Olemme olleet 14 vuotta yhdessä, meillä on yhteinen talolaina ja kuusivuotias poika. Viimeiset viisi vuotta on menty lähinnä lapsen takia. Suhde on väljähtänyt.
Miehen mielestä minä vain luon ongelmia. Mitä tässä voi tehdä? Lapsen takia on vaikea vain lähteä. Miten selviän? Mikä auttaisi? Monesti on mietitty, mutta ihmistä ei voi muuttaa. Nainen, 36
Kiitos kysymyksestäsi. Elätte tienhaarassa; jatkaako entiseen tapaan vai etsiäkö jotain uutta suuntaa suhteeseenne. Kerrot, että olette miettineet, mutta valmista vastausta ei ole löytynyt. Siksi varmaan kirjoitat.
Viimeiset viisi vuotta on ollut epätyydyttävää aikaa. Muistelkaa aikaa ennen lastanne; mitä hyvää siinä oli, mikä sai teidät viihtymään toistenne kanssa, mitä teitte yhdessä, miten huomioitte toisianne? Teillä on ollut paljon yhdistäviä tekijöitä, koska olette viihtyneet niinkin kauan yhdessä.
Lapsi muuttaa parisuhdetta. Tutkimusten mukaan parisuhteen onnellisuusaste muuttuu ensimmäisen lapsen syntymän myötä. Olette siis siinä suhteessa normaali pari. Tämän tietäminen toivottavasti motivoi parantamaan parisuhdetta ja tekemään työtä onnellisuuden eteen.
Lapsi on riittävä syy pysyä yhdessä ja parantaa parisuhdetta. Lapsi ansaitsee hyvän kodin. Toista ei voi muuttaa, toteat. Se on totta. Vain rakkaus ja hyvyys voivat sytyttää toisessa halua muuttua ja kuunnella toisen tarpeita. Itseämme ja omaa käytöstämme voimme muuttaa ja siinä voi olla koko muutoksen alku.
Rivien välistä luen, että haluaisit jatkaa parisuhdettanne ja saada sen paranemaan. Miehesi on ehkä vähemmän tyytymätön suhteeseenne, siksi hän sanoo, että vain sinä luot ongelmia. Mitä jos etsisit jonkun parisuhdetta ja sen parantamista käsittelevän kirjan. Voisitte lukea sitä yhdessä ja jutella, mitä itse voisitte tehdä suhteenne hyväksi. Kun hellitätte vaatimuksesta, että toisen on muututtava, ilmapiiri pehmenee. Saatatte nähdä jopa niitä hyvä asioita, mitä suhteessanne on.
Siispä viimeinen kysymys: Mitä sellaista hyvää on suhteessanne tällä hetkellä, minkä toivoisitte jatkuvan?
Olen ollut kaksi vuotta on/off -suhteessa miehen kanssa, jota tapailin myös joskus nuorempana. Tavattiin uudestaan ja rakastuttiin, kaikki oli selvää kauraa, tehdään ne perinteiset jutut: oma talo, naimisiin ja yhteinen perhe, siinä onnellinen elämä. Muutin toiselle puolelle Suomea hänen vuokseen ja kaikki oli ihanaa noin puoli vuotta, kunnes minua alkoi ahdistamaan sitoutuminen ja ennen kaikkea miehen pieni poika, joka oli meillä joka toinen viikonloppu. Tunsin, että tämä lapsi menee kaiken edelle, enkä minä merkitse mitään. Tunsin siis itseni uhatuksi.. Vaikkei siihen varmastikaan olisi ollut mitään syytä. En päässyt yli tästä tunteesta kuitenkaan koskaan, johtuen ehkä edellisestä suhteestani, jossa jouduin hylätyksi ja jätetyksi yllättäen elämäämme tulleen lapsen vuoksi..
Minun halustani olemme eronneet ja palanneet yhteen, monia kertoja. Nyt sitten juuri joulun alla, tein päätöksen, että haluan ehdottomasti olla yhdessä, olen valmis tosissani tekemään töitä miehen pojankin suhteen ja kerroin tämän miehelle, mutta hänpä olikin päättänyt toisin. Ei mitään mahdollisuuksia enää meillä, hän ei rakasta minua, hänellä on uusi ihana nainen ja mieluummin kuulemma on yksin kuin minun kanssani.. Eikä siitä ollut kuin reilu kaksi viikkoa, kun hän vielä kyseli minua takaisin ja nyt sitten tällainen ehdoton mielenmuutos.
No, tiedän, että sain mitä ansaitsin ja paha saa palkkansa, mutta tämä tunne on ihan kamala. Tuntuu, ettei elämässä ole mitään mieltä enää, enkä halua jatkaa näin. Toki tällaisia tunteita tulee aina eron jälkeen, mutta olisin valmis tekemään mitä vain saadakseni vielä yhden mahdollisuuden näyttää, että olen muuttunut ja olen hänen arvoisensa. Olen tämän hänelle kertonut. Siispä kysymykseni on, mitä ihmettä voisin tehdä, jotta saisin tilaisuuden näyttää olevani tosissani? Eihän kahden vuoden tunteet voi kuolla näin totaalisesti yhtäkkiä! Nainen, 30
Hyvä ystävä,
Olet joutunut odottamaan vastausta joulun ja vuoden vaihteen takia. Mietin, missä tunnelmissa mahdat tänä päivänä olla kirjoittamiesi asioiden suhteen. Joulu on näet tyypillisesti aika, joka saa meidät voimakkaasti kaipaamaan perhettä ja läheisiä ihmissuhteita. Jouluna usein koemme yksinolomme yksinäisempänä kuin muulloin. Kirjeesi herättikin minussa kysymyksen, miksi juuri nyt, monien eroamisten ja yhteen palaamisten jälkeen, sinussa heräsi voimakas halu tehdä mitä vaan, jotta saisit vielä yhden mahdollisuuden? Sanot kirjeesi lopussa, että olet muuttunut. Mitä tarkoitat? Miten olet muuttunut? Mikä on viime kädessä muuttunut? Osaatko itse kuvailla tarkemmin, mikä on se muutos minkä koet tapahtuneen? Mikä on mahdollistanut muutoksen? Onko jokin oikeasti muuttunut sillä tavalla olennaisesti, että te pystyisitte täysin uudella tavalla sitoutumaan toisiinne ja yhteiseen elämään, johon kuuluu tärkeänä osana myös tämä hänen pieni poikansa?
Voisi ajatella, että on ymmärrettävää, jopa viisastakin, entiseltä mieheltäsi lakata jossain kohtaa uskomasta muutokseen ja viheltää peli poikki. On myös helppoa ymmärtää, että sinua satuttaa ja loukkaa kuulla hänen jyrkkä "ei". Toisaalta tuollainen ehdottomuus ja jyrkkyys on joskus ainoa tapa päästä pois on/off -suhteen noidankehästä.
