Elokuvat

Kettu on lyhytelokuvien palkinto, joka jaetaan nyt toista kertaa. 2500 euron saaja tulee todennäköisesti kättelemään Kettua. Kirjailija Katja Kettu, joka itse palkittiin tänä vuonna 10 000 euron Runeberg-palkinnolla on toinen kilpailun tuomareista. Helsingin lyhytelokuvafestivaalin järjestäjien mukaan palkinnon nimellä ei ole mitään tekemistä kirjailija Ketun kanssa. Pistin merkille että lyhytelokuvien tekijät ovat kuitenkin vahvasti toinen jalka kirjallisuudessa. Kettu itse on myös ohjaaja. Mutta Kettua tavoittelevista kahdeksasta elokuvasta muutkin ovat rähmällään kirjallisiin pyrkimyksiin. Sirocco perustuu Tuuve Aron novelliin Merkki. Aro on paitsi kirjailija, myös elokuvakriitikko. Hän kuuluu esiraatiin joka on juuri valinnut viisi ehdokasta vuoden parhaaksi elokuva ja tv-käsikirjoitukseksi. Palkintoa jakaa Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry, ja se on suuruudeltaan 5000 euroa.

Rähmällään kirjallisuuteen?

Siroccossa kerrostalossa asuva tyttö löytää vauvan roskiksesta. Tunnelma on koivupaneloidun kolkko - hyvää nordic noir-meininkiä siis. Siroccon on tuottanut Pohjola-filmi, jonka ruorissa on kirjailija Mike Pohjola -jälleen esimerkki kuinka kirjailijat soluttautuvat elokuvan pariin. Ja mikäpä siinä, noista kahdeksasta ehdokkaasta Sirocco on eräs vahvoista Ketuista. Myös Selma Vilhusen Pitääkö mun kaikki hoitaa? nopeine leikkauksineen on vastuttamattoman aito kermakakkufarssi. Mukana on tietysti lyhytelokuville ominaista spedeilyä, ja vakaa vakaumukseni on, että tällä saralla kunnostautuu vahvasti Anssi Kasitonni. Kasitonnin avaruusleijailu Planet of Sexes1950-luvun B-elokuvan hengessä,on huonoutta parhaimmillaan: paitsi hauska myös tappavan hyvällä soundtrackillä varustettu.

http://www.youtube.com/watch?v=fkewTxsfz4s

Palkinnosta kilpailevien elokuvien lisäksi Helsingin lyhytelokuvafestivaali näyttää tarjoilevan monemoista sekä ulkomailta että kotimaasta. Itse olen halukas tsekkaamaan Teemu Nikin tuotoksia, sillä esikoisohjaus tänä vuonna oli vakuuttava.

Sitä paitsi, Matti Onnismaa kontallaan voi tarkoittaa vain parhautta.

Aivan aluksi luulin, että Recreate Oy:n tarjoama palvelu liittyy politiikkaan. Firman markkinoima keino jonka avulla "hassuista" käteismaksua vastaan tulee jälleen tavallisia, vaikutti vaalioptimismilta. Onhan jo totuttu siihen, että ehdokkaat vaalien alla lupaavat ihan kaikkea. Recreate Oy:n optimismissa oli retorisia sukuyhtäläisyyksiä äskettäin lukemani Kokoomuksen vaalimainoksen kanssa.
http://www.kokoomus.fi/kunnallisvaalit/suomiuudistus/turvallinen-vanhuus/
Siinä puhuttiin, kuinka kansalaisista Kokoomuksen avulla tulee "entistä terveempiä". Olin varma että markkinatalous oli yhdessä Kokoomuksen kanssa ryhtynyt suurprojektiin jossa mottona on "kaikki samanlaisia, kaikki samanarvoisia".

Onhan selvää, että suuri osa yhteiskunnan ongelmista johtuu siitä että me olemme niin erilaisia.

