina johtaa kansaa sitä kuulematta. Onhan ongelma edelleenkin duunarissa eikä työn määrässä.

Työttömyyden kasvaessa hallitus on sitoutunut taistelemaan olematonta inflaatiota ja velkaa vastaan kurjistamispolitiikalla ja sosiaaliturvaa leikkaamalla. Silti kokoomus on enemmän riippuvainen suomalaisesta sosiaaliturvasta kuin yksikään muu puolue, sillä sen koko tulevaisuuden visio perustuu palkka- ja tukileikkureihin, jotka pakottavat ihmiset hakemaan perustoimeentuloa. Ilman toimeentulotuen turvaverkkoa puolueen ajama tarina olisi tuskin mahdollinen. Tarinan seuraava looginen jatko-osa onkin vastikkeellinen sosiaaliturva ja hyvinvointivaltion hautajaiset.

Kuten niin moni tarina, myös kokoomuksen romanttinen tarina kääntyy ennen pitkää tragikoomiseksi farssiksi. Aristotelesta mukaillen, tragediassa ilmenevät säännönmukaisuudet ja universaalit totuudet paljon historiankirjoitusta paremmin. Kokoomuksen tarina on jo kerrottu. Uudelleenfilmatisoinneilla on tapana kyllä olla näyttäviä rahasampoja, mutta siinä kaikki. Itse tarina ei ole keskiössä vaan muutos, joka muokkaa alkuperäisen tarinan kertojansa näköiseksi.

Olemme kuulleet samaa tarinaa viimeiset kaksi hallituskautta ja ideologisesti yli kolme vuosikymmentä. Kokoomuksen tarinan traaginen virhe eli hamartia on ylimielisyys äänestäjiä kohtaan ja vanhat virheet, jotka on kääritty uuteen retoriseen pakettiin. Se on tragedia, jonka suomalainen politiikkaa jakaa.

-------------

Lainaan lopuksi elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren kirjoittamaa kokoomuslaista tarinaa, joka julkaistiin osana kirjaa Pieniä suuria tarinoita kokoomuksesta. Tarinat tulevat ja menevät. Samoin tulkinnat.

Gallupit tulevat ja menevät. Vaalitkin tulevat ja menevät. Jopa puheenjohtajat tulevat ja menevät. EU jäsenyys kuitenkin on ja pysyy. Sitä ei vuonna 1994 onnistunut Paavo Väyrynen kaatamaan eikä sitä nyt, 17 vuotta myöhemmin, kaada Timo Soinikaan. Kokoomukselta se vaati isänmaan hyväksi uhrauksia, jotka tuolloin saattoivat tuntua suurilta, mutta jotka tänään asettuvat toisenlaiseen valoon.

“Mutta sitten on se porukka joka on periaatteessa työkykyistä, mutta josta liian moni tällä hetkellä ajattelee, että ei kannata mennä töihin, koska sosiaaliturvalla pärjää. Tällaiseen järjestelmään meillä ei yksinkertaisesti ole varaa.” - Jan Vapaavuori kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa

Suomessa on massatyöttömyys – koskettaa jo miljoonaa suomalaista, Suomessa on liki miljoona köyhää –”Heikoimmassa asemassa olevista on tullut muukalaisia”, Suomessa kasvaa vain työttömyys, Ylen otsikot kertovat. Väliaikaisesta köyhyydestä kärsii tällä hetkellä noin 800 000 suomalaista ja arviolta 20 000 hakee ruokansa leipäjonosta.

Työttömyyskriisistä kyllä puhutaan, mutta poliittiset päätökset ovat jääneet vähiin. Työvoiman kysynnän säätelemisen sijaan hallitus luuppaa tarjontareformeja. Vuoroin malliksi tarjotaan nuorisotakuuta, vuoroin eläkeratkaisua ja vuoroin vastikkeellista sosiaaliturvaa. Sossun-Tatut ja somalien rattaat puhuttavat kadulla, vaikka totuus on, että moni ei edes jaksa hakea toimeentuletukea. Niitä viimeisiä pennejä.

