Suhdeklinikka

Seurustelin reilut neljä vuotta ensirakkauteni kanssa. Aloimme seurustelemaan 19-vuotiaina. Tämä oli molempien ensimmäinen vakava parisuhde. Suhteemme oli kaikinpuolin hyvä, ja rakastimme toisiamme valtavasti. Olimme myös toistemme parhaita ystäviä. Toki myös huonompia hetkiä mahtui tuohon neljään vuoteen.

En tiedä, miten minun tulisi suhtautua asiaan. Katkaista yhteydenpito kokonaan, siitä huolimatta, että rakastan häntä ja näin saatan menettää hänet lopullisesti elämästäni? Vai antaa ajan kulua niin, että olemme yhteyksissä ja elämäni junnaa paikallaan ja roikuin (ehkä katteettomissa?) lupauksissa yhteenpaluusta?
[/I]Nainen 26[/I]

Hei,
Kiitos kun jaoit pohdintasi suhteesta pitkäaikaiseen poikaystävääsi. Se herätti mielessäni muutamia kysymyksiä, jotka ajattelin jättää pohdittavaksesi, ehkä myös yhteisesti ystäväsi kanssa jaettavaksi.

Et päästä itseäsi helpolla, kun kuvaat omia motiivejasi eropäätöksessä. On ymmärrettävää, että halusit miettiä vielä sitoutumistasi, vaikka kaikesta päätellen kuitenkin rakastit poikaystävääsi. Olikohan lopulta kysymys siitä, että halusit erota vai siitä, että halusit tulla enemmän omaksi itseksesi, halusit selvittää, kuka oikein olet ja mitä elämältä haluat? Oliko mielessäsi myös saada selville, onko poikaystäväsi Se Oikea vai luuraako Hän jossain muualla? Joskus kauempaa näkee tarkemmin.

Teoillamme on seurauksensa. Kerrot, että poikaystäväsi "mureni" eropäätöksestäsi. Mitä hänelle mahtoi tapahtua? Kokiko hän käytöksesi hylkäämisenä, josta hänen on ollut vaikea päästä yli? Pelkääkö hän, että se voisi tapahtua uudelleen, jos jatkaisitte yhdessä? Miettiikö hänkin tahollaan samoja elämän peruskysymyksiä kuin sinä? Onko hänen nykyinen seurustelusuhteensa yritys saada selville, voisiko hän rakastaa jotakuta toista kuin sinua? Onko oma nykyinen seurustelusuhteesi samanlainen testi? Jos olette näin testanneet toisianne, mikä on sen tulos?

Kaiken tämän keskellä olette jatkaneet yhteydenpitoa, vaikka se ei sanojesi mukaan virallista seurustelua olekaan. Mitä olette oppineet itsestänne ja toisistanne tänä aikana? Uskaltaisitteko luottaa toisiinne myös elämänkumppaneina? Mitä toivotte ja haluatte toisiltanne, että voisitte jatkaa virallisesti yhdessä? Vaikuttaa siltä, että alat olla uupunut tähän epäselvään tilanteeseen. Mahtaako myös ystäväsi olla? Olisiko aika kypsä siihen, että voisitte käydä perusteellisen keskustelun suhteestanne ja toiveistanne ja tehdä päätöksen yhteiselämän jatkumisesta tai päättämisestä. Tällaisessa tilanteessa eläminen syö teitä molempia ja - kuten sanoit - elämä junnaa paikallaan.

Toivon, että löydätte tilanteeseenne ratkaisun, jonka kanssa voitte jatkaa elämäänne - yhdessä tai erikseen.
Perheneuvoja Pirkko

Olen seurustellut poikaystäväni kanssa vasta noin puolisen vuotta, mutta olemme tunteneet entuudestaan kolme vuotta. Meidän suhteemme alkoi kehittymään tavallisella kaverisuhteella, juttelimme paljon eroni jälkeen Facebookissa. Kerroin hänelle yksityiskohtaisiakin asioita. Suhde eteni seksisuhteeseen, ja samalla huomasin, että hänellä alkoi kehittyä vahvojakin tunteita minua kohtaan, minulla taas päinvastaisesti ei kehittynyt silloin vielä vahvoja tunteita.

Olen muiden poikien mielestä kivan ja sopusuhtaisen näköinen tyttö. Miksen vain voisi olla ressaamatta kaikesta ja elää hetkessä? Minulla on hyvä työpaikka ja opiskelen samalla ammattikorkeassa. En tunnu arvostavan yhtään mitään.
Nainen 20

Kiitos viestistäsi.

Sen perusteella elämäsi perusasiat tuntuvat olevan kunnossa: mukava työpaikka ja opiskelu sen ohella. Ystäviä on. Ja ulkonäöstäsikin olet saanut positiivista palautetta. Kaikin puolin mukava tulevaisuus voisi siis olla odotettavissa.

Samalla kuitenkin mietit omaa itseäsi: miksi seurustelusuhteissasi tuntuu toistuvasti tulevan vaihe, jolloin huomaat takertuvasi kumppaniisi niin, että muulla elämällä ei tunnu olevan mitään merkitystä. Itseluottamuksesi horjuu ja mustasukkaisuuskin nostaa päätään.

On hienoa, että olet pysähtynyt pohtimaan tilannettasi. Nuoresta iästäsi huolimatta Sinulla on ilmeisesti ehtinyt olla jo useampia parisuhteita. Eli sillä alueella olet ehtinyt kerätä kokemuksia. Voisiko nyt olla aika vähän pysähtyä ja käyttää aikaa myös itseesi tutustumiseen, itseymmärryksen lisäämiseen ja itsensä kehittämiseen. Nykyisin järjestetään todella paljon erilaisia kursseja ja ryhmiä, joiden tavoitteena on ihmisenä kasvaminen. Yksi mahdollisuus on tietysti myös pidempi tai lyhyempi terapiajakso. Voisit miettiä esim. omaa kasvuympäristöäsi ja lapsuuden kiintymyssuhteitasi. Löytyykö sieltä jonkinlaista turvattomuutta, joka heijastuisi nykyisiin seurustelusuhteisiisi.

