Vähän kaikesta ja paljon muustakin. Hektisiä ajatuksia laiskaan tahtiin ja toisinkin päin. Varoitus: Henkisesti keskenkasvuisille, negailijoille ja muille trolleille sopimatonta sisältöä. Onnellisuus ja positiivisuus etusijalla.
Kirjoitin pari päivää sitten epäreilulta tuntuneesta tilanteesta, jossa kävikin lopulta hienosti:
antamaani palautteeseen tuli anteeksipyyntö, ja toinen osapuoli toteutti sittenkin oman lupauksensa.
Jälleen kerran kannatti antaa palautetta
sekä a) sinne, minne se kuuluu
että b) asiallisesti ja ystävällisesti.
Olinpa taannoin tilanteessa, jossa kanssani asioinut ihminen jätti noudattamata oman osuutensa sopimuksestamme.
Asiasta kysymiseen hän reagoi hermostumalla ja syyttämällä minua epärehellisyydestä sanamuodoin: "No en tietenkään noudata omaa osaani sopimuksesta, koska sä et varmastikaan ole rehellinen!"
:D
Mitäpä tuohon enempiä. Sillähän se minun epärehellisyyteni mitataan, että minä pidin antamani lupauksen. Toivotin tälle pikku kiukuttelijalle hyvää kesää ja hyvää jatkoa.
Meni muutama päivä. Sama tyyppi teki vielä sen mitä pystyi yrittääkseen aiheuttaa minulle lisäharmia. Ei tosin onnistunut, mutta yritys oli ihan huomionarvoinen.
Voi voi sitä tosielämän pikku trollia. :) Toivottavasti oppii pois tuosta valehtelemisesta.
Metsä. Mustikoita. Aurinko. Grillikatos. Hyvää ruokaa ja hyvää seuraa. Hyvät eväät hyvään oloon.
Meksikolaiskeittiön antimia, värikkäitä kevyitä drinkkejä, pehmeää auringonlaskuvaloa, jäävettä, naurua, bilistä huteineen ja huonoine pallo- ja keppivitseineen, kevyttä flirttiä, halauksia, kotimatkan taittaminen fillarilla, öisiä kiitosviestejä.
Eleganttia pukeutumista, nokkelaa läppää, maukasta pastaa perinteisessä italialaisessa ravintolassa, rentoutumista, hyvää mieltä, leffailta, cappuccinoa vanhanaikaisen kahvilan leveään ikkunalautaan nojaten, seesteisyyttä.
Saaristolaisleipiä, omenamehua, vihreää teetä, muhkeisiin sohvatyynyihin uppoamista ja naurua keskellä päivää kahden menon välissä, yllätyslahjoja, uuden oppimista, tiedon jakamista, tulevaisuuden pohtimista.
Metsäretki, patikointia, marja- ja sienilöytöjä, lapsenomaista riemua, puhdasta ilmaa, suunnistamista, kasviuutemukillisen ääressä keskustelua, auringonlaskun ja hämärtyvän illan yöksi taittumisen seuraamista.
... Useamman viikon ajan on tuntunut kuin elämäni olisi vihdoin täyttynyt yli reunojensa väreistä, makuvivahteista ja tuoksuista. Univajeen aiheuttamasta väsymyksestä huolimatta tuntuu kuin energiaa riittäisi vaikka mihin. Todellisuudessa olen ihan itse tehnyt mahdolliseksi sen, että voin mielettömän hyvin.
Olen viime aikoina tehnyt paljon ja teen edelleen sitä, mikä tekee minut onnelliseksi: edistyn urheiluharrastuksessani, vietän aikaani ystävieni ja rakkaideni seurassa, kehitän ja vien loppuun työprojekteja, nautin elämästä ja olen oma itseni. Saan paljon aikaiseksi ja saavutan haluamiani asioita, koska teen olennaisia päätöksiä ja myös toteutan niitä.
Onnistumiseni salaisuus on hyvin yksinkertainen: poistan elämästäni energiasyöppöjä ja muita turhuuksia, viimeksi taas kerran negatiivisuuden riippakiven.
