Suhdeklinikka

KYSYMYS: Arjesta on tullut meillä ahdistava mörkö mitä jo enemmän pelkää kun ns. odottaa. Muutettiin uusperheenä saman katon alle vuosi sitten ja aika paljon ongelmia se on tuonut tullessaan. Lapset eivät millää meinannut vetää yhtä köyttä ku kolmesta kaksi on biologisia sisaruksia. Nyt kun lapset ovat huomanneet että niillä on ne omat vanhemmat kaikesta huolimatta olemme me ajautuneet todella huonoihin väleihin. Suhde alkoi useampi vuosi sitten molempien ollessa suhteessa tahoillaan. Toista ei vaan pystynyt unohtamaan vaikka useasti yritettiin. Molemmat erosivat omaan tahtiin, minä asuin lasteni kanssa vuoden ihan omillani. Kun aina oltiin yhdessä, muutettiin yhteen. Eniten riitaa tuo miehen entinen ja pienimmän (4v.) hoito. Mies on suurpiirteinen, aikataulu heitot ei meinaa mitään. Entinen vielä enemmän. Itse vuorotyössä ja vapaa-aika kortilla. Jos heidän lapsen hoito on minun vastuulla, toivoisin että asiat kulkisi silloin minun kautta eikä puolestani päätettäisi. On uskomattoman vaikea suhtautua miehen entiseen asiallisesti, kun jo monta vuotta menty hänen pillin mukaan ja miten hän jaksaa. Mies haastaa jatkuvasti ymmärtämään ja minä en vaan ole päässyt yli. Alkanut inhota entistä enemmän. Asiat ei vaan ota selvitäkseen, mikä voisi auttaa?

VASTAUS: Uusperheen arki ja parisuhde on täyttä elämää. Kerrot, että toden teolla olette tätä arkea nyt harjoitelleet saman katon alla vuoden. Molemmilla on omat lapset ja eniten huolta tuottaa pienimmän lapsen, neljävuotiaan hoito. Oletan, että pienin lapsi on miehesi, mutta tuo lauseesi jättää auki senkin mahdollisuuden, että pienin lapsi on sinun? Mies ja hänen entinen puoliso ovat molemmat suurpiirteisiä ja välillä heidän lapsi on sinun vastuullasi.

Pelkästään tämä tieto, että neljävuotias lapsi jätetään sinun hoitoosi, kertoo jostakin luottamuksesta. On niitäkin uusperheitä, joissa puolison entinen kumppani ei luota omaa pientä lastaan ollenkaan puolison uudelle kumppanille. Hän saattaa myös ruokkia mielikuvia, että isän uusi kumppani on jotenkin hankala ihminen. Tässä on siis kuitenkin teillä jokin luottamus säilynyt siihen, että aikuiset ovat aikuisia ja tahtovat hyvää ainakin kaikille lapsille. Te olette jo onnistuneet jollakin tavalla rakentamaan luottamusta.

Ajalla on merkitystä. Vuosi on yhtä aikaa pitkä ja lyhyt aika. Viime aikoina on alettu kiinnittämään huomiota siihen, että kahden eri perhetaustasta tulevien lasten ja aikuisten ei voi aina olettaakaan, että yhteinen uusi arki muotoutuu kovin nopeasti. Uuden perheen yhteiset pelisäännöt eivät useinkaan synny hetkessä ja helposti tuosta vaan. Monet riidat nousevat arkisista asioista. Toisen perheessä on vaadittu, että ulkotakki on aina naulakossa, toisen perheessä takin on voinut heittää oman huoneen tuolille. Teillä on molemmilla lapsia etkä kerro tarkemmin miten huoltajuudet ja lasten asumiset on sovittu. Vuodenkin jälkeen voi tuoda vapautta jos päätätte, että opiskellaan asioita vielä toinenkin vuosi. Siinä tarvitaan uteliasta ja avointa mieltä puolin ja toisin. Olette varmaan tätä kyllä tehneetkin jo aika paljon. Uteliaana voi yhä avoimesti kysyä, miten tämä tai tuo asia on tehty ennen teidän perheessä?

Joskus auttaa, jos kaikki aikuiset tai lapsetkin voivat istua saman pöydän ääreen. Voisiko tämä onnistua? Ei pidä ajaa tietenkään itseään liian vaikeilta tuntuviin tilanteisiin, jos paine tuntuu vielä liian suurelta. Silloin voit pyytää, että miehesi neuvottelee kahdestaan asioista entisen puolisonsa kanssa. Heillä kuulostaa olevan kuitenkin jonkinlaiset keskusteluvälit?

Sinulla on aivan kohtuullisen kuuloisia toiveita. Haluaisit kuulla asiat suoraan ja ilman muuta on reilua, että muut eivät tee päätöksiä sinun puolestasi. Sanot, että on uskomattoman vaikeaa suhtautua asiallisesti miehesi entiseen puolisoon, mutta jos tuota noin osaat pohtia, saatat hyvinkin jaksaa suhtautua aikuismaisesti häneen? Tiedät, että kyse on sinun ja lasten paremmasta arjesta. Tärkeät aiheet ovat nyt esillä.

Jos tarkasteluun ottaa miehesi ja hänen entisen puolisonsa tavan toimia lapsia koskevissa asioissa, niin sinun kannalta he ovat liian suurpiirteisiä ja tämä lisää sinun vastuuta. Toisten perusluonteen ja temperamentin muuttaminen on vaikeaa, ellei mahdotontakin puuhaa. Silti saat kertoa, vaikka konkreettisten esimerkkien kautta, miten asiat näyttäytyvät sinulle. Sinun rooli uutena kumppanina on merkittävä. Voit olla käynnistämässä ja mahdollistamassa keskusteluja ja uutta sopimista.

Sinulla on yhtä aikaa mahdollisuus pitää kiinni omista rajoistasi ja käynnistää yhteistyöneuvotteluja. Sinun yli ei saa kävellä ja yhtä aikaa voit kuitenkin sanoa kaikille, lapsille ja näille muille aikuisille, että nyt tarvitaan keskusteluja ja sopimista toimivamman arjen suuntaan. Siitä hyötyisivät kaikki. Oman biologisen vanhemman ja lapsen suhde on uusperheessäkin aivan erityinen suhde. Silti sopimalla ja avoimesti erilaisia perhetaustoja ”tutkimalla” voi löytyä parempia tapoja toimia.

