KYSYMYS: Löytyisikö jostain kirjallisuutta tms., josta olisi apua uusperheen arjesta selviämiseen ja pelisääntöjen rakentamiseen?
Arki 3-, 5-, 9-, ja 11-vuotiaiden lasten kanssa, joka päiväisinä harrastuksineen on erittäin haastavaa, kun siinä sivussa pitäisi yrittää vielä hoitaa työt ja kodinhoito. AIkuisten välistä yhteistä aikaa ei tunnu löytyvän mistään. Lisäksi kahdesta eri perheestä tulleilla lapsilla on hyvin erilaiset säännöt, jotka hiertävät myös aikuisten väliä. Toisen aikuisen asenne lastenkasvatuksessa on: aikuinen päättää ja toisen mielestä perheessä pitäisi luovia lasten ehdoilla. Kompromissin löytyminen vaikuttaa mahdottomalta.
VASTAUS: Kysyit kirjallisuutta liittyen uusperheen arjesta selviytymiseen ja yhteisten pelisääntöjen luomiseen. Kannattaa tutustua [url=www.supli.fi]Suomen uusperheiden liiton[/url] materiaaliin nettisivuilla. Sieltä löytyy myös tietoja liiton julkaisuista, joita voit tilata suoraan nettisivuilta tai etsiä vaikkapa kirjastosta.
Perheiden arjessa on kaiken kaikkiaan paljon haasteita, jotka kuormittavat parisuhdetta. Uusperheissä on lisäksi omat erityispiirteensä. On hienoa, että olette tiedostaneet asian ja lähteneet etsimään pulmiinne ratkaisuja! Erityisesti uusperheiden haasteita ovat juuri mainitsemasi arjen järjestelyt kovin eri-ikäisten lasten kanssa sekä yhteisten suuntaviivojen löytäminen, kun yhdistetään kaksi perhe- ja kasvatuskulttuuria. Teidänkin tilanteellenne löytyy varmaan polkuja eteenpäin, jos saatte jaettua monisyistä vyyhtiä pienempiin osasiin: kokonaisuus jäsentyy, ja asioille ja monenlaisille tunteille saadaan nimet. Näin niiden käsittely helpottuu.
Haastavan perhe-elämän ja arjen keskellä ajan järjestäminen parisuhteelle ei ole yksinkertaista. Se on kuitenkin tuiki tarpeellista ja se kannattaa! Millä tavoin voitte itse vaikuttaa siihen? Onko jotain josta voisitte luopua? Onko teillä turvaverkkoja, läheisiä jotka voisivat hetkeksi ottaa lapset hoitaakseen?
On erittäin tärkeää että löydätte puolisonne kanssa toimintamallit, joihin voitte kumpikin sitoutua. Kompromisseiltakaan ei voi välttyä. Jos vanhemmat eivät vedä yhtä köyttä, arki voi mennä hyvinkin hankalaksi. Lapsetkin kokevat olonsa turvallisemmaksi kun tietävät mitkä periaatteet ohjaavat perheen yhteiselämää. Kun ensin löydätte kahdenkeskisten keskustelujen myötä omat, yhteiset pelisääntönne, johon kumpikin teistä voi sitoutua, on lastenkin helpompi ymmärtää pelisääntöjen logiikka ja noudattaa niitä.
Jos ette puolisosi kanssa löydä yhteistä linjaa kahdestaan, kannattaa hakea ulkopuolisen näkökulmaa ammattiavun turvin. Uusperheiden haasteisiin voi etsiä ratkaisuja vaikkapa juuri kirkon perheneuvonnasta. Myös vertaistuki ja kurssit, joista löydät tietoa edellä mainitsemaltani nettisivulta, voivat olla avaavia kokemuksia.
KYSYMYS: Perheeseemme kuului neljävuotias tyttö, seitsemänvuotias poika ja vaimoni 13-vuotias tyttö. Muutimme erilleen pari viikkoa sitten ja erokin on vireillä.
Olen aiheuttanut omalla käytökselläni perheeni hajoamisen. Chattaillu vieraitten naisten kanssa, pettäminen (yhden kerran) ja siitäkin on jo vuosia. Riidelty on jo kuukausia, mut välillä on ollu niitä ilon päiviäkin. Nyt vielä ex-vaimoni tyttär sairastaa masennusta ja on kovin itsetuhoinen. Et on täs harmia kerrakseen ja huolen aiheita!
Minä olen luottamukseni menettänyt kokonaan valehtelulla ja haluttomuudella, myös seksin suhteen. Asustelen luottamuksen suhteen niin maan alla kuin ihminen voi, siis miten saada luottamus takaisin ja onni kukoistamaan? Rakastan häntä edelleen ja hän on elämäni nainen. Yritän kovasti pelastaa avioliittoni, mikä siis neuvoksi että saan luottamukseni takaisin? Vai onko vaan pakko luovuttaa? Tosin aikaa on mennyt vasta kaksi viikkoa.
Mies, 46
VASTAUS: Perheesi on lähtenyt tai sinä olet joutunut lähtemään perheestäsi. Perheen hajoaminen on surullinen asia. Usein ihmiset konkreettisesti ymmärtävät menetyksen suuruuden vasta kun se oikeasti tapahtuu. Nämä ovat usein myös niitä kohtia, joissa ihminen joutuu, ehkä ensimmäistä kertaa, oikeasti katsomaan peiliin – millainen olin, mitä tuli tehtyä ja mitkä asiat ovat minulle oikeasti tärkeitä? Niissä kohdissa on myös mahdollisuus muutokseen, uuteen.
"Asustelen luottamuksen suhteen niin maan alla kuin ihminen voi". Kuulostaa ankealta paikalta olla. Samaan aikaan toivon, että jaksat siellä olla, sillä luottamuksen löytäminen on usein yllättävän pitkä prosessi. Jos tilanne on se, että olet parisuhteessasi jo useasti jäänyt kiinni chattailusta, valehtelusta ja muusta, luottamuksen rakentaminen saattaa olla entistä vaikeampaa, koska se on rikottu niin monta kertaa.
On hyvä, että pystyt ottamaan vastuuta omasta osuudestasi, sanomaan, että mokasin ja pyytämään anteeksi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että toinen osapuoli pystyisi välttämättä antamaan anteeksi ja luottamaan, usein ei. Ja jokainen uusi "moka" vie, ei pelkästään nollille, vaan rankasti miinukselle. On erittäin tärkeää ottaa vastuu omasta käyttäytymisestään. Toisaalta ei ole hyödyllistä piehtaroida itsesyytöksissä ja ruoskia itseään. Sellaisia me ihmiset joskus olemme, mokaamme ja törmäämme itseemme, omaan keskeneräisyyteemme.
Entäpä jos katsoisitkin itseäsi tutkistellen, pyrkien ymmärtämään? Mitä minulle oikein tapahtui? Miksi toimin niin kuin toimin? Miltä minusta tuntui olla parisuhteessamme? Mihin tarvitsin chattailua? Mikä seksissä oman vaimon kanssa tuntui sellaiselta, että en halunnutkaan? Usein tällainen tutkiskelu on helpompaa jonkun ulkopuolisen kanssa, joka osaa esittää hyviä kysymyksiä ja auttaa löytämään vastauksia. Mutta kyllä sitä voi itsekin tehdä. Mitä paremmin tunnet itseäsi ja omia motiivejasi, sitä luotettavammaksi muutut.
Haluaisin myös muistuttaa, että parisuhteessa on aina myös kaksi osapuolta. Vuosia parisuhdetyötä tehneenä voin sanoa, että kovin harvassa ovat olleet ne parit, joissa vain toisen osapuolen tarvitsee tutkistella itseään. Yhteinen tutkiskelukin on usein helpompaa kolmannen osapuolen kanssa. Joskus on niin, että menetettyä luottamusta ei saada korjattua/palautettua. Tällöinkin on tärkeää katsoa itseään armollisesti ja suostua siihen, että niin kävi. Teillä on pienet lapset ja on hyvin tärkeää, että he saavat säilyttää yhteyden molempiin vanhempiinsa sillä heille sinä olet tärkeä henkilö. Mitä ajattelisit vaihtoehdosta, että ottaisit yhteyttä Kirkon perheneuvontaan? Sieltä saattaisit löytää henkilön, jonka kanssa miettiä näitä kysymyksiä.
