Contour

Salomon- jos joku vielä muistaa kertomuksen jossa kaksi naista ajalta ennen geenitestejä, sormenjälkiä ja mikroskooppeja väitti samaa lasta omakseen. (Tarzanin oikea henkilöllisyyshän paljastui kirjassa lapsena jätetystä sormenjäljestä. En tiedä julkaisuvuotta, mutta se oli ensimmäinen jonka itse olen kirjasta lukenut)
Salomonilla oli siis hyvä ratkaisu nimeltään tasajako. Pistetään lapsi miekalla kahtia. Näin kun hän oli tekemässä niin toinen luovuttu ja toinen asettui miekan ja lapsen väliin.

Nykyään noita puolikkaita lapsia on paljon ja vaikka moni muuta väittääkin niin tuo miekan ja lapsen väliin asettuminen on paljon helpompaa kun suojeltavana on kokonainen lapsi, oma lapsi ja varsinkin sellainen lapsi jonka kaikki kehitysvaiheet on saanut nähdä jo siitä hetkestä kun ahkera harjoitus vihdoinkin tuotti siittiöparvelle yhden ja ainoaksi jääneen osuman munasoluun.

On oikeastaan ihan sama mitä tähän kirjoitan tai mitä sanon. Jäi vaan sanomatta että kohdelkaa niitä puolikkaita lapsianne yhtä hyvin kuin kokonaisia tai muuten niistä tulee henkisesti vajaita. Ei välttämättä kaikista, mutta mutta jos väitän että vanhempien eron jälkeen lapsi kaipaa sitä vanhempaa jonka luona ei ole, eikä ketään vierasta miestä tai naista oman vanhempansa tilalle.

Toki lapsen henkinen kehittyminen on muustakin kiinni kuin pelkästään vanhemmista. Tuntuu vaan välillä aika kamalta katsoa kuinka yli parikymppinen on monissa asiossa kymmenvuotiaan osaamistasolla ja vielä kamalampaa kuin vähän toisella kymmenellä olevat temmeltävät yökaudet yli parikymppisten seassa. Jos ei saakeli edes ministeri pysy juhlissa tolpillaan niin kyllä senkin vanhemmat ja virkaan valinneet ihmiset saavat katsoa peiliin ja hävetä. Saattavat ehkä kääntyä haudoissaan.

Tänään ajoin huoltoaseman ohi. Asemalla tankattiin Passattia täyteen ja ilmeisesti polttoöljyä johonkin työkoneeseen vietäväksi. Se ei millään lailla huomiota kiinnittänyt, mutta se kiinnitti kun auton takakontissa oli aivan käsittämätön määrä Sakua- siis oletettavasti Virosta tuotua olutta. Paljon täytyy olla painetta renkaissa ja jäykät takajouset että siinä lastissa selviää ensimmäisestä hidastetöyssystä ilman pohjakosketusta.

Tänään oli tavallaan työpäivä. Tavallaan olin myös opetustehtävässä, koska Pälkäneen puolella huoltoaseman tilossa sijaitsevan Hesburgerin kassalla oli tasan puoli tuntia työkokemusta. Kokeneena- en väitä kaiken kokeneena asiakkaana osasin jo ennakoida muutaman asian ja kaikki sujui aivan loistavasti. Mieluusti olisin jäänyt sinne ainakin tällä kertaa silmänruuankin suhteen omavaraiseen paikkaan syömään ja ehkä vielä tilannut jälkiruokaakin, mutta piti saada vanhempi kuski ruokittua eli kiirehtiä takaisin.

Oikeastaan enemmän harmittaa kun ei tullut maistettua niitä ranskalaisia heti autossa, koska edelleeenkin oletan että Kangasalla ne perunat paistetaan joko eri öljyssä, eri lämpötilassa tai eri ajan, koska ne on edelleen sen ketjun ranskalaisrankingkärjessä. Kuljetus ja jäähtyminen kun kuitenkin vaikuttaa makuun/rakenteeseen.