Kysyt mitä voisit tehdä, jotta saisit tilaisuuden näyttää olevasi tosissasi. Vastaan kenties vähän ohi kysymyksesi. Ajattelen näet niin, että tässä kohdassa elämääsi voisit pysähtyä tavoittelemaan itseäsi eli ymmärtämään itseäsi paremmin. Kysy itseltäsi kysymyksiä. Millainen sinä olet? Mitä sinä pelkäät, toivot, tarvitset? Millä tavalla oma historiasi, kasvuperheesi näkyy sinussa?
En ajattele, että sait ansiosi mukaan tai että paha sai palkkansa. Ajattelen enempi niin, että joskus kun olemme keskeneräisiä omien teemojemme, mm. pelkojemme, kanssa, se vaikuttaa niin, että juuri nämä teemat tulevat eteemme yhä uudestaan ja pelkomme käyvät toteen. Tavallaan tässäkin tapauksessa kävi niin. Jouduit edellisessä suhteessa hylätyksi, sivuun työnnetyksi ja vaikka yritit välttää sen toistumisen, niin lopulta kuitenkin joudut kokemaan samankaltaisen tilanteen.
Voi hyvinkin olla, että juuri nyt sinulla on mahdollisuus muutokseen. Se muutos ei välttämättä toteudu toivomallasi tavalla, että palaisitte yhteen. Yhteys toiseen ihmiseen tulee mahdolliseksi vasta kun olemme riittävästi yhteydessä omaan itseen. Yhteys omaan itseen tarkoittaa mm. itsensä tuntemista ja itsensä hyväksymistä.
Toivon, että löydät jossain kohtaa parisuhteen, johon voit turvallisesti sitoutua! perheneuvoja Helena
Minulla on takana lähes kymmenen vuoden sinkkuus. Tarjokkaita kyllä oli, mutta en saanut niitä miehiä, jotka halusin, enkä halunnut niitä miehiä, jotka sain.
Mietin pitkään, olenko alitajuisella tasolla sitoutumiskammoinen, koska ihastun aina miehiin, joiden kanssa ei kuitenkaan voi saavuttaa todellista suhdetta.
Nyt olen seurustellut puolisen vuotta samanikäisen miehen kanssa. Hänen seurustelutaustansa on kovin erilainen, hän oli tavatessamme vasta eroamassa hyvin pitkästä suhteesta. Alussa hän oli se kiinnostuneempi osapuoli, ja kun lopulta antauduin itse suhteeseen mukaan, se eteni hyvin nopeasti ja puhuttiin yhteenmuutosta ym. tulevaisuudesta.
Muutama kuukausi sitten asetelma kuitenkin kääntyi päälaelleen. Hän alkoi ahdistua, halusi aikaa ja tilaa. Minä lupasin antaa ja osin siinä mielestäni onnistuinkin. Vietimme vähemmän aikaa yhdessä, mutta tapasimme kuitenkin vähintään viikottain ja sovimme, ettei kummallakaan ole muita. Puheet yhteenmuutosta ja tulevaisuudesta haudattiin.
Periaatteessa kuitenkin edelleen seurustelimme ja seurustelemme vieläkin. Tuosta lähtien olen kuitenkin ollut suhteessa enemmän tai vähemmän onneton. Meillä on paljon hyviäkin hetkiä, ja yritän niistä nauttia, mutta tuntuu, että koen enää harvoin rehellisiä onnen hetkiä hänen kanssaan. Useimmiten hyviäkin hetkiä varjostaa omalta puoleltani jonkinlainen haikeus ja suru.
Olen yrittänyt puhua hänen kanssaan. Hän sanoo pitävänsä minusta paljon ja haluaa olla kanssani, sanoo, ettei halua menettää minua jne. Suukottelee ja haluaa tulla lähelle. Joskus erityisesti humalassa hän kuitenkin muuttuu kuin toiseksi ihmiseksi, ahdistuu ja puhuu eroamisesta, miettii pitäisikö olla vain kavereita. Hän sanoo, ettei pysty tuntemaan minua kohtaan sellaista tulenpalavaa rakkautta kuin ehkä pitäisi. Selvänä puhuminen tuntuu hänelle vaikeammalta ja hän ahdistuu helposti, toisaalta nuo kaikki ihanimmat asiat hän sanoo nimenomaan selvinpäin.
Virallisesti siis edelleen seurustelemme, mutta suhde ei tunnu minusta aikuisten seurustelulta. Tuntuu siltä kuin hän olisi koko ajan toinen jalka oven välissä. Minulle luottamus on suhteessa erittäin tärkeää, ja koen menettäneeni sen. En pelkää, että hänellä olisi muita naisia tai että hän valehtelisi, mutta olen menettänyt luottamukseni siihen, etten tule hylätyksi hänen taholtaan, mikä on minulle henkilökohtaisesti pahin tapa menettää luottamus.
Sinänsä en tällä hetkellä toivo tai tarvitse häneltä pidemmän aikavälin sitoutumista. Tulevaisuudensuunnitelmien pistäminen jäihin on minulle aivan ok ja selvästikin ainoa järkevä asia tässä tilanteessa tehdä. Haluaisin kuitenkin, että voisin luottaa siihen, että hän on tässä hetkessä täysillä kanssani, mikä ei tunnu toteutuvan.
Olen miettinyt suhteen päättämistä jo ainakin kuukauden verran. Minusta tuntuu kuitenkin epäreilulta, että minä joutuisin rakastuneempana osapuolena tekemään tämän päätöksen. Ajatuskin hänen jättämisestään tuntuisi siltä kuin hakkaisi oman raajansa irti. Jos se on tehtävä niin olkoon niin, mutta miksi minä, eikö jättäminen olisi sen suhteeseen kyllästyneen osapuolen velvollisuus.
Lähtiessä joutuu myös hyväksymään tietyn epävarmuuden. En voi olla koskaan 100% varma, olisiko suhde voinut sittenkin selvitä. Jos olen seuraavatkin kymmenen vuotta sinkkuna, niin pelkään miettiväni pitkään sitä, luovutinko sittenkin liian helposti. Haluaisin tietää, että olen tehnyt suhteen eteen kaikkeni, eikä lopullinen ratkaisu ollut enää minun käsissäni.
Periaatteessa haluaisin ymmärtää ja antaa aikaa, odottaa, että hän toipuu kunnolla edellisestä suhteestaan ja on valmis sitoutumaan minuun. En halua jättää alunperin mielestäni hyvältä tuntunutta suhdetta vain siksi, että alussa tuli edettyä liian nopeasti, ja nyt toinen ymmärrettävästi haluaa enemmän tilaa. Enkä halua lopettaa siksi, että pelkään hylätyksi tulemista, ja lähden ikäänkuin varmuuden vuoksi ennenkuin tulen itse jätetyksi. Mutta jos ei tässä suhteessa ole kertakaikkiaan toivoa, niin haluaisin saada itseni sen ymmärtämään ja lähteä ennenkuin tuhlaan enempää aikaani hakkaamalla päätäni seinään.
