Suhdeklinikka

Inhoan asuinkumppaniani. Mieheksi tai puolisoksi häntä ei voi sanoa, koska seksi ei häneltä enää onnistu kuin poikaystävänsä kanssa. Omistamme asunnon yhdessä, eikä hän suostu muuttamaan pois. Kulissit ovat hänelle kaikki kaikessa. Koen itseni vangiksi omassa kodissani. Olen koettanut lähestyä uutta miestä treffipalstoilta, mutten näytä kelpaavan kenellekään.

Minne?
Nainen, 35

Hei!

Kiitos viestistäsi!

Tilanteesi kuulostaa todella tukalalta. Olet todellakin kuin vankina omassa kodissasi.

Kuulostaa hyvältä, että olet hakeutunut keskustelemaan ammattiauttajien kanssa, mutta harmillista, ettolet joutunut pettymään. Vaikuttaa siltä, ettet ole tullut kyllin hyvin kuulluksi ja ymmärretyksi heidän taholtaan. Pahoin pelkään, että joudun itse tämän jonon jatkoksi, mutta yritän ainakin jakaa sinulle niitä ajatuksiani, joita kirjeesi minussa herätti.

Oletan kertomasi perusteella, että suhteesi asuinkumppaniisi on joskus ollut hyvä ja niin vakaa, että olette ajatelleet yhteistä tulevaisuutta ja ostaneet yhdessä asunnon. Joidenkin mielestä se osoittaa suurempaa sitoutumista kuin naimisiinmeno. Sitten asiat ovat muuttuneet. Hellyys ja luultavasti rakkauskin (tai miksi sitä kutsutkin) on väliltänne loppunut ja suhteessanne on kolmas pyörä, miehesi poikaystävä.

Miehesi ei kuitenkaan halua luopua sinusta eikä perheestänne Hä tarvitsee sinua vaimon rooliin ja pitkään kulisseja kasassa. Voihan olla, että tilanne on hänen kannaltaan oikein hyvä ja toimiva tai vähintäänkin ok.

Ymmärrän, ettet sinä voi jatkaa näin. Voit todella huonosti, kun mietit itsesi tappamista vähän väliä. Se olisi kuitenkin itsesi kannalta huono ja lyhytnäköinen ratkaisu. Toivon, ettet sitä toteuta, vaan annat elämä näyttää, mitä sillä vielä on sinua varten varattuna. Synkän hetken varalle tässä tiedoksesi SOS-kriisikeskuksen valtakunnallisen kriisipuhelimen numero: 01019 5202. Aukioloajat ovat maanantaista perjantaihin klo 9.00-06.00, lauantaisin klo 15.00-06.00 ja sunnuntaisin klo 15.00-22.00.

Epäilemättä jäisit pois huonosta suhteesta ja muuttaisit pois asunnostanne, jos sinulla olisi paikka minne mennä. Miehelläkin tietenkin on oikeus asua omistamassaan asunnonpuolikkaassa, mutta täytyyhän sinullakin joitain oikeuksia olla. Neuvoisin sinua hakemaan juridista neuvonantajaa, joka selvittäisi, mitkä ovat sinun oikeutesi tässä tilanteessa ja mitä vaihtoehtoja sinulla on. Tarvittaessa hanki lääkärintodistus siitä, että psyykeesi ei kestä tällaista tilannetta. Miehesi tuskin tekee mitään asioiden muuttamiseksi, joten pallo on sinulla.

Kerroit etsineesi ratkaisua tilanteeseesi treffipalstoilta. Tajuat varmaan itsekin, ettet sitä kautta hyvää ja pysyvää ratkaisua löydä. Pahoin pelkään, että löytäisit vaan itsesi taas seuraavasta huonosta suhteesta ja kestämättömästä tilanteesta. Olen pahoillani, jos sanani tuntuvat julmilta, mutta tarkoitukseni ei ole loukata vaan suojella sinua enemmiltä ongelmilta.

Muista, että arvosi ei mittaudu sen mukaan, kelpaatko jollekin vai et. Olet ihan omana itsenäsi ja juuri tuollaisena hyvä ja arvokas. Älä suostu enää objektiksi muiden peleihin. Hae itsellesi sellaista apua ja tukea, jota tarvitset ja aloita uuden, paremman, itsesi näköisen elämän suunnittelu jo tänään. You can do it!