Itse työmaa oli pituudeltaan noin kuusi metriä ja leveydeltään ehkä noin kolme. Se oli siis kalatie josta puuttui pätkä välistä kuivalla aikaa. Sinne pääsemiseksi rantaa oli yritetty jäädyttää, mutta vanhempi kuski totesi saman kuin minäkin eli ei mitään toivoa että kantaisi edes jalkamiestä tai potkukelkkailijaa.

Hämmästyttävän lämmintä oli ja tietysti sulamisvettäkin alkaa liikkumaan. Naapurin metsäosuus oli kovasti harventunut sitten viime näkemän ja Ponsse siellä näytti olevan kuormaa tien varteen kantamassa.

Vilja vainoaa taas. Nyt kun isot kisat on kisattu ja ensimmäisen kerran virittelin digiboxia uuden kaapelin perään: Maajussitar rannalla ongella. Seuraavan kerran ilmeisesti joku päättäjäislähetys menossa taas sama ohjelma ja taas samasta kohtaa auki.

Yöllä tuli mielenkiintoinen puhelu. Luokkakaverini isä, jota en siis koskaa aikaisemmin ollut tavannut oli päättänyt nuorimman tyttärensä häistä tullessaan poiketa vähän vanhemman tyttärensä pihassa. Pihaan oli päässyt ihan hyvin, mutta peruuttasessa takaisin tielle oli tullut eteen talvinen liukkaus ja siellä se jo mallimerkintänä hinauspisteiden osalta hyvinkin tutuksi tullut Peugeot jökötti takapyörät ojassa etupyörät keskellä tietä. Jos olisi mennyt puoli metriä vasempaan olisi osunut puuhun ja jäänyt tielle, puole metriä enemmän oikealle olisi lähtenyt miehissä työntämällä, tai auton leveys lisää oikealle niin olisi mennyt hiihtoväylää pitkin pellolle ja tullut todennäköisesti ihan ajamalla pois.

Perintökalleus sen jaksoi ihan hyvin sieltä vetää pois.

Sen verran noita uutisia luin että rakkaan naapurimme Ruotsin tähtihyökkääjä oli kärynnyt kiellettyjen aineiden käytöstä. Siis sellaisen lääkkeen jota on käyttänyt jo vuosia. Jos se kuitenkin on kiellettyjen aineiden listalla niin ehkä kannattaisi testata koko joukkue. Siis jos jotain mömmöä saa NHL:ssä käyttää ja ilman sitä henki ei kulje- se ei tarkoita että sen kielletyn mömmön voimalla saisi arvokisoissa pelata. Eihän noissa testeissä muuten mitään järkeä olisi. Hylätään samalla koko joukkueen suoritus- niin on kai muuannen surullisen kuuluisan kotomaisen maajoukkuepelaajan kanssa käynyt- nykysäänöt ovat sen suhteen armollisemmat muulle joukkueelle.

Tuo bändi tai ainakin massamääräisesti suuri osa sitä oli minulle täysin tuntematon joskus 1996. En sitten tarkkaan muista koska, mutta muistan kyllä missä ja kenen syntymäpäivillä oli saunavuoro miehille, naisille ja ynnä muille.

Kun kuitenkin oli nyt varmaan vasta toinen kerta kun se pumppu oli tositoimissa (ja minä näkemässä/kuulemassa) niin en odottanut tisseseistä tulta suihkivaa mallinukkea, alastonta miestä jättifalloksen kanssa tai zombien tyrmäämistä paperitykillä. Esileikkinä oli juonnon aikainen ketsuppivalelu.

Tiesin odottaa että paikalla olisi "rumia" miehiä ja kauniita naisia. Näin siksi että naisille riitti silmänruokaa. Toisaalta oma huomioni kiinnittyi tällä kertaa ilmeisesti niska/hartiavaivoista kärsivään naiseen jonka vaatetuksessa oli mustia tähtiä. Valitettavasti Roctumin mukana ei tällä kertaa ollut kalevalaista jäsenkorjaajaa- tai jos oli niin en tunnistanut.