Mielenkiintoista tutkimusmatkaa toivottaa
perheneuvoja Pirjo

Olemme seurustelleet tyttöystäväni kanssa nyt noin kaksi vuotta. Itse olen 20-vuotias ja tyttöystäväni on 19-vuotias. Meillä on mennyt hyvin ja molemmat ovat rakastuneita toisiinsa ja seksiäkin on mielestämme melkein riittävästi. Ongelmana on vain välillä itselleni tuleva tunne siitä, että haluisi taas tuntea ihastumisen tunteen muihin ihmisiin ja seksiä muiden kanssa. Ylipäätänsäkin mennä vapaammin.

Tämä tunne ei ole koko aikaa, mutta välillä se on todella voimakaskin, eikä sitä helpota etten ole harrastanut seksiä muiden kuin tyttöystäväni kanssa. Tätä on jatkunut keväästä asti aina välillä. Olen nyt armeijassa ja tämäkin on rasittanut suhdettamme ja myös tyttöystävällä oli kerran tässä armeijan aika samanlaisia tuntemuksia muttei niin suuria kuin minulla. Kysynkin teiltä, loppuuko nämä tunteen ollenkaan, vaan ovatko ne koko ajan läsnä jos jatkan seurustelua? En halua alkaa pettämäänkään, mutta tuntuu etten voisi jatkaa näinkään. Voinko saada tunteita jotenkin kuriin? Olemme puhuneet yhdessäkin näistä asioista ja se helpottaa hetkeksi mutta ei auta pysyvästi.
Mies, 20

Kiitos viestistäsi!

Lukemani perusteella päättelen, että suhtaudut seurustusuhteesi vakavasti ja otat myös tyttöystäväsi tunteet huomioon. Pidä siitä kiinni jatkossakin!

Olet solminut ensimmäisen (?) seurustelusuhteesi noin 18-vuotiaana ja ollut siihen sitoutunut. Kerrot, että teillä on mennyt hyvin, olette rakastuneita toisiinne ja seksiäkin on melkein riittävästi. Entäpä seksielämänne laatu? Oletteko siihen tyytyväisiä? Voitteko puhua avoimesti toiveistanne ja tarpeistanne? Kun ajoittain tunnet vapaudenkaipuuta ja vetoa uusiin ihmissuhteisiin, mistä silloin haaveilet? Voisivatko nämä haaveet toteutua nykyisessä seurustelusuhteessasi?

Alkuhuuman ja rakastumisvaiheen jälkeen tulee pitkässä parisuhteessa yleensä vaihe, jolloin toinen tai molemmat voivat kokea kaipuuta jotakin sellaista kohtaan, mitä ei tunnu omasta parisuhteessa oikein löytyvän. Tärkeää olisi pysähtyä silloin pohtimaan, mistä pohjimmiltaan onkaan kysymys (-niinkuin juuri nyt teetkin!). Voiko kyseessä olla parisuhteen normaaliin kehityskaareen liittyvä vaihe, jossa tarvitaan enemmän omaa tilaa tai tunnetaan kaipuuta palata takaisin alkuvaiheen tunteisiin...? Tästä vaiheesta moni pari selviää yhdessä eteenpäin ja jatkaa suhdetta, joka voi entisestään syventyä. Joskus pohdinta päätyy kuitenkin siihen, ettei seurustelusuhdetta haluta syystä tai toisesta jatkaa. Molemmissa tapauksissa avoin keskustelu on tärkeää. Jotkut seurustelevat parit päätyvät pitämään taukoa seurustelussaan kirkastaakseen omia ajatuksiaan ja tunteitaan. Tällöin on tärkeää sopia yhteisistä pelisäännöistä. Kirjoitat, ettet halua alkaa pettämäänkään ja tämä kuullostaa hyvältä lähtökohdalta!

Kysyt, voitko saada tunteitasi jotenkin kuriin. Tähän en osaa antaa suoraa vastausta. Tunteet ovat aina aitoja eikä niitä voi pakottaa. Eri asia on, miten näiden tunteiden pohjalta toimii -siihen voi itse vaikuttaa. Omia tunteita voi jossakin määrin ruokkia esimerkiksi hakemalla vahvistusta niille ajatuksille, jotka tuntuvat houkuttelevimmilta. Viime kädessä kysymys kuuluu: Mitä Sinä itse haluat?

Kerroit, että armeija-aikasi on rasittanut parisuhdettasi. Miltä erossa olo on tuntunut? Onko se lisännyt tai vähentänyt tunteitasi tyttöystävääsi kohtaan? Kaipaatko häntä? Armeijavaihe on loppujen lopuksi melko lyhyt ja määräaikainen jakso elämässä, joten malttaisitko odottaa sen loppuun ennenkuin teet suurempia päätöksiä seurustelusuhteesi osalta?

Hyvää syksyn jatkoa toivotellen,
perheneuvoja Kaisa

Olen tilanteessa, johon en ikinä olisi osannut kuvitella päätyväni.

Olisin kovin iloinen, jos joku voi auttaa. Vaikka esittää jotain näkökulmia, joita en ole huomannut... Kiitos!
Nainen 36

Kiitos yhteydenotostasi!

Viestisi herätti minussa monenlaista pohdintaa. Kirjoitit aluksi, että olet nyt tilanteessa, johon et olisi osannut kuvitella päätyväsi. Aloit aikoinasi seurustelemaan turvallisen, kiltin ja hyvän miehen kanssa, mutta nyt kaipaisit tältä mieheltä jotakin muuta. Myöhemmin kirjeessäsi kerroit, että elämääsi asteli yllättäen uusi mies - kuin salama kirkkaalta taivaalta. Jäin miettimään, kuinka paljon koet voivasi itse vaikuttaa elämäsi tapahtumiin. Edelsikö jonkinlainen tyytymättömyys sekä kuvaamasi itsenäistymisen kaipuu rakastumistasi toiseen mieheen, toisin sanoen oliko uudella ihmissuhteella kuitenkin jonkinlainen tilaus?

