Vähän kaikesta ja paljon muustakin. Hektisiä ajatuksia laiskaan tahtiin ja toisinkin päin. Varoitus: Henkisesti keskenkasvuisille, negailijoille ja muille trolleille sopimatonta sisältöä. Onnellisuus ja positiivisuus etusijalla.
Pieni käsirysy tekee ihmeen hyvää, varsinkin jos vastassa on fyysisesti 25-vuotias mutta (hetkellisesti) henkisesti 6-vuotiaan tasolle vajonnut häirikkö, joka provosoi, kinuaa huomiota ja aggressoi selvästi ongelmia etsiskellen. Selvisin naarmuitta, toisin kuin opponentti.
Nyt alkaa sujua!
Eilen
20 min pyöräilyä
90 min kävelyä
Tänään
40 min intervallijuoksua
30 min pyöräilyä
"Yhyy, voi itkuvinkuparku, mun lompakko/passi/kamera/matkalaukku/arvotavaroita pöllittiin kun olin ulkomailla lomalla."
Niin, kun jättää ne arvotavaransa lukitsemattoman vuokra-auton takapenkille kadunsyrjään ja jää kittaamaan halpaa viinaa paikalliseen räkälään tai kävelee nähtävyyksiä tuijotellen arvotavarat avonaisesta laukusta tai (taka)taskuista pilkottaen, ei voi lopputulos yllättää.
Matkatoimistot, hotellin henkilökunta, tutut ja tuntemattomat, jopa terve järkikin muistuttaa siitä, että omista arvotavaroista on pidettävä huolta, erityisesti ulkomailla - ja silti riittää "vahinkoja tapahtuviksi".
Ihan oikein, että tyhmyydestään joutuu maksamaan. Eihän sitä muuten opikaan. Tyhmyydellä on hintansa, samoin viisastumisella.
Minulta ei ole viety lompakkoa eikä mitään muuta - ei Moskovassa, ei Pietarissa, ei Barcelonassa eikä muuallakaan. Kerran Suomessa paikallinen manne sai turpaan yrittäessään viedä kännykkäni.
Äly hoi.
Mä kaipaan tiettyä lapsuuden kesää, vm. 198jotain. Silloin ruoho oli korkeaa ja vihreämpää kuin nyt, linnut lauloi suloisemmin ja aurinkokin oli kirkkaampi ja lempeämpi. Muistan mansikkapellon ja satumaisen, turvallisen ja jännittävän omakotitalon takapihan pienine lampeineen, oravineen ja siiliperheineen.
Kaipaan myös viiden vuoden takaista kesää, kun kävin tutustumassa itselleni uuteen maailmaan ja kokemassa jo kauan suunniteltua. Kulttuurikylpy kliseineen oli valloittava kokemus. Sen kesän kokemuksen voi tietty ottaa uusiksi, onneksi.
Neljän vuoden takaisena kesänä sain ison, alkuun vaikean mutta yhtäkkiä ihan itsestäänselvyydeksi muuttuneen päätöksen tehtyä ja toteutettua. Silloin yhtäkkiä muutkin ongelmasolmut aukesivat ja kaikki olikin kristallinkirkasta ja selkeää - ihan kuin ilohanat olisi aukaistu ja tunsin taas eläväni ihan oikeasti enkä pelkästään fysiikan tasolla.
Ehkä tästäkin kesästä tulee kaivattava tulevaisuudessa. Nostalgia on ihanaa.
"Never argue with an idiot. He will bring you down to his level and beat you with experience."
Joskus sitä vaan niin innostuu käsittelemään uutta aihetta, uppoutuu asiasisältöön ja tarkkaan pointin selvittämiseen, ettei heti huomaakaan värikkääksi mutta silti suhteellisen tervejärkiseksi ja tasapainoiseksi persoonaksi olettamaansa vastapuolta provoja kylviväksi pissisaivoksi, joka kuluttaa aikaansa huvittamalla itseään lähinnä taantumuksellisella käytöksellään.
Olen miettinyt jo vuosia usein sivusta seuraamaani ilmiötä: ihminen tuomitsee/mustamaalaa muita keksimiensä asioiden avulla ja vain ja ainoastaan omaan mutuunsa nojautuen, ja samalla suunnilleen leimahtaa ja uhkaa hyökätä kimppuun, kun joku täysin asiallisesti huomauttaa kyseisen henkilön syyllistyvän itse paljon pahempiin käytösvirheisiin eli tuo esiin räikeän ristiriidan. Onkohan tuollainen sokeus ja itsensä kyseenalaistamisen puuttuminen valinnaista vai tiedostamatonta, ja kumpikohan on pahempaa?
Netissähän sitä erehtyy suhteellisen helposti, kun ilmeet, eleet ja äänensävyt puuttuvat täysin, eikä vastapuolta usein edes tunne. Todellisessa elämässä ollessaan kasvokkain ja omalla nimellään harvoin joutuu pidempiaikaiseen tekemiseen vastaavien henkisen kehityksen junasta hypänneiden/pudonneiden tapausten kanssa. Lohdullista, jollain tasolla, vaikka herättääkin paljon uusia kysymyksiä.
Lenkin aikana meinasin astua sammakon päälle. Hassu kurnutin istui keskellä fillaritietä. Tönin sitä kevyesti persuksille, niin tajusihan se loikkia laiskasti tien sivuun.
Valvottaa.
Muistoksi siitä sain todella hienon kolmivärisen mustelman polveen. Mä en siis osaa jarruttaa xD
I finally did it! Kävelyn, tanssi- ja salitreenaamisen ohella sain vihdoin itseni liikkeelle intervallijuoksun pariin. Wohoo!
Juoksin ekat 30 min intervallia ja loput 60 min kävelin reipasta tahtia. Kaikki kevyillä nilkkapainoilla.
Man, I feel good! <3
Sain tulen takkaan, mutten uuniin. Meni hermo. Tunnin aikana sain heikon liekin aikaan kymmenkunta kertaa, käytin kolmekymmentä tulitikkua ja tajuttoman määrän hermosoluja.
Lopulta hain after shavea ja kaadoin sitä suoraan uuniin. Johan roihahti!
Ihanaa olla talovahtina, kun isäntäväki on poissa. Nälkä iski, enkä löytänyt mitään lämmintä ruokaa. Söin sitten ruisleipää voilla ja salsadipillä.
Kohta 6 km:n lenkki kotiin päin.
Kannatti nukkua 12 tuntia: näin taas ihan tajutoman omituisia unia.
Yhdessä unessa olimme menossa kolmen ex-duunikaverin kanssa jonnekin maalle mökille vanhemman pariskunnan luokse. Autossa työkaverini (nainen) otti miespuoliselta työkaverilta mp3:n pois ja kuunteli sitä toisen työkaverin (nainen) kanssa. Mies jakoi sitten kanssani mun mp3:n. Muistan vielä, että biisi oli Prodigyn "No Good (Start The Dance").
Perillä menimme jonkun vieraan naisen kanssa pellon yli toiseen mökkiin, jossa meidän piti syödä aiemmin valmistettua lihaa. Lihaan oli sekoitettu isäntäpariskunnan aikaisemmin kuolleen nuoren tyttären tuhkaa, jotta hänet voitaisiin näin sulattaa osaksi eläviä.
Heräsin just ennen kuin söin lihaa. Todella terve olo! :D