Alexander Stubbin hallitukselta kysyttäessä, ongelma on duunarissa, joka ei jousta; työttömässä, joka ei työllisty ja syrjäytyneessä, joka ei osallistu. Ongelma ei koskaan ole harjoitetussa politiikassa, vaikka tyhmäkin ymmärtää työttömyyslukuja seuratessa, ettei ongelma ole työvoiman tarjonnassa vaan kysynnässä. Tästä huolimatta hallitus leikkaa jääräpäisesti ainoastaan pahentaen jo katastrofaalista tilannetta. Indeksijäädytyksiä ja soteraameja.

Tilastokeskuksen mukaan työttömiä on nyt 350 000. Kaunistelin itsekin aikani tilastoja, joten lienee aika kertoa Jan Vapaavuorelle, miten helppoa ja hauskaa sosiaalietuuksilla eläminen on.

-------------

Vielä vuoden alussa rahoitin elämäni opintotuen lisäksi satunnaisin freelance-hommin, mutta sain ilokseni huomata kuukauden ulkomaanmatkalta palattuani, että tilini ei ollut pekästään tyhjä vaan opintotukeni peruttu riittämättömien opintosuoritusten takia. Viimeistelin graduani, joten tämä ei tullut yllätyksenä.

Olin jo aikaisemmin päättänyt hakevani omaehtoista opiskelua työttömyysetuudella eli vastikkeellista “työkkärin opintotukea”, jota myönnetään TE-keskuksen auliilla ja mielivaltaisella päätöksellä, jos tästä on hyötyä työmarkkinoilla. Opintojeni puolesta sovin ohjelmaan erinomaisesti.

Samaa mieltä oli myös TE-keskuksen virkailija, jonka tapasin kevättalvesta. Jotta saisin hakea tukimuotoa, minun olisi kuitenkin oltava kirjaamatta opintojani vuoden yhtämittaisen opiskelemattomuuden täyttymiseksi. Koska viimeisimmät suoritukseni olivat keväältä, joutuisin odottamaan muutamia kuukausia.

Hain toimeentulotukea, sillä tuloni freelancerina eivät kattaneet elinkustannuksiani. Täytin paperit auttaen samalla ystävääni, joka oli tismalleen samassa tilanteessa, omiensa kanssa. Liitteitä oli toistakymmentä. Lähetimme paperit samaan aikaan. Ystäväni sai myönteisen päätöksen viikossa, minä kahdessa kuukaudessa.

Ensin tuli lisäselvityspyyntö. Se tuli aiheesta, sillä olin unohtanut liitteistä varallisuusselvityksen. Postitin varallisuusselvityksen ja odotin reilun viikon, sillä hakemukset eivät ole sähköisiä. Hyväksyvän päätöksen saa selville seitsemän virkapäivän sisällä, joko pankkitililtä tai kirjeitse. Postitus ja viikonloppu pidentävät käsittelyä. Seuraavan puolen vuoden aikana yhtään hakemustani ei käsitelty alle minimiajan.

Seurasi lisäselvityspyyntö. Kuukausi oli vaihtunut, vuokrat oli maksamatta ja visa veteli viimeisiään. Lisäselvityspyynnön mukaan en ollut täyttänyt varallisuusselvitystä oikein. Ohjeesta oli yliviivattu kohta “merkitse viivalla, mikäli ei ilmoitettavia tuloja”. Vedin 32 viivaa ja lähetin varallisuuselvityksen uudelleen.

Seurasi lisäselvityspyyntö. Virkailija oli vaihtunut ja unohtanut lukea, miksi selvitykseni ohessa ei ole todistusta työsuhteen lopettamisesta ja palkkanauhojani, vaikka selvityksessä oli erikseen selvitetty, miksi toista ei ole ilman työsuhdetta ja toista ei ole minusta riippumattomista syistä. Lähetin selvityksen virkailijalle.

Seurasi lisäselvityspyyntö. En muista miksi, mutta vastasin. Kuukausi alkoi lähestyä loppuaan. Syntymäpäivät 80:llä sentillä? Vuokra maksamatta, tili miinuksella eikä töitä. Seitsemän tukikuukauden aikana ainoastaan kahtena tiesin, millä ja milloin seuraavan kuun vuokran maksan.

Kevään alkaessa palasin TE-keskukseen, missä täytin paperit hakeakseni omaehtoista opiskelua työttömyysetuudella. Sain kuulla, että minun pitäisi hakea oppilaitoksestani TEM621 -lomake ja toimittaa se TE-keskukseen. TEM621 on vittumainen lomake. Lomasesonki, yliopistot ja byrokratia heittelivät liki kuukauden ennen kuin sain kopion käsiini.

Seurasi lisäselvityspyyntö. Sen mukana oli aika tapaamiseen. Saavuin tapaamiseen, kerroin tilanteeni ja aloittavani työt Helsingissä syyskuussa. 15-minuuttinen anominen päättyi oikeutukseen hakea tukea TE-keskuksen päätökseen saakka.

TE-keskuksen päätöstä ei kuitenkaan koskaan tullut. Sain ensi linjoille Turun keskuksen virkailijan, joka kertoi, että hakemukseni on saapunut ja jonossa. Virkailija oli kertonut, että hakemuksen käsittely kestää normaalitapauksessa noin viikon. Kuukauden päästä soitin uudelleen. Tällä kertaa päivystykseen vastasi Salon keskuksen virkailija, joka kertoi lupsakasti, että palvelu on aivan tukossa ja eikä aikataulusta tietoa.

Seurasi lisäselvityspyyntö. Sosiaaliviranomainen tiedusteli, miksen jo opiskele omaehtoisella työttömyysetuudella. Vastasin, etten tiennyt ja kehotin kysymään samaa TE-keskuksesta.

Elokuun lopussa hain viimeisen kerran toimeentulotukea. Seurasi lisäselvityspyyntö, koska olin aloittamassa työt. Vastasin, että reaalimaailmassa palkka ei tule tilille kuun ensimmäisenä päivänä ja kiitin yhteisestä taipaleesta. No hard feelings.

On absurdia, kun virkailija kysyy, mitä se toinen virasto tekee, tai sinä itse joudut selventämään virkailijalle mitä tehdä tai kun virkailija ei hyväksy kuin eksaktisti täytettyjä lappusia. On absurdia, kun koetat hakea vastikkeellista etuutta, mutta sinut pakotetaan suuremmalle vastikkeettomalle perusturvalle. On absurdia, jos lomamatka, puuttuva työstodistus, jota ei ole koskaan ollutkaan tai virkailijan haluttomuus lukea vanhoja selvityksiä estää toimeentulotuen.

Laskin menettäneeni etuuksia sosiaalitoimen menettelyn takia yli 1 200 euroa, mutta en valittanut päätöksistä, sillä tiedän oikeusturvan tason. Köyhille se on välttävä.

Enkä minä virkailijoita syytä. Monesti käskyt tulevat ylhäältä päin ja työntekijät ovat voimattomia toimimaan. Kaleva kertoo, että tutkija Laura Tiitisen Lapin yliopiston tutkimukseen haastattelemat sosiaalityöntekijät eri puolilta maata nostivat esille julkisesta viestinnästä rankaisemisen. Työntekijät ovat puun ja kuoren välissä.

Sosiaalitoimea, jonka asiakkaana olin, on huomautettu useita kertoja oikeusasiamiehen toimesta käsittelyaikojen pitkittämisestä, mikä on johtanut tukien maksamattajättämiseen. Se ei kuitenkaan ole työntekijöiden vika vaan resurssikysymys. Perustulo ja yhden kassan malli säästäisivät usealta lisäselvityspyynnöltä.

