Vähän kaikesta ja paljon muustakin. Hektisiä ajatuksia laiskaan tahtiin ja toisinkin päin. Varoitus: Henkisesti keskenkasvuisille, negailijoille ja muille trolleille sopimatonta sisältöä. Onnellisuus ja positiivisuus etusijalla.
Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on onnellisuus.
Muistan jonkun sanoneen, että toiveitaan kannattaa varoa, koska ne voivat muuttua todeksi.
Allekirjoitan todeksimuuttumiskohdan. Olen toivonut ainakin viimeisen 10 vuoden aikana vain hyviä juttuja sekä itselleni että muille, joten niiden todeksimuuttuminen on ollut pelkkää plussaa kaikille osapuolille.
Osa toiveistani on toteutunut melkein heti, osa viiveellä. Kaikki toteutumiset ovat silti positiivisia kokemuksia ja vahvistavat käsitystäni universumin voimavirtauksista: positiivinen ihminen toimii magneetin tavoin ja paitsi vetää puoleensa hyvää, pystyy myös kääntämään ns. huonoista asioista esiin itselleen toimivan hyötypuolen.
Tänään huomasin taas monta kertaa olevani hitusen lähempänä erästä unelmaani sekä saavuttaneeni toisen.
Aloitanpa positiivisuusjakson heti kiitollisuudella.
Olen kiitollinen ainakin siitä, että...
- olen terve ja asun Suomessa
- viihdyn työssäni, rakastan sitä ja saan arvostusta suorituksistani
- kehityn jatkuvasti rakkaassa harrastuksessani ja saan myös tunnustusta ja rohkaisua
- voin yhdistää vaivattomasti työn ja opiskelun
- koen ja kokeilen uusia asioita niin vapaalla kuin työmaailmassakin
- matkustan ja näen maailmaa
- minulla on ihania ystäviä ja kavereita sekä rakastava perhe
- lemmikkini antavat minulle voimaa jo omilla hassunsuloisilla olemuksillaan
- olen tähän mennessä saavuttanut haluamani
- voin tarvittaessa pyytää apua ja saan sitä
- tiedän mitä haluan jatkossa ja sen saavuttaminen on realistista
- olen oppinut elämään rinnakkain myös surumielisyyteni kanssa
- aloin taas pitää päiväkirjaa
- näen, haistan, maistan, kuulen, tunnen ja aistin
- teen nimenomaan niitä virheitä, joista myös opin, heti tai viiveellä
- olen kokenut monia haluamiani asioita ja olen pian kokemassa lisää
- pyyteettömällä antamisella olen saanut sekä aikaan paljon iloa että yllättävän paljon takaisin
- olen juuri minä
- rakastan.
Lueskelin asioita netistä, ja törmäsin ilmiöön, jossa joku kirjoitti omakohtaisesta kokemuksesta, ja perässä tuli joku toinen kommentoimaan, miten "tämäkin on väärin eikä sovi minulle".
Ketju oli aika pitkä ja siinä oli useampikin ihminen juttelemassa, mutta seuraava kommentti sai minut tekemään päätöksen: "your negativity is just a living proof for some level of frustration".
Tästä on vain reilu kuukausi, kun sanoin eräälle ihmiselle: "Ei minua kiinnosta 'olla oikeassa'. Olen mieluummin onnellinen." Kyseinen ihminen oli toivonut kannanottoani johonkin asiaa X, ja kun lopulta annoin sen, niin siitä syntyi (taas kerran) lihava riita. Vaistoni oli neuvonut olemaan osallistumatta. Pitäisi jatkossa kuunnella sitä enemmän.
Nyt kokeilen aluksi vaikka muutaman päivän olla tekemisissä taas vain vähintäänkin neutraalisti asennoituneiden ihmisten kanssa. Lähipiirissäni on vain pari part-time negailijaa ja heilläkin on vain meneillään vaikeahkot elämäntilanteet. Muuten lähipiirini on täynnä kannustavia ihmisiä asennoituneena olemaan hyvillä mielin eikä luettelemaan ja kauhistelemaan maailman virheitä voidakseen tuntea olevansa jotenkin äärimmäisen fiksuja nähdessään maailman virheet ja tuomitessaan niitä.
Myös some tarjoaa paljon anonyymeja(kin) negailijoita ja muuta ajatusroskaa. Tämän spämmin voi myös norata, ja niin aion tehdäkin. Noraamisen seurauksena menetän vain ajanhukkaa, ja sellaiseen menetykseen olen enemmän kuin valmis. Negailijoilla on oikeus mielipiteisiinsä, mutta minun ei heitä tarvitse kuunnella saati tuhlata aikaani heidän kanssaan "keskustelemiseen". Minun egoni buustautuu paremmin vaikkapa salilla. :)
Jokainen skeptinen kommentti, jokainen päänaukominen, jokainen muka-nokkela uteleva kysymys vain näyttää negailijoiden perimmäisen luonteen ja vahvistaa käsitystäni siitä, että tein oikean ratkaisun jättäessäni heidät omaan arvottomuuteensa ja valitessani entistä rakentavamman ja positiivisemman tavan olla ja elää.
