Moi!! Tarvitsen neuvoa parisuhdejutussa.. Poikaystävä ei enää huomioi minua niin kuin ennen. Loukkaa vaan jatkuvasti. Hänellä on kolme kissaa ja ne ovat tärkeämpiä kuin mä ja on tietyt kellonajat, kuinka kauan voi olla mun luona!
Tilanne on tosi hankala, eikä poikaystävä soita koskaan mulle :(
Mitä mun pitäs tehdä? Nainen, 30
Hyvä ystävä,
Kuulen viestissäsi, että olet huolissasi, surullinen ja ahdistunut siitä, että poikaystäväsi on alkanut käyttäytymään sinua kohtaan eri tavalla kuin ennen. Kuulostaa sitä, että sinusta tuntuu, että poikaystäväsi ei jostain syystä tavoittele sinua, halua sinua. Se tuntuu ymmärrettävästi pahalta.
Kirjeesi on lyhyt, joten joudun vastaamaan yleisellä tasolla ja monin kysymyksin.
Kysyt mitä sinun pitäisi tehdä. Ensimmäisenä mieleeni tulee vastaus: Kysy häneltä suoria kysymyksiä ilman syyttelyä ja suuttumista. Malta ja uskalla kuunnella hänen vastauksensa syyttämättä ja suuttumatta. Kerro hänelle omista ajatuksistasi ja siitä, miltä nykyinen tilanteenne sinusta tuntuu, edelleen suuttumatta ja syyttämättä.
Haluaako poikaystäväsi edelleen olla kanssasi vai onko tämä välttely hänen tapansa sanoa, että ei enää halua yhteistä suhdetta? Rohkenisitko kysyä tätä? Jos näin olisi, niin mitä se sinulle merkitsisi? Rohkeneeko hän kertoa sinulle, jos näin olisi?
Haluaako hän siirtyä suhteessanne uuteen vaiheeseen rakastumisvaiheen jälkeen? Usein suhteen alussa kumpikin haluaa tiivistä yhdessä oloa. Vähitellen jommankumman tarve erillisyyteen eli tarve saada omaa aikaa ja tehdä myös omia juttuja, voimistuu. Se saattaa näkyä yhteydenpidon vähenemisenä tai myös ärtyisyytenä. Usein toinen kumppaneista hätääntyy tästä ja hänelle tulee tarve palauttaa entinen, ihana yhteys. Valitettavasti usein hätä ja huoli toisen menettämisestä ja siitä, ettei ole toiselle tärkeä, näkyy syyttelynä, vaatimisena, takertumisena. Tämä lisää entisestään toisen tarvetta ottaa etäisyyttä. Näin parin välille alkaa syntyä takertumisen ja vetäytymisen riitaisa kehä joka työntää heitä kauemmas toisistaan ja johtaa helposti eroon. Onko siis aika kysyä, minkälaista rakastumisvaiheen jälkeistä parisuhdetta kumpikin teistä haluaa elää? Miten sovitetaan yhteen kummankin toiveet ja unelmat ja ovatko ne yhteen sovitettavissa? Jos toinen ei tiedä mitä haluaa, on kuitenkin tärkeää miettiä mitä itse haluaa ja onko itselle tärkeitä asioita, mahdollista saada toteuttaa tässä parisuhteessa. Se, että yrittää pakottaa toisen omien toiveiden kaltaiseksi on yleensä huonoin, vaikkakin hyvin yleinen, vaihtoehto.
Kolmantena asiana minulle tulee mieleen sinä itse. Onko sinulla elämässäsi muitakin tärkeitä ihmisiä ja asioita kun poikaystäväsi? Parisuhteessa tarvitaan sekä kykyä läheisyyteen että kykyä erillisyyteen. Jos parisuhteessa ei ole riittävästi erillisyyttä se johtaa helposti eräänlaiseen hapettomaan tilaan, jossa myös läheisyys alkaa kuolla. Siksi on tärkeää, että yhteisten juttujen lisäksi kummallakin on myös omia juttuja. Se estää sitä, että parisuhteesta tulee liian tiivis ja huonolla tavalla riippuvuussuhde.
Toivon, että nämä muutamat ajatukset auttaisivat sinua lähtemään selvittämään tilannettanne.
Suhteemme on vasta aivan alkumetreillä. Tuntuu, että menetän hänet jo ennen kuin kaikki ehti edes alkaa. Tutustuimme netin välityksellä noin vuoden alusta lähtien, tavattu pari kertaa, yö vietetty yhdessä. Elämme erillämme noin 200 kilometrin välimatkan kera.
Tyttöystäväni läheinen kuoli juuri lähiaikoina aivan yllättäen. Sen jälkeen en ole oikein saanut häneen mitään kontaktia. Ennen tapahtumaa yhteydenpitomme oli hyvin intensiivistä. Aamuviestit ja hyvänyön toivotukset katoavat päiväpäivältä. Hän ei halua, että tulen hänen luokseen tai edes tavata. Tiedän, että tämä vaatii paljon aikaa. Olen toki kysellyt pitkin viikkoa, että mikä olo, onko muistanu pitää itsestään huolta. Ja kertonut, ettei ole asiansa kanssa yksin. Minusta vain tuntuu, ettei hän halua ottaa tukea vastaan. En oikein tiedä miten muuten voin auttaa, kun en ole siinä fyysisesti läsnä.
Pienen kimurantin lisän tähän tuo se, että olen hyvin epäileväinen ihminen johtuen aikaisemmista suhteista. Tiedän, että hän juttelee erään toisenkin ihmisen kanssa, ja jos hän ei vastaa viestiini, alan heti epäilemään kaikki mahdolliset asiat. Vaikka olenkin itselle toistellut, että tässä ei ole mitään epäilyttävää, he ovat vain kavereita. En tiedä, mitenkä saan itseni uskomaan sen asian, muuta kuin ajan kanssa. Silti hän on rehellisin ihminen kenet olen koskaan tavannut. Mies, 23
Hei,
Suhteenne oli ilmeisesti hyvällä alulla, vaikkakin "alkumetreillä". Sitten tapahtui muutos, joka saa sinut miettimään ja ehkä pelkäämäänkiin suhteen päättymistä heti alkuunsa.
Käännekohdan syykin tuntuu olevan selkeä: tyttöystäväsi läheisen kuolema. Suru voi yhdistää tai erottaa, se voi vielä lähemmäs tai kauemmas. Surun kohdatessa yllättäen ihminen yleensä tukeutuu läheiseen ja luotettavaan, tuttuun ihmiseen. Sinäkin haluaisit auttaa, mutta nyt tuntuu siltä, että hän puhuu jollekin toiselle ja tukeutuu johonkin toiseen. Siinä ei sinänsä ole mitää pahaa tai edes kummallista, mutta se saa sinut ajattelemaan kaikkea mahdollista, vaikka tiedät, että ei ole syytä huoleen. Sinä olet ainakin tarjonnut apua. Mielestäni se riittää. Enempää et voi tehdä.
Kuitenkin on ilmeistä, että tyttöystäväsi käytös muuttui yllätävän menetyksen myötä. Tarvitseeko hän nyt vain omaa aikaa suruun vai onko hän alkanut miettiä vasta alkavaa suhdettanne uudessa valossa? Mielestäni sinun kannattaa kysyä tätä häneltä suoraan. Kertooko se jotain teidän suhteestanne, että hän tukeutuu johonkin toiseen. Ei välttämättä. Edes oma puoliso ei aina ole se, jolle puhutaan , vaan monelle tärkein lohduttaja on läheinen ystävä.