Esimerkkini kertoo, miten järjetön tukiviidakko on. Toimeentulotuen kanssa on vaikea elää, mutta mahdotonta ilman. On käsittämätöntä lukea ministerin ihmettelevän parin tonnin palkkoja ja kansanedustajan luottavan ammattilaisia enemmän huhuihin tarveharkintaisen määrästä, kun itselle jää kuukaudessa nelisensataa käteen.

Paras tapa turvata ja parantaa sosiaaliturvajärjestelmää, on taata sille resurssit. Ilman työtä ja kasvua, on harvemmin hyvinvointia. Sosiaalitoimi kurittaa asiakkaitaan, koska jo ennestään tiukoista resursseista kiristetään. Se ei ole työttömän vika eikä virkailijan vika vaan hallituksen vika. Köyhien syyllistäminen omasta tilanteestaan tilanteessa, jossa vaihtoehtoja ei ole, on väärin. Toimeentulotuki kun ei ole etuus vaan perustuslain takaama perusoikeus.

”Kokoomus on kertonut kaikki tavoitteensa julkisesti. Ongelma on, ettei kukaan ota niitä vakavissaan.” – kylillä kuultua

Ehkä pitäisi. Istun Kotkan kaupungintalon valtuustosalissa. Paikan päällä on vasemmistoliiton eduskuntaryhmä, joka suunnittelee alkavaa istuntokautta. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satosen esitys työaikojen pidentämisestä puhuttaa kansanedustajia. Ehdotus ei kerää sympatiaa ja joku mainitsee kokoomuslandian.

Helsingin Sanomien TNS Gallupilla teettämän kyselyn mukaan kokoomus on Suomen suurin puolue nyt 22,1 prosentin kannatuksella. Kokoomusvaikuttaja, ex-lehtimoguli ja kansanedustaja Eero Lehden mukaan paras hallituspohja löytyy ensi vaalien jälkeen porvarihallituksesta perussuomalaisten ja keskustan kanssa. Myös RKP on tervetullut.

Jos kehysriihen tarjoama leikkauspolitiikkaa kuulostaa hurjalta, lisää on tulossa. Pääministeri Alexander Stubb kertoi kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa, että: ”Kokoomus tulee esittämään, miltä maailma näyttäisi, jos kokoomus itse saisi päättää.”

Tehdäänpä kuten pääministeri ehdottaa ja leikitään ajatusleikkiä, miltä maailma näyttäisi, jos kokoomus itse saisi päättää? Kokoomuslandia.

Stubb ideoi ensitöikseen kesäkuun alussa Suomen kokonaisveroasteen laskemista 39 prosenttiin ja julkisen sektorin supistamista 50 prosenttiin. Tämä tarkoittaa käytännössä 12 miljardin kokoista lovea verokertymään. Koska kokoomus on sitoutunut EU-budjettikuriin ja velkasuhteen taittamiseen säästö- ja leikkauskuurien avulla, veromenetyksiä ei kateta lisävelalla vaan uusilla leikkauksilla.

Kokoomuksen kansanedustajat Lasse Männistö ja Sampsa Kataja ehdottivat jo kaksi vuotta sitten ns. ”kultaista hamsteria” eli, mikäli: ”Valtion tulot ylittävät tuloarviot, tulot tulisi sitoa budjetin tasapainon parantamiseen eli velanmaksuun”. Käytännössä tämä tarkoittaisi mittavia leikkauksia julkiselle sektorille, jonka budjetti olisi sidottu talouskasvuun. Samankaltaista ”velkajarrua” on ehdottanut myös Eva raportissaan Euroopan parhaat reseptit. Viime kädessä velkajarru on valtava talousjarru, joka johtaa ainoastaan mittaviin irtisanomisiin ja työttömyyden kasvuun.