Ymmärrän itsekin, että tämä suhde on pitkän sinkkukauteni vuoksi saanut elämässäni kohtuuttoman suuren merkityksen. Välillä tuntuu, että koko elämäni pyörii asian ympärillä, vaikka tietoisesti yritänkin pyristellä vastaan ja pitää omasta elämästäni kiinni. Toivon, että voisin irrottautua tilanteesta, nähdä asiat oikeissa mittasuhteissaan ilman menettämisen pelkoa ja riippuvuuden tunteita. Ehkä oppisin hyväksymään suhteen sellaisena kuin se on ja antaa ajan näyttää mihin se johtaa. Toisaalta, jos pystyisin irrottautumaan suhteesta riittävästi tuohon, niin pystyisin myös lähtemään. Nyt en tunne kykeneväni kumpaankaan.
Toivottavasti saisin täältä uusia ajatuksia, jotka auttaisivat minua pääsemään eteenpäin, joko hänen kanssaan tai yksin. Nainen, 32
Kiitos pitkästä kirjeestäsi, jossa kuvaat varsin oivaltavasti nykyistä hankalaa tilannettasi. Kohtasit pitkän odottelun jälkeen miehen, johon saatoit ihastua. Et halua seurustella seurustelun vuoksi, vaan sinulla on oikeutettuja odotuksia mahdollisen kumppanin suhteen. Nykyisen seurustelukumppanin kanssa alussa kaikki meni lupaavasti. "Tässä se on, elämäni mies". Sitten tuli pilviä taivaalle. Mies alkoi jarruttelemaan. Hän on tullut epävarmaksi.
Et tarkemmin kerro, mikä oli hänen eronsa syy, oliko ero sovittu ennen teidän tapaamistanne, olitko eron syy tai joudutitko sitä. Joskus eroa harkitseva hankkii sivusuhteen jouduttaakseen eroa tai saadakseen syyn erolle. Jos taas eropäätös oli jo tehty, monilta jää työstämättä ero, joka aina sisältää pettymystä ja surua, vaan he hankkiutuvat uuteen suhteeseen. Uusi romanttinen suhde lieventää eron kipua, mutta usein nämä suhteet muodostuvat ns. "siirtymäsuhteiksi". Ne kestävät muutaman kuukauden lupaavina, mutta sitten käsittelemätön ero alkaa nousta pintaan tai sitoutumisen pelko valtaa "Mitä olen taas tekemässä?", tai suhteen alkuromantiikka alkaa tasaantua ja siinä vaiheessa kysellään, onko tämä elämäni suhde, johon panostan.
Nyt katselin asiaanne seurustelukumppanin tilanteesta käsin. Halusin avata sitä, että osaat katsella mihin kokonaisuuteen suhteenne liittyy. Itsekin aavistelet jotain tämän suuntaista, kun puhut hänen toipumisesta omasta erosta ja mietit etenittekö suhteessa liian nopeasti.
Sinun kysymyksesi on pysyäkö suhteessa vai lähteä. Vastaat itse, että et ole valmis lähtemään, katuisit, miettisit jälkeenpäin, teitkö kaikkesi. Vaikka et itse aktiivisesti katkaise suhdetta, valmistaudut henkisesti siihen mahdollisuuteen, että se katkeaa. Sitä on myöskin tämän kysymyksesi kirjoittaminen. Tarkastelet monelta kantilta tilannettasi.
Vaikka et halua olla aktiivinen suhteenne lopettamisessa, voit kysyä kuitenkin, mitä toinen ajattelee tällä hetkellä suhteestanne. Ehkä voit senkin varmistaa, onko teidän suhteenne ns. siirtymäsuhde. Toivottavasti hänessä on miestä tekemään johtopäätökset ettei hän pidä sinua hyvänä kaverina, jonka kanssa on mukava olla ja jonka seurassa voi toipua jatkaakseen sitten matkaa etsimään "tulenpalavaa rakkautta".
Olet tienhaarassa, tietä ei ehkä tarvitse valita heti, mutta tiedät, että joskus on sen aika. Olet valmistautumassa siihen. Se voi olla myös yhteinen tie, mutta myös erillinen. Toivon, että ajatuksistani olisi jotain apua sinulle pohdintoihisi ja yhteisiin keskusteluihinne.
Olen 32-vuotias nainen. Olen palannut uudelleen yhteen tyttäreni isän kanssa, jonka kanssa olin pari vuotta sitten yhdessä puolitoista vuotta. Tyttäreni on täyttää kohta kaksi vuotta. Minulla on myös poika edellisestä suhteestani, joka on 6-vuotias.
Suhteemme oli aikanaan aika myrskyisä. Hän muun muassa vaati pitkään abortin tekemistä odottaessani tytärtäni. Muutenkin hänellä oli tapana syyttää minua asioista, jotka häntä ärsyttivät ja joita en kyennyt muuttamaan. Hän ei myös tullut pitemmän päälle toimeen poikani kanssa, joka tietysti lapsen tavoin kiukutteli välillä iltaisin ja viikonloppuisin. Joskin poikani vietti aika paljon aikaa vanhempieni luona ja viettää yhä edelleen.
Yhteen paluumme on sujunut ihan hyvin ottaen huomioon, että meillä oli kahden vuoden tauko. Hän myös näki silloin tytärtään kohtalaisen harvoin.
Meillä on eri osoitteet ja ilmeisesti aiomme ne myös pitää. Kuitenkin on käynyt ilmi, että hänen tässä suhteemme välillä ollut tyttöystävänsä joutui tekemään kerran ehkäisyn käytöstä huolimatta abortin, ja nyt hän väittää olevansa taas raskaana. Hän kuitenkin kieltäytyy yhteydenpidosta lapseni isän kanssa, ainakin tällä hetkellä.
Uusi mahdollinen raskaus toisen naisen kanssa tietenkin mullistaa tilannettamme aika tavalla. Kuinka voisimme selvitä tilanteesta?
Uskallanko luottaa häneen, kun hän on jo kertaalleen halunnut lopettaa suhteemme? Hän oli minulle uskoton kerran edellisen suhteemme aikana. Jos suhteemme päättyy tai alkaa rakoilla, en haluaisi tällä kertaa jäädä roikkumaan häneen. Vaikka se on tietenkin vähän vaikeaa, kun meillä on yhteinen lapsi ja haluan, että lapsi tapaa isäänsä ainakin enemmän jatkossa, vaikka eroon päätyisimmekin. Mutta toivon, että voisimme silti nyt suunnitella tulevaisuutta yhdessä ja viettää aikaa yhdessä perheenä. Sitä en ole koskaan saanut kokea vanhemman lapseni kanssa. kahden lapsen äiti, nainen, 32
Hyvä kahden lapsen äiti,
Olet todella haastavassa tilanteessa. Haaveenasi on toimiva parisuhde ja perhe, jossa toimitaan yhdessä ja yhteen suuntaan. Olet kokenut jo ainakin yhden pettymyksen poikasi isän kanssa. Mietit, onko tyttäresi isän kanssa uudelleen alkaneella suhteella tulevaisuutta.