Kuvasit varsin lämpimästi suhdetta aviomieheesi ja minulle välittyi kuva, että teillä on (ollut) varsin toimiva parisuhde. Kirjoitit raskaista elämänkokemuksista, joista olette yhdessä selvinneet. "Kaikki on ollut hyvin ja arki on sujunut ja olen kuvitellut ettei voi tulla mitään mikä voisi meidät erottaa." Parin viimeisen vuoden aikana olet kuitenkin alkanut etsiä itseäsi ja tuntea voimakasta tarvetta itsenäistyä. Olet tutkinut isoja elämänkysymyksiä ja muuttunut. Tällä hetkellä koet, ettette miehesi kanssa kohtaa toisianne. Olet pohtinut paljon sitä, miksi alun perin rakastuit juuri häneen ja minkälaisiin tarpeisiisi hän silloin vastasi. Kaipaat rakastumisen tunnetta ja intohimoa, joita et tavoita nykyisessä avioliitossasi. Tilanne on kiistämättä vaikea! Yhtäältä koet olevasi sitoutunut perheeseesi, toisaalta koet vetoa johonkin uuteen.

Pitkään parisuhteeseen kuuluu väistämättä vaiheita, jolloin toinen tai molemmat puolisot kokevat etääntymistä toisistaan. Perheneuvontatyössä olen monesti kuitenkin huomannut, että tämän vaiheen läpi on mahdollista päästä (esimerkiksi pariterapian avulla) ja silloin parisuhde voi lujittua entistäkin vahvemmaksi. Tärkeää on antaa tilaa molempien yksilöllisille tarpeille, samalla kun vaalitaan sitä hyvää, mitä parisuhteessa jo on. Oletko Sinä valmis vielä tekemään töitä parisuhteesi puolesta vai oletko jo luovuttanut? Olet työstänyt eroajatuksia ja pohtinut, mitä ero tarkoittaisi itsellesi, miehellesi ja lapsellesi. Koska emme voi kulkea elämässä kuin yhtä polkua kerrallaan, uudet vaihtoehtoiset polut sisältävät aina sekä mahdollisuuden että riskin. Kerroit maailmankatsomuksesi olevan sellainen, ettet usko asioiden koskaan menevän elämässä lopulta väärin, kävi miten kävi vaan jotakin uutta syntyy aina. Pidä tästä positiivisuudestasi kiinni!

Kirjoitit sivusuhteestasi ja ennenkokemattomasta yhteydestä ja intohimosta. Kirjoitit myös syvästä ystävyydestä, jonka uskot jatkuvan vaikka mitä tapahtuisi. En voi näiden tietojen perustella ottaa kantaa tämän suhteen mahdollisuuksiin, mutta kokemukseni mukaan sivusuhteissa on aina riskinsä. Näetkö julkisen parisuhteen mahdollisuuksia tämän miehen kanssa? Entä hän? Jos suhteenne ei olisi enää salainen, muuttuisiko se jotenkin? Miten? Jäin myös miettimään, kuinka paljon tämä suhde ehkä vaikuttaa eropohdintoihisi. Jos et olisi tavannut tätä uutta miestä, näkisitkö avioliittosi tilan nyt samalla tavoin? Entä jos et olisi tavannut tätä kyseistä miestä, olisitko kenties voinut rakastua johonkin toiseen?

Kokonaistilanteesi hahmottamiseksi olisi tärkeää selvittää, mikä liittyy omaan henkilökohtaiseen kasvuprosessiisi, mikä pitkän parisuhteen normaaleihin kehitysvaiheisiin ja mikä on sivusuhteesi merkitys tässä kokonaisuudessa. Kerroit käyneesi aikanaan psykoterapiassa ja uskonkin Sinulla olevan sellaista oivalluskykyä, että hyötyisit terapeuttisista keskusteluista myös nykyisessä elämäntilanteessasi. Toivon Sinulle kaikkea hyvää! Anna itsellesi aikaa kypsytellä rauhassa loppuelämääsi koskevia päätöksiä!

Lämpimin ajatuksin,
perheneuvoja Kaisa

Hei, olen elänyt samassa parisuhteessa noin kahdeksan vuotta. Meillä on kaksi lasta. Välissä oli puolentoista vuoden ero. Eron syynä oli se, että petin miestäni kerran. Olin ollut vuosia hellyysvajeessa ja en vain kestänyt sitä enää. Toisen sylissä tuntui taivaalliselta, kun tunsin olevani rakastettu ja haluttu ensimmäistä kertaa vuosiin. Nyt olemme palanneet yhteen noin vuosi sitten. Mieheni on edelleen dominoiva seksin suhteen. Hän ei suostu pyyntöihini esimerkiksi suudella hellästi. Kerran hän lopetti seksin kesken, kun halusin suudella.

Parhain terveisin, vastausta odottaen.
Nainen 28

Kiitos viestistäsi. Sen luettuani minulle tuli mielikuva kahdesta ihmisestä, jotka haluaisivat olla yhdessä, mutta jostain syystä lähelle pääseminen ja päästäminen on vaikeaa. Kirjoituksesta tuli myös hyvin esille se, että hellästi suuteleminen on intiimiä, lähelle päästämistä - intiimimpää kuin seksi. Tämän takia monet maksullista seksiä harrastavat eivät suutele.

Viestisi oli lyhyt, joten se herätti monia kysymyksiä. Kerroit, että petit miestäsi kerran, minkä seurauksena olitte puolitoista vuotta erossa. Mitä tuohon pettämiseen, eroon ja yhteen palaamiseen liittyi? Oletteko pystyneet käsittelemään siihen liittyviä asioita ja tunteita niin että molemmilla on tunne, että siihen ajanjaksoon liittyvät asiat on jätetty taakse? Vai tuovatko tuohon aikaan liittyvät asiat vielä turvattomuutta suhteeseenne? Onko niin, että olette pystyneet ainakin sen verran keskustelemaan asioistanne, että miehesi on panostanut hellyyteen ja tekee parhaansa osoittaakseen sinulle hellyyttä enemmän? Miltä sinusta tuntuvat ne hetket, kun saat mieheltäsi hellyyttä? Pystytkö asettumaan ottamaan sitä vastaan? Oletko kertonut hänelle, että näet hänen yrittävän ja tekevän parhaansa?