Ratkaisu ongelmaan on päästä eroon tästä riitoja aiheuttavasta harmillisesta erilaisuudesta. On vastuutonta, että niin monet jotka tämän tietävät kaikesta huolimatta korostavat eroja. Jos todella koet vastuusi älä yritä olla erilainen kuin muut.

Älä juhli sukupuolista poikeavuuttasi.

Koska uskonto oli surkeasti epäonnistunut homouden poistamisessa on aika innovatiivisten yritysten kokeilla onneaan.
Dokumentin trailerissa Recreate Oy:n toimitusjohtaja on optimistinen. Hänen kirurginsankansa kielivät vastuullisesta asenteesta. Dokumentin trailerista jää mieleen cliffhangerinä ilmaan jätetty väite, jonka mukaan Recreate Oy hallitsee tekniikan jonka avulla lesboista tulee taas heteroita.

Tässä harvinainen sneak preview Recreate Oy:n mullistavasta tekniikasta.

Mattoja tampatessa.

Saadakseni lisätietoja otan yhteyttä dokumentin ohjaajaan Eeva Rantinojaan. Hän tokaisee arvoituksellisesti että Recreate Oy:n hoitomuodon nimi on "Uusi mantere". Sitten hän lisää:

"Eikös eheyttäminen ole vähän niinkuin päivän sana?"

Lisätietoja antaa: http://www.uusimantere.com/wp/

Jos lähiön elokuvallisia esityksiä on uskominen, lähiö on hieno paikka jos siellä ei itse tarvitse asua. http://www.finnkino.fi/Event/299365/

Keitä siellä K-junan vaikutuspiirissä sitten asuu? Syrjäytyneitä.

Syrjäytynyt-termi on täyttänyt äskettäin noin 30 vuotta, onneksi, onneksi olkoon. Vaikka läheskään kaikki eivät ole varmoja mihin termillä viitataan, sana on edelleen käypää rahaa keskustelussa joka haluaa olla "yhteiskunnallinen".

Todennäköisesti sanalla korvattiin alunperin ilmaus "köyhä". Se ilmestyi EU-dokumenttehin 1980-luvun lopulla, ja jotenkin kävi niin että me kaikki nyt hoemme sitä. Englanniksi se kääntyy "social exclusion". Ranskaksi, "exclusion sociale". Mutta alunperin termillä Ranskassa viitattiin kyllä selvästi rajattuun ryhmään. Niihin jotka eivät pysty elättämään itseään: vammaisiin, mielisairaisiin, itsemurhaa harkitseviin, hyväksikäytettyihin lapsiin, aineidenkäyttäjiin, yksinhuoltajiin, nuorisorikollisiin, marginaalihenkilöihin, epäsosiaalisiin sekä muihin moniongelmaisiin.

Alunperin exclusion sociale-ilmaus tarkoitti valtionhallinnon toimesta kassavirtojen ulkopuolelle siirrettyjä, niitä joita ei tulla tukemaan.

Meillä jotkut syrjäyneistä ovat jopa duunissa- tietenkin varastossa. Lähiö-elokuvien "ura" sijoittuu aina sinne, varastoon.

Varasto-buumin alkujuurilla, ohjaaja Taru Mäkelä.

Korsoteoriassa, kuten Varastossakin on nainen joka työskentelee varastossa. Tässä on Elli.

kuva:filmikamari

Tositarinoissa kerrostaloista tosi ja tarinat sekoittuvat. Enhän minäkään tajunnut työskenteleväni Varastossa: http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2011/numero-10/arton-kanssa-varastossa

Vähän tyylihuonekaluja. Kaikki auttamattomasti designin ulottumattomissa. Nämä kliseet ovat usein tuttuja parodioista, ja minä toivon ettei Lähiöleffat- kavalkadi ole pelkkää hihittelyä tutulla kuvastolla; kiroilevilla koviksilla, Addun verkkareiden mauttomalla yhdistämisellä muuhun asukokonaisuuteen, valjulla arkkitehtuurilla ja huonoilla ruokatottumuksilla.