Siinä oli sitä yötä/iltaa. Päivällä oli ohjelmassa telojen puhdistusta ja ties kuinka monta reikää porasin kallioporalla. Niin paljon niitä ainakin oli että tusinan verran jäi syventämättä/ rikkomatta koska panostajan varasto tyhjeni. Alkaa olla hoitotienpätkällä kohtuullisesti hintaa, eikä vielä muruakaan soraa pinnassa. Taas toisaalta läpi pääsee kyllä traktorilla oli sitten soraa pinnassa tai ei ja sitten jos/kun on kovin märkää ei tarvitse ajaa.

Joku aika sitten kaadoin pieniä koivuja- katkaisupinta oli varsin pilkullinen. En kuitenkaan ollut pistänyt yhtään arvopuuta vaan jonkun perkeleen kärpäsen toukan turmelemia rankoja. Toki niitä koivuja kaikkiaan on sen verran monta että sieltä seasta saattaa juku yksittäinen visakin löytyä.

Joitain vuosia sitten serkkuni pihasta kaadettiin pihakoivu. Se varmasti harmitti suunnattomasti, koska kyseessä oli varmasti suurin visakoivu mitä olen koskaan nähnyt. Harmi vaan että runko ja osa oksista oli hyvinkin pitkälti lahoa joten siitä tuli melkoisen kallista polttopuuta- ja paskamaista halottavaa.

Huh mikä päivä. Arvelin että voisin turhan krääsän sijasta tehdä juhlakalulle jotain syötävää. No niinhän siinä tietysti kävi että kesken paiston koko saakelin kylä meni pimeäksi ja kävi ilmi että juhlakalu oli poistunut paikkakunnalta.

Niin poistuin minäkin, mutta kiitos tuon sähkökatkoksen ainakin tunnin tai kaksi suunniteltua myöhemmin. Tietysti sitten juhliinkin myöhässä, enkä tiedä jäikö ylärullat pyöriviksi vai ei.

Lopputulos oli kuitenkin maukas. Ei tietenkään makea kuin kakkutaiteilijan vääntämä puolikas tuontitraktori, ei suolainen kuin voileipäkakku, ei makea kuin pulla, ei rapea kuin keksi, eikä yhtä monipuolinen kuin samalla uuninlämmityksellä omatekoiselle pakastepohjalle tehty jääkaapintyhjennyspizza.

Hyvää se kuitenkin oli vaikka vuokaan ei mennyt kuin maitoa, makaroneja, kuorettomia nakkeja tomaattimurskaa ja sähkökatkoksen kohdalla pizzaprojektista ylijääneet juustoraasteet. Ei siis lisättyä suolaa tai mitään muutakaan maustetta.

Päätin myös jättää katsomatta loputkin isojen kisojen lähetykset. Jos nyt joku sit katsoi seksiblogaajan esiintymisen niin se jää minulta katsomatta. Sen kerran kun itse olen joutunut pääuutislähetuksen tekoon osallistumaan oli lopputuloksena suoraansanottuna paskaa. Jos olisin tiennyt/kuullut mitä se toimittaja siellä tekee olisin todennut että se esimies siellä takana ei ilmeisesti ymmärrä että hyvää kuvaa ei saada jos ajoneuvo pomppii kuin kenguru. Jos pitää ajaa ajaa hiljaa niin pitää pysähtyä, vaihtaa maastoalueelle ja lukita vaihde. Se ei vaan perkele mennyt jakeluun ja lopputuloksena oli vähitäänkin muunneltua totuutta parhaaseen katseluaikaan.