Toivotan hyvää jatkoa Sinulle! perheneuvoja Helena
KYSYMYS: Olen 60+ -vuotias mies. Minulla on 1. avioliitosta 2 aikuista lasta (36v ja 32v tytöt). 1. avioliitto päättyi 1999. Sen jälkeen aloin uuteen suhteeseen, johon avioiduin myöhemmin.
Nykyinen vaimoni katkaisi lapsiini välit n. 2 v sitten. Perusteena oli se, että minä ja lapseni puhumme häntä häiritsevästi heidän lapsuuden ja minun, isänsä yhteisistä kokemuksista ja ajasta hänen kuullensa liikaa. Jota hänen mielestään olimme tehneet jo pitkään.
Asiat eivät ole korjaantuneet vaikka nyk. vaimoni on käynyt psykologin vastaanotolla 4 kertaa mm. tämän asian vuoksi.
Mitä tehdä?
VASTAUS: Kurjaa, että asiat ovat päässeet kuvaamaasi pisteeseen asti. Ihmissuhteet uusperheissä sisältävät joskus kipeitäkin solmuja. Yhteys uusperheen jäsenten kanssa voi vaatia joskus paljonkin työtä. Näin voi käydä myös silloin kun perheen lapset ovat jo aikuistuneet ja itsenäistyneet.
Kirjoitat että nykyinen vaimosi ei halua olla tekemisissä lastesi kanssa. Sanoit hänen kertoneen "kuulleensa liikaa". Mietin, tarkoittiko hän että sinun ja tytärtesi väliset keskustelut koskettelivat useimmiten aikaa, jolloin hän ei ollut vielä kuvioissa mukana? Vai tarkoittiko hän kuulleensa aiemmasta perheestäsi ja sen vaiheista yksityiskohtia, joita hän ei olisi halunnut kuulla? Vai tarkoittiko hän kenties kumpaakin? Niin tai näin, kertomasi perusteella voisi olettaa että vaimosi on kokenut keskusteluissa itsensä ulkopuoliseksi. Vaimosi on ehkä kokenut jäävänsä vaille sitä yhteyden tunnetta, jota sinä ja tyttäresi olette menneitä muistellessanne itse kokeneet. Muistatko, millä tavoin huomioitte vaimosi näkökulman noissa tilanteissa?
Joskus on niin, että puhuttaessa puolison aiemmista elämänvaiheista ja kenties aiemmasta puolisosta, ihmisen on vaikea kohdata ja käsitellä omia, aiheesta herääviä tunteitaan. Kielteiset tunteet, esimerkiksi mustasukkaisuus, on kuitenkin hyvä käydä läpi ja pohtia mistä ne syntyvät. Käsittelemättöminä ne voivat kuormittaa ihmissuhteita - sekä omia että läheisen ihmissuhteita. Kirjoittamasi perusteella sain käsityksen, että vaimosi oli jo pidemmän aikaa vaiennut kielteisistä tunteistaan, jotka syntyivät sinun ja lastesi keskusteluista. Kerroit että vaimosi on sittemmin halunnut käydä läpi omia tunteitaan ja kokemuksiaan myös ammattiauttajan tukemana. Kerroit ettei ainakaan muutamasta psykologilla käynnistä ole ollut apua. Näkökulma on nähtävästi ollut yksilöpsykologinen. Oletko ajatellut, että voisitte käydä läpi näitä kysymyksiä myös parisuhteenne näkökulmasta? Kirkon perheneuvonnassa käsitellään parisuhteen kipukohtia parisuhdeterapian keinoin. Perheneuvojilla on kokemusta myös uusperheiden problematiikasta, johon kysymyksesi selvästikin liittyy.
Mikäli solmut eivät aukea eikä yhteyttä vaimosi ja tyttäriesi välille enää löydy, on tärkeää että voit itse pitää yhteyttä tyttäriisi. Olet varmasti puhunut välirikon syistä tyttäriesi kanssa. On hyvä olla avoin ja suora kaikkiin suuntiin, mutta muistaa myös kuunnella ja kunnioittaa toisen kokemusta. Joskus on tarpeen antaa aikaa asioiden käsittelylle.
Avioerojen yleistyttyä uusperheet ovat tulleet yhä tavallisemmiksi. Nuorena eronneet eivät halua enää elää loppuelämäänsä yksin.
Tilastokeskuksen mukaan jo lähes kymmenes perheistä on uusperheitä, eli perheitä, joissa vähintään toisella aikuisella on alaikäisiä lapsia jo edellisestä liitosta. Perheneuvojan mukaan uusperheestä voi kasvaa hyvinvoiva poppoo, jos uuspari hyväksyy sen, ettei perheestä tule koskaan ydinperhettä, ja jos kumppanit kestävät tiiminä kaikki ympäristön paineet.
”Monet uusperheet hakevat nykyisin apua jo suhteen alkumetreillä”, kertoo perheneuvoja ja psykologi Outi Lepistö.
”Uusperheen muodostaminen tai purkautuminen koskettaa niin monien ihmisten elämää, että tämä on mielestäni plussaa. Monet uusparin ongelmat ovat ennaltaehkäistävissä. Jo tieto siitä, että uusperheellä on omat kehitysvaiheensa, rakenteensa, rajansa ja sääntönsä, ehkäisee turhia eroja”, kertoo Lepistö.
Lepistön mukaan uusperheet elävät kovissa ristipaineissa. Ne rakentuvat erojen pohjalta, ja perheen vakiintuminen vie jopa vuosia.
”Aikuisten on tärkeää ymmärtää ja hyväksyä, ettei uusperheestä tule ydinperheen kaltainen. Uusperheen perustaminen on harvoin oikotie onneen, vaan se vaatii paljon työtä, sitoutumista ja kärsivällisyyttä sekä monien vaikeuksien voittamista. Lapset toivovat usein, että heidän biologiset vanhempansa palaisivat yhteen, ja ex-puolisot saattavat toivoa, etteivät heidän entiset puolisonsa onnistuisi uusissa parisuhteissaan”, Lepistö kuvailee.
”Kokemukseni mukaan monet uusperheelliset elävät kuitenkin onnellista elämää, jopa elämänsä loppuun asti. Mitä he tekevät oikein?”
Lepistön mukaan uusperheen luonnollisten vaiheiden tietäminen helpottaa siinä elämistä.
Uusperheen vaiheet
1. Alkusykli (kesto noin 2-3 vuotta)
- Rakastunut pari katsoo suhdettaan vaaleanpunaisten lasien läpi.
- Puolison lapset otetaan avosylin vastaan.
- Uskotaan, että kaikki tulevat uusperheessä onnellisiksi.
- Syklin loppupuolella alkavat unelmat kariutua ja kielteiset tunteet nousta pintaan.
- Äiti-/ isäpuolet tuntevat itsensä pettyneiksi ja voivat huonommin.
- Esiintyy lojaliteettiristiriitoja.
2. Keskivaihe (kesto noin 1-3 vuotta)
- Täysrähinä- tai poterovaihe päällä. Paineet alkavat purkautua.
- Pinkit lasit sumenevat ja kumppani alkaa vaikuttaa ihan normaalilta ihmiseltä vahvuuksineen ja puutteineen.
- Biologiset sukulaiset saattavat liittoutua. Isä- tai äitipuoli jää helposti yksin, ja tuntee itsensä ulkopuoliseksi.
- Exät saattavat yrittää säätää uusperheen elämää. Tarvitaan rajoja.
- Tunteita selvitellään, ehkä riidellään reippaasti.
- Ratkaisuja aletaan työstää. Tarvitaan uusia pelisääntöjä.