Uusperheissä on usein onnistumisen painetta ja syyllisyyden kysymyksiä. Sitten on paljon toivoa ja iloa. Voitko kertoa muille aikuisille, että sinun kannalta tässä jokin ahdistaa ja haluaisit sopia arjen sujumista helpottavista käytännöistä. Uusperheet eivät ole pelkästään ”kahden kauppa”. Teillä on miehenne kanssa molemmilla muitakin tärkeitä ihmisiä ja rakkauden kohteita. Silti ytimessä, koko paketin lisäksi, on teidän kahden parisuhde. En tiedä olenko kuullut oikein sen mitä kaikkea kysyt. Vielä nousi mieleeni, että onko postissasi mukana myös huoli siitä, minkälainen suhde miehellä on edelleen entiseen puolisoonsa ja välillä taitaa tuntua siltä, että hän asettuu liiaksi entisen vaimon puolelle? Onhan tuokin sinun kannalta oleellista, miten koet paikkasi kumppanisi rinnalla. Kerrot aika vähän mitä miehesi toivoo, paitsi sinua ymmärtämään enemmän entistä puolisoaan. Voisiko muustakin kysyä?

Rohkaisen tästä kaikesta keskusteluja jatkamaan, vaikka tunnet, että väsymys jo uhkaa. Jotain yleensä alkaa tapahtua, kun olet jo lähtenyt liikkeelle.

Perheneuvoja Markku

KYSYMYS: Olen muutaman vuoden ollut parisuhteessa ihanan miehen kanssa. Meillä on yhteensä viisi lasta, kaikki teini-ikäisiä, joista kolme täysi-ikäistä. Emme asu yhdessä mutta vietämme paljon aikaa molempien kodeissa, silloin kun toisella ei ole lapsia luonaan. Lapsemme eivät ole tavanneet toisiaan, sillä omat lapseni eivät halua tavata mieheni lapsia. Lasteni on ollut vaikea hyväksyä suhdettamme ja nyt tuntuu, että aikaa on jo kulunut liian kauan. Koen tilanteen todella hankalaksi.

Tilanne ahdistaa itseäni todella paljon ja mietin sitä lähes taukoamatta. Se on vaikuttanut mm. siihen, että kun olen mieheni luona en uskalla puhua siellä mitään ja mietin, mitä voin sanoa vai voinko sanoa mitään. Tilanne on myös ajautunut siihen, että en halua mennä mieheni luokse, kun hänellä on lapset siellä. En halua aiheuttaa myöskään lapsille ahdistusta siitä, että olen siellä. Sillä uskon, että he kokevat minut ahdistavaksi. En tiedä enää mitä teen? Rakastan miestäni valtavasti mutta en tiedä mitä tilanne pidemmän päällee tekee omalle mielenterveydelleni.

Surusilmä 41 v.

VASTAUS: Kuulostaapa ikävältä tilanteelta ja samanaikaisesti kovin tutulta. Olet löytänyt itsellesi ihanan miehen, jota rakastat valtavasti. Mutta miten sovittaa yhteiseen uusperheen elämään kummankin lapset ja sitä kautta myös kummankin historia?

Minulle tuli viestisi sisällöistä kolme erilaista suhteen tasoa, jotka pitäisi saada toimimaan.

1. Parisuhde eli yhteys miehesi ja sinun välillä.
2. Vanhemmuus eli kummankin suhde omiin lapsiinsa.
3. Suhde puolison lapsiin.

Kuulostaa sitä, että jollain tapaa kaikilla näistä tasoista, sekä sinun että miehesi osalta, on hankaluuksia.

Kuvaat suhdetta mieheesi hyväksi, mitä se varmaan onkin muilla alueilla, paitsi vanhemmuus- ja kasvatuskysymyksissä. Et hyväksy miehesi tapaa olla vanhempi suhteessa hänen lapsiinsa. Riitelettekö tästä vai tulevatko riidat sinun ja hänen lastensa välille? Oletteko pystyneet rauhallisesti keskustelemaan ja kuulemaan kummankin näkökulmia ja toivomuksia? Tiedätkö, minkälaista suhtautumista tai asioita miehesi toivoisi sinulta? Miten ja millaista hän toivoisi, että asiat ja yhteydenpito olisi uusperheessänne? Miten helppoa tai vaikeaa teidän on ylipäätään ratkaista ristiriitoja välillänne? Onnistuuko se muissa asioissa? Pystyttekö riitelemään muista kun näistä uusperhekysymyksistä? Myös uusperheessä keskeistä on vanhempien hyvä yhteys ja kyky ratkaista ristiriitoja ilman, että tilanteet ja tunteet kärjistyvät.

Toinen taso, minkä viestistäsi luin, on että kummankaan teistä lapset eivät ole hyväksyneet vanhempiensa uutta puolisoa ja kumpikaan teistä ei ole pystynyt tältä osin löytämään yhteyttä omiin lapsiinsa. Kerrot omalta osaltasi, että sinun lapsesi eivät ole hyväksyneet suhdettanne ja suostuneet tapaamaan miehesi lapsia. Mistä siinä on kyse? Mitä he eivät hyväksy? Keneen ja mihin he ovat pettyneitä? Eihän miehesi lapsilla ole mitään osaa eikä arpaa sen kanssa, että lastesi vanhempien suhde on päättynyt ja sinulla ja miehelläsi on suhde. Oletko pystynyt puhumaan näistä asioita heidän kanssaan ja kyselemään heiltä? Miten he asiat kokevat? Miten he toivoisivat asioiden olevan tai järjestyvän? Veikkaan, että hekään eivät halua tilanteen jatkuvan tällaisena. Ajattelisin, että sinun ensisijainen tehtäväsi on pyrkiä rakentamaan keskusteluyhteyttä omiin lapsiisi uusperhekuvioon liittyvissä kysymyksissä. On yhtä iso ja haitallinen asia, että sinun lapsesi eivät hyväksy suhdettanne kuin miehesi lasten suhtautuminen sinuun. Mutta sinun ensisijainen tehtävä on pyrkiä korjaamaan asioita omalla tontillasi.

