***
**
* 20 ja 15 tai 15 ja 20
Siinä raikuilun vuoden 2015 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi, saa ja pitää lipsahtaakin. (Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin kutsuttu, on perussuomalaista prepostelurunoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)
'Tullessaan alueelle jokaiselta vierailijalta edellytetään, että he noudattavat Suomen tasavallan lakia koko tapahtuman ajan.'
Lähdetään liikkeelle tuosta, koska Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö kunnioittaa läsnäolollaan tilaisuutta tänään, jolloin vuorossa: 14.00 Pikakilpailu, miehet (10 km) ja ennen kaikkea 17.30 Pikakilpailu, naiset (7,5 km).
Parhaamme yritämme. Rambo-veitsen jätämme suosiolla kotiin, koska siitä: 'Poliisille ilmoitetaan heti.'
Muuten ohjeistuksen noudattaminen ja ruodussa pysyminen näyttäisi iisiltä.
Paitsi ehkä näiltä osin:
• 'velvoitetaan käyttäytymään kohteliaasti muita vierailijoita kohtaan, olla häiriköimättä tapahtumaa'
• 'urheilijoiden koskettaminen on ehdottomasti kiellettyä'
• 'kiellettyä: tehdä tarpeita muualle kuin wc-tiloihin tai muutoin saastuttaa aluetta'
Nuo tuottanevat eniten tuskaa ja voi olla odotettavissa pientä lipsumista - sakkokierrosta tulla.
Ampumisiin!
Mies on pysytellyt taitavasti piilosilla pitemmän aikaa - mitä lie viime vuoden puolella viimeksi oltu yhteydessä.
Ai niin lähettelihän se tammikuussa tämän oman kannanottonsa. Urheilumies kiireestä kantapäähän, joten ei ihme kun ke-iltapäivällä törmättiin nokakkain MM-ampumahiihtojen tiimoilta torilla; olivat vasta virittelemässä valojaan Stubbille ja Kaisalle ja muille mäkäräisille avajaisiin.
Lennart-kirja kasissa siinä kojun oven suussa katselin kumartuneena touhuilevaa Lennua, joka valikoi ostettavaa, rihkamaa jos jonkinlaista kahmi kainaloonsa pipoa kaulaliinaa sun muuta hörtyä.
Oli kyllä niin kaimansa oloinen, että ihan huvitti.
Kaksosia tai kaksoisolentoja ovat - täytyy olla!
Semmosia tuhmanrohkeita.
Joka paikkaa on pää työnnettävä ja missään nimessä ei voi uskoa mitään ennen kuin on itse kokenut.
Sivummalta seurailin elävän Lennun touhuilua aikani ennen kiinni tarttumista; lopulta oli pakko kun mies valitsi laatikosta Valko-Venäjän! lipun ja sen kanssa siirtyi maksujonoon.
- Mitästä helevettiä sinä Belaruksen lippuako meinaat kannattaa. Ajattelisit vähän sananvapautta maassa ja Lukasenkan diktatuuria! paasasin oikein paatoksella ja provosoiden.
Ilahtui, ihan oikeesti, Lennu ja kailotti:
- Darja Domracheva. Mikä Eeva!
- Harmi vain kun se sen Ole-Einarin, aattele norskin kanssa seurustelee.
Tyypillistä Lennua - toista mieltä kuin toiset: muilla Kaisansa mutta Lennulla Darja.
- Mutta mitäs sinä täällä? havahtui Lennu uudestaan.
- Lahjaa läksin sulle varta vasten tuomaan. Sinusta on tehty kirja!
- Minusta kirja?
- No kato! Tään täytyy olla sinä!
Joku huumeissa, joku keskikaljassa, joku raskaana, joku vihaisena kuin piru, joku hyökkäävänä, joku - melkein tavallisena!
Ala opettaa!
Onneksi vain pieni osa on yleensä viitsinyt lampsia kouluun nuokkumaan - helpottaa opettajaa, joka puolestaan ajelee viimeisiään omassa avioliitossa.
Ovat kertausluokalla, ammatinvalintaluokalla. Ammattikoulussa ammattia etsimässä.