3. Myöhäisvaihe
- ”Meidän lauma” on muodostunut.
- Parisuhteella on vankka perusta.
- Uusperheen sisäiset ja ulkoiset roolit vahvistuvat.
- Avoimuus ja läheisyys lisääntyvät.
- Aikuiset toimivat enemmän yhteisenä rintamana.
- Odotukset uudesta perheestä ovat aiempaa realistisempia, ja tyytyväisyys lisääntyy.
Ero vaikuttaa aina uuteen suhteeseen. Uusperheen erityispiirteenä on vähintään toisen osapuolen runsas elämänkokemus. Suhde ei ala ”alusta”, koska vähintään toinen kumppaneista on jo kokenut perheen perustamisen ja vanhemmaksi tulon riemun (ja riesan).
”Perinteistä kahdenkeskistä seurusteluvaihetta ei ole. Kahdenkeskinen aika voi olla käytännössä niin harvinaista herkkua, että siihen latautuu valtavasti odotuksia. Ja sitten petytään ja turhaudutaan, jos nämä odotukset eivät toteudukaan. Elämisen eron jälkeen sanotaankin olevan uusi kansalaistaito, joka on opeteltava itse alusta alkaen”, Lepistö kuvailee.
Lepistön mukaan jotkut onnistuvat eroamaan melko sopuisasti. Hekään eivät välty tunteiden heittelyltä ja ikäviltä tuntemuksilta. Jättäjä kokee yleensä syyllisyyttä ja jätetty hylätyksi tulemisen tunteita.
”Useinhan on niin, että toinen parisuhteen osapuolista on enemmän vastuussa suhteen lopettamisesta kuin toinen. Eron jälkeinen sopeutumisprosessi onkin erilainen jättäjälle ja jätetylle. Jätetty voi tuntea katkeruutta, varsinkin jos uusparisuhde on alkanut jo edellisen parisuhteen aikana tai pian sen jälkeen. Jos ex-kumppani ei ole vielä ehtinyt toipua erosta, voi eronneiden kumppaneiden kitkerä suhde heijastua koko uusperheen elämään”, Lepistö varoittaa ja jatkaa:
”Vanhemmat voivat riidellä verisesti, tai vältellä toistensa kohtaamista ja käyttää lapsia viestinviejinä. Lasten tehtävänä ei koskaan tulisi olla aikuisten välisten erimielisyyksien selvittäminen.”
Selvittämätön ristiriita ja jatkuva taistelu voivat jatkua, vaikka uusperheellisen luulisi olevan nyt viimein onnellinen.
”Uudet kumppanit saatetaan imaista mukaan tähän vihanpitoon. Joskus uuspari tarvitsee yhteisen vihollisen, eli exän, jolloin voidaan sulkea silmät oman parisuhteen ongelmilta”, Lepistö paljastaa.
Opettele olemaan yksin
Lepistö suosittelee eron jälkeen yksin tai lasten kanssa elämistä. Uusien suhteiden metsästys kannattaa aloittaa vasta kun on toipunut edellisestä.
”Olisi tärkeää muodostaa ensin rakkaussuhde kaikkein lähimpään ihmiseen - itseensä, ja vasta ajan myötä hakeutua uuteen parisuhteeseen. Pikaisesti aloitettu uusi suhde johtaa helposti siihen, että entisen suhteen tunnelasti vaikuttaa uuteen suhteeseen. Pikarakastuminen saattaa liittyä enemmän yksinäisyyden pelkoon kuin aitoon lämpöön toista ihmistä kohtaan. Pian eron jälkeen solmitut suhteet ovat usein yrityksiä parantaa rakkauden haavaa”, Lepistö valaisee.
Lepistö varoittaa laastarisuhteista. Ne eivät välttämättä paranna mitään, vaan saattavat päättyessään olla vielä tuskallisempia kuin aiempi ero.
Uuden parisuhteen kannalta olisi tärkeää käydä edellisen suhteen eroprosessi loppuun ja purkaa tunneyhteys ex-puolisoon.
”Yksi hyvä mittari on se kun jonakin päivänä huomaa, ettei ex-kumppani enää herätä voimakkaita tunteita suuntaan tai toiseen. Vaikka ex provosoisi, ei enää hermostu, vaan pystyy itse pysymään kommunikoinnissa asiatasolla. Vasta kun eronnut pystyy näkemään aiemman suhteen hyvät ja huonot puolet, kun kykenee suremaan ja antamaan anteeksi itselle ja exälle, on eroa riittävästi käsitelty, eikä se enää vaikeuta uuden suhteen luomista”, Lepistö tiivistää.
Syyllinen tilauksessa
Lepistön mukaan perheen hajoaminen on monelle kuoleman jälkeen raskain mahdollinen elämänkokemus, vaikka haluaisi itse erota. Suru, viha, syyllisyys, pettymys ja epäonnistumisen tunne hyökyvät päälle.
”Usein niin eronneen pariskunnan kuin ulkopuolistenkin on löydettävä syyllinen, tai joku konkreettinen ”syy” ymmärtääkseen ja selviytyäkseen tilanteesta eteenpäin. Monia kalvaa eron jälkeen huonommuuden tunne. Suhteen laatu ja se, onko toinen osapuoli voinut aavistaa suhteen loppumisen, vaikuttavat siihen, miten menetys koetaan. Selviytymiseen vaikuttavat myös taloudellinen tilanne, asumisjärjestelyt, tukiverkostot tai näiden puuttuminen, ja esimerkiksi henkilökohtainen sopeutumiskyky muutostilanteissa”, Lepistö kertoo.
Uuteen parisuhteeseen ei mennä tuorein sydämin, vaan toisella tai molemmilla voi olla kateuden, syyllisyyden, vihan, mustasukkaisuuden ja loukkaantumisen tunteita. Epäonnistumisen tai hylätyksi tulemisen pelko voi olla myös voimakas.
”On tärkeää tunnistaa asiat, joiden suhteen on itse herkillä. Tunteenpurkaukset kun menevät usein väärään osoitteeseen, eli exän sijaan nyxälle. Uuden kumppanin tehtävänä ei kuitenkaan ole palomiehenä, terapeuttina tai tuomarina toimiminen”, Lepistö huomauttaa.
”Uusperheessä ainakin toinen kokee, ettei hän ole ensimmäinen, jonka kanssa nykyinen kumppani on jakanut kodin ja perustanut perheen. Joskus toinen aikuisista muuttaa edellisen perheen kotiin ja joutuu konkreettisesti keskelle toisen entistä elämää. Olisi ihanteellista, jos voitaisiin rakentaa yhteinen kotipesä ilman menneisyyden painolastia”, Lepistö suosittelee.
”Erityisesti sinkkuelämää viettäneet uusperheelliset saattavat kokea itsensä toiseksi parhaaksi, sillä onhan oma kumppani jo rakastunut ja perustanut perheen ennen häntä. Kumppanin lapset saattavat olla jatkuva muistutus tästä. Kokemukseni mukaan on ratkaisevaa kuinka ex-puoliso kykenee ja haluaa kunnioittaa uutta parisuhdetta. Tämän asenteen hän saattaa välittää myös lapsilleen. Pahimmillaan ex-kumppanit tekevät kiusaa uudelle perheelle vuositolkulla. Parhaimmillaan uusperhe saa exiltä hyväksynnän ja rauhan. Aika on tässä paras lääke”, Lepistö lohduttaa.
Lepistön mukaan uusperheessä painolastia tuovat muistot ja kokemukset sekä entisten kumppaneiden jatkuva läsnäolo ja vaikutus elämässä. Kaikkea ei voi enää aloittaa kokonaan alusta. Lapset sitovat narun lailla ex-kumppanit toisiinsa. Uusperhe elää usein kuin akvaariossa: jatkuvan tarkkailun alaisena.
”Tämä voi olla uudelle kumppanille katkeraa kalkkia. Jos asiasta ei puhuta riittävän avoimesti, voivat katkeruus, mustasukkaisuus, kateus ja ulkopuolisuuden tunne alkaa nakertaa uutta suhdetta”, Lepistö varoittaa.