Suhteessanne on paljon sellaista, mikä jää mietityttämään. Ensiksikin, kertomasi perusteella kumppanisi ei ainakaan aiemmin suhtautunut sinuun kunnioittavasti ja arvostavasti, pikemminkin hän arvosteli sinua ja ärsyyntyi, jos et toiminut hänen haluamallaan tavalla. Yritit turhaan muuttaa itseäsi sellaiseksi kuin hän halusi sinun olevan. Haluatko jatkaa sellaista? Vaarana on, että kadotat itsesi, etkä kohta enää tiedä kuka oikeasti olet. Sinulla on oikeus tulla kuulluksi ja nähdyksi, kunnioitetuksi ja arvostetuksi sellaisena kuin olet. Toteutuuko se tässä suhteessa? Onko tilanne nyt muuttunut paremmaksi edellisestä kerrasta?
Toiseksi, kumppanillasi näyttää olevan vaikeuksia sitoutua. Hän ei ollut sinulle aiemmin uskollinen ja nytkin hän jo kertaalleen on ollut lopettamassa suhteenne. Toivoisit voivasi luottaa häneen, mutta et varmaankaan halua olla sinisilmäinen. Olet joutunut petetyksi, etkä enää toivo joutuvasi uudelleen samaan tilanteeseen. Voitko todella luottaa häneen? Miten paljon olet valmis kestämään jos hän pettää luottamuksesi? Sinulla on oikeus turvalliseen ja luottamukselliseen parisuhteeseen, toteutuisiko se tässä suhteessa?
Kolmanneksi, kumppanisi suhtautuminen lapsiin mietityttää. Toiveesi on, että hän olisi enemmän tyttärenne kanssa, mutta haluaako hän sitä? Hän ei myöskään ole tullut toimeen poikasi kanssa. Millaista perhe-elämämme olisi, jos hän ei ota aikuisen ja vanhemman vastuuta lasten kasvatuksessa sinun rinnallasi? Saatko sinä esittää omat toiveesi perhe-elämästä? Kunnioittaako kumppanisi sinun mielipiteitäsi vai toimitteko useimmiten niin kuin hän haluaa?
Ymmärrän hyvin toiveesi yhteisestä tulevaisuudesta ja perhe-elämästä. Sinun on nyt tärkeää kysyä itseltäsi, mitä elämältä haluat ja punnita, toteutuvatko haaveesi riittävästi tässä suhteessa. Mitä enemmän olet tietoinen omista ajatuksistasi, sitä pienempi on vaara jäädä roikkumaan toiseen vaikka suhde päättyisikin.
Toivotan sinulle viisautta tehdä päätöksiä, jotka vievät sinua haavettasi kohti. Perheneuvoja Pirkko
Olemme olleet yhdessä poikaystäväni kanssa useamman vuoden. Pari vuotta seurusteltuamme sain tietää, että poikaystävälläni oli ollut jonkinlainen yhdenillan juttu toisen tytön kanssa. Murruin täysin, mutta halusin kaikesta huolimatta yrittää pelastaa suhteemme, sillä olimme siihen saakka viettäneet mukavaa elämää yhdessä. Yritin pitkään saada selville pettämiseen johtaneita syitä, mutta poikaystävälläni ei ollut mitään sanottavaa. Kun yritin ottaa asian puheeksi, hän usein suuttui ja sanoi olevansa hirveä ihminen ja kaikki ongelmat parisuhteessamme ovat hänen syytään. Tuntui, että pettämisestä tuli minun ongelmani, josta minun täytyi yksin selvitä.
Olen vuosien ajan yrittänyt oppia luottamaan poikaystävääni. Useita kertoja olen kuitenkin joutunut pettymään, kun mies on jäänyt kiinni valehtelusta. Hän on valehdellut niin raha-asioista kuin baarikeikoistakin. Joskus mies on oikeasti pahoitellut valehteluaan, mutta usein hän puolustautuu sanomalla, ettei uskalla kertoa kaikkea, koska muuten rajoittaisin hänen menemisiään. Hänen mielestään parisuhteemme ongelmana on se, että rajoitan hänen elämäänsä, ja minun pitäisi vain unohtaa menneisyydessä tapahtuneet asiat. Olen yrittänytkin tietoisesti luottaa mieheni sanaan ja ottaa rennommin. Kun pikku hiljaa olen saanut rakennettua luottamusta, sen pohja on romahtanut uusien valheiden myötä.
Olen yrittänyt avoimesti kertoa miehelle tunteistani ja sanonut, että parisuhteessa minulla on mielestäni oikeus luottaa toiseen. Siihen mieheni on vastannut, että hän ei voi luvata minulle enää yhtään mitään. Se tuntuu pahalta, ja vie minulta uskon yhteiseen tulevaisuuteemme. Hän sanoo rakastavansa minua ja haluavansa olla kanssani. Meillä on suurimman osan ajasta mukavaa yhdessä, tykkäämme samoista asioista ja olemme kokeneet yhdessä monia hienoja hetkiä.
Olemme yrittäneet keskustella ongelmistamme, mutta suhteemme on nyt solmussa. Haluaisin ratkoa ongelmat, jotta voisimme jatkaa elämäämme ja olla vihdoin onnellisia. Onko väärin vaatia toiselta rehellisyyttä? Miten voisin oppia luottamaan mieheeni? Nainen, 26
Hei ja kiitos viestistäsi,
Sen keskeinen teema näyttää olevan rehellisyyden ja luottamuksen merkitys parisuhteessa. Ensimmäisenä haluan sanoa, että on hienoa, että olet avoimesti kertonut poikaystävällesi tunteistasi ja siitä, miten tärkeää luottamus parisuhteessa on sinulle. Mutta vastaus, jonka olet mieheltäsi saanut tekee minut surulliseksi puolestasi. Jos miehesi ihan tosissaan sanoo, ettei voi luvata Sinulle enää yhtään mitään, niin olen samaa mieltä kanssasi, se todellakin vie pohjaa pois suhteeltanne.
Kerrot poikaystäväsi valehtelevan Sinulle toistuvasti. Viestistäsi ei kuitenkaan voi ihan varmuudella päätellä, mihin kaikkeen valehtelu liittyy. Konkreettisina esimerkkeinä kerrot hänen valehdelleen baarireissuistaan ja raha-asioista. Rajoittuuko valehtelu näihin kahteen teemaan? Jos näin on, voisiko poikaystäväsi tarve valehdella loppua, jos itse suhtautuisit suopeammin hänen baarireissuihinsa ja tapaansa käyttää rahaa? Tähän suuntaan viittaa myös se, että poikaystäväsi mielestä rajoitat hänen elämäänsä liikaa. Auttaisiko vakava keskustelu siitä, mitä toisiltanne odotatte ja millaiset ovat suhteenne "pelisäännöt"?