Elinkeinoelämän valtuuskunta ei ole kokoomus, mutta näkemykset eroavat harvoin. Evan raportissa nostetaan esille Latvia, missä: ”Noin puolet valtion 75 virastosta suljettiin. Jopa 29 prosenttia koko virkakunnasta irtisanottiin, kaikkiaan 23 000 virkamiestä”, ”yli sata koulua suljettiin ja 2 400 opettajaa irtisanottiin”, ”palkat laskivat kymmenyksellä” ja ”työttömyys räjähti vuonna 2010 lähes 20 prosenttiin”. Latviaa ei ole raportin varoittava esimerkki vaan menestystarinana.

Samaan aikaan sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty vaatii, että hallitus tekee tulevassa budjettiriihessä päätöksen hallituksen rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta. Kyseessä on kymmenen miljardin euron leikkausohjelma, "jonka tavoitteena on saattaa Suomen julkinen talous kestävälle pohjalle”. Ohjelman keskeisiä tavoitteita ovat kuntatalouden tasapainottaminen, työurien pidentäminen, eläkeiän nosto ja "lukuisat toimet rakenteellisen työttömyyden alentamiseksi".

Raportissa todetaan muun muassa seuraavaa:

"Hallitus edellyttää, että työn ja aktiivitoimien tarjonta ja niistä kieltäytymisen sanktiointi pannaan toimeen hallituksen päätösten mukaisina kattavasti kaikkien ELY-keskusten alueilla."

Kokoomuksen kuplassa kun ei työmarkkinoille ajauduta, sinne vapaudutaan. Kaikilla on töitä ja mikäli töitä ei ota vastaan, sosiaaliturvaa ei tipu. Paula Risikon perustama osallistavaa sosiaaliturvaa kehittävä työryhmä on jo pilottivaiheessa. Pian kaikille löytyy palkaton harjoittelupaikka. Koska työehtosopimus ei ole, yleissitova ja hankala ay-byrokratia ei häiritse työvoiman liikkuvuutta eikä oikeuksia. Politiikka, kun ”ei ole saavutettujen etujen puolustamista”.

Ja jos töitä ei ole, voi yrittää. Kokoomuslandiassa jokainen onkin yrittäjä, joka neuvottelee sopimuksensa työnantajaosapuolen kanssa. Jokainen voi myös piilottaa varansa hallintarekisterin turvin holding-yhtiön pöytälaatikkoon veroparatiisiin. Siis, jos rahaa on. Jos ei pysty myymään tarpeeksi edullisesti, joutuu tekemään ilmaiseksi, koska onhan ”kaikki työ (myös palkaton toim. huom.) arvokasta”.

Köyhyys- tai syrjäytymisriski koskettaa tällä hetkellä 854 000:ta suomalaista. Samaan aikaan Ministeri Räty ihmettelee, kuinka moni suomalainen nyt tienaa alle 2 100 euroa kuussa? Pian ministerille selvisi, että puoli miljoonaa. Kaikista tulonsaajista luku on 54 prosenttia ja 2 600 euroa tienaavien kohdalla 60 prosenttia. Tällä hetkellä ministerin palkkio on 9 261,55 euroa.

Yksi köyhyysrajan rajamaastossa keikkuva ryhmä ovat eläkeläiset. Vaikka työllisyysluvut ovat ennätyssynkät, eläkeikää nostetaan. Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi epäili kesäkuussa Rakennusliiton verkkosivulla ilmestyneessä blogissaan, että palkansaajajärjestöt ovat sopineet kaikessa hiljaisuudessa eläkeiän nostosta. Kokoomuslandiassa ei eläkeikää eikä työaikoja tunneta. Vapaus on yrittää hautaan saakka.