Jonkin verran minä huumoria ymmärrän, mutta en sitä kuinka minun työaikaani käytetään valheellisen tiedon levittämiseen kaikella kansalle. Ylipäätään valehtelu on rumaa ja toimittajahan ei tietysti tiennyt mihin meidän kranaatti-iskun kokeneessa kylässämme oli jo totuttu. Ei pelottanut olla samalla reitillä ranskalaisten kanssa jalkapartiossa, eikä varsinkaan pelottanut ajaa siitä reitistä pientä pätkää panssaroidulla ajoneuvolla lippaat täynnä ja siniristilippu liehuen. Ei todellakaan pelottanut kuin se että se hiljaa ajamisen rytkytys liaan isolla vaihteella rikkoo jotain tai kuumentaa jarrut. Mitä siellä olisi pitänyt pelätä kun on valiojoukko joen toisella puolella. Siis se valiojoukko johon itsekin kuuluin.

Tilasin tänään mielestäni hampurilaisaterian. Lounastakin olisi ollut, mutta jostain syystä ei maittanut hernekeitto. Ei maittanut vaikka tiedän että sen kyseisen kyläkaupan hernekeitto ihan hyvää onkin.

Tilaus meni siis sisään ja hetken aikaa odoteltuani ja jotain turhanpäiväistä jääkiekkopeliä muutaman minuutin ehdin katsella kunnes sain ensin ranskalaiset perunat. Ne oli ihan jumalattoman isot ja maukkaat. Ei ehkä ihan puolta kiloa, mutta sellainen iso kulho kuitenkin ja kukkua päälle.

En millään ehtinyt syödä puoliakaan niistä ranskalaisista kun hampurilainen saapui ja koska tapana on ollut syödä ensin ne perunat niin siinä menikin aikaa ja nälkäkin lähti. Oli kuitenkin sen verran pitkä matka seuraavaan ruokailuun että pistelin vielä sen hampurilaisenkin perään. Se ei kovin ihmeellinen ollut kooltaan tai maultaan. Tuli mieleen Burger King, mutta pekoni oli tuolla parempaa.

Sitten kuulin kuinka naapuri oli ostanut rantakiinteistön eurolla neliömetriltä. Rakennusoikeuttahan siihen lutakkoon ei tällä tietoa saa- mutta ajat muuttuvat, määräykset muuttuvat ja noin periaatteessa se olisi oikeinkin hyvä rakennuspaikka kenelle vaan vaikka loppuelämäksi.

Ihmettelen vaan ensinnäkin sen huijatun myyjän logiikkaa ja sitten taas toisaalta rakennusmääräyksiä. Jos kerran kunnan vesi, viemäri ja sähkökaapeli on jo tontilla, tontti lohkottu ja vielä kunnollisen tien vieressä- miksi ei.

Mutta siis jos teillä on iäkkäitä tuttavia/sukulaisia niin kannattaa välillä kysellä heidän omaisuutensa perään ettei sitten kun se mummo setä tai täti manan majoille siirry käy ilmi että arvokiinteistöt on myyty pilkkahintaan, tukkimetsät hakattu omistajan tietämättä siemenpuita myöden ja jätetty vielä tähteet keräämättä, laikuttamatta ja istuttamatta.

Vaikuttaa uhkaavasti että boikottissa joutuu joustamaan. Voittihan Suomi sentään Venäjän kymmenen kunnialaukausta myös mieshiihdolle.

Minä en varasta kirjoja ja olen 100% palauttanut kirjastoon kaikki lainaamani opukset. Mutta autokoulun oppikirjalle olisi tänään ollut käyttöä. Olisin antanut sen miehelle joka epätoivoisesti yritti peruuttaa lyhyttä ja kapeaa kompressorivaunua autollaan. Oli se sellaista tumpulointia että ei tiennyt pitäisikö itkeä, nauraa vai pyytää poistumaan ohjaamosta. Muistutti itse asiassa entisen tyttöystäväni isäpuolen ajamista perävaunun kanssa.