Kysyt viestissäsi voiko tilanne muuttua, voiko hän kasvaa tässä asiassa? Minä vastaisin molempiin kysymyksiin kyllä. Jos ymmärsin oikein, niin hän on jo osittain muuttunut. Halu olla yhdessä ja pelko siitä, että menetän tämän suhteen, on monille meistä hyvä motivaattori ryhtyä tarkastelemaan itseään ja sitä kautta muuttumaan. Kuitenkaan emme pysty muuttumaan pakottamalla, vaatimalla.

Parisuhteessa, myös sen vaikeuksissa, on aina kaksi osapuolta ja yleensä on niin, että kummankin pitää pystyä tarkastelemaan omaa osuuttaan. Oletko sinä pohtinut, miten olet tullut valinneesi miehen, jolle on vaikeaa lähelle päästäminen? Liittyykö se jotenkin sinun taustaasi? Olet elänyt kertomasi mukaan vuosia hellyysvajeessa. Miten reagoit tähän? Vaaditko, yrititkö tukahduttaa tarpeesi, vetäydyitkö? Ainakin lopulta käännyit ulkopuolisen suhteen puoleen. Onko sinulla käsitystä siitä, miten miehesi kokee sinut ja sinun tapasi pärjätä tilanteessanne? Entä jos kysyisit häneltä tätä?

Mietin, että onko teillä miehesi kanssa sellaista keskusteluyhteyttä, että voitte yhdessä puhua tästä asiasta, joka tulee väliinne. Paras lähtökohta keskustelulle olisi, jos sen painopiste ei olisi miehessä vaan teidän yhteisessä suhteessanne. Miten kumpikin sen näkee? Mihin on tyytyväinen? Mitä kumpikin haluaa, toivoo, tarvitsee siltä? Ovatko toiveenne miten erilaisia/samanlaisia? Pystyykö erilaisuudessa neuvottelemaan kompromissia niin, että kumpikin tulee kuulluksi. Voisitko jollain tapaa viestittää miehellesi, että hän on lapsuudessaan satutettu ja laiminlyöty ja sinäkin satutit häntä pettämisellä, mutta nyt haluat, että löydätte sellaisen tavan olla yhdessä, jossa teillä molemmilla on hyvä, turvallinen ja rakastettu olo. Turvallisessa suhteessa ei tarvitse kummankaan dominoida toista.

Toivotan teille antoisaa matkaa lähemmäksi toisianne.
Perheneuvoja Helena

Olemme seurustelleet miesystäväni kanssa reilun vuoden. Hän on minua 13 vuotta vanhempi, pari kertaa eronnut, neljä aikuista lasta ja hyvät välit exiin. Minä puolestani en ole koskaan ollut naimisissa, ei lapsia. Asumme molemmat omissa kodeissamme, samassa kaupungissa. Näemme pääsääntöisesti viikonloppuisin.

Auttakaa minua selvittämään tämä ilman että tuhoan tätä suhdetta.
Nainen 45

Hyvä ystävä, kiitos kirjeestä.

Siinä olet pohtinut suhdettanne monelta kantilta. Olet selkiyttänyt itsellesi suhteenne vahvoja puolia ja sen vaikeuksia. Kerrot omista toiveistasi ja aavistelet, mitä mies suhteelta haluaa. Kaikesta näkyy, että pohdit paljon suhdettanne ja sen tulevaisuutta.

Kun olette yhdessä, teillä on mukavaa. Välillänne on lämpöä ja vetovoimaa ja luotatte toisiinne. Kaipaisit yhteisiä hetkiä enemmänkin ja sinua vaivaa, kun sinä olet usein aloitteen tekijä tapaamisista sovittaessa.

Sinä toivot tunteita ja suhteesta puhumista. Toivoisit enemmän kontaktia perheitten välillä. Haluaisit tavata hänen lapsiaan. Toivot, että joskus voisitte elää yhdessä ja sitoutua pysyvään parisuhteeseen.

Odotuksesi eivät ole mitenkään kohtuuttomia. Voisin melkein sanoa, että kuka tahansa vastaavassa tilanteessa seurusteleva voisi toivoa juuri samoja asioita. Kumppanisi pitää sinusta ja viihtyy seurassasi, mutta moottoriurheilusta on tullut hänelle tärkeä elämänalue. Näyttää siltä, että sinä odotat suhteelta enemmän kuin hän.

Mietit vaihtoehtoja:

1) erotako, mutta sitä et halua. Et halua tuhota suhdetta, niin kuin itse sanoit.

2) viikonloppusuhde, jossa elät irrallaan hänen elämästään ja perheestään. Kirjoituksestasi näkyi, että tätäkään vaihtoehtoa et halua, sillä silloin koet hiljaisesti alistuvasi sellaiseen suhteeseen, joka ei sinua tyydytä. Ymmärsinköhän oikein, että kumppanillesi sopisi tämä vaihtoehto.

Et halua painostaa, naputtaa etkä nipottaa. Olet jonkun kerran yrittänyt ottaa puheeksi suhteenne, mutta keskustelua ei ole syntynyt. Tuo on keskustelunaihe, joka teidän on välttämätöntä kohdata. Reiluun seurustelusuhteeseen kuuluu tasapuolisuus. Se, että kummankin tarpeita ja toiveita kuullaan ja otetaan huomioon. Nyt joudut olemaan ikään kuin sumussa, jossa et näe riittävän kauas voidaksesi kokea olosi turvalliseksi.

Teidän pitäisi päästä keskustelemaan edes sen verran, että voisitte kumpikin kertoa toisillenne, mitä odotatte tältä suhteelta; elämänkumppanuus-sitoutuminen-avioliitto-viikonloppusuhde vai mitä? Sitten voisitte tehdä johtopäätökset, onko tämä suhde, joka vastaa tarpeisiinne. Epätietoisuus kuluttaa voimat ja se nakertaa vähitellen myös suhteen mahdollisuuksia.

Olisiko viisautta, että kertoisit ennen tapaamista, että haluaisit puhua suhteestanne? Muuten tavatessanne voi olla hankala löytää sopivaa hetkeä ja asia jäytää mieltäsi.

Toivon hartaasti, että löytäisit taidon aloittaa keskustelu ja että saisitte tehdyksi suhteenne väliarvion. Sen jälkeen on selkeämpää lähteä jatkamaan yhdessä tai erikseen.