Jos ei jaksa ihan niin pitkään, voi mennä sairaalaan. Siis, jos on rahaa, sillä julkisen sektorin terveydenhuolto on köyhille, leikkausten kurjistama ja rikkaat käyvät yksityisissä luksussairaaloissa. Aina voi toki valittaa, mutta eipä ole oikeusturvaakaan. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson kysyi vastikään Ruotsalaisen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Turussa: "Haluammeko, että Suomi tulee tunnetuksi valtiona, joka ajaa alas oikeusturvaansa.”

On tärkeää muistaa, että kokoomuslandia ei ole hyvinvointivaltio vaan hyvinvointiyhteiskunta. Ero on siinä, että hyvinvointiyhteiskunnassa köyhistä ja hädänalaisista ei huolehdi valtio vaan yhteisö. Yritysmaailma korvaa valtiorahoitteisen yliopiston turhat humanistiset oppiaineet ja hyväntekeväisyys sekä lahjoitusvarat täyttävät lastensairaalat keskoskaapeilla. "Ihmisroskat" katoavat katukuvasta, sillä kuka köyhään ja rumaan investoisi? Luonnonlaki, kuten on Stubbin mukaan kokoomuksen galluptuloskin.

Pääministeri totesi linjapuheessaan, että: ”2010-luvulla ei ole olemassa yhtä suomalaista unelmaa, vaan jokainen suomalainen haluaa elää omaa unelmaansa”. Jyväskylässä vuonna 2012 julkaistun pro gradu -tutkielman mukaan ”kansalaisten mielipide on hyvin yhtenäinen; suomalaiset kannattavat laajaa hyvinvointivaltiota”. Vaikka kokoomuksen johdon ehdotuksia kannattavat hädin tuskin enää omatkaan, puolue on Suomen suurin. Se pistää miettimään, onko kokoomuksen suvereeni tiedotus- ja pr-osaaminen ainoa syy Suomen valitsemaan suuntaan?

Itse suuntaan Turkuun. Kuuntelen junassa kaksi riviä taaempana istuvaa herrasmiestä, joka puhuu kovaäänisesti puhelimeen. Tämä on mitä ilmeisimmin kokoomuksen eduskuntaryhmän jäsen. ”Verkot ovat vesissä” ja ”eteenpäin” mennään. ”Verkostoja”, perkele. Nämä ihmiset elää oikeasti näin. Joka päivä. Kokoomus on Suomen suurin puolue ja ennen pitkää sen politiikka tulee realisoitumaan.

Kuuntelen aikani myyntipuhetta ja luen STTK:n Aula Researchilla teettämää kansalaistutkimusta, josta käy ilmi, että 61 prosenttia vastaajista haluaa kulutusta ja investointeja lisääviä toimenpiteitä. Ainoastaan 20 prosenttia kannattaa leikkauksia. Silti vallassa on pääministeri, joka lupaa elvytyksen sijaan "kiristyksiä", ”verta, hikeä ja kyyneleitä”.

Äänestäjien arvomaailma ja hallituksen politiikka eivät kohtaa. Siinä on ongelmansa. Ex-pääministeri Jyrki Kataista lainaten: ”…Luottamus poliittisen järjestelmän uskottavuuteen on varmasti monen silmissä horjunut. Toisaalta meillä on tutkimuksia, joiden mukaan luottamus ei ole horjunut, koska se ei ollut alun perinkään kovin korkealla.”

Lähteet:

https://docs.google.com/viewer?url=http%3A%2F%2Ftilastokeskus.fi%2Ftup%2Fseutunet%2Fdownload%2Fhame%2Ftuloluokat.ppt

http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2014/08/Euroopan-parhaat-reseptit.pdf

http://valtioneuvosto.fi/tiedostot/julkinen/kehysneuvottelut-2014/paatos/fi.pdf

https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/40400/URN:NBN:fi:jyu-201211213052.pdf?sequence=1

”Työttömyys on kasvussa kaikilla mittareilla mitattuna.” – Valtiovarainministeri Antti Rinne Ylen haastattelussa

Tiesitkö, että Suomesta on kadonnut 50 000 työpaikkaa neljässä vuodessa? Tiesitkö, että vuodesta 2000 lähtien Suomesta on kadonnut pelkästään 100 000 teollisuuden työpaikkaa? Toki työpaikkoja on syntynyt lisää, mutta se ei riitä korvaamaan menetettyjä. Ainoastaan palveluala on kasvanut, vaikka esimerkiksi kaupan alaa uhkaavat uudet Venäjän vastapakotteet.