Kolmas suhteen taso on suhde toisen lapsiin, jotka uusperhekuviossa tulevat kuvioon kylkiäisinä, haluaisipa tai ei. Ne muistuttavat usein kipeälläkin tavalla siitä, miten kummallakin on oma historiansa ja aikaisempia parisuhteita. Ehkä haastavin asia uusperheessä elämisessä, on kestää ulkopuolisuutta ja suostua olemaan myös sivussa. Se onnistuu parhaiten silloin kun noilla kahdella aiemmalla mainitsemallani suhteen tasolla yhteys toimii. Miehesi tapa olla vanhempi, hänen suhteensa tyttäreensä, on pitkälti hänen asiansa. Se on samalla tavalla yksi tapa olla vanhempi kuin sinun tapasi. Siinä on todennäköisesti asioita ja historiaa joista sinä kaikelta osin et voi olla tietoinen. Sen sijaan, että yrittäisit vaikuttaa heidän suhteeseensa, pystyisitkö miettimään miksi et kestä tätä asiaa. Miksi se vaikuttaa sinuun niin vahvasti? Todennäköisesti et pysty muuttamaan miehesi tapaa olla vanhempi. Siksi siihen on opittava ottamaan etäisyyttä, eräällä tapaa suostuttava. Sanot, että haluaisit puhua asiat halki miehesi tyttären kanssa. Se kieltämättä kuulostaa minustakin hieman uhkaavalta. Kuitenkin on aikuisuutta, pyrkiä rakentamaan yhteyttä lapseen ja nuoreen. Se onnistuu parhaiten niin, että lähestytään nöyrinä, kiinnostuneina, kysellen, ja että ollaan valmiita ottamaan vastuu niistä asioista, jotka omassa käyttäytymisessä menivät pieleen.

Ehkä eniten kannustaisin sinua vahvistamaan sinun ja miehesi välistä yhteyttä, jonka varassa jaksaisitte, toinen toisianne tukien, näitä haastavia uusperheen tilanteita ja suhteita. Helppoja ne eivät ole kenellekään. Suomen Uusperheiden liitolla on mm. parisuhdekursseja, jotka auttavat vahvistamaan parisuhdetta juuri uusperhenäkökulmasta.

Oikein hyvää jatkoa!

perheneuvoja Helena

KYSYMYS: Tämä kysymys ei koske parisuhdetta, mutta liittyy sen ympärille kuitenkin.

VASTAUS: Kerrot kirjeessäsi omasta ja lastesi uudesta elämänvaiheesta ja mahdollisesta uusperheen muodostumisesta. Mietit millä tavalla tukisit lapsiasi ja poikaystäväsi lapsia niin että asiat sujuisivat ”mahdollisimman pienillä haavoilla”. Ymmärsin siis että haluat varautua ja valmistautua etukäteen mahdollisiin hankauskohtiin ja haasteisiin.

Uusperheen arjen haasteet ovat moninaiset. Uusperheessä on monta jäsentä ja lapsia on monenikäisiä. Osa asuu koko ajan yhteisessä kodissa, osa asuu välillä muualla. Välillä talo on täynnä väkeä, välillä on hiljaisempaa. Kun ihmisiä on paljon, myös näkökulmia ja kokemusmaailmoja on paljon. Jokainen tulee uusperheeseen myös omine tunteineen, toiveineen ja pettymyksineen. Ketään ei saisi unohtaa – ei aikuisten kokemusta mutta ennen kaikkea ei lapsia.

Lähtökohtana on siis hyvä muistaa se, että jokainen perheen jäsen tuo mukanaan ihan oman näkökulmansa, kokemusmaailmansa ja tunteensa. Ne vaikuttavat uusperheen päivittäisissä kohtaamisissa ja se on hyvä tiedostaa. Toisaalta tämäkään ei ole vain haaste, vaan myös rikkautta ja – tohtisin jopa sanoa – upea lahja.

Mietit että poikasi ja poikaystäväsi poika ehkä löytävät helpommin toveruuden monien yhdistävien tekijöiden ansiosta. Tyttärenne taas ovat varsin eri-ikäisiä, ja mietit miten oma tyttäresi sopeutuu uuteen tilanteeseen, jossa ei ole huomion keskipisteenä. Yksiselitteisiä vastauksia en pysty tässä antamaan, voin vain pohtia yleisemmin ja esittää sinulle kysymyksiä pohdittavaksi. Läsnäolo, puhuminen ja huomion antaminen tukevat uuteen tilanteeseen sopeutumista. Kaikki ovat yksilöitä – miten voisi tukea kunkin keskinäisen suhteen kehittymistä? Miten saada heidät kokemaan myönteisellä tavalla sisaruutta? Onko esimerkiksi mitään edes pienen pientä puuhaa tai hetkeä, jossa leikki-ikäinen ja murrosikäinen voisivat kokea keskinäistä yhteyttä? Ei välttämättä helppo tavoite, mutta onnistumisen hetki on varmasti kaikille palkitseva!

Uusperheessä molempien vanhempien on panostettava uuden, yhteisen perheen hyvinvointiin. Tavoitteenahan on oma perhe omine pelisääntöineen, joihin kaikki sitoutuvat. Se, miten on toimittu aiemmassa perheessä, ei välttämättä enää toimi uudessa perheessä. Yhteisöllisyyden, sen ”meidän perhe”-kokemuksen syntymiseksi tarvitaan yhteisiä koko perheen hetkiä ja elämyksiä: niistä muodostuvat yhteiset muistot, jotka puolestaan luovat yhteisyyden tunnetta.

Puhuit uusperheen eri vaiheista. Jokainen perhe on erilainen ja yksilöllinen. Jonkinlaisia kehityskulkuja ja vaiheita uusperheissä voidaan kuitenkin tunnistaa. [url=www.supli.fi]Suomen uusperheiden liiton[/url] sivuilta saat asiasta tarkempaa tutkimustietoa. Sieltä löydät myös muun muassa artikkeleita aiheesta sekä tietoa uusperheellisille kohdennetuista luennoista, parisuhdekursseista, tapahtumista ja vertaisryhmistä.

