- Turha polttaa takapesille, maisemissa heitto kuitenkin.
- Ja kenttä rullaa!
Se oli ennen se, nyt on nyt ja toisin. Tänä kesänä tasokkaampaa:
- Nehän saa kiinni!
- Eikä jatkuvasti lyönti lirvaha räpsän alta ohi!
Yllätys yllätys, ja elämys, oli Superpesis-peli pesäpallokentän tekonurmella. Ylimmällä sarjatasolla Viinijärvellä.
Ja kerrankin ЦСКА-Sotkamo taipui!
No eivät tietenkään ne miehet, Kohosille nyt kukaan pärjää, mitään mahda ikinä, vaan naiset, nuo Vuokatin katit pisteittä lähtivät Kainuuta kohti. Ja mikäs oli muutenkin istuessa kuuma makkara suussa, kahvimuki kädessä auringon porotuksessa. Eikä yleisössäkään ollut tällä kertaa mölöttäjää. Alarivin ukotkin tiirailivat kentälle rauhallisina, vissiin auringon pehmentäminä; joskus vain kuului laimea 'nyt tyttö potlit väärin' -vastalause kolmospesätuomarille tai 'selevästi ennätti kakkosele, pirsetin laikkaukko näytti viärin, perhanalainen'.
Kaukana kaukana pysyi ärsytyskynnys katsomosta, ei tietoakaan kiekkokaukalon kukkoilusta, jalisfanien riehunnasta. Ei kentälläkään suukopua. Ainoa häiriötekijä oli pauhaava musa, joka ei mitään keesäiillan vaalssia soitellu.
Rattoisa meininki, siis, yllä.
Älypeli ei aggressioita mausteeksikaan kaipaa. On tiedettävä seuraava siirto kuin shakissa ja valmisteltava jo sitä seuraavaa. Siinä jouda ärhentelemään eikä ...tuile....
Olivatpa tyttäret kehittyneet viime kesästä, puhumattakaan edelliskesistä. Olivatpa!
Vaikka vielä onkin matkaa taivallettavana entisiin Karttusiin, Räsäsiin, Turpeisiin sekä kaikkiin muihin kultaisiin.
Vaan vielä putkahtavat kukkimaan nämä satavuotiaan Vinkun ent. Taipaleen Vekaran vekaratkin, uskokaa pois. Härkösen Niinan lukkarointi on jännää survomista, ikään kuin syöttölautasta ei olisikaan - käsi kuin korkkiruuvi. Ja Määtän Lauralla räväkkä meno koko ajan yllä. Ja ...
Mikäs tuossa kauniina kesäiltana, ilta kuin valssi, ei oo ukkorivin kallellapäin katellessa, huulta lipastessa, onnenpäiviä ootellessa, mitalit jos muukin siinä silmissä siintämässä:
