Vähän kaikesta ja paljon muustakin. Hektisiä ajatuksia laiskaan tahtiin ja toisinkin päin. Varoitus: Henkisesti keskenkasvuisille, negailijoille ja muille trolleille sopimatonta sisältöä. Onnellisuus ja positiivisuus etusijalla.
Meistä tulee sitä mitä me ajattelemme ja on täysin selvää, että ihminen, jolla on konkreettinen tavoite mielessään, tulee saavuttamaan sen, koska juuri sitä hän ajattelee joka päivä ja se jos mikä varmistaa myönteisten ajatusten ylivallan. Se kääntää vastoinkäymiset mahdollisuuksiksi ja epäonnistumiset hyödynnettäviksi kokemuksiksi.
Näinpä.
Tiedän ihmisiä, jotka listaavat sitä, mitä eivät (enää) halua. Pyörittäessään näitä asioita mielessään he todennäköisesti löytävät juuri nämä samat asiat elämästään uudestaan ja uudestaan.
Kannattaa unelmoida, suunnitella, toivo, haaveilla - ja pikkuhiljaa muodostaa vahvempaa pohjaa näiden ajatusten toteuttamiselle. Sillä tavalla unelmistaan voi tehdä totta.
Pidän sietämistä turhana, jopa vahingollisena ja typeränä valintana, jos se liittyy korjattavissa olevaan asiaan.
Miksi sietää kipua, jos tarjolla on lääkekuuri tai lääkärin vastaanotto? Miksi selitellä sietämistään selvästi keksityillä tai paikkansapitämättömillä rationalisoinneilla?
Koska ihminen pelkää: muiden reaktiota, omaa riittämättömyyttään, epäonnistumista (ja siksihän on fiksua olla edes yrittämättä) jne.
Yllättävän moni sietää epämiellyttäviä tai itselleen sopimattomia asioita päivästä toiseen yrittämättä vaikuttaa niihin, ja huomaamattaan pyörii yhä syvenevässä noidenkehäurassa.
Vaikkei ole mikään pakko.
Kyseessä on aika usein pelon ja itseluottamuksen puutteen sanelema valinta.
Kuulinpa tarinan ikivanhalla juonella: mimmi ja kundi tapaavat; mimmi ihastuu, kundia panettaa; mimmi haluaa suhteen, kundi haluaa vain panna; mimmi ei kerro toivettaan julki, kundi kertoo omansa; sex is been had; sitten mimmi alkaa kiukutella kundille, joka ei jaksa kuunnella vittuilua ja katoaa kuvioista.
Tarinan kuunneltuani totesin: "Naisen homma on sitouttaa mies itseensä turvaamaan lasten elättämistä, ja miehen homma on nussia niin kauan kuin huvittaa ja sitten karata nussimaan seuraavaa."
Muutaman sekunnin hiljaisuus. Sitten seuraa kommentti järkyttyneellä äänensävyllä: "HÄVYTÖN!"
Pikantti lisä oli se, että kommentistani järkyttyi ikäänsä nähden elämää ja maailmaa liikaakin nähnyt ja maistellut korstomainen kenttäsika-adonis. Jes, pisteet kotiin. :D
Seriously. Keskimäärin nainen kaipaa, haluaa ja hakee kirkollisen mallin (1m+1n) mukaista parisuhdetta enemmän kuin mies. Toki parisuhteissa olevat miehet voivat tutkimusten mukaan paremmin ja kuolevat vuosia vanhempina kuin sinkkuveljensä. Koko totuus ei kuitenkaan tule tuostakaan julki.
Tuon sanoi minusta (ei siis edes suoraan minulle) eilen illalla eräs henkilö, joka oli vain hetkeä aiemmin hyökännyt verbaalisesti vailla mitään (näkyvää/selkeää) syytä erään henkilön kimppuun syystä "et sitten tullut moikkaamaan mua heti kun saavuit tänne kokoontumispaikalle, mitä käytöstä tuo tuollainen oikein on häh, no vastaa nyt kun sulta kysytään".
Kohde pysyi hiljaa ja jätti katsomatta hyökkääjään päin.
Minun konfliktinhakuisuuteni näyttäytyi siinä, että otin kantaa julkiseen esitykseen ja osoitin mielipiteeni ja palautteeni suoraan puheenpitäjälle huomauttamalla, että kyseisen illan tarkoituksena on mukava ajanvietto ja että henkilökohtaiset erimielisyydet kannattaa hoitaa omalla ajallaan.
Luonnollisesti olisin voinut olla muiden lailla hiljaa, ihailla perusvalkoisia betoniseiniä, tuijotella teekuppiini, vaihtaa pöydän yli vaivihkaa merkitseviä katseita ja puolittaisia ymmärtäväisiä hymyjä: "Se nyt on tuollainen." "Kyllä se kohta hiljenee." "Antaa sen räksyttää, rauhoittuu nopeammin." jne.
Elämänkokemus kuitenkin osoittaa, että vastaavaa hiljaisuutta seuraa selän takana puhumisia, juoruilua, tilanteen tuloksetonta arvauspuintia, syyversioiden versomista, mustamaalaamista, salaliittoteorisointia ja kuppikuntia sekä sen ohella paljon muutakin turhaa.
Minä olin tullut paikalle sopimuksen mukaisesti viettämään hauskaa iltaa. Mielestäni yhden osallistujan päätös ei ollut riittävä siihen, että loppuseurueen pitäisi vain hyväksyä uusi ohjelma ja seurata farssiksi äityvää tilannetajuttomuusdemoamista vailla reklamaatio-oikeutta.
Jos aiheellinen ja rakentava huomautus on konfliktinhakuisuutta, niin kyllä kiitos, minä ilmoittaudun konfliktinhakuiseksi. Olen mieluummin sitä kuin vaitelias sietäjä, joka sallii yhden äänekkään aggressorin dominoida ryhmää. Sanon mieluummin vastalauseeni päin häirikön naamaa kuin kuiskuttelen ja kikatan hänestä poissaollessaan selkänsä takana.
Loppuilta menikin kivasti. Verbaalihyökkäyksen suorittanut henkilö poistui seurastamme heti sen jälkeen kun olin sanonut hänelle asiani. Myöhemmin hän kertoi eräälle seurueemme jäsenistä minun olevan konfliktinhakuinen.
Konflikteja on erilaisia ja fiksusti käytynä niitä voi hyödyntää kehityksessä ja kasvussa. Konflikti-sanalla on kuitenkin edelleen niin kalskahtavan rautainen negatiivisuusmaku, että moni käyttää sitä leimana.
Minä pidän sanasta konflikti. Sehän on pelkkä intressiristiriidan esiintuonti. Siitä on hyvä jatkaa neuvottelemista ja sopimista.
Pidän kykyä tuoda erimielisyydet esiin asiallisesti ja perusteluineen vahvuutena enkä häpeäleimana. Normaalin arkielämän konfliktien välttäminen voi pahimmillaan regressoida ihmistä ja sammuttaa elämästä valot ja värit.
Oletko koskaan huomannut kun vaihdat ajatuksia ja tuntemuksia muiden ihmisten kanssa, että saat tavallisesti takaisin täsmälleen sitä mitä annatkin?
Kun yritämme ymmärtää muita ihmisiä, he vastaavat automaattisesti yrittämällä ymmärtää meitä. Kun tarjoamme apua, me saamme itsekin avuntarjouksia.
Jos sen sijaan ilmaisemme yhtäkkistä ärtymystä, vihaa tai suvaitsemattomuutta, sitä tavallisesti saamme myös palautteena.
Jokaisessa maailman puhutussa kielessä on jossakin muodossa sanonta: "Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan."
Onkohan se pelkkä sattuma?
Kyseessähän on yksi elämän laeista, joka näkyy kulttuurista ja ajasta huolimatta läpi ihmiselämän.
Ajattelin erästä tuttuani, joka on klassinen esimerkki itseaiheutetusta pahan olon kierteestä.
