Contour

Eilen oli ohjelmassa pihakivien latomista. Tänäänkin niitä meni paikalleen jokunen. Rautakaupan maaliosasto sai kuitenkin sitä ennen omansa eli vaajaan satasen ostokset.

Järvestä nousi kuulemma sorva jos toinenkin, mutta lopputuloksena siima oli korkealla rantakoivussa.

Vanhoissa pihalaatoissa on se paha puoli että niissä vaihtelee mitat sen mukaan milloin niitä on hankittu, saatu tai tehty itse ylijäämäbetonista. Sit varsinkaan nuo itse tehdyt ei ole tasapaksuja, joten ei voi tehdä laajaa sileää kenttää ja sit vaan latoa kiveä kiven viereen.

Katselin tänään kuinka reilut satakiloinen miehen järkäle yritti saada täryä vetonarusta nykimällä käymään. Neljään otteeseen päivän mittaan sitä yritti. Yhtä monta kertaa sanoin että laittaisi molemmat kädet siihen vetonarun kahvalle ja käyttäsi muutakin kuin pelkkää käsivoimaa.

Lopputuloksena oli siis se että jouduin omat hommani keskeyttämään ja neljä kertaa käynnistämään sen vehkeen yhdellä kiskaisulla.

Oli siis ohjelmassa pihalaattojen latomista. Hyväähän niistä omatekoisista ja epätasaisista laatoita ei saa millään, mutta ihan kävelykelpoisen ja nurmikkoa kuivemman pinnan varmasti- ainakin seuraavaan routimiseen asti.

Auroiksi miekat taotaan, mutta kun ei ole ollut aikoinaan kylvökoneen tekijällä sitä miekkaa vaan mitä lie patarautaa niin tapahtuu hassuja asiaoita.

Viime vuonna siis vajastin n 35 vuotta käyttämättömänä olleen perunanankylvökoneen, vai istutus. no päällä/takana istuttava kuitenkin.

Nyt kun lupaa hyvää keliä ja oli aikaa tyhjentää kellarista kaikki vanhat perunat. Ehkä liian aikaista kylvölle... No Taas kävi juurikin samalla lailla kuin viime vuonna eli kolmen metrin jälkeen siemenlaatikko alkoi taipumaan. Tällä kertaa siis vantaat pysyivät suunnilleen paikollaan. Sitä sit pariin otteeseen kiskottiin suoraan, mutta kun suoraksi tarkoitettu osa alkaa muistuttaa s-piikkiä niin ei se enää yhtä jäykäksi palaudu paitsi takomalla suoraksi ja materiaalista riippuen lämpökäsittelyllä.

Onneksi oli sentään vähän työkaluja, tukeva ketju ja ankkurointipiste että pääsi edes yrittämään sitä oikomista.

Toinen onni onnettomuudessa on se että jo siihen edelliseen kylvöön lähtiessä mietin saisiko kätevästi vaihdettua nostolaitetta varten olevien tappien paikat sellaisiksi että nykytraktorilla ja pikakytkentäkourillakin saisi sen edes kuljetuksen ajaksi perää. Näin ollen kun nyt joutuu ottamaan säiliön irti niin tulee hyvä tilaisuus sen muutoksen tekemiseen.

En sitten tiedä miten olisi käynyt heikomman ja kevyemmän veturin kanssa. Olisiko pyörä luistanut vaiko rauta taipunut.

Se siis alkoi bakteerista tai viruksesta. Sen pienen perhosen siiven lepautuksen verran sitä pääsi 1 pienen ihmisen järjestelmään.

2 Pieni ihminen sai sen seurauksena kuumeen, joten sairasta lasta ei viedä päiväkotiin muita tartuttamaan. 3 ja 4 toinen vanhemmista ja sisarus jäävät kotiin.