Sinua lämmöllä ajatellen,
Saara perheneuvoja

Olen ajautunut vaikeaan parisuhde- ja perhetilanteeseen. Minulla on kaksi pientä lasta miehen kanssa, joka on minulle kovin rakas. Arki on kuitenkin yksinäistä usein ja rankkaa minulle. Asumme eri osoitteissa ihan lähellä toisiamme ja mies käy iltaisin pari tuntia luonamme. Suostuin tähän alun perin, hän ei koskaan luvannutkaan muuttaa yhteen ja lapset olivat minun haluamiani, hän suostui rakkaudesta minuun kai, vaikka onkin minua 15 vuotta vanhempi ja olisi jo toivonut "vähän helpompaa arkea". Miehellä on teini-ikäiset pojat joita hän tapaa joka toinen viikonloppu luonaan. Joka toisen viikonlopun hän on meidän kanssamme, mutta viime aikoina sekin yhteinen aika on jäänyt hänen työreissujensa vuoksi.

Olen käynyt psykologilla, perheneuvolassa, perheneuvojilla. Mikään taho ei ole pystynyt auttamaan. Olen tosi kiinni hänessä, ja pohdin elänkö vain omaa elämääni lapsista huolehtien ja iloiten. Mies saa tulla lapsia tapaamaan aina kun voi ja voimme säilyttää parisuhteen näinkin? Toinen vaihtoehto on ero, mutta minulla ei tunnu olevan voimia siihen, koska toivon käännettä parempaan. Eroa pohdin kuitenkin usein ja siitä olemme puhuneetkin, koska takana on ollut hyvin riitaisa kausi. Nyt menee paremmin, mutta jaksamiseni on silti koetuksella, mutta mielenkiintoinen työkuvio ja ystävät antavat voimia. Mitä voisin tehdä? Lähteminen on hyvin vaikeaa?
Nainen 35

Hyvä kysyjä!

Kiitos yhteydenotostasi. Kuvaat vaikeaa pari- ja perhetilannetta, jonka oletan jatkuneen jo jonkun aikaa. Kuvailet ristiriitaa tunteittesi kanssa: Yhtäältä mies on suuri rakkautesi, toisaalta kaipaat enemmän hellyyttä, rakkautta, erotiikkaa, mutta jäätkin hoitamaan arjen yksin ja tulet haukutuksi. Kerrot, että teillä on sopimus, johon alun perin suostuit, mutta joka on ajanoloon käynyt liian raskaaksi. Ymmärsinkö oikein, että mies ei ole halukas tarkistamaan sopimustanne? Oletko yrittänyt?

Kerrot, että olet käynyt psykologilla, perheneuvolassa ja perheneuvojilla, mutta mikään taho ei ole pystynyt auttamaan. Jään miettimään, millaista apua olet kaivannut? Mitä odotit? Mihin petyit?

Minulta kysyt: "Mitä voisin tehdä? Lähteminen on hyvin vaikeaa?" ja "mies saa tulla lapsia tapaamaan aina kun voi ja voimme säilyttää parisuhteen näinkin?" Mielestäni molemmat kysymykset ilmentävät vaikeutta valita eron ja jäämisen välillä. Sen päätöksen voit tehdä vain sinä itse. Kyse on sinun ainutkertaisesta ja arvokkaasta elämästä. Sinulla on oikeus ja velvollisuus tehdä sitä koskevat päätökset. Muut ihmiset voivat tukea sinua etsiessäsi ratkaisua ja toteuttaessasi sitä, mutta ratkaisun teet sinä itse.

Tiedän, että valinnan teko voi olla yhtä tuskaa ja molemmat vaihtoehdot voivat tuntua pelottaville. Joskus rohkeuden keräämien voi kestää vuosia. Samalla se on kasvuprosessi, jossa itsestä luultavasti löytyy uusia puolia. Prosessissa joutuu ehkä tekemään tuttavuutta omien pelkojen, epävarmuuksien ja vaillinaisuuksien kanssa, siksi on hyvä, jos sitä matkaa saa tehdä turvallisen ihmisen seurassa. Sellainen turva voi olla ystävä, sukulaiset tai ammattilainen. On myös ihan ok olla keskeneräinen, me kaikki olemme. Olen saanut seurata monta kertaa, kuinka pelkojen, huolien ja epävarmuuden takaa alkaa vähitellen hahmottua voimavaroja, rohkeutta ja hyvää elämää.

Mitä ikinä valitset, toivon sinulle rohkeutta ja sisukkuutta muokata elämästäsi sellaista, josta voit nauttia. Toivottavasti etsit ja löydät tukea sille matkalle. Voin vakuuttaa, että et olisi ensimmäinen asiakas, joka tulee ammattiauttajan luo etsimään voimaa tehdä valintoja kahden ei niin kovin houkuttelevan vaihtoehdon välillä. Joskus olen nähnyt suunnatonta vihaa, katkeruutta ja pettymystä sen edessä, että ihminen on lopulta yksin maailmassa tekemässä valintojaan. Sellaisen pettymyksen ja pelon edessä voin auttajana tuntea vain hellyyttä sitä (sisäistä) pientä tyttöä/poikaa kohtaan, joka on liian aikaisin jäänyt yksin selviytymään liian vaikeiden asioiden kanssa.

Voimia ja rohkeutta sinulle toivottaen
Perheneuvoja Iiris

Olen puolisoni omaishoitaja. Hän sairastaa useita perussairauksia, on eläkkeellä. Tilanne ei ollut näin paha, kun menimme naimisiin. Ajatuksissa oli saada perhe, ihana mies ja hyvä elämä.

Olen elossa vain ja ainoastaan salasuhteen takia. Tapailen silloin tällöin varattua miestä, joka ei myöskään ole liitostaan lähtemättä. Toisen ihmisen läsnäolon, kosketuksen, tyydytyksen voimalla minä sitten taas jaksan jatkaa - hetken. En tiedä, palaako seksielämämme mieheni kanssa koskaan hänen sairautensa takia. Minusta on VÄÄRIN, että kolmikymppisenä minun pitäisi olla valmis luopumaan seksistä, naiseudesta ja toisen läheisyydestä. Meillä on takana viisi keskenmenoa, joita surraan edelleen. Jos minua ei olisi, ei tarvitsisi surra. Jos huomenna rekan etuvalot olisivatkin viimeiset valot, mitkä näen.
Nainen 30

Hei!

Kiitos viestistäsi hyvä kysyjä. Elämäntilanteesi kuulostaa sekä hankalalle että tuskalliselle. Samalla kuoleman toiveesi tuntuvat hyvin huolestuttaville. On tärkeää, että saisit apua tilanteeseesi. En pidä riittävänä sitä tukea, minkä ehkä vastaukseni sinulle tuo, mutta toivon, että se johtaisi sinut paremman avun luo.

Viestisi on kipeä kuvaus tilanteestasi ja pari kysymystä, kuin puuskahduksia. Aloitan kuitenkin niistä: Esität kysymyksen: "miksi heille, mutta meille ei?" Kysymyksessä et erittele, mitä varsinaisesti tarkoitat, mutta oletan sinun viittaavan sillä edellisen lauseen onnelliseen parisuhteeseen ja lapsiin. Kipuilet elämän epäreiluuden kanssa. Toiset saavat lapsia, mutta sinun perimäsi vaikeuttaa teidän lapsen hankintaa. Lisäksi teillä on paljon sairautta perheessänne ja huonosti toimiva suhde. Miksi teille kävi näin, miksi sinulle ei suotu sitä, mitä toisille?! Vaikeita asioita tapahtuu kelle tahansa ja pahoillekin ihmisille näyttää käyvän hyvin. Osaisinpa vastata sinulle. Voin vain ottaa osaa kipuusi ja tarjoilla muutaman ajatuksen matkasi varrelle.

Ensimmäisenä huomioni kiinnittyi kirjoituksesi apeaan, epätoivoiseen, pettyneeseen ja masentuneeseen sävyyn. Kerrot esimerkkejä murentuneista toiveista, itkusta ja vääryyden kokemuksesta. Toivot elämäsi päättymistä. Mietin, oletko mahdollisesti masentunut. Kertomuksesi taustalta olen hahmottavinani myös masentuneen miehen. Oletteko saaneet tai hakeneet apua elämän toivottomuuteen ja raskauteen? Pitäisin sitä ensimmäisenä asiana, mikä teidän kannattaisi tehdä. Masennus on sairaus, jonka seuraukset hoitamattomina voivat olla vakavia. Se on kuitenkin myös luonnollinen vastaus vaikeaan elämäntilanteeseen ja sitä voidaan hoitaa.

On tärkeää, että haette apua sekä yksilöinä että parina. Asuinpaikkakunnastanne riippuen tarjolla on erilaisia vaihtoehtoja. Kaikilla on pääsy ainakin terveyskeskukseen, jossa asia kannattaa ottaa puheeksi. Lisäksi keskusteluavun etsiminen voisi olla hyvä idea. Yksinkertaisimmillaan voit googlata, mitä löytyy yhdistämällä paikkakuntasi nimi ja psykoterapia. Rahoitusta kannattaa kysellä KELA:n kautta.

Puhut viestissäsi moneen otteeseen luopumisesta ja menetyksestä. Olet pettynyt odotuksissasi saada perhe, ihana mies ja hyvä elämä. Seksiä on harvoin ja hellyyskin on kortilla. Kerrot myös tekeväsi kaikki kotityöt ja eläväsi toisen tarpeille omasi sivuuttaen. Sairauksille ja perimälleen ei ehkä voi mitään, mutta parisuhteelle ja intiimielämälleen voi ainakin yrittää tehdä jotakin. Myös omaan hyvinvointiinsa voi vaikuttaa pienin ja isoin keinoin. Sitä vaan ei jaksa tai huomaa huolien saartamana ja pitkällisessä matalapaineessa. Kuten sanonta sanoo: tärkeimmät asiat ensimmäiseksi. Alavireinen ja kuolemaa toivova mieliala on hoidettava ensin, jotta muihin asioihin edes jaksaa puuttua. On totta, että alakulo luultavasti, ainakin pitkälti, johtuu viestissäsi mainitsemista vaikeuksista. En yritä vähätellä niiden merkitystä. Ajattelen vain marssijärjestystä. Elämänhalun ja toivon palauttaminen tunneliisi on välttämätöntä, että jaksaa tarttua muihin asioihin. Joudutte joka tapauksessa ratkomaan vaikeita ja syvällekäyviä kysymyksiä suhteessanne ja itsessänne jatkoitte yhdessä tai ette.

Raikkaana ja toiveikkaana koin kertomuksesi salasuhteestasi. Pitkin viestiä kerrot kuinka elät toista varten ja yrität selviytyä ilman hellyyttä ja vastavuoroisuutta suhteessanne. On tervettä nousta kapinaan sellaisia olosuhteita vastaan, jotka tuottavat tuskaa ja painavat alas. Elämä sinusta ei ole kuollut. Raivokohtauksesi kertovat voimasta ja halusta puolustaa itseäsi ja elämääsi. En tiedä, miten koet suhteesi tähän toiseen mieheen. Lisäksi kirjoitat "joka ei myöskään ole liitostaan lähtemättä". En tiedä, mitä tuosta pitäisi ymmärtää? Onko kyseessä kirjoitusvirhe vai sisältyykö siihen toive, että mies lähtisi liitostaan sinun vuoksesi, että olisit niin arvokas hänelle? On tärkeää, että voisit saada kokea, että olet tärkeintä jollekulle toiselle. Jos kyseessä on kirjoitusvirhe, ja siinä pitäisi lukea "lähtemässä", asian voi nähdä toisin. Myös tässä toisessa suhteessa jäät kakkoseksi: toisen ihmisen halut ja tarpeet menevät sinun ohi. Molemmista suhteista saat jotakin, mutta maksat siitä kalliin hinnan. Mietin, miten voisit oppia kunnioittamaan ja kuuntelemaan omia tarpeitasi ja toimimaan omaksi parhaaksesi? Voitko sallia sellaista itsellesi? Onko sinun lupa tavoitella itsellesi tärkeitä, jopa elintärkeitä asioita?