Käytät sanaa "tyttöystävä" vaikka olette tavannet vasta pari kertaa. Onkohan teillä samanlainen näkymä suhteenne tilasta ja etenemisestä? Kirjoitit, että tyttöystäväsi on rehellisin ihminen, jonka olet tavannut. Varmasti hän vastaa rehellisesti, kun kysyt häneltä suoraan, mitä hän ajattelee suhteestanne ja miksi hän on nyt ottanut etäisyyttä. Perheneuvoja Heikki
Olemme 14 vuotta yhdessä ollut pariskunta jolla on kaksi 6-9-vuotiasta lasta. Suhdettamme on lasten syntymästä asti varjostanut taloudellinen tilanne, sillä hoidin lapsia kuusi vuotta kotona, ja sen jälkeen lähdin opiskelemaan yliopistoon, jossa olen vieläkin. Miehellä on siis ollut vastuu elätuksesta, eikä tilannetta helpota hänen työnsä, josta hän ei pidä. Toisaalta nyt talo on maksettu, joten tilanne ei ole mielestäni mitenkään katastrofaalinen. Miehelläni on ollut neljänkympinkriisi jo vuosia, vaikka täytti vasta nyt, ja jotenkin tuntuu, että koko tulevaisuus tuntuu hänestä näköalattomalta. Itse nautin opinnoistani ja ajattelen, että elämä on vasta tarjoamassa parhaat vuotensa, nauttisin seksistä enemmän kuin ennen ja olen tyytyväisempi itseeni kuin nuorempana.
Miehelläni tuntuu olevan päin vastoin, eikä hän ole enää kiinnostunut minusta samoin kuin ennen, vaikka sanookin, että olen hänestä haluttava. Hän sanoi, ettei tiedä, mitä tuntee minua kohtaan tai mitä hän haluaa tulevaisuudelta.
Lisäksi hän sanoi, ettei muista milloin kanssani oli viimeksi tosi hauskaa, pienet yhteiset lounastreffit tai yhteiset käynnit salilla tai uimassa eivät kuulemma riitä. Arki siis ahdistaa, vaikka mielestäni sen pitäisi olla suhteen perusta, ei aina voi olla juhlaa! Lisäksi hän ei itse ikinä ole järjestämässä mitään "ekstraa" vaan minun täytyy aina järjestää lapsille hoitajat yms., jos johonkin olemme menossa. Itse en ole ikinä epäillyt rakkauttani mieheeni, ja olen aina ajatellut, että voitamme kaikki vaikeudet, ja jos vain yritän tarpeeksi ja muutan omia huonoja kommunikointitapojani yms., niin kaikki selviää.
On vaikea ymmärtää, ettei kaikkeen voikaan vaikuttaa itse, tai että toisen rakkaus voisi vähitellen kuihtua, kun oma rakkaus on vahvempi kuin ehkä alussa. Olen sanonut miehelleni, että pitäisikö meidän muuttaa erilleen, mutta ajatuskin tuntuu kamalalta. Lapsille se olisi hirveä shokki, sillä heillä (tai kenelläkään muulla) ei ole aavistustakaan keskinäisistä vaikeuksistamme. Meitä pidetään varmaan keskivertoa onnellisempina ulkopuolisten silmin. Kaiken pitäisi olla hyvin, ja silti itken suuren osan siitä ajasta kun olen yksin!
Pelkään suhteemme puolesta ja haluaisin auttaa miestäni löytämään vastaukset kysymyksiinsä, mutta en tiedä mitä tehdä. Olemme käyneet juttelemassa psykologin kanssa ja perheterapiassa, mutta tuloksettomasti. Meidän ongelmamme ei ole se, ettemme puhuisi tunteistamme – mies on aina ollut valmis puhumaan ja miettimään asioita. Tiedän, että hän on rakastanut minua yhtä vahvasti kuin minä häntä, mutta ovatko ne tunteet nyt hävinneet, ja voiko niitä enää virvoittaa, se on eriasia. Toista naista ei hänellä ole, mutta lievän masennuksen mahdollisuus on olemassa. Hän tuntuu olevan sitä mieltä, että elämä on jo ohi, vaikka eihän se vielä ole lähelläkään loppua. Työpaikan vaíhto ei auttanut, vaikka sitä toivoin, koko ala on hänelle väärä ja rahatilanteen takia mies näkee, ettei mitään muuta mahdollisuutta ole kuin jatkaa työssä, jota inhoaa. Ajattelin aina, että osasyy ongelmiimme on hänen työnsä, mutta onhan myös mahdollista, että häntä ahdistaa niin paljon suhteemme, että se vaikuttaakin työhön. Hän ei tunnu saavan kiinni siitä, mitä haluaa, jännitystä ja yllätyksellisyyttä kuulemma kaipaisi enemmän. Itse pidän rutiineista, en ole kilpailuhenkinen kuten hän, enkä kaipaa elämääni vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
Kaikki muuttui oikeastaan lasten syntymän jälkeen, siihen sopeutuminen oli kai kummallekin aika vaikeaa. Mies nauttii kyllä lasten kanssa puuhailemisesta ja sanoi, että heistä eroaminen olisi todella vaikeaa (siis kun asuisivat vuorotellen toisen luona). Rakkaus on pitkämielinen, mutta en tiedä miten paljon sen vuoksi pitäisi kärsiä. Kaikkeni olen valmis tekemään jos suhteemme korjaantuisi, sillä hän on ehdottomasti elämäni rakkaus, ja paras kumppani minulle kun sille päälle sattuu. En vain tiedä onko se enää minusta kiinni... Nainen, 38
Hei,
Pohdit parisuhteenne tilannetta varsin syvällisesti ja perusteellisesti. Teillähän on paljon hyvää: pystytte puhumaan suhteestanne ja tunteistanne. Olette käyneet yhdessä jopa terapiassa. Tosin sanoit, että tuloksettomasti. Miten sen voi mitata? Voisi ajatella, että te hyödytte pariterapiasta, koska pystytte puhumaan.
Tunteet ovat arvaamattomia ja monimutkaisia. Varsinkin toisen tunteet. Pohdit miehesi tunteita; ovatko ne hävinneet ja pystyykö niitä virvoittamaan. Kyllä tunteisiin voi vaikuttaa. Rakkaudella on nälkä. Tunteita voi ruokkia tekemällä tietoisesti sellaisia asioita yhdessä, joista molemmat nauttivat. Jos yhteiset lounaat, salilla tai uimassa käynnit eivät ole sellaista, niin mikä olisi? Mikä miehesi mielestä olisi ”tosi hauskaa”?
Myös sanoilla voi ruokkia tunteita; voi sanoa hyviä asioita toisesta, kertoa rakkaudestaan. Kosketus ja hellyys ruokkivat tunteita. Yksikin hellyydenosoitus päivässä voi muuttaa tilannetta.
Tunteita voi siis elvyttää, jos haluaa. Tässä tuleekin eteen kysymys tahdosta: mitä minä haluan? Kerroit miehesi sanoneen, että hän ei tiedä, mitä haluaa tulevaisuudelta. Missä mielessä? Työn vai parisuhteen kannalta? Suhdetta voi parantaa yhdellä ehdolla: molemmat haluavat sitä. Kirjoitit, että et tiedä, onko se enää sinusta kiinni. Ilmeisesti ei ole. Sinä et voi elvyttää miehesi tunteita, jos hän ei sitä tahdo.
Ehdotan, että teette perinteisen parisuhteen tilaa kartoittavan tehtävän. Kirjoittakaan molemmat itseksenne paperille viisi lausetta, jotka alkavat: ”Toivoisin, että sinä…”. Käykää lauseet yhdessä läpi niin, että luette ne vuorotellen toisillenne. Älkää kommentoiko tai yrittäkö mitenkään kumota toistenne toiveita. Sen jälkeen kirjoitatte viisi lausetta: ”Pidän siitä kun sinä…” Ja käsittely samalla tavoin.