Naispuolisen tuttuni kokemus Vantaasta typistyy mauttomaan pukeutumiseen. Tuntemaani naista ei päästetty tennareissa baariin; ainoa vaihtoehto oli stailata itsensä vantaalaisittain, tunkea siro jalka tennissukassa korkkariin.

Korsoteoriaa tullaan esittämään yhteisnäytöksenä Mikko Kuparisen ohjaaman Siroccon kanssa. Lähiöleffat-nimisen kokonaisuuden ensi-illan (26.10) vieraana Kinopalatsissa on itse läsnä lähiön kuningas -Vasemmistoliiton puheenjohtaja.
Lähiöllä on poliittista nostetta, kyseessä jonkinlainen vastaisku: empire strikes back.
Myös Siroccon Eeva Putron hiljaisessa hahmossa on outoa munaa. Erityisesti tavassa jolla hän välttelee poliiseja.

kuva:filmikamari

Mitä yhteistä on sudanilaispojan yksinäisyydellä ja Michael Jacksonin kuolemalla? Tulevatko toisen polven maahanmuuttajat juttuun ikätovereidensa, valkoihoisten alkuasukkaiden kanssa?
Nämä ja muut kysymykset saavat vastauksen Somalia Goes Movies -elokuvatapahtumassa Katajanokalla.
http://www.ses.fi/fi/ajankohtaista_asia.asp?id=4044

Ainakin kaksi avainelokuvaa , Naima Mohamudin "14 E" sekä Jean Bitarin "Säpinää Hakunilassa" sijoittuvat lähiöön.
Miksi? 14 E on kuvattu on Myllypurossa, mutta päänäyttelijä löytyi vantaalaisesta koulusta. 14 E:n ohjaaja Naima Mohamud, syntyi Mogadishussa 1987 ja tuli 1990-luvun alussa Suomeen.

Säpinää Hakunilassa- dokumentin ohjaaja Jean Bitar,64 asuu omakotitalossa Itä-Hakkilassa.

Hän on hengaillut Hakunilan ostarin tuntumassa kohta kaksikymmentä vuotta.

Hakunilan tyylipuhtaat talot.

"Hakunila on värikäs paikka, kaduilla on mustia, valkoisia, keltaisia"hän hehkuttaa.

Bitar on kotoisin Libanonista, Lähi-idän Sveitsistä. Suurin osa Libanonin kristityistä puhuu ranskaa, siksi Jeanin nimi on Jean eikä Mahmud.
"Enoni tunsi Neuvostoliiton suurlähettilään, ja pääsin suhteilla Moskovan filmi-instituuttiin" Bitar kertoo.
1980-luvulla tämä elokuvakoulu oli Bitarin mukaan kovatasoinen -sinne oli todella vaikea päästä.

http://www.facebook.com/pages/%D0%92%D0%93%D0%98%D0%9A/108098379223921?rf=101880623186619

"En itse ollut kommunisti. Nautin vain koska sain opiskella" Bitar sanoo. Hän myös kertoo että hänellä oli paljon opiskelutovereita muista maista, paitsi Somaliasta,Syyriasta ja Algeriasta, myös Suomesta.

Alunperin Bitar olisi halunnut Yhdysvaltoihin. Hän listaa maailmalla menestyneitä maanmiehiä -ja naisia. Salma Hayek, Shakira. Jalla! Jalla! -elokuvan ohjaaja, ruotsalainen Josef Fares.
"Moskovassa ihmisillä oli hyvä käsitys Pohjoismaista. Tällaista on todellinen sosialismi -ihmiset ovat rehellisiä ja käyvät töissä" Bitar sanoo.

Bitar ei tiedä että hänen elokuvansa nimi viittaa tahattomasti Maukka Perusjätkän punkbiisiin- ja moottorisahaan.