Sinuun uskoen,
Paula, perheneuvoja

Olen tapaillut erästä tyttöä jo kohta viisi kuukautta. Olemme tunteneet toisemme jo kuitenkin yli viisi vuotta ja välillämme on aina ollut kipinöitä. Olemme olleet jatkuvasti yhteydessä toisiimme. Kuitenkin päällekkäin menneet seurustelusuhteemme eivät ole antaneet meille mahdollisuutta tapailla toisiamme vasta kuin nyt. Itse erosin vuoden vaihteessa ja tämä tyttö vuoden alkupuolella. Kummatkin meistä seurustelivat aikaisemmin 5-4 vuotta saman kumppanin kanssa.

Tässä on tosi paljon ristiriitoja joista en saa selvää, mitä hän ajattelee. Onko hän tosissaan minun kanssani vai pelaako hän vain peliä? Odottaako hän jotain parempaa? Enkö vastannutkaan täydellisesti hänen odotuksiaan? Mitä hän minusta tahtoo?
Mies, 25

Hei ja kiitos viestistäsi!

Olet tapaillut pidempään tuntemaasi tyttöä vajaat puoli vuotta ja toivoisit jo suhteenne syvenemistä. Viihdytte yhdessä ja vietätte yhteistä vapaa-aikaa. Sinä olet varma omista tunteistasi, mutta tyttö ei ole vielä valmis sitoutumaan uuteen seurustelusuhteeseen. Molemmat olette aiemmin olleet pitkissä seurustelusuhteissa tahoillanne. Jäin pohtimaan, minkälaisia nämä seurustelusuhteet ovat olleet ja kuinka ne ovat päättyneet. Kuinka tiiviisti vietitte aikaa seurustelukumppanienne kanssa, kuinka paljon jokaisella oli omaa aikaa ja tilaa, minkälaiset "pelisäännöt" seurustelusuhteissanne oli...?

Meillä kaikilla on yksilölliset käsityksemme monista asioista, kuten kotitöistä, rahankäytöstä, juhannuksen vietosta tai sukulaisten tapaamisesta... Jos otetaan esimerkkinä seurustelusuhde, niin mitä se sinulle tarkoittaa? Mitä seurustelusuhteeseen mielestäsi kuuluu ja mitä siihen ei kuulu? Minkälaiset odotukset sinulla on seurustelukumppaniasi kohtaan? Entä mitkä mahtavat olla tyttösi käsitykset em. asioista? Olisi tärkeää, että keskustelisitte avoimesti em. odotuksista ja pohtisitte yhdessä, ovatko nämä odotukset jatkossa yhteensovitettavissa.

Kuullostaa siltä, että olet varma omista tunteistasi, mutta epävarma tyttösi tunteista. Haluaisit vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiisi. Ainoa, joka näihin kysymyksiin voi vastata, on kuitenkin tämä kyseinen tyttö. Tosin voi olla, ettei hän oikein tiedä itsekään, mitä haluaa. Joskus maisemanvaihto ja etäisyyden ottaminen auttaa näkemään asioita selvemmin. Kirjoitit, että hän on maailman kiltein ja siveellisin ihminen. Tätä taustaa vasten rohkenen olettaa, ettei hän pelaa mitään pelejä kanssasi. Ehkäpä hän tarvitsee lisää aikaa tietääkseen, mitä haluaa. Hän ei tahtoisi, että odotat häntä, mutta itse tahdot odottaa...

Ehkäpä joku tuntematon filosofi on ollut joskus samankaltaisessa tilanteessa, sillä mieleeni tulee seuraava mietelmä: "If you love something, set it free. If it comes back, it´s yours. If it doesn´t, it never was." Eli jos maltat antaa rakkauden kohteellesi vapaat siivet, se saattaa lentää takaisin luoksesi. Käsitykseni mukaan olet silloin tehnyt parhaasi suhteenne eteen ja voit ehkä levollisimmin mielin jäädä odottamaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Kaikkea hyvää sinulle toivotellen,
perheneuvoja Kaisa

Olemme tunteneet mieheni kanssa viitisen vuotta ja olleet naimisissakin jo usemman vuoden ajan. Minusta kuitenkin tuntuu, että olemme koko ajan yhä erilaisempia, mikä aiheuttaa paljon riitaa arjessamme.