Olen seurannut kyseisen ihmisen olemista ja käytöstä useamman vuoden ajan sekä läheltä että kauempaa. Hän ei tunnu arvostavan saati rakastavan itseään. Hän haluaa (tai sanoo haluavansa) mutta ei uskalla tehdä. Hän puhuu ja suunnittelee mutta ei tee. Hän puhuu itsevarmuuden ja vahvuuden tärkeydestä mutta ei luota itseensä. Hän kertoo muille mitä näiden pitäisi tehdä tai olla tekemättä, mutta junnaa paikoillaan omassa elämässään. Hyvistäkin asioista hän etsii huonoa ja jollei löydä, keksii sen.
Siitä olen kiitollinen tälle tutulleni, että hän on ollut minulle hyvin vahva antiesikuva. Joka kerta, kun haluan kitikitivalittaa jostain, muistan tuttavani ja mietin, haluanko olla samanlainen kuin hän, onko minulla tosiaan aihetta valittaa, ja vaikka olisikin, pitääkö nimenomaan valittaa, vai voinko vain korjata asian ja säästä voimani johonkin järkevämpään.
Viime viikkoina eteeni on tullut useampi tilanne, joissa olen voinut joko istua käsieni päällä ja itkeä, että "maailma kiusaa", tai sitten tehdä asioille jotain. Tuttavaanikin mielessäni pitäen olen valinnut jälkimmäisen vaihtoehdon, ja viimeksi tänä aamuna huomasin, että asiat järjestyvät itsestäänkin sitä paremmin, mitä enemmän suhtaudun "ongelmiin" tehtävinä ja mitä enemmän etsin ratkaisuja hukkaamatta aikaa valituksiin.
Elämä antaa ihmiselle juuri sen, mitä ihminen siltä tilaa. Minä uskon tähän myös siksi, että olen todennut sen tapahtuneen useita kertoja sekä omalla kohdallani että muille.
Tulipa tässä eräänä päivänä (taas kerran) käsiteltyä miesten ja naisten keskinäistä erilaisuutta: hormonit, aivokemia, ajattelutapa, käytös, maailmankatsomus...
"Puhtaasti" 100 %-sesti feminiinisiä naisia ja maskuliinisia miehiä on loppujen lopuksi hyvin vähän. Piirteitä on paljon, ja niitä esiintyy sekaisin molempien sukupuolten edustajissa. Tämänkin takia yleistykset johtavat useimmiten harhaan.
Naisiin liitetään emotionaalisuus, ja toisinaan siitä kuulee puhuttavan huonona piirteenä. Joitakin ihmisiä - niin miehiä kuin naisiakin - sanotaan drama queeneiksi siksi, että he eivät piilottele tunteitaan vaan ovat avoimesti omia itsejään. Kuka määrittelee sen, mikä on "liikaa"? Entä jos rajojen kriitereinä onkin määrittelijän omat estot, omat näkemykset, omat kokemukset ja omat pelot? Miten laajasti ne saavat (ja millä perusteella) määritellä toisen käytöstä tai persoonaa?
Olen tavannut ihmisiä, joita voisi kuvailla myös kuiviksi korpuiksi. Osa näistä ihmisistä on myös varuillaan, osa rennompia, mutta molempia yhdistää logiikan ylivalta tunne-elämästään. He ovat useimmiten hyvin pidättyväisiä, osa jopa pelkää jalansijan antamista omille tunteilleen. Nauraminenkin tapahtuu käsi suun edessä ja ääneti.
Pidän lokerointia hyödyllisenä vain ymmärtämisen kannalta. Lokeron muuttuessa leimaksi ja peittäessä henkilön alleen kyseessä on virhe, joka vääristää ja tuhoaa tuomatta juuri mitään todellista arvoa.
"Naisten logiikka" on halventava ilmaisu. Silti moni mies eksyessään pyörii ympyrää tai ajaa kymmeniä kilometreja väärään suuntaan, vaikka voisi kysyä tietä. Onko tämä järkevää? Ei. Onko sille selitys? Kyllä.
Dinosaurusaikaan miehen piti osata suunnistaa selviytyäkseen. Nainen ei poistunut kovin kauaa kotoa, siksi naiselle ei ei olekaan häpeäksi "osaamattomuus" lukea vuoria ja aurinkoa suunnistaakseen tuntemattomassa ympäristössä. Mies taas kokee helposti olevansa jotenkin vajavainen, ellei osaa osoittaa pohjoista ilman kompassia keskellä ventovierasta betoniviidakkoakin.