Säpinää Hakunilassa on dokumentti, jossa kuvataan kuinka maahanmuuttajat ovat kuin moottori ilman sahaa hiljaisten alkuasukkaiden keskellä.
"Nimeksi tuli Säpinää Hakunilassa, koska maahanmuuttajat ovat meluisia"
Bitar itse on suomalaistunut: hän ei enää pidä melusta eikä kerrostaloista. Häntä ei saisi Hakunilan kerrostaloihin asumaan kirveelläkään. "Mulla on oma rauha. Kerään sieniä" hän toteaa.

Hitlerin mutsilla on tänään päällään Karen Milleniä. http://www.karenmillen.com/biker%20dress/sale-garments/KarenMillen/fcp-product/103DN10706

Vasemmallla istuva nainen, jolla on yllään Karen Milleniä, ei ole mikään Hitlerin biologinen mutsi.

kuva:kimmo laakso

Oikeasti kyseessä on tukholmalainen kirjailija joka on tullut Helsinkiin.

Olen kiinnostunut hänen kirjoistaan, koska niissä sattuu usein kaikenlaista pervoa. Kirjailija näyttää hyvältä, mutta hänen kirjoissaan tapahtuu kaikkea vastenmielistä.
Kivaa!

Tukholmalaisen kirjailijan aviomies, joka on itsekin kirjailija, lisää että rikosromaanit ovat vähän kuin antiikin tragedioita. Niissä kuninkaalliset perheet teurastavat toisiaan.

Minusta on hupaisaa että me puhumme kaikenmaailman irstauksista lounaan päälle, sivistyneessä Tammi-kustantamon loungessa Korkeavuorenkadulla.

Tämän sivistyneen humanistisessa tiedekunnassa opiskelleen pariskunnan luomus on mm. 15-vuotias Josef, joka haluaa nussia siskoaan, ja joka teurastaa isänsä, pikkusysterinsä ja äitinsä veitsellä. Tässä Josefin siskon tilitys sivulla 161:

"Kahdeksanvuotiaana hän rupesi lähentelemään. Hän kysyi ottaisinko minä hänen kalunsa suuhun"

En oikein tiedä miten aloittaisin haastattelun. "Öö..Mielenkiintoinen perhe-elämän kuvaus!"

Olen sitä mieltä että kirjalliset pervoilut tukholmalaisittain ovat myös hiukan huvittavia. Minusta hulluista vinksahteneista lapsista jotka tappavat saisi hyvän parodian.

Oikeasti tukholmalainen, jolla on päällään Karen Milleniä, on dekkarikirjailija Lars Keplerin äiti.

Hän on myös kerran näytellyt Helsingborgissa teatterissa Hitlerin äitiä näytelmässä.

Hän osakirjoittaa menestyneitä rikosromaaneja. Ensimmäinen niistä "Hypnotisoija" on nyt myös filmatisoitu, ja se on ruotsin virallinen Oscar-ehdokas.
http://www.hollywoodreporter.com/news/lasse-hallstroms-hypnotist-is-swedens-368353

Minulla on sellainen vaikutelma, että tukholmalainen kirjailija pitää rooleista.

Olen vähän sekaisin kuka on kuka.

Juuri nyt hän kertoo miten jännittävältä tuntuu olla dekkarikirjailija Lars joka kirjoittaa "tehokasta, nopeatempoista proosaa".
Lars kuka?Hypnotisoija on Larsin kirjoittama. Larsia ei ole olemassakaan.

Taas yksi menestynyt ruotsalainen. Yritän kysyä Hitlerin mutsilta, aka Larsin äidiltä vinkkejä kuinka meistä suomalaisista voisi tulla hyvännäköisiä ja menestyneitä kuviteltujen rikoksien taitureita.

"Valitettavasti me emme tunne suomalaista rikosskeneä" tukholmalainen kirjailija sanoo.

