Dia's diaries

M: - Soot haukkunu mua!
N: - Mitä sä tarkoitat?
M: - Kyl sä tiiät!
N: - No en. Voitko tarkentaa?
M: - No sanoit sillo joskus jotai.
N: - Mitä ja milloin?
M: - Kyl sä tiiät, turha esittää!
N: - Mä en nyt pysy sun "ajatusten"juoksun perässä.
M: - Turha sunki on pakoilla todellisuutta.
N: - No enpä taida olla ainoa...
M: - Mitä? Haukuit sä mua taas?!
N: - Oletko tosissasi?
M: - Uskomatonta! Soot aina oikeassa, vai?
N: - Tuskinpa aina, mutta nyt en edes tiedä, mistä puhutaan.
M: - Älä esitä.
N: - Esitä mitä?
M: - Kyl sä tiiät.
N: - En oo niinkään varma.
M: - Ai nyt pakoilet sanojas ja todellisuutta ku pahanen kakara!
N: - Mistäs nyt tuulee?
M: - Sanoit mua tyhmäksi!
N: - Milloin muka?
M: - No sillo joskus sanoit jotai sellaista.
N: - En kyllä muista sanoneeni mitään sellaista.
M: - Jotai sanoit etten mä osaa tai ymmärrä.
N: - Ja sekö tarkoittaa tyhmäksi sanomista?
M: - No eikö muka? Melkein idiootiksi haukuit.
N: - Et voi olla tosissasi... Jos totean, ettet tiedä/osaa jotain asiaa, siitä on aika paha johtaa idiootiksi haukkumista.
M: - Älä nyt ala perumaan sanojasi, aikunen ihminen!
N: - En edes tiedä mitä tässä pitäisi sanoa peruakseni jotain, mitä en edes tunnista sanoneeni.
M: - Älä yhtään yritä pakoilla vastuutasi!
N: - No voitko antaa selkeän tilanteen, jotta ymmärtäisin, mitä muka pakoilen?
M: - Kyllä sä itekki tiiät.
N: - No en, siksi pyydän selvennystä.
M: - Sanoit etten mä osaa tai ymmärrä jotain!!!
N: - Ja sekö on idiootiksi haukkumista?
M: - NO ON!!!
N: - Ehkä sun päässäs.
M: - Ai nyt haukut mua mielisairaaksi ja harhaiseksi!!
N: - *huokaus* Grow fucking up.
M: - Siinä, taas!!! Haukuit mua taas tyhmäksi idioottikakaraksi!!! Sä teet sitä kokoajan ja oot mielestäs aina oikeassa ja mä saan kärsiä!!!
N: - Ai nyt mä teen sitä koko ajan?
M: - Sä sanoit mua idiootiksi.
N: - Niin, sun mielestä.
M: - Sä taidat vaan pönkittää itsetuntoas mun haukkumisella, vai mitä?
N: - Musta alkaa yhä enemmän tuntua siltä, ettei nyt olekaan kyse mun itsetunnosta.
M: - Vihjailet sä jotain mun itsetunnosta?! Aika jännä tapa sullakin on käyttäytyä!
N: - Itsehän sä sen sanan esiin nostit.
M: - Niin nostin, mut mä teen sitä vähemmän, joten se on ookoo.
N: - Mä en ymmärtänyt sun pointtia.
M: - Oma ongelmasi. Mä puhun ihan selkeästi.

My baby's been messing around, again...

How could I be so dumb? I thought I loved a man
But more and more you proved to be a boy
and now I understand...

But I can't baby sit no more, it's not what I loved you for.
I'd rather be alone bye-bye cos' I'm really leavin' this time...

--

Dear sister, something's been going on.
It's me and my mister, now I know I'm wrong
Cos' I hurt and I'm sore but I can't help thinking about him so
I hurt and what's more I don't think I can let him go...

So won't you help me Suzanne, help me try and understand
Won't you help me Suzanne
Cos' I've just got to say good-bye, say good-bye to my man.