Työpaikalla ihmisille 5 ja 6 jäävät nelosen työt. 7 jossain 80 kilometrin päässä ihminen 8 odottaa ihmistä 9 jonka on määrä tavata ihmiset 3 ja 4 tietyllä kellonlyömällä 17 tietyssä paikassa tietystä syystä.

Sen pienen, mutta ilmeisen suoran tartuntariskin vuoksi ihminen 2, 3 ja 4 odottavat kunnes ihminen 10 palaa töistä, ottaen hoitoonsa ihmiset 2 ja 4.

Ketju on siis pitkä. Jotain hyvääkin tästä tietysti seurasi eli pitkä ruokatunti. Silmänruokaa oli naapuripöydässä klo 17 suunnassa kolme ja varsinkin suunnassa puoli kaksi.

Sitten oli aika mennä seuraavalle etapille ja ties kuinka monennen kerran jäi mansikkapirtelö saamatta. Mansikkapirtelössä soisi olevan oikeita mansikoita tai ainakin mansikan makua ja väriä. Ei sillä etteikö sateenkaarijäätelö ja appelsiinisorbetti olisi ollut hyvää, mutta minkäs teet kun haussa on jotain ihan muuta.

Siihen ei auta edes kauniimman sukupuolen katseleminen. Onneksi sentään kaupasta sai sitä mitä mieli teki.

Noin muuten päivän mittaan perkasin ehkä satakunta metriä piiriojaa, tein useamman sata metriä ajouraa ja ihmettelin kuka "tyttö" mahtoi olla Alvettulan S-mutkan kohdalla halkovarannon vieressä portailla istumassa.

Päivä oli pitkä. Sai ollakin ja paluukuorman saaminen vaati pienen erityisjärjestelyn.

Ohejelmassa oli salaojan esiin kaivaminen. Se oli pikku pakko kun viime vuonna tehty kastelukaivo kasteli vähän liian hyvin. Siis jopa niin hyvin että kaivon ympärillä oli vettä kesät talvet. Siihen ei sit muu autanun kuin ottaa isoa vasaraa ja talttaa eisiin ja lyödä purkuputki betonista läpi.

Luultavasti on märkä vielä huomennakin, mutta todennäköisesti lähivuosina rypeminen vähenee.

Vastaava ongelma on noin 180 metrin päässä ja lähes koko matkalla pitkällä saralla sinne saakka. Tuskin korjaantuu noin vain.

Nykyään kun lapsia ei saa ruumiinnisesti kurittaa niin jossain vaiheessa koittaa hetki kun lapsi alkaa valehtelemaan.

Joillain se nauha jää päälle ja aikuisenakaan ei ole kykyä erottaa omista puheistaan valetta totuudesta.

Miten kolme päivää muuttuu puoleksi päiväksi tai rikkojaksi joku toinen henkilö ja vieläpä sellainen joka ei ole ollut paikalla eikä edes maassa suurinta osaa ajasta.

Tietysti virtuaalisesti joku voi väittää olleensa läsnä vaikka Tapparan mestaruusjuhlissa.

Mutta siis miksi valehdella ja tapella siinä vaiheessa kun oma virhe on selvästi näkyvissä ja virheen havainnut pyytää korjaamaan sen jälleen kerran?

Onko valehtelemista alettu arvostamaan liikaa? Totuutta tai rehellisyyttä ei arvosteta ja jos arvostetaan niin se ei näy.

Aamulla sade oli viimein lakannut. Se tarkoitti kuitenkin että töihin joutui menemään hytittömällä traktorilla vuosimalliltaan kaiketi kymmenen vuotta vanhemmalla kuin minä.

Lähti käymään että napsahti, vei hyvin perille ja poiskin, mutta kyllä oli pelto-osuus paikoin pehmeää. Ei uskois että pari päivää sitten sama reissu meni vielä maasturilla isompia jälkiä jättämättä. Varmaan siellä on yksi salaoja tukossa ja nyt sillä kohtaa on kaksi pienen traktorin renkaiden auraamaa ojaa.