Lepistön mukaan rakastuneen uusparin voi olla vaikea muistaa, etteivät lapset rakastu uuteen perheeseen, mutta onneksi he voivat kiintyä siihen pikku hiljaa.
Kokemuksen hyödyt
Lepistö näkee uusperheiden runsaiden haasteiden lisäksi uusintakierroksen edut.
”Ainakin toinen osapuolista on jo käynyt melkoisen parisuhdekoulun. Entinen liitto ja siitä eroaminen ovat opettaneet hänelle jotakin oleellista itsestä ja parisuhteesta. Uudessa suhteessa ei haluta tehdä ainakaan samoja virheitä kuin edellisessä. Kokemus voi antaa uutta perspektiiviä, ja ehkä armollisuuttakin itseä ja toista kohtaan. Monet ovat kertoneet, että heillä on aiempaa suurempi ymmärrys ja halu panostaa parisuhteeseen. Siten uusperhe on aidosti uusi mahdollisuus”, Lepistö kertoo.
”On hyvä tiedostaa, että uusparit ovat erilaisia kumppaneita toisilleen kuin mitä he olivat aikaisemmissa suhteissaan. Jokainen parisuhde on omanlaisensa, kahta samanlaista ei ole. Jokainen parisuhde muokkaa meitä ihmisenä ja toisaalta me itse muokkaamme jokaista parisuhdettamme”, Lepistö muistuttaa.
Tiukkaa rajavalvontaa
Vanhan maailman raunioille perustetut uudet valtiot tarvitsevat selvät rajat. Myös uusperheet joutuvat usein laittamaan raja-aitaa uteliaiden ja röyhkeiden ihmisten eteen.
”Uuden parin ensimmäisenä ja tärkeimpänä tavoitteena on rauhoittaa uusperheen sisäinen maailma ulkopuolisilta. Avoin keskustelu ja kyky kompromisseihin saattavat osoittautua arvokkaiksi uudistuneen ihmissuhdeverkon keskellä. Uusparin on hyvä tuoda korostetusti esiin, että heidän parisuhteensa kestää ja sen mitätöiminen ei auta”, neuvoo Lepistö.
Lepistö varoittaa uusperheen ”bonuksista”: ulkopuoliset henkilöt, kuten uussukulaiset, naapurit ja ystävät haluavat usein tulla sörkkimään perheen asioita pyytämättä ja yllättäen.
”Uusparisuhteessa on keskeistä vaalia parisuhdeaikaa ja suojella parisuhdetta ulkopuolisilta paineilta. On tärkeää suojella sukupolvien välistä rajaa, etteivät omat vanhemmat pääse liiaksi puuttumaan elämään. Lapsille tulee viestiä selvästi, että parisuhde on uusperheen kantava voima. Se on edellytys toimivalle perhe-elämälle ja sen myötä lapsi saa olla lapsi. On tärkeää myös suojella uusperheen rajaa ex-kumppaneihin. Perheen vakiintuessa voidaan tiukkaa rajanvetoa ehkä hellittää”, sanoo Lepistö.
Isovanhempien on hyvä pysytellä uusperheiden tukena takakatsomossa.
”Toimivassa parisuhteessa tarvitaan kykyä irtautua tunneperäisistä siteistä lapsuudenperheeseen, kykyä sitoutua uuteen suhteeseen ja halua tutustua kumppanin uuteen perheeseen. Toimiva parisuhde edellyttää siis riittävää aikuisuutta. Jommankumman liian riippuvaiset suhteet kasvuperheeseen voivat kilpailla liikaa parisuhteen kanssa. Ratkaisut tehdään neuvottelemalla ensin oman kumppanin kanssa, eikä esimerkiksi omien vanhempien kanssa”, Lepistö muistuttaa.
Hullut exät?
Lepistön mukaan jokainen on kuullut tarinoita mahdottomista existä.
”Välillä mietin, että eivät kai kaikki exät voi olla juuri niitä hankalia tyyppejä? Usein uusperheen alkuvaiheeseen liittyviä ongelmia aiheuttavat pikemmin tilanne kuin siihen liittyvät henkilöt. Eroprosessi tuottaa harvoin voittajia, mutta sen sijaan eri tavoin loukattuja ja haavoitettuja ihmisiä sitäkin enemmän. Uudessa parisuhteessa selvitään paremmin, jos uusperheen aikuiset oppivat tunnistamaan exän mahdollisen hankalan käytöksen taustalla olevia vaikeita tunteita, kuten surua, yksinäisyyttä ja avuttomuutta”, Lepistö symppaa.
”Tapaan usein työssäni uusperheellisiä aikuisia, jotka kokevat oman tai toisen exän ensisijaisesti kilpailijana, riesana tai välttämättömänä pahana. Eroperheen ja uusperheen välille syntyy herkästi ristiriitoja. Osa riidoista pohjautuu keskeneräiseen eroprosessiin, mutta osa ristiriidoista voi olla tietoista exän uuden elämän hankaloittamista, esim. sovituista asioista lipsumista ja jatkuvaa säätämistä vaikka lasten tapaamisaikojen suhteen”, Lepistö kertoo.
”Tärkeää olisi, ettei lähtisi tällaiseen peliin itse mukaan, vaan pitäisi osaltaan sovituista asioista kiinni ja sitkeästi edellyttäisi tätä myös toiselta osapuolelta”, Lepistö neuvoo.
Lepistö kannustaa hakemaan ulkopuolista apua nopeasti, jos exä ei suostu järkevään käytökseen.
”Mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Ja mieluummin perheneuvonnasta kuin käräjiltä. Ennemmin laiha sopu kuin lihava riita!”, Lepistö vakuuttaa.
Parisuhde on uusperheen ydin
Uusperhe pysyy kasassa kumppaneiden rakkauden voimalla.
”Parisuhde on uusperheen sydän ja siksi on tärkeää löytää aikaa kahdenkeskisyydelle. Rakkaus antaa voimaa parisuhteelle, mutta myös ympäristöön. Rakkaus on myös tahdon asia, eli sen eteen on tehtävä töitä ainakin alkuhuuman laimennuttua. Hyvän huomaaminen ja myönteinen palaute ylläpitävät rakkautta. Rakkaus lisääntyy tuhlaamalla!”, Lepistö kannustaa.
Uusperheessä korostuu kompromissien teon tärkeys ja joustamisen tarve. Lepistö kehottaa luomaan uuden perheen omat jutut, muistot ja perinteet, mielellään jo suhteen alkuvaiheessa.
”Uutta voi tulla vain, jos kykenee luopumaan vanhasta.”
”Yhteiset muistot syntyvät elämällä. Uusperheen omia juttuja voivat olla pizza-perjantai tai leffa-sunnuntai, säännölliset perhepalaverit, valokuvat, yhteiset harrastukset ja reissut, jotka tuovat mukavia muistoja mieleen silloinkin kun arki takkuaa”, Lepistö vinkkaa.
”Parisuhdetta ja sen hyvinvointia tukevat yhteiset pelisäännöt, joista kumppaneilla on yhteinen näkemys. Jokaisen uusperheen jäsenen on tärkeää löytää paikkansa ja roolinsa”, Lepistö sanoo.
”Parin saadessa yhteisiä lapsia, on parisuhde kyettävä muuttamaan myös vanhemmuussuhteeksi. On tärkeää huomioida omaa kumppaniaan pikkulapsivaiheessakin myös miehenä ja naisena, ei vain isänä ja äitinä. Yksi hyvä mittari on, että muistaa puhutella toista edelleen etu- tai hellittelynimellä. Kukapa haluaisi olla kumppanilleen vain äippä tai iskä? Tämä on tärkeää, jotta intiimiys ja seksuaalisuus pysyvät suhteessa elävinä. Niin kuin parisuhteessa yleensäkin, toimiva seksielämä on yksi toimivan uusparisuhteen mittari. Uusperheessä voi olla haasteellista löytää kahdenkeskistä tilaa ja aikaa, mutta sitä kannattaa raivata tavalla tai toisella. Arkihellyydelläkin pärjää toki pitkälle ruuhkavuosina”, Lepistö korostaa.