Mutta kun:
Nicolla on oppilaitosympäristöyliherkkyys niin on jäänyt kotiin - moni muu urheampi käy joskus koulussa, vaikka diagnoosista käy ilmi: jaksamisvaikeus; turhautumishäiriö; mielenkiinnonlöytämisen hankaluus; laaja-alainen välinpitämättömyys; akuutti instituutioviha; keskivaikea sopeutumattomuussyndrooma ...
On siinä epäpätevällä sijaisope-Annilla urkkoa kerrakseen, ja kuten sanottu: oma elämä rempallaan ja palasina myös: tahtoo kulua viinilasillisen sijasta koko pullo, helpostikin - ja mies viemässä lapset mukanaan.
Elämä on.
Tällaista. Toisilla. Toisilla toisenlaista: PhilBill Gates ja Björn Wahlroos eivät taida tunnistaa näitä edes lajitovereikseen - tai ammattiin koulutettavat heitä? Samassa maailmassa silti: lajikirjoa riittää ihan järkyttävästi.
Minna Finstadin ja Sari SalmisenOnneks tänne saa tulla kännissä, Nordbooks 2015, on fiktiivinen, mutta totuuspohjainen kirja, joka kertoo mukaansa imaisten tarinoita ammattikoulusta, niistä kaikista reppanimmista - sanoisiko ulkopuolelle jätetyistä, jättäytyvistä ja jäävistä.
Eivät taida olla pelastettavissa, vaikka yhteiskunnan tukiverkosto aika kattava onkin.
Eilen vastailin Vox Populin kommenttiin Hiihtäjiä ##tuttaa jättäen kommentoijalle lukijan tarvitseman oman tilan johtopäätökselle. Semmoinenhan on hyvän kirjoituksen ensimmäinen vaatimus: päättelykyvylle tilanjättäminen.
Lienee huomannut että: se menee Kajaanin kaupunginteatteriin katsomaan Anna Kareninia.
Eikä mitään ilolintua kopeloimaan säädyttömästi rajan taakse. Tai niihin Peep-luoliin joissa typykät käyvät polvilla istumassa ja hieroutumassa ja joille on työnnettävä taaloja vähän joka rakoseen.
Kyllä kyllä, kyllä tämä Kajaanin nainenkin katsojien kimppuun kävi, mutta toki säädyllisesti - vaikkakin vauhdikkaasti. Ryntäsi varoittelematta tostanoinvaan ovien takaan kimpsuineen ja kampsuineen katsomoon kyselemään että mikä meininki? mikäfiilis? mikä menossa? mitämurjotatte? onko ollut hauskaa? yms.
Riehaantui.
Palasi sitten näyttämölle ja vaati että kertokaa, sanokaa totuus hänestä! Onko ollut liian ylväs, hienohelma, pateettinen, vai mitä? - Liian pienet hinkit vai?
Siinäpä sitä olikin katsojilla puremista jos nielemistä. Nikottelemistakin.
Ensin oli menty ihan suurin piirtein normaalisti tolstoilaisessa hengessä rakkausdraamaa kaikkine tuskineen läpi: kreivi Vronskiin, Antti Hovilainen, rakastumista, rakkaudenkaipuuta, Levinin, Mika Silvennoinen, maantuskaa, elämän tarkoitusta ... aivan tosissaan etsitty melkein kissainkoirain kera varjokuvin, kuolemat, sairaudet, toki pientä iloakin koettu. Paljon liikutusta joka tapauksessa. Tunneskaalan jokaisella portailla käyty, enemmän tietenkin tuskan ja ikävän puolella.
Niin.
Yhdenäkinyllättäen
lentääkin katsomoon tuo sama Anna Karenina, Eeva Aitta, kuin Kassi-Alma, Marja-Leena Sukula, ja Suhina- Lempi, Mai-Brit Heljo, kertalaakilla muuttuneena.
Oli siinä - hyväksymistä.
Mutta hyvin se onnistui kun esimakua oli jo saatu näyttämölle heitetyistä rakkaustuskakirjeliidokeista sekä ennen kaikkea Annan vähemmän rakkaan aviomiehen Aleksei Aleksandrovitšin manifestaatiossa. Ohjaajan, Hanna Kirjavainen, ratkaisu oli ollut oiva: A. A. Karenin oli pelkkä keppihevonen, jolla vain takki ja lakki ja jota muut näyttelmän henkilöt kuljettivat. Mies vailla lihaa ja verta, niin kuin oikeastikin, tunteeton.