Toisen toiveet, tahto, unelmat. Kunnioittakaa niitä. Aina ei tiedä selkeästi, mitä haluaa. Tai vaikka tietäisikin, niin sitä on vaikea sanoa puolisolle. Tulevaisuus voi tuntua näköalattomalta myös siksi, että ei uskalla antaa lupaa omille unelmille. Ihanteiden ja todellisuuden ero voi tuntua liian suurelta. Perheneuvoja Heikki
Olen ollut reilun vuoden miesystäväni kanssa. Sinä aikana hänellä on ollut jo toinen suhde, eli pettänyt minua viime kesänä puolentoista kuukauden ajan.
Kävimme syksyllä pariterapiassa, sekä myös molemmat yksin. Sen jälkeen mies sanoi, ettei enää tule. Tämä oli marraskuun alussa. Olen sen jälkeen käynyt samalla terapeutilla yksin kaksi kertaa. Viimeisin kerta päättyi niin, että terapeutti neuvoi minua lukemaan narsismista ja suojaamaan itseäni. Olen lukenut paljon ja tutultahan tuo kuulostaa.
Narsistisen persoonallisuushäiriön tunnusomaisia piirteitä en kuitenkaan hänessä tunnista, mutta muita piirteitä kyllä. Talven aikana on pettänyt lukuisia lupauksia, valehdellut ja käynyt baareissa yksin / kavereidensa kanssa joka viikonloppu, yleensä sekä pe ja la. Nyt, kun katkaisin välit, lupaa taivaat ja maat. Puhuu yhteenmuuttamisesta, todellisesta elämästä ja koiranpennusta.. Selittää, ettei ollut ennen valmis, koska erosi juuri ennen meidän seurustelun aloittamista edellisestä.
Mietityttää, että onko mitään toivoa, että mies muuttuu, jos suostuu terapiaan? Vai poltanko vain siipeni lopullisesti, jos leikkiin lähden? Tiedän, että hänellä pahoja asioita lapsuudessa, isäpuoli pahoinpidellyt, äiti ollut ns. kynnysmatto jne.
Tuntuu, että hän hakee hyväksyntää baareista muilta naisilta, nyt kun suhde minuun ongelmainen / epäkiitollinen. Jatkuupa meidän tarina tai ei, niin haluaisin auttaa, koska hän on minulle rakas ja sattuu katsoa toisen pahoinvointia. Vaikeaa vaan olla tukena, kun toinen koko ajan satuttaa. Kuin tietäisi mitä tekee, mutta ei vain välitä? Ei kykene? Vaikka välillä on hyvin pahoillaan ja myötätuntoinen.. esittää? Nainen, 34
Hei,
Aluksi onnittelut sitkeydestä. Yrityksen puutteesta sinua ei ainakaan voi syyttää. Miesystävä on kohdellut sinua huonosti, epäkunnioittavasti ja loukkaavasti: hän on ollut uskoton ja epärehellinen ja pettänyt useita lupauksia. Moni olisi jo lyönyt hanskat tiskiin, varsinkin, kun nämä asiat ovat tulleet esille jo ensimmäisen vuoden aikana, eli heti suhteenne alussa.
Haluaisit auttaa häntä, koska välität ja rakastat, etkä kestä katsoa, kun hän voi huonosti. Olet siis empaattinen ihminen. Ehkä tärkeintä olisi kuitenkin, että auttaisit itseäsi. Ehkä juuri sen vuoksi terapeuttisi neuvoi sinua lukemaan kirjallisuutta narsismista. Itsesi suojelemiseksi. Voit olla oikeassa siinä, että miesystäväsi tarvitsisi apua ja tukea ymmärtääkseen itseään paremmin, mutta ehkä sinä et ole oikea henkilö auttamaan.
Miesystäväsi on kokenut vaikeita asioita lapsuudessa, ja ajattelet, että hän nyt tarvitsee ja hakee hyväksyntää baareista ja muilta naisilta. Jokainen haluaa kokea olevansa hyväksytty ja rakastettu sellaisena kuin on. Hyvässä parisuhteessa voi saada sen kokemuksen. Jos teillä on sellainen, niin miksi se ei hänelle riitä? Huonokaan lapsuus ei johda pettämiseen ja valehteluun. Ne ovat aina ihmisen omia valintoja.
Ehkä kaikkein raskainta parisuhteessa on se, että toivoo toisen muuttuvan, mutta joutuu pettymään yhä uudelleen, koska hän ei muutu. Ja kun hän ei muutu, niin joutuu vähitellen muuttamaan itseään ja omia ihanteitaan.
Toki asiat voivat olla myös niin kuin miesystäväsi sanoo: hän ei ollut aluksi valmis sitoutumaan, mutta nyt on. Ehkä hän on kuvitellut sinun sietävän tämän hänen huomion hakemisensa suhteen ulkopuolelta, mutta nyt vasta hän on herännyt huomaamaan, että menettää sinut. Vasta nyt hänelle on selvinnyt se, mitä hän todella haluaa. Ja voihan ihminen muuttua. Useimmat muuttuvat. Et voi tietää varmasti.
Jos sinulla on voimia, niin voithan antaa itsellesi, hänelle ja teille vielä mahdollisuuden. Voitte terapiassa pohtia, olisiko mahdollista ottaa suhteelle uusia alku, nyt kun mieskin on siihen valmis. Jos ilmenee, että se ei sittenkään onnistu, niin olet kuitenkin yhtä kokemusta rikkaampi. Jatkuipa teidän suhteenne tai ei, niin sinun tuskin kannattaa ryhtyä hänelle terapeutiksi tai äidiksi. Perheneuvoja Heikki
Olen aivan hukassa, HALUAN SAADA NEUVOA SINULTA! Olen seurustellut kolme vuotta ja neljä kuukautta 25-vuotiaan miehen kanssa. Meillä on ikäeroa nelisen vuotta! Itselläni on kaksi lasta aikaisemmasta suhteesta ja nyt kolmas lapsi kyseisen miehen kanssa, lapsi on nyt puolitoistavuotias.
Meillä lähti suhde yhdestä illasta ja ollaan oltu alusta asti tosi rakastuneita. Suhde lähti etenemään kovaa vauhtia, oltiin 24/7 yhdessä, koska silloin mieheni tila oli aika huono kavereiden suhteen. Piakkoin muutettiin yhteen ja vuosi lisää niin jäin odottamaan yhteistä lasta.
Nyt tilanne on se, että mies lähti kävelemään. Suhteen aikanakin monesti tokaisi, että hän ei ole nähnyt maailmaa kuin minä ja hänen kaverit menee siellä sun täällä ja jotenkin itseäni ahdisti myös tämä tilanne, että yhtäkkiä olen yksin kotona koko ajan. Ei ole aikuista seuraa eikä mitään. Teen kaiken yksin, siivoan, hoidan lapset, teen ruuat yms... Loppujen lopuksi ilo ja kaikki on kadonnut, kun itselläkin hyvin epävarma olo, että kiinnostaako toista enää edes.
Seksiä harrastettu viime aikoina kerran kahessa viikossa, mikä vähentyt lapsen syntymän jälkeen. Rupesin tosiaan itse miettimään meidän ikäeroakin, että onhan hän nuori poika ja tahtoo mennä, mutta sitten olen katkera niistä yhteisistä lupauksista ja haaveista ja nyt olen tilassa, että kasvatan kolme lasta yksin. Oma tilanteeni on tosi huono, kun toinen voi lähteä reppu selässä omile teilleen...