Onko oikein "vaatia" toista kertomaan asioita lapsuudestaan ja muutenkin menneisyydestään vai onko minun vain tyydyttävä siihen, että tiedän vain hänen nykyhetkensä asioita?
Nainen, 27

Kiitos viestistäsi, jossa pohdit parisuhteenne vuorovaikutuspulmia. Se kertoo minulle myös siitä, että olet aidosti huolissasi avioliitostanne. Kertomasi ajatukset osuvat suoraan parisuhteen ytimeen. Yksi tärkeimmistä asioista parisuhteessa on avoin ja molempia tyydyttävä keskusteluyhteys; että tulee nähdyksi ja kuulluksi toisen taholta omana itsenään.

Kerrot siitä, että tunnet teidän olevan koko ajan yhä erilaisempia. Kun vuorovaikutus toiseen on katkolla, niin puolison erilaisuuskin saa aikaan itsessä negatiivisia virityksiä ja yksinäisiä oloja. Parhaimmillaanhan erilaisuus parisuhteessa on mielestäni rikkaus. Se pitää yllä mielenkiintoa ja positiivista "actionia". Viestistäsi oli hyvä lukea, että olet kiinnostunut miehestäsi, hänen elämästään ja historiastaan. Toiselta ei ehkä voi "vaatia" samaa, mutta aina voi toivoa. Omasta mielestä hyväntahtoinenkin vaatiminen voi aiheuttaa puolisossa vetäytymisen tai tiukan lukkiutumisen. Varsinkin jos hänellä on kokemus siitä, että ei osaa, ei pysty tai on vaikea ilmaista omia tunteitaan ja ajatuksiaan. Uskon, että lapsuudenkodin keskustelukulttuuri jättää ihmiseen kyllä omat painavat jälkensä. Jos ei lapsuudessa ole syntynyt hyväksyvää vuorovaikutussuhdetta vanhempiin ja läheisiin, puhumisen opettelu aikuisena voi viedä paljon aikaa turvallisessakin parisuhteessa. Kenties olettekin jo miettineet miehesi kanssa sitä, millaiseen keskustelukulttuuriin kumpikin teistä on lapsuudenkodissaan kasvanut?

Lukiessani viestiäsi huomasin miettiväni, millainen mahtoi vuorovaikutuksenne olla suhteenne ensimmäisinä vuosina. Millaiset asiat teitä yhdistävät? Mitkä asiat suhteessanne tällä hetkellä toimivat? Toimiiko keskinäinen yhteys jollakin muulla kuin keskustelun tasolla? Joillekin ihmisille puhumista helpompaa on osoittaa rakkauttaan konkreettisen huomioimisen ja tekemisen kautta. Samaan sarjaan kuuluu ajatus siitä, että joskus puolisoista toinen voi ilmaista tärkeän asian ja tunteen yhdessä, kahdessa lauseessa, kun taas toinen voi tarvita saman asian ilmaisemiseen kokonaisen tunnin. Molemmissa tapauksissa kuuntelemisen taito on kultaa, vaikkakaan ei aina suinkaan helppoa.

Yhdyn ajatuksiisi siitä, että on tärkeä jakaa toisen kanssa kokemuksia omasta historiastaan. Sen kautta oppii tuntemaan ja ymmärtämään toista paremmin myös siinä elämässä, mitä eletään yhdessä tässä ja nyt. Menneisyyden ovien aukominen voi vain joskus olla niin kipeää tai vaikeaa, että kokee järkevämmäksi keskittyä mieluummin tähän hetkeen kuin siihen mitä on ollut. Näen myönteisenä viestissäsi kuitenkin sen, että miehesi on suostunut juttelemaan kanssasi. Mistä se mielestäsi kertoo?

Mikäli ette kahdestaan pääse eteenpäin keskinäiseen vuorovaikutukseen liittyvässä pulmassanne, kannustan teitä hakeutumaan pariterapiaan. Se voi auttaa teitä rakentavasti aukaisemaan niitä solmuja, joita ette keskenänne saa auki.