Kovaa kamaa - ja musiikki syvältä sykähdyttävää ortodoksiaa.
Ensin lakkauttivat - SÄÄSTÖsyistä - salajuonin terveen sataoppilaisen koulun - ja nyt salaojin pitäs korjata sairasta. Just nuo keput ja vassut!
Sairasta!
Ann' mun kaik' kestäb!
nimim. Jo nyt on helevetti
ps vihje
Ilovaaran alakooli
seisoo tyhjänä ja kylmettyneenä mäellä - miten ois takaisin osto?
Luonnonlapsi, kouluttamaton, laiska. Hevoset ja rattaat.
Niitä rousseaulaisia!
Onpa siinä ennakkoluuloinen lähtökohta tarttua Marja Björkin romaaniin romaneista: Mustalaisäidin kehtolauluLike 2014.
Björk on juristi jolla on kokemusta ja näkemystä heimosta. Eivätköhän tutustumisen jälkeen lukijan kuin lukijan ennakkoluulot karise?
Ei muuta kuin kannet levälleen! Ja katsomaan tottako lie tuokin:
'Hänen roolinsa oli romanius, vaimous, äitiys, naiseus.'
Näin sivullisen on aluksi aika hankala kirjoittaa ja puhua kaaleista, koska ei tiedä mitkä nimitykset ovat suotavia, mitkä taas loukkaavat mustalaisia, joiksi ikäni olen heitä kutsunut sen kummempaa pilkkaa tai kehua ko. sanaan liittämättä. Muistaen senkin mihin pinteeseen Rainer Friman itsensä kolumneillaan ja kirjoillaan on silloin tällöin kirjoittanut.
Björk ja väki itse kirjassa käyttävät mustalaista, mustilaista, romaania, mannea kaikkia mahdollisia kutsumanimiä tasavertaisina.
Naisen alistettu asema ja miesten vanhanaikaiset asenteet jäävät päällimmäisiksi mieleen vellomaan kirjan kauniit kannet kiinni suljettua, ja se ettei siitä 'omasta ringistä' ole ulos pääsemistä. Vaikka itse suvun päämies Väinö Sikrinsä kanssa alusta alkaen elävätkin suht itseellistä elämää omassa talossaan, niin kiertäjiä riittää.
Sen verran yhteiskunta ympärillä sentään kehittyy että ajan oloon katto pään päälle kaikille järjestyy - ja bonuksena päälle ne ikuiset työvoimakurssitukset!
Juoppous, huumeet, väkivalta, vankila, pettäminen, niin ja se rotusorto tai syrjiminen oikeammin, kouluttamattomuus pitävät huolen että kaaleena pysyt kaaleiden joukossa, kaajeitten joukkoon ei sulautumista ole. Saat ajatella kuin Väinön Maritan Teresa:
Minusta ei ikinä tule mitään. Täällä minä olen täyspäivämanne toisten täyspäivämustalaisten seassa.
Vuosien kierron jälkeen, romaanin loppuessa, kuolee suvun kantaisä Väinö, ja Sikrille hankitaan paikka kaupungin palvelutalosta. Tosin olisi leski voinut mökkiinsäkin jäädä asumaan, koska mies kuoli sairaalassa eikä kotona. Vanhat tavat sen olisivat sallineet.
Uusiakin tapoja varta vasten muokataan, sellaisia jotka estävät muuttumista, sulautumasta valtaväestöön: "Marita muisti, että Mertsi oli naureskellut Forumin liukuportaissa sitäkin tapaa, että nainen ei saanut olla ylempänä kuin mies: - Siitä ilmatila likaantuu. Tuolla taivaallahan ne lentelevät koko ajan, kun käyvät arabimaista kankaita hakemassa."
Vanhat ja uudet tavat selvisivät Björkin romaanista kaikkine povaushuiputuksineen, melko valjuiksi silti jäävät romanit romaanihenkilöinä. Ettei vain kirjailija olisi vältellyt kohteeksi joutumasta - Frimanin kovaa kohtelua välttääkseen?
Nurinkurin ovat asiat entisessä CCCP:ssä, jos taksiryöstökin on sitä että taksi tarttuu asiakkaan rinnuksia kopeloimaan kesken ajon.