Kysyt viestissäsi "onko minun koko loppuelämäni tätä?" Siihen en osaa vastata, mutta sen tiedän, ettei sen tarvitse olla. Sinulla on oikeus saada ja ottaa vastaan apua. Sinulla on oikeus muuttaa elämääsi ja tehdä siitä omalta kannaltasi mielekästä. Kaikkea ei voi muuttaa, mutta moneen asiaan voi vaikuttaa. Kannustan sinua hakemaan apua itsellesi. Älä tyydy pelkkään pilleripurkkiin, vaan vaadi myös keskustelukäyntejä tai omaa terapiaa. Ota asioita puheeksi ja kurottaudu kohti apua. Onko sinulla ketään ystävää tai omaista, johon luotat? Tietääkö puolisosi kuinka huonosti sinä voit? Netissä on useita apupalveluita, joista voit saada tukea, mutta kokemukseni mukaan kuoleman toiveiden kanssa on hyvä päästä kasvokkain toisen ihmisen kanssa. On tärkeää, että joku todella näkee, kuulee ja ottaa vastaan hätäsi ja toivottomuutesi.

Rohkeutta ja uskoa tulevaisuuteen toivottaen
perheneuvoja Iiris

Olemme olleet tyttöystäväni kanssa useamman vuoden yhdessä. Yhteiselomme alkoi eikä edes mielestäni ehditty tutustumaan ja pian muutinkin hänen luokseen (samassa kaupungissa), mutta täysin eri puolelle. Jo suhteen alkuvaiheessa huomasin kumppanini sanovan minulle, mitä minun tulisi tehdä ja mitä saan tehdä, missä pitäisi olla silloin ja .. ja...

Olen nyt alkanut tuntea niin, että olemme täysin eri ihmisiä, emmekä kuulu yhteen. Mitä meidän tulisi tehdä? Kiitos että sain kertoa raapaisun pinnasta.
Mies 28

Kiitos viestistäsi. Minusta se ei ollut lainkaan sekava vaan kuvasit siinä hyvin koskettavasti tilannettanne ja sitä, miten sinä sen näet. Viestisi perusteella minulle tuli myös tunne, että sinä olet ihminen, joka yrittää kovasti ottaa huomioon toisen tunteita ja pystyy oikein hyvin eläytymään toiseen ihmiseen. Onko niin, että osittain juuri siksi olet joutunut nykyiseen tilanteeseen? Olet kuunnellut muita niin paljon, että olet unohtanut huomioida ja kuunnella itseäsi ja omia toiveitasi.

Kerrot kirjeessäsi, että muutitte nopeasti yhteen (halusitko sinä muuttaa?), kumppanisi alkoi esittää sinulle toiveitaan ja ajatuksiaan siitä, mitä sinun pitäisi tai ei pitäisi tehdä, kenen kanssa sinun on soveliasta olla, ja niin edelleen. Tämä kaikki sai sinut hämmennyksiin. Et halunnut satuttaa häntä muun muassa menemisilläsi, joten asia toisensa jälkeen mukauduit hänen toiveisiinsa, sulkeuduit. Siitä seurasi vähitellen, että "en tuntenut oloani omaksi itsekseni". Koska ihmisillä kuitenkin on voimakas tarve pysyä omana itsenään, aloit toimia niin kuin ihmiset usein toimivat vastaavanlaisessa tilanteessa: Aloit suojautua kumppaniltasi sulkeutumalla, vetäytymällä, moittimalla. Kuten itse sen kuvasit: käyttäydyit alitajuisesti häntä vastaan. Se oli sinun tapasi protestoida ja säilyttää edes rippeitä omasta itsestäsi. Huono puoli on se, mitä puhuttelevasti kuvaatkin: voimasi ovat lopussa, olet menettänyt elämänhaluasi.

On hyvä kun pysähdyit kysymään, mitä pitää tehdä. Lyhyesti vastaukseni on, että sinun pitää löytää itsesi takaisin. Sinun pitää pysäyttää tuo kielteinen kehä välillänne, jossa teidän kummankin on varmasti paha olla. Voisitko sanoa tyttöystävällesi ystävällisesti mutta päättäväisesti, että sinä olet lopussa, väsynyt ja että et halua enää jatkaa näin vaan asioiden on muututtava. Voi olla, että hän reagoi sanomiseesi vastustamalla. Yritä silti pysyä päättäväisenä. Paras tapa tulla kuulluksi ei yleensä ole huutaminen ja suuttuminen vaan se, että olemme päättäväisiä ja uskomme itse itseämme. Silloin emme myöskään reagoi niin vahvasti toisen käyttäytymiseen ja sanomiseen.

Ikävä kuulla, että tyttöystävälläsi on vakava sairaus ja ymmärrän hyvin, että se lisää tilanteen ristiriitaisuutta sinulle. Sairaus ei kuitenkaan anna meille mitään lisäoikeutta kontrolloida tai määritellä toista ihmistä. Olisiko sinun mahdollista ajatella niin, että se, että alat päättäväisesti asettamaan rajoja ja et anna tyttöystävän määritellä itseäsi ja elämääsi, on viime kädessä myös tyttöystäväsi etu. Tällöin hän joutuu myös kasvamaan ja kohtaamaan itseään, omia pelkojaan ja epävarmuuksiaan.

Onko niin, että tuo kokemasi viestin sekavuus on enempi sitä sekavuutta omassa mielessäsi. On hyvä idea etsiä ulkopuolista apua, jonka avulla on usein helpompi jäsentää tilannetta, ajatuksia ja tunteita. Ajattelisin, että tässä tilanteessa, ainakin alkuvaiheessa, voisi olla hyvä, että menisit keskustelemaan yksin.

Toivotan sinulle onnea ja voimia itsesi ja omaan elämääsi takaisin löytämisessä!
Perheneuvoja Helena

Erosin kumppanistani melkein vuosi sitten. Eromme oli myrskyisä ja siihen liittyi kolmas osapuoli. Tilanne on kuitenkin edennyt niin, että tämä kolmas osapuoli on poistunut kuvioista ja olen alkanut viettää paljon aikaa entisen kumppanini kanssa. Olemme tällä hetkellä kovin läheisissä väleissä, nukumme silloin tällöin yhdessä, vietämme aikaa yhdessä ja kuulemme toisistamme joka päivä. Melkein voisi sanoa, että olemme parisuhteessa toistemme kanssa, vaikka emme olekaan.