Kaikkea Hyvää Toivottaen
perheneuvoja Saija

Olen seurustellut ihanan miehen kanssa kolme vuotta. Olen melkoisen varma, että hän on Se Oikea: meillä on hauskaa yhdessä, arki sujuu ja tulevaisuuden suunnitelmatkin ovat yhdenmukaisia, onneksi. Mies on minua liki kymmenen vuotta vanhempi.

Nyt on ollut puhetta naimisiinmenosta. Sydämeni sanoo, että tuon miehen kanssa haluan olla. Mutta järki pohtii: pitäisikö kuitenkin etsiä mies, joka ei kuluta alkoholia ihan yhtä rankasti (ja pystyisi halutessaan vaikka lopettamaan sen käytön kokonaan)? Monet naiset kertovat netissä, millaista alkoholistimiehen kanssa asuminen ja eläminen on ja kehottavat nuoria tyttöjä juoksemaan kauas ja lujaa. Mitä jos mieheni alkaakin tulevaisuudessa käyttää runsaammin alkoholia? Pitäisikö valita "järkevämmin"? Olenko tyhmä, jos nain miehen, joka käyttää paljon rahaa alkoholiin ja tykkää kaljoitella kavereiden kanssa reilusti vielä aikuisenakin? Seuraanko sydäntäni?
Nainen, 24

Ihan aluksi onnittelut siitä, että olet löytänyt itsellesi ihanan miehen, ja olet kokenut hänen kanssaan hyviä asioita suhteenne aikana.

Kuvaat suhdettanne seurusteluksi, ja kysyisinkin sinulta että mitä ajattelet seurustelusta - onko sinulla teidän seurustelullenne jokin merkitys tai päämäärä, vai onko se ilmaus yhdessä olemisesta ja asumisesta, jossa ei vielä ole erityisiä sitoumuksia tai päämääriä? Olen nimittäin itse sitä mieltä, että koko seurustelukulttuurissamme on jotain pielessä, sillä seurustelusuhteen päätyminen eroon koetaan ikään kuin epäonnistumisena, vaikka eri teille lähtemisen (jos kyse on kahdesta aikuisesta ihmisestä ilman lapsia) voisi usein nähdä onnistumisenakin, siitäkin huolimatta, että tilanteeseen toki liittyy hankalia tunteita ja yksinjäämisen pelkoa.

Tästä syystä luin kysymystäsi ilolla, sillä sinä tunnut pohtivan oikeita asioita juuri oikeassa kohdassa. Palaan alkoholiasiaan, mutta sitä ennen rohkaisisin sinua kuitenkin enemmän tutkailemaan itseäsi ja omia toiveitasi. Et kerro mitä yhteiset suunnitelmanne naimisiinmenon lisäksi ovat, mutta kuvaat itseäsi sanalla "bilettäjäneitonen". Kuka haluat olla vaikkapa viiden tai kymmenen vuoden päästä, mikä sana kuvaisi sitä kuka silloin haluat olla? Kun löydät sopivalta tuntuvan sanan tai sanoja, niin kysy itseltäsi, miten hyvin sekä yhteiset suunnitelmanne että kaikki se mitä kumppanistasi nyt tiedät, sopii yhteen sen plusmiinus kolmekymppisen naisen kanssa, joka haluaisit olla. Siinä on sinulle yksi vastaus. Tein tässä muuten oletuksen, ettet halua olla "bilettäjäneitonen" ikuisesti, mutta toki sekin on mahdollista eikä siinä ole mitään pahaa!

Joku on joskus sanonut, että ihmissuhteessa ei ole haastavaa sitoutuminen siihen, minkä kumppanistaan tietää, vaan sitoutuminen myös siihen, mitä hänestä ei vielä tiedä. Esimerkiksi työelämän vakiintuminen tai lasten syntyminen tuo elämään takuuvarmasti uusia kuvioita ja uusia haasteita, ja sitoutuminen toiseen ihmiseen kannattaa jo alusta asti nähdä toistuvana ja kertautuvana asiana, ei pistemäisenä ja jossain suhteen alkuvaiheessa "once and for all" tyyppisenä ratkaisuna.

