hikotusta ... sivumerkkejä

Asianmukaisesti vappuun varustautuneen Nauravan Saaran hymy hyytyy Lounaispuistossa

Saman naisen pää edestä ja takaa

Hyvin suojattu
on pää.
Mutta auttavatko nää:
huivi tää
- tuo hattu?

Vaara jää!
- Kiveks pian jäätyy Saara-sen yläpää.

***
**
*

20 ja 14 tai 14 ja 20
Siinä raikuilun vuoden 2014 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi, saa ja pitää lipsahtaakin.
(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin kutsuttu, on perussuomalaista prepostelurunoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)

Klitshkopa Klitshko, kuten syksyllä, kävi täydentämässä tuluspussiaan yöllä, kukkaroon toistakymmentä milj. riihikuivaa - joko lie viime tienuut vähiin käyneet: jakaa kuulemma suurimman osan hyväntekeväisyyteen.

Nyt Vladimir Klitshko vastaan Alex Leapai. Pitkä vastaan Pätkä. Ukrainan tohtori, sen barrikadeilla näkyvän toisen tohtorin, Vitalin, velipoika, pieksi pahemman kerran samoansaarelaisen.
Aivan turha matsi.
No, saihan vastustaja miljoonan ja kunnolla kuonoon; mahtaa olla tänä su-aamuna sumea olo ja pää pipi.
Onneksi lohtuna se milli!

Vaan jokin primitiivitarpeiden hierarkiataksonomian perusportaista tämmöisen sivullisen syrjäisenkin panee tilaamaan Katsomosta la-su-keskiyön ottelun suorana lähetyksenä Paratiisiin, missä ei moista mäiskimistä livenä tapahdu.
Semmoinen tumpelo on tämä tuttu asukkaamme Paratiisissa, tämä Onni Rentner. Ei vielä täysin jalostunut asumaan noin puhtaassa ja luonnonihanassa paikassa. Näemmä.

Ja kai häntä puolestaan lohduttaa Ripa Merosen tunnustus:

- Eihän tässä mitään järkeä ole, nyrkkeilyssä. Mutta se tunnetila!

Vähän kuin tulessa makaisi. Sekö se siinä?

Jostain syystä millään ei ole näytelmän otsikko tarttunut mieleen - jokin lapsille tarkoitettu - vaikka syksystä asti olen sitä tankannut. Aivan mummona ajattelin:
- Tää on lapsile!
Niin kuuluivat mummon ensisanat kun enkelipatsaan synttäripaketista oli auki repinyt.

Vaikka ei ollut, vaan oli aikuisille, se enkeli, keräilysarjaa, aitoa annekaboukea.

Eikä ollut tämäkään kipale lapsille, eikä se ollut näytelmäkään, vaan esitys, lauluilta, venäläisen musiikin ilta itärajalla, Suomen puolella, missä selvisi sekin että Elo juoksuhaudoissa ei mikään suomalainen biisi ole vaan on venäläisen Dubrianskin sävellys.

Varsinainen esitys. Hyvä esitys. Mukaansatempaava lauluilta.
Railakas kalinka, etten sanoisi, kun pojat kilvan kiskoivat, vaikutusta tekivät lavan ainoaan naiseen, Minna Maaria Virtaseen.
Haitaristi Tarkkonen vei voiton kitaristi Rantatalon nenän edestä; sitä paitsi Artolla oli kovempi ja kimakampi ylärekisteri kuin Petterillä. Mutta Petterillä oli koko kaksituntisen rupeaman paras esitys kumminkin. Se loppulaulu: Vysotskyn Valhe ja totuus. Ei kalvennut ede VV:lle itselleen, ei sitten yhtään, karheuskin oli paikalla läsnä valheen vilistellessä kultapöksyissä totuutta karkuun.

Erittäin voimakasta ravia!
Ei ihme kun jossain vaiheessa iltaa soittaja katseli läätävää kitarasormeaan tovin ja tuumasi: "Tässä se ammattilaisen ja amatöörisoittajan ero on: - Tällä vois sytyttää vaikka tupakan!"

Neljäntenä Joensuun kaupunginteatterin maakuntamatkalla syrjäiseen Riäkkylän kuntaan oli otettu mukaan Tuukka Jukola joka soitteli komeron kokoista selloa, välillä oven karmeja koputellen, välillä uskaliaasti näiden riehahtelevien 'pääpirujen' sekaan tullen ja laulellen hentoja laulujaan: ikään kuin ilmoittaen että näinkin huomaamattomasti voi slaavilaisia lauluja vaikuttavasti laulella.