Teillä on monta ihmistä, jotka ovat uuden äärellä. On monta uutta ihmistä, johon tutustua ja joihin luoda suhde. Haasteita siis toki on, mutta myös rikkautta. Kun panostatte suhteeseenne ja perheeseenne, uskon että teillä tulee olemaan vielä paljon onnellisia hetkiä yhdessä läheistenne kanssa!

Olli, perheneuvoja

KYSYMYS: Olen 39-vuotias nainen. Olen ollut nykyisessä parisuhteessa hieman vajaan vuoden. Suhde on ensimmäinen eroni jälkeen (ero 1/2013). Nykyinen parisuhde on hyvä. Mieheni on erittäin huomioiva sekä minua että lastani kohtaan. Hän on rehellinen ja luotettava. Aiemmin olen joutunut kokemaan suhteissani epärehellisyyttä ja pettämistä. Vaikka tämän hetkinen parisuhteeni on selkeästi paras ihmissuhteeni koko aikuiselämäni aikana, niin silti myös tässä suhteessa kärsin samasta ongelmasta, kuin jokaisessa aikaisemmassa suhteessani. Minua ahdistaa läheisyys ja erityisesti seksi. Rakastan miestäni ja haluan sitoutua häneen ja meidän yhteiseen elämäämme sekä uusperheeseen.

VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Kerrot että elät muuten hyvässä ja tasapainoisessa parisuhteessa, mutta että yksi asia hiertää sinun ja puolisosi suhdetta, nimittäin kokemuksesi seksistä ja läheisyydestä.

Seksuaalisuus läpäisee koko olemuksemme ja on osa identiteettiämme. Monet syyt vaikuttavat siihen, miksi kysymys seksistä muotoutuu parisuhteessa ongelmaksi. Tässä yhteydessä en lähde luettelonomaisesti arvuuttelemaan syitä siihen, miksi läheisyys ja seksi ahdistaa sinua. Mutta yritän esittää näkökulmia ja kysymyksiä jotka toivottavasti vievät sinua eteenpäin.

Kerroit että alkuhuuman jälkeen tarve läheisyyteen katoaa ja seksistä tulee sinulle peikko. Kerroit myös että sama ilmiö on toistunut suhteissasi. Siitä voisi tosiaan päätellä että ongelma on nimenomaan sinun ongelmasi, kenties menneisyyteen juontuva kysymys, johon syy löytyisi terapian avulla. En kuitenkaan olisi näin yksioikoinen. Muitakin syitä toki on: esimerkiksi väsymys, stressi, kuormittava elämäntilanne, parisuhteen ristiriidat ja hormonitoiminnan muutokset. Voisiko esimerkiksi lääkärillä käynti sulkea pois joitakin mahdollisia syitä?

Mietin sitäkin, että pelkäät kaikenlaista läheisyyttä puolisoltasi, koska tiedät että hän toivoo sen johtavan seksiin. Jos todellakin on näin, entäpä jos sopisitte että olette vain lähellä ja pidätte toisianne hyvänä? Vapautuisitko sinä osoittamaan ja samaan hellyyttä kun ei tarvitsisi pelätä ”seksin peikkoa”? Mitä uutta löytäisit itsestäsi, puolisostasi ja seksuaalisuudesta?

Mainitset tosiaan kahteen otteeseen, että sama ilmiö on toistunut suhteissasi. Saako tämä sinut etsimään syytä nimenomaan sinusta itsestäsi? – Näinhän ei välttämättä asian laita ole. Kaikesta huolimatta ajattelisin, että olisi hyvä jos hakeutuisitte esimerkiksi perheasiain neuvottelukeskukseen vaikkapa ainakin aluksi yhdessä puolisosi kanssa. Yhdessä keskustellen ja useaa näkökulmaa yhdistellen voidaan lähteä etsimään ratkaisuja ja kenties avata yllättäviäkin lukkoja.

Olli, perheneuvoja

KYSYMYS: Olemme seurustelleet mieheni kanssa 7 kuukauden ajan. Olemme molemmat 27-vuotiaita. Olemme etäsuhteessa, välillämme on 170 km, mutta näemme viikoittain ja pisimmät ajat erillään ovat korkeintaan viikon mittaisia. Minä olen vuorotyössä ja vapaapäiväni ovat pääsääntöisesti arkipäivinä, jolloin ajan miehen luokse muutamiksi päiviksi kerrallaan. Miehelläni on kaksi lasta aikaisemmasta suhteesta ja lapset ovat pääsääntöisesti isällään joka toinen viikonloppu. Mieheni tulee luokseni silloin kun hänen lapset, työt tai minun työt ei sitä estä, mutta huomattavasti harvemmin kuin minä. Tämä on ollut tiedossa alusta asti enkä koe sitä ongelmaksi. Ongelma on se, että mieheni ei kestä etäsuhteen aiheuttamia haasteita.

VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi, joka liittyy kahteen yleiseen ja tärkeään aihepiiriin: etäsuhteeseen ja vaikket siitä tässä kohdassa paljon puhu, myös uusperheytymiseen. Molemmissa aihepiireissä on paljon puhuttavaa, kun suhdetta rakennetaan. Miehesi haluaisi ratkaista tilanteen siten, että muuttaisit hänen luokseen, mutta sinä et ole valmis luopumaan hyvästä työstäsi ja harrastuksistasi, joita sinulla on kotipaikkakunnallasi. Tilannetta jumiuttaa sen käsitteleminen tekstiviesteillä, jotka luovat negatiivista mielialaa.

Minusta tuntuu, että ennen kuin pääsette tekemään konkreettisia ratkaisuja, on tärkeätä puhua tunteista. Eihän kumpikaan tahallaan yritä olla hankala, vaan molempien näkökulmat perustuvat omiin toiveisiin, pelkoihin ja odotuksiin.