Huonot uutiset eivät jää tähän. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2014 kesäkuussa 258 000, mikä oli 42 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste on puolestaan kivunnut vuodentakaisesta 7,8 prosentista huimaan 9,2 prosenttiin. Samaan aikaan povaillaan jo uusia yt-neuvotteluja kautta linjan.

Suomea ja Eurooppaa kurittava sosiaalinen kriisi ja räjähdysmäisesti kasvanut työttömyys on verhottu rakennemuutosretoriikan savuverhoon. Rakennemuutoksella tarkoitetaan laaja-alaista yhteiskunnallista muutosta, mutta talouden ja työllisyyden näkökulmasta puhumme periaatteessa työpaikkojen siirtymisestä halvemman tuotannon maihin, tästä seuranneesta palvelusektorin kasvusta ja kansainvälisten suhdanteiden vaikutuksista kansallisiin markkinoihin kansan eläköityessä. Aihe on sen verran kuuma, että Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) käynnisti vuonna 2012 Kataisen hallituksen johdolla Rakennemuutos ja työmarkkinoiden toimivuus –ohjelman, jonka oli tarkoitus etsiä vastauksia synkkiin tilastoihin.

Ohjelman tavoitteet voi kiteyttää kohtaan ”jouston ja turvan tasapainottava työlainsäädäntö”. Ohjelma nimittäin näyttäisi keskittyvän työpaikkojen luomisen sijaan työmarkkinoiden joustoihin ja työntekijän etujen leikkauksiin. On toki totta, että laskelmalla palkkakustannuksia ja etuuksia lasketaan myös yritysten työntekijäkustannuksia. Jos kuitenkin samaan aikaan painotetaan kotimaanmarkkinoita ja etenkin pieni- ja keskituloisten ostovoiman nostamista, tavoite on ristiriitainen. Ohjelma toki mainitsee erityisryhmät, mutta unohtaa synkän kokonaiskuvan: työtä ei ole.

Ohjelman rakenteellinen ongelma on siinä, että se ei keskity luomaan työpaikkoja vaan edellytyksiä työpaikkojen syntymiseen. Näin ei ole kuitenkaan ole käynyt, sillä euroalueen ajauduttua kysyntälamaan myös työvoiman kysyntä on laskenut. Koska yksityinen sektori ei voi kuitenkaan päivän paradigmaa mukaillen olla edes osa ongelmaa, päädytään hullunkuriseen johtopäätökseen, jossa työttömyys johtuu pelkästään työvoiman tarjonnasta ja joustamattomuudesta. Toisin sanoen työntekijästä itsestään, joka ei osaa sopeutua "rakennemuutokseen".

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen kertoi Talouselämän haastattelussa, että nyt pitäisi saada kotiäidit töihin, opiskeluajat lyhyemmiksi ja vastaavasti eläkeiät pidemmiksi, jotta Suomi saadaan uuteen nousuun. Ajatus on, että työn kysyntä kyllä korjaa itse itsensä, jos vain työmarkkinoiden ulkopuolisen työvoiman tarjontaa lisätään. Näin, vaikka Suomessa on jo 258 000 työtöntä.