Tiedän, että rakastan edelleen tätä entistä kumppania, mutta kun rakkauttakin on monenlaista.. Olen tosiaan hieman pulassa tämän asian kanssa ja kaipaisin kipeästi neuvoja.
Nainen 29

Hei ja kiitos viestistäsi!

Kerrot, että nyt olisi aika selvitellä, mitä haluat suhteeltanne (jätin lainausmerkit pois koska suhdehan se on) ja kumppaniltasi, ja ilmeisesti kumppanisikin sitä sinulta odottaa. Minusta sinä viisaasti käännät huomion itseesi ja tunteisiisi, kun mietit, mistä pitäisi aloittaa. Myös se, että tunnistat suhteissasi toistuvan kaavan on hyvä huomio, sekä se, että osaat eritellä, mitä suhteen edetessä tapahtuu.

Kysymyksestäsi ei käy ilmi oletko ollut uskoton ongelmien ilmaannuttua, vai onko ongelmia alkanut ilmaantua uskottomuutesi jälkeen, joka tapauksessa tässä olisi myös aivan erityisen selvittelyn paikka. Sinänsä suhteen hiipuminen, kipeiden asioiden kasautuminen ja vuorovaikutuksen ongelmat ovat parisuhteen kaareen kuuluvia ilmiöitä, ja niiden ratkaiseminen rakentavasti ja turvallisesti parisuhteen kehityshaasteita - eivätkä ne ole vain sinun ongelmiasi, tai vain sinun ratkaistavissasi, vaan kahden kauppa. Uskottomuus on joskus suhteen ulkopuolinen ratkaisu suhteen sisäisiin ongelmiin, vastuu tekemisistään on uskottoman osapuolen, mutta vastuu "uskottomuudelle otollisesta parisuhteen ilmapiiristä" on molempien. Nyt siirryn yleiseltä tasolta sinuun.

Nähdäkseni sinulla on kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen on peiliin katsominen, ja tarkoitan tässä konkreettisen peilin sijaan ammattiauttajaa, jonka kanssa voisit pohtia, mitä sinulle suhteissa tapahtuu, ja peilata myös aiemman elämäsi kokemuksia ja suhteita mahdollisesti jopa kasvuperheestä lähtien, ja niiden vaikuttavuutta mainitsemiisi ongelmiin. Epätoivoon ei kannata vajota, vaikka juuri nyt tuntuisikin siltä, ettei sinusta ole kestäviin parisuhteisiin, ongelmien tunnistaminen ja tunnustaminen on edellytys ja iso ensimmäinen askel niiden ratkaisemiseen.

En tiedä missä asut, mutta googlaamalla vaikkapa yksityisiä terapeutteja tai ottamalla yhteyttä alueesi perheasiain neuvottelukeskukseen pääset eteenpäin. Viestisi perusteella en pysty ottamaan kantaa siihen minkälaista tai minkä kestoista apua tai terapiaa tarvitset, mutta moni asia viestissäsi puhuu sen puolesta, että lyhyestäkin terapiasuhteesta voisi olla sinulle hyötyä.

Toinen vaihtoehto on selvitellä asiaa kumppanisi kanssa, jälleen ammattiauttajan kanssa, koska keskenään ette ole päässeet eteenpäin, näin ymmärsin. Hyvässä pariterapiassa on nimittäin mahdollista selvitellä myös yksilöllisiä asioita ja teemoja, parisuhteen kontekstissa. Joku liima tai vetovoima teillä kahdella näyttää olevan, kun kaikesta huolimatta olette edelleen suhteessa eivätkä tapahtuneet suhderikkomukset näytä olevan kummallekaan ylitsepääsemättömiä.

Tartun suoraviivaisesti lauseeseesi "...enkä tiedä miten alkaisin näitä kaikkia tunteitani selvittelemään" ja tarjoan teille yhtenä mahdollisuutena Tunnekeskeistä pariterapiaa (EFT), jossa kumppaneita pyritään auttamaan käsittelemään tunteitaan ja tunnereaktioitaan uudella ja tyydyttävämmällä, vuorovaikutusta lisäävällä tavalla. Vuorovaikutuksen puutehan oli suhteenne suurin ongelma, kuten mainitsit. Toki samoja teemoja voi parina työstää pariterapiassa joka ei tapahdu EFT-viitekehyksessä, mutta tuota teille siis suosittelen kirjoituksesi perusteella. EFT-osaamista löytyy niin googlaamalla yksityisiä pariterapeutteja kuin joidenkin perheasioiden neuvottelukeskuksien työntekijöiden työkalupakista. Myös kirjaa "Kunpa sinut tuntisin paremmin" (Sue Johnson) voin suositella luettavaksi. Se on hyvä yleistajuinen ja käytännönläheinen opas tunnekeskeisestä pariterapiasta ja parisuhteesta ylipäätään.

Nähdäkseni molemmat vaihtoehdot ovat tilanteessasi mahdollisia ja hyviä, ja kumpikin vaihtoehto tukee myös toiseen liittyviä tekijöitä. Omien ajatusten selvittely tukee kykyä ylläpitää toimivaa parisuhdetta, ja pariterapiassa keskiöön asetettu parisuhteen vuorovaikutus ja molempien kumppanien vaikutus sen kuvioihin voi tukea myös ihmisen yksilöllistä kasvua. Mainintasi "hukassa olemisesta" sai minut muistelemaan kokeneen parisuhdeterapeutin määrittelyä sille, mistä terapiassa on kyse: "se on ihmisen tai parin kanssa sumun keskellä vaeltelua turvallisessa ilmapiirissä." Pidän vertauksesta siksi, että enemmän kuin usein sumun hälvettyä keli on aurinkoinen ja suorastaan loistava. Ehkä sumu sinun ympäriltäsi on pikku hiljaa hälventymässä, kiitos sen, että arvostat itseäsi, kumppaniasi ja suhteitasi, sillä olet rikkomassa kaavaa kohti jotain uutta ja kestävää.
Perheneuvoja Jarno