Miehesi ymmärrettävästi haluaisi sinut kokoaikaisesti lähelleen, jakamaan arjen elämän, sen läheisyyden ja ilot sekä surut. Kun tällaista kaipausta yrittää ilmaista lyhyissä viesteissä, se helposti kääntyy pettymyksen ja syyttelyn sävyiseksi eikä saakaan toista tuntemaan lämpöä vaan loukkaantumista. Sinä taas toivoisit miehen tulevan enemmän sinun luoksesi, jotta matkustamisen vaiva jakautuisi tasapuolisemmin ja varmasti myös siksi, että ollessaan mukana sinun elämänpiirissäsi hän oppisi tuntemaan sinua syvemmin. Hän tutustuisi ystäviisi, harrastuksiisi ja työminääsi.

Kumpikin haluaisi olla täydesti pari, olla yhdessä ja elää suhteessa keskenään omassa elämänpiirissään. Miten nämä molempien todellisuudet voitaisiin jakaa riittävällä tavalla?

Kertokaa toisillenne siitä, millaisesta tulevaisuudesta unelmoitte. Etäsuhde on tällä hetkellä todellisuuttanne, mutta mitä yhteistä tavoitetta kohti haluatte kulkea? Millainen koti kummallakin välkkyy mielessä?

Millaisessa maisemassa se sijaitsisi? Mitä tekisitte yhdessä arkena? Miten miehen lapset olisivat mukana yhteisessä elämässänne? Millainen teidän kummankin oma elämä olisi töineen ja harrastuksineen? Miltä tuntuisi tulla joka päivä yhteiseen kotiin? Mitä hyvää kumpikin saisi ja mistä joutuisi luopumaan yhteisessä tulevaisuudessa? Luopuminen ei ole negatiivinen asia vaan osa elämää. Valitessaan elämäänsä yhtä joutuu jättämään jotakin toista vähemmälle. Mistä kykenee luopumaan saadakseen tilalle uutta?

Yhdessä keskustelemalla voitte auttaa toisianne tässä muutosprosessissa. Jos haluatte olla yhdessä, kummankaan elämä ei voi jatkua samanlaisena kuin ennen. Miehesi ei voi vain siirtää yhtä osaa, sinua, omaan elämäänsä säilyttäen sen muuten täysin entisellään. Sinä joudut yhtä lailla valintojen eteen, mikäli haluat sitoutua jatkossakin suhteeseenne. Mistä kumpikin on valmis luopumaan yhteisen elämän vuoksi? On myös tärkeätä saada surra sitä, mistä luopuu, vaikka tekisi sen omasta päätöksestään saadakseen paljon hyvää tilalle. Puolin ja toisin on helpompi joustaa, kun kokee toisen arvostavan sitä ja ymmärtävän, ettei luopuminen ole helppoa.

Käytännön neuvona ehdotan, että ette erossa ollessanne yritä käsitellä vaikeita asioita viesteillä. Kirjoitetussa tekstissä asiat jyrkkenevät ja mustavalkoistuvat eikä kehon kieli ole mukana auttamassa tulkitsemaan sanomaa oikein. Puhukaa vaikeat asiat kasvotusten ja lähettäkää viestejä, kun haluatte kertoa lämmöstä, kaipauksesta, hassutuksista, ilosta ja rakkaudesta. Antakaa hyvää palautetta! Pitäkää vireillä sitä, mikä suhteessanne on hienoa ja minkä puolesta kannattaa nähdä vaivaa.

Toivon teille avoimuutta ja iloa!

Päivi, perheneuvoja

KYSYMYS: Olemme olleet avopuolisoni kansaa yhdessä ihan pian 3 vuotta. Mieheni 28v, tulee toisesta Euroopan maasta ja kielemme on suomi ja englanti meillä ei ole yhteisiä lapsia minulla sen sijaan on 3 lasta, joista 4-vuotias asuu kanssamme. Mieheni on pitkään ollut työttömänä ja meillä on taloudellisesti myös hankalaa.

VASTAUS: Miehesi tilanne ei ole helppo: vieras maa, vieras kulttuuri, ei työtä eikä ystäviä. Taloudellinen tilanne ahdistaa ja aiheuttaa stressiä. Lisäksi hän on uusperheen isäpuoli. Nämä ovat 28-vuotiaalle melko vaativia asioita. Ei ole ihme, että ajatus palaamisesta kotimaahan tulee mieleen. Varsinkin, kun on tunne, että teillä ei ole mitään yhteistä.

Olisiko siis niin, että miehesi ei halua enää jatkaa suhdettanne? Olette olleet yhdessä kolme vuotta. Siinä ajassa ehtii jo nähdä paljon, ja oppii myös tuntemaan toista. Ehkä elämä tällaisena ei sittenkään ole sitä, mitä hän haluaisi. Näin vain joskus käy, ja se satuttaa sitä osapuolta, joka haluaisi vielä yrittää. Tässä tapauksessa siis sinua. Mutta toista ei voi pitää väkisin, kuten tiedät. Jokainen parisuhde päättyy, jos toinen ei enää halua jatkaa. Yksin ei sitä voi tehdä. Jos tahto loppuu, niin silloin ei puhuminenkaan auta. Siinä miehesi on oikeassa.

Te olette kuitenkin pystyneet puhumaan myös vaikeuksistanne. Tämä on hyvä asia. Mitä miehesi toivoo sinulta juuri nyt? Onko hän jo päättänyt palata kotimaahan vai voisitteko yhdessä löytää jonkun vaihtoehtoisen suunnitelman?

Heikki, perheneuvoja

KYSYMYS: Huolenani on yleistynyt riitely. Lähinnä riitoja tulee lapsiin liittyvistä asioita. Olemme uusioperhe. Asumme erillään virallisesti, mutta käytännössä olemme aina yhdessä perheenä. Tuo perhe tuntuu kuitenkin puuttuvan. On minä ja minun lapsi ja sinä ja sinun lapset. Olemme olleet yhdessä jo yli seitsemän vuotta. Nyt nuo riidat ovat kuitenkin yleistyneet ja rakentavaan keskusteluun emme kykene vaan syyttelyksi menee. Väittelyä oikeasta ja väärästä. Oman lapsen puolelle asettumista. Ihan typeriä riitoja, mutta niitä vaan aina tulee kun käymme selvittämään lasten välisiä riitoja. Tarvitsisimme tähän tilanteeseen apua ja neuvoja. Kovin mahdottomalta tilanne nyt tuntuu. En haluaisi erota, mutta yhdessä olo tuntuu välillä niin vaikealta. Lapset tietysti myös kärsivät omusta riidoistaan ja kun me aikuiset sitten vielä riitelemme heidän riidoista. Lähden omaan kotiini nyt. En vaan jaksa. Mitähän tässä nyt voisi tehdä, että asiat saataisiin sellaisiin uomiin että yhdessä voisimme olla. Mistä apua joka auttaisi meitä? Onko jokin terapia oikea paikka vai mikä neuvoksi?