Itse rakastan tätä miestä ja olen yrittänyt hänen pyynnostään antaa hänelle hieman aikaa, mutta sitten kun annoin hetken aikaa, tajusin etten pääse itse jatkamaan oikein elämää, jos en saa selviä vastauksia, kun toinen menee joka viikonloppu baareissa. Minulle näyttää, että hän etsii toista, vaikka sanoo mulle, ettei niin tee. Eli pieni toivekipinä itsellä olisi, että palattaisiin yhteen. Mutta yhtenä päivänä sanoin minulle, että ei natsaa enää, joo rakastaa mua, mutta eri tavalla kuin ennen. En vaan jotenkin pysty sisäistään näitä asioita, silti odotan, että hän tajuaisi, ettei se maailma anna sitä, mitä rakastava vaimo, oma koti ja oma lapsi… Tuntuu silti, että hän haluaa jokseenkin hallita tilannetta, että haluaa olla mun kanssa hyvä ystävä jne.
Ja kun on lapsikin. Hän kävi muutamat kerrat täällä. Olen antanut hänen käydä peseytymässä, nukkumassa ja syömässä, mutta kun itse odottaa hyväuskoisena, että jospa hän tulisikin jäädäkseen. Sitten tuli olo, että pidän hänelle vain turvapaikkaa. Jos ei ole kaverit lähettyvillä, niin hänellä on joku paikka missä voi olla… Hän on mulle sanonut, ettei halua ketään naista elämään. Että ei huolta, ettei ole etsimässä ketään. Noi sanat, kun se sanoo, niin olen edelleen kiinni siinä, että ehkä joskus..?
Mutta silti selvisi, että oli laittanu heti eron jäkeen seuranhakupalveluun, että etsii seikkailua.... Nyt sanoin, että en halua enää nähdä yms, että nyt tarviin omaa aikaa päästäkseni eroon susta…Yrittää hallita mua sillä, että lähettelee viestiä perään, että ei muka tiennyt, että olisin hänet takaisin ottamassa, vaikka olen senkin asian tehnyt hänelle selväksi. Lapsen kautta pyytää heti, että näkisi lapsen heti seuraavana päivänä, vaikkei nyt muuten sillain kiinnostunut ole hänestäkään. Rupeeko hän myös pitämään omaan lastaan jonain nappulana, jotta voi hallita mun tunnemaailmaa....
En siltikään osaa päästä irti. En tiedä mitä tehdä, kun kaverit tai mikään ei kiinnosta. En saa mistään aloitettua mitään, kun ajattelen vaan häntä. Tuntuu, että itse olen hänelle antanu koko elämän ja nyt ei ole mitään... Nainen, 29
Hei Sinä, joka sanot olevasi aivan hukassa!
Kiitos viestistäsi. Viestisi oli jännittävä lukuelämys. Siitä välittyi kuva kuin virran pyörteessä olemisesta ja tuntu, kuinka pää välillä soljahtaa veden alle hallitsemattomasti. Mietin, että olet yhtäkkiä joutunut kriisin, pudonnut veden varaan. Osaatko uida tunteittesi ja tapahtumisen aallokossa? Millainen oli edellinen erosi? Opettiko se sinulle erossa selviytymisen taitoja? Millaiset erossa uimisen taidot lapsillasi on? Pystytkö auttamaan heidät tästä kuohunnasta turvallisesti yli? Miten lasten isät voivat auttaa lapsia eteenpäin? Oletko yksin näillä syvillä vesillä vai onko lähettyvilläsi ystäviä, sukulaisia tai muita ihmisiä, jotka voivat auttaa ja tukea sinua?
Pyydät neuvoja. Ensimmäinen neuvoni onkin ”älä jää yksin”. Puhu asioista, tunteistasi ja avun tarpeistasi muille ihmisille. Jos sinulla ei ole tukiverkostoa käytettävissäsi, käänny pikaisesti neuvolan ja/tai perheneuvolan puoleen. Sinä ja lapsesi olette oikeutettuja apuun ja tukeen saadaksenne taas tukevaa maata jalkojenne alle ja löytääksenne uuden suunnan elämällenne.
Toinen neuvoni on ”Selvittele omia tunteitasi”. Kerrot viestissäsi kokevasi mm. ahdistusta, epävarmuutta, ilon katoamista ja katkeruutta. Kerrot myös epäselvyydestä, toiveista (odotat mm. että hän tajuis…), hallittavana olemisesta, siitä kun mikään ei kiinnosta, aloitekyvyn puutteesta ja siitä kuinka olet antanut toiselle kaiken ja nyt jäät ilman mitään. Kerrot kuitenkin rakastavasi tätä miestä ja toivon kipinästä, että palaisitte vielä yhteen (jos ymmärsin oikein?). Muutama rivi myöhemmin kerroit sanoneesi, ettet enää halua nähdä ja tarvitset omaa aikaa, että pääset eroon hänestä.
Minun silmissäni, tuollainen tunteiden myllerrys ja pettymys on tavallista kriisien yhteydessä. Kohdissa, joissa elämän suunta muuttuu yllättäin. Kun haluaa aivan päinvastaisiakin asioita yhtä aikaa, on ymmärrettävää, että olo tulee tukalaksi. Kolmas neuvoni onkin ”koeta sietää epävarmuutta ja ajatusten sekamelskaa vielä hetki, älä ryntää mihinkään äkkinäisiin päätöksiin tai tekoihin”. Nyt on tuumaustauon paikka! Selvittele ajatuksiasi, toiveitasi ja pelkojasi rauhassa yksin ja yhdessä muiden kanssa. Keskustele ja kuulostele omia ja muiden ajatuksia. Tarvittaessa tässä sinua voinee auttaa myös esimerkiksi neuvolan psykologi tai perheneuvolan väki.
Mutta lopulta jää kysymys jatkuuko tiesi yksin vai yhdessä tämän miehen kanssa. Voi olla, että teistä kumpikaan ei tiedä sitä vielä. Neljäs neuvoni onkin ”keskustelkaa toiveistanne, tarpeistanne ja tunteistanne miehesi kanssa”. Jos tunteenne ovat kovin sekaisin edelleen, voisitte harkita pari- tai perheterapeutin puoleen kääntymistä. Niitä löytyy ilmaiseksi perheasiain neuvottelukeskuksista ja perheneuvoloista sekä joillakin paikkakunnilla kaupungin/kunnan palveluina. Lisäksi käytettävissänne on yksityiset palvelut, joita voi etsiä internetistä.
Viimeinen neuvoni on ”pidä itsestäsi hellä ja hyvä huoli”. Toivottavasti jaksat kohdella itseäsi kuin parasta ystävääsi.
Voimia sinulle toivottaen perheneuvoja Iiris
Ongelmana on poikaystäväni pornoaddiktio. Hänellä on tapana katsoa pornoa poissaollessani ja hän on joskus sanonut, että tarvitsisi omaa aikaa tämän vuoksi. Hän on myöntänyt olevansa riippuvainen.
Itsestäni tämä tuntuu siltä, etten riitä hänelle. Harrastamme paljon seksiä ja itse voisin harrastaa enemmänkin, joten sitä hän ei pornolla yritä korvata. Ja hän onkin sanonut, ettei porno ja seksi kanssani ole sama asia, eivätkä mitenkään korvaa toisiaan. Minua kuitenkin satuttaa tämä pakonomainen tarve tyydyttää itseään pornon parissa.
Olemme katsoneet pornoa yhdessäkin (tai enemmänkin erotiikkaa) ja se on ollut minusta mukavaa. Kuitenkaan poikaystäväni pornon katsomisesta en pidä, koska otan sen jotenkin henkilökohtaisena loukkauksena siitä, etten riitä. Aina poissaollessani minusta tuntuu, että hän katsoo aikuisviihdettä, vaikken todellisuudessa tiedä onko se totta. Asia painaa muutenkin mieltäni jatkuvasti.