Mielestäni sanoin että ota sieltä joku ketju tai liina niin pyöräytetään yksi pihakivi ympäri. Ilmeisesti oletti että siihen pyöräytykseen tarvitaan myös moottoriajoneuvo. Ei tarvittu vaan toinen pihakivi toimi ankkuripisteenä ja ihan tavallisella isolla sidontaliinalla pyöräytys onnistui nopeasti ja kivuttomasti.

Asiakas myös halkaisi kaksi kiveä ihan vaan kiilalla ja lealla.

Auringon laskettua oli vielä kolme kohdetta käytävänä. Ensimmäisessä osoitteessa lapsista vanhin tai ainakin pisin säikytti oikein huolelle. Ilmeisesti pudotti jonkun rasvapurkin ja siitähän ei mitään kaunista jälkeä synny.

Omien hommien ohella kävin katsomassa kahta mahdollista työmaata. Ensimmäinen osoite oli vanha tuttu, toinen jokseenkin vieras. Päädyin sitten juttelemaan lomailevan opettajanaisen kanssa ja sain häneltä sitten ajo-ohjeen. Muuten hyvä ohje, pääsi ihan viereen, mutta välissä oli vaan vilkas tie.

Vettä on nyt toista metriä liikaa- ei taida oikein onnistua paitsi ehkä kelluvalla koneella.

Olikin taas vierähtänyt tovi siitä kun olen käyttänyt sorvia. Tämän päivän pyörittämisen varmaan näkee sähkölaskustakin. Ei ollut kovin kummoinen akseli jota vähän ohensin, mutta sitten päätin että teen siihen samaiseen akseliin vielä voitelukanavankin. Siihen saikin syöttää erikoispitkää nelimillistä poraa aika tovin, kierre päähän ja myös toiseenkin.

Varmasti pidempiäkin teriä on saatavilla, mutta jo tuon noin 28 cm umpiaineeseen "kairaaminen" vaikkei Porissa ollakaan terällä missä on 24 cm kierukkaosaa kysyi kyllä hermoja.

Kävin pitkästä aikaa katsomassa kaveriani. Hänen hevostallistaan oli joskus marraskuun myrskytuulilla repeytynyt muutama kattopelti. Jos katto olisi loivempi ja oma kunto hieman vähemmän tukkoinen saattaisin hyvinkin olla korjaamassa sitä tuhoa vaikkapa huomenna. Se on kuitenkin mielestäni nosturihomma, koska katto on 5,7 - 10 metriä korkealla, eikä ainakaan minulla ole tarpeita rakentaan sellaiseen paikkaan, niin viettäville seinustoille ja noihin korkeuksiin mitään telineitä.

Katon ovat kuulemma aikoinaan pistäneet pystyyn venäläiset ja alla on vielä kohtuukuntoinen pärekatto toimittamassa aluskatteen virkaa.

Kotona aloin sitten ihmetellä kuinka sellainen kuuden tuuman nauloilla lyöty ristikkäisrimoitus nousee peltien mukana ja avautuu kuin säilykepurkki. Mitään muuta en keksinyt kuin sen että reunalla ei ole nurkkapeltiä. Niin pärekaton ja pellin väliin jää mukava pieni rako josta sopivalla tuulella syntyy peltiin nostetta.

Toinen aisia mikä ei keksimistä tarvinnut oli kyseisen vanhan rakennuksen päädyn painuminen. Pellit on sen edellisen uusimisen yhteydessä ruuvattu rimoihin kiinni. Jos painuminen on tapahtunut sen pellityksen jälkeen pelti on pysynyt kiinni rimoissa ja naulojen kärjet pärekaton alla olevassa laudoituksessa. Pärekerros ei sentään mitään pumpulia ole, mutta lujuus kahden suoraan toisiinsa naulatun laudan liitoksen lujuus leikkausvoimaa vastaan on ihan eri luokkaan kuin että väliin tungetaan muutama kerros päreitä ja ehkä vielä vähän ilmaakin.

Silloin myrskytuulen tullessa pärekaton alla on ollut kiini enää vähän naulojen kärkiä.