Entä se Minna Maaria - mitä pitemmälle ilta ehti sen paremmin hänet omaksensa otti, vaikka alussa vähän vieroksutti tai ainakin vierastutti.

Kuntaako tässä pitäisi kaiken kukkuraksi kiittää, kun tämmöisen paukun 140-vuotissynttärilahjaksi asukkailleen ilmaiseksi tarjosi? No siihen en sentään vielä sula, vaan kiitän näyttelijöiden loistotyötä:

'Huikeeta' kuuluu urheilutermi - ainakin ennakko-odotuksiin nähden.

Nyt on hätä kädessä. Kolme ihmistä kadoksissa.
HS-Aulis on deadlinessa pian ja nuo neljä naamaa yhä tunnistamatta.
Helppiä!

Mummohan se, pienen pojan aarre verraton.
Kukapa muu!

Pääsiäiskokkoa katsellessamme katselimme myös pikkuisen pojan taistelua tulta vastaan:
- Etkö jo ala romahtaa senkin! tuhahteli Veeti ja viskeli vesseli kauempaa kapuloita tulikekoon.

- Siinä meni aarrekartta, huolestuttiin kun ukki muovipullon tulinieluun heitti.
- Pullopostia siinä.

Pieni mies vähän hätkähti. Valittikin, ettei koskaan ollut pullopostia eikä aarrekarttaa löytänyt.

Mutta eipä mitään.
Siinä touhutessaan sitten välähti:
- Ei kun oon kerran.
- Millon?
- Sillon kun synnyin.
- Mitenkä niin?
- Sain tään mummon.

Se lähti suoraan sydämestä.

Niin lausui yhdenäkinyllättäin pikkinen poika, hellyttävästi, ja jatkoi risusavottaansa jotta pääsiäiskokko kunnolla romahtaisi ja liekit taas leimahtaisivat ja heijastuisivat kahta säkenöivempinä vasta päivällä vapautuneen järven jäisistä hileistä.

Kannonnokkaa haki mummo.
Istuutui sulattelemaan saamaansa parhainta mahdollista arvosanaa, parhaalta mahdolliselta arvosananantajalta.
Siinä sitä sulattelemista piisaa - pääsiäisen ylikin.

Rajamuodollisuudet Taivaisiin:
passiin lätkäistään verinen leima.

Voimassaoloajaksi viisumiin:
IKUISUUS.

***********
*****
****
***
**
*

20 ja 14 tai 14 ja 20
Siinä raikuilun vuoden 2014 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi, saa ja pitää lipsahtaakin.
(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin kutsuttu, on perussuomalaista prepostelurunoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)

Ärtymys, jopa kärsimys, on pitkästä aikaa tavoittanut työhuolista vapaan elämänrellestäjän. Johtuneeko sitten piinaviikosta vai mistä, sillä elämmehän pääsiäisen aluspäiviä eli kärsimysviikkoa, jolloin jopa Paratiisiin haiskahtavat maailman pahat tuulenhenkäykset.

Onni Rentnerin, tuon huolettoman paratiisieläjän tapaamme nyt allapäin pahoilla mielin, missä tilassa hän harvinaisen harvoin on ollut työelämän jätettyään.
Suuri huoli tuntuukin ravistelevan, murhe musta - suru puserossa olevan, kuten sanonta kuuluu - tahrineen miehen mielen. Habitus harmaana yhtenä köykkynä tuossa avatun läppärinsä edessä.

Kokeilkaamme varovasti lähestyä miestä, joka istua kyyhöttää pitkällä tuvan penkillä, johon alastalolaisiakin mahtuisi tiukkaan ottaen istumaan puolenkymmentä, jos piippunsa valinnutta Härkäniemeä ei siihen laskettaisi leveää takapäätään tunkemaan.
Siispä puutumme peliin, kauempaa kysäisemme:

- Hei hei mistäs moinen alakulo?

Vaan heti emme vastausta saa, emmehän toki odotakaan - emmehän?
Havahtuu Onni kyllä uuteen outoon ääneen: - Omatuntoko vai mikä trulli se inahdellee??? miettinee mies tuvan pöydän pintaa tuijotellessaan.
Sitten terhakoituu, mustaa arpakuutiota sormien välissä pyöritellen vastakysymyksen tekee, huutaa suorastaan:
- Että nin MITÄ?