Vai onko poikaystäväsi valehtelu mahdollisesti sittenkin paljon laaja-alaisempaa, suorastaan "patologista"? Siinä tapauksessa tilanne on vakavampi ja joudut miettimään, oletko valmis jatkamaan suhdetta, vaikka valehteluun ei tulisikaan muutosta? Oletko valmis kestämään ajoittaista epäluotettavuutta ja sillä tavalla maksamaan hinnan kaikesta muusta mukavasta, jota suhde tarjoaa? Saattaa nimittäin olla niin, että miehesi ei lopeta valehteluaan, jos/kun hän ei itse näe siihen mitään tarvetta.
Lopussa esität kysymyksen, miten voisit oppia luottamaan ihmiseen, joka on toistuvasti osoittautunut epäluotettavaksi? Kysymykseen sisältyy minusta jonkinlainen ristiriita! Miksi pitäisi oppia luottamaan ihmiseen, joka ei ole luotettava?
Jos poikaystävälläsi ei ole halua muuttaa käyttäytymistään, niin Sinun tuhannen taalan kysymyksesi taitaa olla, oletko valmis hyväksymään hänet sellaisena kuin hän on. Vai ovatko rehellisyys ja luotettavuus sinulle niin suuria arvoja, että on parempi lopettaa suhde. Rehellisiäkin miehiä maailmasta löytyy!
Jos olette kumpikin halukkaita jatkamaan pohdintaa, niin voisitte toki yrittää löytää itsellenne pariterapeutin vaikka lähimmästä kirkon perheasiain neuvottelukeskuksesta. Yksityisiä terapeutteja löytyy netistä.
Olen sinkku, ollut yksin jo melkein kymmenen vuotta. Aikaisemmin yritin kyllä löytää suhteen, mutta ne eivät vain toimineet. Löysin rikkinäisiä, alkoholisteja ja sekopäitä. Näin jälkikäteen voisi sanoa, että olen lähtenyt mukaan juttuihin, joissa toinen osapuoli ei ole minua oikeasti kiinnostanut - ei siis mikään ihme että homma ei toimi.
Koen, etten kelpaa sellaisille miehille, jotka minua oikeasti voisivat kiinnostaa. Nykyisin olen oikeastaan luovuttanut, vaikka kaipaankin välillä kovasti sitä ihmistä, jolle olisin erityinen ja tärkeä. Tiedän, että minun pitäisi varmaankin mennä seksuaaliterapeutille, mutta työttömänä minulla ei vain ole varaa siihen.
En ole oikeastaan koskaan tuntenut itseäni naiseksi hyvällä tavalla. Olen naisena huono - inhoan meikkaamista, kodin siivoaminen ja puunaus ei ole minulle kovin tärkeää, olen suorapuheinen, itsenäinen, en ole herttainen vaan ennemminkin räväkkä. Harrastuksiini kuuluu muun muassa tietokonepelejä ja kamppailulajia. Totta puhuen, en edes uskalla "olla" nainen, varsinkaan siinä mielessä, että toivoisin itselleni miestä.
Tunnen, että on aina joku parempi ja minä olen vain kakkosvaihtoehto. En minä miesmäinenkään ole, on pitkät hiukset, mekkoja ja muuta, mutta en vain koe itseäni naiseksi, joka voisi olla jonkun miehen mielestä oikeasti ihana. Tiedän etten ole ruma. Kadulla on pysäytetty ja sanottu kauniiksi, vartaloni on hyvin kurvikas. Hoikka en ole, mutta en lihavakaan. Ulkomuodostani on ollut minulle lähinnä haittaa.
Minua on ahdisteltu 12-vuotiaasta lähtien, kun rinnat alkoivat kasvaa. Eräs poika löi, ja sanoi ettei kukaan mies voisi minua koskaan haluta, koska olen niin ruma ja lihava, samalla kuitenkin piti nipistellä rinnoista. Teini-iästä varhaisaikuisuuten koin monenlaista ahdistelua, mutta että joku olisi pyytänyt minua ihan oikeasti treffeille, sitä ei juuri tapahtunut. Vielä viime vuosinakin työtilaisuuksissa on tullut ehdotuksia seksitapaamisista ja muuta vastaavaa. Oikeita treffikutsuja tai vakavaa kiinnostusta vain ei tule. Tällä hetkellä pohdin kovasti rintojenpienennysleikkaukseen menoa, mutta operaatio pelottaa minua. Olen kyllästynyt olemaan jatkuvasti huomion kohteena rintojeni takia, tissifriikkinä.
Arvelen, asiaan liittyy myös se, että lapsena jouduin seuraamaan äitini seksipuuhia hyvin läheltä. Äitini miesystävä syytti minua vakoilusta, vaikka jos olisin voinut, en todellakaan olisi halunnut olla kuulemassa ja haistamassa! Jollakin lailla se vaurioitti äitisuhdettani, enkä ole pystynyt tuntemaan rakkautta häntä kohtaan (kotona oli muitakin ongelmia, tämä ei toki ainoa syy), lähinnä vain vihaa ja halveksuntaa. En ole kovin kiinnostunut seksistä ja rentoutuminen on minulle vaikeaa, vaikka halua kyllä tunnen.
Voisi kai sanoa, että koen jonkilaista miesvihaa. Välistä tuntuu, että olen niin täynnä vihaa miehiä kohtaan. Paradoksaalista kyllä, minulla on paljon hyviä miespuolisia ystäviä ja tulen erinomaisesti juttuun miesten kanssa. Mies "miehenä" tai seksuaalisena olentona vain on minulle mörkö - pelottava, käsittämätön, itsekeskeinen hyväksikäyttäjä. Ja kuitenkin tiedän monia hyviä miehiä.
Mitä siis tekisin? En haluaisi olla loppuelämääni yksin ja jostakin tätä solmua pitäisi alkaa aukaisemaan. Ainakin haluaisin olla naiseuteni kanssa sinut. Olen käynyt terapiassa (sairastuin pakko-oireeseen liki 20 vuotta sitten) ja elämäni on muuten mallillaan, mutta tämä alue on jäänyt käsittelemättä. Mistä siis apua? Nainen, 41
Hyvä ystävä.
Kiitos pitkästä mailistasi, jossa kuvaat tilannettasi, suhdetta omaan naiseuteesi, käsityksiäsi miehistä. Samalla kerrot ihmisen ikävästä, kaipuusta, että voisit olla jollekin erityisen tärkeä.