Eniten minua satuttaa se, että minua on pyydetty oikein antamaan enemmän omaa aikaa poikaystävälleni (siis niin että olen poissa yhteisestä asunnostamme). Tuntuu pahalta, että häädetään omasta kodista tuollaisen takia. Olemme sopineet, ettei pornoa katsota minun kotona ollessani esimerkiksi nukkuessani. Olen kerran yllättänyt hänet pornoa katsomasta.
Ennen kuin rupesimme seurustelemaan poikaystäväni kuulemma katseli pornoa huomattavasti enemmän. Hän myös sanoo, ettei se vaikuta hänen seksihaluihinsa kuin vain positiivisesti.
Porno on laskenut itsetuntoani. Ennen pidin vartalostani, mutta nykyään en näyttäydy mielelläni ole mieheni katseltavana, vaikka vartalossani ei varsinaisesti ole mitään hävettävää, vaikken mallinmitoissa olekaan. Tämä johtuu luultavasti poikaystäväni mieltymyksestä valtaviin rintoihin. Itsellänikin on ihan hyvän kokoiset rinnat, joista ennen itsekin pidin. Poikaystäväni kyllä koskettelee ja kehuu rintojani usein.
Olemme aina pystyneet puhumaan kaikesta, niin myös tästä asiasta. Ehkä osittain juuri siksi ahdistaa, koska hän kertoo niin avoimesti tästä. En tiedä mitä tekisin, sillä tämä todellakin ahdistaa minua. En haluaisi myöskään erota, enkä voi pyytää poikaystävääni lopettamaankaan. Asiasta on ollut kuitenkin useita riitoja ja minulla on paha mieli sen vuoksi.
Nainen, 25
Hei!
Kiitos viestistäsi.
Minulle tuli surullinen olo sitä lukiessani. Olette ilmeisesti nuoria, terveitä ihmisiä. Päätellen siitä, että et haluaisi erota, suhteessanne on varmastikin monia asioita, jotka toimivat ihan hyvin. Pystytte mm. keskustelemaan kaikista asioista ja poikaystäväsi antaa sinulle positiivista palautetta ulkonäöstäsi. Mutta sitten on tämä yksi asia, joka pilaa paljon.
Poikaystäväsi on myöntänyt olevansa pornoaddikti. Ihan hyvä, että hän myöntää asian avoimesti. Mahtaakohan hän itse ymmärtää, että kyseessä on vakava asia? Pornoriippuvuus on yksi seksiriippuvuuden ilmenemismuodoista. Riippuvuudesta tulee ongelma siinä vaiheessa, kun se haittaa mielenterveyttä, ajankäyttöä, taloudellista tilannetta tai ihmissuhteita. Hänen kohdallaan tämä viimeksi mainittu on jo täyttynyt. Kerroit monessa kohdassa viestissäsi eri sanoin, millaiset vaikutukset poikaystäväsi pornon katselulla on sinuun: sinusta tuntuu, ettet riitä hänelle, se satuttaa sinua, ahdistaa, on paha mieli jne. Kuulostaa ikävältä, että tällä on ollut negatiivisia vaikutuksia sinun itsetuntoosi.
Addiktiivistä poikaystäväsi käyttäytymisessä on se, minkä itsekin mainitsit, että sinä et pelkästään riitä. Rakastelu oikean ihmisen eli oman ihanan ja halukkaan tyttöystävän kanssa ei riitä tyydyttämään hänen tarpeitaan. Voi olla, että hän saa pornosta jotain, mitä sinä tai kukaan nainen ei voi hänelle antaa. Herää kysymys, mitä hän siitä saa? Mihin hän niin runsasta kiihottumista tarvitsee?
Addiktoituneen pornon käytön riskit ovat samat kuin muissakin riippuvuuksissa. Aiempi määrä ja laatu eivät enää riitä saamaan aikaan halutun lopputuloksen. Tarvitaan enemmän käyttökertoja ja -aikaa ja kovempaa kamaa antamaan ärsykkeitä. Normaaliin elämään liittyvät asiat saavat väistyä riippuvuuden tieltä. Vähän tämän tapaiselta kuulostaa poikaystäväsi toive siitä, että teidän yhteisestä ajastanne otettaisiin osa hänen omaan käyttöönsä eli pornon katseluun ja sinun täytyisi poistua kodistasi sen takia.
Kun on tutkittu pornon käytön vaikutuksia parisuhteeseen, on havaittu, että joissain parisuhteissa puolison pornon käyttö voi myös lisätä toisen haluttomuutta. Kumppanit kertovat, ettei tunnu mukavalta olla pornon kiihottaman puolison laukeamisväline. Käyttäjä voi myös itse kokea lisääntyvää haluttomuutta suhteessa omaan puolisoonsa, olla tyytymätön oman kumppanin ulkonäköön, seksuaaliseen taitoihin ja kokeilunhaluun.
Taitaa olla niin, että poikaystäväsi ei itse näe pornoriippuvuuttaan ongelmana. Parisuhteeseenne se on kuitenkin selvästi tuonut ongelmia. Riippuvuudet eivät yleensä poistu noin vain, itsestään. Ne tarvitsevat käyttäjän omaa halua muuttaa asioita ja voimakasta motivaatiota vastustaa riippuvuuteen liittyviä houkutuksia. Puoliso voi olla siinä hyvänä tukena, mutta yksin sinä et voi häntä etkä tätä osaa suhteessanne muuttaa. Muuten, miksi et voi pyytää häntä lopettamaan? Sillä, miten hän toimii, on monenlaisia negatiivisia vaikutuksia sinuun. Onko se ok? Onko se ok hänelle ja onko se ok sinulle?
Miten näet suhteenne tulevaisuuden? Miten voi suhteenne ja miten voit sinä, jos asiat jatkuvat vuosikausia näin? Kuuluvatko tulevaisuuden haaveisiisi lapset? Miten ne sopivat tähän kuvioon? Havahdu miettimään elämääsi nyt ihan vakavasti. Ota sinä ensin vastuu omasta elämästäsi, miten sitä haluat elää. Poikaystävälläsi on vastuu omasta elämästään. Haluaako hän elää näin, vaikka se saa sinut voimaan huonosti? Haluaako hän jatkaa näin, vaikka sinä jossain vaiheessa alkaisit miettiä eroa sen takia? Kohtalon kysymys on: kumman hän valitsisi?
Rohkeutta sinulle toimia itsesi ja parisuhteenne parhaaksi toivottaa Paula perheneuvoja
Tyttöystäväni suuttuu usein minulle, koska kuulostan vihaiselta / kiukkuiselta, mutta omasta mielestäni minulla on hyvä mieli. Tämän johdosta parisuhteeni kärsii. Mitä voin tehdä asian eteen? Mies, 19
Hei nuori mies!
Kiitos yhteydenotostasi. Kuvailet probleemaasi aika niukasti, joten joudun vastaamaan sinulle yleisellä tasolla. Toivottavasti siitä on sinulle kuitenkin jotain apua.
Kerrot, että tyttöystäväsi suuttuu sinulle usein, koska kuulostat vihaiselta. Ymmärränkö oikein, että omasta mielestäsi et kuullosta etkä myös ole vihainen / kiukkuinen. Viestinnän lakien mukaan ihminen lähettää viestin, toinen vastaanottaa sen ja välillä on kohinaa.