KieloOrvokki, 37v

VASTAUS: Hei KieloOrvokki! Kirjoitit, että olette eläneet uusperhe-elämää yli seitsemän vuotta. Noihin vuosiin mahtuu varmaankin monenlaisia vaiheita. Onkohan niin, että olette nyt jonkinlaisessa kriisivaiheessa? Parhaimmillaan tällainen kriisivaihe voi johtaa positiiviseen muutokseen, jos kaikki asianosaiset sitä aidosta haluavat. Tärkein kysymys tietenkin on, mitä sinä ja kumppanisi tulevaisuudelta toivotte ja ovatko nämä toiveet yhteensovitettavissa?

Jäin miettimään uusperheenne rakennetta: montakohan lasta sinulla ja kumppanillasi on, minkä ikäisiä, kumpaako sukupuolta ja mitenköhän lapset tulevat toimeen keskenään... Lisäksi mietin, että kuinkahan paljon lapset viettävät aikaa toisen biologisen vanhempansa luona ja jääkö parisuhteelle kahdenkeskistä aikaa kaiken tämän keskellä...?

Kun tapaan uusperheitä täällä perheneuvonnassa, piirrän usein ensitapaamisella fläppitaululle jonkinlaisen hahmotelman uusperheen rakenteesta ja rajoista. Lisäksi minua kiinnostaa, kuinka paljon perheen ulkopuoliset henkilöt (esimerkiksi exät ja ex-sukulaiset) vaikuttavat uusperhe-elämään. Kartoitan myös mahdolliset tukiverkostot uusperheen ympärillä. Tämä kaikki auttaa minua - mutta usein myös asiakkaitani - ymmärtämään, kuinka monimutkaisesta kuviosta uusperheessä onkaan kysymys.

Kirjoitit, että olette käytännössä aina yhdessä perheenä, mutta toisaalta perhe (eli me-henki) tuntuu puuttuvan. Asetelma "minä + minun lapseni" vs. "sinä + sinun lapsesi" on pidemmän päälle varsin kuluttava. Tuhannen taalan kysymys lienee, miten saisitte yhteishenkeä vahvistetuksi? Onkohan teillä aina ollut tämän kaltainen asetelma? Usein kriisitilanteessa uusperheen yhteishenki rakoilee ja biologiset linjat korostuvat. Näin ei saisi jatkua kovin pitkään niin lasten kuin aikuistenkaan hyvinvoinnin tähden.

Kirjoitit huolesi olevan yleistyneen riitelyn, johon olet nyt väsynyt. Toisaalta et tahtoisi erotakaan ja pohdit ammattiavun hakemista. Suosittelen sitä lämpimästi! Voisitte hakeutua ensin pariterapiaan kumppanisi kanssa ja myöhemmin voisitte yhdessä terapeutin kanssa pohtia lasten mahdollista osallistumista työskentelyyn. Suosittelen teitä kääntymään alueenne Perheasiain neuvottelukeskuksen puoleen. Pari- ja perheterapiapalveluja löytyy runsaasti myös yksityissektorilta.

Voimia ja kaikkea hyvää koko uusperheellenne!

Perheneuvoja Kaisa

KYSYMYS: Hei miten voin olla.. Mies on ahdistunut meidän suhteesta, samoin minä. Mies välillä on sanonut että olen tärkeä hänelle ja välillä riitojen aikana huutaa ja raivoo mulle suksi helvettin hänen elämästä.. Ensimmäinen ihminen kehen olen luottanut täysin, on minun avomieheni, mutta tapahtui se käänne niin että hän on valehdellut työasioitaan minulle 2,5 mielestäni ja monen tuttujen mielestä mies teki erittäin liikaa töitä, että vaikutti parisuhteseen ja perhe elämään.. Jälkeen päin mies riidan yhteydessä huutaen minulle että hän on ottanut itse ylimääräistä työtä sen takia että on ahdistunut koti olostaan.. Mutta sillä väliin kuin mies otti ylimääräisen työn ja yritti ajattella että työn teolla pystyy hoitaa pahaa oloan, niin minulla oli silloin masennus, mutta silti yritin hoitaa kodin ja lapset + työ. Yritin jollain tavoin siinä keskustella mieheni kanssa parisuhteesta, mutta miehen vastaus on "EN TIEDÄ, EN OLE PUHUJA IHMINEN".

Aina on toi ollut sama nauha kun kysyn että mikä on, voitko kertoa mikä hätänä? Mies vastaa aina että ei mikään on vaa väsynyt, mutta mies on aina omissa oloissaan ja hiljanen.. Ei nähnyt lapsia eikä minua. Mä aloin muuttua siitä kun ei ole seksiä, ei ole minkään näköinen yhteys, kun riidat ja paha olo molemmille. Mies haluaa eron minä en, rakastan siitä huolimatta mitä on ollut ja on vielä.. Miten voin luottaa mieheni?? Ja mieheni tytöllä, jota pidän kuin omaa tytärtäni ja jonka olen kasvattanut ja huolehtinut kuin omaa lihaa ja verta, tytöllä on todettu sairaus jonka kohtalo on tuskallinen kuolema. Tyttö on nyt 10v.