Kysymyksessäsi pohdit nimenomaan kumppanisi alkoholinkäyttöä, ja se onkin hankala asia tässä yhteydessä. En ole mikään alan asiantuntija, mutta huomaan jääväni ajattelemaan sitä, miten pitkäaikainen alkoholin käyttö ihmiseen vaikuttaa: terveyteen, seksuaalisuuteen, elämänhallintaan, käyttäytymiseen jne. Jos suunnitelmissanne on perheen perustaminen, ja kumppanisi alkoholinkäyttö mietityttää sinua, niin eikö olisi syytä nostaa kissa pöydälle ja puhua asiasta suoraan? Mitä mieltä hän itse on asiasta, ja olisiko tässä elämäntilanteessa jossa hän on palamaassa työelämään hyvä sauma tehdä asialle jotakin?!

Jäin kyllä pohtimaan myös mainitsemiasi asioita, kuten hänen aiempaa huumeidenkäyttöään tai "aiempien parisuhteiden tuhoamisia". Ne kuulostavat asioilta, joiden käsittelyyn saattaisi olla ulkopuolinen apu tarpeen, niiden merkitystä on nyt tässä vaikea hahmottaa. Se mitä nyt voit tehdä ja teetkin, on sinun omien elämään ja parisuhteeseen liittyvien tarpeiden ja toiveiden tiedostaminen. Se, että teillä on nyt hauskaa yhdessä, arki sujuu ja tulevaisuudensuunnitelmat ovat yhdenmukaisia, ei ole ollenkaan hassumpi aloitus pitkälle parisuhteelle. Se, että kumppanisi alkoholinkäyttö ikään kuin seisoo onnellisen tulevaisuuden edessä, on ehkä juuri teille kahdelle se haaste ja kasvun paikka, jonka ratkaiseminen on edellytys sille että suhteenne etenee seurustelusta haluamaanne vakiintuneeseen suuntaan. Tämä ei saa olla yksin sinun vastuullasi, joten vastuuta myös kumppaniasi kertomalla suunnitelmiinne liittyvistäsi peloista ja epävarmuuksista. Ehkä se on juuri se, mitä hän tarvitsee omaan kasvuunsa.

perheneuvoja Jarno

Lasten syntymän jälkeen en ole halunnut enää lainkaan seksiä, se vain ällöttää. Minulla ei ole kahteen vuoteen ollut minkäänlaisia halun tunteita omaa eikä ketään muutakaan miestä kohtaan. Suren asiaa, koska haluaisin olla muutakin kuin äiti, mutta en tiedä mitä tehdä. Miehen mielestä tämä on vain minun ongelmani, ei hänen. Mikä neuvoksi?
Nainen, 34

Hei,

ja kiitos kirjeestäsi. Pienlapsiperheiden seksielämä on varmasti yksi ikuisuuskysymyksistä. Harvassa taitavat olla ne parit, joilla kaikki jatkuu heti lasten syntymän jälkeen niin kuin ennenkin.

Millaista teillä oli silloin ennen eli aikana ennen lasten syntymää? Olitteko tyytyväisiä seksielämäänne? Kumpi oli aktiivisempi tekemään aloitteita? Miten mahtaa olla tilanne nyt? Vaikka sinua ei huvita, niin huvittaisiko miestäsi? Onko hän aktiivisesti ehdottelemassa ja järjestämässä yhteisiä helliä hetkiä? Vai onko hän jo väsynyt yrittämiseen? Vai sopiiko tilanne hänelle itse asiassa ihan hyvin?

Fyysinen läheisyys on parisuhteessa tärkeää. Se voi olla ikään kuin liima, joka pitää puolisot yhdessä. Vaikka et halua nyt rakastella, onko teillä kuitenkin muuta läheisyyttä? Nukutteko lähekkäin ja katsotteko teeveetä vierekkäin? Onko halailuja ja suukotteluja? Vietättekö aikaa yhdessä, perheenä ja kahden kesken? Onko teillä kivaa yhdessä?

Millainen tunnesuhde sinulla on mieheesi? Rakastako häntä tai pidätkö hänestä? Kohteleeko hän sinua hyvin? Voitko arvostaa ja kunnioittaa häntä miehenä ja isänä? Tunnetko olosi turvalliseksi hänen kanssaan ja hänen sylissään?