Tuon kohinan läpi toinen vastaanottaa sen, mitä perille alkuperäisestä sanomasta pääsi. Joku on sanonut, että viesti haaksirikkoutuu perille, näin on aina. Ymmärsin, että puhut tuosta kohinasta. Mitä se on, mistä se tulee, mitä se tekee ja miksi se on? Ei ole olemassa mitään vuorovaikutustilannetta, joka olisi tämän lainalaisuuden ulkopuolella. Se, miten ymmärrän sinun viestisi tulee kohinan sumentamana ja sinä luet vastuksen, jossa "kohina" on muuttanut alkuperäisiä merkityksiäni.
Mitä tämä "kohina" siten on? Sinun viestiäsi lukiessani "kohinaa" on vaikkapa se, että joudun arvailemaan ja päättelemään paljon ns. rivien välistä, koska et suoraan kirjoita siitä. Voin arvata pieleen. Kohinaa on se, missä mielentilassa luen tekstisi: olenko itse väsynyt, hyvällä tuulella vai ärtynyt, mikä motivaationi on eli huvittaako homma tänään vai ei, miten työkaverin kanssa kohtaaminen juuri meni ja missä fiiliksissä lähdin kotoa tai mitä illalta odotan.
Kohinaa syntyy myös, jos puhelin soi kesken vastaamisen vai saanko vastata rauhassa. "Kohinaa" on se, mitä merkityksiä annan sanoille. Suuren määrän "kohinaa" tuottaa omat aikaisemmat kokemukseni: Millaiseksi muistan nuoren ihmisen elämän, mitä oletan miehistä, miten ymmärrän pariviestinnän, mitä mieltä olen nuorista, seurustelusta, kommunikaatiosta, tunteiden ilmaisusta ja loputtomasta joukosta mahdollisia asioita. Oman "kohinansa" muodostaa myös koulutustaustani, työkokemukseni jne...
Kyse on yksinkertaisesti siitä, että vastaanottaja ymmärtää viestin aina omalla persoonallisella tavallaan. Onnellisessa tapauksessa viesti tulee ymmärrettyä riittävästi oikein ja silloin koemme tulleemme vastaanotetuiksi. Sinä ja tyttöystäväsi tunnutte usein törmäävän väärinymmärrykseen. Asian tilan korjaamiseksi on kaksi keinoa: 1) Lähettäjä pyrkii parantamaan viestinsä ymmärrettävyyttä eli viestimään tunteitaan ja ajatuksiaan selkeämmin ja helpommin ymmärrettävällä tavalla kunkin tilanteen vaatimukset huomioiden. 2) Vastaanottaja pyrkii kuuntelemaan viestiä tarkemmin, herkemmin ja tarkistamaan ymmärsikö viestin oikein.
Koska pyysit vinkkejä itsellesi, panostan ensimmäiseen vaihtoehtoon:
• Kuulostele ja tarkista ensin oma mielentilasi. Pyri tunnistamaan millaisissa tunnelmissa itse olet. Yleensä tunteiden tunnistaminen on automaatio, johon ei juuri kiinnitä huomiota. Jos tavan takaa törmäät väärinymmärrykseen, pyri pysähtymään hetkeksi kuuntelemaan ja tunnistamaan omia tunteitasi.
• Yritä ymmärtää, missä tunnelmassa kumppanisi on. Onko hän ärtynyt, neutraali, iloinen, huolestunut... Mieti, miten asioita kannattaa ilmaista hänelle tilanne huomioon ottaen.
• Nämä kaksi asiaa tarkistettuasi, yritä kertoa viestisi mahdollisimman selkeästi. Kiinnitä huomiota, että sanasi, äänensävysi ja kehollinen viestintäsi ovat ns. synkassa. Muista kertoa kaikki oleellinen ja muista, että tunteet ovat äärimmäisen oleellisia! Ilmaise omat tunteesi sanoin, äänensävyin ja elein. Älä oleta, että toinen osaa lukea ajatuksiasi tai tulkita tunteesi oikein, ellet niitä näytä.
• Lähetä viesti matkaan.
Sitten vain odottelemaan, miten viestisi tuli ymmärrettyä. Jos syntyi väärinkäsityksiä, yritä vielä selkeämmin. Jos sekään ei auta, yritä saada aikaan keskustelua siitä, mikä kumppaniasi estää ymmärtämästä sinua. Saat luultavasti arvokasta tietoa siitä, miten voisit kertoa asiasi selvemmin ja viestiä tunteesi tarkemmin ja miten voit räätälöidä sanottavasi juuri niin, että tyttöystäväsi voi sen ymmärtää niin kuin tarkoitit.
Olet opettelemassa inhimillisen elämän keskeisiä taitoja, joita tulet hyödyntämään koko loppuelämäsi. Hyvät kommunikaatiotaidot parantavat elämänlaatua ja ihmissuhteitasi merkittävästi. Onnea ja menestystä sinulle.
Yritämme lapseni isän kanssa parisuhdetta. Olen hirveän epävarma itsestäni lapsen isän taustoista johtuen. Ennen lapsemme syntymää poikaystäväni oli menevää sorttia ja ns. pelimies. Hän itse kertoi minulle pettäneensä entisiä kumppaneita. Mietinkin tässä, että voiko pettäjä muuttua?
Pelottaa, että joudun itsekin petetyksi. Nainen, 21
Kiitos että kerrot tilanteestasi ja peloistasi. Olet tullut äidiksi nuorella iällä, ja tunnet vastuuta tilanteesta ja mietit miten saisitte suhteenne vankemmalle perustalle, toisaalta sinulla on epävarmuutta ja pelko tulevaisuuden suhteen, erityisesti lapsesi isän aiempien suhteiden takia.
Lähtökohtaisesti ajattelen, että "parisuhteen yrittäminen" lapsen isän kanssa on se ensisijainen vaihtoehto. Mikään itsetarkoitus se ei kuitenkaan saa olla, sillä niin lapsen kuin sinunkin kannalta olennaisinta on se, että elämänne järjestyy tavalla jossa yhteisellä lapsellanne on turvallinen ja kehittävä kasvuympäristö, unohtamatta sinun hyvinvointiasi, onnellisuutta, turvallisuudentunnettasi ja pärjäämistä niin vanhemmuuden henkisten kuin aineellisten vaatimusten kanssa - etenkin koska sinä olet lapsesi tärkein kasvuympäristö. Onko sinulla muuten muita läheisiä ihmisiä saatavilla, joihin voit tukeutua nyt ja myöhemminkin, erityisesti jos alkaa näyttää siltä, ettei parisuhteen rakentaminen lapsesi isän kanssa onnistu?
Tuot lapsesi isän - "pelimiehen" - taustoista esiin pettämisen, joka herättää sinussa epävarmuutta ja aiheellista pelkoa itsekin petetyksi tulemisesta. Se on yksi tärkeä näkökulma, mutta ei ainoa. Avoin hän ainakin tuntuu olevan, koska on kertonut sinulle aiempien suhteiden tapahtumista. Voisiko siihen sisältyä viesti tai toive siitä, että hän itsekin olisi valmis yrittämään kestävämpää suhdetta?
Mietin, että minkälaista se tuntemasi epävarmuus ja pelko on, onko tämä sinulle ihan uusi tilanne ja tunne, jota mahdollisesti äitiys ja vastuu lapsen hyvinvoinnista vahvistaa, vai oletko tullut petetyksi aiemminkin, ja jos olet niin mitä silloin tapahtui, mitä silloin tunsit ja miten pääsit eteenpäin? Edelleen jään miettimään, että miten keskustelu hänen aiemmista suhteistaan on teidän kahden välillä jatkunut, mitä siinä on mahdollisesti puhuttu sitoutumisesta ja uskollisuudesta ja teidän parisuhteestanne ja sen arvoista - näistä puhuminen ja yhteisen sävelen löytäminen kun on yksi iso ja tärkeä osa siinä prosessissa, jota kuvaat sanoilla "parisuhteen yrittäminen" ja josta käytät me-muotoa, eli oletan että se on teidän molempien toive. Rohkaisen sinua puhumaan peloistasi ja epävarmuudestasi kumppanillesi, siinä miten hän niihin suhtautuu on sinulle yksi peruste kun arvioit suhteenne tulevaisuutta. Voisin kuvitella, että "pettäjällä" itselläänkin voisi olla epävarmuutta tai pelkoa sitoutumista kohtaan, tai vaikeuksia luottaa toisiin ihmisiin, sinuunkin. Joskus pettäjä pettää, ettei tule petetyksi, vaikkei sitä sisimmässään haluaisikaan. Ehkä asiasta puhuminen helpottaa häntäkin.
