Dia's diaries

Muistoksi siitä sain todella hienon kolmivärisen mustelman polveen. Mä en siis osaa jarruttaa xD

I finally did it! Kävelyn, tanssi- ja salitreenaamisen ohella sain vihdoin itseni liikkeelle intervallijuoksun pariin. Wohoo!

Juoksin ekat 30 min intervallia ja loput 60 min kävelin reipasta tahtia. Kaikki kevyillä nilkkapainoilla.

Man, I feel good! <3

Sain tulen takkaan, mutten uuniin. Meni hermo. Tunnin aikana sain heikon liekin aikaan kymmenkunta kertaa, käytin kolmekymmentä tulitikkua ja tajuttoman määrän hermosoluja.

Lopulta hain after shavea ja kaadoin sitä suoraan uuniin. Johan roihahti!

Ihanaa olla talovahtina, kun isäntäväki on poissa. Nälkä iski, enkä löytänyt mitään lämmintä ruokaa. Söin sitten ruisleipää voilla ja salsadipillä.

Kohta 6 km:n lenkki kotiin päin.

Kannatti nukkua 12 tuntia: näin taas ihan tajutoman omituisia unia.

Yhdessä unessa olimme menossa kolmen ex-duunikaverin kanssa jonnekin maalle mökille vanhemman pariskunnan luokse. Autossa työkaverini (nainen) otti miespuoliselta työkaverilta mp3:n pois ja kuunteli sitä toisen työkaverin (nainen) kanssa. Mies jakoi sitten kanssani mun mp3:n. Muistan vielä, että biisi oli Prodigyn "No Good (Start The Dance").

Perillä menimme jonkun vieraan naisen kanssa pellon yli toiseen mökkiin, jossa meidän piti syödä aiemmin valmistettua lihaa. Lihaan oli sekoitettu isäntäpariskunnan aikaisemmin kuolleen nuoren tyttären tuhkaa, jotta hänet voitaisiin näin sulattaa osaksi eläviä.

Heräsin just ennen kuin söin lihaa. Todella terve olo! :D

Mä en halua enää nukkua päiväunia, koska näen ihan kamalia juttuja.

Olin Simpsoneiden Krusty the Clown, jonka ura oli alamäessä, ja istuin risteilyaluksen miestenvessassa piilossa kavereiltani lukemassa jotain vanhoja lehtiä itkeskellen samalla menetettyä uraani ja nuoruuttani.

Sitten vessan tuli joku nuori mimmi, joka nosti hameen korviin ja alkoi korjailemaan miehekkäästi pikkareidensa sisältöä parempaan asentoon. Tirkistelin tätä mimmiä puolihimmeän lasisen kopinoven läpi.

Tätä on jatkunut viime viikosta. Naapuri remppaa kämppäänsä ja mä kuulen miten se rapsuttaa seiniään, kai jollain lastantyyppisellä. Muuten ok, ei se ääni kovin häiritsevä ole, mutta eräänäkin iltana se kuulosti kyllä pimeässä hiljaisuudessa aika karmivalta, varsinkin kun en heti tajunnut mistä se tulee! Koputtelin seinään pari kertaa, niin se tajusi siirtää tekoajan päivälle. Onneks.

Mitä tekisi saatuaan tietää elinikänsä rajoittuvan kahteen viikkoon? Entä jos kyseessä olisikin läheinen, joka ei itse asiasta tiedä eikä saa tietää? Osaisiko sitä käyttäytyä normaalisti, vai yrittäisikö kaikkensa saadakseen yhteisestä ajasta tavallista enemmän irti?

Miksi kaikesta elämänkokemuksestaan huolimatta arvokkailta tuntuvia asioita, tilanteita, seuraa osaa arvostaa vasta menetyshetkellä? Miksi useampaan kertaan kantapään kautta opittu tahtoo silti unohtua muiden asioiden alle?

Näin viime viikolla unta erittäin läheisestä, 1998 kuolleesta perhetutusta. Unessani hän oli elossa ja voi hyvin, kuolemansa oli väärinkäsitys: joku samanniminen ja -näköinen oli kuollut 1998. Todellisuudessa läheisen kuoleman käsittely vei viitisen vuotta, pystyin hyväksymään ja sisäistämään tapahtuneen isolla viiveellä.