Entistä parempi fiilis, here I come! :)
"Clap along if you feel like happiness is the truth!"
Siinähän se yritti. Sinnikkäästi. Jaksoi ihailtavasti, vaikkei hyvin osannutkaan eikä ollut hyvässä hapessakaan. Vaikka sille oli kerrottu jo sanoin ja kuvin, että kiitos kiitos mutta ei kiitos kuitenkaan.
Ystäväni seurasi sivusta ja totesi tyypillisen herättävällä sarkasmityylillään: "Tuossa taitaa olla se sun seuraava poikaystävä!"
Ihana ystäväni. Tietää aina, miten piristää, vaikka olisi miten vaikea ja väsyttävä päivä takana ja toinen tiedossa. Nauru on erityisen ihanaa, kun se iskee päälle yllättäen ja jatkuu vaan. :D
Eräs ystäväni soitti tänään. Hän kertoi ilahduttavan innoissaan, miten oli vihdoinkin tajunnut erään asian, jonka koki vaikuttavan hänen elämäänsä mielettömän mieltäylentävästi sekä hyvinvointia edistävästi.
Kuuntelin, onnittelin ja kehuin häntä hymyillen.
Ystäväni oivaltama asia oli sama, jonka oivalsin itse vuosia sitten ja jota sovelsin ja sovellan edelleen aktiivisesti, ja se toimii.
Olin puhunut tästä asiasta juuri tälle samalle ystävälleni reilu vuosi sitten muutamia kertoja, mutta silloin hän todennäköisesti kuunteli kuulematta itse viestiä. Niin käy joskus.
Ennen tätä päivää ystävälläni oli ollut ainakin omien havaintojeni mukaan meneillään hiukan haasteellinen elämänvaihe, jossa suunta näytti olevan loivasti mutta varmasti alaspäin. Puhutaan siis henkisestä väsymyksestä. Asiaan ei liittynyt onneksi päihteitä tai elämänhallinnan menettämistä.
Olen iloinen ja onnellinen ystäväni puolesta. Hän oivalsi asian itse ja aikoo soveltaa sitä, ja toivon hänen onnistuvan siinä.
Mielessäni kävi kyllä pieni kaiho: entä jos ystäväni olisi reilu vuosi sitten kuunnellut minua tarkemmin ja kuullut viestini ja alkanut soveltaa tätä asiaa? Olisikohan hän sitten elänyt henkisesti helpomman vuoden? Olisivatko hänen asiansa huomattavasti paremmin kuin nyt, kun laskusuunta on vasta taittumassa noususunnaksi?
En tiedä eikä sitä voi tietää kukaan muukaan.
Tärkeää on nyt se, että ystäväni on löytänyt itse tämän avaimen onneensa ja ymmärtää, miten ja miksi sitä kannattaa soveltaa, sekä suunnittelee ottavansa sen käyttöön nyt heti.
Olen iloinen myös siitä, että hän jakoi tämän oivalluksensa kanssani.
Vähän vaihtelevasti mutta pääosin varmasti eteen- ja ylöspäin.
Se iski ihan yllättäen. Positiivisen lopputuloksen tajuaminen. Muutaman mutkan kautta mentiin, mutta käteen jäi silti paljon: enimmäkseen hyvää, loput oppeja. Erityisen hienoa on se, että laaja skaala mitä moninaisimpia tuntemuksia tuli taas elettyä muutamassa vuodessa.
Kiitos eilisestä puhelusta. Joskus tarvitaan se tietty kuunteleva korva ja Ne Tärkeät Sanat, jotta omat ajatukset löytäsivät järjestyksensä, itseilmaisu osuisi ytimeen ja oivaltaminen toisi tapahtuessaan mielenrauhaa.
Varjoillekin on aikansa ja paikkansa. Se ei kuitenkaan ole tässä eikä nyt.
Valinnanvapaus ja mahdollisuuksien kirjo pelottavat joitakin ihmisiä. Mitä jos valitsen väärin? Mitä jos on liian myöhäistä aloittaa? Mitä tehdä kun en pidä mistään mutten tiedä mitä tekisin?
Sanoo kannattavansa reiluutta, mutta rankaisee viattomia toisten virheistä. Kannattaa rauhaa, mutta lyö joko ensimmäisenä tai takaisin korkojen kera. Puhuu paljon rehellisyydestä, mutta kieltää omat erehdyksensä.