Dear sister, I lay awake some nights
Thinking sound I risk a ... should I risk another fight?

Lately love's like lead it weights me down, I don't know if I'm safe and sound
My favourite colour's green not black and blue, there must be something you can do...

So won't you help me Suzanne, help me try and understand...

Sainpahan iltapäivällä kingi-idean lähteä ajankuluksi fillaroimaan.

Mp3 tilttasi toisen kilometrin kohdalla. Ei auttanut muu kuin ajatella, se ei vain tahtonut sujua kovassa tuulessa, varsinkin Kulosaaren sillan kohdalla. Oli tunne lentoon lähdöstä, onneksi ei sentään toteutunut.

Parikyt kilsaa mittarissa. Ihan jees.

Kevät on tullut niin Helsinkiin (1) kuin Vantaallekin/cityynkin (2).

Tapaus 1
Eilen viipotin ostarin läpi tyylilleni uskollisena korkeilla koroillani ripeään tahtiin, mp3 suolsi musaa korviin. Pysähdyin hetkeksi tsekkaamaan kelloja koruliikkeen näyteikkunan eteen.

Kuulin jonkun hengittävän raskaasti takanani ja käännyin: eräs etninen salskea nuorukainen oli tainnut yrittää saada huomioni aiemmin ja epäonnistuttuaan juoksi mun perässä ties miten monta metriä (meinasin kirjoittaa "monta minuuttia" mutta hey, ollaan nyt realistisia).

Hän puhui jotain, mitä en kuullut, joten sammutin musan ja vastahakoisesti vedin toisen kuulokkeen korvasta. Käsi jäi asentoon, josta näkyi, että kuuloke on pian menossa takaisin paikalleen.

Huvittava dialogimme hymyilytti minua loppupäivän.

- Excuse me lady. Hi how are you.
- Fine and busy.
- I just wanted to tell you look beautiful.
- I know.
- I really like your style.
- Thanks.
- Can I get to know you better?
- I don't think I'm interested in that. I already have a man.
- But I could be your friend.
- I have lots of friends already.
- But I could be one of them, I really could!
- Thanks but I'm really not interested. Gotta go. Take care.

Tyyppi jäi tuijotamaan mua ja venyttämään "Wow...":taan, kun lähdin välttyäkseni lisäjankkaukselta. Kello jäi tsekkaamatta, harmi.

Vaikka ulkonäöllisesti tyyppi olikin vahvan kasi puolen ainesta, olisin jättänyt väliin sinkkunakin: vastaavia "uroksia" näkee kliseemäisen usein Ö-luokan pullataikinavetyperoksidivalaiden seurassa. Minä en sellaisesta laajasta "rakkausskaalasta" syty. Kaikkiruokaisuus ei nappaa.

Tapaus 2
Sikaviesti tuli pari päivää sitten, lähettäjänä vantaalainen parikymppinen nuorukainen:

"Moi

Mitä tuota blogiasi luin, niin vaikutat terävältä, sanavalmiilta ja muutenkin täyspäiseltä ja kiinnostaisi tutustua lähemmin. Missä päin asut?

Kysyin jo joskus aiemminkin, mutta seurustelit silloin."

Vastasin tosikkomaiselle tyylilleni uskollisena kuivasti ja tätimäisesti, olenhan muutaman vuoden päästä kolmekymppinen eli virallisesti täti-ihminen:

"Moi.

Mun blogia lukemalla voi muodostaa kuvan korkeintaan bipolar-aivotoimintahäiriöisestä sekakäyttäytyjästä. Vaikken siis sellainen ole.

Kiitos mielenkiinnosta ja tiedoksi: seurustelen edelleen ja yhtä onnellisesti kuin ennenkin. Vaikken tosin muistakaan kertoneeni sulle näitä asioita aikaisemmin.

Asun Helsingissä, sillä alueella jolla voi käyttää metroa. Sen tarkempaa tietoa aiheesta en tänne cityyn vuodata."