Mutta parisuhde ongelmat alkoi jo paljon aikasin ennen kun lapselle todettu ton kohtalon.. Nyt yritän että ollaan arjessa ja normaali arki ja yrittää päivä kerrallaan mennä mutta kun painaa parisuhde asia niin että välillä ei meinaa pysyä järjissään.. Eilen tuli tyhmästä asiasta taas riita ja mies huutaa mulle mä vihaan sinua kun ahdistat minua kun on aina sanomassa jotain valitus, tämän valituksen mieheni tarkoitti että kuin laitoin viestin hänelle että minä ja hänen tytär jäädään vielä toisen yön minun ystävän luona että hän sais olla rauhassa kotona mitä on joskus toivonut, sitten odotin vastausta viestiin että laittas vaikka "ok" tai jotain vastaavaa, niin ei kuulunut mitään. Olin loukkaantunut olis kiva saada edes viestin kautta vastausta, mutta soitin seuraavana päivänä miehelleni, että tuleeko hakemaan meitä pois mun ystävän luota.. Niin hän hoitaa eka pari asia ennen kuin tulee hakemaan ja siinä minä kysyin että miksi ei vastannut minun viestiin ja olis kivaa saada tietää että tuliko viesti perille ja että ei voi aikuinen mies aina voi käyttäytyy miten sattuu. Siinä vaihessa mies käytti rumaa kieltä ja rupesi huutamaan ja kotona raivoamaan. Mulla on henkinen ja fyysinen terveys pettänyt jo.. Mutta haluan saada minun mieheni takas ja meidän kodin iloisemmin, mutta yksin en jaksa kaiken tämän keskellä.
_____________________________________________________________________________________

Nyt löydät Suhdeklinikan myös Facebookista!
_____________________________________________________________________________________

VASTAUS: Minulla herää iso huoli sinun jaksamisestasi. Kirjoitit, että henkinen ja fyysinen terveytesi on jo pettänyt... Mitähän mahdat tällä tarkoittaa? Oletko saanut apua terveysongelmiisi?

Mitä parisuhteeseesi tulee, niin tilanteenne kuullostaa minusta varsin tulehtuneelta. Kirjoitit, että olette molemmat ahdistuneita miehesi kanssa ja olette etääntyneet toisistanne. Asioista keskusteleminen on vaikeaa. Riitojen aikana miehesi huutaa ja raivoaa sinulle... Kuinka kauan mahdat jaksaa tätä? Kirjoitat, että miehesi haluaisi erota, mutta sinä et, sillä rakastat häntä kaikesta huolimatta. Jäin miettimään, että oletko myös jollakin tapaa riippuvainen miehestäsi (esimerkiksi taloudellisesti)? Vaikuttaa siltä, että olet varsin yksin murheidesi kanssa. Onko sinulla ketään läheistä, kenen kanssa voit jakaa ajatuksiasi?

Minusta olisi nyt ensiarvoisen tärkeää, että hakisit keskusteluapua itsellesi esimerkiksi terveysasemasi tai työterveyshuoltosi kautta. Keskusteluapumahdollisuuksista voit tiedustella myös alueesi Perheasiain neuvottelukeskuksesta. Palvelu on luottamuksellista ja maksutonta.

Älä jää yksin huoliesi kanssa vaan hae apua jo tänään!

Rohkaisevin terveisin

Perheneuvoja Kaisa

KYSYMYS: Olen 33-vuotias nainen ja ollut 2,5 vuotta etäsuhteessa; välimatkaa seurustelukumppaniini on 120km. Näemme kyllä usein ja yhdessä vietämme 3-4 yötä viikossa. Molemmilla on omat asunnot, hyvät työt ja asiat kunnossa.

Mitä jos emme koskaan saa yhteistä perhettä? Tällainen tilanne ei riitä minulle enää kauaa. Pelottaa että ajaudun tuskissani eroamaan muuten hyvästä suhteesta. Miksi en pysty tyytymään siihen mitä meillä nyt on? Pystynkö 'opettamaan' itseni tyytymään? Pelkään että alan syyllistää seurustelukumppaniani siitä ettei hän muuta luokseni, vaikka olen itse ihan yhtä muuttohaluton.

_____________________________________________________________________________________

Nyt löydät Suhdeklinikan myös Facebookista!
_____________________________________________________________________________________

VASTAUS: Kirjoitat kauniisti parisuhteestasi: rakkautta on paljon ja koet, että kumppanisi on sinulle se oikea. Yhteenkuuluvuudentunteenne on vahvaa. Nämä edellä mainitut asiat kuullostavat minusta kaikkein tärkeimmiltä ja oleellisimmilta tässä kokonaisuudessa. Olette onnekkaita kun olette löytäneet toisenne.

Ongelmaksi kuvaat voimistuvan toiveesi yhteisestä kodista, joka ei ole kuitenkaan helppoa toteuttaa nykyisessä elämäntilanteessa. Maantieteellisestä välimatkasta huolimatta pystytte järjestämään säännöllisiä tapaamisia ja viettämään noin puolet öistä yhdessä. Minusta tämä kuullostaa kohtuullisen hyvältä ja toimivalta järjestelyltä - joskin ymmärrän kaipuusi tiiviimpään yhdessäoloon. Jos teistä kumpikaan ei ole kuitenkaan tällä hetkellä valmis vaihtamaan paikkakuntaa, on yhteenmuutto yhtälönä mahdoton. Minusta on hienoa, että osaatte pohtia asiaa myös lasten näkökulmasta.

Kirjoitat, ettei tällainen tilanne riitä sinulle enää kauaa ja kysyt, miksi et pysty tyytymään siihen (hyvään) mitä teillä nyt on. Se on hyvä kysymys, johon minulla ei ole antaa suoraa vastausta, mutta haastan sinut pohtimaan hieman tätä asiaa. Mikä on sinulle riittävän hyvää? Mistä olet valmis tinkimään? Entä mikä on sinulle luovuttamatonta? Kirjoitit pelkääväsi, että tyytymättömyytesi voisi johtaa jopa eroratkaisuun. Mitä silloin menettäisit? Mitä saisit tilalle? Kumpaa valintaa arvelet katuvasi myöhemmin vähemmän; hyvän (etä)suhteen jatkamista vai eroamista?

Entäpä jos asia ei olisikaan niin mustavalkoinen (eli suhteen jatkaminen nykyisellään tai sen lopettaminen)... Minkälaisiin kompromisseihin olisit valmis omalta puoleltasi? Entä kumppanisi?