Paljon vitsejä on kuultu siitä miten naiset shoppailevat tuntikausia vailla varsinaista määränpäätä. Ihan vastaavaa toimintaa toteuttaa myös kanavasurffaileva tai venemoottoreita silittelevä venetön urbaani mies. Kummallakin sukupuolella on oma tapansa lepuuttaa aivojaan ja turvallisesti toteuttaa "järjetöntä", primitiivistä puolta itsestään, jolle ei ole enää olemassa varsinaista outlettiä betoniviidakoissa.
Naiselle on ominaisempaa prosessoida asioita puhumalla. Mies ajattelee hiljaa itsekseen, kunnes on keksinyt ratkaisun. Yhteentörmäys ja ymmärtämättömyys on melkeinpä oletuslähtötilanne.
Mies tuottaa vuorokaudessa 7.000 sanaa. Nainen tuottaa 24.000 sanaa. Ymmärrän hyvin, ettei mies jaksa prosessoida kaikkea. Ymmärrän myös, että naista harmittaa se minkä hän näkee tuppisuutena. Tarvitaan ymmärrystä ja vastaantulemista, jotta yhteistyö alkaa toimia. Kenenkään ei tarvitse muuttaa persoonaansa, vaan muokata toimintatapojaan sen verran, että välttyy turhautumiselta perusasioissa.
Aivan kuten homot eivät "valitse" suuntautumistaan eivätkä vauvat ihonväriään, eivät naisetkaan "valitse" olla itkuisia ja ärtyviä kerran kuussa eivätkä miehet "valitse" olla aggressiivisempia kuin naiset.
Erilaisuus on olemassa. Sillä on merkityksensä ja tarkoituksensa. Olisi hyvä ymmärtää sitä, soveltaa ja hyödyntää sitä sen sijaan, että arvostelisi sitä tai pyrkisi siitä pakottamalla eroon.
Toki hyväksyn sen faktan, että moni valittaa tai arvostelee tutustumatta asiaan laajemmin. Heillekin on tässä maailmassa tilaa. Olen vain valinnut minimoida kanssakäymiseni heidän kanssaan, koska väsyn heidän yksinkertaisuuteensa tai oppimattomuuteensa. Minusta he voisivat myös vain minimoida kosketuksensa kaikkeen mikä ei heitä miellytä.
Ja sitten jos koko maailma on "väärä", on aika katsoa peiliin. Sieltä voi löytää sen ihmisen, jonka on aika tarkistaa asenteensa voidakseen paremmin.
Varmaan rehellisin tapa elää.Tuomitseeko kukaan kastehelmeä tai kukkaa "liian jonkinlaiseksi" tai "riittämättömän jonkinlaiseksi"?
Luin tänä aamuna oheisen linkin sisällön ja ilokseni huomasin voivani ruksailla entistä useampia kohtia "ominani".
Happy people:
1. They don’t hold grudges.
2. They think outside of the box.
3. They go by a routine and make exercise a part of it. It takes practice to develop healthy habits and stick with them. Once you do, your internal foundation will be strong.
4. They have a supportive tribe, thereby not wasting time with negative or toxic people.
5. They don’t care about what other people think. Does a tiger lose sleep over the opinion of sheep?
6. They don’t people please.
7. They see difficult and challenging situations as opportunities for personal growth.
8. They consider handling rejection a skill and are resilient.
9. They make time for themselves. Whether it’s getting eight hours of sleep every night, finding 15 minutes to read the newspaper in peace or an hour to go to the gym, they make it a priority — just like everything else. When you take care of yourself, you have a bigger impact on others.
10. They are spiritual. This doesn’t necessarily mean religious. It could mean setting aside time for reflection through yoga or meditation.
11. They practice deep breathing.
12. They know there isn’t such a thing as “having it all,” and they’re happy about that. Wouldn’t the world be a boring place for them otherwise?