Muista huolto ja katsastus
Lepistö kehottaa uuspareja tekemään suhteen säännölliset määräaikaishuollot vähintään puolen vuoden välein. Parit voivat päivittää fiiliksiään vaikka saunassa tai olohuoneen sohvalla, jos ei ole mahdollisuutta matkustaa romanttiselle lomalle muualle.
Mitä sinulle kuuluu? on tärkeä kysymys. Omat ja toisen tarpeet, toiveet ja pettymyksetkin on hyvä pyrkiä huomioimaan. Aikuismainen rentous auttaa. Ihan niuhot eivät pärjää toisella kierroksella kovin hyvin.
”Uusperheelliseltä vaaditaan huonoa kuuloa, lyhyttä muistia ja laajaa sydäntä”, Lepistö tiivistää.
____________________________________________________________________________
Outi Lepistön suositukset:
- www.supli.fi
- Vuokko Malinen & Pekka Larkela: Parisuhde – uusperheen ydin. Väestöliitto 2011.
- Minna Murtorinne-Lahtinen: Hyvä paha äitipuoli: uusperheen arjessa. Kirjapaja 2013.
- Kaisa Raittila & Päivi Sutinen: Huonetta vai sukua – elämää uusperheessä. Kirjapaja 2008.
KYSYMYS: Olemme seurustelleet pari vuotta. Meillä on 10kk ikäinen lapsi, ja minulla on kaksi lasta edellisestä liitosta. Asumme miehen talossa, mutta tunnen ulkopuolisuutta. Koen myös, että suhteessamme yhdeksi haasteeksi on noussut vanhemmat lapseni, heidän elatuksensa, heidän kasvattamiseen liittyvät kysymykset ym. Emme ole yhteisellä aaltopituudella emmekä saa keskusteltua asioita selväksi.
Yritän itse puhua tunteistani, yritän selvittää asioita, mutta seinä on noussut vastaan. Mies antaa ymmärtää suorin sanoin sanoen, ettei jaksa kuunnella enää saman toistoa ja jankkaustani. Silti asiat eivät selviä. En koe tulevani ymmärretyksi ja alkaa tuntua, että arvomme ovat liian erilaiset. Liian usein kuulen lauseita "jos lapsiani ei olisi", "minä en lapsiasi elätä enkä maksa heidän olemistaan".
Olen taloudellisesti ahdingossa, sillä olen hoitamassa nuorimmaista isän toiveesta kotona alkusyksyyn saakka. Taloudellisesti minun tulisi kyetä alentuneella maksukyvylläni tarjoamaan lapsilleni, itselleni sekä tälle suhteelle ne edellytykset kuin minulla olisi töissä käydessä. Se on mahdotonta, eikä mies kykene kunnolla tulemaan asiassa vastaan isompien lasteni vuoksi. Hän on tiennyt jo tavatessamme lapsistani ja muuttaessamme tähän taloon, olen tehnyt selväksi, millainen kuvio tulee olemaan eli myös vanhemmat lapseni tulevat olemaan pääsääntöisesti meidän kanssamme vaikka isäänsä tapaavatkin.
Olen arjet yksin, mies on keikkatyössä muualla ja sekin oli tiedossa. Minua odottaa kolmivuorotyö hoitovapaan jälkeen, johon en luonnollisestikaan voi palata enää tässä tilanteessa. Yritän hakea uutta paikkaa. Minulla on työtapaturmana sattunut niskavamma, joka vaatisi lepoa päivän mittaan sekä säännöllistä lääkitystä kipuun. En pysty arjessa juurikaan lepäämään, sillä olen aina yksin lasten kanssa. Lääkkeitä en voi ottaa ilman toista aikuista, sillä ne vaikuttavat voimakkaasti keskushermostoon ja menen niistä pöhnään. Olen siis hyvän tahdon ja positiivisten ajatusten varassa.
Asumme paikkakunnalla, jossa kukaan ei käy meillä kylässä. Yhteydenpito ystäviin on olemassa, mutta läsnäolevia ihmisiä ei. Meillä kävi viimeeksi vieraita tammi-helmikuussa, kun lapsellani oli synttärijuhlat. Joulun alla olin erittäin uupunut. Vauva valvotti ja minulla on erityislapsi, joka vaatii jatkuvaa aikuisen valvontaa. Olisin tarvinnut huolehtimista osakseni, olisin tarvinnut apua lasten kanssa mutta myös selviytyäkseni väsymyksestä ja masentuneesta olostani. Mieheni kanssa oli mahtavat riidat niihin aikoihin. Itkin polvillani hänen edessään että auttaisi minua, mutta hän halveksi, oli kylmä, vastasi vihaisesti enkä saanut riittävästi tukea. Minun on vaikea luottaa häneen rinnallani, sillä koen ettei ole lunastanut paikkaansa.
Tarvitsisin näyttöä että uskaltaisin luottaa, minulla ei ole apua ollut saatavilla, siksi se niin vaikeaa. Hän joskus on, joskus ei ole. En koskaan tiedä milloin mitenkin. Olen työstänyt oloani ilman lääkkeitä ja ammattiapua. Olen todella yksinäinen, mutta oloni on kohenemaan päin.
En silti tunne olevani rakastettu enkä koe olevani tasa-arvoinen, sillä en kykene missään vaiheessa, vaikka palaisin töihin, lunastamaan paikkaa tässä parisuhteessa, sillä vanhemmat lapseni ovat jotenkin aina välissä. En koe, että voisin heidän kustannuksellaan ja tästä kaikesta mustasta huolimatta jatkaa tätä suhdetta ja siltikin sydämeni kysyy, että onko tämä todella loppuun nähty?
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Se sai minut mietteliääksi. Sinulle on tapahtunut paljon asioita viime vuosina. Olet aloittanut uuden parisuhteen ja muuttanut miehesi taloon isompien lastesi kanssa. Teille on syntynyt vauva. Työelämään paluusi lähestyy… Siis paljon isoja elämänmuutoksia, jotka vaativat sopeutumista kaikilta perheenjäseniltä.
Uusperhekuvioissa on tyypillistä, ettei kahdenkeskistä seurusteluvaihetta juurikaan ole vaan lapset ovat mukana kuviossa alusta alkaen. Tämä asettaa uusparisuhteelle omat haasteensa. Onkohan teillä ollut mahdollisuutta kahdenkeskisyyteen ja rauhassa toisiinne tutustumiseen? Kirjoitit, että tunnet ulkopuolisuutta talossa... Kyseessä on kuitenkin myös sinun ja lastesi koti. Olisi tärkeää, että voisit ulkopuolisuuden tunteen sijaan vähitellen tuntea itsesi enemmän "sisäpuoliseksi". Olisikohan tämä mahdollista?
Uusperheen muotoutumiseen katsotaan menevän useita vuosia. Aikaa ja kärsivällisyyttä siis tarvitaan. Minkälaisia odotuksia sinulla ja kumppanillasi mahtoi olla uusperhettä perustaessanne? Mitkä odotukset ovat täyttyneet? Mihin olette joutuneet pettymään? Entä minkälaisia odotuksia sinulla ja kumppanillasi on tulevaisuudelta? Ovatkohan nämä odotukset yhteensovitettavissa? Mistä olette valmiita tinkimään? Entä mikä on teille luovuttamatonta?