Hän ei ole lukenut ensimmäistäkään suomalaista dekkaria.

Edellyttääkö menestys tässä tapauksessa että koettaa loppuun saakka välttää suomalaisia dekkareita?

Hänen vieressään istuvalla miehellä on tänään päällään Bossia.

Menestynyt ruotsalainen, Hitlerin mutsia näytelleen naisen aviomies.
Larsin isä.

Hän selittää lukevansa rikoskirjallisuutta lähinnä ruotsiksi ja englanniksi. Ei kuulemma käännetä tarpeeksi suomalaisia.
Molemmat vakuuttavat ettei menestykseen ole mitään kaavaa mitä me suomalaiset voisimme kopioida. Täytyy vaan kirjoittaa jännittäviä kirjoja, kuten he tekevät.

Avalon on mahtava elokuva. Olen hiukan kateellinen ruotsalaisille: en usko että meillä juuri nyt on ketään ohjaaja Axel Petersénin (1979) veroista. Elokuva on parhaimmillaan Avalon: se toimii kuin kone.

http://hiff.fi/elokuvat/avalon/

Se on kaunis, vaikka ihmiset ovat rumia.

Kone, koska parhaimmillaan elokuva toimii ja ruksuttaa alastomana, riisuttuna ja ruosteisena. Siitä mistä tavallisessa puheessa käytetään nimitystä "tähtinäyttelijän upea roolisuoritus" ei todella hyvässä elokuvassa ole kysymys.

Avalonista tulee mieleen kaikkien tehosteiden äiti, Kuleshov -efekti.

Yksinkertaisimmillaan tämä erikoistehosteiden isä tarkoittaa, että mikä tahansa kuva, jonka valkokankaalla näemme voi olla sinänsä tyhjänpäiväinen. Esimerkiksi kuva miehestä. Mies voi olla hyvännäköinen tai ruma, sillä ei ole väliä.

Mies.

Jos tätä miestä esittävää kuvaa seuraa joku toinen kuva, esimerkiksi kuva kakkapökäleestä, alkaa tapahtua. Kuleshov-efekti pakottaa meidät miettimään, mitä tämä kaikki tarkoittaa. Mitä yhteistä on miehellä ja kakkapökäleellä? Kakkasiko mies? Onko päivällinen jo katettu?

Avalonissa esiintyy mies. Hän vaikuttaa olevan ihan tavallinen suurten ikäluokkien edustaja, itsekäs jamppa, joka on varmistanut auvoisat eläkepäivänsä. Mies joka pitää autoista hyvistä fiiliksistä ja musiikista, (Roxy Music) eikä anna sen häiritä omaatuntoaan. Kun hänen elostelijatoverinsa esittelee rekrytoimansa halpatyöläisen, liettualaisen Donatasin, Mies sanoo :

"Kuullostaa jäätelöltä"

Miehelle Donatas on jotain jota nuollaan ja joka pian loppuu ja uhohdetaan.

Jo tästä voi päätellä mitä seuraavaksi tapahtuu.

Seuraa Kuleshovin efektin kakkapökäle-osa. Kakkapökälettä Avalonissa edustaa otos, jossa Mies peruuttaa Fordillaan rakennustelineen päälle, jolla liettualainen halpa renki seisoo.

Turha sanoa että tellinki romahtaa, Donatas murskaantuu. Sen sijaan että mies yrittäisi pelastaa Donatasin, häntä huolettaa kuinka hänen helpon elämänsä nyt käy. Hän ei ilmoita poliisille vaan jemmaa Donatasin latoon.

Kuleshovin efekti on valmis. Koko elokuvan loppu on itsessään lista latteuksia; kohtauksia joissa kaljut puhuvat tenniksestä, horisevat viheriöllä. On kohtauksia taidenäyttelyissä sekä kotona tv:n äärellä. On kohtauksia rannalla ja bileissä. Mutta nämä kuvat saavat merkityksensä suhteessa tässä luonnosteltuun kakkapökäleeseen, jotain siitä hieroutuu jokaiseen kuvaan.