Kuolema on luonnollinen päätös elämälle ja ainoa "pakko", jota ei voi välttää - ainakaan vielä. Siksi se kai tuntuukin epäoikeudenmukaiselta ilmestyessään kuvioihin liian pian, puolivälissä, kun aikaa kuuluisi olla vielä jäljellä. Epäoikeudenmukaisuus. Elämän ennakoimattomuutta.

Onneksi on tietoa. Tietoa siitä, että suru on hyväksi, että itku helpottaa, että puhuminen auttaa ja että aika parantaa. Se ei vaan lievennä tunteita, jotka jylläävät menetyshetkellä kaiken muun yli. Niin sen kai kuuluukin mennä, vaikkei tieto siitä yhtään lohdutakaan tapahtumahetkellä.

[LAINAUS shiwan8]
[LAINAUS avatar]
Hyi sinua. Toivotaan nyt, ettei tuu banaania.
-- mutta tiiäthän sie nää jutut täällä.
[/LAINAUS]
Että ylläpito koostuu itsetunto-ongelmaisista, mielivaltaisesti ja perusteetta toimivista säälittävistä mutsinsa kellarissa D&D:tä vielä nelikymppisinäkin hierovista dataajista? Tyypeistä joiden elämä on niin heikkolaatuista ja kaappihomous niin raskasta, että keskustelupalstamoderointi tuo heille todellisen vallan tunteen ja bannien jako saa heidät laukeamaan housuihinsa, useasti? Joo, tiesin. Ei se ole mikään uutinen. Ei pitäisi olla kenellekään enää tässä vaiheessa. :)
[/LAINAUS]

Stoori jatkuu.

Samana iltana neiti A meni soittamaan naapuri C:n ovikelloa pyytääksen vanhan kranssinsa takaisin. Ovea ei avattu, vaikka neiti soitti kahdesti kahden minuutin välein. Pakatessaan tavaroitaan neiti kuuli kyllä, että naapurinsa oli kotona: askeleita, rapinaa, kahinaa kuului selvästi seinän takaa.

Mennessään etsimään kranssia roskista neiti näkikin asunnon edessä vanhan kranssinsa sekä lappusen: "Tässä tämä vanha kranssi. Kun nimi vaihtui ovessa, luulin uuden asukkaan muuttaneen ja halusin antaa tervetuliaislahjan, kun vanha kranssi oli... no joo. Tässä tämä vanha kranssi kuitenkin. Rouva C."

Rouva C päätti siis päättää naapurinsa puolesta, ettei vanha kranssi kelvannutkaan herra B:lle eikä neiti A:lle enää, ja uuden kranssin antamisen lisäksi vei mitään kysymättä vanhan pois.

Missä menikään raja ihmisten elämään sekaantumisen suhteen? Ei rouva C:n mielessä varmaan käynyt, että hänen lahjaeleensä olisi ollut asiallisempi jättäessään myös vanhan kranssin paikalleen. Ihmiset kun osaavat päättää omista asioistaan ihan itse.

Neiti A kävi viemässä naapurille lapun, jossa kiitti vanhan kranssin palauttamisesta ja kehotti jatkossa pitämään huolta omista asioistaan. Tavaroilla kun voi olla tunnearvoa, vaikka ne näyttäisivätkin jonkun toisen silmissä likaisilta, vanhoilta tm kelpaamattomilta.

Jälleen kerran peilin paikka. Ei se nuoriso olekaan ainoa ongelmallinen ikäryhmä :)

Neiti A muuttaa asunnosta, johon mies B muuttaa. Nämä kaksi ovat keskenään kavereita ja sopivat, että A hakee loput tavaransa B:n jo alettua muuttaa asuntoon. Järjestely toimii, tavarat siirtyvät pikkuhiljaa. Nimi vaihtuu oveen vasta viikkoja asukasmuutoksen jälkeen.

Yhtenä kauniina iltana neiti A on tulossa hakemaan tavaroitaan ja huomaa ovikranssinsa kadonneen. Oven vieressä on halvannäköinen kranssi muoveissa ja päällä lappu: "Tervetuloa, uusi naapuri! Tässä sinulle uusi hieno kranssi vanhan tilalle. Terveisin, naapuri C."

Naapuri C on kuluneen näköinen eläkeikäinen itseään taiteilijaksi tituleeraava sinkkunainen.

Onkohan C:n käytöksessä kyse äidillisyydestä, munankipeydestä, nenänsä tunkemisesta muiden asioihin, kaikista edellä mainituista vai jostain ihan muusta?