Kuvaat oivaltavasti oman elämänhistoriasi valossa suhdettasi omaan naiseuteesi ja seksuaalisuuteen. Olet pohtinut paljon sitä ja tunnistat syitä, miksi tällä hetkellä olet hämilläsi näiden kysymysten kanssa.
Naiseksi kasvamisesi ei ole saanut sellaisia lähtökohtia, jotka jokainen nuori tyttö ansaitsisi saada. Olet joutunut liian varhain aikuisten seksielämän keskelle eikä se lapsen silmin ole vaikuttanut mitenkään kiehtovalta. Lisäksi olet itse joutunut seksuaalisen huomion kohteeksi jo 12-vuotiaana ja monesti senkin jälkeen. Kerrot myös työelämässä tapahtuneista seksitarjouksista.
Suren puolestasi ja kanssasi sitä, että olet joutunut tilanteisiin, jotka ovat olleet omiaan vääristämään käsitystäsi itsestäsi sekä myös seksuaalisuudesta. Tunnet, että sinusta kiinnostutaan vain seksuaalisessa mielessä. Olet kaunis ja naisellisuutesi herättää huomiota, mutta harmi kyllä, että miehet näkevät ensimmäisenä sinut seksuaalisesti kiinnostavana eivätkä näe sitä suloista ihmistä, joka sisälläsi asuu. Tätä taustaa vasten ei ole ihme, että toteat, että et edes uskalla olla nainen - sehän tietäisi vain seksuaalista huomiota. Murehdin sitä, että ajattelet, että sinun osasi on olla kakkosvaihtoehto, seksiobjekti. Totisesti olet enemmän. Sinussa on ainesta kokonaisena naisena elämiseen.
Tätä taustaa vasten en ihmettele, että käsityksesi miehistä kumppanina on negatiivinen: mörkö - pelottava, käsittämätön, itsekeskeinen hyväksikäyttäjä. Kuitenkin viisaana ja realistisena naisena toteat, että tiedät, että on olemassa hyviä ja reiluja miehiä. Onneksi sinulla on hyviä kokemuksia kaveruudesta miesten kanssa.
Olet rakas ystävä hyvällä polulla pohtiessasi naiseuttasi ja arvoasi ihmisenä. Sinä olet arvokas ihminen, arvokkaaksi olennoksi luotu nainen, yhtä suuriarvoinen kuin jokainen muu luotu olento. Olet joutunut elämään olosuhteissa, jotka eivät ole kunnioittaneet arvoasi ja rajojasi, silloin jotain meni rikki.
Rikkinäisyyteen ei kuitenkaan tarvitse jäädä. Olet jo lähtenyt liikkeelle. Muistele ihmisiä, jotka ovat kohdelleet sinua hyvin. Sieltä saat ainesta uuteen minäkuvaasi myös naisena. Luulen, että olet jo siinä vaiheessa, että et anna kohdella itseäsi vain seksuaalisen kiinnostuksen kohteena. Sinulla on varaa kunnioittaa omia rajojasi. Etsi sellaisten naisten ja miesten seuraa, jotka näkevät sielun eikä vain ruumista.
Elämällä on tapana yllättää. Sitä toivon sinulle. Kun olet selkiyttänyt itsellesi, millaista elämää haluat elää ja millaisissa ihmissuhteissa, tie voi olla nurkan takana. Ensin on löydettävä suunta.
Kaikkea hyvää sinulle. Lämmöllä sinua ja kasvuasi ajatellen Saara, perheneuvoja
Tapasin puolisen vuotta sitten sillä surullisenkuuluisalla "pettäjäsivustolla" (jossa varatut ihmiset hakevat seuraa kaltaisistaan) minua viisi vuotta nuoremman miehen. Heti ensikontaktista tuntui, että nyt kolahti ja kovaa, ja tapasimmekin viikon viestittelyn jälkeen.
Tästä alkoi emotionaalinen vuoristorata, sillä huomasimme jo ensitapaamisella (ennen kuin mitään fyysistä halausta lukuunottamatta oli tapahtunut), että mahdollisuus rakastua on erittäin suuri. Emme kuitenkaan malttaneet viheltää peliä poikki uskomattoman molemminpuoleisen kemian takia.
Siitä asti olemme aina tilaisuuden tullen tapailleet salaa (molemmat matkustamme työmme puolesta paljon, joten tilaisuuksia on ollut huomattavasti, muutama kerta kuukaudessa aina yhdestä yöstä useampaan).
Rinnalla kumpikin elää omaa arkisuhdettaan.
Viime tapaamiskerralla emme voineet muuta kuin tunnustaa, että rakastamme toisiamme. Kuitenkin samalla tiedostamme, että rakastumisen tunne on vahvasti kytköksissä fyysiseen suhteeseemme. Ja kun kotona ei kummallakaan hirveästi vällyjen välissä enää tapahdu, on tämä tietysti loogistakin. Emme aio lopettaa nykyisiä arkisuhteitamme, sillä tiedostamme että rakastumisemme luultavasti laimenisi nopeasti, mikäli salasuhteesta tulisikin se arkisuhde.
Tunnen kuitenkin itse olevani koko ajan kuin pala kurkussa. Kun olen aviomieheni kanssa, en voi muuta kuin ajatella tätä toista miestä elämässäni - salarakkaani tuntee samoin. Ikävä tuntuu fyysisenä kipuna ja ärtyneisyytenä, jopa pahana olona.
Kysyisinkin nyt, onko ylipäänsä mahdollista rakastaa useampaa ihmistä samanaikaisesti hajoamatta psyykkisesti? Täytyykö meidän lopettaa tapailumme, vai tyytyä niihin hetkiin, jotka voimme jakaa keskenämme? Rakastan omaa miestänikin, mutta rakkautemme on enemmän sisar-veli-asteella. Tarve kakkossuhteeseen tuli miehen huononevan potenssin ja siitä seuraavan eritasoisen seksin tarpeen seurauksena, mutta mielestäni on itsekästä lopettaa suhde vain, koska partneri ei enää ns. pysyä vauhdissa.
Olen surullinen, ahdistunut, ärtynyt, ja kuitenkin samalla seitsemännessä taivaassa; rakastunut. En enää tiedä mitä tekisin. Nainen, 36
Hyvä ystävä
Kiitos kysymyksestäsi. Puolen vuoden salasuhteen jälkeen olet pysähtynyt tekemään myös itsellesi kysymyksiä. Mielesi suuntautuu kahtaalle; olet rakastunut ja välillä kuin seitsemännessä taivaassa ja samalla kyselet onko mahdollista rakastaa kahta ihmistä hajoamatta psyykkisesti. Aavistat, että tilanteeseesi liittyy ristiriita ja haluaisit sen ratkaista terveellä tavalla.