Päivemmällä tuli sit tietysti nälkä ja seuraava kohde oli vasta asiakkaan harkinnassa, mutta se käveltiin silti ympäri.

Aamupäivällä oli todella ikävä keli kantaa työkaluja työmaalle. Vielä pahempaa oli luvassa. Kumisaappaat tietysti väärässa ajoneuvossa 25 kilometrin päässä, vettä sataa ja kuntta oli todella märkää. Siitä sitten vaan pumppaamaan rasvaa kiristimeen.

Se olisi ihan helppo ja yksinkertainen homma kahdella kädellä, mutta jostain syystä kumpikaan käytössä olleista prässeistä ei halunnut tarttua rasvanippaan vaan letkua joutui pitämään paikallaan jolloin jo puolivälin tienoilla oli olkapää aivan tulessa.

Toki jos olisi ollut tarjolla tasamaata tai koroke olisi voinut säästää voimaa alkumatkasta, mutta kun ei ollut ja rinteen vuoksi ainoa keino saada perusketju ohjaimien väliin oli jättää ilmaa alle. Se vaati siis pumppaamiseen ketjun nostamisen verran voimaa, loppua kohti suunnilleen sen verran kuin prässillä saa tehtyä.

Menihän se lopulta, mutta sanon suoraan että se nippa/venttiiliyhdistelmä noin toteutettuna on huono. Huono, koska nippaa ei pääse käsiksi suoraan ja koska nippa on liikkuvassa osassa kiini. Sitä ei siis voi noin vain siirtää letkulla/putkella parempaan paikkaan.

Tänään ei jaksanut lähteä kaupunkiin syömään. Päädyin hieman poikkeavaan ratkaisuun eväiden suhteen. Pakkasin folioon esikeitettyä maissia, leikkelemakkaraa, suolaa, pari rieskaa, chilikastiketta ja pinaattiuhukaisia.

Se paketti oli sit konetilassa ensin imusarjan päällä reilun tunnin ja pakosarjan päällä turbon vieressä reilut 20 minuuttia. Sen jälkeen se oli kuumaa hyvää metsäetyöevästä.

Onneksi oli ne eväät jo mahassa kun toinen tela luiskahti pois johtopyörän päältä. Ei mikään ihme kivisessä kannokossa ja rinteesseä. Kyllä sen paikalleen sain, mutta haaveeksi olisi jäänyt ilman ketjua ja kiristyksen löysäämiseen sopivaa työkalua.

Sieltä sitten otin suunnan seuraavaan osoitteeseen ja pienen koneen ohjaimiin. Vähän salaojaa ja pieni maavallin siirto.

En ole kokeillut veneen alla nykkumista. Siitäkin on monta vuotta kun olen kahlanut laiturin ali. En silti uskonut näkeväni kuinka laiturista sujahdetaan veneellä ali.

Venettä nostaessa oli taas hyvä juttu että se on kevyt. Puoli metriä ennen loppusijoituspaikkaa toinen nostajista pyllähti turpeeseen selälleen ja siinä oli hyvä paikka päätyä veneen alle hetkeksi lepäämään. No onneksi turve oli pehmeää.

Se oli siis eilen. Laituri on paikallaan. Vähän pienihän se on ja lyhyt, mutta tuo veneellä alittaminen todisti sen että tarvittaessa veneen voi ajaa myös laiturin alle lastattavaksi. Niin sitä ei ole suunnieltu, mutta jos vesi jää yhtä alas kuin viime kesänä niin sit se toimii just noin.

Tänään taas yksi kone temppuili. Onneksi tuli sentään lavetilta alas omin voimin, mutta akun kengän hapettuma halvaannutti sen myöhemmin. Tietysti sunnuntaina ja tietysti sellaiseen aikaan että 25 kilometrin säteeltä ei uutta osaa tai edes kaapelikenkää saa.