Killer Joe on tv-sarja Dallasin pimeä perspuoli.

Kiiltävät pilvenpiirtäjät vaihtuvat asuntovaunuihin. Bisnesmiehet dullaa diilaavaan white trashiin. Tämä on maailma, jossa isä ei sano "I love you".

http://www.youtube.com/watch?v=zzRa3GAqNBY

RA:n juhlanäytöksessä huomenna nähtävä Killer Joe on moraalinen kananugetti: mistään ei vahingossakaan löydy osia siitä tukirangasta joka joskus piti kanaa koossa.

Mutta tarina imee silti mukaansa vastutamattomasti kuin sulkijalihas.

Se on tietenkin hieman pimeän pikkutytön ansiota.

Killer Joen nimi olisi oikeammin pitänyt olla Dottie.

Hän on elokuvan viaton 12-vuotias pikkutyttö.

Jos suututat mut, mä tapan sut.

Dottien charmissa on muistumia sellaisista kauhuelokuvan pikkutytöistä kuin Carrie ja ikimuistoinen 11-vuotias, krusifiksillä runkkaava Regan.

Muistumat ovat etäisiä. Mutta ne ovat siellä. Tietäen että Killer Joen ohjaaja, Willian Friedkin on aikaisemmin tehnyt sellaisia valloittavia perhedraamoja kuin Manaaja. Killer Joen alku lupaa, että ratkaisun avaimet ovat pikku Dottiella, eikä vähiten siksi että hänellä tuntuu olevan meedion kykyjä.

Dottiessa on jotain samaa kuin Hohdon viisivuotiaassa Dannyssä. Myös Dottie tietää että hänen ympärillään tapahtuu pahoja asioita.

Dottie, Carrie, Regan.

Miksi näiden goth chicksien nimet ovat aina kaksitavuisia?

Ehkäpä vastustamattomin surkuhupaisuus liittyy tähän kuvaan- tarkemmin ottaen kirjaan jota Dottietä näyttelevä Juno Temple on promoamassa.

Ehkäpä tässä on elokuvan moraalinen temppu: samaan aikaan kun tuijotan Junon kurveja, ja häntä köyrivää pollaria, kysyn mielessäni katsojana saman kysymyksen kuin pedofiilikonna: kuinka vanha sinä olet?

Mikä on tämän kaiken takana?

Well, Killer Joe on junttieksploitaatio. Keskiluokkaiset sivistyneet katsojat tuntevat olevansa sivistyksen aidan oikealla, asfaltoidulla puolella katsoessaan pösilöiden, valkoisen roskajoukon edesottamuksia. Kyse on You Tuben youppovideoiden 2.0-versiosta.

Vai onko?

Monet kriitikot eivät ole varmoja.

Mutta minä olen varma, toisin kuin kriitikot antavat ymmärtää, että tämä ei ole Matthew McConaugheyn elokuva. McConaugheyn pedaripoliisi ei ole täysin onnistunut hahmo, ehkäpä siksi että Matthew on niin usein nähty niin kovin aurinkoisissa rooleissa.

Snabba cash-elokuvat ovat hämmentäviä.
Niistä oppii, mitä on motherfucker ruotsiksi. Jagskaknulladinmamma.

http://www.youtube.com/watch?v=RoHFYBs8HEQ

Hämmentäviä ne ovat siksi, ettei koskaan voi olla varma missä rikoksen ja kunniallisen yritteliäisyyden raja kulkee. Rahalla saa on genre-elokuva. Gangsterileffalle tyypillistä on moraalisen keskuksen puute.

Vielä tyypillisempää on ei-valkoisuus.

