Feikkaamisesta

Parissa ketjussa on tänään neuvottu ihmisiä esittämään jotain muuta kuin mitä he ovat, minkä ideana on ilmeisesti uskotella itselleen asioiden olevan edes näennäisesti paremmin kuin ne todellisuudessa ovat. Vaikka kyseinen toiminta saattaisikin sopia sen ehdottajalle, yleensä itsepetosta pidetään epäsuotuisana toimintana, koska - let's face it - sehän on valheessa elämistä ja omasta halustaan vielä.

Omien vajavaisuuksien ja alamäkien tunnistaminen on sitä vastoin tervettä, koska täydellisyyttä on olemasa vain esineissä ja utopistisissa näkemyksissä, muttei ihmisissä kokonaisvaltaisesti. Tiedostaessaan omat heikot kohtansa niitä voi työstää tai vain pitää mielessä - molemmat tavat ovat yhtä hyviä, koska edistävät itsetuntemusta. Rationalisointia ei tarvita, koska selittely on tyhjää. Pääasia, että ihminen tiedostaa itseään.

Annan tähän pienen esimerkin. Oletetaan, ettei jonkun aivotoiminta yksinkertaisesti riitä kapasiteetiltaan käsittämään tiettyjä asioita, olivatpa ne tutkimustietoa, kertomuksia tai matematiikan yhtälöitä. Yksi tapa on uskotella itselleen, etteivät nämä asiat ole tärkeitä tai etteivät ne ole totta. Tätä sanotaan rationalisoinniksi tai jopa itselleen valehtelemiseksi. Henkilö itse tietysti pitää kyseistä toimintaa ainoastaan järkevänä, koska uskoo siihen itse täysin (hänenhän on pakko).

Järkevämpi ja terveempi tapa suhtautua asiaan, jota ei kykene ymmärtämään, on tilanteen hyväksyminen: "Tämä vaikuttaa minusta epäilyttävältä enkä näe sitä mahdollisena tai en ymmärrä sitä lainkaan enkä osaa/jaksa paneutua siihen ymmärtääkseni paremmin, joten päädyn hyväksymään tilanteen tällaisenaan, eli minä en tähän usko tai tätä ymmärrä." Luonnollisesti tällainen suhtautuminen ei ota kantaa asiaan itseensä mitenkään, vaan ainoastaan ihmisen suhtautumiseen asiaan.

Asian kieltäminen, looginen umpikuja, living in denial: "Tämä ei voi olla totta, koska se ei vaan voi olla totta." Ihmisaivot saattavat käyttää tätä keinoa esim. shokkitilanteissa, koska totuuden hyväksyminen sillä hetkellä on ihan liian tuskaista. Ajan ja ammattiavun kanssa ihminen pääsee yleensä tämänkin suojamuurin yli, muttei aina lopullisesti, koska mm. epäselvissä tapauksissa, joissa on edes promillen verran toivoa, toivo jää elämään.

Kirjoitettaessa soi Toni Braxton: Lies, lies, lies