Tiedät osittain mitä haluat: ette kumpikaan tahdo rikkoa arkisuhteitanne. Ilmeisesti perheenne ovat teille kummallekin tärkeitä ja tiedätte mahdollisesta erosta seuraavan monelle kipua, josta rakastuneenakin uudessa suhteessa olisi vaikea kantaa vastuu. Arvelet myös realistisesti, että rakastuminen laimenisi, mikäli salasuhteesta tulisi arkisuhde. Näyttää siltä, että rakastumisen tunteista huolimatta olet/te jalat maassa.
Rakastat miestäsi ja pala nousee usein kurkkuusi, kun olet hänen kanssaan. Ajattelet toista miestä, mutta aavistelen, että pala kurkussa-tunteessa on myös huonoa omaatuntoa siitä, että petät miestäsi. Ymmärsin, että hän ei tiedä salasuhteestasi. Ehkä mietit myös seurauksia ja mielipahaa, mitä salasuhteen paljastuminen aiheuttaisi hänessä. Tässä on ehkä se maasto, jossa ristiriitaiset tunteesi syntyvät, etkä tiedä miten jatkaa.
Näyttää siltä, että olet sydämellinen ja syvällinen ihminen, koska otat vakavasti sitoutumisen omaan liittoosi myös pahoina päivinä. Tarkoitan tällä sitä, kun kerroit, että miehesi huononeva potenssi tekee vaikeuksia seksielämäänne. Et halua lopettaa pitkää suhdetta siihen, että toisen terveydessä on ongelmia. Ymmärrät, että elämä on haavoittuvaista, eikä ole reilua hylätä toista, kun terveys ei takaa samanlaista (seksi)elämää kuin ennen.
Tässä nyt olet tienhaarassa. Salasuhde ei säily ikuisesti salasuhteena. Mitä sen paljastuminen tulee aiheuttamaan? Ristiriita kahden suhteen välillä ei tule vähenemään. Miten jaksat sen asian kanssa?
Olet elänyt pimenevän syksyn hämärässä näkemättä oikeaa tietä. Arvostan sitä, että kyselet ääneen, mihin suuntaan on viisasta jatkaa. Jospa pimeyden keskelle vähitellen syttyvät jouluvalot valaisisivat ajatuksiasi niin, että näkisit Tien selvästi.
Valaistuvaa maisemaa, jossa tie näkyy toivoo Saara, perheneuvoja
Olisin kysellyt paria asiaa. Minulla on yksi lapsi ja hän on minulle kaikki kaikessa. Olen seurustellut mieheni kanssa viisi vuotta, ja hän ollut välillä kamala ja toisinaan taas ihana. Mutta viime aikoina hän on muuttunut radikaalisti, enkä saa sanaakaan irti hänestä. Jos yritän kysyä mikä on hätänä, hän suuttuu.
Lisäksi hän on pari kertaa käynyt minuun käsiksi, ja sen jälkeen hän on ollut kaksi päivää ihan alamaissa. Mitä teen? Olen halunnut jutella hänen kanssaan monesta asiasta, mutta kaiken välissä on tietokone ja internet. Hän sanoo, että on yksinäinen ja masentunut. Miten voisin häntä auttaa?
En halua, että meidän suhteemme jatkuu tällaisena, koska meillä on ihana kaksivuotias tytär, jolle toivon turvallista ja hyvää kasvuympäristöä.
Riitelemme ja huudamme usein, mikä on minusta kamalaa ja seksikään ei enää minua kiinnosta, ja se tuntuu tylsältä. Olisiko aika erota vai kenelle voisimme puhua? Nainen, 26
Hei,
Viestisi lopussa pohdit olisiko aika erota vai kenelle voisitte puhua. Kiitos yhteydenotostasi ja hyvä kun olet aloittanut avun hakemisen ja kerroit huolesi, sillä ilman muuta te tarvitsette apua. Ennen kuin päätyy erovaihtoehtoon, olisi hyvä saada enempi ymmärrystä sille, mistä on kysymys. Sen jälkeen on valmiimpi tekemään realistisia päätöksiä jatkosta.
Kuvauksesi perusteella miehesi on viime aikoina muuttunut vetäytyväksi, sulkeutuneeksi, vihaiseksi, jopa agressiivikseksi. Hän on itse kuvannut oloaan yksinäiseksi ja masentuneeksi. Siltähän hänen käyttäytyminen kieltämättä kuulostaakin.
Onko siis niin, että sinulla ei ole mitään käsitystä/arvailuja siitä, miksi? Onko tapahtunut jotain, joka on aiheuttanut tämän yksinäisyyden tai masentuneisuuden, esimerkiksi työelämässä, ihmissuhteissa, sukulaisuussuhteissa, terveydessä. Ainakin se muutos perheessänne on tapahtunut, että teille on syntynyt yhteinen tytär, joka on sinulle kaikki kaikessa, kuten kerrot. Tiedätkö, miten miehesi on kokenut lapsenne syntymän? Millainen suhde hänellä on tyttäreenne? Miten hän on kokenut sen, että sinusta on tullut äiti?
Joskus lapsen syntyminen ja se, että puolisosta tulee äiti, herättää miehessä voimakkaita sivuun jäämisen tunteita, jotka saattavat myös johtaa masentuneisuuden tunteisiin. Joskus näitä tunnelmia voi olla miehen itsekin hankala tunnistaa. On hyvin tyypillistä, että ne purkautuvat ulospäin vihaisuutena ja vetäytymisenä. On myös tyypillistä, että tällaisissa tilanteissa mies hakee yhteyttä vaimoonsa erityisesti seksin avulla ja jos puoliso ei seksistä innostu se johtaa vihaisuuteen, syytöksiin ja lisää entuudestaan sitä, että vaimo ei halua seksiä. Eli pari joutuu eräänlaiseen pahenevaan kierteeseen joka vie heitä yhä kauemmas toisistaan.
Kerrot, että miehesi on pari kertaa käynyt sinuun käsiksi. Se on ensimmäinen asia joka pitää saada muuttumaan. On tärkeää, että sinä teet sekä itsellesi, että miehellesi selväksi, että sen kaltaisten tilanteiden ei saa enää antaa toistua. Fyysinen väkivalta on rajan ylitys, joka on haitallista kaikille osapuille, myös sille (esim. lapsi) joka joutuu sitä näkemään tai kuulemaan. Se on psyykkisesti vaarallista ja lisäksi siihen sisältyy aina myös riski hengenvaarasta.
Ehdottaisin, että otat tilanteenne miehesi kanssa puheeksi rauhallisesti mutta päättäväisesti. Sano hänelle, että olet hyvin huolissasi hänestä ja teistä, ja että te tarvitsette apua. Monilla paikkakunnilla toimii Jussi-työ tai Lyömätön linja, jonka kautta miehesi voisi saada apua omien tunnelmiensa ja vihaisuutensa pohtimiseen. Voitte ottaa yhteyttä myös perheneuvolaan tai kirkon perheasian neuvottelukeskukseen. Myös lastenneuvolan kautta voi kysyä ohjeita siitä, mistä voisitte saada apua.