13. Fear doesn’t hold them back. They’re ready to take risks.
14. They know how to say “NO,” and don’t hold back. These people have learned to set boundaries. Plenty of them.
15. They learned a great deal from other people whom they admire. Either they had a great mentor, or they took note of how those they aspired to be like handled various situations.
16. They follow their inner guidance. Not only do they have a vision, but they follow it.
17. They give without expecting anything in return.
18. They aren’t pretentious or conceited.
19. Passion is what drives them. They authentically believe in what they’re doing.
20. They don’t complain.
21. They live by their core values in both their professional and personal lives.
22. They’re happy to swim against the tide.
23. They finish what they start.
24. They don’t compare themselves to other people.
25. They want you to succeed, too.
Joissakin kohdissa on itselläni vielä tsemppaamista. Tiedän kuitenkin kulkevani oikeaan suuntaan ja teen sen mieluummin keskittyen askeleeseen kerrallaan ja omassa tahdissani. Näin varmistan saavutusteni pysyvyyden ja käsittelen kerralla juuri sopivan määrän muutosta uuden tavan vakiinnuttamiseksi.
Jokaisella ja jokaiselle on oma huippunsa. Se pitää vain löytää.Onnellisuus on elämäntapa.Asenteella on suuri vaikutus onnellisuuteen.
Tänäänkin olen kiitollinen monista asioista.
YstävistäHassuttelustaNaurustaRennosta yhdessäolostaVäreistä ja tunnelmastaRohkeudestaRakkaudesta
Ihminen on prosessi muutenkin kuin fysiikkansa osalta: myös henkisesti ihminen on läpi elämänsä "kesken" yksinkertaisesti siksi, että aina on lisää opittavaa ja kehittymisen varaa.
"Kesken" voi viitata jopa 99,99 %-seen täydellisyyteen tai saavutukseen, ja silti se on "kesken". Kaikentietävää ja kaikkivoipaa ihmisolennosta ei silti tule koskaan, sillä siinä tapauksessa hän lakkaisi olemasta ihminen ja muuttuisi jumalolennoksi. (Tosin toisinaan siihen ON mielenkiintoista pyrkiä...)
On jokaisen oma valinta, millä vauhdilla edetä, mihin pyrkiä, missä pitää hengähdystauko, mihin vetää raja - vai tehdäkö mitään.
Omat kriteerit ovat ihmiselle yleensä tutuimmat ja usein myös ne helpoiten hyväksyttävät. Empaattiset ja älykkäät ihmiset ymmärtävät omiensa olevan vain pisara meressä, minkä takia he välttävät tiukkojen kriteerien asettamista muille sekä pitävät odotuksensa muita kohtaan terveen rajoissa.
Odotan vaistomaisesti muiden yltävän samalle tasolle kanssani sekä huomaan joskus ällistyväni ja/tai ärsyyntyväni muiden alittaessa oman tasoni. Odotukseni perustuvat lähinnä siihen, etten pidä ihmisiä itseäni tyhmempinä enkä ajattele olevani ylivertainen verrattuna muihin, vaan sijoittuvani "kultaiseen keskiluokkaan".
Tällä viikolla ärsyynnyin erääseen tilannetajuttomuuteen, ja hetken asiaa pohdittuani tajusin ärtymykseni johtuvan odotuksestani, johon kyseisen tilannetajuttomuuden toteuttaja ei ollut antanut mitään aihetta.
Olisin voinut selitellä ärtymystäni väsymyksellä, nälällä, sateessa kastumisesta aiheutuvalla palelemisella ja varmaan vielä jollain muulla, mutta ne olivat vain osa palettia. Todellisuudessa erehdyin pitämään tätä naista hienotunteisena, vaikka hän ei ole sitä ollut ennenkään.
Hyvä oppitunti. Näitä löytyy varmasti lisää, kunhan tarkkailee ulkomaailman lisäksi myös omaa sisäistä maailmaansa. Lopputuloksena keskittyy olennaiseen (itsensä kehittämiseen) sen sijasta, että luettee, toistelee, arvostelee, tuomitsee ja tuskailee maailman virheitä tajuamattaan olevansa yksi niistä.
Tästäkin voi aloittaa...... ja siirtyä tämän kautta ...... kehittämään itseään.