Aloin sanoa "ei" ihmisille, jotka yrittivät käyttää minua likasankona ja halusivat kaataa niskaani ongelmansa. Jotkut heistä suljin jopa kokonaan pois elämästäni, eikä tule ikävä: eiväthän he koskaan edes olleet arvokkaita, vaan sallin heidän olla läsnä jossain yliempaattisessa säälimiskohtauksessa. Turha sääliä sellaisia, jotka paitsi tuhlaavat omaa elämäänsä, myös yrittävät varastaa muiden aikaa.
Jokainen voi päättää itse, mihin ja miten aikaansa ja elämäänsä käyttää. Jos olosuhteita ei voi muuttaa, niihin voi varmasti vaikuttaa tai viime kädessä omaa suhtautumistaan asioihin voi muokata. Turhahan sitä olisi vihastua samasta asiasta päivästä toiseen, varsinkin jos tietää, ettei se asia vihastumisella muutu miksikään. Sitä kuitenkin jotkut tekevät, ja juuri heille minulla ei enää ole aikaa.
Viikolla näin jonkin sortin itsensäpaljastajan: Pasilan aseman liepeillä, jalankulkukäytävän varrella, istui keski-ikäinen mies housut nilkoissa ja veti käteen. Katsoessani poispäin mieleen hyppäsi sanapari "sairas runkkari" ja tarkoitin sillä miehen olevan todennäköisesti vähemmän järjissään oleva, vähemmän tervepäinen kuin keskivertokansalainen.
En jaksanut hermostua tai ahdistua asiasta, koska ajattelin kyseisen ihmisen olevan todennäköisesti jollain tavalla sairas.
Eräänä toisena päivänä luin yhtä psykaopusta käytösmalleista ja ihmismielen vinoutumista, ja hetken aikaa oli vainoharhainen olo: ihan kuin melkein kaksi vuotta elämästäni olisi nappaistu suoraan päiväkirjastani ja painettu oppikirjaesimerkiksi.
Pystyin sentään naurahtamaan "lohduttavalle" ajatukselle, ettei kyseessä ollut mikään simppeli ykköslevelin esiintymä, vaan monimutkaisempi tapaus.
Henkinen väkivalta on niin monikasvoista ja -tasoista, että sen tunnistamiseen tarvitaan enemmän kuin mihin yksi ihminen kykenee, joskus jopa enemmän kuin mihin yksi ihmismielen ja käytöksen asiantuntija kykenee.
Vaikka tietoa tästäkin aiheesta olisi valmiiksi pää täynnä, todella lähellään olevaa ihmistä ei osaa tarkkailla riittävältä etäisyydeltä nähdäkseen hänen käytöksensä järjettömyyden ja epätasapainon objektiivisesti.
Minä olin jo niin pitkällä, että edes koko ystäväpiirin ja yhteisten tuttujemmekin kommentit eivät vain osuneet tajuntaani asti. Siellä kun oli jo ennestään paljon jonkun toisen ajatuksia, sanoja ja toimintaohjeistuksia.
... Jo jonkin aikaa olen voinut mielettömän hyvin, jopa univeloista ja työstressistä huolimatta. Elämälaatu parani huimasti, kun repäisin itseni tuhoisasta energiaani vievästä ja elämääni lyhentävästä kuviosta täynnä valheita ja valtapeliä.
Mikä sitten rikkoi illuusioideni peilipinnan ja herätti minut toimimaan? En osaa sanoa tarkkaan. Joskus näen vieläkin pelkkää usvaa, kun koitan jäsentää tapahtunutta. Ehkä jokin mitta vain napsahti täyteen. Siihen kun riittää vallan hyvin yksikin "Tämäkin tekoni oli sinun syytäsi" -tokaisu.
Olen antanut anteeksi toiselle ihmiselle hänen epätäydellisyytensä ja ymmärtämättömyytensä. Vain terve ja itsestään tietoinen ja itsensä tunteva ihminen olisi hirviö tehtyään sitä mitä minulle oli tehty, mitä olin itse sallinut tehtävän minulle. Sellaiselta, joka on tiedostamaton, oikein toimiminen on aivan liikaa pyydetty.