Nuoret rock-tähtiä muistuttavat kriminaalit Snabba cashissä tuovat mieleen 1930-luvun amerikkalaiset gangsterielokuvat ja niiden herättämän moraalisen paniikin.

Gangsteri on aina maahanmuuttaja.

Pöö. Gangsteri.

Kuten ranskalaisissa banlieu-elouvissa, tässäkin kiinnostuksen kohteena on jännite: mitä tehdä kun ainoa tapa olla kunniallinen maahanmuuttaja on siivota nöyrästi pissatippoja isäntäkansalaisten wc-pöntöistä?

Kyse on maailmasta, jossa ilmaus "rikos kannattaa" saa uuden merkityksen. Kyse ei ole siitä että uuden Snabba cashin valkoista isäntäkansaa edustava tähti tuo auttamattomasti mieleen hymypoikapatsaan. Hän näyttää luottamusta herättävämmältä kuin yksikään näkemäni Nordean virkailija.

Isäntäkansan edustajan ongelmat ovat samoja kuin toisen polven maahanmuuttajalla, Mahmoudilla. Aina riittää ihmisiä jotka pitävät itseään parempina.

Niinpä valkoisen isäntäkansan edustaja, kauppisopiskelija (Joel Kinnaman) saa kuulla bisneskumppaniltaan : kaikesta selviytyy, jos on tyyliä.

Myöhemmin käy ilmi että tämä tyyli on synnynnäistä. Näin voi sanoa vain henkilö, jonka sukunimi on Creutz.

Det går inte köpa klass, det sitter i ögonen.

Eräs ruotsalaistoimittaja pitää uutta Snabba cash-elokuvaa uuden genren, feel bad-elokuvan aloittajana. Ja tottahan se on. Tukholma on ahdistava kerrostalojen peittämä umpikuja. Siellä on hyvä syrjäytyä. Se on yksinäisten miesten kaupunki. Samankaltaista syrjäytyneiden elämänkuvausta oli myös iranilais-ruotsalaisen ohjaajan Babak Najafin edellinen elokuva, Sebbe. Myös Sebbessä on vahva tunne siitä että rikos ei koskaan ole seuraus yksilön rikollisista taipumuksista, vaan valtakamppailusta. Aina riittää niitä, jotka pitävät itseään parempina.

Koska valkoisen isäntäkansan edustaja ei pääse lasikaton läpi hyvällä, hänestä tulee gangsteri.

Koskaan ei miesstrippari tietääkseni ole toimitusjohtaja.

Näin on myös uudessa Magic Mikessa, jota pidetään jenkkien Full Montynä. Pääperseenheiluttaja on työssä kattotiilien asentajana. Suuri kysymys tietenkin kuuluu: onko strippaus nyt siis joku ongelma? Onko ihan moitteetonta viihdyttää kotiäitejä iltaisin esittelemällä abdominaalista kaljakoteloa? Ja onko se nyt laitaa että meidän poika tekee tuollaista perseenheilutus-hommaa?

http://www.youtube.com/watch?v=eMU7s6cwxEM

Magic Mike tuntuu ohjaavan katsojan moraalisen tutkan toiseenkin suuntaan. Se ei esitä miesten keikuttelua nolona juttuna. Usein tanssikohtaukset näyttävät jopa tyylikkäiltä. Mistä on kyse?

Full Montyssähän stripparit eivät näyttäneet hyvältä. Viesti tuntui olevan: katsokaa tältä näyttää läski stringeissä. Magic Mikessa ei ole läskiä. Rungot ovat karvattomia, täydellisiä lihakakkuja. Monet arvioitsijat ovatkin voitonriemuisesti ,mielestäni hieman typerän näppärästi, julistaneet Magic Miken epärealistiseksi esitykseksi stripparin ulkonäöstä. "He ovat liian hyvännäköisiä ollakseen totta" toteavat monet brittikriitikot.

Lihakakku.