Pelko petetyksi tulemisesta liittyy siihen, että ihmissuhteet yleensä, ja parisuhteet erityisesti, sisältävät aina riskin. Ihmiset kasvavat ja muuttuvat, olosuhteet, terveys, suhdanteet, työ, elämänarvot ja moni muu tekijä tulee vuosien aikana muuttumaan ja merkitsemään parisuhteen osapuolille eri asioita, kuin suhteen alussa. Avainkysymys on, että kasvaako ja päivittyykö parisuhde näiden muuttuvien tekijöiden mukana vai ei. "Mikään ei ole niin varmaa, kuin epävarma. Jos haluaa päästä helpolla, ei kannata ryhtyä parisuhteeseen. Toista ihmistä voi muuttaa vain muuttamalla itseään." Kaikkien näiden kliseiden avulla haluan kiinnittää huomiota siihen, että mitään varmuutta ei kukaan voi sinulle luvata parisuhteesi onnistumisesta niin "pelimiehen" kuin kenenkään muun kanssa. Kerroit vain pettämisestä, et siitä saako hän sinut nauramaan, onko hän empaattinen, saatko häneltä tukea, arvostaako hän sinua naisena ja äitinä, millainen isä hän on lapsellesi, toimiiko läheisyys ja seksuaalisuus ja niin edelleen. On totta, että pettäminen tekee suhteessa tyhjäksi monta hyvää asiaa joko pysyvästi tai väliaikaisesti, mutta jos oikein ymmärsin, teidän suhteessa pettämistä ei ole tapahtunut, ja siksi vastaukseni kysymykseesi "voiko pettäjä muuttua?" on, että on se mahdollista.
Ihmisen elämässä on tiettyjä "otollisia aikoja" suunnanmuutoksiin, erityisesti suurten elämänmuutosten kohdalla, joista vanhemmaksi tuleminen on yksi. Ratkaisevaa on se, että onko lapsesi isällä motivaatio ja halu - "otollinen aika" - muutokseen pelimiehestä sitoutuneeseen kumppanin? Ilman sitä on vaikea nähdä suhteellenne haluamaasi suuntaa.
Olet ottanut askeleen hyvään suuntaan, onnea seuraaviin! Perheneuvoja Jarno
Sain poikaystävältäni aivan suhteen alussa herpeksen alapäähäni. Ilmeisesti se tuli miehen huuliherpeksestä oraaliseksin aikana, sillä mitään oireita ei alapäässä hänellä ole kuulemma koskaan ollut eikä niitä ole nytkään näkynyt. Hän pahoitteli asiaa ja tiedän, ettei häntä voi siitä ainoana syyttää. Asia harmittaa minua, mutta minusta olemme päässeet siitä eteenpäin. Tiedän, että herpes on yleinen sairaus nuorilla, mutta tiedän myös sen, ettei siitä koskaan pääse eroon. Nyt olen pohtinut, jos suhteemme loppuu, löydänkö ketään enää?
Miten kertoa tällaisesta asiasta uudelle kumppanille ja missä vaiheessa? Seksi on minulle äärimmäisen tärkeää, eikä kondomikaan suojaa herpekseltä kokonaan. Minulle ei ole vaihtoehto olla kertomatta asiasta kumppanille, joten yhden illan jutut taisivat olla tässä... Muutenkin alkujärkytyksen jälkeen olo on ollut hieman alakuloinen ja "pilattu". Kuinka siis tulla sinuiksi tämän peruuttamattoman asian kanssa ja kuinka kertoa siitä vastaisuudessa, jos sen aika tulee? Nainen, 24
Hei ja kiitos viestistäsi! Kuten mainitsit, genitaaliherpes on kohtuullisen yleinen vaiva. On totta, että herpes-virus ei koskaan häviä elimistöstä, mutta useilla se oireilee harvoin. Kerroit, että olette jo päässeet asiasta eteenpäin, mikä on viisas asenne. Elämä tuo kullekin omat huolensa ja haasteensa, joiden kanssa kuitenkin eletään hyvää, täysipainoista ja iloista arkea niin yksilönä kuin parinakin. Vaikka herpes on oireillessaan ikävä vaiva, se ei kuitenkaan ole vakava sairaus.
On hyvä, että olette keskenänne puhuneet asiasta. Poikaystäväsi ei ole tartuttanut sinua tahallaan, joten syyllisiä ei tarvitse etsiä, vaan miettiä, miten etenette. Mikä auttaisi sinua tuntemaan, että olet hyvä, puhdas, viehättävä ja ihana nainen tartunnastasi huolimatta? Voisi ajatella niinkin, että jokaisella meistä on elämän jättämät jäljet itsessämme, niin kehossa kuin mielessä. Jokaisella on omanlaisensa jäljet, niin hyvät kuin hankalatkin. Onneksi asia ei ole niin yksioikoinen, että jäljet olisivat vain hyviä tai pahoja. Läpikäydyistä kriiseistä kasvaa voimavaroja ja lisääntyvää luottamusta itseen ja elämään. Sitä kautta vaikeastakin asiasta tulee osa elettyä elämää, jonka kanssa on sinut. Onko sinulla poikaystäväsi lisäksi muita ihmisiä, joiden kanssa voit keskustella tilanteesta? Itsekseen miettiessä ajatukset alkavat helposti kiertää samaa kehää, jolloin ulkopuoliset näkökulmat auttavat uusille raiteille.
Tällaisen kriisin läpikäyminen yhdessä voi vahvistaa suhdettanne. Siitä voi kehkeytyä kokemus siitä, että pystytte selvittämään keskenänne vaikeita asioita ja tukemaan toinen toistanne. Jos suhteenne päättyy tulevaisuudessa tästä tai jostakin muusta syystä, olette kuitenkin kumpikin oppineet uusia asioita itsestänne ja asioiden selvittämisestä parisuhteessa. Kaikki ne opit ja itsetuntemus ovat siinä tapauksessa käytössänne seuraavissa suhteissa.
Se, mikä uutta suhdetta aloitettaessa olisi hankalaa herpeksen myötä, voisi plussapuolella näkyä siinä, että on kasvanut ihmisenä. Näin ollen herpes ei olisikaan tahra vaan elämänkokemuksesi osa. Uutta suhdetta aloitettaessa tällainen asia on tarpeen puhua selväksi, kuten totesitkin. En kuitenkaan usko, että se estää muuten lupaavaa suhdetta etenemästä.
Päälle vuosi sitten päädyin monien mutkien kautta erittäin kuumaan seksisuhteeseen itseäni kymmenen vuotta nuoremman miehen kanssa. Tunsimme toisiamme kohtaan vastustamatonta vetoa, ja seksi oli aivan taivaallista. Olin eronnut alle puoli vuotta aikaisemmin vakavasta, pitkästä avoliitosta, jonka loppuvaiheessa suunnittelimme jo yhteisen asunnon ostamista ja lasten hankkimista. Erosimme exäni toiveesta, itse olisin ollut valmis vielä yrittämään huolimatta siitä, että olin todella onneton ja tunsin, etten ole edes elossa.