Onhan se yö, sitä ei voi kieltää. SKA lyönyt illalla Jokerit.
Matkustaja samassa tilassa kuin ennen vanhaan, sukkahousuaikaan purukumikyydillä. Ja yksin, tietysti, nuokkumassa etupenkillä; velipoika häipynyt jo ajat sitten omille teilleen. Lienee kuski katsellut ajan otolliseksi raittiuskasvatukseen: ottaa rahat ja paiskaa tsuhnan raikkaaseen Pietarin ilmaan raitistumaan.
Erehtyy.
Tsuhna onkin valpas, keho kunnossa, body täyttä rautaa. Hetki sitten on huomannut että väärä suunta autolla ja örähtänyt siitä. Kohta kuski hiljentänyt ja käynyt kopelolle. - Perkeleen Ilja! kironnut suomipoika ja läväyttänyt neuvottelematta nyrkin naamaan, tyrkännyt oven auki ja sännännyt juoksuun.
Pelko ja kuski persiässä sokkeloissa puikkelehtivat.
Painelevat peräkkäin pitkin kujia.
- Pelotti niin perkeleesti etten osu pääkadulle. Että eksyn, kertoo timmi ryöstönkohde.
Tsägällä oli osunut ja livahtanut kapakkaan.
Kohta kuski ilmestyy oven pieleen.
Siihen juuttuu kynnykselle Ilja.
Toisiansa kaukaa tuijottavat.
- Nou hätä mietin. Enää. Tämä on nyt joukkueurheilua. Enemmän katselijoita. Peli rehellisempää.
Siitä oli sitten aikansa tuijoteltuaan häipynyt Ilja ajanoloon töilleen.
Toinen toisen taksin oli ottanut, uskaltanut, koska tiesi että toinen taksi voi olla toisenlainen.
Oli ollut ja perille tänne tiskille tuonut, ja suorinta tietä, Nevskiä pitkin.
Ja mikäs.
Väärään mieheen vain oli Ilja tarrautunut, selvittää Suomi-paita. Uhoaa:
- Vaikka Jokerit hävis, niin mä voitin - Rangaistuslaukauksella!
Tai jotain sinne päin toivotteli kylmissään hytisevä paksulinssinen herrasmies ohikulkevalle kansalle kitara sylissä. MTV-kymppiuutisten loppukevennys joulun alla 2009.
Oli aika karun näköistä, kylmävän lämmintä meininkiä.
Orpo olo oli ruudun puolin ja toisin.
Samaa oli tapittanut Jukka Kärkkäinen ja pannut sitten hösseliksi - ohjasi elokuvan yhdessä J-P Passin kanssa. Kovasikajuttu 2012. The Punk Syndrome
Ohjaus: Jukka Kärkkäinen, J-P Passi
Pääosissa: Pertti Kurikka, Kari Aalto, Sami Helle, Toni Välitalo.
Toinen teki elokuvan, toinen vain kannatuskeikalla kävi lisälatinkia hakemassa: Aitoa luonnontuotetta.
Pertti Kurikka siis se rillipäinen symppis oli, nyt on porukoineen menossa Euroviisuihin: Pertti Kurikan Nimipäivät -punkbändi: Aina mun pitää. Suomen viisufinaaliin.
Pianko edessä Wienin-keikka?
Huoli painaa, ainakin ruudun tällä puolella (=ope, erityiskin), jotta kestävätkö kehareiden nupit ja taskut tulevaa ihailun tulvaa ja rahantuloa megamenestyksen myötä - so. jalat maassa, ankkurit pohjassa.
Sama - turha - huoli näyttää käväisseen myös elokuvantekijöiden nupeissa ennen ensi-iltaa ja odotettavissa olevaa menestystä:
- Jos jollekin bändille mainetta ja kunniaa suo, niin tällaiselle, jolla on koko ajan ankkurit maassa. Ei ole vaaraa, että pääsisi liikaa leijumaan, kun ympärillä on aina ihmisiä kertomassa, milloin syödään ja milloin pitää pestä kädet. Manageri koordinoi sitä, että pojat eivät lähde mihin tahansa talk show'hun tai lehteen haastateltaviksi. Meille elokuvantekijöinä on helpottavaa tietää, että ihmiset siinä vieressä valvovat bändin etua työkseen.