PS. shiwan, älä edes unta näe. Sä et todellakaan kommentoi mun käytöstä. :D

Joskus luopuminen antaakin enemmän. Mä heitin kuukausia sitten hanskat tiskiin, koska tuulimyllytaistelu ei oo mun homma.

Nyt sitten sainkin haluamani ja vieläpä pyytämättä: se tuotiin yllättäen eteeni kultatarjottimella ja nätisti pyydettiin, että ottaisin vastaan.

Elämässä on välillä jänniä käänteitä.

Joskus mä ihmettelen vahvasti ihmisten tapaa ajatella. Käyttäydyin kahdessa eri tilanteessa täysin samankaltaisesti, ja sain kaksi eri arviota: yhden mielestä olin etäinen ja viileä, toisen mielestä olin jopa naiivin avoin.

Tässä korostuu hyvin se, että joskus ihmsiet peilaavat omia tuntemuksiaan, ajatuksiaan ja jopa piirteitään ja kertovat niitä faktoina, ikään kuin olisivat oikeasti nähneet noita asioita toisissa ihmisissä.

Hassua. Pistää miettimään.

Tyttö seurustelee ongelmallisen miehen kanssa. Tyttö valittaa kavereilleen, miten huono suhde hänellä on, ja alkaa tajuta itsekin, että on parasta lähteä. Kaverit kuuntelevat, ymmärtävät ja tukevat.

Tyttö lähtee suhteesta ja tuntee suurta onnea. Hän jakaa onnensa kavereidensa kanssa, jotka iloitsevat tytön päätöksestä. Tyttö jatkaa elämäänsä.

Reilut puoli vuotta myöhemmin tytön jättämä mies ilmestyy kuvioihin ja kyselee, olisiko tyttö kiinnostunut palaamaan yhteen. Tyttö ei harkitse asiaa, mutta kertoo asiasta kavereilleen, jotka kaikki...

ONNITTELEVAT HÄNTÄ ASIASTA, KUIN KYSEESSÄ OLISI LOTTOVOITTO. Jotkut jopa kysyvät, onko yhteenmuutto- tai kihlauspäivä jo tiedossa, eikä kyseessä ole hienoinen sarkasmi.

Kuunteleeko ihmiset toisiaan? Meneekö tieto perille vai väristyykö se matkalla? Miten paljon sanommekaan rutiininomaisesti asioita, joita aivomme ei rekisteröi pintaa syvemmältä?

Minä ja nelikymppinen rouva.

R: Mä voisin nyt näyttää sulle sen yhden jutun netistä.
M: Joo hetki vaan, mä laitan koneen päälle. Siinä kestää pari minsaa ennen kuin sitä voi käyttää.
R: *kauhistunut ilme ja säikähtänyt ääni* Miten se on noin hidas?
M: Se on vanhempaa mallia ja siinä on joku päivityskin menossa, siksi se heräilee vähän pidempään. Netti toimii nopeasti.
R: *käsi suun edessä ja vapisevalla äänellä* Ai kamala!
M: Mikä siinä on niin kamalaa? Mun mielestä ei mitään.
R: *hiljaisuus*

Mä oikeesti odotin, et pyörtyykö tämä rouva kauhusta, kun kone ei olekan toimintavalmis kymmenessä sekunnissa. Muutenkin hassu tilanne, koska rouvan oma kone on about kivikaudelta ja jumittaa enemmän kuin rouva.

Joillakin on sitten todella iso tarve dramatiikalle :)

Nuha ei luovuta, mut en minäkään. 40 min kävelyä ja juoksua sopivassa suhteessa.

Jännää, tuli ihan déjà vu -fiilis. Rankemman linjan epäselviä ja/tai mustavalkoisia julistuksia, joihin tulevat kommentit leimataan ja pyritään vetämään lokaan moninaisten epäselvyyksien ja mustamaalaamisten kautta.

Pelottavaa ja outoa, miten henkinen ikä näyttää alenevan fyysisen suoraan suhteessa fyysisen iän kasvuun.