Mietin ällötystäsi. Se on vahva kehon viesti. Mieti sitä tarkemmin, mihin se tarkkaan ottaen liittyy. Sanotaan, että haluttomuudessa on jokin sisäinen viisaus. Jostain ihan hyvästä syystä et nyt tunne seksuaalista halua. Oletko uupunut, masentunut? Voitko mielestäsi itse hyvin, oletko terve? Onko sinulla huolia? Onko parisuhteesi riittävän turvallinen?

Se, että haluaisit haluta, on hyvä merkki. Sanoit, että haluaisit olla muutakin kuin äiti. Entäs jos lähtisitkin miettimään asiaa toisesta suunnasta. Miten muuten voisit tuntea itsesi naiseksi ja naiselliseksi kuin sängyssä? Ala vahvistamaan niitä asioita, jotka ovat ominta sinua ja jotka ovat sinulle tärkeitä. Jos se auttaa, mieti pukeutumistasi. Mieti kehoasi: miten sitä kohtelet, miten sitä kannat. Pienten lasten äitinäkin voit olla naisellinen nainen ja oma itsesi. Suo itsellesi vaikka pienissä erissä niitä asioita, joista nautit ja joista sinulle tulee hyvä mieli. Voi olla, että sitä kautta alkaa seksuaalienergiasikin virrata uudella tavalla.

Pyydän anteeksi, että vastaukseni sisältää nyt paljon kysymyslauseita, mutta ajattelen, niiden avulla voit hahmottaa tilannettasi eri kanteilta ja ehkä löytää uusia ajattelemisen aiheita.

Toivon lämpimien kesätuulien puhaltavan eloa naiseuteesi,
perheneuvoja Paula

Miksi naiset ovat niin ihania tavatessa, mutta suhteen edetessä he haluavat kontrolloida kaikkia tekemisiäni ja rajoittaa elämääni? En haluaisi olla yksin, mutta kaikesta vapaudesta en ole valmis luopumaan. Olen seurustellut tyttöystäväni kanssa vasta muutaman viikon ja jo nyt vaikuttaa siltä, että hän haluaa päättää liikaakin menemisistäni. Ymmärrän, että baari-iltoja omien kavereiden kanssa pitää vähentää, mutta esimerkiksi urheiluharrastuksistani en ole valmis tinkimään.
Mies, 25

Hei!

Parisuhde alkaa usein ihastumisella, jossa sekä ihastuksen kohde että suhde näyttävät olevan täynnä mahdollisuuksia ja lupauksia. Suhteen alussa näemme toisessa omia toiveitamme ja unelmiamme. Vähitellen, yhä enemmän, alamme näkemään myös niitä puolia, jotka eivät ole toiveidemme tai unelmiemme mukaisia. Voi tuntua pahalta luopua tästä unelmien prinssistä/prinsessasta ja suostua rakastamaan todellista ihmistä, johon kuuluu sekä niitä puolia joista pidämme, mutta myös niitä puolia, joiden toivoisimme olevan toisin. Tällöin saatamme yrittää pakottaa toista tuohon unelmiemme kumppanin muottiin.

Parisuhteessa kummankin unelmat ja toiveet saattavat törmätä toisiinsa. On tärkeää, että ihminen voi parisuhteestaan huolimatta pysyä omana itsenään ja toteuttaa itselle tärkeitä unelmia ja asioita. Joskus voi auttaa kun me rauhallisesti selitämme kumppanillemme miksi tietty asia on meille tärkeä. Kontrolloimisen taustalla saattaa olla kumppanin oma epävarmuus tai turvattomuus, esim. pelko siitä, että ei ole tärkeä. Osaisiko tyttöystäväsi kertoa ja kuvata, jos kysyisit, miksi hänellä on tarve puuttua menemisiisi? On myös hyvä, jos sinä pystyisit kertomaan hänelle, mikä olo sinulle tulee siitä.

Parisuhde vaatii kykyä sitoutua eli päästää lähelle ja suostua olemaan riippuvainen toisesta, mutta myös kykyä sietää erillisyyttä, sitä, että toinen on erillinen ihminen, jolla saattaa olla erilaisia toiveita tai näkemyksiä. Parisuhteessa on kaksi erilaista ihmistä, jotka ei voi eikä heidän edes tarvitse olla samaa mieltä kaikista asioita. Ei ole hyväksi parisuhteellekaan, jos kokonaan luovumme itselle tärkeästä asiasta parisuhteen takia. Itse asiassa tutkimustenkin mukaan onnelliset parit ovat hyviä hyväksymään toistensa erilaisuuden ja pärjäämään sen kanssa. Jos unelmamme ja toiveemme ovat keskenään liian ristiriitaisia ja emme pysty niitä neuvottelemalla ja kompromisseilla ratkaisemaan, joudumme kysymään onko tämä suhde mahdollinen.