Pinnan alle näkeminen edistää usein isompienkin kokonaisuuksien ymmärtämistä. Siitä on helppoa jatkaa empatialla, hyväksymisellä ja olennaisiin asioihin keskittymisellä. Ihan oman hyvinvoinnin kunnioittamisen nimissä on tervettä myös ottaa välimatkaa heihin, joista ei pidä, tai muuttaa asennettaan ja antaa heille mahdollisiman vähän painoarvoa ja keskittyä itselleen sopivampiin asioihin.
Ärsyttävä asia tai ihminen on oikea aarre sellaiselle, joka osaa tutkia omaa mieltään. Asioilla on usein syynsä, ja oma ärsyyntyminen saattaa kertoa henkisen kasvun mahdollisuudesta. Harrastaessaan (vasta-)aggressointia osallistuu palkinnottomaan ajantuhlauskisaan, jossa on vain häviäjiä.
Jos ja kun omat asiat ovat hyvin, ei keskity valittamaan sateesta vaan ihailee sateenkaarta. Todellisuudelta ei tarvitse sulkeä silmiään, mutta prioriteetit on hyvä olla: jos säntäilee arvostelemaan jokaista maailman epäkohtaa, ei ehdi hengittääkään.
Olennaista on pitää ensisijaisesti huolta omasta elämästään ja omista asioistaan, koska niihin voi vaikuttaa, toisin kuin jonkun toisen saati koko muun maailman käytökseen.
Hyvinvoiva ihminen on voimavara siinä missä maailmaa arvosteleva valittaja antaa elämänsä lipua ohitseen.
Pohdiskelin omaksi päänsärykseni ilmiötä, jossa ihminen on aidosti hyvinvoiva ainoastaan asioiden(sa) ollessa retuperällä: maailmassa on pelkkiä virheitä, naapurin vääränväriset ja vääräuskoiset kersat ovat ihan varmasti suunnittelemassa jotain katalaa paskaa, töissä on hauskaa max kolmetoista minuuttia päivästä (sekin on se ylväässä yksinäisyydessään vessassa vietetty aika), netti - kuten tosimaailmakin - on täynnä urpoja, mikään ei toimi ja eniten vituttaa ihan kaikki.
Pessimisti siis säteilee niin monipuolisesti harmaan ja mustan sävyissä, että melkein henkeään salpaa. Onneksi vain melkein. Muutenhan sitä voisi vaikka lakata hengittämästä ja päästä tämän maailman tuskastuttavasta otteesta. Kuka sitten osoittaisi ihmiskunnan edustajille kaikki vääryydet, sekä heidän omansa että globaaliset ja kaikkien muttei kenenkään omat?
Olen vahvasti allerginen negailijoille. Heidän seurassaan alan voida huonosti ällistyttävän lyhyessä ajassa: ihoni kihelmöi kuin siihen olisi hierottu nokkosta, ilma tuntuu hetkessä olevan sittenkin silkkaa häkää, sydän alkaa hakata kuin pyrkisi juuri nyt nimenomaan sykkimällä kurkun kautta ulos...
Jossain vaiheessa päätin lakata välttelemästä negailijoita ja muita pessiksiä. Yhden negailijan kanssa kokeilin seuraavaa kikkaa: kuuntelin sen mitä kerrottavaa hänellä oli, mutta samalla pidin mielessä näiden asioiden olevan hänen tulkintojaan ympäröivästä maailmasta sen sijaan että suhtautuisin niihin klo 17 uutisina. Noin viiden minuutin päästä ihminen lakkasi puhumasta ja ilmoitti minulle, ettei aio jatkaa tätä keskustelua kanssani, koska pidän häntä pilkkanani hymyilemällä vakaville asioille.
Keksin siis ihan yhtä vahingossa ikioman penisilliinin. :D
Ehkä jossain joku kirjoittaa juuri nyt blogiinsa siitä, miten ärsyttäviä yltiöpositiiviset naminamiajattelijat ovat. Kirjoittakoot: höyryjen päästäminen edistää henkistä ja fyysistäkin hyvinvointia. Ehkäpä se kirjoitteleva pessimisti elääkin sen verran pidempään, että ehtii huomata maailman olevan jopa ihan siedettävä eikä paska mesta. Ehkä.
Sitä paitsi syy siihen, miksi minä voin huonosti pessimistien seurassa on simppelisti se, että tunnistan heistä Sen Vanhan Itseni, jonka työstin pieneksi ja piilotin tulitikkuaskiin kauan sitten. Se Vanha Minä on geneettisesti taipuvainen etsimään asioista pahaa ja ottaa kehutkin vastaan silmät sirrillä etsiskellen niistä kompia ja veemäilyä.
Ei mun lasi ole aina puoliksi täynnä. Yleensä se on täynnä myös siksi, että mä käytän tarvittaessa vaikka pienempiä laseja enkä nillitä siitä miten taaskaan ei riittänyt mehua ja toi tossa vieressä joi suoraan purkista.