En tiedä isompien lastesi ikää, mutta oletan heidän olevan joka tapauksessa erilaisessa kehitysvaiheessa kuin pienokaisenne. Lisäksi yksi lapsistasi tarvitsee erityistä tukea. Nämä edellä mainitut asiat asettavat vanhemmuudelle omat haasteensa. Oman jaksamisesi kannalta olisi tärkeää, että voisit jakaa näitä haasteita kumppanisi kanssa. Kirjoitit kaipaavasi enemmän apua ja tukea mieheltäsi. Olet kertonut tarpeistasi ja toiveistasi-jopa itkenyt polvillasi hänen edessään. Kirjoituksestasi välittyy yksinäisyys ja uupuneisuus. Lisäksi kuvasit taloudellisia ja terveydellisiä huolia. Jäin miettimään, että kuinkahan kauan mahdat jaksaa jatkaa nykyisessä, monin tavoin kuormittavassa tilanteessa?
Kirjoitit olevasi hyvän tahdon ja positiivisten ajatusten varassa. Nämä ovat hyviä voimavaroja, mutta eivät ehtymättömiä. Myönteinen elämänasennekin tarvitsee säilyäkseen edes jossakin määrin vastavuoroista ystävällisyyttä, lämpöä ja myötätuntoa. Jos näitä ei ole saatavilla, on riskinä myönteisyyden hiljainen hiipuminen, uupuminen, ehkäpä kyynistyminenkin. Kirjoitit, ettet kykene lunastamaan paikkaasi uudessa parisuhteessasi, sillä isommat lapsesi ovat jotenkin aina välissä. He ovat kuitenkin sinun lapsiasi ja vain kerran pieniä. Uusperheasetelmassa uudelta kumppanilta vaaditaan aikuisuutta hyväksyä tämä tosiasia. Kirjoitit, ettet voi lastesi kustannuksella ja kaikesta mustasta huolimatta jatkaa tätä suhdetta. Olet siis ilmeisesti pohtinut myös eroajatuksia.
Kirjoitit sydämesi kysyvän, onko tämä (suhde) todella loppuun nähty. Tämä on iso kysymys, johon sinun täytyy itse löytää vastaus. Onkohan niin, että molemmat vaihtoehdot - sekä suhteen jatkaminen että siitä luopuminen - tuntuvat kovin raskailta? Kumpaa valintaa arvelet katuvasi vähemmän vuosien kuluttua?
Omien tunteittesi ja ajatuksiesi kirkastamiseksi suosittelen sinua hakemaan keskusteluapua. Sitä voit lähteä kyselemään vaikkapa lastenneuvolan tai terveysasemasi kautta. Suomessa toimii 41 kirkon Perheasiain neuvottelukeskusta, joista voi myös saada ammatillista keskusteluapua ihmissuhdekysymyksissä. Palvelujen piiriin voi hakeutua yksin tai kumppanin / perheen kanssa. Älä jää yksin murheidesi kanssa vaan ota ensimmäinen askel kohti muutosta jo tänään!
Olen 35-vuotias nainen ja onnellisessa parisuhteessa. Mutta.
Ongelmanani on se, että koen uusperheasetelman sietämättömän ahdistavaksi. Minulla on 12-vuotias tyttö, miehen tytär on 10-vuotias. Olemme olleet yhdessä noin kahden vuoden ajan.
Epäilen, että koen tämän vaikeaksi oman historiani takia.
Tulin aikoinani raskaaksi ehkäisystä huolimatta. Päätimme lapsen isän kanssa pitkän pohdinnan jälkeen pitää lapsen, yksin en olisi hommaan ryhtynyt. Mies huoritteli minua jo ennen raskautta, mutta raskausaikana hän alkoi pahoinpidellä minua. Lapsen synnyttyä jopa niin pahasti, että kasvoihin jäi pysyviä arpia.
Väkivallan jälkeen mies oli katuvainen, ja lopulta annoin hänelle monesti anteeksi ja yritimme elää perheenä. Lopulta mitta tuli täyteen ja jätin miehen.
Seurauksena oli, että mies ei kantanut lupauksesta huolimatta vanhemmuuden vastuuta ja olen joutunut kantamaan niin kasvatuksellisen kuin taloudellisen vastuun lapsesta yksin. Mies ei edes tavannut lasta vuosiin, nyt tapaa toisinaan, mutta syyttää tapaamattomuudestakin minua.
Nyt uudessa suhteessani koen, että elämässäni on jälleen lapsi, jota en ole "tahtonut" ja siten valinnut. Vaikka rakastan lastani, olivat vuodet yksin hänen kanssaan niin raskaita, että lapsi tuntui taakalta.
Minua ärsyttää, jos mieheni ex esim. soittaa meille, koska itse hoidan välttämättömän kommunikoinnin lapseni isän kanssa tekstiviestitse. En voi mitään sille, että olen hyvin mustasukkainen miehen menneisyydestä ja toivon salaa, ettei lapsia ylipäätään olisi olemassa.
Mieheni on ymmärtäväinen ja kantaa päävastuun arjesta. Rakastan häntä yli kaiken, mutta en tiedä onko minusta uusperheelliseksi, koska menneisyys on siten lasten muodossa aina läsnä. Toisaalta en missään tapauksessa halua menettää häntä.
Lapsille en tietenkään näitä negatiivisia tunteitani näytä. Miehen lapsi reagoi uusperheasetelmaan siten, että aina jos mies huomioi minua niin tyttö tunkee väliin halailemaan ja roikkumaan tai alkaa puhua menneisyydestä ennen isänsä eroa idealisoivaan sävyyn. Poistun usein tilanteesta hammasta purren mutta en näytä raivoa lapselle. Miehen kanssa sitten kaksin keskustelemme mutta mikään määrä puhetta ei tunnu poistavan syvältä kumpuavaa tuskaa ja mustasukkaisuutta. Haluaisin elää omaa perhe-elämää ilman exien varjoa edes soittelun muodossa, mutta myös exät ovat lasten kautta ikään kuin läsnä elämässämme.
Olen harkinnut ammattiapua mutta vuosien kokemukset siitä eivät ome kovin vakuuttavia. Kävin eroni jälkeen pitkään terapiassa mutta en ilmeisesti silti saanut läheskään kaikkea käsitellyksi.
Miten minun tulisi suhtautua tilanteeseen? Tarvitsisin erityisesti käytännön vinkkejä mustien tunteiden kanssa elämiseen. Nainen, 35
Kiitos kysymyksestä,
Olet onnellisessa parin vuoden ikäisessä parisuhteessa. Sinulla on ymmärtäväinen, huomaavainen ja rakastava mies. Hänen kanssaan haluat jakaa elämäsi. Kuitenkin uusperheen elämä on alkanut rassata mieltäsi. Olet huolissasi omista tunteistasi. Ne tekevät olosi välistä melkein sietämättömäksi.
Arvelen, että erosi jälkeisessä terapiassa olet käsitellyt myös tyttäreesi liittyvää tunneproblematiikkaa. Olet joutunut pettymään siinä, että hänen isästään ei lupauksista huolimatta ollut isäksi ja huolehtiminen ja kasvatusvastuu tyttärestä on jäänyt sinulle. Lisäksi jouduit kokeman paljon kohtuuttomuutta ja kaltoinkohtelua suhteenne aikana.
Kuvaat avoimesti tunteitasi ja ajatuksiasi. ”Jälleen elämässäni on lapsi, jota en ole halunnut”. Sinua vaivaa erityisesti miehesi ex:n soitot. Samoin hänen tyttärensä tunkeutuminen teidän väliinne fyysisesti harmittaa sinua. Poistut tilanteesta. Voisiko miehesi näissä tilanteissa osoittaa tyttärellesi, että te olette samalla puolella ja silloin kun te parina olette lähekkäin, kukaan ei saa tulla väliin? Tyttären hellimiselle on omat aikansa.
Ehdottaisin, että tekisitte kartan perhe-elämäänne vaikuttavista tekijöistä. Siinä ovat lapset, ex.t, heidän yhteydenpitotapansa, ehkä lähisukulaisia ja muita toistuvia asioita. Mitkä suhteet ja asiat ovat tällä hetkellä OK? Entä mihin haluat/tte muutosta? Onko muutos mahdollinen? Näin saatte esiin sellaista, mistä voitte olla iloisia, asioita, joihin voitte vaikuttaa ja asioita, joihin on vain sopeuduttava. Perhe-elämässä on yllättävän paljon asioita, joihin ei ole odotettavissa muutosta ja joihin on sopeuduttava. Toinen vaihtoehto on pettyä jatkuvasti ja pahimmassa tapauksessa tulla katkeraksi.