Kaikesta kokemastani huolimatta olen pääosin kiitollinen: olenhan oppinut asioita ja viisastunut. Lisäksi olin riittävän vahva lähteäkseni siitä, mihin on moni mennyt rikki.
Toivon myös, että taakseni jättämälläni ihmisellä on asiansa hyvin. Sen hyvinvoinnin saavuttamiseen tarvittaisiin tietysti ensin roima annos tervehtymistä.
Mutta saahan sitä toivoa. :)
Viikonloppu oli täynnä hyvänmakuisia saavutuksia.
Etsin ja löysin. Kokeilin ja onnistuin. Opin ja sovelsin. Tein parissa päivässä kolme henkilökohtaista ennätystä sekä töiden että vapaa-ajan saralla.
Metsässä patikoidessa huomasin, että tietoinen läsnäolo luonnistuu erittäin helposti varsinkin ylämäessä ja kallioilla kiipeillessä. Ei siinä hirveästi pivoteja ja exceleitä pohdita kun saalistetaan kasvisruokaa ja samalla taistellaan hyttysiä vastaan.
Savulohi-sienipaistos ja mustikkasmoothie maistuivatmyös sunnuntai-iltana.
Elämä on ihanaa.
Klassisen yksinkertaista:
Monesti ihminen kun ei näe tai ei suostu näkemään olevansa itse suurin este oman onnellisuutensa tiellä.
Rationalisointi, pelko, laiskuus, itsetunto-ongelma, kateus... Syitä on paljon, mutta lopputulos sama: ihminen hukkaa resurssejaan sen sijaan, että sijoittaisi ne, vahvistaisi niitä ja tekisi niistä vahvan perustan omalle onnistumiselleen.
Jotkut myös tykkäävät epäillä, vähätellä ja kyseenalaistaa muiden onnistumisia ja selittävät, ettei se ole yhtä helppoa kaikille.
Ei se olekaan helppoa, eikä sen kuulukaan olla helppoa. En ymmärrä, miksi kaiken pitäisi muka olla niin helppoa, ettei sitä huomaakaan tekevänsä.
Osa saavuttamisen ihanuutta sekä kehittymisen riemua on juuri se, että tavoitteen saavuttamisprosessi haastaa sekä kehoa että mieltä.
Sijoittaessaan, tehdessään, osallistuessaan aidosti tavoitteeseen pääsemistä arvostaa paljon enemmän kuin jos se tulisi ponnistuksitta.
Vietin eilisillan loistoseurassa: ohjelmaan kuului herkullista nepalilaista ruokaa, maukasta cappuccinoa, kaupunkinähtävyyksiä, syvällisiä keskusteluja, hyviä hoksaamisia, ratkaisuja, naurua, hyvää oloa ja makeita linnunkirsikoita.
Läheiset ihmiset ovat aarteita. Heidän kanssaan vietetty aika on erinomainen sijoitus omaan hyvinvointiin ja kasvuun.
Elämässä on rajattomasti hyvää. Sen saadakseen on osattava priorisoida ja valita se, mikä sopii itselle parhaiten. Turhuuksien jättäminen taakse edistää hyvinvointia ja tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia.
Kun myöhäisiltana väsyneenä ja nälkäisenä saa yllättäen eteensä kulhollisen juuri oikein keitettyä spagettia omatekoisella tuoretomaatti-pippurikastikkeella ja maustevoilla, ja sitä popsiessa voi nauraa kuulemilleen hauskoille jutuille, tietää olevansa todella hyvissä käsissä.
Erityiskiitos taas kerran rakkaalle ystävälle ja virkistävälle huumorintajulleen.
Olipa kerran ongelmatilanne *, jossa läsnäolijalla oli kaikki mahdollisuudet vaikuttaa, ja hän jätti sen silti tekemättä.
Heti ongelmatilanteen ulkopuolelle päästyään tämä sama henkilö kertoi vuolaasti ja usealle muulle henkilölle siitä, miten syvältä kokemansa tilanne oli ja miten hänen ajanviettoaan oli tärvelty.
* Aiempi ongelmatilanne oli turhanpäiväisen melusaasteen aiheuttaminen.