Vaikenemme, emme provosoi enempää. Jäämme jatkoa odottamaan, vaivaan, alakuloon vastausta saamaan. Tilapäistä lienee.
Siksi vihaiselta vaikuttaa, vähän kuin Rautakorpi kesken pelin erätauolla häviötilannetta kommentoidessaan; jotta parempi jättää onneton Onnimme omaan liemeensä pyörimään. Toistaiseksi. Kunnes enin tunnekuohu on ohi.
Palatkaamme huomenna kepillä jäätä kokeilemaan, josko selitys murheen murtamalta irtoaisi.
Pysykäämme kuulolla ja kanavalla.

Jatketaas näiden näkyväisten sarjaa: toissa päivänä kai Mörkö-Nalle, eilen Kuhmon Jussi, tänään Lieksan Atik Kuopiosta.
Stadin kundi. Tataari. HJK.
Ei mikään huuhaa enää, vaikka mielikuva, vahva, sellainen.

Vanhemmiten sitä oppii ja viisastuu - ei sille mitään maha! - vaikka kuinka pyristelisi, vastaan haraisi.
Elämään.
Taiteilijakin.
Joka maalannut maaleja, kirjoittanut kirjoja, näyttänyt taitonsa jos taidottomuutensakin.
Kertoo Nybergissä: - Lahden Kyykän kannattajat huusivat: Atik tietää ei oo Lahden voittanutta.
Pilkkaa. Viittasivat alkoholisoituvan tähden kosteaan elämään.

Vuosi sitten vappuna Atik kirjoitti blogiinsa:

"Raittiina 23 peräkkäinen vappu. Työläisten ja suomalaisen työn juhla. Työttömänä. Pelkään, että tila on lohduton. --- Pelkään kuollakseni retkahtamista, lentämistä ja kuolemaa. Sen te arvasittekin."

Edessä 24. viinaton vappu ja Lieksassa työtä ammattikoululaisten parissa. Seestyy.

Selviytymistarina, ilmeisen onnistunut.

Jussi Parviaiselta. Loppu lähellä.
Ei älkää lopettako lukemista, vaikka Jussi Parviaisesta on kysymys: Älkää!
Yritin lohduttaa. Hylkii. Ei ota kommenttia vastaan täällä, jossa kirjoittaa sydäntä särkevästi. Ensin ajattelin että sensaatiohakuisesti, mutta ei: kyllä Jussi on nyt tosissaan poislähtemässä tästä maailmasta. Ei feikkaa.

Koska:
1) Omat lapset hylkivät tai ovat tylyjä.
2) Työntarjoaminen on turhaa, eivät edes vastaa kun soittaa.

Oma rakas lapsikin on siirtynyt työnantajan puolelle ja on yhtä tyly, oikeastaan vielä tyrmäävämpi sanoessaan:

”En tiedä, mutta Mika on minun kaverini.”

Mika on Myllyaho, Kansallisteatterin johtaja, josta omalle Emmi-tyttärelle on tullut paljon tärkeämpi kuin isästä: "...voiko oma rakas tyttäreni sanoa minulle noin…ja että kokeeko Emmi enää edes olevansa minun tyttäreni..."

Willensaunaan tai jonnekin Kansallisteatterin näyttämölle Jussi on suunnitellut Gogolin Mielipuolen päiväkirjan toteutettavaksi. [Kai Jussi tietää että Tarmo Mannihan sen on jo aikoinaan tehnyt, eikä sitä parempaa voi kukaan enää?] Turhaan. Mika ei vastaa soittopyyntöihin ja Emmi-tytär ei tiedä miksi, kun ei viitsi edes kysyä vaikka päivittäin näkee Mikan. Emmi on menetetty, samoin Janne ja Peppi, vain Onni on hetkittän läsnä. Lapset menetetty.
Ja:
"Ilman lapsiani en ole aikonut elää..."
Lukekaan lisää:

HV
Hj

Oksettaa! Yököttää! Tuo hippiäinen, rotta mikä rotta.
Muistatko Kühnhackelin, sen Ierikan sakun jonka Höyry-Häyrinen selosti makasiinirotaksi?
Pitkällä mailalla ronkki ja rynnimällä napsi kiekon itelleen toisten nenän eestä - ja joka ainua kerta! Närhenmunat näytti suomalaisille, paskat haistatti. Tää paska tekee nyt saman. Ja jo pärstältään yhtä luihu. Nuo kuulus P-Koreaan eikä yhteiseen pöytään.
Vaan minkäs noille mahat!

Voihan tapljuu!

tuus
Lennu

On tainnu Lennulta jäähä lääkkeet ottamatta, tai sitten sillä ei oo ollu vara!
Kenet lie nyt luuppinsa alle pominu kun noin kovasti pauhaa? Kunhan ei ois vasaralla sormeensa lyöny - ja siitä tuo mahoton parku.