Erityisesti nuoret parit joutuvat usein suhteen alussa harjoittelemaan ja ratkaisemaan parisuhteessa olemista sitoutumisen ja erillisyyden kysymyksiä. Miten olla lähellä, mutta antaa toisen silti pysyä omana itsenään? Tällaisten rajojen etsimisestä varmaan teidänkin suhteessanne on kysymys.

Kestävyyttä rakkauden haasteisiin, toivottaa
perheneuvoja Liisa

Haluaisin vakiintua ja saada lapsia, mutta tyttöystäväni ei ole vielä valmis. Mikä neuvoksi? Olemme käyneet asiasta lyhyehkön keskustelun pariin kertaan, mutta koska asia tuntuu vaikealta, minun on vaikea ottaa asiaa enää edes esiin. Olemme samanikäisiä ja välillä tuntuu, että hän odottaa jotain minua parempaa tilalleni, sillä tiedän, että hänkin haluaa jossain vaiheessa lapsia. Miten saisin puhuttua asian selväksi hänen kanssaan? Välillä mietin, että olisi parempi vaan pistää koko juttu poikki. Toisaalta uskon rakastavani häntä, enkä ainakaan haluaisi olla yksin.
Mies, 29

Kirjoitat kahdesta isosta asiasta, vakiintumisesta ja lasten saamisesta. Jäin miettimään, kuinka pitkään olette seurustelleet ja mikä on muu elämäntilanteenne. Voitko luottaa parisuhteenne jatkuvuuteen vai kuinka vahvat ovat mietteesi siitä, että tyttöystäväsi "odottaa jotain parempaa"? Olisiko lasten saaminen Sinulle viesti suuremmasta sitoutumisesta? Jaksaisitko luottaa siihen, että lasten aika on sitten, kun molemmat ovat siihen valmiita?

Kirjoitit, että olette käyneet asiasta pari lyhyehköä keskustelua ja että asian uudelleen esiinottaminen tuntuu Sinusta vaikealta. Rohkaisen Sinua kuitenkin jatkossakin kertomaan omista toiveistasi ja tarpeistasi tyttöystävällesi. Vain te kaksi voitte päättää, jatkuuko parisuhteenne ja koska olisi perheen perustamisen aika. Jos tyttöystäväsi ei ole siihen vielä valmis, et oikein voi asiaa jouduttaa. Voisitko kuitenkin kertoa hänelle, miksi asia on Sinulle nyt ajankohtainen (- ovatko kaverisi kenties jo perheellistyneet?) ja saada ehkä näin ymmärrystä osaksesi. Yhtä tärkeää on, että kuuntelet tyttöystäväsi toiveita ja pyrit ymmärtämään häntä. Erimielisyydet kuuluvat parisuhteeseen, mutta rakentavalla tavalla käsiteltynä ne yleensä lujittavat suhdetta.

Ilmeisesti asiaa vaivaa Sinua aika tavalla kun kirjoitit, että olet pohtinut jopa suhteenne lopettamista. Onko tyttöystäväsi tietoinen tästä? Pohdit myös rakkauttasi ja haluttomuuttasi yksin olemiseen. Nämäkin ovat isoja elämänkysymyksiä. Onko Sinun mahdollista peilata näitä ajatuksia jonkun toisen, samantyyppisessä elämäntilanteessa olevan ihmisen kanssa? Puhuminen vaikeistakin asioista usein helpottaa omaa oloa ja jäsentää samalla omia ajatuksia. Ehkä huomaat, että muillakin ikäisilläsi miehillä tai naisilla on samankaltaisia mietteitä. Monet kolmekymppiset kokevat olevansa elämässään jonkinlaisessa "risteyksessä" ja pohtivat ehkä aiempaa vakavammin tulevaisuuteen liittyviä valintoja.

Terveisin,
Perheneuvoja Paula