Pelkään, että miehesi ex:n yhteydenottotapa voi olla muuttumaton asia. Arvelen, että olette yrittäneet vaikuttaa siihen, mutta tuloksetta. Uusperheessä on asioita, jotka tulevat perhekuvion mukana. Niin kuin itsekin totesit, lapset ja exien yhteydenpidot ovat sellaisia. Näihin sinulla liittyy voimakkaita harmin tunteita. Jotkut tilanteet kestät hammasta purren, jostakin puhut miehesi kanssa. Olet päättänyt, että lapsille et näytä harmia, joka liittyy heidän vanhempiinsa. Siinä olet tehnyt viisaasti, mutta huomaat, että voimat harmin kätkemiseen alkavat loppua. Silloin on tehtävä jotain harmille.
Joskus ”yhden päivän päätöksistä” on apua. Voit kokeilla päätöstä, että seuraavan kerran et anna miehen ex:n soiton harmittaa. Mitä voit tehdä sen sijaan? Mitä ajatella? Mihin voit kiinnittää huomion juuri silloin? Onnistuttuasi kerran, voit pitää lomaa ja joskus taas tehdä ”yhden päivän päätöksen”. Kun emme voi muuttaa jotain asiaa, voimme silti vaikuttaa siihen, miten suhtaudumme ko. asiaan.
Iloitsin siitä, että teillä on parisuhteessa rakkautta, arvostusta, viihtymistä ja monia hyviä asioita. Elätte vielä perheessänne yhdessä elämisen opettelemisen vaihetta. Keskity usein niihin, silloin jää vähemmän tilaa sille, mikä toimii heikommin. Teidän neljän elämä on liian arvokas, jotta harmittavat asiat voisivat jatkuvasti varjostaa sitä.
Toivon iloisempia päiviä ja uusia löytöjä Saara, perheneuvoja
Hei. Kaipaisin neuvoja hyvinkin pulmalliseen tilanteeseen. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä useamman vuoden, vaikkakin asiat alkoivat sujua jo paremmin vuosien mittaan, olemme ajautumassa eroon.
Elämme uusioperheessä (minulla lapsia edellisestä avioliitosta) ja saimme yhteisen lapsen vajaa vuosi sitten. Talonkin hankimme yhdessä ja pari vuotta sitten menimme kihloihin. Viime kuukausina suhteemme on ajautunut jonkinlaiseen kriisiin.
Riitelemme jatkuvasti, ja viikottain joku asia suhteessamme käy vaivaamaan minua. Minulla tähän vaikuttaa myös varmasti pienen lapsen kanssa heräily ja ajoittain rankkakin arki. Yritän puhua aiheesta asiallisesti, mutta joka kerta päädymme koko päivän kestävään riitaan. Jonkun aikaa riideltyämme mies lähteekin yleensä menemään ja minä jään lapsen/lasten kanssa kotiin yksin kesken riidan selvittämisen. Riidan aikana mies puhuu erittäin ilkeästi ja haukkuu minua mennen erittäin loukkaavasti henkilökohtaisuuksiin. Esimerkkinä voin kertoa rumat kommentit lasten saamisen jälkeisestä vartalostani. Nykyisin hän on alkanut ottaa äitini ja isäni mukaan haukkumalistaan.
Minun on myös erittäin vaikea päästä myöhemmin jo riidan sopimisenkin jälkeen yli noista ilkeistä sanoista. Ja tämä vaikuttaa myös siihen etten ole koskaan oikein tuntenut olevani läheinen miehen kanssa. Enkä tunne hänen kanssaan oikein kunnolla yhteenkuuluvuutta taikka voimakasta rakkautta.
Seksi on myös yksi mikä puuttuu suhteestamme. Mies on kykenemätön tekemään aloitteita seksiin, ja on kertonut usein ettei haluakkaan niin usein. Ennen tapaamistani hän oli ollut vuoden ilman seksiä. Itselläni on lapsen saannin myötä myös halut laskeneet. Kaipaisin silti seksiä, mutta en niin paljoa että tekisin itse aloitteita myöskään. Olemme siltäkin osin ajautuneet umpikujaan.
Suuseksiä tai esileikkiä suhteessamme ei ole ikinä ollut. Sitäkin kaipaisin, mutta mies on sanonut ettei pidä sen antamisesta, joten en sitä kehtaa pyytääkkään. Itse pidän suuseksin antamisesta, mutta haluan olla antamatta kun tiedän etten itsekkään sitä saa. Tämäkin asia vaikuttaa suhteemme laatuun.
Ja mies jäi raskaana ollessani kiinni nettiseksistä. Mikä osaltaan vaikuttaa siihen etten tunne olevani haluttava miehen silmissä. Ja tottakai miehen haluttomuus seksiin ja ilkeät sanat vaikuttavat paljon siihen etten tunne olevani haluttava. Enkä siten halua enää hänen kanssaan seksiä vaikka sitä muuten kaipaisinkin.
Ennen tätä suhdetta olin myös hyvin pitkässä suhteessa ja se olikin tähän suhteeseen verrattuna erittäin hyvä. Luulin tosin silloin että voisin löytää jotain vieläkin parempaa. Koen joskus tämän uuden suhteen olevan rangaistus siitä että tyhmyyttäni hylkäsin mahtavan suhteen ja edellisen suhteen aikana saadut lapset menettivät ehjän perheen.
Nyt en haluaisi tehdä samaa virhettä, että lapsi joutuisi eroperheeseen tai tottumaan isäpuoleen tai äitipuoleen. Vaan haluaisin että tämä lapseni saisi ehjän ja toimivankin perheen. Silti tuntuu että nämä ongelmat joita on niin paljon vievät kaiken energian. Enkä toki halua että lapset joutuvat sitten kuuntelemaan jatkuvaa riitelyä.
Olemme jo kerran eronneet ja palasimme yhteen, mies silloin lupaili ja vannoi että haluaa muuttua ja perhearvot ovatkin hänelle tärkeät. Tajusi mukamas mitä menetti. Tällöin meillä ei tosin ollut vielä yhteistä lasta. Uskoinkin silloin miehen haluun muuttua ja palasimme yhteen.
Jälkeenpäin ajateltuna se olikin erittäin suuri virhe, eikä mies ole paljoakaan erilaisempi kuin silloin kun erottiin. Toki hän on alkanut ajan kanssa tottua myös edellisiin lapsiini. Joten parannusta toki on tapahtunut.
Hän ei kaipaa myöskään läheisyyttä niinkuin minä, eikä osaa suunnitella mitään reissuja/harrastuksia/menoja perheen kanssa. Hän menee aina yksin tai kavereiden kanssa. Kaipaisin kiinnostusta myös perheen kanssa tekemiseen, toki jos itse järjestän kaiken ja huolehdin menemisen ja lähdön niin hän osallistuu. Muttei itse ehdota mitään perheen kanssa taikka suunnittele mitään menoja yhdessä.
Haluaisinkin tietää kuulostaako yhtään siltä että noita mainitsemiani asioita pystyisi muuttamaan? Itse emme siihen pysty ainakaan, joten apua tarvimme ulkopuoliselta.
Nainen, 29 v
Hei,
Kiitos kirjoituksestasi, jossa kuvasit hyvin nykyistä ja mennyttä elämääsi, ja jonka lopussa esitit kysymyksen ja itse asiassa vastasitkin siihen: kysyit voiko mainitsemiasi asioita muuttaa, ja vastasit että ei ilman ulkopuolista apua. Koska sekä pelkäät sinun ja miehesi ajautuvan eroon, että sinulla on huono kokemus siitä miten "tyhmyyttäni hylkäsin mahtavan suhteen", niin nyt on toimittava, uudella tavalla.