Usein, jos parisuhteessa on ollut väkivaltatilanteita, pohditaan aluksi sitä olisiko hyvä työskennellä parin kanssa yhdessä vai erikseen. Siinä tapauksessa jos miehesi kieltäytyy kaikesta avusta, niin on tärkeää, että sinä lähdet puhumaan tilanteestanne yksin.
Teillä on pieni ihana tytär, jolle toivot viisaasti turvallista ja hyvää kasvuympäristöä. Huolesi tilanteestanne on aiheellinen, sillä tämänhetkinen tilanne ei ole teidän eikä lapsenne kannalta turvallinen ja hyvä. Siksi sen ei saa antaa jatkua.
Seurusteluni päättyi vastikään todella rumasti jo puolen vuoden jälkeen. Tämä minua muutaman vuoden vanhempi mies on saanut itsetuntoni romahtamaan täydellisesti! Hän on haukkunut minua vaikka millä sanoilla ja valehdellut minulle vaikka kuinka paljon ja epäilen, että on valehdellut enemmänkin..
Tai ainakaan en ole enää voinut luottaa hänen sanansa. Lisäksi elämässäni on tapahtunut muutenkin aika paljon lähipiirissäni ja olen pyytänyt, josko tämä herra-henkilö olisi voinut auttaa minut pahimpien ahdistusten yli.. Lupasi, mutta yhdessä viettämämme yöt johtivat läpeensä siihen, että harrastimme jälleen maanjärisyttävää seksiä ja näin pienen valonpilkahduksen taas elämässäni.. Illalla mies vannoi rakkauttaan ja aamuisin mies tapasi tehdä katoamistemput ja kohdella minua kuin roskaa (kuten ei vastaa puhelimeen tai pidä lupauksiaan, on myös antanut ymmärtää, että hänellä olisi jo uusi kumppani yms.) Miten pääsen tästä rakkaudesta yli? Olo on hirvittävä. Nainen 23
Hei,
Olet kokenut pahan pettymyksen. Pitäisikin olla todella hyvä itsetunto, että tuollainen kohtelu ei tuntuisi missään. Sellaista tuskin on kenelläkään.
Mikä sitten on rakkautta? On mahdotonta lähteä arvailemaan tämän miehen käyttäytymisen syitä ja taustoja. Ehkä sinulla on omat aavistuksesi. Aikakaan hänestä ei ollut tukemaan sinua niissä raskaissa asioissa, joita lähipiirissäsi on tapahtunut. Sinulla oli odotuksia, joihin hän ei pystynyt vastaamaan, tai sitten hän ei edes halunnut samaa kuin sinä. Mene ja tiedä.
Ilmeisesti seksi teillä ainakin oli nautittavaa molemmin puolin. Olisiko se sitten sitä, mitä kumppanisi halusi? Ehkä hän ei halunnutkaan seurustelua siinä mielessä, jossa sinä sitä halusit tai asian ymmärsit. Voin helposti kuvitella, että olosi on hirvittävä.
Mietit miten pääset tästä yli? Onko sinulla ketään ihmistä, joka oikeasti tukee sinua niissä asioissa, joissa tarvitset tukea? Siis todellisia ystäviä. Oletko voinut puhua tästä päättyneestä suhteesta kenellekään? Ehkä voit päästä nopeammin yli pettymyksestä, jos ajattelet, että halusitte niin eri asioita, että suhde ei voinut jatkua. Tässä tapauksessa rakkaus ei tarkoittanut teille molemmille samaa.
Sinun ei myöskään pidä syyttää itseäsi siitä, että lähdit suhteeseen, joka ei tehnyt sinulle hyvää. Eihän sitä koskaan voi tietää, jos ei uskalla edes yrittää. Totuus paljastuu aikanaan. Tässä tapauksessa jo melko nopeasti. Ehkä hyvä niin. Perheneuvoja Heikki
Olemme olleet naimisissa kohta viisi vuotta. Elämämme ja parisuhteemme on melko seesteistä kohta kolmen lapsen kanssa. Riitelemme erittäin harvoin. Kun riitelemme, on se aina mykkäkoulua kummankin suunnasta. Yleensä riita kuivuu kasaan muutaman päivän odottelun jälkeen. Minua häiritsee, että emme käsittele asioita loppuun ja keskustele asiaa loppuun. Olen ajatellut, että meidän pitäisi ruveta käymään perheterapeutilla vielä kun kaikki on hyvin. Siellä voisimme ehkä oppia myös riitelemään ja puhumaan. Mistä minun kannattaisi aloittaa terapeutin etsiminen? Mies 28
Hei,
Olette vaativassa elämäntilanteessa, jossa varmasti aika ajoin tulee myös erimielisyyksiä. Molemmilla on asioissa oma mielipide, joka ansaitsee tulla kuulluksi. Ihmiset suhtautuvat erimielisyyksiin eri tavoin. Teidän tapanne näyttää olevan riitelyn välttely ja vetäytyminen omiin oloihin. Silloin erimielisyys jää helposti käsittelemättä ja molemmille tulee turhautunut olo.
Riiteleminen on taitolaji, jota on hyvä harjoitella. Millä tavalla muuten teidän kasvuperheissänne käsiteltiin erimielisyyksiä; miten vanhemmat / aikuiset riitelivät keskenään ja miten he puuttuivat teidän sisarusten keskinäiseen riitelyyn? Toimitteko nyt omassa suhteessanne samoin vai eri tavalla? Miten te molemmat toivoisitte erimielisyyksiä käsiteltävän?
Miten sitten tuoda oma mielipide esiin ja kuulla samalla, mitä sanottavaa toisella on? Parisuhteen vuorovaikutustaidoista ja rakentavasta riitelystä löytyy tietoa netistä, esimerkiksi osoitteista: www.vaestoliitto/parisuhde/ ja www.katajary.fi. Jälkimmäisestä osoitteesta löytyy tietoa myös parisuhdekursseista, joissa vuorovaikutustaitoja ohjatusti opetellaan.
Terapeutin etsimisen voit aloittaa seuraavista paikoista: Kirkon ylläpitämät perheasiain neuvottelukeskukset tarjoavat maksuttomia terapiapalveluja. Googleta: Kirkon perheneuvonta, niin löydät yhteystiedot teitä lähinnä olevaan keskukseen. Kunnalliset palvelut kannattaa tarkistaa paikkakuntasi verkkosivuilta (esim. perheneuvola- ja mielenterveyspalvelut). Myös yksityiseltä puolelta löytyy pari- ja perheterapeutteja, heidänkin yhteystietonsa löydät ehkä parhaiten netistä.
Toivottavasti pääsette näillä tiedoilla avun lähteille, Perheneuvoja Pirkko