Aalto-yliopiston kansantalouden professori Pertti Haaparanta on Akateemisessa talousblogissa eri mieltä Vartiaisen kanssa. Haaparannan mukaan työvoiman tarjonta ei ole ongelma vaan nimenomaan kysyntä. Ongelma ei siis ole työvoiman ulkopuolelle kadonneet potentiaaliset työntekijät vaan yritykset, jotka eivät palkkaa heitä ja ajavat näin työvoimaa työmarkkinoiden ulkopuolelle.

TEMin vuosi sitten julkaistun selvityksen mukaan työmarkkinoiden ulkopuolelle jäädään neljästä eri syystä. Näitä ovat laskeva kokonaistyöllisyysaste, ikärakenne, sukupuoli ja silkka turhautuminen. Ihmiset eivät jää työmarkkinoiden ulkopuolelle, koska se on heille jotenkin suotuisa tai vapaaehtoinen valinta vaan he luopuvat aktiivisesta työnhausta, koska ovat jo jäämässä pois työelämästä, siirtymässä toisiin tehtäviin tai kokevat kortistossa päivystämisen täysin turhaksi. Tiedän paljon näitä ihmisiä eikä heidän tilanteensa ole lähtöisin valinnoista, laiskuudesta tai päihdeongelmista vaan työn puutteesta tai potkuista.

Jokainen toimeentulotuella tai pakkoyrittäjänä kituuttava tietää, ettei se hauskaa ole. On kuitenkin pakko tehdä epämieluisia töitä tai istua vastentahtoisesti kortistossa vain selvitäkseen, koska töitä ei yksinkertaisesti ole tarjolla. Valitettavasti tilanne ei parane lyhentämällä opiskeluaikoja, pidentämällä eläkeikiä ja pakottamalla yhä suuremman osan työvoimapotentiaalista työmarkkinoiden piiriin vaan huonontaa tilannetta entisestään. Nämä toimenpiteet eivät lisää työvoiman kysyntää tai ostovoimaa eivätkä siten kasvata muuta kuin entisestään synkkiä työttömyystilastoja ja työmarkkinoiden ulkopuolista työvoimaa.

On helppo vierittää vastuu heikommassa asemassa olevalle sanomalla, että tilastojen mukaan sinä olet ongelma. Kyse on pitkälti siitä, ettei uskalleta vierittää vastuuta työmarkkinoiden toisille ja kolmansille osapuolille eli elinkeinoelämän ja politiikkojen kannettavaksi. Suomi on erittäin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa eikä nouse lamasta inflaatiota odottelemalla vaan töitä tekemällä. Nyt olisi aika luoda työpaikkoja, vaikka sitten valtion velkaa kasvattamalla ja investointiohjelmin. Lisävelka ei ole pois suomalaiselta yrittäjältä ja työntekijältä vaan hyödyttää oikein investoituna molempia.

Molemmat, sekä suomalainen yrittäjä että työtön, kärsivät nykyisestä taloustilanteesta. Valitettavasti vaikeita työllistäviä ratkaisuja ei tehdä osoittelemalla vaan sopimalla. Suomalaisen työttömän, duunarin ja yrittäjän on vaikea joustaa nykyisessä taloustilanteessa eikä Suomen harjoittama talouspolitiikka ei ole tuottanut toivottua kasvua. Hallituksen olisi kenties aika katsoa peiliin, tunnustaa epäonnistuminen ja miettiä harjoitettua politiikkaa uudelleen. Suomen kansantaloutta kun ei pyöritä pieni elinkeinoelämän eliitti vaan työtä tekevät suomalaiset. Jos työtä ei ole, ei pyöri talouskaan.

Rakennemuutokseen voi vastata monella tavalla, mutta pitkällä aikavälillä työttömän, palkkatyöläisen ja pk-yrittäjän jättäminen yksin vastuuseen on kestämätön ja kallis ratkaisu. Työtä ei luoda tarjontaa vaan työn kysyntää eli työpaikkoja lisäämällä. Tämän ymmärtää jostain syystä jokainen työtön ja suuri joukko tutkijoista, muttei yksikään päättäjistä.