Tätä taustaa vasten minulla ei siis ollut aikomustakaan päätyä uuteen suhteeseen. Olin äimistynyt siitä, että olin "tuhlannut" melkein kymmenen vuotta suhteessa, jossa olin onneton. Tajusin, etten osaa tunnistaa omia tunteitani ja rajojani ihmissuhteissa, olen liian mukautuvainen, yritän liikaa saada kaiken toimimaan enkä osaa verbalisoida tarpeitani ja toiveitani, koska en itsekään tunnista niitä. Päätin viettää aikaa itsekseni, jotta oppisin kuuntelemaan itseäni ensin.
Mutta suhteeni tähän parikymppiseen mieheen syveni salakavalasti. Meillä olikin hirvittävän paljon yhteistä ja tunsin oloni kummallisen turvalliseksi hänen kanssaan. Hän ikään kuin luki ajatuksiani, tuntui tietävän juuri, mitä ajattelen ja tunnen. Hän osasi suhtautua minuun lempeästi ja rauhallisesti, mutta samalla hänestä löytyi vahvuutta ja jämäkkyyttä, jollaista en ollut aiemmassa suhteessani kokenut. Olen hyvin voimakastahtoinen, mutta tämä nuorukainen osasi vetää omat rajansa eikä antanut minun ottaa yliotetta, ja se teki minuun suuren vaikutuksen.
Nyt olemme viettäneet yhdessä ihanan vuoden. Alkuhuuma ei vieläkään tunnu laantuneen, vaikka meillä on riitamme ja suvantohetkemme. Olemme kasvaneet yhteen, oppineet keskustelemaan/riitelemään rakentavasti ja hänen seurassaan olen opetellut itseni kuuntelemista. Käyn terapiassa, johon mieheni on myös kovasti kannustanut. Puhumme paljon, meillä on hellyyttä ja intohimoa. Tulen rikkinäisestä taustasta, joten turvallisuudentarve on minulla suuri. Mieheni kanssa koen olevani todella turvassa.
Nyt minua on kuitenkin alkanut pelottaa, että elämäntilanteidemme erilaisuus asettaa liikaa esteitä tiellemme. Olen alkanut epäröimään, voiko tällainen suhde kestää? Minä olen korkeasti koulutettu ja nousujohdanteisella uralla, miehellä ei ole lukion jälkeen koulutusta ja hän on tyytyväinen palvelualan työhönsä. Minulla on kattava yleissivistys ja huomaankin monesti, että hiukan hävettää kun mies ei tiedä joitain historian, kulttuurin tai yhteiskunnan perustapahtumia tai -elementtejä. Meillä on paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita, mutta lähtökohtamme tarkastella maailmaa ovat kovin erilaiset.
Olen mieheni elämän keskipiste juuri nyt, mutta toisaalta muistelen, miten parikymppisenä ja rakastuneena toinen ihminen on se maailman napa. Mutta ei se tunne kestä ja olen huolissani siitä, ettei miehelläni tunnu olevan kiinnostusta rakentaa omaa uraansa, hakea opiskelupaikkaa ja tutustua uusiin ihmisiin. Hän on hyvin tyytyväinen kanssani ja sitoutunut meihin, mikä on tietenkin minun turvallisuudentunteelleni hyvä, mutta pelkään hänen tunteidensa pysyvyyttä. Huomaan monesti miettiväni, että hän ei vielä tiedä miten paljon erilaisia kokemuksia voi olla edessä, kun hän on niin nuori. Huomaan, etten luota hänen tietävän omia tunteitaan ja tarpeitaan, kuten en itsekään parikymppisenä tiennyt.
Voiko rakkaus, kumppanuus ja ystävyys kantaa kaikkien elämäntilanteiden, taustojen, koulutuksen yms. erojen mukanaan tuomien haasteiden yli? Mistä voin tietää olenko parikymppisen miehen elämänvaihe vai todellinen rakkauden kohde? Hän rakastaa minua, sen tiedän, mutta en jotenkin osaa ajatella parikymppisten olevan valmiita oikeasti sitoutumaan ja perustamaan perhettä. Ikäeromme ja muunlaisetkin eroavuutemme saavat minut epäröimään edelleen, vuodenkin jälkeen, vaikka lupasin hänelle ja itselleni, että annan tälle mahdollisuuden. Luen kauhulla kaikkia "tutkimuksia" ja "selvityksiä", joissa kerrotaan varmimmin menestyvän suhteen olevan sellainen, jossa ikäeroa ei ole merkittävästi ja koulutus- sekä työtaustat istuvat yhteen. Pelkään, että ennuste suhteellemme on huono, vaikka mikään itse suhteessa ei anna niin olettaa.
Ulkopuolinen näkökulma tulisi todella tarpeeseen! Nainen, 32
Hei!
Kiitos kirjeestäsi! Mukava lukea näin onnellista tarinaa.
Kuvasit itseäsi edellisen suhteen jälkeen: "Tajusin, että en osaa tunnistaa omia tunteitani ja rajojani ihmissuhteissa, olen liian mukautuvainen, yritän liikaa saada kaiken toimimaan enkä osaa verbalisoida tarpeitani ja toiveitani, koska en itsekään tunnista niitä." Hienoa itseymmärrystä, että olet tajunnut kaiken tämän! Miten on nyt, tässä uudessa suhteessa? Oletko edelleen samanlainen kuin tuossa kuvasit? Kerrot, että uusi miesystäväsi osaa ikään kuin lukee ajatuksesi. Hän on lempeä, vahva, jämäkkä... Mitä sinä olet? Kerroit turvallisuuden tarpeestasi, jonka tämä mies osaa tyydyttää. Onko olemassa vaara, että jättäydyt hänen varaansa, asettaudut hoidettavaksi ja suojeltavaksi? Se kuulostaa lapsenomaiselta riippuvaisuudelta. Tunnistatko itse sellaista?
Voi hyvinkin olla, että asemasi hänen elämänsä keskipisteenä joskus muuttuu. Luuletko kestäväsi sen? Kerrot paljon hänen tunteistaan sinua kohtaan. Mitä itse tunnet häntä kohtaan? Voitko luottaa omaan rakkauteesi häntä kohtaan niin paljon, että voit uskoa sen kestävän ikäeron, koulutustaustaeron, suhteen arkipäiväistymisen jne?
Kertoo kypsyydestäsi ja elämänkokemuksestasi, että osaat ja haluat ajatella myös suhteenne tulevaisuutta. Kertookohan se ehkä myös turvallisuuden tarpeestasi? Olisi ihanaa, jos voisikin tietää tulevaisuuteen ja näin osata tehdä vain oikeita ratkaisuja. Niin kuin tiedät, se ei valitettavasti ole meille mahdollista.
Vertaile vaihtoehtoja: 1. jatkatte nyt, ja myöhemmin joko eroatte tai suhteenne jatkuu ehkä pitkäänkin, tai 2. eroatte nyt varmuuden vuoksi. Kumpaa vaihtoehtoa katuisit myöhemmin enemmän? Jos haluat palata varman päälle, eroat nyt heti ja säästät itsesi mahdollisilta myöhemmiltä sydänsuruilta, tosin teet teidät molemmat onnettomiksi. Jos päätät jatkaa, valitset epävarmuuden, joka pitää sisällään myös onnen mahdollisuuden. Tiedät tämänkin: elämä on täynnä epävarmuutta eikä kukaan voi tietää tulevasta. On vain toimittava sen mukaan, miten sydän ja järki meitä ohjaavat.
Rakkaus on riskin ottoa, koskaan ei voi tietää miten käy.
Sopivasti viisautta ja rohkeutta sinulle toivoen, Paula, perheneuvoja