Uusperheessä eläminen on haastava juttu. Väestöliitossa laadittiin "Parisuhteen kehrä" kuvaamaan toimivaa parisuhdetta, mutta pian huomattiin sen jättävän huomiotta monia uusperheessä parisuhteessa elävien kokemuksia ja haasteita, joten oli laadittava myös "Uusparisuhteen kehrä", johon voi tutustua mm. Vuokko Malisen ja Pekka Larkelan kirjassa Parisuhde – uusperheen ydin. En ala sitä tässä enempää avaamaan, mutta otan siitä yhden kirjoitukseesi liittyvän teeman esiin.
Malinen ja Larkela kirjoittavat uusperheessä elävien kokemusten perusteella parisuhteen toimivuuden edellyttävän sitä, että "mielessä asuva ex-puoliso täytyy ensin ’tappaa henkisesti.’" Uutta voi tulla, jos luopuu vanhasta, ja ex-puolison lisäksi myös siitä ex-suhteesta pitää luopua henkisesti. Kiinnitin heti huomioni siihen, miten vertaat nykyistä ja mennyttä parisuhdettasi, ja mietin että onko se jotain jota mielessäsi ajattelet, vai oletko riidassa tai muuten ilmaissut miehellesi miten huonosti suhteenne tässä vertailussa pärjää. Sanot, että ongelmanne vievät paljon energiaa, minä kysyn että miten paljon energiaa väliltänne tai sinusta valuu menneen muisteluun ja tekemäsi valinnan harmitteluun? Voin ymmärtää harmisi, sitä jäin miettimään että jos hylkäsit mahtavan suhteen, niin mitä parempaa sinä vielä silloin yritit löytää? Oli miten oli, nyt olisi aika luopua vanhasta, jotta jotain uutta voisi tulla.
Kirjoitat sekä suhteenne riidoista, että seksuaalisuudesta. Riitoja on viime aikoina ollut jatkuvasti, ne rasittavat molempia ja ne jäävät usein kesken, ja aivan erityisesti sinua satuttavat miehesi ilkeät puheet riidan aikana, puheet jotka menevät henkilökohtaisuuksiin, jäävät vaivaamaan ja jotka ylläpitävät jonkinlaista etäisyyttä ja varauksellisuutta sinussa suhteessa häneen. En ihmettele kokemustasi, ja olen pahoillani että joudut moisia puheita kuulemaan. Pidän itse rakentavan riitelyn tärkeimpänä asiana sitä, että se on turvallista, eikä miehesi puhetapa saati häipyminen paikalta edesauta turvallisen ilmapiirin syntymistä. Toki tekisi mieli kysyä häneltä esimerkiksi, että mikä saa hänet lähtemään ja miltä se hänestä tuntuu, miten hän riitanne kokee, mitä hän ilkeillä puheillaan yrittää saada aikaan tai miten riitanne vaikuttavat hänen parisuhdetyytyväisyyteen tai seksuaalisuuteen. Tärkeää olisi, että tunnistaisitte riitanne "kaavan" ja huomaisitte miten kaavaa voisi rikkoa ja muuttaa, tähän teitä voi auttaa asiantunteva pariterapeutti tai perheneuvoja.
Kerrot, että teidän seksuaalisuudessanne on eroja, mikä on tavallista. Aloitteellisuudessa on kumppanien välillä usein eroja, ja aloitteellisuus myös vaihtelee, eikä tämä koske pelkästään seksiä vaan monia muita parisuhteen alueita. Onko suhteessanne aina ollut niin, että sinä olet ollut seksin suhteen aloitteellisempi ja aktiivisempi – vai onko tilanne muuttunut? Jos tilanne on aina ollut teidän välillänne näin, niin toisaalta erilaisuus pitäisi hyväksyä, siitä pitäisi oppia puhumaan ja huomata erilaisuuden parhaimmillaan synnyttävän myös positiivista jännitystä. Toisaalta parisuhteeseen kuuluu myös kumppanin tarpeiden ja toiveiden huomioonottaminen ja täyttäminen, joten oman "mukavuusalueen" ulkopuolelle on myös hänenkin toisinaan uskaltauduttava – jos seksi nyt sitten sellaista edes hänelle tarkoittaa.
Mainitsit myös suuseksin ja esileikin puuttumisen suhteessanne. Parisuhteen seksuaalisuuteen kuuluu nautinnon antaminen ja saaminen, ja on monia tapoja toteuttaa tätä. Kumppanille voi kertoa toiveistaan ja pyytää vaikkapa suuseksiä kuten olet tehnyt, mutta häntä ei voi pakottaa tekemään asioita joita hän ei halua tai joista hän ei pidä, koska seksin tulee olla nautinnollista ja mukavaa molemmille. Voiko kuitenkin olla niin, että enemmän kuin se, että et saa suuseksiä, vaikuttaa suhteeseenne se mitä tästä seuraa. Sanot nimittäin, että et itse halua antaa suuseksiä, koska tiedät ettet sitäkään saa. Vaikka ajatus on ymmärrettävä, niin se on myös käyttäytymismalli joka vaikuttaa suhteenne laatuun, kuten itsekin kirjoitat. Oletko ihan varma, ettei tuota ajatusta voisi kääntää päälaelleen?
Esileikin puuttumista pidän suuseksin puuttumista valitettavampana. Mikä siihen on syynä? Mainitsemassasi nettiseksissä tai pornossa muuten esileikki aika usein on nimenomaan suuseksiä, joten jäin miettimään että miten nämä hänellä ja teillä liittyvät toisiinsa. Liittyykö suuseksiin hänellä jonkinlaista syyllisyyttä tai pornon hänessä herättämää ahdistusta? On jotenkin edes vaikea kuvitella parin välille säännöllistä seksiä ilman esileikkiä, tai sitä miltä se sinusta tai miehestäsi tuntuu, tai että miten siihen naisena "pääset mukaan" ilman lämmittelyä. Ehkä tämä on allekirjoittaneen rajoittuneisuutta, vai miten itse asian koet? Seksistä puhuminen harvoin pahentaa tilannetta, tapahtuu se sitten kahden kesken tai terapeutin avustuksella. Puhetta tarvitaan kuitenkin paljon!
Lopuksi kerrot myös miehesi läsnäolosta ja liittymisestä perheeseenne, mikä toimii ja mikä ei toimi. Kun en tiedä hänen lähtökohtiaan, niin on vaikea arvioida kuinka iso "harppaus" aiemmasta hänelle uusperheen arki ja perhe-elämän vaatimukset ovat. Kerrot, että hän ei osaa suunnitella tai järjestää perheen juttuja kuten sinä, minä kysyn että entä jos suunnittelisitte tai järjestäisitte yhdessä! Minusta tässä ei ole kyse siitä, että miehesi pitäisi tämän asian suhteen jotenkin erityisesti muuttua, vaan hänellä pitäisi olla halua oppia ja motivaatiota kantaa jaettua vastuuta perheenne tekemisistä. Ja kuka olisikaan parempi opettaja hänelle, kuin sinä, eikä sitä vastuuta hänelle voi jakaa kukaan muu kuin sinä. Se, että sinä järjestät kaiken ja huolehdit kaikesta mahdollista vapauttaa hänet vastuusta, helppohan valmiiseen pöytään on "osallistua."
Kuten alussa mainitsin, niin sinä esitit kysymyksen johon vastasit, eikä minulla ole siihen lisättävää. Suhteessanne on ongelmia, jotka vievät energiaa, sen sijaan että teillä olisi suhde, josta saa energiaa. Teille ongelmia aiheuttavat asiat ovat hankaluudestaan huolimatta ratkaistavissa tai niiden kanssa voi oppia elämään. Kun en tiedä missä asut en pysty tarkemmin ohjaamaan sinua ulkopuolisen avun piiriin, mutta tilanteeseenne sopivaa apua ja tukea saatte kirkon perheasiain neuvottelukeskuksista, sekä yksityisiltä pariterapeuteilta, molempien yhteistietoja löytyy helposti nettihaulla.