Kirjoitit, että olette kestäneet kumppanisi kanssa yhdessä paljon, mm. avioeroprosessit. Teillä on molemmilla pienet lapset aiemmista suhteistanne. Nyt pohditte uusperheen perustamista. Se on varsin erilainen lähtökohta kuin lapsettoman pariskunnan yhteisen elämän suunnittelu. Nyt huomioon täytyy ottaa monta muuttujaa (molempien lapset, exät, hoito- ja työpaikat, asumisjärjestelyt, ym.) Palapeli on paljon monimutkaisempi, mutta ei mahdoton. Palojen loksahtaminen kohdilleen kestää usein vaan kauemmin kuin ydinperhettä perustavilla. Uusperheellistymisen sanotaankin olevan prosessi, joka kestää vuosia. Olette siinä mielestäni vielä alkuvaiheessa. Aikaa, kärsivällisyyttä ja joustavuutta tarvitaan.

Jos rakkautta ja tahtoa on riittävästi, uskoisin, että käytännön asiat järjestyvät ajallaan. Uusperhekirjallisuuteen perehtyminen voisi auttaa teitä. Voisitte aloittaa vaikkapa Kaisa Raittilan ja Päivi Sutisen (2008) kirjasta Huonetta vai sukua - Elämää uusperheessä. Suosittelen teitä myös tutustumaan [url=www.supli.fi]Suomen Uusperheiden Liitto[/url] ry:n nettisivuihin. Vertaistuki saattaa osoittautua tärkeäksi tällaisessa elämäntilanteessa. Monista haasteista huolimatta uusperheellistyminen on uusi mahdollisuus!

Onnea matkaan toivottaa

perheneuvoja Kaisa

KYSYMYS: Olemme nyt olleet kaksi vuotta yhdessä, josta vuoden asuneet yhdessä. Olin kahden lapsen yh jättäessäni kaiken taakseni, muuttaessamme tänne Nousiaisiin. Jätin siis työni, ystäväni ja sukuni. Lapseni jättivät koulunsa, ystäävänsä ja elämänsä, muuttaessanmme Varsinais-Suomeen.

VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Ymmärränkö oikein, että tapailit/seurustelit nykyisen miehesi kansa ensin vuoden ja sitten muutit uudelle paikkakunnalle? Ei siis voi ilmeisimmin sanoa, että olisit syöksynyt uuden miehen kanssa asumaan. Mutta joka tapauksessa olet osoittanut suurta luottamusta, uskallusta ja riskinottokykyä, kun olet muuttanut uudelle seudulle ilman ystäviä ja sukulaisia, ehkä ilman työpaikkaakin. Jokin on saanut sinut luottamaan, uskomaan ja toivomaan niin paljon, että repäisit itsesi ja lapsesi entisiltä sijoiltanne uuteen. Saan sen vaikutelman, että olet ollut valmis paljoon uuden ihmissuhteesi vuoksi, mutta nyt jokin herätti epäilyksesi ja luit kumppanisi tekstiviestit.

Mainitset ulkopuolisuuden kokemuksen. Mietin mitähän kaikkea ulkopuolisuus sinulle on? Mistä kaikesta olet ulkopuolinen? Oletko ulkopuolinen uusperheessäsi, lastesi elämästä, miehesi elämästä, jostain muusta? Ehkä olet uudella paikkakunnalla vielä ulkopuolinen, joka on omiaan alleviivaamaan omaa ulkopuolisuuden kokemustasi, jos sinulla on sellaiseen taipumusta. Koetko/pelkätkö, ettet ole tärkein kumppanillesi ja että yhteydenotto ex-puolisoon on tästä merkki?

Kerroit, että olet tullut edellisissä suhteissasi petetyksi. Olet kokemuksesta oppinut, että rakkaisiin ei ole välttämättä luottamista. Mutta otaksun sinun halunneen silti yrittää lähtiessäsi uuteen suhteeseen. Mutta nyt näyttää vanha haamu nousseen haudastaan. Luulen, että joudut ensin kohtaamaan tämän vanhan haamusi/ystäväsi, ennen kuin voit löytää luottamuksen ja tunteen kuulumisesta. Voisitko ajatella kutsuvasi tämän pelkosi ja pettymyksesi "kylään". Keittelisit sille kahvit ja tutustuisitte oikein lähemmin. Kyselisit mistä se on tullut ja mitä sille kuuluu? Millä asioilla se liikkuu ja mitä se kaipaa. Oma kokemukseni on näyttänyt, että tällaiset "kulkijat" ovat usein yksinäisiä, hyljeksittyjä ja kaltoinkohdeltuja puolia itsessämme, jotka olemme työntäneet syrjään ja vaientaneet. Joskus ne ovat kokemuksia, joita ei ole voinut surra ja itkeä loppuun saakka tai "mörköjä", joista on kasvanut valtavia yksinäisydessään ja jotka keräävät voimaa kiukusta ja vihasta. Tee itsellesi ylläri ja kutsu pelkosi kylään, toivottele tervetulleeksi ja petaa sille vierasvuode illalla.

Koska yksin oman pelon kohtaaminen voi olla rankkaa, etsi tukea. Käänny ystäviesi, sukulaistesi, läheistesi ja vaikka ammattialisten puoleen. Voisitko ajatella puhuvasi pelostasi miehellesi? Mitähän tapahtuisi, jos jakaisit huolesi ja epävarmuutesi hänen kanssaan? Mitä luulet, että hän vastaisi, jos kertoisit kuinka pelkäät tai miten ankara olet itsellesi syyttäessäsi itseäsi sairaaksi? Minä en voi tietää, mikä hänen reaktionsa on, mutta usein ihmiset ovat yllättävänkin myötätuntoisia ja lohduttelevia, jos heille vaan tarjoutuu siihen tilaisuus. Voisitko yrittää antaa miehellesi tilaisuuden tulla sinulle niin läheiseksi, että jakaisit hänen kanssaan pelkosi, epävarmuutesi, ulkopuolisuuden kokemuksesi ja ehkä yksinäisyyden?

Perheneuvoja Iiris