Saanen huomauttaa: miestripparit OVAT poikkeuksetta hyvännäköisiä. Tämä on työ, jota ei käsittääkseni ruma ja lihava mies voisi tehdä. Joten tässä kohtaa epärealismi-argumentti menee aidan läpi metsikköön.

Osuvampaa olisikin kysyä, MIKSI stripparit ovat Magic Mikessa niin svengaavia. Onko tämä tyhjäpäiväistä miesvartalolla herkuttelua?

Oman tulkintani mukaan Magic Mike on eräänlainen työelämän kritiikin pitkitetty versio. Pyllynpyöritys on nähtävä vastalauseena.

Kaikki keskeiset henkilöt elokuvassa ovat työnhakijoita. 19-vuotias noviisi, josta tulee Pääperseenheiluttajan suojatti, eksyy samalle rakennustyömaalle tulevan suojelijansa kanssa. Alkuasetelmasta käy ilmi epäreilut työehdot, riistävät pomot, huono liksa, huono kohtelu ja vaarallinen työ ilman lisiä.

Mutta kun 19-vuotias noviisi johdatetaan strippariluolaan kontrasti on ilmeinen. Strippareiden pomo on reilu, liksa on kohdallaan, ja työkaverit vitsikkäitä. Teemme saman huomion 19-vuotiaan kanssa: vitut kattotiilistä, mä alan heiluttaa persettä, se on kivaa!

Mutta näitä teemoja ei tietenkään kyberavaruuden valtavirrasta löydy. Magic Mike nähdään osana trendiä, jossa kohdeyleisönä ovat erotiikannälkäiset naiset.

Nyt kun Fifty Shades of Grey -elokuva on tekeillä, ollaan puhumassa ilmiöstä. Kyse on naisten seksuaalisen halun kuvaamisesta viihteen keinoin- trendi johon myös Magic Mike ottaa osaa.

Mehän tiedämme, että Salatut elämät kertoo Helsingin Eirassa sijaitsevan kerrostalon asukkaiden elämänpiiristä. Siellä ne Sepot ja muut Suominaamat seikkailevat - en tiedä onko Seppo tulossa mukaan tämän Suomen ensimmäisen saippuoopperan leffaversioon. Tuotantoyhtiö on päättänyt julkaista trailerin tänään torstaina-ehkä arvoitus ratkeaa piankin. Se ainakin tiedetään, että elokuvassa seikkaillaan ruotsinlaivalla.

http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/televisio.shtml/1605233/salatut-elamat--elokuvan-traileri-julki-torstaina---katso-ensimmaisena-mtv3fissa

FremantleMedia on eräs maailman suurimmasta tv-ohjelmien ja formaattien tuottajista. Sen päämaja on Lontoossa. Sillä on oikeudet mm. Idolsiin. Wikipedian mukaan firman toimari on heppu nimeltä Cecile Frot-Coutaz. Lieneekö Cecile koskaan väijynyt Salkkareita? Tai sen unkarilaista serkkua Baratok Koztia? Tai saksalaista Gute Zeiten Schlechte Zeitenia? Tai Italian Un Posto al Solea? Nämä ovat ylikansallisen yhtiön tuottamia kansallisia "sarjadraamoja". Siis tuttuja turvallisia Salkkareita vähän eri näyttelijöillä, vähän eri kielellä.

kuva:kauhunhetkiä botskilla

En ole varma ollaanko muissa maissa tekemässä vastaavia spin offeja kuin Salkkarit The Movie.
Kun FremantleMedia ryhtyi tekemään Salatut elämät -elokuvaprojektia tunnetuksi, tarkoitus oli tuottaa jonkinlainen kotimainen vastine Twilight -sukupolvelle.
Jostain syystä tästä tulee mieleen 1960-luku jolloin hittejä piti "kääntää" suomeksi. Silloin Danny lauloi kesäkadusta, koska pre-peruskoulu-yleisö tuskin olisi hyräillyt takkuilematta Summer in the Cityä.